Poikkean nyt hieman sivustoni perinteisistä aiheista, mutta kiinnostuin äsken mahdollisuudesta että dinosaurukset voisivat olla vielä elossa jossain päin maailmaa. Tiedän, että tämä voi kuulostaa naurettavalta ja kaukaa haetulta idealta, mutta tälle näkemykselle löytyy monia varteenotettavia todisteita. Ja vaikka idea olisikin täyttä hölynpölyä, niin pieni mysteeri ei ole koskaan pahasta. Meillä on taipumus kuvitella, että tiede on jo selittänyt pois kaikki arvoitukset tästä maailmasta. Vallitseva naturalistinen tiede on kuitenkin monella tapaa yhteensovittamaton raamatullisen maailmankuvan kanssa. Ei vain sen käsitys todellisuudesta itsestään ole väärä kieltäessään olevaisesta kaiken tuonpuolleisen, hengellisen ja metafyysisen. Mutta myös sen käsitys luonnollisesta maailmasta on väärä väittäesään elämän kehittyneen miljardien vuosien saatossa kuten darvinismi on opettanut viimeiset 160 vuotta. Yhä useammat ovat alkaneet havahtua siihen, että elämme suuressa matrixissa missä kaikki meille totuutena opetettu onkin pelkkää illuusiota. Ehkä tämä koskee myös monien itsestäänselvänä pitämää väitettä siitä, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon jo 66 miljoonaa vuotta sitten.
En kirjoita tätä artikkelia puolustaakseni nuoren-maan-kreationistien käsitystä siitä, että dinosaurukset tallustivat maanpäällä noin 5000 vuotta sitten ja kuolivat kaikki suuressa vedenpaisumuksessa. Uskon luomisen kirjaimelliseen kuuteen päivään ja siihen, että kaikki planeettamme elämä sen rikkaan biodiversiteetin kanssa sai alkunsa noin 6000 vuotta sitten. En ole itse tämän aihepiirin asiantuntija, mutta kannattaa käydä sivulla luominen.fi tai kuunnella Pekka Reinikaisen, Matti Leisolan, tai muiden suomalaisten evoluutiokriitikoiden luentoja, jos haluaa oppia enemmän nuoren-maan-kreationismin luonnontieteellisistä perusteista. Tässä artikkelissa keskityn monien kreationistien tukemaan ajatukseen siitä, ettei dinosaurukset kuolleet koskaan maanpäältä, mutta kulkevat yhä keskuudessamme – vaikkakin siellä missä ihminen ja kehittynyt sivilisaatio ei ole ulottanut vielä kaikkialle läpitunkevaa valtaansa.
Tätä on tärkeä painottaa, koska en puhu nyt paranormaaleista henkimaailman ilmiöistä. Puhun lihaa ja verta olevasta faunasta, joka on kuitenkin niin harvinainen ja uhanalainen eläinlaji, ettei kehittyneellä sivilisaatiolle ole sen olemassaolosta yleistä tietoa. Ihminen ei tullut maan valtiaaksi kehityshistorian miljoonia vuosia kestäneessä prosessissa missä vahvimmat ja älykkäimmät taistelivat eloonjäämisestään, vaan koska Jumala sanoi ihmiselle: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet” (1. Moos. 1:28). Maan valtaaminen ei tapahtunut yhdessä päivässä niinkuin ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Se kesti noin kuusi tuhatta vuotta. Tänään ihminen on kartoittanut ja tutkinut jo lähes kaikki maailman tutkimattomat rajaseudut ja niiden monimuotoisen eläimistön.
Ihminen ei tyytynyt vain pelkkään maan valloitukseen vaan tähtää nyt korkeammalle – taivaan-kappaleisiin kuten Marsiin, Venukseen ja Jupiterin kuihin. Olemme lähettäneet jo luotaimia ja robotteja näiden planeettojen pinnalle ja seuraava askel on miehitetty avaruuslento Marsiin, joka voi tapahtua jo ensivuosikymmen aikana. Marsin valtausta suunnitteleva Elon Musk julkaisi äsken suunnitelman lähettää Big Falcon Heavy -raketillaan joukko hyvin maksavia julkisuuden henkilöitä turistimatkalle kuun ympäri vuoteen 2023 mennessä. Olemme selvästi avaruusajan uudella kynnyksellä, kun presidentti Trump ilmoitti perustavan maa- meri- ja ilmavoimien rinnalle ”avaruusvoimat” ja Muskin Falcon Heavy -rakettien uudelleenkäytettävyys (ne laskeutuvat samaan tapaan kuin nousevat ilmaan) mahdollistaa avaruusmatkailun budjetin merkittävän laskun. Joku voisi esittää raamatullisen perusteen sen puolesta, että Jumala antoi ihmisille oikeuden vain maan valloitukseen – ei avaruuden -, sillä Psalmi 115:16 sanoo: ”Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.”
Toisaalta voidaan kysyä, että koskeeko tämä rajoitus vain nykyistä maailmanaikaa. Onko tuhatvuotisessa valtakunnassa eri säännöt, kun Herra hallitsee yhdessä pyhiensä kanssa taivasta ja maata ja Saatana on lukittu enkeleineen tuhatvuotiseen vankeuteen? Tuhatvuotisen valtakunnan avaruusmatkailuun voisi viitata esim. seuraava profetia Ilmestyskirjassa: ”Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita… ja minä annan hänelle kointähden.” (Ilm. 2:26-28) Kointähti tai aamuntähti tarkoittaa tässä planeetta Venusta. Se yhdistetään Raamatussa sekä Luciferiin että Jeesuksen Kristukseen (Jesaja 14:12, Ilm. 22:16). Sekä Ilmestyskirja että Jobin kirja assosioi tähdet myös enkeleihin: ”Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven, kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat.” (Job 38:6-7). Danielin kirja ennustaa Antikristuksen vallan kasvavan ”taivaan tähtiin asti” (Dan. 8:10). Ilmestyskirjassa sanotaan myös seuraavaa koskien tuhatvuotisen valtakunnan loppua:
Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
Onko tässä futuristinen kuvaus tulevaisuuden avaruussodankäynnistä? Kuvaako se aikaa jolloin avaruudesta on tullut sodankäynnin vallitseva rintama Donald Trumpin avaruusvoimien perustamisen historiallisena huipentumana? On vaikea kuvitella miltä sivilisaatio näyttäisi vuosituhat myöhemmin jos teknologia kehittyy yhtä hurjaa vauhtia kuin se on kehittynyt viimeisen sadan vuoden aikana. Puhumattakaan siitä, että teknologian kehityksen uskotaan saavuttavan niin sanottu singulariteettipiste 2030 – 60 -luvuilla, jolloin kehitys kiihtyy eksponentiaalisesti, jonka jälkeen keinoälystä kehittyy ihmistä moninverroin älykkäämpi. Mutta palatkaamme tulevaisuudesta takaisin esihistoriaan, Star Trekistä Jurassic Parkiin. Tai ehkä dinosaurukset eivät olekaan niin esihistoriallisia eläimiä mitä olemme tottuneet ajattelemaan. Ellei näin ole niin miten selität sen, että 1900 -luvun aikana on ollut yli 20 000 havaintoa missä ihmiset ovat väittäneet nähneensä elävänä dinosauruksia muistuttavia esihistoriallisia eläimiä?
Siis samana vuosisatana, kun darvinistinen luonnontiede alkoi levitä ympäri läntistä koululaitosta ja tuuditti meidät Hollywood-filmien mukana siihen uskoon, että dinosaurukset katosivat maanpäältä jo miljoonia vuosia sitten. Entä jos totuus onkin tarua ihmeellisempää? Eräällä sivustolla missä käsitellään tätä teoriaa, Lori A. Johnson -niminen henkilö kommentoi: ”Vuonna 1967 veljeni ja minä näimme dinosauruksen Madisonissa, Wisconsissa. Olemme eläneet tämän salaisuuden kanssa aina siitä lähtien. Aloimme kertoa ihmisille ja he halusivat viedä meidät tohtorille. Emme kertoneet kenellekään enää sen jälkeen.” Tällaiset havainnot voivat olla paljon yleisempiä, mutta silminnäkijät eivät uskalla raportoida niistä, koska he eivät halua leimautua mielenvikaisiksi.
Toinen mahdollinen syy siihen miksi havainnot elävistä hirmuliskoista ovat niin harvinaisia, on se että ne elävät ihmiskunnan sivistyksen ulkopuolella, alueilla jotka ovat hyvin epäystävällisiä ihmisasutukselle ja luonnontieteellisille tutkijoille. Monet kuvittelevat, että ihminen olisi jo tutkinut planeettamme kaikki rajaseudut. Mutta maailman suurimmat sademetsät Etelä-Amerikassa ja Afrikassa kuten Amazon ja Kongon sademetsä ovat edelleen suurelta osin tutkimatta niiden ankaran ympäristön tähden, joka ilman dinojakin on hyvin vaarallista seutua sen tiheän kasvillisuuden täyttämän kuuman ja kostean ympäristön ja monien myrkyllisten eläinten vuoksi. Juuri näillä alueilla alkuperäiskansojen legendat kertovat asuvan myyttisiä ja pelottavia eläimiä, jotka muistuttavat hyvin paljon muinaisia dinosauruksia. Jos jossain päin maailmaa asuisi vielä puiden kasvillisuutta ahmivia valtavia pitkäkaulaisia sauropodeja, niin tällainen kuuma, kostea ja rehevä trooppinen vyöhyke olisi niiden elintavoille kaikkein ihanteellisin elinseutu.
Loch Nessin hirviö on vain yksi lukuisista tarunhohtoisista liskoeläimistä, joita on havaittu ympäri maailmaa. Nämä eläimet luetellaan nykyään kryptozoologian eli näennäiseläintieteen joukkoon yhdessä isojalan ja lumimiehen kanssa. Kuitenkin myös isojalan olemassaolosta on saatu vuosikymmenten aikana yhä enemmän konkreettista todisteita, joten osa niin sanotuista kryptideistä voi olla aivan hyvin todellisia tuntemattomia ja harvinaisia eläinlajeja, jotka välttelevät ihmiskontaktia. Tästä syystä niiden tutkimus rajoittuu lähinnä erilaisten paranormaalien tieteiden pariin yhdessä ufologian ja haamujahtien kanssa. Henkilökohtainen näkemykseni on se, että kaikki tällainen paranormaalien asioiden tutkimus on hyvin vaarallista, ei sen tähden etteikö ufot ja henkimaailman asiat olisi todellisia, vaan koska ilman juurtumista perimmäiseen totuuteen, joka ilmoitettiin meille Jeesuksen Kristuksessa, tällaiset tieteet voivat johtaa ihmisen harhaan Raamatun totuudesta.
Mikä tahansa tiede, joka pyrkii kieltämään Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen, johtaa meidät harhaan raamatullisesta totuudesta. Raamattu esimerkiksi varoittaa meitä kysymästä neuvoa vainajahengiltä – tai edes ottamasta yhteyttä henkimaailmaan -, koska tuonpuoleinen todellisuus kuuluu pettävien demonien leikkikenttään. Mutta kaikki paranormaalitutkimus ei ole välttämättä pahasta, koska se voi toimia myös todisteena epäuskoisille henkimaailman todellisuudesta ja Jeesuksen nimen vaikutuksesta riivaajahenkiin. Samoin kryptozoologia voi johtaa meidät lähemmäksi raamatullista totuutta ja osoittaa Raamatun paikkanspitävyyden, siinä missä vallitseva evolutionistinen tiede vie meitä kauemmaksi Raamatun totuudesta. Tietenkin darvinistit ja naturalistit pyrkivät leimaamaan tällaiset paranormaalit tieteet pseudotieteeteksi, ettei kukaan ottaisi niitä edes lähtökohtaisestikaan todesta. Mutta entäpä jos darvinismi onkin sitä todellista pseudotiedettä, joka pyrkii marginalisoimaan kilpailevat teoriat – kuten kreationismin – kutsumalla niitä pseudotieteeksi?
Entä jos darvinismi on kuin tiedemaailman vastine uutismedialle, joka alkoi kutsua vaihtoehtoisia ja itsenäisiä uutissivuja ”valeuutisiksi” Donald Trumpin voiton havahduttamana (valtamedian toimittajat kutsuivat Trumpille myönteisiä uutissivuja valeuutisiksi ennen kuin Trump itse alkoi käyttää tuota termiä valtamediasta). Monilla kristityilläkin voi olla vaikeuksia puolustaa raamatullista luomiskertomusta, koska darvinismin hallitsema valtakulttuuri on tehnyt siitä pilkan ja ivan kohteen. Minkä tahansa asian saattaminen naurunalaiseksi on nopein ja helpoin tie vältellä älykästä ja rationaalista keskustelua sen perusteista. Tämä koskee myös oman sivustoni aihetta. Mutta Raamattu ei pyydä meitä seuraamaan sitä mikä on populaaria ja vallitsevaa yhteiskunnassa. Jeesus kehottaa meitä kulkemaan sieltä missä tie on kaita ja portti ahdas (Matt. 7:4), senkin uhalla että tämä maailma kääntyy meitä vastaan ja tekee meistä naurunalaisia. Kyse on lopulta siitä etsimmekö täällä enemmän omaa kunniaamme vai Jumalan kunniaa.
Mainitseeko Raamattu dinosaurukset?
On todennäköistä, että Nooa otti arkkiinsa myös dinosauruksen munia tai vauvadinoja. Huomioi kuinka Jumala käski Nooaa ottamaan arkkiin ”kaikki metsäeläimet lajiensa mukaan ja kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, lajiensa mukaan ja kaikki linnut lajiensa mukaan, kaikki lintuset, kaikki, mikä siivekästä on.” (1. Moos. 7:13-14) Dinosaurukset luokitellaan matelija- ja liskoeläimiin. Jumala ei käskenyt jättää yhtäkään eläinlajia arkin ulkopuolelle vaikka epäpyhistä eläimistä (Kolmas Mooseksen kirja määrittelee matelijat saastaisiksi) tuli ottaa vain yksi naaras ja koiras pari, kun taas puhtaista eläimistä kutakin lajia tuli ottaa seitsemän paria. Myös kaikki siivekkäät linnut tuli ottaa arkkiin, mikä antaa ymmärtää että mukana oli myös lentoliskoja. Jos dinosaurukset selvisivät vedenpaisumuksesta kaikkien muiden eläinten tavoin, niin ovatko ne koskaan hävinneetkään maanpäältä? WWF:n tilastoissa arvellaan, että joka vuosi tuhansia eläinlajeja kuolisi sukupuuttoon.
WWF:n arvioissa planeetallemme olisi hyvin suuri lajien biodiversiteetti. Vähimmäisarviossa eläinlajeja olisi kaksi miljoonaa ja enimmäisarviossa jopa 100 miljoonaa. Evolutionistit kai nauravat tässä kohtaa kuvitellessaan Nooan 100 miljoonan eläinlajin edessä pähkäilemässä kuinka hän saa ne kaikki mahtumaan 300 kyynärän (137 metriä) pituiseen arkkiinsa. Yksikään kreationisti ei kuitenkaan kiellä lajien sisällä tapahtuvaa mikroevoluutiota eli geneettisen mutaation kautta tapahtuvaa uusien lajien syntyä kunkin eläinryhmän sisällä. Yleinen evoluutioteoria ja makroevoluutio on eri asia sillä se edellyttää uuden geneettisen informaation syntyä jotta tyrannosaurus rexistä voisi kehittyä kana tai apinasta ihminen. Kuten eläintietelijä Peter Grantin 18-vuotinen tutkimus on osoittanut, uusia lajeja voi nousta vain 200 vuoden sisällä tai nopeammin. Tämä tukee Raamatun mallia eläinryhmien nopeasta lajiutumisesta kohta vedenpaisumuksen jälkeen. Sivulla creation.com kerrotaan:
Ehkä kaikkein yleisin toistettu virhe, jonka evolutionistit tekevät heidän hyökkäyksessään luomista vastaan on väittää, että ’luonnonvalinta’ ja ’lajiutuminen’ todistaa evoluution ja osoittaa vääräksi raamatullisen kertomuksen alkuperästä. Heidän syötti-ja-kytkin argumenttinsa vihjaavat, että kreationistit uskovat ’lajien pysyvyyteen’. Sanasto PBS Evoluutio Sarja Online Kurssi Opettajille: Evoluution Opettaminen nimenomaisesti tekee tämän tyhjän väittämän:
”Kreationismilla, lajeja on kuvattu ’pysyviksi’ siinä merkityksessä ettei niiden uskota muuttavan muotoaan tai ulkomuotoaan aikojen saatossa.”
Mutta yksikään arvostettu kreationisti ei kiellä ’lajiutumista’—tosiasiassa se on tärkeä osa kreationistien biologiaa. Aiemmassa luvussa osoitin, että todellinen kysymys koskee sitä voiko evoluutio selittää geneettisen informaation sisällön lisääntymistä —tarvittavaa määrää muutosta kääntääkseen mikrobin ihmiseksi, ei vain yksinkertaista muutosta ajan mittaan. Ennen kuin jätämme rauhaan evolutionistien järjettömät argumentit tässä asiassa, voi olla hyödyllistä arvioida kreationistien mallia yksityiskohdilla.
Alkaen Raamatusta, kreationistit uskovat, että Jumala loi erilaisia organismeja, jotka polveutuivat ’lajiensa mukaan’ (1. Moos. 1:11, 12, 21, 24, 25). Siten raamatulliset lajit olisivat olleet alkujaan selviä biologisia lajeja, so. organismien väestöjä jotka voivat risteytyä tuottaakseen hedelmälliset jälkeläiset mutta eivät voi lisääntyä erilaisten biologisten lajien kanssa. Mutta kreatonistit tähdentävät, että raamatullinen laji on suurempi kuin tämän päivän ’lajit’. Jokainen alkuperäisestä lajista oli luotu valtavalla määrällä informaatiota. Jumala varmisti, että alkuperäisellä olennoilla oli tarpeeksi vaihtelua niiden geneettisessä informaatiossa, että niiden jälkeläiset voisivat sopeutua ympäristön laajaan vaihtelevuuteen.
Nykyisen elämän monimuotoisuus ei siis ole ongelma raamatullisen luomis- ja vedenpaisumuskertomuksen kannalta, koska uusia lajeja syntyy ja kuolee koko ajan. Kaikki ne ovat kuitenkin lähtöisin samoista kantamuodoista, jotka Nooa toi arkkiinsa. Myös dinosauruslajeissa oli olemassa hyvin suuri monimuotoisuus. Tähän asti on löydetty ja nimetty jo yli 700 eri dinosauruslajin fossiilit. Ei ole mahdollista, että Nooa olisi ottanut arkkiinsa ne kaikki. Mutta voi olla, että hän on ottanut vain yhden parin kustakin päälajista, kuten sauropodeista (esim. Brontosaurus ja Brachiosaurus), linnunlantioisista (esim. Stegosauria ja Ceratopsia) ja teropodeista (esim. Tyrannosaurus rex ja Allosaurus). Itse tosin olisin Nooan asemassa jättänyt T-rexin matkalipun lunastamatta (ihan vain omaa ja jälkipolveni turvallisuutta ajatellen). En pidä mahdottomana sitäkään, että osa dinosauruslajien mutaatioista olisi syntynyt vasta vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta myös Jobin kirja mainitsee dinosaurukset, mikä on selvä osoitus siitä että ne tallustivat maanpäällä vedenpaisumuksen jälkeenkin.
Septuaginta sanoo Jobin olleen Aabrahamista viides, joten hän on elänyt vedenpaisumuksen jälkeen. Luvussa 40 Jumala käskee Jobia tarkailemaan Hänen majesteettisa luomistöitään ja kiinnittämään huomion Behemotiin. Vaikka vuoden 92 kirkkoraamattu kääntää Behemotin virtahevoksi ja Leviatanin krokotiiliksi, niin tosiasiassa kyseessä on tuntemattomat eläinpedot, jotka sopivat ominaisuuksiensa puolesta paljon paremmin muinaisiin dinosauruksiin kuin virtahepoon ja krokotiiliin. On suorastaa naurettavaa ehdottaa, että Jumala olisi käskenyt Jobia, kun tämä vääntelehti kuoleman ja elämän rajamailla, katsomaan virtahevon kaltaista hölmönnäköistä eläintä (ellei Hän sitten yrittänyt saada Jobia nauramaan).
Onko virtahevon ”voima lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa”? Tai ojentaako se ”jäykäksi häntänsä kuin setripuun” ja onko ”sen reisijänteet lujiksi punotut”? Onko sen ”luut niinkuin vaskiputket, sen nikamat niinkuin raudasta taotut”? Tämä mahtava eläin, jonka sanotaan olleen ”Jumalan töiden esikoinen”, muistuttaa rakenteeltaan lähiten sauropodeja. Ensinnäkin, kyseessä on kasvissyöjä sillä ”se syö ruohoa niinkuin raavas.” Toiseksi, millä kasvissyöjällä on ollut häntä kuin setripuu, luut niinkuin vaskiputket ja lujiksi punotut reisijänteet? Lisäksi sen pään täytyy ulottua hyvin korkealle puiden latvustoon, koska jae 19 sanoo: ”Kukapa kävisi kiinni sen silmiin, lävistäisi heittoaseella sen turvan?” Tässä on selvä kuvaus Jobin aikana noin 1800 vuotta eKr. eläneestä sauropod-dinosauruksesta, jotka olivat suurimpia maanpäällä koskaan tallustaneita eläimiä (vain meressä elävä sinivalas on suurempi vaikka jotkin sauropodit kilpailevat sinivalaan kanssa suurimman eläimen kruunusta). Miksi Jumala loisi töidensä esikoisena virtahevon eikä sauripodien kaltaisia mahtavia hirmuliskoja?
Onko Behemot ja T-rex yhä elossa?
Vaikka suurimmat sauropodit kuolivat todennäköisimmin sukupuuttoon pian vedenpaisumusta seuranneen ilmaston kylmenemisen seurauksena, on todisteita siitä että jotkin pienimmät sauropod-lajit olisivat yhä elossa päiväntasaajan seuduilla Brasilian ja Kongon sademetsissä. Ainakin niiden ympäristössä elävät alkuperäiskansat ovat väittäneet nähneensä tämän eläimen. Ihmiset ovat väittäneet nähneensä niitä sekä Amazonin että Kongon sademetsissä. Vuonna 2004 CNN raportoi, että Amazonista löydettiin 10-metrisen ja 10-tonnia painaneen sauropodin luut, mutta otuksen sanottiin kuolleen 110 miljoonaa vuotta sitten. Dinosaurusten luiden radiometriset ajoitukset eivät ole kuitenkaan luotettavia. Esimerkiksi 70 miljoonaa vuotta vanhaksi uskotun T-rexin luiden ympäriltä on löydetty verisoluja, hemoglobiinia, hauraita proteiineja, pehmytkudosta, kuten joustavia nivelsiteitä ja verisuonia, sekä DNA:ta ja radiohiiltä. Sivulla luominen.fi todetaan tästä hämmästyttävästä löydöstä:
Tämä on äärimmäisen haastavaa evoluutioon uskoville. Kuinka tällaiset luut voisivat mitenkään olla 65 miljoonaa vuotta vanhoja? Verisolujen löytämisessä mukana ollut tutkija Dr Mary Schweitzer sanoi:
”Jos otat verinäytteen ja laitat sen hyllylle, viikon jälkeen sinulla ei ole jäljellä mitään tunnistettavaa. Miksi sitten dinosauruksissa olisi mitään jäljellä?”
Todellakin, miksi? Paitsi tietysti siksi, että ne eivät hävinneet miljoonia vuosia sitten, ja siksi, että niiden jäännökset taltioituivat nopeasti katastrofaalisten olojen aikana muutama tuhat vuotta sitten, tai jopa vielä lähempänä. Evoluutiomalli on kuitenkin niin vakiintunut tiedeyhteisössä, että pian kävi selväksi, että Dr Schweitzerilla oli vaikeuksia saada tuloksiaan julkaistua. ”Eräs arvioija sanoi minulle, ettei hän välittänyt siitä, mitä tutkimusaineisto kertoi. Hänhän tiesi, ettei minun löydökseni ollut mahdollinen”, Schweitzer sanoo. ”Kirjoitin takaisin ja kysyin: ’No, mikä aineisto vakuuttaisi sinut?’ Hän vastasi: ’Ei mikään.”’
Schweitzer kertoo, kuinka hän huomasi T. rexin luurangon (Hell Creekistä, Montanasta) selvästi haisevan kuin ruumis. Kun hän mainitsi asiasta kokeneelle palentologi Jack Hornerille, tämä totesi: ”Ihan totta, kaikki Hell Creekin luut haisevat.” Paleontologien keskuudessa käsitys dinosaurusten luiden miljoonien vuosien iästä on kuitenkin niin syvään juurtunut, etteivät he edes rekisteröineet ”kalman löyhkää” – huolimatta siitä, että todisteet olivat aivan heidän nenänsä edessä. Schweitzer itse ei näytä kykenevän tai haluavan paeta pitkien ajanjaksojen paradigmaa [yleisesti hyväksyttyä ajattelutapaa], vaikka hän on suoraan ollut mukana monissa löydöissä.
Voisiko T-rexin luissa olla säilynyttä pehmytkudosta edes siinä tapauksessa, että eläin on kuollut vuosituhansia sitten? Kertooko löyty enemminkin siitä, että eläin on kuollut aika äskettäin. Monia voi pelottaa jo pelkkä ajatus siitä, että T-rex olisi yhä olemassa, mutta T-rexin ruumiinrakennetta muistuttavia suuria liskoeläimiä on nähty mm. Australiassa. Maan alkuperäiskansat tuntevat tämän eläimen nimellä Burrunjor. Rex ja Heather Gildour kirjoittaa Nexus-aikakauslehdessä:
Euroopan Australiaa edeltäneillä heimokansoilla oli traditioita, jotka kuvasivat saurian-tyyppisiä liskoeläimiä vuosisatoja ennenkuin niillä oli pääsyä Euroopan tekstikirjojen kuvauksiin dinosauruksista. Arnhemin maan aboriginaalit uskovat, että valtava alue näillä main, mitä he kutsuvat Burrunjoriksi, on kauhean, painajaismaisen, mammutin-kokoisen hirviön, mitä he kutsuvat nimellä Burrunjor, asuinaluetta ja jonka kuvaus voidaan sanoa muistuttavan Tyrannosaurus rexiä. Aboriginaalien väitteitä vahvistavat leirinuotioiden tarinanat ovat yleisiä ympäri kaukaista pohjoista…
”Huomasin aboriginaalien olevan kauhuissaan näistä eläimistä. Jotkin heimon miehistä näyttivät minulle muinaisia kalliomaalauksia, jotka kuvasivat hirviöitä joita he kutsuivat Burrunjoriksi. He kuvailevat Burrunjoria Tyrannosauruksen-kaltaisena matelijana. Arnhemin maassa on eräs viidakon alue, jota edemmäksi yksikään hevonen ei mene vapaaehtoisesti – eikä myöskään suurinosa aboriginaaleista. Kauheita ääniä kuullaan yötä päivää, ja lehvistön rysähdystä viidakossa kun hirviöt liikkuvat siellä. Jotkin aboriginaalit ja eurooppalaiset ovat tulleet valtavien jalanjälkien poikki maaperässä, mikä on tarpeeksi pitämään useimmat ihmiset alueen ulkopuolella,” Ritchie kertoi minulle vuonna 1982.
Näiden hirviöiden olemassaolosta on myös monia silminnäkijähavaintoja ja niiden on väitetty syöneen joskus karjankasvattajien faunaa. Eräässä raportissa 50 -luvulta karjakasvattaja oli löytänyt lehmiensä ja sonniensa kuolleet ruhot, jotka oli syöty puoliksi alueella missä Burrunjorin uskottiin vaikuttavan. ”Etsijät löysivät hevosilla jonkin kaksijalkaisen pedon valtavat matelijan jäljet. He seurasivat jälkiä karjakoirillaan ankaran viidakkoalueen läpi kunnes päätyivät suomaahan, jonka jälkeen oli paljon tiheämpi pensaikko. Se oli tässä kohtaa kun karjakoirat tulivat levottamaksi ja juoksivat pois. Hevoset olivat myös levottomia ja ilmeisesti eivät halunneet ylittää suomaata. Useimmat karjamiehistä päättivät, että heidän eläimensä tiesivät parhaiten, mutta kaksi miestä jatkoi matkaansa jalkaisin karbiineillaan. Tarina jatkuu sanomalla, että he löysivät pian lisää jälkiä avoimella alueella suon jälkeen. Samalla kun hänen kaverinsa etsi jälkiä, toinen mies huomasi pikaisesti tumman muodon valtavasta eläimestä, ehkä 30 jalkaa (9.14 metriä) pituudeltaan, kauempana tiheässä metsässä. Miehet lähtivät paikalta kiireessä.”
Eräässä toisessa tarinassa ”Johnny Mathews, aboriginaalien jäljittäjä, väitti nähneensä 25-jalkaa-pitkän (7.62-metriä) kaksijalkaisen matelija hirviön, joka liikkui pensaikossa lähellä Lagoon Creek:iä, merenlahden rannikkoa eräänä päivänä vuonna 1961. ’Tuskin kukaan oman väkeni ulkopuolinen uskoo tarinaani, mutta tiedän mitä näin,’ hän sanoi minulle 1970 -luvulla.” Samankaltaisia tarinoita Burrunjorista on useita. Gildourit päättävät raporttinsa seuraavaan huomioon:
Varhaiset australian aboriginaalit kuvailivat yksityiskohdilla saurian-tyyppisiä matelijahirviöitä vuosisatoja ennen kuin he pääsivät koskaan käsiksi valkoisen miehen tekstikirjapiirroksiin näistä pedoista. Kuinka meidän tulisi sitten selittää nämä tarinat? Myytteinä? ”Primitiivisten” kansojen mielikuvituksena, jotka kuvittelivat hirviöt jotka vain sattuivat muuttumaan fossiililöydöiksi vuosisatoja myöhemmin? Mutta jos pidämme niitä myytteinä ja legendoina, älkäämme unohtako että kaikki mytologia on perustunut todellisiin historian tapahtumiin menneisyydessä.
Eräässä videossa Willian Lane Craig, kuuluisa kristitty apologeetti, kohtasi ateistin kysymyksen niin sanotusta ”negatiivisesta todistustaakasta” eli ajatuksesta, jonka mukaan ateisteja ei voi odottaa todistavan sitä, ettei Jumalaa ole, koska kukaan ei voi todistaa negatiivista. Craig vastasi tähän, että ajatus on naurettava, koska on monia esimerkkejä missä voimme todistaa negatiivisen (todistaa sen ettei jotain ole olemassa). Craigin ajatusleikki on sinänsä oikea, mutta hän mainitsee yhdeksi esimerkiksi Tyrannosaurus rexin: ”Voimme todistaa, ettei ole olemassa elävää T-rexiä”. Mutta voimmeko todella? Se ettei T-rex tallusta keskellä New Yorkin vilkasta Manhattania ei ole todiste siitä, etteikö T-rex voisi olla yhä olemassa jossain päin maailmaa. Tiedemiehet spekuloivat mahdollisuudella, että voisimme luoda todellisen Jurassic Parkin kloonaamalla T-rex sen luista löytyneen DNA:n avulla. Mutta ehkä meidän ei tarvitse kloonata T-rexiä jos löydämme yhden elävän yksilön Australian pohjoisosista, ammumme siihen nukutuspiikin ja kuljetamme kohti Californiaa Disneylandin eläinpuistoon (kannattaa hankkia henkivakuutus ennen puistossa vierailua sillä Disneyland ei korvaa mahdollisia vahinkoja).
Mokele Mbembe
Mokele Mbembe on ehkä kuuluisin sauropod-dinosaurus (Behemot), jonka väitetään elävän yhä Kongon sademetsässä. Ajatus Amazonin ja Kongin sademetsissä elävistä dinosauruksista on hyvin vanha. Sillä spekuloitiin esim. Sir Arthur Conan Doylen science-fiction novellissa The Lost World vuodelta 1912. Doylen käytti novelliinsa apuna ystävänsä Percy Fawcettin tutkimusraportteja Amazonin viidakosta. Fawcett työskenteli mm. Britannian salaiselle palvelulle ja oli kaikkein kuuluisin Amazonin tutkija. Hänen pakkomielteenään oli myyttisen Eldoradon kultaisen kaupungin löytäminen Brasilian viidakosta. Fawcett katosi Amazonin viidakkoon viimeisellä tutkimusmatkallaan vuonna 1925 yhdessä vanhimman poikansa Jackin ja tämän ystävän Raleigh Rimellin kanssa.
Percy Fawcettin ja hänen poikansa päiväkirjamerkinnät aiemmilta matkoilta sisältää erään piirroksen vuodelta 1919 missä he löysivät viidakosta tuoreita dinosauruksen jälkiä. Hän myös kirjoitti: ”Metsässä Madidi-joen vieressä jokin arvoituksellinen ja valtava peto on toistuvasti aiheuttanut levottomuutta suossa. Mahdollisesti muinainen hirviö, kuten nuo mistä on raportoi muilla osin manteretta.” Tiedustellessaan paikallisten kuvauksia pedosta Fawcett arveli sen olleen sukupuutolta säilynyt pitkäkaulainen sauropod-dinosaurus ja oli itse täysin varma sen olemassaolosta. Löysikö Fawcett ja hänen retkikuntansa todellisen ”kadonneen maailman” ja päätyivät lopulta dinosauruksen suuhun ennen kuin ehtivät raportoida näkemästään?
Kongon Mokele Mbemben väitetään asuvan samaa tapaan jokien vieressä ja viettävän ajastaan suurimman osaa veden alla. He nousevat syömään jokien viereen puiden kasvillisuutta. Mokele Mbembe tarkoittaa ”eräs, joka pysäyttää jokien virran”. Mieti tätä nimeä Job 40:16-18:n valossa: ”Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä. Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä. Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton, kuohukoon vaikka itse Jordan sen kitaan.” Behemot asuu siis joissa ”ruovikon ja rämeen kätkössä”. Tämä sanasto viittaa kasvillisuuden täyttämään vetiseen suomaahan. Jokien ympäristön ja suomaan uskottiin olleen sauropodien pääasiallista asuinaluetta. Sauropodien ajatellaan olleen yleisesti maaeläimiä, mutta ehkä Jumala loi heille pitkän kaulan juuri siitä syystä, että he voisivat kurottautua sillä jokien viereen syömään puiden ja pensaiden kasvustoa.
Kun paikallisille alkuasukkaille näytettiin kuvia sauropodeista, he tunnistivat sen Mokele Mbembeksi. Tämän eläimen väitetään olevan hyvin epäystävällinen, kaatavan veneitä ja tappavan ihmisiä jos ihminen uskaltautuu mennä liian lähelle sitä. Joidenkin kertomusten mukaan sen liha olisi myös myrkyllistä, sillä alkuasukkaat tappoivat kerran yhden ja kuolivat välittömästi maistettuaan sen lihaa. Mokele Mbembe on vain noin kymmenmetrinen eli suhteellisen pieni sauropod-dinosaurus, mutta siitäkin huolimatta hyvin vaarallinen petoeläin. Pedosta ei ole saatu koskaan kunnollista kuvaa, mutta siitä on olemassa vuonna 1981 nauhotettu äänitallenne. Myös Australian aboriginaalien kansantaruissa elää sauropodia muistuttava eläin, joka viihtyy suomaalla mutta tulee toisinaan myös maanpäälle. He tuntevat tämän eläimen nimellä Kulta, joka on valtava nelijalkainen matelija, jolla on pieni pää ja pitkä ohut kaula. ”Milloin tahansa Kulta liikkui maaseudulle, maa järisi sen valtavasta painosta”, paikalliset kertoivat.
Tyrannosaurukset ja sauropodit eivät ole ainoita hirmuliskoja, joita on väitetty olevan yhä olemassa. Mbielu-mbielu-mbielu on toinen Kongon tasavallassa Likoulan alueella elävä väitetty hirmuliskolaji. Silminnäkijöiden mukaan se on kasvissyöjä jolla on selässään suuret rosoiset lankut. Jotkut ovat arvelleet tämän olevan Stegosaurus. Keski-Afrikassa pygmyheimon keskuudessa tunnettu Emela-ntouka tarkoittaa ”elefanttien tappajaa”. Sen sanotaan vastaavan kooltaan sarvikuonoja. Kamerunin tasavallassa Savannin alueella uskotaan taas elävän peto nimeltä Ngoubou, jota on kuvattu sarvikuonoja pienemmäksi, mutta joilla on kaulus ja sen ympärillä useita sarvia. Kryptozoologit ovat identifioineet kaksi edellistä Ceratopsia-dinosauruksiksi. Etenkin viimeksi mainittu ei sovi mihinkään muuhun maanpäällä eläneeseen tunnettuun eläimeen kuin Styracosaurukseen.
Näiden ohella Afrikassa on nähty myös lentoliskoja. Tämä eläin tunnetaan paikallisten heimojen keskuudessa nimellä ”Kongamato”. Se on havaitty läntisessä Zambiassa, Angolassa ja Kongossa. Wikipediasta löytyy seuraava kuvaus tästä kryptidistä:
Frank Melland, vuoden 1923 kirjassaan In Witch-bound Africa, kuvasi sen elävän tiettyjen jokien läheisyydessä, ja olevan hyvin vaarallinen, hyökäten usein pieniä veneitä vastaan ja ketä tahansa joka häiritsi eläintä. Ne kuvataan usein joko punaisina tai mustina väriltään, siipien välin ollessa 4 – 7 jalkaa [1.2 – 2.1 metriä]. Paikallisen Kaonde heimon jäsenet identifioivat sen saman kaltaiseksi kuin lentolisko kun heille näytettiin kuva Mellandin kirjakokoelmasta.
Biologi Ivan T. Sanderson kuvaili läheistä kohtaamistaan olennon kanssa, jonka väitettiin olleen kongamato 1930 -luvulla.
Vuonna 1956 insinööri, J.P.F. Brown, näki väitetysti olennon Fort Roseberyssä lähellä Bangweulun järveä Pohjois-Rhodesiassa (nyt Zambia). Se oli kello 6:00, kun hän näki kaksi olentoa jotka lensivät hitaasti ja hiljaa suoraan yläpuolella. Hän huomioi, että ne näyttivät esihistoriallisilta. Hän arvioi siipienvälin olleen 3 – 3 1⁄2 jalkaa (0.91 – 1.07 metriä) ja nokasta häntään 4 1⁄2 jalkaa (1.4 metriä). Sillä oli raportoidusti pitkä ohut häntä ja kapea pää mitä hän vertasi koiran pitkänomaiseen kuonoon.
Seuraavana vuonna Fort Roseberyn sairaalassa, potilas tuli vakavalla haavalla rinnassaan väittäen suuren linnun-kaltaisen olennon hyökänneen hänen kimppuunsa Bangweulun Suossa. Kun häntä pyydettiin piirtämään olento, hän väitetysti piirsi olennon joka muistutti lentoliskoa. Tämä piirros ei nähtävästi ole säilynyt tähän päivään.
Miksi dinosauruksista ei ole laajaa havaintoa?
Monien vastaväite tähän teoriaan on varmasti se, että jos dinosaurukset olisi yhä elossa, he olisivat tehneet olemassaolonsa tunnetuksi jo koko sivistyneen maailman tietoon. Miten kehittynyt sivlisaatio ei voisi olla perillä näin valtavien ja mahtavien liskoeläinten olemassaolosta? Miksi havainnot niistä rajoittuisi vain muutamiin edellä mainittuihin hämäriin poikkeustapauksiin? Miksi maata kiertävät satelliitit eivät olisi napanneet niiden elinpaikoista jo näyttäviä satelliittikuvia? Mutta ehkä dinojen elintavat eivät ole aivan sellaisia kuin ne kuvataan meille Hollywood-filmeissä. Ehkä kyse ei ole mistään laumaeläimistä, jotka vaeltavat laajoilla ja aukeilla savanneilla kuin Afrikan norsut. Ehkä ne viihtyvät kaukana sivilisaatiosta ja ihmisasutuksesta, sellaisilla alueilla mikä on liian vaarallista ja karua ihmisille, kuten Amazonin ja Kongon tutkimattomat sademetsät ja niiden suo- ja jokialueet.
Jobin kirjan kuvaus Behemotin elintavoista vahvistaa tätä: ”Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä. Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä. Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton, kuohukoon vaikka itse Jordan sen kitaan.” (Job 40:16-18) Behemot (sauropodit) ei ole maalla viihtyvä laumaeläin, vaan virtojen ja suomaan kätkössä piileksivä hirmulisko. Sama voi koskea monia muitakin yhä elossa olevia hirmuliskolajeja. Toinen mahdollisuus on se, että ne pyydystävät pääosin yöaikaan ja nukkuvat päivisin luolissa (sademetsien ja merenalaisten syvyyksien ohella syvät luolakompleksit ovat yksi maan tutkimattomista alueista). Tätä näyttäisi tukevan jotkin keskiaikaiset kuvaukset lohikäärmeiden elintavoista. Tästä päästäänkin kirjoitukseni seuraavaan aiheeseen eli lohikäärmeisiin.
Onko lohikäärme muinainen termi dinosauruksille?
Jos elossa olevat dinosaurusyksilöt ovat onnistuneet kätkemään olemassaolonsa eläintieteilijöitä aina tähän päivään asti, niin vielä vähemmän meidän pitäisi odottaa muinaisen maailman olleen tietoinen niiden olemassaolosta. Toisaalta muinaisen maailman ihmisille ei ollut nykyihmisen evolutionistista ennakkokäsitystä dinosaurusten historiasta. Kaikki silminnäkihavainnot elävistä dinosauruksista sivuutetaan nykyisin vain primitiivisten heimokansojen iltasatuina, väärin identifioituina sarvikuonoina tai sitten mielenvikaisten ihmisten houreina ja harhanäkyinä. Ennen tieteellisen empirismin syntyä tällaiset havainnot suurista ja pelottovista liskoeläimistä synnyttivät legendoja ja kansantaruja ympäri maailmaa. Lohikäärmeen legenda voi olla syntynyt tällaisista havainnoista mitä tehdään yhä tänäänkin monien heimokansojen keskuudessa.
Dinosaurukset ovat voineet olla menneisyydessä paljon yleisimpiä ja laajalle levinneempiä kuin ne ovat sitä tänään sillä puhumme sukupuuton partaalla olevasta uhanalaisesta lajista. Tästä syystä olisikin odotettavaa, että niiden olemassaolosta löytyy merkintöjä kautta kirjoitetun historian ei vain Raamatusta vaan ympäri maailmaa. Ylipäätään on kysyttävä, että mikä ihmeen eläin on oikein lohikäärme ja miksi niin moni arvovaltainen tutkija ja historioitsija uskoi sen olemassaoloon muinaisina aikoina (vielä niinkin myöhään kuin 1600 -luvulla). Lohikäärme (eng. dragon) määritellään usein käärmeen kaltaisena nelijalkaisena eläimenä tai lentävänä käärmeenä, joka syöksee tulta. Mutta kaikki lohikäärmeet eivät olleet siivellisiä (tästä esimerkkinä kiinalainen lohikäärme) tai nelijalkaisia. Kyse oli siis jostain suuresta matelija- tai liskoeläimestä miksi dinosaurukset luokitellaan. Lohikäärme voi olla nimitys kokonaiselle eläinryhmälle monen eri lajin dinosaurusten tapaan. Evolutionistinen eläintieteilijä Desmond Morris on kirjoittanut:
Fantastisten eläinten maailmassa lohikäärme on ainutlaatuinen. Yksikään toinen kuvitteellinen peto ei ole esiintynyt sellaisessa rikkaassa muodon vaihtelussa. On kuin olisi ollut kokonainen perhe erilaisia lohikäärmelajeja, jotka olivat todella olemassa ennenkuin arvoituksellinen peto katosi sukupuuttoon. Todellakin, niin äskettäin kuin 1600 -luvulla tutkijat kirjoittivat lohikäärmeistä niin kuin ne olisivat tieteellinen fakta, niiden anatomia ja luonnonhistoria ollen kirjattu kivuliailla yksityiskohdilla. Naturalisti Edward Topsell esimerkiksi piti niitä mateloijoina jotka olivat läheisesti sukua käärmeille ja kirjoitti vuonna 1608: ’Lohikäärmeitä on useita eri lajeja, eroteltu osaksi niiden maiden, osaksi niiden määrän ja suuruuden, ja osaksi niiden ulkoisten osien erilaisen muodon mukaan.’ Toisin kuin Shakespeare, joks puhui ’lohikäärmeistä enemmän pelättyinä kuin nähtyinä,’ Topsell oli vakuutunut siitä, että lohikäärmeitä oli havaittu monien ihmisten taholta: ’Emme myöskään Euroopassa ole vain kuulleet lohikäärmeistä js emme koskaan nähneet niitä, mutta myös omassa maassamme (sekalaisen kirjoittajajoukon todistuksissa) useita niitä on löydetty ja tapettu.'”
Myös Raamattu vahvistaa lohikäärmeen olevan todellinen luonnontieteellinen eläin. Erillään sen Ilmestyskirjassa käytetyistä mytologisista ja symbolisista yhteyksistä, lohikäärme mainitaan myös monin paikoin Vanhaa Testamenttia. Jesaja 27:1 sanoo: ”Sinä päivänä Herra kostaa kovalla, suurella ja väkevällä miekallansa Leviatanille, kiitävälle käärmeelle, ja Leviatanille, kiemurtelevalle käärmeelle, ja tappaa lohikäärmeen, joka on meressä.” Lohikäärme assosioidaan tässä Jobin kirjassa mainittuun Leviataniin, suureen käärmemäiseen meripetoon. Jesaja 30:6 taas sanoo: ”Ennustus Eteläisen maan Behemotia vastaan. Halki ahdingon ja ahdistuksen maan, halki naarasleijonan ja jalopeuran maan, kyykäärmeen ja lentävän käärmeen maan he kuljettavat aasinvarsojen selässä rikkautensa ja kamelien kyttyrällä aarteensa kansan tykö, josta ei hyötyä ole.”
Miksi leijonan, kyykäärmeen, aasin ja kamelin rinnalla mainittaisiin lentävä lohikäärme jos se olisi pelkkä mytologinen eläin? Jesaja antaa ymmärtää niiden elävän eteläisessä maassa siinä missä edellä mainitut maaeläimet. Samassa yhteydessä mainitaan myös Behemot, mikä viittaa siihen että se kuuluisi samaan eläinsukuun lentävien käärmeiden kanssa. Raamattu mainitsee siten kolme pääasiallista dinosauruslajia – sauropodien kaltaiset suuret maaeläimet (Behemot), meressä elävät dinosaurukset (Leviatan) ja taivaalla lentävät lentoliskot (lentävä käärme). Ne kaikki voidaan luokitella muinaisen ajan lohikäärmeiden kategoriaan. Jeremia 51:34 sanoo: ”Nebukadressar, Baabelin kuningas, on minut syönyt, hävittänyt minut, pannut syrjään kuin tyhjän astian; hän on niellyt minut niinkuin lohikäärme, täyttänyt vatsansa minun herkuillani ja huuhtonut minut pois.” Kaikki nämä jakeet puhuvat lohikäärmeistä niinkuin se olisi todellinen eläin tai eläinperhe.
On myös mahdollista, että Saatana ilmestyi Paratiisissa Eevalle dinosauruksen muodossa. Raamattu puhuu käärmeestä, mutta tällä käärmeellä oli jalat ennen kun Jumala kirosi käärmeen (1. Moos. 3:14). Raamatun viimeisessä kirjassa Saatanaa ei kutsuta enää vain käärmeeksi vaan lohikäärmeeksi: ”Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.” (Ilm. 12:9) Monet dinosauruslajit muistuttivat hyvin läheisesti käärmeitä joilla oli kaksi tai neljä jalkaa (ks. yläpuolinen kuva coelophysista). Kautta kirjoitetun historian lohikäärmeet mainitaan todellisina eläiminä. ”Historian isänä” tunnettu Herodutus teki niiden olemassaolosta henkikohtaisia havaintoja. Hän sanoi tehneensä tutkimusmatkan Arabiaan näiden eläinten löytämiseksi ja kuvaili matkallaan lentäviä käärmeitä joilla oli siivet kuin lepakoilla. Tämä vastaa täysin nykyistä tieteellistä kuvausta lentoliskoista.
Danielin kirjan apokryfisissä lisäyksissä Danielin on väitetty tappaneen lohikäärmeen leipomalla tälle pikeä rasvaa ja hiuksia, jotka halkaisivat eläimen vatsan. Muinaiset ihmiset – mukaanlukien 1600 -luvun italialainen luonnontietelijä Prosper Alpin – kuvailivat Egyptissä asuvia lentäviä käärmeitä joilla on häntä missä on lehdenkaltainen pää. Tämä on jälleen tarkka yksityiskohta monien lentoliskolajien anatomiasta. Aleksanteri Suuren sotajoukot kohtasivat Intiassa lohikäärmeitä, joita paikalliset palvoivat jumalina. Roomalainen luonnontietelijä Gaius Plinius Secundus (23 – 79 jKr.), keisari Vaspasianuksen henkilökohtainen ystävä, kirjoitti seuraavaa:
Afrika tuottaa elefantteja, mutta Intia tuottaa suurimmat, kuin myös lohikäärmeitä, joka on jatkuvassa sodassa elefantin kanssa, ja on itsessään niin valtavan kokoinen, että helposti saartaa elefantit sen joukoillaan ja piirrittää ne sen pituudellaan. Taistelu on yhtäläisesti tappava molemmille; elefantti kukistettuna kaatuu maahan ja musertaa sen painollaan lohikäärmeen, joka on kietoutunut sen ympärille… Ensiksi [lohikäärme] sulkee elefantin jalat sen hännän taitoksella samalla kun elefantti yrittää vapauttaa itsensä sen kärsällään. Lohikäärme kuitenkin työntää päänsä sen sieraimiin ja siten estää sen hengityksen ja vahingoittaa kaikkein herkimpiä osia. Kun se on yllätetty odottamattomasti, lohikäärme nostaa itsensä ylös, kohtaa vastustajansa ja syöksyy sen silmiin; tästä syystä norsut löydetään usein sokeina, riutuneensa luurangoksi nälässä ja kurjuudessa.
Meillä on tapana ajatella, että kun Ilmestyskirja puhuu lohikäärmeestä se viittaa johonkin muinaiseen mytologiseen tarueläimeen. Mutta samaan maailmanaikaan Rooman keisarin ystävä puhui lohikäärmeistä todellisina eläiminä, jotka ajautuivat usein verisiin taisteluihin elefanttien kanssa. Mikä eläin olisi ollut niin suuri ja voimakas, että se olisi uskaltanut haastaa norsun ja voittaa sen? Norsut ovat tämän hetken suurin tunnettu maaeläin. Plino sanoi Intian tuottavan suurimmat elefantit vaikka Intian elefantti on huomattavasti pienempi kuin Afrikan pensaselefantti. Näin ei ollut kuitenkaan muinaisina aikoina. Vuonna 2015 tehty tutkimus on löytänyt Intian muinaisen elefantin olleen suurin koskaan elänyt nisäkäs. Tämä jättiläinen painoi 24-tonnia ja oli lähes 5-metriä korkea. Tällaisen se olisi painanut jopa enemmän kuin tietyt pitkäkaulaiset sauropodit, kuten hyvin yleinen Camarasaurus laji.
Tutkimuksen mukaan tämä jättiläiselefantti kuoli 24 tuhatta vuotta sitten, mutta Plinyn kertomus antaa ymmärtää sen eläneen vielä 2000 vuoden takaisessa Intiassa (jälleen hyvä osoitus siitä kuinka evolutionistien aikamääritykset ovat täysin pielessä). Alapuolisessa kuvassa on vertailtu nykyisten Afrikan ja Intian elefanttien ja muinaisen Intian elefantin kokoa T-rexiin. T-rex kuului suurimpiin lihansyöjädinosauruksiin (vaikka se ei ollut nimestään huolimatta suurin). On vaikea kuvitella, että nykyinen Afrikan tai Intian elefantti olisi tappanut painollaan T-rexin kuten Plino kuvaili yllä. Mutta 24-tonnin painoinen Palaeoloxodon-elefantti olisi jo murskannut allensa yli puolet kevyeämmän T-rexin. Mutta T-rex olisi voinut saada Palaeoloxodonista yliotteen sen voimakkaalla hännällään ja sokeuttaa sen terävillä hampaillaan. Taistelu T-rexin ja Intian muinaisen elefantin välillä olisi ollut epäilemättä eeppinen nähtävyys.
Myös kuuluisa eurooppalainen tutkimusmatkailija Marco Polo kuvaili kohtaamistaan Kiinan lohikäärmeiden kanssa. Polo dokumentoi matkakokemuksensa Aasian matkaltaan vuonna 1300 julkaistussa kirjassa nimeltä Marco Polon Matkat. Suurin osa kirjasta käsittelee kohtaamiensa erilaisten etnisten ryhmien mielenkiintoisia kulttuurillisia tapoja, kuin myös näiden maiden kasveja ja eläimiä. Luvussa 49, Polo kuvailee lohikäärmeitä mitä hän löysi Karajan-provinssista. Hänen kokemuksensa ja havaintonsa näistä eläimistä on kerrottu ilman mitään kaunisteltua mytologisointia:
Jättämällä Yachin kaupungin ja matkustamalla kymmenen päivää läntiseen suuntaan, saavut Karazanin provinssiin, mikä on myös sen pääkaupungin nimi… city… Siellä on nähtävillä valtavia käärmeitä kymmenen askelen pituisia (noin kymmenen metriä), ja kymmenen kädenmittaa (noin kaksi ja puoli metriä) ruumiin ympärykseltään. Etuosassa lähellä päätä niillä on kaksi lyhyttä jalkaa, joissa on kolme kynttä kuin tiikereiden kynnet, ja silmät suuremmat pennin kolikko (pane da quattro denari) ja hyvin tuijottavat.
Sen leuat ovat tarpeeksi suuret nielläkseen ihmisen, hampaat ovat suuret ja terävät ja niiden koko olemus on hyvin pelottava, ettei yksikään ihminen tai minkään sortin eläin voi lähestyä niitä ilman kauhua. Toisia on tavattu pienemmän kokoisina ollen kahdeksan, kuusi tai viisi askelenmittaa pitkiä; seuraavanlaista menetelmää käytetään niiden tappamiseen. Päiväsaikaan, suuren kuumuuden tähden, ne väijyvät luolissa mistä ne lähtevät etsimään yöaikaan ruokaansa, ja minkä tahansa pedon ne sitten löytänevät saavat he otteeseensa ja ahmivat sen on se sitten tiikeri, susi tai mikä tahansa muu peto.
Tämän jälkeen ne raahaavat itsensä johonkin järveen, järven lähteeseen tai jokeen yrityksessä juoda. Heidän liikkeestä tällä tapaa ja suuresta painostaan ne jättävät syvät jäljet hiekkaan. Nämä joiden työtä on niiden metsästäminen huomaavat jäljet joita pitkin he olivat kaikkein useimmin tottuneet menemään ja asettavat maahan useita puupaloja , jotka on aseistettu rautapiikeillä, jotka he peittävät hiekalla sillä tapaa ettei niitä ole havaittavissa.
Polo jatkaa kertomustaan kuvaamalla lohikäärmeiden tuskanhuutoja jotka hälyttävät heidän metsästäjänsä paikalle ja niiden kuoltua nylkevät eläinten nahan ja myyvät sen lihan suurella hinnalla. Lohikäärmeen liha oli suosituimpaa kuin minkään muun eläimen ja sitä pidettiin erityisenä herkkuna. Polon kirjoituksia analysoivat ”asiantuntijat” ovat väittäneet tämän eläimen olleen krokotiili. Mutta miksi Marco Polon kaltainen kokenut maailmanmatkaaja ei olisi osannut erottaa krokotiilia ja nimetä sitä sellaiseksi? Sitä paitsi mikä ihmeen krokotiililaji väijyy päivisin luolissa ja lähtee öisin pyydystämään susia ja tiikereitä? Pedon pään etuosassa lähellä olevat kaksi lyhyttä jalkaa näyttäisi viittaavan jonkinlaisiin Teropodi dinosauruksiin joihin lukeutuu Jurassic Parkistakin tuttu Velociraptor ja Tyrannososaurus rex. Koonsa puolesta nämä liskot ovat olleet pienempiä kuin Tyrannosaurus rex, mutta suurempia kuin Velociraptor. Alla on kuva Allosauruksesta, joka vastaa lähiten Polon näkemien hirviöiden kokoa.
Koko Euroopan historia on täynnä kansanperinteitä lohikäärmeistä, jotka herättivät kauhua kokonaisissa kylissa syömällä naisia ja lapsia, ja sankareista jotka uskalsivat kohdata tämän pedon ja tappaa sen. Usein ne kuvataan siivellisinä, mutta toisinaan ilman siipiä joskus myös merissä asuvina meripetoina. Puolan Krakovassa eräässä katolisessa katedraalissa on jopa esillä lohikäärmeen luita, jotka legendan mukaan ovat peräisin 800 -luvulla tapetusta lohikäärmeestä, joka asui Wawel Kukkulan alla olevassa luolassa. Miten nämä kaikki legendat ja kansanperinteet ovat ymmärrettävissä ellei lohikäärme ollut todellinen eläin, jonka nykyinen paleontologia tuntee dinosauruksena? Jopa kuuluisa ateisti tiedemies Carl Sagan tunnusti lohikäärmeen legendan yhteyden dinosauruksiin, mutta hän yritti selittää sen pois sanomalle sen nousevan ”yleisestä nisäkäsmuistista, joka on periytynyt meille varhaisista nisäkkäistä, meidän esi-isistämme, joiden täytyi kilpailla suurten saalistajaliskojen kanssa.” Eli Saganin mukaan kollektiivinen muistimme on myös latautunut aiemmista kehitysmuodoistamme nykyihmiselle.
Johtopäätös
Uskonko 100% varmuudella siihen, että dinosaurukset ovat yhä elossa. En tietenkään, mutta minusta teoria on silti mielenkiintoinen ja sitä tukevat todisteet varteenotettavia. Ylipäätään todellisuuttamme koskevien arvoitusten ja selittämättömien asioiden sulkeminen pois automaattisesti siinä uskossa, että tiede on jo selittänyt kaiken, on minusta hyvin kapeanäköistä putkiajattelua. Meidän tulisi suhtautua avoimella mielellä kaikkea kohtaan huolimatta siitä kuinka älyttömältä se lähtökohtaisesti kuulostaisikin. Etenkin jos tuo ajatus ei ole ristiriidassa Raamatun totuuden kanssa. Myöskään tässä esitetty teoria ei ole ristiriidassa Kirjoitusten kanssa sillä mikään kohta Raamatusta ei anna ymmärtää, että dinosaurukset olisivat kuolleet kokonaan jo vedenpaisumuksessa. Elävän dinosauruksen löytyminen olisi myös vahva todiste siitä, etteivät ne voineet kuolla sukupuuttoon jo 66 miljoonaa vuotta sitten. Ehkä meidän olisi aika kirjoittaa luonnontieteet ja luonnonhistoria kokonaan uusiksi. Ehkä joku päivä ihmiset pääsevät kiertoajelulle todelliseen Jurassic Parkiin tai Jrassic Worldiin. Toivon mukaan niiden turvallisuus hoidetaan vain hieman paremmin kuin kyseisissä Hollywood-filmeissä.
