En nyt ota tässä mitään syvällistä analyysia koskien Jamal Khashoggin kuolemaa, joka murhattiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa 2. lokakuuta. Mainitsen kuitenkin muutaman kiusallisen tosiasian Khashoggin historiasta, joka ei sovi valtamedian tukemaan narratiiviin demokratiaa ja ihmisoikeuksia rakastaneesta journalistista, joka murhattiin julmasti Saudi-kruununprinssi Mohammed Bin Salmanin taholta, jota Donald Trump on ylistänyt aiemmin. Jokainen blogiani pidemmän aikaa seurannut tietää, että olen ollut hyvin kriittinen Saudi-Arabiaa ja sen kuningasperhettä kohtaan. Olen vihjaillut heidän olleen osa kansainvälistä salaliittoa, joka oli mukana Syyskuun 11. terroristien ja myöhemmin ISIS:in rahoittamisessa. Tätä syytöstä tukee mm. Wikileaksin vuotamat Hillary Clintonin sähköpostiviestit ja USA:n tiedustelunelinten virallinen yhteenveto Syyskuun 11. tapahtumista niin kutsutussa 28-sivussa, jotka Bushin hallitus määräsi salaiseksi informaatioksi kansallisen turvallisuuden nimessä. Olin alkuunsa myös hyvin kriittinen presidentti Trumpin ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan tekemästä 350 miljardin dollarin asekaupasta Saudi-Arabia kuningaskunnan kanssa.
Myöhemmin olen esittänyt Trumpin ja Saudi-Arabian lämpimiin suhteisiin myös myönteisemmän näkökannan. Kandidaattina Trump oli hyvin kriittinen Saudeja kohtaan ja vihjaili moneen otteeseen heidän olleen Syyskuun 11. -iskujen takana. Tosiasiassa Trump on ollut aina hyvin kriittinen Saudeja kohtaan. Tästä on osoituksena esimerkiksi hänen viimeisin puheensa YK:n yleiskokouksessa missä hän hyökkäsi peitellysti Saudi-Arabiaa vastaan: ”OPEC ja OPEC kansakunnat, kuten tavallista, ovat huijaamassa koko maailmaa enkä pidä siitä yhtään. Kenenkään ei tulisi pitää siitä. Puolustamme monia näistä kansoista tyhjän tähden, ja sitten he ottavat hyödyn meistä antamalle meille korkeat öljyn hinnat. Ei hyvä asia.” Reutersin haastattelussa huhtikuussa 2017, mikä juhli hänen ensimmäistä 100-päiväänsä presidenttinä, hän sanoi:
Kun katsot mitä tapahtuu päiden katkomisineen, emme ole nähneet tällaista sitten keskiajan. Monet kansat jotka ovat meidän oletettuja ystäviä – ja enkä aio käyttää näiden maiden nimiä – monet kansat jotka ovat väitettyjä ystäviämme luovat tätä ideologiaa antamalla massiivisia määriä rahaa ja he tukevat heidän ideologiaansa ja ihmisiä joille he antavat rahaa. Mutta se on hyvin sairas ideologia, erittäin, erittäin sairas, ja se on radikaalia islamia… suoraan sanoen Saudi-Arabia ei ole kohdellut meitä reilusti sillä menetämme valtavasti rahaa puolustaessamme Saudi-Arabiaa ja he eivät ole kohdelleet meitä reilusti.
Arabiystävillään, jotka rahoittivat islamisteja ja tukivat islamistista ideologiaa ympäri maailman, Trump viittaisi tietysti maihin kuten Saudi-Arabia ja Qatar. Trump sanoi tämän vain viikkoja ennen ensimmäistä ulkomaanmatkaansa Saudi-Arabiaan. Aina siitä lähtien liberaali valtamedia ja myös osa oikeiston ja vasemmiston vaihtoehtomedioista on kritisoinut Trumpin lämmintä suhdetta Saudi-Arabian ihmisoikeuksia polkevan diktatuurin kanssa. Vaihtoehtomedioiden hyväksi on sanottava se, että he kritisoivat yhtälailla myös Bushin, Obaman ja Hillary Clintonin läheisiä suhteita Saudi-Arabiaan, kun Saudien tukemien al-Qaidan ja ISIS:in valta oli huipussaan. Mutta valtamedian toimittajilla on herännyt vasta nyt moraalinen paheksunta poliitikkojen suhteista wahhabistiseen Saudi-Arabiaan. Ei heitä huolettanut vuonna 2016 se, että Hillary Clinton vastaanotti yli 20% kampanjarahoituksistaan Saudien kuningashuoneelta – siis samalta perheeltä, joka Hillaryn omien sähköpostiviestien mukaan rahoitti ISIS:tä (samalla kun Hillary esitti itsensä naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustajana).
Jos kritisoin aiemmin Bushin, Obaman ja Hillaryn suhteita Saudi-Arabiaan, niin miksi puolustan nyt Trumpin läheistä liittolaisuutta Saudien kanssa? Koska hänen strategiansa ei ole purkaa kokonaan aikaisempia valtiollisia kauppa- ja liittosuhteita vaan neuvotella ne uudestaan paremmilla ehdoilla. Tämä koskee vapaakauppa suhteita kuten NAFTA:aa kuin myös Iran-sopimusta. Ennen kuin hän purki Obaman vuonna 2015 tekemän Iran -sopimuksen, hän sanoi tähtäimessään olleen Iranin ydinsopimuksen uudelleenneuvottelu. Donald Trump on kuuluisa vuonna 1987 kirjoittamastaa bestselleristä nimeltä Art of the Deal eli sopimuksenteon taito. Vaikka kirja koskee toimintaohjelmaa menestyneeseen liiketoimintaan, monet uskovat että Trump soveltaa tätä samaa taktiikkaa myös politiikkaan. Tämä koskee hänen ulkosuhteitaan Kiinaan, Venäjään, Pohjois-Koreaan, Iraniin ja moniin muihin maihin, yhtälailla USA:n liittolaisiin kuin vihollisiinkin, niin kauppapoliittisesti kuin sotilaallisesti. Seuraava lainaus on peräisin tästä kirjasta:
Pahin mahdollinen asia, jonka voit tehdä sopimuksessa on saada se näyttämään epätoivoiselta. Tämä saa toisen kaverin haistamaan veren ja olet kuollut. Paras mahdollinen asia jonka voit tehdä on sopimus voimasta käsin, ja vaikutusvalta on suurin voima joka sinulla voi olla. Vaikutusvalta on jonkin sellaisen omistamista mitä toinen kaveri haluaa. Tai vielä paremmin, tarvitsee. Tai kaikista parhaiten, jota ilman toinen ei voi tehdä mitään. Valitettavasti näin ei ole aina, mistä syystä vaikutusvalta vaatii usein kuvittelua ja myyntitaitoa.
Trumpin politiikka Pohjois-Korean suhteen on tästä malliesimerkki. Ajatellaampa esimerkiksi seuraavaa. Kim Jong-un ampui kesällä 2017 ydinohjuksia Japanin yli ja uhkasi lähettää yhden myös USA:n Guamin tukikohtaan Tyynellämerellä. Jos Trump olisi puhunut tuolloin pehmeästi Pohjois-Korean diktaattorille ja sanonut USA:n olevan valmis sopimukseen Pohjois-Korean kanssa ydinsodan välttämiseksi, niin se olisi saanut hänet näyttämään epätoivoiselta ja ollut siten pahin mahdollinen lähtöasetelma rauhaan johtavan sopimuksen synnylle. Pohjois-Korea olisi voinut kiristää USA:ta ja voittaa vain aikaa ydinohjelmansa kehittämiseksi. Mutta sen sijaan Trump piti päänsä kylmänä ja uhkasi vastata ”tulella ja raivolla” mikäli ”rakettimies” ei lopettaisi pian agressiivista käyttäytymistään.
Tämä strategia toimi sillä se osoitti Trumpin olevan valmis riskeeraamaan mielummin rauhan kuin suostumaan huonoon sopimukseen. Tietäessään, ettei Pohjois-Korealla olisi mitään mahdollisuuksia selviytyä USA:n ylivoimaista sotateknologiaa vastaan, Kim Jong-unilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua neuvotteluihin ydinohjelmansa purkamiseksi. Myös toinen maailmansota olisi vältetty jos Britannian pääministeri Neville Chamberlain olisi noudattanut samanlaista ”sopimus-voimasta-käsin” -politiikkaa Hitlerin suhteen. Sen sijaan hän päätti myötäillä ja lepytellä luovuttamalla Saksalle Tšekkoslovakian sudeettialueet siinä uskossa, ettei Hitler hyökkäisi enää muihin maihin. Mutta mitä tulee Saudi-Arabiaan, niin Trumpin tavoitteena ei ollut purkaa USA:n vuosikymmeniä kestänyttä liittolaisuutta tähän takapajuiseen arabikuningaskuntaan, vaan neuvotella sen sijaan uudet ehdot maiden ystävyyden säilyttämiseksi. Yksi näistä ehdoista oli se, että Saudit ja muut Persianlahden maat lopettaisivat tukensa islamistiselle jihad-terrorismille. Toinen oli se, että he käynnistäisivät prosessin sisäisiin uudistuksiin kohti liberaalia ja avointa sekulaaria yhteiskuntaa. Reuters raportoi toukokuussa 2017:
Yhdysvallat ja Persianlahdenmaat allekirjoittavat sopimuksen sunnuntaina koordinoimaan heidän pyrkimyksiään terroristiryhmien rahoittamista vastaan, merkittävä Valkoisen Talon viranomainen sanoi, kun USA:n Presidentti Donald Trump vierailee alueella. Saudi kruununprinssi Mohammed bin Nayef ja USA:n ulkoministeri Rex Tillerson allekirjoittavat yhteisymmärryksen muistion Riadissa missä kuuden Persianlahden maan neuvosto (GCC) pitää kokousta Trumpin kanssa. ”Toivomme mukaan se on kauimmaksi edennyt sitoumus olla rahoittamatta terroristi järjestöjä, jota (USA:n) valtionvarainministeriö tulee valvomaan jokaisen virkaveljensä kanssa,” sanoi Dina Powell, Valkoisen Talon kansallisen turvallisuusstrategian sijaisneuvontaja. ”Ainutlaatuinen pala sitä on se, että joka ikinen heistä on allekirjoittanut vastuunsa ja he tulevat syyttämään terrorismin rahoittamisesta, yksilöt mukaanlukien.” GCC käsittää Saudi-Arabian, Qatarin, Kuwaitin, Omanin, Yhdistyneet Arabiemiraattikunnat ja Bahrainin. Lännen viranomaiset uskovat, että rikkaissa Persianlahden maissa elävät ihmiset ovat olleet tärkeä lähde sunni-islamisti ryhmien rahoittamisessa, jotka taistelevat Irakissa ja Syyriassa, mukaanlukien Islamilainen Valtio ja al-Qaida.
ISIS:in rahoituksen päättyminen Saudien ja Qatarin hallitsevalta eliitiltä selittää paljolti sitä miksi miksi 98 prosenttia ISIL:in kalifaatista Irakissa ja Syyriassa oli kadonnut vuoden 2017 loppuun mennessä ja yli puolet näistä aluemenetyksistä esiintyi Presidentti Trumpin aikana. Pian Trumpin Saudi-Arabian vierailun jälkeen uudistusmielinen Mohammed Bin Salman kaappasi vallan aikaisemmalta kruununprinssiltä ja lokakuussa 2017 hän käynnisti puhdistukset missä vangittiin satoja saudi-arabilaisia liikemiehiä, ex-ministereitä ja jopa kuningasperheen jäseniä, mukaanlukien vaikutusvaltainen multimiljardööri Al-Waleed bin Talal, jolla on ollut läheinen suhde mm. Prinssi Charlesiin, ja Osama Bin Ladenin velipuoli Bakr Bin Laden. Bakr tapasi Charlesin kaksi viikkoa Syyskuun 11. jälkeen ja hän johti vaikutusvaltaista Binladin Group perheyritystä, jonka Syyskuun 11. uhrien omaisten lakimiehet epäilivät olleen osallisena terrori-iskujen rahoittamisessa. Kirjoitin tästä jo artikkelissani Onko Arabikevät saapunut vihdoinkin Saudi-Arabiaan? Mitä ihmettä Islamin (ja terrorismin) kehdossa on tällä hetkellä oikein meneillään?
Saudien nykyinen kruununprinssi Mohammed Bin Salman on epäilemättä tyranni ja yksinvaltias, mutta hän on saanut aikaan myös monia positiivisia uudistuksia kuten ajo-oikeuden myöntäminen naisille (parempi myöhään kuin ei milloinkaan). Meille länsimaalaisille tällainen tuntuu tuskin kovin edistysmieliseltä, mutta symboolisesti se on tärkeä merkki paljon liberaalimpien ja suvaitsevaisempien arvojen noususta Saudi-Arabiassa. Viimesyyskuisessa puheessaan YK:n yleiskokouksessa, Trump mainitsi nämä muutokset Lähi-Idässä osana hänen ulkopoliittisia saavutuksiaan:
Lähi-Idässä meidän uusi lähestymisemme on myös tuottamassa suuria harppauksia ja todella historiallisia muutoksia. Seuraten matkaani Saudi-Arabiaan viimevuonna, Persianlahden maat aukaisivat uuden keskuksen mikä kohdistuu terroristien rahoitukseen. He määräävät uusia sanktioita, työskennellen meidän kanssamme, jäljittääkseen terroristien verkostoja ja ottaakseen enemmän vastuuta terrorismin ja ekstremismin vastaisessa taistelussa heidän omalla maallaan. Yhdistynyt Arabiemiraattikunta, Saudi-Arabia, ja Qatar ovat luvanneet miljardeja dollareita auttaakseen Syyrian ja Jemenin kansoja. Ja he tavoittelevat useita väyliä lopettaakseen Jemenin kauhean sisällissodan… Kiitos Yhdysvaltojen ja meidän kumppaniemme, olen tyytyväinen voidessani raportoida, että ISIS:inä tunnetut verenjanoiset tappajat on ajattu alueelta jota he kerran pitivät Irakissa ja Syyriassa. Jatkamme työtämme ystäviemme ja liittolaistemme kanssa kieltääksemme radikaaleilta islamilaisilta terroristeilta minkä tahansa rahoituksen, territorion tai tuen, tai minkä tahansa keinon tunkeutua meidän rajoillemme… Saudi Arabiassa Kuningas Salman ja kruununprinssi pyrkivät rohkeisiin (sisäisiin) uudistuksiin.
Tämä kaikki on saanut nyt paljon ikävämmän käänteen Jamal Khashoggin kuoleman myötä. Se on tahrannut M.B.S:n maineen uudistusmielisenä kruununprinssinä. Etenkin ne jotka eivät halua tunnustaa Trumpin ulkopoliittisia saavutuksia, ovat olleet nopeita syyttämään murhasta Saudi-Arabiaa, koska se tarjoaa heille tekosyyn hyökätä taas presidentti Trumpia vastaan, joka on nähty Mohammed Bin Salmanin liittolaisena. Trump esimerkiksi puolusti viimelokakuussa M.B.S:n poliittisia puhdistuksia kirjoittamalla Twitterissä: ”Minulla on suuri luottamus Kuningas Salmaniin ja Saudi-Arabian Kruununprinssiin, he tietävät tarkasti mitä ovat tekemässä…” Vaikka pidänkin täysin mahdollisena, että Khashoggi olisi murhattu Saudi-Arabian valtaa pitävän perheen määräyksestä, niin on syytä panna merkille muutamia kiusallisia tosiasioita Khashoggin historiasta ja poliittisista ideoista.
Jamal Khashoggi ja Muslimiveljeskunta
Ensinnäkin, sananvapauden kieltäminen ja journalistien murhaaminen ja on aina väärin. Tämä ei ole puolustuspuhe Saudi-Arabian poliittista systeemia kohtaan. Khashoggi murhattiin hyvin julmasti. Hänet kuulemma leikattiin elävältä luusahalla. Daily Mail kertoo kuinka hänen väitetty teurastajansa Muhammad al-Tubaigy käski muiden laittaa korvasuojaimet ja sanoi: ”Kun teen tätä työtä, kuuntelen musiikkia”. Kuulostaa kuin joltain Hostel tai Saw tapaisten gore-elokuvien vastenmieliseltä kidutuskohtaukselta (älä vain koskaan katso niitä). On kuitenkin monia syitä epäillä valtamedian tukemaa kuvaa vapautta ja demokratiaa ajaneesta riippumattomasta journalistista. Jamal Khashoggi oli Osama Bin Ladenin hyvä ystävä 80 -luvulla, kun hän tapasi hänet Afganistanissa Neuvostomiehityksen aikaisen vastajihadismin aikana (jota USA ja Saudi-Arabia tuki), ja piti tähän yhteyksiä vielä 90 -luvulla Saudien tiedustelun piikkiin. Syyskuun 11. jälkeen hän pyrki erkaantumaan vanhasta ystävästään, mutta kun USA:n sotavoimat tappoi Bin Ladenin Pakistanissa toukokuussa 2011, Khashoggi kirjoitti Twitterissä:
Romahdin itkuun sydän murtuneena sinun tähtesi Abu Abdullah [Osaman lempinimi]. Olit kaunis ja rohkea noina päivinä Afganistanissa ennen kuin antauduit vihaan ja intohimoon.
Tästä voisi luulla, ettei hän tukenut Osaman poliittisen islamin tai islamismin ideologiaa, mutta Jamalin toiset kirjoituksensa antavat ymmärtää muuta. The New York Times paljastaa hänestä mm. seuraavaa: ”Useat hänen ystävänsä sanovat, että herra Khashoggi liittyi varhain Muslimiveljeskuntaan. Vaikka hän myöhemmin lakkasi osallistumasta Veljeskunnan tapaamisiin, hän säilyi perehtyneenä sen konservatiiviseen, islamistiseen ja usein lännen-vastaiseen retoriikkaan, mitä hän saattoi käyttää hyväkseen tai kätkeä riippuen siitä kenen kanssa hän oli milloinkin ystävystämässä.” Elokuussa hän puolusti järjestöä julkisesti The Washington Postin kolumnissaan sanoen, että ”Muslimiveljeskunnan hävittäminen ei ole mitään muuta kuin demokratian lakkauttaminen ja tae siihen, että arabit jatkavat elämistään autoritääristen ja korruptoituneiden hallintojen alla.” Al Jazeera kertoi marraskuussa 2017:
Saudi-Arabian veteraanijournalisti ja poliittinen kommentoija on sanonut, että jos Saudi-Arabia haluaa haastaa Iranin, sen tulee uudelleen-omaksua sen oikea uskonnollinen identiteetti Wahhabi-islamistisena herätysvaltiona ja rakentaa liittoumia järjestöjen kanssa, joiden juuret on poliittisessa Islamissa sellaisissa kuin Muslimiveljenkunta. Jamal Khashoggi kirjoitti säännöllistä kolumnia Saudi-omistamaan Al Hayat uutislehteen ennen kuin hänet kiellettiin viimevuoden joulukuussa Donald Trumpille kriittisistä mielipidekirjoituksista, kun hän voitti vuoden 2016 presidentinvaalit.
Esiintyen Al Jazeeran arabiankielisellä TV-kanavalla Ilman Rajoja -ohjelmassa keskiviikkona, Khashoggi sanoi, että Saudi-Arabian tulisi rakentaa sen sunniperustaa arabimaailmassa ja lopettaa sen sota poliittista islamia vastaan jos se haluaa voittaa sotansa Iranin kanssa. ”Kruununprinssi Mohammed bin Salmanin tulisi päästä eroon hänen kompleksistaan Muslimiveljeskuntaa vastaan ja lopettaa heidän kohtelunsa vihollisena tai uhkana Saudi-Arabialle,” hän sanoi. ”Tämä on suuri virhe.”
Jamal Khashoggi siis halusi viedä Saudi-Arabiaa taaksepäin, kun taas kruununprinssi Mohammed Bin Salman haluaa viedä sitä eteenpäin. MBS on tuominnut ainakin julkisuudessa poliittisen islamin ja Saudi-Arabian wahhabistisen historian, minkä hän näkee pilanneen maan julkisivua vuodesta 1979 lähtien. Hän väittää Saudi-Arabian olleen 50 -luvulla paljon sekulaarimpi yhteiskunta missä naisilla oli tapana pukeutua julkisesti hameisiin ja leninkeihin. Hän on ottanut edeltäjiinsä nähden paljon myönteisemmän kannan myös Israeliin, arabien periviholliseen, ja näkee tämän maan tärkeänä liittolaisena Irania vastaan. Khashoggi sitä vastoin ”ilmaisi toivon, että Saudi-Arabia palaisi takaisin ottaakseen arabimaailman johtajuuden ja kääntäisi fokuksen asioihin, jotka ovat hyvin tärkeitä arabeille, pääasiassa tuki palestiinalaisille heidän taistelussaan Israelia vastaan.”
Miten tämä kaikki sopii yhteen CNN:n eli Clinton News Networkin väitteisiin, että Khashoggi oli ”journalisti joka teki yksinkertaisesti työtään kehittyen islamistista, jota hän oli kahdessakymmenissään, paljon liberaalimpiin näkökantoihin siihen mennessä kun hän oli neljässäkymmenissään” ja että ”vuoteen 2005 mennessä Khashoggi sanoi hylänneen Islamistisen idean Islamilaisen valtion luomisesta ja kääntyi uskonnollista valtajärjestelmää vastaan Saudi-Arabiassa. Hän omaksui myös Valistuksen ajan ja Amerikan ideat kirkon ja valtion erottamisesta.” Khashoggi oli siis ensialkuun Osama Bin Ladenin ja hänen Islamistisen ideologiansa tukija ja kääntyi sitä vastaan vuoteen 2005 mennessä. Mutta taas vuoteen 2017 mennessä hän alkoi ilmaista Muslimiveljeskunnalle ja Saudi-Arabian wahhabisteille myönteisiä näkökantojaan. Palasiko Khashoggi nuoruutensa fanatismin vanhoille juurille vai oliko hän fanaatikko alusta loppuun huijaten joitakin läntisiä toimittajia, etenkin niitä jotka ovat tarpeeksi tyhmiä työskennelläkseen CNN:lle eli Caliphate News Network:ille.
Lisäksi, kaukana siitä että hän olisi ollut aina Saudi-Arabian kuningasperheen kärkevä kriitikko ja sen perivihollinen, Jamal Khashoggi työskenteli kauan aikaa Saudien valtaa pitävälle suvulle. 80 -90 -luvuilla hän toimi Saudi-Arabian tiedustelupalvelulle Prinssi Turki al-Faisalin alla, joka johti sitä vuodesta 1979 vuoteen 2001 asti, eroten sen johdosta vain kymmenen päivää ennen Syyskuun 11. terrori-iskuja. Vuonna 2003 hän siirtyi Lontooseen – väitetysti maanpakoon – tullen siellä neuvonantajaksi al-Faisalille, joka toimi tuolloin Saudien suurlähettiläänä Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan. Kuten kerroin jo tässä artikkelissani, Prinssi Turki al-Faisal ei ole vain Prinssi Charlesin pitkäaikainen ystävä (hän oli juhlavieras mm. Charlesin ja Camillan häissä vuonna 2005), mutta hänellä oli myös keskeinen rooli USA:n ja Saudien tiedustelun suunnitelmassa ajaa venäläiset Afganistanista Saudien rahoittamien ja CIA:n kouluttamien mujahideentaistelijoiden avulla.
Prinssi Turki al-Faisal tapasi Bin Ladenin jo vuonna 1978 ja poimi hänet Saudien tukemien jihadistiverkostojen johtoon, jotka perustivat myöhemmin al-Qaidan. Tämän serkku Prinssi Bandar, joka toimi USA:n suurlähettiläänä terrori-iskujen aikaan, sanoi kerran Valkoisen Talon työntekijöille: ”Me loimme tämän liikkeen [Al-Qaidan] ja me voimme myös hallita sitä.” Tämä on sama mies, jonka Syyskuun 11. terrori-iskujen tutkinnan salaiseksi luokiteltu 28-sivua paljastaa rahoittaneen vuodesta 1998 lähtien miestä nimeltä Osama Bassnan, jolla puolestaan oli yhteyksiä kahteen lentokonekaappariin. Turki a-Faisalin tapaan Prinssi Bandar on Walesin Prinssi pitkäaikainen ystävä ja myös hän oli kutsuvieraana Charlesin ja Camillan häissä. Khashoggilla itsellään oli siis monia hämäriä yhteyksiä Saudien kuningasperheen jäseniin joiden on väitetty olleen osallisina salaliittoon Syyskuun 11. tapahtumien takana (ei ”tinahattujen” vaan terrori-iskussa menehtyneiden omaisten asianajajien taholta). Wikipedia kertoo Turki al-Faisalista:
Oikeussalin valaehtoinen todistus, joka annettiin 3. helmikuuta 2015, väittää että Zacarias Moussaoui palveli kuriirina Osama bin Ladenin ja Turki bin Faisal Al Saudin välillä myöhäisellä 1990 -luvulla, ja että Turki esitteli Moussaouin Bandarille. Zacarias Moussaoui lausui valan alla ja kirjoitti tuomari George B. Danielsille, että Saudi kuningasperheen jäsenet, mukaanlukien Prinssi Bandar, lahjoitti Al-Qaidalle ja auttoi rahoittamaan Syyskuun 11. iskut.
Saudi-kuningasperheen ohella Khashoggilla on omituinen yhteys myös Englannin kuninkaallisiin. Hän oli nimittäin Dodi-Al-Fayedin ensimmäisen polven serkku, Walesin Prinsessan rakastajan jotka molemmat kuolivat Parisiin Pont de l’Alma tunnelissa 31. elokuuta 1997. Dodin isä Mohammed Al-Fayed on väittänyt jo 20 vuoden ajan, että Prinsessa Dianan ja hänen poikansa kuolema järjestettiin kuningasperheen määräyksestä ja toteutettiin Hänen Majesteettinsa salaisen palvelun MI6:n toimesta (ks. Kuinka Saxe-Coburg ja Gothan kuningashuone ja “Transylvanian Prinssi” hallitsee maailmaa kulissien takana? Todisteet salaliitosta Syyskuun 11. terrori-iskujen takana vie jäljet samaan henkilöön, joka järjesti Prinsessa Dianan salamurhan reilu neljä vuotta aiemmin.) The New York Times sanoo: ”Hän [Khashoggi] matkusti Kuningas Abdullahin kanssa ja kasvoi läheiseksi Prinssi Alwaleed bin Talalin kanssa, miljardööri investoijan, joka vangittiin myöhemmin kruununprinssi Mohammedin taholta.”
Prinssi Alwaleed bin Talal on myös yksi Prinssi Charlesin Saudi-ystävistä ja hän on ollut avoimen vihamielinen Donald Trumpia kohtaan (vuonna 2016 hän ajautui tämän kanssa Twitter-sotaan). Jonkun täytyy siis kysyä, että mitä ihmettä on oikein meneillään. Kuka todella murhasi Jamal Khashoggin ja mink tähden? Liberaali valtamedia haluaa meidän uskoa sen olleen Mohammed Bin Salman sen enempää kyselemättä tai kyseenalaistamasta Khashoggin roolia hyveellisenä journalistina. Mutta hänen omat yhteydet Musliveljeskuntaan, Osama Bin Ladeniin ja Syyskuun 11. salaliitosta syytettyihin Saudi-kuninkaallisiin, piirtää eteemme aivan toisenlaisen kuvan. Voimmeko todella luottaa edes raportteihin hänen äärimmäisen julmasta kuolemastaan? Khashoggi oli myös Turkin islamistipresidentti Recep Tayyip Erdoğanin läheinen ystävä vaikka Erdoğania voi kutsua tuskin journalistien ja vapaan median ystäväksi. Nyt presidentti Trump on itse kääntynyt Mohammed Bin Salmania vastaan sanoen sen olevan ”hyvin järkevää olettaa”, että MBS olisi ollut murhan takana. 33 -vuotias nuori ja kunnianhimoinen MBS ei ole ollut myöskään Erdoğanin suosiossa, joka on Qatarin vahva liittolainen (MBS käynnisti ristiretken naapurimaataan Qataria vastaan sen terrorismin rahoituksen vastaisen sodan nimessä).
Tunteeko presidentti Trump tarvetta liittoutua nyt Erdoğanin puolelle Saudi-Arabiaa vastaan? Etenkin kun Erdoğan vapautti äsken kristityn pastorin Andrew Brunsonin, jonka Erdoğan pidätti osana vuoden 2016 sotilasvallankaappausyrityksen joukkopidätyksiä missä Brunson vangittiin syytettynä terrorismista. Voisiko Erdoğan itse olla lavastanut Khashoggin murhan syyttääkseen siitä sitten Mohammed Bin Salmania, jonka kärkevä kriitikko Khashoggi oli? Vai onko murhan takana Saudi-Arabian sisäiset voimat, kuten kuningasperheen kilpailevat jäsenet, jotka eivät ole tyytyväisiä MBS:n valtaan ja hänen liberaaleihin uudistuksiinsa? Kaikki vaihtoehdot tulisi ottaa huomioon. MBS ainakin yrittää viedä Saudi-Arabiaa avoimempaan ja liberaalimpaan suuntaan, kun taas Erdoğan vie omaa maataan yhä syvemmälle islamismin ja Israel-vihan pimeyttä.
Johtopäätös
Tässä artikkelissa tein vain nopean analyysin Jamal Khashoggin kuolemasta ja siitä miksi on syytä uskoa, että hänen kuolemaansa saattaa liittyä enemmän kuin monien toimittajien pinnalliset raportit antavat ymmärtää. Moni voi syyttää minua salaliittoteorioiden viljelystä, mutta todellinen maailma on täynnä salaliittoja ja juonitteluita. On siis katsottava laajempaa kokonaiskuvaa saadaksemme asioihin jotain järkeä. Kuten jo sanoin, pidän täysin mahdollisena myös sitä, että MBS olisi lopulta Khashoggin kuoleman takana. Mutta on katsottava yhtäläisesti myös vaihtoehtoisiin skenaarioihin ennen kuin kiirehdimme antamaan lopullisen tuomion.
Lisää luettavaa:
- https://www.spectator.co.uk/2018/10/death-of-a-dissident-saudi-arabia-and-the-rise-of-the-mobster-state/
- https://www.washingtontimes.com/news/2018/oct/17/jamal-khashoggi-killing-sparked-muslim-brotherhood/
- https://www.nytimes.com/2018/10/14/world/middleeast/jamal-khashoggi-saudi-arabia.html
- https://www.aljazeera.com/news/2017/11/jamal-khashoggi-saudis-religious-roots-171123161746247.html