Mielessäni on ollut jo kauan ajatus siitä, että 700 -sivuinen käsikirjoitukseni Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus tulisi saada tiivistettyä painokelpoisempaan muotoon. Kirjaani on ahdettu nimittäin liian paljon asiaa ja sitä tulisi saada trimmattua hieman siistimpään pakettiin. Uudistettu laitos mahdollistaisi myös sen jo vääräksi osoittautuneiden aiempien tulkintojeni päivittämisen ja paremman kirjoitusasun. En ole kovin tyytyväinen käsikirjoitukseni nykyiseen ulkoasuun ja sen lukuisiin kirjoitusvirheisiin (etenkin yhdys sana virheisiin). Käytin siihen Open Officea, mikä on ilmainen kirjoitusohjelma ja mikä olisi sisältänyt myös automaattisen kielen tarkastuksen. En käyttänyt tuota oikolukijaa kirjoittaessa mitä kadun näin jälkeenpäin. Nyt käytössäni on maksullinen Microsoft Word, joka vaikuttaisi Open Officea hieman helppokäyttöisemmältä ja monipuolisemmalta. En voi sanoa varmuudella, että nykyisestä luonnoksesta putkahtaisi kirjakauppoihin lopulta valmis kirja, mutta jostainhan sitä on aloitettava.
Mitään ei saisi koskaan aikaiseksi ellei työtä uskalla edes aloittaa. Sen jälkeen onkin sitten edettävä vain yksi sivu ja yksi luku kerrallaan ja mietittivä samalla kirjan mahdollista rakennetta. Mitä pidemmälle käsikirjoitus etenee, sitä suuremmaksi kasvaa paine myös sen valmiiksi saattamiseen, koska sadanteen sivuun päästyä projektista luopuminen tuntuisi jo valtavalta työn hukkaan heittämiseltä. Tässä vaiheessa on myös vaikea sanoa viekö projekti minulta kuukausia, vuosia, vai lopahtaako kiinnostus ja inspiraatio jo alkumetreillä. Alku näyttäisi ainakin ihan lupaavalta. Inspiraation kannalta on tärkeintä se, että olisin itse tyytyväinen omaan kädenjälkeeni. Pyrin rajaamaan käsikirjoitukseni enimmillään 300 – 400 sivuun (kirjan painokoossa), mikä onkin hyvin haastavaa, kun aikaisempi käsikirjoitus oli noin kolme kertaa laajempi. Pyrin päivittämään myös blogiani säännöllisesti vaikka kaikki aikani menisikin tämän uuden kirjoitusprosessin parissa.
Jos käsikirjoitus koskaan valmistuu, tulen ehdottamaan sen julkaisua joko Kuvalle ja Sanalle (taas) tai sitten julkaisen kirjan itse palvelussa www.bod.fi. En ole perehtynyt palveluun vielä tarkemmin, mutta käsittääkseni se mahdollistaa riskittömän ja edullisen kirjan omakustannuksen, kun kirjoja ei paineta perinteiseen tapaan varastoon vaan sitä mukaa kuin tilauksia tulee. Sivuilla 10-12 lainasin aikaisemman kirjani muutamia arvosteluita samaan tapaan kuin olen tehnyt verkkosivuni välilehdessä ”Arvostelut”. Jos joku siinä mainituista ei halua nimeään tai arvosteluaan näkyviin, niin siitä voi ilmoittaa minulle suoraan sähköpostitse. Kysyin asianomaisilta lupaa jo siihen saako heidän nimensä näkyä verkkosivuillani (osa ei vastannut minkä tulkitsen myöntäväksi). Huom., ne jotka ovat jo lukeneet 700 -sivuisen käsikirjoitukseni, voivat esittää myös ehdotuksia sen puolesta miten uusi kirjani tulisi rakentaa ja mitä he toivovat minun jättävät aiemman ”magnum opukseni” sisällöstä pois.
Päivitys: Näyte poistettu kirjailijan omasta aloitteesta. Kirja valmistui noin kolmessa viikossa tämän kirjoittamisesta.