Seuraava raamatunkohta näyttäisi sopivan hyvin Prinssi Charlesiin: “Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: ‘Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet’. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.” (Juud. 1:14-16). Uuden paljastuskirjan mukaan, jonka on kirjoittanut Britannian huomattava tutkija Tom Bower, kruununperijällä on tapana valittaa lähipiirilleen: “Kukaan ei tiedä mitä täyttä helvettiä se on olla Walesin Prinssi”. Daily Mail -lehden artikkelissa Brower jatkaa: “Hänen käsityksensä helvetistä, täytyy sanoa, on tuskin jaettu useimpien tulevien alamaistensa taholta.” Kirja paljastaa Charlesin olevan hemmoteltu, kärttyisä ja itseään säälivä.

Jopa Versaillesin Palatsin rakennuttanut Ranskan “aurinkokuningas” Ludvig XIV kokisi myötähäpeää Prinssi Charlesin tuhlailevan elämäntavan johdosta. Muutama katkelma Bowerin kirjoituksesta:

Pane merkille esimerkiksi selvitykset siitä mitä se on kun Prinssi Charles tulee kylään viikonlopuksi. Ennen vierailuaan erään ystävänsä kylään Koillis-Englantiin, hän lähetti palveluskuntansa päivää edellä rekan kanssa, joka kuljetti huonekaluja korvatakseen täysin asianmukaiset kalusteet vierailuhuoneessa. Ja ei vain satunnaista lipastoa vaatteille: rekka ei sisältänyt yhtään vähempää kuin Charlesin ja Camillan koko makuusängyt, mukaanlukien Prinssin ortopedinen peti omien liinavaatteiden kanssa. Hänen henkikuntansa varmisti myös, että mukana oli pieni radio, Charlesin oma WC-istuin, paperirullia Kleenex Premium Comfort WC-paperia, Laphroaig viskiä ja pullotettua vettä (molemmille makuuhuoneille) plus kaksi maalaismaisemaa Skotlannin ylämaista.

Kuuden kuukauden ajan joka vuosi kruununperijä nautti ainutlaatuista elämää kauniissa paikoissa, joko yksinään tai ystäviensä seurassa. Vaikka hänen matkustava palveluskuntansa (hovimestati, kaksi huonepalvelijaa, kokki, yksityissihteeri, konekirjoittaja ja henkivartijat) voisi odottaa suurimman osan liikkeistä tapahtuvan kuuden kotinsa välillä, ainoa tarkka vahvistus lopullisesta määränpäästä, erityisesti isännille, olisi rekan saapuminen joka kuljettaa matkalaukkuja, huonekaluja ja ruokaa. Sitten seurasi loputon määrä puhelinsoittaja hänen henkilökuntansa välillä, kun hän muutti mieltään tulevista suunnitelmistaan ja projekteistaan. Neljän kuukauden ajan joka vuosi hän eli Skotlannissa missä hän odotti ihmisten vierailevan hänen luonaan Lontoosta, usein omalla kustannuksella…

Kaikki hänen avustajansa olivat tuttujen päivittäisten ryöpytysten kohteena. ‘Edes virastoni ei ole oikean lämpöinen,’ hän valitti. ‘Miksi minun täytyy kestää tätä? Se tekee elämästäni niin sietämätöntä.’ Sir John Riddell, hänen yksityissihteerinsä viiden vuoden ajalta vuodesta 1985, kertoi kerran kollegalle että Charles sopisi paremmin automyyjäksi kuin kuninkaalliseksi prinssiksi. ‘Joka kerta kun sain viraston toimimaan,’ Riddell huomioi, ‘Prinssi sotki sen jälleen. ‘Hän tulee sisään, valittaa että hänen virastonsa on “hyödytön” ja ettei ihmiset osaa kirjoittaa ja että maailma on niin epäoikeudenmukainen, ja sanoo sitten: “Tämä on osa sietämätöntä taakkaa mitä joudun kestämään. Tämä epäpätevyys!” Kun Charles piti kestejä kotona, kaikki oli suunnattu hänen omien tapojensa ja mukavuutensa mukaiseksi. Illallinen tarjoiltaisiin vieraille kello kahdeksan, mutta hän ei saapuisi ennen kuin vasta varttia myöhemmin, koska hän oli päättänyt olla syömättä ensin. Se oli siten OK, että illallisvieraat aloittivat ilman häntä. Ei kuitenkaan aamiaisella: vierailijoita Highgrovessa varoitettiin Camillan taholta, etteivät he alkaisi syömään ennen kuin Prinssi saapuu…

Lauantaina, vieraat kävelivät Charlesin kanssa, jonka aikana hän puhui hänen uskostaan kestävään ympäristöön. He varoivat väittelemästä hänen kanssaan: heidän isäntänsä, heitä varoitettiin, oli helposti loukkaantuvaa. ‘Ihmiset luulevat, että minä olen hullu, järjiltäni,’ Charles huokaisi yhtäkkiä keskellä kenttää, ‘Uskotko minun olevan hullu?’ hän kysyi tavalla mikä kielsi myöntävän vastauksen…

Nuo jotka tuntevat hänet ovat kysyneet usein itseltään miksi Prinssi Charles on niin epätavallisen omahyväinen. Miksi hän ei voi olla enemmän äitinsä kaltainen, joka elää valittamatta vuotavien kattojen alla ja huoneissa joita ei ole maalattu uudelleen sitten hänen valtaistuimelle nousun? Vuonna 2006, esimerkiksi, Charles käytti kuninkaallista junaa matkustaakseen Penrithissä pubivierailulla — hintaan £18,916 — osana hänen ‘pub in the hub’ aloitettaan kyläelämän elvyttämiseksi. Ja hän tuhlasi £20,980 päivän kestäneeseen vierailuun jonka hän teki lentokoneella Skotlannista Lincolnshireen katsoakseen Williamia, joka sai hänen RAF siipensä [Britannian ilmavoimien kunniamerkki]. Vastakohtana Kuningatar vieraili junalla  Sandringhamiin jouluksi. Hänen lippunsa maksoi £50, £15,000 sijasta jos hän olisi matkustanut kuninkaallisella junalla.

Huomattava osa Charlesin ylellisestä elämäntyylistä kustannetaan suoraan Britannian veronmaksajien rahapussista. Bower jatkaa myöhemmin: “Toinen arvoitus on miksi Charles ei ole koskaan näyttänyt arvostavan hänen hyvää kohtaloaan. Se sijaan hän purkaa niin usein mielipahaansa, että eräs ystävä on kutsunut häntä ‘Olympia-tason valittajaksi’. Miljoonien henkilökohtaisella tulollaan Duchyn Herttuakunnasta (£16.3 miljoonaa vuonna 2007 yksinään) hänellä on varaa hemmotella pienimpiäkin oikkujaan — silti edes tämä ei näytä tyydyttävän häntä… Tosiasiassa, Charlesin ei tarvitse vastata kenellekään hänen herttuakuntansa tulojen käytöstä. Hänen valituksensa aikaan, hänen  124 henkilökuntansa joukossa — useimmat heistä maksettu veronmaksajien taholta — oli neljä huonepalvelijaa. Miksi neljä yhdelle miehelle? Jotta kaksi olisi aina saatavilla auttamaan häntä vaatteiden vaihdossa, minkä hän teki viisi kertaa päivässä.” Nimi “Antikristus” tulee kreikasta ja se tarkoittaa Kristuksen vastustajaa, vastakohtaa, että Hänen sijaistaan. Tässäkin suhteessa Prinssi Charles on Kristuksen täysi vastakohta.

Kun Charles työstää kymmeniä palvelijoita tyydyttämään jokaista oikkuaan ja nurisee heille vielä heidän “epäpätevyydestään”, Jeesus pesi opetuslastensa jalat ja sanoi heille: “Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” (Matt. 20:25-28) Prinssi Charles valittaa hänen elämänsä olevan täyttä helvettiä, mutta samalla hänellä ei ole ongelmia tehdä läheistensä elämästä paljon pahempaa helvettiä. Prinsessa Diana yritti useita kertoja itsemurhaa, kun hän oli aviossa Charlesin kanssa. Kun hän odotti Williamia hän pudotti itsensä rappusia alas ja Charles reagoi tähän vain lähtemällä ulos ratsastamaan. Toisella kerralla hän heitti itsensä lasikaappia päin Kesingtonin palatsissa. Dianan mukaan hänen itsetuhoisuutensa oli suoraa seurausta Charlesin julmasta käytöksestä häntä kohtaan. Hän kirjoitti myöhemmin ystävälleen Paul Burrellille, että avioliitto Charlesin kanssa jätti hänet “piestyksi, ruhjotuksi ja henkisesti pahoinpidellyksi.” Hän jatkoi:

En tunne katkeruutta, en kanna vihaa. Kiitos Charles, että työnsit minut tällaisen helvetin läpi ja annoit minulle mahdollisuuden oppia julmista asioista, joita olet tehnyt minulle. Olen mennyt eteenpäin nopeasti. Tuska lähes tappoi minut, mutta minun sisäinen voimani ei koskaan pettänyt ja opastajani ovat pitäneet minusta hyvää huolta. Enkö olekin onnekas kun sain heidän siipensä suojelemaan minua.

Charlesin nautinnonhaluinen käytös muuttuu jopa vieläkin vastenmielisemmäksi sen valossa, kun tiedämme että hänen mukaansa tavallisen kansan tulisi elää ylipakatuissa ja äärimmäisen epähygieenisissä slummeissa vastauksena ilmastonmuutoksen ekologisiin vaateisiin muuttaa läntisen yhteiskunnan tuhlailevaa elämäntapaa. Walesin Prinssi vaatii palvelijoitaan kuljettamaan mukanaan hänen kuninkaallista WC-istuintaan minne ikinä hän sitten meneekin. Samalla hän ylistää Intian Mumbaissa olevaa maailman kolmanneksi suurinta slummia nimeltä Dharavi, jossa sen asukkailla ei ole pääsyä kunnolliseen sanitaatioon. Daily Mail kirjoittaa, että “Dharavilla on hyvin onneton jätevesi ja vesihuolto järjestelmä. On arveltu että kylä sisältää yhden käymälän jokaista 1400 asukasta kohti.  Paikallinen joki, Mahim Creek, on sen sijaan käytetty laajasti paikallisten asukkaiden toimesta, johtaen tarttuvien sairauksien säännölliseen leviämiseen. Sadekauden aikana, kadut tulvehtivat säännöllisesti ihmisulostetta.”

Dharavi nousi kuuluisuuteen Danny Boylen ohjaamasta kahdeksan Oscaria kahmineesta vuoden 2006 hittielokuvasta Slummien miljonääri. Elokuvassa on eräs kohtaus, joka muistuttaa Schindlerin listan samantapaista kohtausta missä pieni poika putoaa ulostealtaaseen paetessaan natseja. Epidemiologian dosentiksi ja lääketieteen tohtoriksi kouluttautunut terveydenhuollon erikoislääkäri Mikko Paunio kirjoittaa kirjansa Vihreä Valhe sivulla 181:

Jäännöskierto (engl. residual transmission) tarkoittaa siis epähygieenisissä olosuhteissa tapahtuvaa ei-juomavesiperäistä tautikuormaa, jonka me mm. Suomessa, korkeatasoisen hygienian oloissa pesemme päivittäin pois 170 l/vrk vedenkulutuksen tasolla: pesukone (riittävän korkea lämpötila), astianpesukone (riittävän korkea lämpötila), pintojen pyyhkiminen, vessahygienia, henkilökohtainen hygienia, vesivessan vetäminen sen ihtensä pihapiiristä pois saattamiseksi. Me kulutamme ruokaa, jota on prosessoitu olosuhteissa, joissa vettä kyetään käyttämään runsaasti, jotta liha ei saastu teuraseläinten ruoansulatuskanavan bakteereilla esimerkiksi teurastamoissa ja lihanjalostuslaitoksissa.

En muuten ole havainnut monenkaan ympäristöihmisen jättäneen aamusuihkuaan väliin, kun olemme jälleen kerran kokoontuneet pohtimaan kulutusta ja tuotantotapoja tai kestävän kehityksen kotimaisia tai maailmanlaajuisia kysymyksiä johonkin ympäristöministeriön kokoushuoneeseen. Jos näitä maailman saastekysymyksiä pitäisi pistää tärkeysjärjestykseen ihmisten terveyden kannalta, niin paskan läpitunkeva läsnäolo kehitysmaiden ihmisten arjessa on terveysuhka numero yksi. Tämä johtuu siitä, että erityisesti ennen ensimmäistä ikävuotta sairastetut toistuvat ripulit jouduttavat pysyvän aliravitsemuksen syntymistä, joka ilmenee ylisukupolvisena lyhytkasvuisuutena (engl. stunning). Käytännössä kaikki muutkin kehitysmaissa yleiset hygieenisin toimin ehkäistävät infektiosairaudet sekä madot ja loiset myös heikentävät ravitsemustilaa. Niiden sairauksien kirjo, joita on voitu  ehkäistä hygieenisiä oloja parantamalla, on hyvin laaja verrattuna esimerkiksi rokotuksilla ehkäistäviin tauteihin.

Prinssi Charlesia ei näytä huolettavan vähimmässäkään määrin se, että “paskan läpitunkeva läsnäolo kehitysmaiden ihmisten arjessa on terveysuhka numero yksi.” Sen sijaan hän pitää Dharavin kaltaisia slummeja vastauksena maailman ekologisiin ongelmiin. Hän sanoo: “Voi olla että muutaman vuoden ajalla’ tällaiset yhteisöt tullaan ymmärtämään parhaana varustuksena kohdata haasteet, jotka uhmaavat meitä koska niillä on sisään rakennettu sietokyky ja aidosti kestävät elämäntavat”. Hän ylistää Dharavia kestävän kaupunkisuunnittelun mallina myös kirjassaan Harmony, hänen “poliittisessa manifestissaan”:

Menin Dharaviin ja kuulin siellä asuvilta ihmisiltä kuinka alue on seurausta aikaisemmista yrityksistä poistaa köyhät, kodittomat, Mumbain toisista osista. Se kasvoi kunnes se oli pakattu täyteen asukkaitten kasaamia asuntoja. Ei ollut keskussuunnittelua mutta se on hämmästyttävää kuinka ihmiset tulevat organisoiduksi tyhjyydestä. Omistusoikeuksia ja rajoja ymmärretään, niin myös sääntöjä jotka koskevat harvassa olevia yhteisöllisiä tiloja – kuten muutamia vessoja… Olen huomannut, että monet Dharavin kaltaisten yhteisöjen tarkkailijat huomioivat nopeasti fyysisten etujen poissaolon, kuten sähkön, veden, ja sanitaation, ennemmin kuin näkisivät tämän äärettömän tärkeän vaikkakin vähemmän konkreettisen yhteisöllisen pääoman läsnäolon, mikä mahdollistaa monien nähtävästi köyhien yhteisöjen organisoivan itsensä pohjalta ylös. Kiusaus on myös nähdä heidän materiaalinen köyhyytensä, ennemmin kuin rikas monimutkaisuus ja monimuotoisuus, joka pitää yhteisöä koossa huolimatta koettelevista ja epämiellyttävistä olosuhteista – nähdä puute enemmin kuin järjestys, joka on ilmaantunut luonnollisesti ihmisten monimutkaisen vuorovaikutuksen kautta.

Ihmettelen vain, että kuinka monta päivää Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa voisi elää tässä hökkelikylässä missä yhden neljömailin sisällä asuu 600 000 ihmistä? Nauttisiko hän todella sen “yhteisöllisyydestä” ilman 124 palvelijaansa, jotka pukevat hänet viidesti päivässä, tarjoilevat päivittäisen ruoan ja kuljettavat mukanaan hänen ylellisiä huonekalujaan ja WC-alustaansa. Mumbaissa asuva Sadhvi Sharma kirjoitti Charlesin olevan “selvästi fantastisella huumetripillä” kuvaillessaan Dharavin perustana olevan “intuitiivisen muotoilun kielioppi”. Kirjansa Harmony sivulla 235 hän menee jopa tätäkin pidemmälle ja yhdistää tämän “intuitiivisen muotoilun kieliopin” pyhän geometriansa uskontoon, jonka ymmärtämisestä koko ihmiskunnan pelastus olisi kiinni. Luvussa 3 hän lainaa pakanallisia, gnostilaisia ja okkulttisia tekstejä tämän uskontonsa tueksi ja vihjaa Jeesuksen Kristuksen olleen Egyptin Osiris-jumalasta alkunsa saanut historiallinen myytti (väite mitä yksikään sekulaari historioitsija ei tue). Luulen Charlesin tietävän varsin hyvin, ettei kukaan täysijärkinen ihminen haluaisi asua vapaaehtoisesti Dharavin kaltaisessa jätekasassa, vähiten Walesin Prinssi.

Hän ylistää Dharavia kestävän kaupunkisuunnittelun mallina koska hän uskoo, ettei sen asukkailla ole mitään ihmisarvoa, ja että suurin osa ihmiskunnasta tulisi ahtaa tällaisiin “ympäristöystävällisiin” slummeihin maailman paisuvan väkiluvun vähentämiseksi. Sivulla 289 hän kirjoittaa: “Emme voi saada aikaan tasapainoa ellemme vakavasti ala käsitellä kuinka vakauttaa ja jopa vähentää maailman ihmisväestöä… [On] aika nähdä tasapainossa perinteinen kannanotto elämän pyhyydestä… niiden opetusten kanssa jokaisessa pyhässä traditiossa, jotka kehottavat ihmiskuntaa pitäytymään luonnon hyväntahtoisuuden ja anteliaisuuden rajoissa.” Samaan tapaan natsit siirsivät juutalaiset ylikansotettuihin ja epähygienisiin ghettoihin ennen “juutalaisongelman” lopullista ratkaisua. Myös natsit olivat Prinssi Charlesin tapaan tunnettuja ekotaisteijoita, jotka tukivat mm. puhdasta uusiutuvaa energiaa fossiilisten polttoaineiden sijasta. He säätivät myös maailman ensimmäiset eläinsuojelua koskevat lait, jotka kielsivät esim. eläinkokeet – vain tehdäkseen samanlaisia kokeita ihmisille Auschwitzin keskitysleirillä.

Adolf Hitler oli kasvissyöjä samaan tapaan kuin Prinssi Charles on kasvissyöjä. Kyse ei ole siitä, että jokainen kasvissyöjä olisi natsi. Kyse ei ole siitä, että jokainen puhtaan energian puolesta taisteleva luonnonsuojelija olisi natsi. Kyse on luonnonsuojelu liikkeen peustana olevasta filosofisesta maailmankatsomuksesta, jonka mukaan ihmistä ei ole luotu Jumalan kuvaksi ja luomakunnan kruunuksi, jolle Jumala antoi käskyn lisääntyä, täyttää maa ja tehdä se ihmisille alamaiseksi, kuten Raamattu opettaa (1. Moos. 1:28). Jos hylkäämme juutalaiskristillisen uskon perustana olevan ihmiskuvan, hylkäämme samalla myös humanistisen liikkeen käsityksen ihmisarvosta. Ellei ihmistä luotu Jumalan kuvaksi ja luomakunnan kruunuksia, niin mikä sitten tekee meistä sen arvokkaampia tai ainutlaatuisempia kuin koekaniinina olevasta laboratoriorotasta? Miksi Josef Mengelen ihmiskokeet olisivat sen suurempi rikos kuin syövän tutkimukseen tehdyt eläinkokeet? Radikaali syväekologinen liike yhtyy tässä asiassa natsien maailmankuvaan. John Davis, Earth First -lehden toimittaja, on sanonut: “Ihmisolennoilla ei ole sen suurempaa arvoa kuin etanoilla.” Kuinka tällainen ihmisarvoa alentava oppi voi johtaa muuhun kuin kansanmurhaan ja ihmisoikeusrikoksiin? Hegel oli totisesti oikeassa, kun hän sanoi: “historiasta opimme sen, että emme opi historiasta mitään”. 

---

---