Blue Beats Green: suomeksi tekstitetty J.D. Kingin ympäristö-dokumentti vihreän liikkeen valheista ja salaisesta agendasta lännen vaurauden tuhoamiseksi ja planeetan ihmisväestön vähentämiseksi.

Löysin viikko sitten erinomaisen ympäristödokumentin, jonka dokumentaristi Jeffrey D. King julkaisi Youtubessa viime vuoden joulukuussa Pariisin ilmastokokouksen aikoihin. Infowars raportoi tuolloin kuinka hänen Youtube tilinsä oli poistettu ”harhaanjohtavan sisällön vuoksi”. Hänen dokumenttiinsa Blue Beats Green ei oltu vielä onneksi  kajottu. Siinä paljastunut informaatio oli siinä määrin tärkeää, etten voinut ohittaa tilaisuutta filmin suomentamiseksi. Täysmittaisen dokumentin suomentaminen ei ollut helppoa koska huolimatta siitä, että perustan lähteeni pääosin englanninkielisiin verkko- ja uutissivuihin, englannin kielen ymmärrykseni on hyvin vajavaista. Taistelen edelleen kuullun ymmärtämiseen ja sanojen muistamiseen liityvien ongelmien kanssa. Peruskouluni päättötodistuksessa reilu kymmenen vuotta sitten arvosanani englannista oli vain 5. Yli 50 työtuntia vaatinut projekti olisi tuskin onnistunut ilman Youtuben automaattista tekstittäjää, joka muuntaa puhutun kielen koneellisesti tekstimuotoon. Tämä konetekstittäjä tunnisti sanat oikein ainakin 95 prosenttisesti, mikä helpotti omaa käännöstyötäni suuresti. Tekstitykset ja niiden ajastuksen lisäsin manuaalisesti Windowsin Elokuvatyökalulla.

Traileri J.D. Kingin uusimpaan dokumenttiin Vice Bear

Maalikuussa 2015 julkaistu Bluen traileri

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s