Brittilehti Express julkaisi äsken arkistoidun videoklipin Channel 4:n ohjelmasta ’A Stab in the Dark’ vuodelta 1992. Britannian konservatiivipuolueen poliitikko Michael Cove – nykyinen pääsihteeri maan ympäristö- ruoka- ja maaseutusuhteissa – vertaa siinä Prinssi Charlesin ajatuksia Adolf Hitlerin maailmankuvaan. En sitten ollut kovinkaan väärässä, kun tein kirjassani itse samanlaisen rinnastuksen. Uutisen alaotsikko kertoo: ”MICHAEL Gove vähättelee huolta ympäristöstä ja vertaa törkeästi Prinssi Charlesia Adolf Hitleriin arkistoista kaivetussa videoklipissä.” Mutta kun Prinssi Charles itse vertaa Putinia ja Donald Trumpia Adolf Hitleriin, niin siinä ei ole tietenkään mitään törkeää. Todellisuudessa Charlesin rinnastaminen Hitleriin on täysin oikeutettua; ainakin paljon oikeutetumpaa kuin Putinin tai Trumpin vertaaminen Hitleriin. Toki Putin harjoittaa 1900 -luvun aikaista voimapolitiikkaa itsenäisiä kansakuntia vastaan ja halveksii kansainvälistä lakia. Mutta Hitler oli vastuussa myös 17 miljoonan ihmisen systemaattisesta murhasta natsien tuhoamisleireillä. Hän kertoi tuhoamissuunnitelmistaan täysin avoimesti jo vuosia ennen sen toteuttamista. Samoin Charles kirjoittaa täysin avoimesti aikomuksistaan karsia maailman liikaväestöä, mutta vain harva ottaa hänet tosissaan aivan kuin kukaan ei ottanut Hitleriä vakavasti ennen kuin hän aloitti juutalaisten ja muiden vähemmistöjen murhaamisen.
”Prinssi Charles on Antikristus” – Adolf Hitler (viitaten nykyisen Walesin Prinssin germaaniseen sukulaiseen Saksi-Coburg-Gothan Herttuaan, Hitlerin liittolaiseen)
Alla on tämän 26 vuotta vanhan videon transkriptio:
Viimeviikolla Charles vaati meitä säännöstelemään vedenkulutusta ja keskiviikkona hän sanoi, että meidän tulisi asua pienissä omavaraisissa yhteisöissä missä jokainen immuniteetti on käden ulottuvilla, kuten Buckinghamin Palatsissa. Eilen hän oli Bath’issa ja väitti että meidän kaikkien tulisi elää kodeissa, jotka on muotoiltu klassisten periaatteiden mukaan, kuten Buckinghamin Palatsi. On helppoa sivuuttaa Charles’in rönsyily tunteellisena luonnonsuojeluna. Mutta hän ei ole ilman valtaa. Koska hänellä ei ole virastoa kuten meidän valituilla edustajillamme, hänen ajatuksensa on vastaanotettu kritiikittömästi. Niin paljon ettei kukaan näytä noteeraavan, että hän nähtävästi plagioi ajatuksensa toiselta 1900 -luvun luonnonsuojelijalta. Tämä mies toisti Charles’ia ympäristökysymyksissä, kun hän sanoi: ”Meidän tulee kunnioittaa maalaismaisemaa, jokainen tuuma siitä on kasattu tiiviisti historiallamme.”
Hän ennakoi Charles’ia kyläsuunnittelussa kun hän kirjoitti: ”Jotkin kulttuurin ja kauneuden mitat tulisi saavuttaa jopa pienimmät kylät.” Ja hän edelsi Charles’ia arkkitehtuurissa kun hän väitti: ”Avaruuden tunne on tärkeää. Meidän tulee välttää rakennusten nopeaa leviämistä missä talot ovat sekaisin toinen toistensa päällä.” Joten kuka oli tämä vihreä visionääri? Mahatma Gandhi? Sting? Vai Jonathon Porritt? Ei, se oli Adolf Hitler. Kuten Charles, klassisen arkkitehtuurin fani. Kuten Charles, metropolielämän vihaaja, ja maaseudun rakastaja. Kuten Charles, uskoja vihreisiin vyöhykkeisiin, tai kuten hän kutsui niitä Lebensraum’iksi. Ja kuten Charles, innokas väestönkontrollin kannattaja, Charles syntyvyyden säännöstelyn kautta, Adolf tuhoamisen kautta, ja tietenkin he molemmat ovat saksalaisia.
Natsismin todelliseen historiaan perehtyneet akateemikot ovat hyvin tietoisia siitä, että radikaali luonnonsuojelu oli keskeisellä paikalla natsien poliittista ja uskonnollista maailmankuvaa. Siinä germaaninen pakanuus (luonnonpalvonta), okkultismi, darvinismi ja antisemitismi sekoittui ekologisiin ajatuksiin luonnon ja maaseudun säilyttämisen tärkeydestä. Adolf Hitler oli kasvissyöjä. Prinssi Charles on kasvissyöjä. Hitlerin maatalousministeri Richard Walther Darré kannatti Rudolf Steinerin okkulttisiin ja astrologisiin oppeihin perustuvaa biodynaamista luomuviljelyä. Myös Prinssi Charles on ylistänyt biodynaamista maanviljelyä ja sen perustajaa Rudolf Steineriä ja tuomitsee kemiallisiin lannotteisiin ja torjunta-aineisiin pohjautuvan tehomaanviljelyn, kuin myös viljelykasvien perimän parantamisen geenimuuntelulla eli GMO -geeninsiirtoteknologialla (vaikka sen avulla pelastetaan vuosittain miljoonia ihmishenkiä). Esko Halme kertoo kirjassaan Operaatio Uusi Aika (Painokaari Oy, 1990) kuinka liittoutuneet tunkeutuivat Berliinin valtauksen jälkeen Hitlerin henkilökohtaiseen kirjastoon ja löysivät sieltä ”lukuisia okkulttisia teoksia, joihin Hitler oli tehnyt runsaasti merkintöjä omalla käsialallaan.” Halme selvittää:
Kirjastosta päätellen Hitler oli ahkera arkkitehtonisten ja taidekirjojen lukija; samoin hän luki ravitsemuksesta, terveydestä ja terveysruuista, kansanlääkinnästä, homeopatiasta, ihmeparantamisesta, okkulttisista ja maagisista symboleista. Hitler oli kuin nykyajan newagelainen – mutta emme voi syyttää nykyisiä New Age -liikkeen kannattajia natseiksi! Tarkemmin sanoen Fuhrer oli kuin konsanaan antroposofi. Antroposofia on Rudolf Steinerin perustama teosofispohjainen elämänkatsomus. Tutkija Robert S. Ellwood on vertaillut Hitlerin ja antroposofian välisiä yhteyksiä ja toteaa (Carrin mukaan): ”Antroposofit ovat kiinnostuneita arkkitehtuurista, taiteesta, musiikista (erityisesti Richard Wagnerin oopperoista) heikkolahjaisten lasten koulutuksesta (ja) orgaanisesta puutarhanhoidosta.”
Lasten kouluttamista lukuunottamatta Hitlerin ja antroposofian yhtäläisyydet ovat ilmeiset. Kuitenkin hän vainosi aikalaistaan Steineriä ja muita antroposofeja. Kaiken kaikkiaan Hitler ei julkisuudessa suvainnut okkultisteja, ja hän myös kielsi oman okkulttisen taustansa ja harrastuksensa. Syynä tähän oli mm. pelko, että salaoppien harrastajat voisivat käyttää maagisia kykyjään häntä vastaan. (Natsien okkultismi käy selväksi myös suomalaisten uusnatsien kirjaluettelosta, jossa on tarjolla poliittisten teoksien lisäksi mm. seuraavaa: Uuden Ajan Unikirja, Yhteys Ufoihin ja Henkimaailmaan, Tyttö Siriukselta, Ennustamisen Oppikirja, Salainen Talmud ja Jeesus Kristus, Mustan Magian salaisuudet; myös äänitteitä kuten ”Pekka Siitoimen edellisistä elämistä”, ”Pekka Siitoimen okkultismi, ”Jälleensyntymisestä, Yogosta ja Okkultismista” jne.)
Hitlerin, antroposofian ja Prinssi Charlesin yhteyttä osoittaa sekin, että Charles on kirjoittanut kokonaisen kirjan orgaanisesta puutarhanhoidosta nimeltä The Elements of Organic Gardening. Kasvissyönnin ja klassisen arkkitehtuurin lisäksi heitä yhdistää kiinnostus maalaustaiteeseen ja molemmat ovat tehneet taitavia vesi- ja öljyväritöitä (Charlesin ja Hitlerin maalaustöitä voi käydä ihailemassa täällä). Hitler sanoi kerran, että hän piti itseään enemmän taiteilijana kuin poliitikkona ja että aikoisi palata toisen maailmansodan jälkeen takaisin maalaustaiteen pariin. Hitlerin tapaan Prinssi Charles on ollut uskomushoitojen kuten homeopatian suorapuheinen kannattaja. Hitlerin tapaan hän uskoo jälleensyntymiseen ja maagisiin symboleihin. Ainakin hänen hengellinen oppi-isänsä Laurens Van Der Post uskoi jälleensyntyneensä pyhää Graalia varjelleista keskiajan temppeliherroista. Maagisten symbolien, kuten yhteenkietoutuneen viisisakaraisen tähden (symbolin mikä yhdistetään kaikkein yleisimmin noituuteen ja satanismiin), esoteerista merkitystä hän opettaa kirjassaan Harmony ja kutsuu sitä ”harmonian kieliopiksi”, joka on löydettävissä kaikkialta luomakunnasta, arkkitehtuurista ja taiteesta.
Mikään näistä yhtäläisyyksistä ei itsessään oikeuta Walesin Prinssin rinnastamista Adolf Hitleriin, mutta yhdessä ne ovat selvä osoitus siitä, että Charles on plagioinut suurimman osan ajatuksistaan Hitlerin ja natsien okkulttisista ja antropologisista uskomuksista. Tietenkin on muistettava, ettei mikään ideologia tai uskomus ole rinnastettavissa natsismiin ilman antisemitismiä, ihmiselämän arvon totaalista hylkäämistä ja murhanhimoista vimmaa ”alempien” ihmisrotujen hävittämiseksi. Mutta nämäkin elementit löytyvät Charlesin maailmankuvasta. Hänen antisemitismistaan löytyy selvä todistus vuonna 1986 Laurens Van Der Postille kirjoittamastaan kirjeestä missä hän sanoi ymmärtävän arabien antisemiittisiä näkemyksiä. Tässä kirjeessä hän valitteli sitä, ettei yhdelläkään USA:n presidenteistä ollut rohkeutta nousta maan ”juutalaislobbya” vastaan ja sanoi Itä-Euroopan ja Puolan juutalaisten maahanmuuton Israeliin olevan perimmäinen syy Lähi-Idän konfliktiin (toisin sanoen, juutalaisvaltion olemassaolo itsessään).
Adolf Hitler ja Prinssi Charles ovat molemmat ilmaisseet suoraa kiintymystä ja ihailua islaminuskoa ja arabikulttuuria kohtaan. Hitler sanoi kerran, että Euroopan ja Saksan tulevaisuuden kannalta olisi ollut parempi jos muslimit olisivat voittaneet Kaarle Martellin Poitiers’n taistelussa Ranskassa vuonna 732. Charles taas kertoi puheessaan Oxfordissa vuonna 1993, että islamin tulo Eurooppaan muslimien kasvaneen maahanmuuttajien myötä oli tervetullut asia, mikä auttoi Eurooppaa paikkaamaan sen hengellisen tyhjiön, minkä kristinuskon heikkeneminen oli jättänyt maanosaamme sekularismin nousun myötä. Joku voisi huomauttaa, oikeutetusti, ettei Charles ole näissä ajatuksissaan yksin sillä nämä kaikki elementit ovat vallitsevana myös nykyisessä uusvasemmistossa: Kristinuskon ja Euroopan perinteisten arvojen halveksiminen. Uusi spiritualismi, mikä ihailee islamia ja muita itämaisia tai ei-kristillisiä uskontoja missä maalla on paljon keskeisempi rooli kuin kristinuskossa, mikä antaa ihmiselle vallan alistaa luonto meidän alamaisuuteemme (1. Moos. 1:28).
Sokea Israel-viha vaikka Israel on Lähi-Idän ainoa liberaali demokratia missä vasemmiston puolustamien vähemmistöryhmien oikeudet toteutuvat paljon paremmin kuin Hamasin hallitsemassa Gazassa tai muissa alueen muslimivaltioissa missä homoseksuaalit ja feministit teloitetaan Sharia-lain alla. Mutta eikö natsismi ollut äärioikeistolainen eikä äärivasemmistolainen aate? Natsismin liittää oikeiston äärilaitaan vain se, että se oli vahvan kansallismielinen, militaristinen ja ihmisrodun luonnolliseen eriarvoisuuteen uskova. Kaikilla muilla alueilla natsismi taipui paremminkin äärivasemmistoon kuin oikeistolaiseen konservatismiin. Tämähän ilmenee jo puoleen virallisesta nimestä Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. Sekä poliittisen vasemmiston kuin oikeistonkin juuret ovat 1700 -luvun klassisessa liberalismissa. Nykyisen konservatismin isänä on pidetty brittiläisen Whig-puolueen Edmund Burkea (1730 – 1797), joka on kuuluisi fraaseistaan kuten, ”Ainoa välttämätön asia pahan voittoon on se, ettei hyvät ihmiset tee mitään.”
Oikeiston ja vasemmiston historialliset juuret
Uppoudun taas hetkeksi mieliaiheeseeni eli historiaan – tällä kertaa poliittiseen historiaan. Ranskan vallankumouksen iskulause oli ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo!” Se edusti vallankumouksen poliittisia ihanteita, joiden alkuperä oli 1700 -luvun valistuksen aatteissa kuten klassisessa liberalismissa. Alkujaan oikeiston ja vasemmiston kiistakysymys koski heidän suhdettaan Ranskan vallankumoukseen. Konservatiivit kuten Edmund Burke kirjoittivat sitä vastaan ja tukivat Ranskan vanhaa monarkistista hallintoa, samalla kun Thomas Paine – yksi Amerikan perustajaisistä – kuului liberaalien progressiiviseen siipeen, jotka argumentoivat vallankumouksen moraalisen oikeutuksen puolesta. Tästä onkin syntynyt historiallinen väärinkäsitys, joka hallitsee yhä tänään monien ajatuksia, kun he pohtivat sanojen ”konservatiivi” ja ”liberaali” merkitystä. Jälkimmäisiä pidetään progeressiiveina eli edistysmielisinä ja vapautta rakastavina, kun taas ensiksi mainittuja pidetään taantumuksellisina ja autoritäärisinä, jotka vastustavat mitä tahansa poliittisia uudistuksia vanhan ja tukahduttavan status quon säilyttämiseksi (sana ”konservatiivi” johdetaan latinasta ja se viittaa ”säilyttämiseen”).
On kuitenkin historiallisesti harhaanjohtavaa kutsua Painea liberaaliksi ja Burkea konservatiiviksi sillä tuohon aikaan he molemmat olisivat identifioineet itsensä liberaaliksi. Burken Whig -puoluetta pidettiin 1700 -luvun Britanniassa vaarallisen antimonarkistisena ja vallankumouksellisena, kun taas sen kilpailija Tory-puolue kannatti vanhan järjestyksen säilyttämistä. Samuel Johnson (1709–1784) herjasi Whig-puolueen kannattajia ”alhaisiksi” ja määritteli Toryn jäsenen ”sellaisena, joka pitää kiinni valtion muinaisesta perustuslaista ja Englannin kirkon apostolisesta hierarkiasta vastakohtana Whig:eihin”. Hän yhdisti 1700 -luvun Whiggismin 1600 -luvun vallankumoukselliseen Puritanismiin ja väitti että hänen päivänsä Whigit olivat samalla tavoin vihamielisiä kirkon ja valtion vallitsevalle järjestykselle.
Se oli siis Edmund Burken – konservatismin isän – oma puolue, jossa otti paikan tuon ajan ”punk-anarkistit” ja ”punaiset che guevarat”. Eikä ihme sillä he saivat ideologiset vaikutteensa klassisen liberalismin isien kuten John Locken ja Adam Smithin vallankumouksellisista kirjoituksista. Alunperin Whigit vastustivat 1600 -luvun Englannin protestanttien hengessä paavinvaltaa ja absoluuttista monarkiaa. Vuoden 1688 Mainio vallankumous ja sitä seurannut Bill of Rights – mikä vahvisti ja täydensi 1200 -luvun Magna Cartaa – oli puolueen tärkeimpiä saavutuksia. Se lopetti Englannin kuninkaiden mielivallan ja epätavallisen julmat teloitukset kuten Hirttämisen, repimisen ja paloittelun, mikä oli äärimmäinen rangaistus niille, jotka syyllistyivät majesteettirikokseen eli vastustivat kuninkaan valtaa tavalla tai toisella. Myös muut keskiaikaista Eurooppaa luonnehtineet mielettömyydet – uskonnollinen vaino ja noitaoikeudet roviolla polttamisineen – häipyivät liberalismin nousun ansiosta 1700 -luvulla.
”Liberaali” tarkoitti alunperin henkilöä, joka puolusti ihmisen universaaleja oikeuksia järjestäytyneen uskonnon ja monarkian mielivaltaa vastaan. Tästä huolimatta kaikki liberalismin isät 1600 -luvulla olivat hurskaita jumalaapelkääviä protestantteja, eivät ateisteja tai sekularisteja. He ammensivat liberalismin humanistiset arvot Raamatusta, eivät Platon tai Sokratesin pakanallisista kirjoituksista (Kirjoitin tästä jo enemmän täällä). Liberalismin ihanteet innoittivat myös Amerikan perustajaisiä Yhdysvaltain perustuslain muotoilemisessa. Vaikka he taistelivat Englannin kuningasta vastaan, heidät poliittiset ihanteensa tulivat Englannista (Mainio vallankumous ja Bill of Rights) ja heidät poliittiset liittolaisensa (Whigit) olivat myös Englannista. Wikipedia toteaa tästä:
Toryismin assosiaatio Lordi Northin hallituksen kanssa oli myös vaikutusvaltainen Amerikan siirtomaissa ja Britannian poliittiset kommentoijat, jotka tunnettiin radikaaleina Whig:einä tekivät paljon yllyttääkseen siirtomaalaisten tasavaltalaisia tuntemuksia. Varhaiset aktivistit siirtomaissa kutsuivat itseään ”Whig:eiksi” nähden itsensä liitossa Britannian poliittisen opposition kanssa, kunnes he saivat itsenäisyytensä ja alkoivat painottaa leimaa patriootit. Vastakohtana, Amerikan Lojalisteihin, jotka tukivat monarkiaa, viitattiin johdonmukaisesti myös ”Toryisteiksi”. Myöhemmin Yhdysvaltain Whig-puolue oli perustettu vuonna 1833 ja se keskittyi vastustamaan vahvaa presidenttiä aivan kuin Whigit olivat vastustaneet vahvaa monarkiaa.
Tässä yhteydessä on mainittava sekin, että Amerikan Whig-puolue oli nykyisen Republikaani-puolueen suora edeltäjä. Republikaanit vastustavat edelleen ”isoa hallitusta” ja presidentin vallan kasvattamista. Meillä on siis suora historiallinen linja Englannin kuninkaan vastaisesta liberaalista Whig-puolueesta Amerikan nykyiseen Republikaani -puolueeseen. Toisin kuin vasemmistolainen propaganda on antanut ymmärtää valtamedian ja kulttuurimarxilaisen koulutusjärjestelmän avustuksella, republikaanipuolueella ei ole mitään tekemistä rasismin ja mustien lynkkausten kanssa. Republikaanien ensimmäinen presidentti oli Aabraham Lincoln, mies joka lopetti Etelävaltioista mustien orjuuden ennenkuin demokraatti nimeltä John Wilkes Booth salamurhasi hänet. Kuten historioitsija Eric Foner on todennut, mustien lynkkauksista pahamaineinen ”Ku Klux Klan perustettiin sotilaalliseksi siiveksi palvelemaan demokraattipuolueen intressejä.” Amerikan republikaanipuolue – kuten sitä ennen Whigit Amerikassa ja Britaniassa – on uskonut aina Jumalan antamiin loukkaamattomiin ihmisoikeuksiin, jotka ei katso väriä, ikää tai sukupuolta. Kuten Amerikan itsenäisyysjulistus sanoo:
Me pidämme näitä totuuksia itsestäänselvinä, että kaikki ihmiset ovat luotu tasa-arvoisiksi, että heille on annettu Luojansa taholta tietyt luovuttamattomat oikeudet, joiden joukossa on elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu. Turvatakseen nämä vapaudet, hallitukset ovat asetettu ihmisten keskuuteen, johtaen oikeutensa valtaan hallittavien suostumuksesta.
Tällainen radikaali lausunto oli 1700 -luvun liberaalien ihanteiden innoittama ja konservatiivit pitävät sitä edelleen loukkaamattomana totuutena, mutta painottavat samalla että nämä oikeudet tulevat yksin Jumalalta eikä hallituksilta. Oikeudenmukaisen hallituksen tehtävä on vain suojella jo olemassaolevia ”luovuttamattomia oikeuksia”, jotka meidän Luojamme on antanut meille jo ennen syntymäämme (tästä syystä tämän oikeuden riistäminen syntymättömältä lapselta on myös väärin). Näiden oikeuksien riistäminen keneltä tahansa ihmiseltä – on hän sitten syntymätön lapsi, aikuinen tai vanhus, valkoinen tai ei-valkoinen, muslimi tai kristitty, mies tai nainen – on aina väärin ja rikos Luojaamme vastaan (ellei kyse ole sitten elämän ja vapauden riistäminen rangaistuksena rikoksesta mihin henkilön on todettu syyllistyneen). Se oli demokraattipuolue, joka petti nämä Amerikan perustajaisien ylevät julistukset kun se riisti oikeuden vapauteen Amerikan mustilta orjilta.
Se oli myös demokraattipuolue, joka kielsi syntymättömiltä lapsilta oikeuden elämään Roe vs. Wade kiistassa USA:n korkeimmassa oikeudessa vuonna 1972. Sen seurauksena abortti on nyt USA:n afrikkalaisamerikkalaisten yleisin kuolinsyy eugenistien kuten Margaret Sangerin toiveiden täyttymyksenä (ks. Feminismin ja luonnonsuojelun nimessä on tapettu jo enemmän ihmisiä kuin 1900 -luvulla tapettiin kommunismin ja fasismin alla sekä kahdessa maailmansodassa.) Natsismilla ei ollut mitään tekemistä oikeistolaisen konservatismin kanssa yksinkertaisesti siitä syystä, että he eivät uskoneet klassisen liberalismin ajatuksiin siitä, että ”kaikki ihmiset ovat luotu tasa-arvoisiksi, että heille on annettu Luojansa taholta tietyt luovuttamattomat oikeudet.”
John Locke, liberalismin isä joka johti poliittiset teoriansa Raamatusta ja Englannin protestanttisesta perinteestä, kirjoitti: ”Kaikki ihmiset ovat luonnostaan tasa-arvoisia tasavertaisessa oikeudessa vapauteen…. ollessaan kaikki tasa-arvoisia ja itsenäisiä yhdenkään ei tulisi vahingoittaa toisen elämää, terveyttä, vapautta tai omaisuutta.” Natsismi nimenomaisesti torjui ajatuksen ihmisten synnynnäisestä tasa-arvosta ja universaaleista ihmisoikeuksista. Samoin tekivät Amerikan ”progressiiviset” eugenistit kuten Margaret Sanger ja muut ”liberaalit”, joille Charles Darwinin evoluutioteoria oli antanut tieteellisen oikeutuksen ihmisarvon riistämiseen tietyiltä ihmisryhmiltä. Eugeniikan perustaja Francis Galton – jonka Edward VII aateloi vuonna 1907 – myönsi, ettei hän pitänyt Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen liberaaleista ideoista. Professori Robert Zubrin kirjoittaa kirjassaan Merchants of Despair, sivulla 38:
Galton sanoi lisäten, ettei hän pitänyt myöskään Amerikan ihanteista: ’Vastustan kaikkein epäpätevintä tapaa teeskennellä luonnollisen tasa-arvon olemassaoloa.’ Galton meni paljon pidemmälle ihmisen tasa-arvon halveksunnassa. Hänen mukaansa eugeniikan kannattajien tulee hylätä myös mikä tahansa käsite luonnollisista ihmisoikeuksista. Päinvastoin, kuten hän lausui hyytävän profeetallisilla termeillä, valtion velvollisuuden edessä rodun edistämiseksi, alemmilla roduilla ei ole oikeuksia, ja ”jos nämä jatkavat lasten tekoa, alempia moraalisilta, älyllisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan, on helppo uskoa että tulee aika jolloin sellaisia henkilöitä pidettäisiin valtion vihollisina ja menettäisivät kaiken vaatimuksen hyväntahtoisuuteen.”
Tämä on ensisijainen syy siihen miksi natsismin mielletään olleen äärioikeistolainen aate. Se kielsi Ranskan vallankumouksen ”vapauden, veljeyden ja tasa-arvon” – utopististen käsityksen tasa-arvoisesta ja luokattomasta yhteiskunnasta minkä Karl Marx ja Friedrich Engels kehittivät vielä pidemmälle Kommunistisessa manifestissaan. Mutta mitä tulee tasa-arvoon, niin konservatismi on tässä paljon lähempänä vasemmistoa kuin rasistista äärioikeistoa. Tai sitten voit kuvitella vaa’an missä marxistien käsitys tasa-arvoisesta yhteiskunnasta kallistuu äärivasemmalle ja natsien käsitys taas äärioikealla, samalla kun konservatiivien käsitys pitää vaa’an tasapainossa taipumatta kumpaankaan äärilaitaan. Galton oli nimittäin oikeassa: ei ole olemassa luonnollista tasa-arvoa. Veljeni osaa soittaa paremmin pianoa kuin minä (mikä on tosin myös ankaran harjoituksen tulosta). Toisaalta kirjallinen argumentointi sujuu itseltäni ehkä paremmin kuin veljeltäni. Kadehdin ja hämmästelen ihmisiä, joilla on energiaa ja kykyä opiskella useita eri asioita samaan aikaan.
Olemme eri-arvoisia niin älyllisiltä, ruumiillisilta kuin sosiaalisilta kyvyiltämme. Kehitysvammaisten ÄO on alle 70, kun taas eteläkorealaisella lapsinerolla Kim Ung-jongilla mitattiin 210 pisteen ÄO. Myös rotujen välillä on merkittäviä eroa keskimääräisessä ÄO:ssä (tämä on hyvin kiusallinen tutkimusalue, jota monet välttelevät koska eivät halua leimautua rasistiksi). Olemme eri-arvoisia myös ulkonäöltämme. Vain harvoilla meistä on Hollywood-tähtien säihkyvää karismaa ja glamouria. Miehet on varusteltu myös eriarvoisesti (tarkoitan autoja). Joillakin autoilla on kokoa ja käynnistyvät ja kiihtyvät ärhäkämmin kuin toiset. On siis monia asioita missä olemme luonnollisesti eriarvoisia. Tämä vaikuttaa myös työllistymiseemme, tulotasoomme, oppiarvoomme, jne. Emme voi odottaa, että yhteiskunnan tulisi maksaa saman suuruista palkkaa siivoojalle ja kirurgille tai varastomiehelle ja ydinfyysikolle. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että yhteiskunnan epätasa-arvo olisi toivottavaa tai etteikö siihen tulisi etsiä ratkaisuja.
Kuten 1900 -luvun brittiläinen filosofi G. E. Moore järkeili konseptissa nimeltä ”naturalistinen virhepäätelmä”: siitä miten asiat ovat luonnossa ei voi johtaa suoraan sitä miten niiden tulisi olla moraalisen hyvän saavuttamiseksi. Toisin sanoen, moraalia ei voi johtaa asioiden luonnollisesta tai vallitsevasta tilasta. Päinvastoin, sisään rakennettu moraalikäsityksemme kertoo meille jo sen, että maailmassa on jotain pahasti vialla sen nykyisessä tilassa; että luonnollinen maailma, ihminen mukaanlukien, ei aina toimi niin kuin sen tulisi toimia. Raamatullisesta näkökulmasta tämä selittyy sillä, että ihminen lankesi syntiin ja koko luomakunta kirottiin sen mukana. Ihminen ei enää toteuta Luojansa alkuperäistä tahtoa Jumalaa ja kanssaihmisiään kohtaan ja myös luonto toimii ihmistä vastaan – ja ihminen luontoa vastaan – vastoin Jumalan alkuperäistä tahtoa. Jos darvinistinen käsitys vahvimpien eloonjäämisestä on luonnossa vallitseva elämän laki, niin se ei tarkoita sitä että se tulisi hallita myös meidän inhimillisen yhteiskuntamme moraalia, kuten sosiaalidarvinismi opetti.
Joku voisi kysyä, että jos ihminen ei ole luonnostaan tasa-arvoinen, mihin sitten perustuu klassisen liberalismin oppi luonnollisesta tasa-arvosta ja luonnollisista ihmisoikeuksista. Tämä oppi on johdettu Raamatusta, joka opettaa että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi, ja koko ihmissuku on polveutunut samasta kantaisistä ja kantaäidistä. Uusi Testamentti vahvistaa ihmissuvun universaalin tasa-arvon: ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal. 3:28) Ap. t. 17:26 sanoo: ”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat.” Raamattu ei jaa ihmiskuntaa yli- ja ali-rotuihin, mutta vahvistaa jokaisen kansakunnan oikeuden asuttaa tiettyjä heille määrättyjä alueita ja oikeuden kansojen rajoihin, joita tulee puolustaa tarvittaessa myös sotilaallisesti (ja VT kehottaa meitä kohtelmaan maassa asuvia muukalaisia myös inhimillisesti ja rakastamaan heitä kuin itseämme).
Amerikan itsenäisyysjulistuksen lausunto siitä, ”että kaikki ihmiset ovat luotu tasa-arvoisiksi”, viittaa ihmisten tasa-arvoon lain edessä; että kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus elämään, vapauteen ja onnellisuuden tavoitteluun. Onnellisuuden tavoittelu viittaa mm. vapauteen kartuttaa omaisuutta omalla ahertamisellaan ja yrittämisellään. Se viittaa paremminkin ”mahdollisuuksien tasa-arvoon” kuin ”lopputuloksen tasa-arvoon”, utopistiseen ideaan siitä, että valtion tulisi luoda tasa-arvo pakkokeinoin varallisuuden uusjaolla köyhiltä rikkaille. Tällainen tasa-arvo voitaisiin luoda vain proletariaatin diktatuurissa missa ihmisten vapaus ja yksilölliset eroavaisuudet on tukahdutettu luokattoman yhteiskunnan saavuttamiseksi. Sosialismin perusongelma on siinä, ettei se pyri luomaan yhteiskuntaa missä kaikki voisivat olla yhtä varakkaita kuin Donald Trump tai Bill Gates, vaan yhteiskunnan missä kukaan ei voi olla yhtä äveriäs kuin Donald Trump tai Bill Gates. Luokaton yhteiskunta tarkoittaa yhteiskuntaa missä kansa elää äärimmäisessä köyhyydessä ja puutteessa samalla kun heitä hallitseva eliitti syö hyvin ja nauttii rikkauksista, jotka he ovat varastaneet omilta kansalaisiltaan.
Kansallinen vauraus voi kasvaa vain siellä missä töitä on saatavilla jokaiselle ja yhteiskunta rohkaisee ja kannustaa työntekoa ja yrittämistä. Koska ihmiset ovat yksilöitä ja kaikilla heistä on erilaiset lahjat, kyvyt ja voimavarat, on käytännössä mahdotonta luoda yhteiskuntaa mikä olisi samanaikaisesti täysin tasa-arvoinen ja vapaa. Tasa-arvon luominen pakkokeinoin johtaa väkisinkin ihmisten vapauden riistämiseen. Kun taas individualismi johtaa väkisinkin eriarvoisuuden kasvuun. Individualismia ei tulisi sekoittaa kuitenkaan egoismiin. Kollektivistit sekoittavat individualismin usein egoismiin eli itsekeskeiseen oman edun tavoitteluun. Individualismin mukaan yksilö on suvereeni ja itsenäinen ja yhteiskunnan tulisi suosia enemmän yksilönvapautta kuin kollektiivista hyvää, mikä johtaa usein totalitarismiin missä yksilön itsenäisyys ja vapaus tukahdutetaan ja murskataan julmasti. Individualismi on ollut länsimaiden tärkeimpiä arvoja jo vuosisatojen ajan. Ilman sitä vapaa markkinatalous, taide ja kulttuuri ja monet innovatiiviset keksinnöt eivät olisi voineet nousta koskaan niin keskeiseen asemaan länsimaissa.
Myös tässä kohtaa perinteinen oikeisto eroaa äärivasemmistosta ja äärioikeistosta. Sekä kommunistiset että fasistiset yhteiskunnat olivat kollektivistisia yhteiskuntia missä valtion intressit ylittivät yksilön intressit. Yksilö ei ollut minkään arvoinen näiden yhteiskuntien rautaisen esiripun takana. Tästä syystä miljoonien ihmisten surmaaminen oli niissä vain luonnollinen seuraus kollektivistisesta tyranniasta, mikä demonisoi kokonaiset ihmisryhmät valtion intressien vihollisiksi. Tänään tämä sama ilmiö toistuu niin sanotussa identiteettipolitiikassa, joka on nostamassa rumaa päätään sekä vasemmistossa että äärioikeistossa. Identiteettipolitiikka jakaa ihmiset sorrettujen ja sortajien ihmisryhmiin. Vasemmistolle sorretut edustavat ei-valkoisia vähemmistöjä, mukaanlukien erilaiset seksuaalivähemmistöt ja naiset, joiden he näkevät olleen kautta historian valkoisen ja patriarkaalisen läntisen sivilisaation sortama. Äärioikeisto harjoittaa taas käänteistä identiteettipolitiikkaa missä sorretun aseman löytää valkoiset eurooppalaiset ja heidän sortajansa ovat joko juutalaisia tai muita värillisiä. Molemmille rotu ja ihonväri on kaikki kaikessa. Ei niin kuin Martin Luther King sanoi: ”Minulla on unelma siitä, että pienet lapseni eläisivät joku päivä maassa missä heitä ei tuomita ihonvärinsä vaan luonteenlaatunsa perusteella.”
Natsismi ja traditionalismi
Mutta takaisin Prinssi Charlesiin ja hänen vihreään nostalgiaansa. Edellä halusin painottaa lähinnä sitä, että sekä vasemmiston että oikeiston juuret löytyvät 1700 -luvun valistuksen ajan liberaaleista aatteista. Se mikä erotti natsismin näistä molemmista oli heidän suhteensa 1700 -lukua seuranneeseen nykyaikaan. Monet fasistiset liikkeet olivat traditionalisteja, joilla oli nostalginen käsitys valistuksen aikaa edeltäneestä menneisyydestä. Monet saattavat sekoittaa traditionalismin konservatismiin, mutta nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Traditionalismi on esoteerinen ja okkulttinen maailmankatsomus, jonka keskeisenä oppina on niin sanottu perenniaalinen filosofia. Sitä kutsutaan myös ”uusplatoniseksi kristinuskoksi”, mutta kyseessä on paremminkin universalistinen teologia, mikä painottaa ”ikuisen totuuden” olemassaoloa, jonka uskotaan kulkeneen kautta historian eri uskonnoista toiseen ja on löydettävissä yhä tänään kaikista suurista ja pienemmistä maailmanuskonnoista. Jotkut määrittelevät sen sekoituksena okkulttisen hermetismin oppeja ja juutalaiskristillistä traditiota.
Jos haluaa saada enemmän tietoa fasismin yhteydestä traditionalismiin, niin kannattaa googlata sellainen nimi kuin Julius Evola, joka oli yksi 1900 -luvun vaikutusvaltaisimpia okkulttisia fasisteja. Hän oli Mussolinin ja Himmlerin ihailija ja heidän henkilökohtainen tuttavansa, joka kirjoitti sodan jälkeen useita okkulttisia teoksia Euroopan uusnatseille. Kun Evolaa syytettiin sodan jälkeen kirjoituksista, joka yllyttivät fasistipuolueen henkiinherättämiseen, niin Evola vastasi syytteisiin sanomalla ettei hän ollut fasisti vaan ”superfasisti.” Evola oli fasismin historian ehkä tunnetuin traditionalisti. Hänen tärkein kirjansa, joka selvitti hänen traditionalista maailmankatsomustaan, oli vuonna 1934 julkaistu Kapina modernia maailmaa vastaan. Kuten kirjan nimestä voi jo päätellä, Evola ei ollut nykyisen maailmanajan ystävä. Fasismin Historiallinen Tietosanakirja kertoo sivulla 199:
Fasismia on usein luonnehdittu – ja todellakin fasistiset propagandistit ovat esittäneet usein itsensä – vihamielisenä liberalismille ja valistukselle. Silti samalla kun hylkäsi monet valistuksen ajan arvot, sellaiset kuin egalitarismi [tasa-arvo -aate], internationalismi, liberalismi ja rationalismi, fasismi houkutteli valistuksen ajatuksilla luomaan heidän oma vallankumouksellinen oppinsa. Näin tehdessään he käyttivät liberalismia ja muita valistuksen ajan arvoja tuhoamaan vanha järjestys askeleena kohti fasistisen uuden järjestyksen perustamiseen. Kaksiselitteisyys, joka peittää fasismin keskustelun valistuksesta näkyy kaikkein selvimmin Saksan kansallissosialistien reaktiossa heidän omaan historiaansa. Toisaalta he halusivat tuomita valistuksen ajan, ja sen mukana Ranskan vallankumouksen, kapitalistisen juutalaisen salaliiton ilmaisuna, joka oli yhteydessä vapaamuurariuteen.
Ja toisaalta he hakivat oikeutusta heidän omaan sotilaalliseen riskinottohaluunsa Fredrik Suuren sotakampanjoista. Silti Fredrik oli vapaamuurari ja valaistunut monarkki, joka monella tapaa edusti Järjen Aikakautta… Konservatiiveilta fasistit lainasivat kritiikkinsä rationalismin tietoteoreettista reduktionismia kohtaan. Mutta sen sijaan, että olisivat puolustaneet paljon monimutkaisempaa tietoteoriaa, joka tunnustaa rationaalisuuden muiden tietämisen tapojen ohella, fasistit hylkäsivät kaiken rationaalisuuden suhteessa useiden eri muodon intuitiiviseen tietoon. Samalla tavoin, kun konservatiivit toivoivat korvaavansa vallankumouksellisen oikeuden ja näkemyksen laista historiallisesti perustetuilla perustuslaillisilla malleilla, fasistit kuten juristi Carl Schmitt kehitti uuden oikeuskäytännön, joka perustui tilannekohtaiseen lakiin mikä katsoi johtajaan kaiken viisauden lähteenä.
Tietosanakirja viittaa myös useisiin fasistisiin kirjailijoihin, kuten Houston Stewart Chamberlainiin, Julius Evolaan ja Alfred Rosenbergiin, jotka suhtautuivat vihamielisesti valistuksen ajan arvoihin, mukaanlukien egalitarismi, kapitalismi, liberalismi, ja juutalaiskristillisyyden universalismi. Samalla fasismi hyödynsi valistuksen ajan vallankumouksellisia aatteita siinä, ettei se pyrkinyt palauttamaan Eurooppaan katolisen kirkon hallitsemaa vanhaa feudaalista maailmanjärjestystä, vaan luomaan paremminkin uuden järjestyksen, joka palauttaisi Saksan sen muinaisiin pakanallisiin juuriinsa. Fasistit näkivät kristinuskon juutalaisuuden lahkona, joka edusti vierasta ja haitallista harhaoppia arjalaisen herrarodun sankarillisessa ja myyttisessä menneisyydessä. Tämä on jyrkässä ristiriidassa Edmund Burkeen, joka näki kristinuskon sosiaalisen edistyksen välineenä, joka ei olisi hyödyksi vain uskovaisen sielun pelastuksen kannalta vaan myös poliittisille uudistuksille. Burke oli täysin oikeassa; kohta hänen kuolemansa jälkeen orjakauppa lakkautettiin Brittiläisestä imperiumista osana evankelisten ryhmien ja William Wilberforcen vuosikymmeniä kestänyttä poliittista painostusta. Vaikka Burke tunnettiin Ranskan vallankumouksen kärkevänä kriitikkona, hän ei koskaan torjunut liberalismin uskoa luonnollisiin ja universaaleihin ihmisoikeuksiin. Hän kirjoitti:
Ihmisten oikeudet, tällä tarkoitan ihmiskunnan luonnollisia oikeuksia, ovat todellakin pyhä asia; ja jos mikä tahansa julkinen toimenpide osoittautuu vaikuttavan niihin vahingollisesti, vastalauseen tulisi olla kuolettava tuolle toimenpiteelle, silloinkin vaikka mitään peruskirjaa ei voitaisi asettaa sitä vastaan.
Tässä Burke vahvisti sen, ettei ihmisten oikeudet olleet lähtöisin hallituksilta ja riippuvaisia valtiollisista sopimuksista, vaan Jumalan luoduilleen antama universaali oikeus, jota yhdelläkään hallituksella ei ole lupa loukata. Mutta Burkelle tasa-arvo merkitsi ennen kaikkea ihmisten tasa-arvoa Jumalan ja lain edessä. Hän kritisoi painokkaasti niiden väärinkäyttöä anarkian ja terrorin työkaluna, kuten tapahtui Ranskan vallankumouksessa (ja myöhemmin marxilaisissa vallankumouksissa). Tästä syystä Burke tunnetaan lain, järjestyksen ja hierarkian vahvana puolestapuhujana. Yhä tänäänkin monet uskovat, että poliittinen terrori olisi oikeutettua suuremman tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi. Burke ei olisi hyväksynyt koskaan poliittista terroria harjoitti sitä sitten vasemmistolaiset tai oikeistolaiset hallitukset. Hän ei olisi hyväksynyt myöskään ihmisarvon riistoa miltään ihmisryhmältä, kuten tapahtui fasistisissa ja kommunistisissa valtioissa. Tästä syystä sekä fasismi että kommunismi edusti jyrkkää harha-askelta sekä konservativismin että liberalismin poliittiseen perinteeseen.
Prinssi Charles ja traditionalismi
Myös tässä kohtaa Prinssi Charles on lainannut maailmankuvansa Euroopan fasisteilta. Natsien ja fasistien tapaan hänet tunnetaan radikaalina traditionalistina, joka pyrkii traditionalismin vallankumoukseen. Hän kannattaa myös traditionalistiseen koulukuntaan assosioitua perenniaalista filosofiaa, mikä selittää paljolti hänen maailmoja syleilevän ekumeniansa. Hän on vihamielinen valistuksen ajan liberaaleille arvoille ja tieteelliselle rationalismille. Seuraava kirjoitus American Consevative -lehdestä selittää tätä hyvin:
Mikä on vähemmän tunnettua, ainakin tässä maassa, on se että Prinssi Charles, 63, on viettänyt suurimman osan elämästään ja omaisuudestaan toisinaan provokatiivisten traditionalisten ihanteiden ja päämäärien tukemiseen. Kruununperijä yhteen maailman vanhimmista monarkioista traditionalisti? Et kai väitä. Mutta Charlesin traditionalismi on kaukana tunkkaisesta, tylsästä institutionaalisesta konservatismista, joka on tyypillistä hänen luokalleen. Charles on tosiasiassa filosofinen traditionalisti, mikä on enemminkin paljon radikaalimpi näkökanta.
Hän on anti-modernisti ytimiinsä, mikä ei aina aseta häntä konservatiivisen puolueen linjalle. Charlesin tuki luomumaatalouteen ja muille vihreille päämäärille, hänen sympaattinen näkemyksensä Islamista, ja hänen halveksuntansa liberaalille ekonomiselle ajattelulle, ovat ansainneet hänelle skeptisyyden joiltakin Britannian oikeistosta (”Onko Prinssi Charles harkitsematon vai pelkästään idiootti?” Tory-puolueen libertaari kirjoittaja James Delingpole kerran kysyi painomusteella.) Ja jotkut Toryt pelkäävät, että prinssin epätavallisen voimakas poliittinen aktivismi vaarantaa kaikkein traditionaalisimman Britannian instituution: monarkian itsensä.
Toiset kuitenkin näkevät Charlesissa kulttuurisen oikeiston visionäärin, erään jonka maailmankuva on paljon laajempi, historiallisesti ja muutoin, kuin hänen aikalaistensa molemmin puolin poliittista spektriä. Tässä tulkinnassa Charlesin ajattelu ei ole määritelty valistuksen ajan jälkeisissä kategorioiss, mutta johdetaan enemminkin vanhemmista tavoista nähdä ja ymmärtää, jotka konservatiivien tulisi löytää uudestaan. ”Kaiken kaikkiaan, Prinssi Charlesin kritisointi niin kutsutulta Tory-puolueelta osoittaa vain kuinka vähän he ymmärtävät filosofiasta, jota he väittävt edustavansa,” sanoo konservatiivinen filosofi Roger Scruton.
Scrutonin havainto alleviivaa rajaviivaa, joka puolittaa myöhempien aikojen anglo-amerikkalaista konservatismia: filosofista jakoa traditionalistien ja libertaarien välillä. Tällä tapaa, se mitä ajattelet Walesin Prinssistä paljastaa sen mitä ajattelet konservatismista, mukaillakseni historioitsija George H. Nashin sanoja, koskevan pohjimmiltaan yksilöiden oikeuksia sinä mitä he haluavat niiden olevan tai yksilöiden velvollisuutta olla sitä mitä heidän tulisi olla.
Kaikkein kokonaisvaltaisin lausunto Charlesin maailmnakuvasta on hänen vuoden 2010 kirjansa Harmony: A New Way of Looking at Our World, kirjoitettu yhdessä Tony Juniperin ja Ian Skellyn kanssa. Sen avauslauseessa Englannin tuleva kuningas julistaa, ”Tämä on kutsu vallankumoukseen.” Mitä vastaan? Ei yhtään vähempää kuin ”nykyistä oikeaoppista ja tavanomaista ajattelutapaa, joka on saanut paljolti alkunsa 1960 -luvulla, mutta jonka alkuperä palaa but yli 200 vuoden taakse.” Charles uskoo, että läntinen sivilisaatio otti väärän suunnan valistuksen ajalla, on kulkemassa kohti tuhoaan (erityisesti ympäristöllistä), ja ei voi pelastaa itseään ilman että muuttaa äkillisesti älyllisen ja hengellisen suunnan.
Hänen kritiikillään valistuksesta ei ole nähtävästi mitään tekemistä monarkiallisen politiikan kanssa. Se on pääosin filosofinen kysymys. Prinssin mukaan nykyaika aiheutti elintärkeän viisauden menetyksen, mikä oli löydetty, kehitetty ja säilytetty useissa muinaisissa sivilisaatioissa. Tämän viisauden ydin oli maailman näkeminen kosmoksena—mitä luonnehti järjestys, hierarkia ja sisäinen merkitys. Lisäksi, kosmoksella on hengellinen ulottuvuus, olemassaolo mikä on intiutiivisesti läsnä luonnollisessa ihmisessä. Nämä periaatteet ovat kielletty modernismin taholta, mikä ei tunnusta merkitystä luonnollisessa maailmassa erillään siitä mitä ihminen asettaa sille, ja empirismi mikä marginalisoi ”ei-materiaalisen puolen meidän ihmisyydestämme.”
Vaikka monet konservatiivit ja kristityt voivat yhtyä Charlesin valituksiin siitä, että länsimaat alkoivat vieraantua kristillisistä juuristaan valistuksen ajalla ja etenkin 1960 -luvulla alkaneen postmodernismin ja nuorison vastakulttuuriliikkeen myötä, ja että länsi on kulkemassa kohti väistämätöntä tuhoaan ellei se muuta äkillisesti älyllistä ja hengellistä kurssiaan, niin ongelma tässä on se, ettei Charles tarjoa tähän lääkkeeksi länsimaiden paluuta sen kristillisiin juuriin. Kuten kerroin jo aiemmin, hän piti islamin tuloa Eurooppaan positiivisena asiana, koska se voisi täyttää sekularismin nousun jättämän hengellisen tyhjiön jälkikristilliseen Eurooppaan. Charles vastustaa todellakin nykyajan materialismia, sekularismia ja ateismia, mutta hän vastustaa yhtälailla myös raamatullista ja historiallista kristinuskoa. Tästä todisteena mm. se, että hän lainaa kirjassaan muinaisia gnostilaisia evankeliumeita, joiden edistämisestä hänet olisi poltettu yhteen aikaan roviolla. Hän lainaa siinä myös okkulttisia tekstejä, kuten Smaragditaulua, jonka väitetään olleen peräisin egyptiläiseltä jumalta nimeltä Hermes Trismegistos. Tämän okkulttisen teoksen tutkijoihin kuului aikanaan mm. satanisti Aleister Crowley, alias ”Suuri Peto 666”.
Hän edistää siinä universalistista ja esoteeristä oppia kaikista maailmanuskonnoista löytyvästä ikiaikaisesta viisaudesta, jonka alkuperä palaa Lähi-Idän muinaisiin mysteeriuskontoihin. Hän jopa vihjaa Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen – kristillisen evankeliumin tärkeimmän totuuden – olleen pelkkä plagiaatti Egyptin muinaisista Osiris-myyteistä. Tällainen näennäiskonservativismi ei ole mitään muuta kuin uudelleenkierrätetty versio fasistien okkulttisista teksteistä, jotka kritisoivat myös modernismia ja valistuksen ajan liberaaleja ihanteita. Charlesin maailmankatsomuksen sanotaan olevan johdettu ranskalaiselta traditionalistilta René Guénonolta ((1886-1951), joka kääntyi Sufi-islamiin ja kuoli sheikkinä Cairossa. Historioitsija Mark Sedgwick sanoo, että Guénoa ajoi…
vakaumus, että Euroopan sivilisaatio oli kuolemaan johtavassa rappiossa, ollen kadottanut jopa muistinsa niistä ikuisista uskonnollisista totuuksista jotka ovat sivilisaation todellisena perustana. Guénon ja hänen seuraajansa olivat vakuuttuneita, että nämä totuudet voidaan saada takaisin säilyneistä ei-läntisistä uskonnoista, eritoten Hinduismista, ja että länsimaalainen voi saavuttaa todellisen hengellisen edistyksen ainoastaan liittymällä sellaisiin hengellisten totuuksien säilyneisiin varastopaikkoihin kuin Sufi-järjestö.
René Guénon oli traditionalistisen koulukunnan isä, jonka kirjoitukset innoitti mm. Julius Evolaa, fasistien okkulttisen siiven vaikutusvaltaista kirjailijaa, jonka teoksia lukee yhä monet Euroopan etnosentrisestä äärioikeistosta. Mielenkiintoisesti myös Aldous Huxley kirjoitti teoksia perenniaalisen filosofian ja traditionalismin puolesta. Zubrin kirjoittaa sivulla 97:
Britannian eugeniikkaseuran johtajan Julius Huxleyn veli Aldous Huxley on kaikkein kuuluisin vuoden 1932 novellistaan Uusi uljas maailma, mikä kuvaa tulevaisuuden yhteiskuntaa jonka jäsenet ovat täysin kontrolloituja eugenistisen kastijaottelun kautta. Koska vain muutamat välittäisivät elää sellaisessa maailmassa, suurin osa lukijoista tulkitsi tämän kirjan yksinkertaisesti anti-utopistisena varoituksena George Orwellin 1984 kirjan mukana. Kuitenkin, Huxleyn uran tarkastelu osoittaa hänen olleen eugeniikan vankka kannattaja ja ponteva edistäjä. Hänen kirjallinen tuotantonsa 1930 -luvulta sisälsi molemmat positiivisen arvostelun rasistisen ideologin Madison Grantin toisesta kirjasta The Conquest of a Continent ja myrkyllisen hyökkäyksen Israel Zangwillin anti-eugenistista ja maahanmuuton myönteistä näytelmääThe Melting Plot vastaan. Radiokuunnelmassa, joka lähetettiin samana vuonna kun Uusi uljas maailma julkaistiin, Huxley hyväksyi kirjan sosiaalisen järjestelmän, sanoen että ”tieteellisessä sivilisaatiossa yhteiskunta täytyy järjestää kastiperustalle. Hallitsijat ja heidän neuvonantajansa tulevat olemaan eräänlaisia brahmaaneja, jotka hallitsevat erityisellä ja mysteerisellä tiedolla valtavia laumoja, joiden älyllinen taso vastaa Šudraa ja koskemattomia.” Asiayhteydessään otettuna Huxleyn Uusi uljas maailma olisi parempi ymmärtää ei varoituksena, mutta ironisesti tyyliteltynä suunnitelmana.
Ei ole sattumaa, että Huxley vertaa tässä kirjansa dystopiaa Intian kastijärjestelmään. Hän tutki myös mystiikkaa ja itämaisia uskontoja ja kirjoitti siitä vuoden 1945 kirjassaan The Perennial Philosophy. Yhdessä veljensä Julian Huxleyn kanssa hän kuului Britannian aristokraattiseen eliittiin, joiden isoisä Thomas Huxley oli mukana Charles Darwinin evoluutioteorian kehittämisessä. Eugeniikka oli Darwinin luonnonvalintaa ja ”sopivimpien eloonjäämistä” koskevien oppien luonnollinen lapsi, mutta natsien kaasukammiot saattoivat sen sodan jälkeen huonoon valoon. Tästä syystä Julian Huxley, Britannian eugeniikkaseuran johtaja, kehitti eugeniikalle vuonna 1957 uuden termin nimeltä ”transhumanismi”. Kun eugeniikka pyrki ihmisrodun jalostamiseen ja evoluution kiihdyttämiseen rohkaisemalla geneettisesti paremmiksi katsottujen yksilöiden suvun jatkamista, transhumanismi pyrkii siihen risteyttämällä teknologia ja tietokoneet ihmisen biologisen perimään. Transhumanistit siis uskoo että evoluutio vaatii nykyihmisen päivittämistä henkisiltä ja fyysisiltä kyvyiltään yli-inhimillisiksi kyborgeiksi. Tässä suhteessa Huxley näki tieteen ja teknologian paljon myöteisemmässä valossa kuin René Guénon. Kuten Jules Evans kirjoittaa:
Ja silti Traditionalismi on paljon pessimistisempi liike. Guénon ja hänen seuraajansa, kuten Gurdjieffin seuraajat, ajattelivat että viisaus voi olla ainoastaan esoteeristä, joka on varattu vihkiytyneelle eliitille. Massat eivät tulisi koskaan pääsemään siihen. Traditionalistit olivat jatkuvasti luomassa tai liittymässä esoteerisiin salaseuroihin, kuten Gnostilainen Kirkko, Vapaamuurarit, Maryamiya, ja ”Jumalallisen Puolustaja Ritarin Veljeskunta” tai ”Arkkienkeli Mikaelin Legioona”. He tyypillisesti olivat epätoivoisia demokraattisesta politiikasta ja flirttailivat äärioikeiston kanssa – Julius Evolan tapauksessa tämä flirttailu oli melko avointa, sillä hän yritti pyrkiä ensin Italian fasismin suosioon ja sitten natsien. Mircea Eliadella oli myös yhteyksiä Romanian äärioikeistoon. Siinä missä Huxley tuli ihmisen mahdollisuuksien iloiseksi profeetaksi, traditionalistit olivat tuomionpäivän profeettoja – he väittivät meidän olevan Kali Yugassa, hindulaisuuden konfliktin ja hengellisen keskinkertaisuuden pimeässä ajassa. Ihmiset eivät ole nousemassa ylöspäin, me olemme lasku-hississä, joten eliitin tulisi vetäytyä ja valmistautua vedenpaisumukseen ja mahdollisesti kaapata valta.
Johtopäätös
Hieman kun kaivaa pintaa syvemmältä voi jokainen huomata kuinka Prinssi Charlesin traditionalistisen filosofia on suoraa perua Euroopan fasistien ja uusnatsien maailmankatsomuksesta. Tämä koskee myös hänen teollisen vallankumouksen vastaisia vihreää luontoromantiikkaa ja flirttailuaan okkultismin kanssa. Vasemmistolla on tapana sivuuttaa täysin natsismin syvällisempi hengellinen ja filosofinen puoli ja keskittyä yksinomaan sen nationalistiseen, entosentriseen ja rasistiseen puoleen. Tämä johtaa heitä harhaan, koska he näkevät Euroopan uudessa oikeistossa, joka on kriittinen kulttuurimarxismia, maahanmuuttoa, avoimia rajoja ja multikulttuurisuutta kohtaan, kasvualustan uuden viiksimiehen nousulle. Myös liberaali valtamedia edistää tätä käsitystä viittaamalla toistuvasti EU-kriittisiin ja kansallismielisiin oikeistopuolueisiin ”äärioikeistona” ja assosioi ne siten 30 -luvun fasistipuolueisiin.
Suurin ja vaarallisin Hitler on tietenkin Donald Trump, jonka vaalikampanja perustui globalisaation ja (laittoman) maahanmuuton vastaiselle nationalistiselle retoriikalle. Donald Trump ja monet häntä ihailevat Euroopan oikeistopuolueet ovat kuitenkin kristinuskon, läntisen sivilisaation ja Israelin juutalaisvaltion vahvoja puolestapuhujia. Samaa ei voi sanoa 30 -luvun fasistipuolueista tai myöhemmistä uusnatsipuolueista. Prinssi Charles tukee Euroopan kristillisen kulttuuriperinnön hävittämistä tukemalla monikulttuurisuutta ja islamia. Hän on sanonut oikeistopopulismin nousun merkitsevän ”30 -luvun pimeiden päivien” paluuta. Mutta todelliset fasistit pyrkivät itseasiassa Euroopan yhdistämiseen (Mussolinin ja myös natsien päämääränä oli muinaisen Rooman imperiumin elvyttäminen) ja kristinuskon totaaliseen hävittämiseen Euroopan mantereelta.
He vehkeilivät arabikansojen kanssa käyttääkseen islamia tämän päämäärän saavuttamiseksi. Viimeisessä testamentissaan Hitler itseasiassa katui liittolaisuuttaan Mussolinin Italian kanssa, koska tämä esti Saksaa muodostamasta lähempää liittolaisuutta muslimimaiden kanssa (Italia hallitsi Libyaa mitä ei katsottu hyvällä arabimaissa). Yhä tänäänkin osa Euroopan perinteisestä äärioikeistosta näkee islamistit liittolaisenaan kapitalismia, Amerikkaa, liberaalia demokratiaa ja ”juutalaista maailmanjärjestystä” vastaan. Ranskan ääriliikkeiden tutkija Alexandre Del Valle havainnollisti tätä hyvin vuoden 2004 artikkelissaan The Reds, The Browns and the Greens or The Convergence of Totalitarianisms.
Tällainen punaisten, ruskeiden (äärioikeisto) ja vihreiden (islamistit) ääriliikkeiden yhteenliittyminen yhteistä vihollista vastaan oli nähtävillä etenkin George W. Bushin aikana Irakin sodan vastaisissa protesteissa, mutta vielä enemmän tällainen liittouma voidaan nähdä nykyisissä Donald Trumpin vastaisissa protesteissa etenkin punaisten ja vihreiden kesken. Ruskeat eli perinteinen äärioikeisto, mukaanlukien mediassa paljon väärinkäytetty alt-right, vastustaa myös Donald Trumpin Israel-myönteistä politiikkaa. Kaikilla näistä on yhteinen vihollinen ja yhteiset päämäärät, nimittäin lännen juutalaiskristillisen sivilisaation tuhoaminen. Prinssi Charles on tämän kolmipäisen hirviön lopullinen ruumiillistuma, jolla on potentiaalia yhdistää nämä kaikki radikaalit ryhmittyvät yhden lipun alle uuden maailmanjärjestyksen perustamiseksi.
