Viikonloppuna vietettiin kristinuskon tärkeintä juhlapyhää Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen muistoksi. Ristiinnaulitseminen ei ollut vain äärimmäisen julma roomalainen rangaistusmuoto, mutta myös julkisen häväistyksen keino. Kirkkotaiteessa Jeesus kuvataan roikkuvan ristillä usein lannevaatteessa, mutta tosiasiassa Hän oli täysin alasti. Miksi Jumalan Poika, jonka edessä taivaan enkelitkin lankesivat maahan, suostui vapaaehtoisesti tällaisen häväistyksen kohteeksi? Sinun ja minun syntivelkamme tähden. Profeetta Jesaja ennusti Hänestä: ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” (Jes. 53:3-5) Jeesus kuoli, ettei meidän tarvitsisi kärsiä helvetin kadotustuomiota vaan meillä voisi olla ikuinen elämä taivaassa jossa ei ole enää surua tai vaivaa.
Äskettäin nimimerkki atro lähetti sivulleni seuraavan todistuksen, joka antaa häivähdyksen siitä ikuisen elämän lupauksesta, joka on varattu kaikille niille jotka uskovat Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Vuonna 2003 näin unta, joissa minut temmattiin taivaaseen. Siellä sain kokea tunteen, jonka tunsin todellisena – jos se oli unta, miksi yhä voin muistaa sen tunteen? Se oli kuin sinapin siemen, joka kylvettiin minuun sillä hetkellä, se ei ollut fyysinen kokemus, koska unessa ei voi kokea fyysistä tunnetta, mutta se oli täydellinen rakkauden kokemus. Se tunne oli kuin olla sisällä jossain, joka sisälsi kaiken olemassaolon ymmärryksen. Täydellinen rakkaus ilman fyysistä olemassaoloa – kuulostaa taivaalta. Sen jälkeen on ollut hieman vaikeuksia adaptoitua takaisin tähän fyysiseen olemukseen, mutta on sekin onneksi onnistunut, saanut rakastaa täälläkin niitä joita jälkeensä jättää. Tässä fyysisessä maailmassa, erillään Jumalasta, taivas meiltä suljettuna, kuljemme täällä kasvattamassa sitä pientä sinapinsiementä, ja itse uskon että se on jo puhkamaisillaan kukkaan. Hallitsijoiden aika on tullut väistyä, sitä mielestäni antikristus edustaa, kaikkea sitä millä maailmamme on rakennettu, ehkä tämä kaikki on ollut vain pelto mihin sinapin siemen on kylvetty, tietäen että se kasvaa paremmin happamassa maassa.
Pelastuksen lahja on avoinna kaikille, jotka vain avaavat sydämensä Jumalan hiljaiselle äänelle. Tämä lahja ei ole ylpeitä varten – niitä, jotka uskovat etteivät he tarvitse Jumalaa sovittamaan heidän syntejään. Tämä lahja ei ole myöskään niitä varten, jotka uskovat olevansa omissa silmissään viisaita (Jes. 5:21, 1. Kor. 1:20). Aivan kuin Jumalan Poikakin nöyrytti itsensä ja alentui orjan asemaan, niin samalla tavoin maailmankaikkeuden Luoja odottaa meitä nöyrtymään voidakseen ilmoittaa itsensä niille jotka Häntä etsivät. Jumala ei ilmesty ylimieliselle ateistille, joka sanoo uskovansa vasta sitten, kun Hän kirjoittaa nimensä taivaan pilviin. Kun tunnettu apologeetta William Lane Graig väitteli ateisti Keith Parsonsin kanssa Jeesuksen ylösnousemuksen silminnäkijätodistuksista, Parsons ei kieltänyt niitä mutta väitti että kyseessä olisi ollut vain hallusinaatiot.
Tohtori Graig kysyi häneltä myöhemmin, että onko tällaiset selitykset pelkkiä tekosyitä vai hyväksyykö hän oikeastaan mitään todistetta mikä vakuuttaisi hänet Jumalan olemassaolosta, mihin Parsons vastasi: ”Toki, jos huomenaamulla heti aamiaisen jälkeen on yhtäkkinen maanjäristys ja hopeinen valo näkyy taivaalla ja lehdet putoavat puista. Sitten edessäni kohoaa valtava hahmo – kuin sata Everestiä -, jonka kasvojen edessä salamoi kuin Michelangelon maalauksessa, ja Hän osoittaa sormellaan alas, ’Ole varma Keith M. Parsons, että minä todella olen olemassa ja olen kyllästynyt sinun logiikkaasi!’ Tohtori Graig, liittyisin silloin kirkkoosi jo seuraavana sunnuntaina.” Graigin vastaus tähän oli osuva: ”Et luule, että olisit sanonut: ”Voi pojat, minulla oli juuri hallusinaatio”.
Vaikka Jeesuksen ristinuhrissa tarjottu pelastuksen lahja on ilmainen ja ovi on avoinna kaikille, tuon lahjan kantaminen ei ole aina ilmaista. Jeesus ei nimittäin luvannut meille kultaa, mammonaa ja mainetta tässä maailmanajassa. Päinvastoin. Hän tarjoaa meille ristiä ja piikkikruunua: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?” (Mark. 8:34-36). Saatana vetoaa meidän itsekkääseen luontoomme, meidän perisynnin alaiseen lihaamme. Hän yritti tätä temppua myös Jeesukseen, kun hän otti hänet ”sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ’Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua'”. (Matt. 4:8-9).
Tälle maailmalle evankeliumin sanoma on hulluutta. 1. Kor. 1:18 sanoo: ”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” Tässä ajassa kaikki haluavat olla idoleita. Nuoret hakeutuvat unelmiensa perässä TV-ohjelmiin kuten Idols (sana ”idol” tarkoittaa englanninkielessä kirjaimellisesti epäjumalaa). Ei ole sinänsä väärin toteuttaa unelmiaan laulukilpailujen kuten Idolsin kautta. Ei ole väärin panna lahjojaan käyttöön ja etsiä omalle brändilleen suurempaa yleisöä. Mutta olemme sitten alhaisia tai ylhäisiä, meidän tulisi antaa kaikista lahjoistamme kunnia yksin Jumalalle. Meidän tulisi korottaa yksin Hänen nimeään, ei omaa nimeämme. Meidän tulisi etsiä Hänen kunniaansa, ei omaa kunniaamme. Meidän tulisi kantaa ristimme siellä minne Jumala on meidät kutsunut ja valmistanut. Panen alle vielä helmikuussa 2013 105- vuotiaana menehtyneen Hilja Aaltosen runon, josta Jukka Leppilampi on tehnyt hienon laulusovituksen:
Kysytkö palvelushintaa, kysytkö kuinka kannattaa?
Nousetko vastarintaan, jos et ajassa arvoa saa?
Riittääkö, että saat olla Jumalan vainiolla?
Mikä on tuonut sun tähän, mikä on vaikutin lähtöösi sun?
Riittääkö ajassa vähän, askeleet unohdetun?
Riittääkö riemuksi Jumalan tie, vaikka se itkuihin vie?
Suurta on kutsumusvyötä kantaa, suurta on hengessä palaa.
Armoa kaikkensa antaa, itkeä itkunsa salaa.
Kerran kerran taivaan kodissa kyynel kyynel on poissa.
Riemuiten astukaa työhön, varisee vaipuvat tähkäpäät.
Päivä jo painuvi yöhön, illan hämyssä vielä näät
korottaa kortta arasti hiljaa, korjata Jumalan viljaa.
KS. MYÖS: MITÄ JEESUKSEN RISTINKUOLEMA JA YLÖSNOUSEMUS MERKITSEE MINULLE?
Onko pääsiäinen alkuperältään pakanallinen juhla?
