Tiistaina 6. marraskuuta pidettiin USA:n välivaalit missä republikaanit menettivät edustajainhuoneen enemmistön demokraateille, mutta pitivät enemmistöpaikat senaatissa. Vaikka vaalitulos ei ollut republikaanien kannalta paras mahdollinen, historiallisesti katsoen se kertoo Trumpin politiikan menestyksestä, sillä sitten vuoden 1910 18 istuvasta presidentistä 16 oma puolue on hävinnyt välivaalit sekä senaatissa että edustajainhuoneessa kaikkiaan 20 kertaa. Vain 5 presidenttiä voitti senaatissa ja vain kaksi heistä (Franklin D. Roosevelt ja George W. Bush) voitti sekä senaatissa että edustajain-huoneessa vuosina 1934 ja 2002. Obaman demokraattipuoleen välivaalit vuonna 2010 oli erityisen katastrofaalinen istuvan presidentin puolueelle, kun demokraatit hävisivät 63 paikkaa edustajain-huoneessa ja 6 paikkaa senaatissa. Trumpin republikaanipuolue hävisi edustajainhuoneessa 26 paikkaa, mutta voitti senaatissa kaksi ylimääräistä pitäen senaatin enemmistön. Trumpin kansallismielisen ja konservatiivisen politiikan menestys on saanut aikaan dominoiden kaatumisen ympäri maailmaa.

Tämä ei heijastu vain Euroopassa, mutta nyt myös Etelä-Amerikassa. Viittaan Jair Bolsonaroon, ”Tropiikin Trumpiin”, joka valittiin Brasilian presidentiksi viimekuussa. Bolsonar on saanut tämän lempinimen johtuen hänen avoimesta ihailustaan USA:n 45. presidenttiä kohtaan ja hänen politiikkansa samanlaisista ideoista. Trumpin tapaan Bolsonar vastustaa poliittista korrektiutta, sosialismia, samaa sukupuolta olevien avioliittoja, aborttia, huumeiden vapautusta, aseiden rajoitusta, kannattaa lakia ja järjestystä, vahvoja rajoja ja liberaalia taloutta. Hän on ylistänyt myös Trumpin ulkopolitiikkaa ja aikoo siirtää Brasilian Israelin suurlähetystön Jerusalemiin seuraten Trumpin esimerkkiä. Tämän lisäksi hän on jo vihjannut vetäytyvänsä Pariisin ilmastosopimuksesta sanoen ihmisen aikaansaaman ilmaston lämpenemisen olevan pelkkää ”kasvihuonetarua”.
Hän kannattaa myös vahvaa kristillistä valtiota missä Jumala on kaiken yläpuolella, mutta missä ateisteilla ja muilla uskonnollisilla vähemmistöillä olisi omantunnon- ja palvonnanvapaus. Bolsonar on itse roomalaiskatolinen, mutta hänen vaimonsa ja lapsensa ovat evankeelisia baptisteja. Bolsonar on jopa kastettu Israelin Jordan-joessa ja hänellä vahva kannatus Brasilian evankelisten kristittyjen keskuudessa. Liberaalissa valtamediassa Bolsonaria on syytetty Trumpin tapaan äärioikeistolaiseksi fasistiksi, vaikka hän on Israelin juutalaisvaltion vahva tukija. Bolsonarin on myös väitetty ehdottaneen joitain vähemmän kristillisiä radikaaleja ideoita, kuten syntyvyydensäätelyohjelmaa Brasilian köyhille, mutta tämä lausunto oli vuodelta 2008, joten en tiedä seisooko hän yhä näiden sanojensa takana. Mutta huolimatta siitä kuinka kristillinen ja konservatiivinen kandidaatti hän presidenttinä sitten onkaan, on selvää että Bolsonar seisoo Donald Trumpin tapaan globalistien maailmanvalloitushaaveiden muurina.
Nationalismi itsessään on uhka globalistien yhden maailman unelmalle, maailmalle ilman kansallista identiteettiä ja kansojen rajoja. Tästä syystä he käyttävät massamaahanmuuttoa, avoimia rajoja ja monikultturismia kansojen kollektiivisen yhtenäisyyden hajottamiseen ja lähettävät median iskujoukot jokaisen oman kansansa itsenäisyyttä, riippumattomuutta ja yhtenäistä kulttuurista ja historiallista identiteettiä puolustavien nationalistien perään leimatakseen heidät äärioikeistolaisiksi natseiksi. Natsikortin käyttäminen kun on helpoin keino vastapuolen demonisoimiseksi ja kaiken keskustelun vaientamiseksi. Myös ydinperhemallin hajottaminen on olennainen osa heidän suunnitelmiaan sillä maailman kansoja on paljon helpompi hallita sen jälkeen, kun isän, äidin ja lasten muodostama perinteinen perheinstituutio on tuhottu. Vapaamuurari John Robison kirjoitti vuonna 1798 kirjassaan Proofs of a Conspiracy viitaten vuonna 1776 perustettuun Illuminati -seuraan, joka soluttautui pian vapaamuurariuteen ja oli mukana salaliitossa Ranskan vallankumouksen käynnistämiseksi:
Heidän tarkoitus oli tuhota lait, jotka suojelivat omaisuutta, joka on kerrytetty pitkään kestäneen ja menestyneen teollisuuden kautta, ja ehkäistäkseen tulevaisuudessa minkä tahansa sellaisen pääoman kasvun. He aikoivat muodostaa universaalin vapauden ja tasa-arvon, loukkaamattomat ihmisoikeudet (ainakin he teeskentelivät tätä kaikkea niille, jotka eivät olleet salaseuran ylimmillä asteilla.). Ja välttämättöminä valmisteluina tälle kaikelle he aikoivat repiä juurineen kaiken uskonnon ja tavanomaisen moraalin, ja jopa rikkoa perhe-elämän siteet tuhoamalla kunnioitus avioliittovalaa kohtaan ja ottamalla lapsien kasvatus vanhemmilta valtiolle. Tämä oli kaikki sitä mitä Illuminati saattoi opettaa ja TÄMÄ OLI TÄSMÄLLEEN SITÄ MITÄ RANSKA ON TEHNYT.
Tuona aikana Illuminaattien johtoportaisiin kuului monia vaikutusvaltaisia jäseniä Euroopan aatelistosta, kuten Ernest II, Saxe-Gotha-Altenburgin Herttua, joka oli Englannin Yrjö III:n serkku ja Prinssi Albertin, Kuningatar Viktorian aviomiehen, isoisoisä. Mutta myös Yrjö III:n omat lapset Walesin Prinssi George, Yorkin Herttua Prinssi Fredrik, Clarencen Herttua William, myöhempi William IV, joka hallitsi Brittiläistä imperiumia vuosina 1830 – 1837, kuin myös Prinssi Edvard, Kuningatar Viktorian isä (Marsha Keith Schuchard: Blake, Politics and History, luku 6). Ei ole sattumaa, että Britannian kuningashuone johti samaanaikaan myös Englannin ja Walesin vapaamuurariuttu Yhdistyneen Suurloosin suurmestareina, joihin on kuulunut nykyisen Kentin Herttuan, Elisabet II:n serkun, ohella mm. Prinssi Albertin ja Viktorian esikoinen Walesin Prinssi Edvard, myöhempi Edvard VII, Elisabet II:n isoisoisä (ks. Vuonna 1776 perustettu Baijerin Illuminaatti järjestö ja sen historiallinen yhteys Englannin kuningasperheeseen. Kuinka Britannian kuningashuone on ollut Illuminaattien johdossa vuodesta 1788 lähtien?).
On olemassa kiistämätön historiallinen side Baijerin Illuminaatti -salaseuran ja Englannin kuninkaallisten välillä, mutta käytän heistä mielummin termiä ”globalistit”, koska Illuminati on salaseura joka toimii kulissien takana, mutta globalismi on aate, jonka puolesta Prinssi Charles kampanjoi hyvin avoimesti. Globalismia ei tulisi sekoittaa ekonomiseen globalisaatioon eli vapaakauppaan ja kapitalismiin, jota Charles vastustaa ainakin julkisesti. Prinssi Charles vastustaa globalisaatiota, mutta ei globalismia. Globalismin vastakohta on nimittäin nationalismi eikä Charles ole todellakaan nationalisti. Monet vasemmistolaiset vastustavat globalisaatiota muttei globalismia. Tästä syystä he muuttivat anti-globalisaatio liikkeensä nimen alter-globalisaatioksi eli vaihtoehto globalisaatioksi. He kannattavat vaihtoehtoa globaalin kapitalismin ja USA:n sotateollisen kompleksin hallitsemalla kylmän sodan jälkeiselle maailmanjärjestykselle, mutta tämä vaihtoehto ei ole konservatiivinen nationalismi mitä Donald Trump ja muut oikeistopopulistit edustavat.
Elämme ajassa missä uusi maailmanjärjestys, jonka puolesta George H. W. Bush puhui Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, on saanut vastavoimakseen kaksi pääasiallista haastajaa – oikeistopopulismin ja vasemmistopopulismin. Brexit ja Donald Trumpin vaalivoitto vuonna 2016 vahvisti Euroopan ja muun maailman oikeistopopulistisia voimia. Vanhan maailmanjärjestyksen puolestapuhujat vastustivat sekä Brexitiä ja Trumpia nähden ne uhkana toisen maailmansodan jälkeisen liberaalin maailmanjärjestyksen jatkumiselle. Tämä näkyy esimerkiksi seuraavista uutisotsikoista: Huffington Post, kesäkuu 2016: Brexit, Trump, Ja Toisen maailmansodan jälkeisen liberaalin globaalin järjestyksen loppu. Business Insider, tammikuu 2017: Trumpin hallinto voi kääntää selkänsä liberaalille maailmanjärjestykselle, joka luotiin Toisen maailmansodan jälkeen. Bloomberg, kesäkuu 2018: RIP, Toisen maailmansodan jälkeinen globaali järjestys. On huomioitava, että vasemmistopopulistit kannattavat aivan uudenlaista globaalia maailmanjärjestystä, joka hylkää niin nationalismin, kapitalismin kuin Pax Americanan.
Heidän päämääränsä ei ole ”tehdä Amerikasta suurta jälleen”, vaan lopettaa kokonaan USA:n taloudellinen, poliittinen, sotilaallinen ja kulttuurinen hegemonia. Heidän tavoitteensa on korvata USA:n juutalaiskristillisen usko uuden aikakauden panteistisella henkisyydellä ja Äiti Maan palvonnalla. Heidän tavoitteensa on syrjäyttää USA:n perustuslain ”luovuttamattomat oikeudet, joiden joukossa on elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu”, Maan perustamiskirjalla, jonka ekomiljardööri Maurice Strong ja Neuvostoliiton viimeinen kommunistijohtaja Mikhail Gorbachev (molemmat Rooman klubin jäseniä) laativat Rio de Janeiron ensimmäisen Earth Summitin jälkeen vuonna 1992. Pekka Lahtinen kirjoitti Rooman klubista seuraavaa vuonna 1994 julkaistussa kirjassaan Maailman yhdentyminen:
Rooman klubin perusti bilderberg-ryhmään kuuluva italialainen taloustieteilijä tri Aurelio Peccei vuonna 1968. Rooman klubiin kuuluu noin 200 jäsentä koostuen eri maiden talous- ja tiedemiesten eliitistä. Klubi tiedottaa ympäristöasioista ja tutkii uhmiskunnan tulevaisuuden vaihtoehtoja. Taustalla se kuitenkin ajaa maailman yhdentymisen asiaa. Se kannattaa myös maailman väkiluvun vähentämistä, johon paneudumme hieman myöhemmin. Rooman klubi on ilmaissut, että ”vain maailmanlaajuinen vallankumous, uusi maailman taloudellinen järjestys voi pelastaa meidät”.
Klubi julkaisi vuonna 1976 raportin ”RIO: Reshaping the International Order” (RIO: Kansainvälisen järjestyksen uudelleenmuotoileminen) sanoen: ”Uusi maailmanjärjestys täytyy välttämättä perustua siihen, että tunnustetaan rikkaiden ja köyhien valtioiden välinen toisistaanriippuvaisuus. Aloittamisen prosessi ja johtava muutos parempiin suuntiin voidaan ja pitäisi järjestää.” Kun Rooman klubi piti kymmenettä vuosijuhlaansa vuonna 1978, 400:lle suurlähettiläälle, valtiomiehelle, tiedemiehelle, taloustieteilijälle ym. kerrottiin, että ”meillä on aikaa enintään vuoteen 1988 yhdistää kaikki valtiot uuteen ja varauksettomaan yhteistyöhön tai muuten maaplaneetta on tuhon oma”.
Aikakauslehti ”Midnight Cry” sanoi toukokuun 1984 numerossa Rooman klubin olevan yksi uuden ajan liikkeen tai salaisen maailmanhallituksen päähallintakeskuksista. Lehti kertoi klubissa olevan jäseniä ns. ”Euroopan mustasta aatelistosta”, joka taas on hyvin läheisesti sidoksissa ”German Marshall Fund”-rahastoon. Rahasto on David Rockefellerin johtama salainen järjestö.Rooman klubi tukee myös voimakkaasti kehitystä sellaisen yhteiskunnan luomiseksi, jossa ei käytetä ollenkaan käteistä rahaa.
Friedrichsin ja Schaffin toimittamassa kirjassa ”Microelectronics and Society: A Report To the Club of Rome” (Mikroelektroniikka ja yhteiskunta: Raportti Rooman klubille) sanotaan: ”Siirtyminen yhteiskuntaan, jossa ei käytetä käteistä rahaa, näyttää väistämättömältä. Sen saa aikaan teknologinen kehitys, jonka tuo mikroelektroniikka ja sähköiseen rahojen siirtoon liittyvä huomattava kulujen säästö.” Käsittelen aihetta tarkemmin luvussa kahdeksan.
Brasilia on ollut jo vuosikymmeniä globalistien maailmanvalloitus haaveiden keskiössä. Sen toiseksi suurin kaupunki, Kristus -patsaastaan ikoninen Rio de Janeiro toimi Earth Summitin päänäyttämönä vuonna 1992. Tämä oli YK:n ensimmäinen ympäristökokous, joka tähtäsi ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen korvaamalla fossiilinen polttoaineteollisuus vaihtoehtoisilla energialähteillä. Tällä politiikalla on vähennetty olennaisesti kansojen energiatalouden riippumattomuutta ja aiheutettu työttömyyttä sulkemalla rikkaiden teollisuusmaiden tehtaita alas. Journalisti Joan Veon paljasti jo vuonna 1995 kirjassaan Prince Charles The Sustainable Prince kuinka Walesin Prinssillä oli keskeinen roolin kansojen kohtaloita kulissien takana ohjailevan globaalin ympäristöpolitiikan takana. Vuonna 2004 hän kirjoitti:
Nyt ketkä ovat avainpelaajat kestävän kehityksen synnytyksen takana? Minua yllätti, että se oli Prinssi Charles. Tyytymättömänä kristilliseen uskoon, Charles kääntyi ”para- psykologiaan”, minkä jotkut määrittelevät ”okkultiikan harrasteluna.” Häneen vaikutti suresti Etelä-Afrikassa syntynyt kirjoittaja, tutkija, ja mystikko Laurens van der Post, joka oli hänen isäitinsä Kuningaräidin ystävä. Prinssi oli vaikuttunut myös James Lovelockista, brittiläisestä tiedemiehestä, joka muodosti ”Gaia-hypoteesin”, joka tunnetaan tänään maan palvontana, uskomuksena joka perustuu Kreikan jumalattareen Gaiaan, Äiti Maahan. Charles yhtyy 1. Mooseksenkirjan lukujen 1-3 vääristämiseen.
Useimmat ihmiset eivät löydä Prinssi Charlesia tai hänen ympäristö-aktiviteettejaan suurten uutislehtien otsikoista. Eikä myös hänen elämäkertansa todella selitä hänen osallisuuttaan, kun hänen maailmanlaajuiset tekemisensä on periaatteessa täysin pimennossa. Huhtikuussa 1991, 14 kuukautta ennen Rion huippukokousta, Prinssi piti kaksipäiväisen kansainvälisen konferenssin kansainvälisen Britannia -jahtinsa kannella Brasilian rannikolla. Hänen päämääränsä oli tuoda yhteen kansainväliset avainhahmot yrityksessä saada yksimielisyys useiden maiden välillä, joka tapahtuisi Rion Earth Summitissa. Silloinen senaattori Al Gore oli läsnä, yhdessä vanhempien viranomaisten kanssa maailmanpankista, toimitusjohtajat yhtiöistä kuten Shell ja British Petroleum, ja avain NGO ja muut viranomaiset.
Seitsemän vuotta sitten minulla oli mahdollisuus haastatella Maurice Strongia ja kysyä häneltä erityisesti tästä tapaamisesta. Hän kertoi minulle olleensa Lontoossa Maailman luonnonsäätiön tapaamisessa, jota Prinssi Philip isännöi ja Prinssi Charles oli pyytänyt häntä mukaan Rioon huhtikuun 1991 tapaamiseen. Lisäksi, vuonna 1990 kun kestävä kehitys oli juuri muotoiltu Brundtlandin Kommission taholta, se oli prinssi joka käski heitä ”tuomaan termin ’kestävä kehitys’ jokaisen sanastoon.”
Prinssi Charlesin yhteys Maurice Strongiin on todella paljastavaa. Strong, joka kuoli marraskuussa 2015, kutsui vuonna 1990 Daniel Wood -nimisen toimittajan hänen Baca Granden tilalleen Coloradon osavaltioon USA:ssa. Wood kirjoitti tapaamisestaan Stongien luona kanadalaisessa West -lehdessä kolumnissa nimeltä Baca Granden taikuri. Helsingin erikoislääkäri Mikko Paunio kertoo tästä Vihreän Valheensa sivulla 622 (vahvistukset minun):
Strong vaimoineen oli ostanut Coloradon osavaltion eteläosassa sijaitsevan Baca Granden tilan vuonna 1978 ja on rakennuttanut tästä USA:n yhdestä suurimmasta karjatilasta kaikkien maailman uskontojen pyhäkön, jossa voidaan kaikkia uskontoja kunnioittaen tunnustaa kaikkein pyhimmän eli luonnon arvoja. Strong kuvailee näkemäänsä: ”Kaikkialla maisemassa on merkkejä tästä uusimmasta utooppisesta siirtokunnasta: hienostunut katolinen Carmeliittaluostari; 175 000 dollaria maksanut aurinkoenergialla toimiva Hindutemppeli; merkillinen sinapinkeltainen torni, jonka nimi on Ziggurat; Lounais-Amerikan intiaanien mutapäällysteinen maja; maanalainen zen-buddhisti -keskus, johon on yhdistetty tietokoneistetut luonnonmukaiset puutarhat; talo, joka sisältää tuhansia kristalleja [kristallit ovat tärkeitä taikakaluja antroposefeille, kirj. huom] ja toinen talo, jossa asuu 85 -vuotias shamaani.”
Kokonaisen viikon ajan käydyissä keskusteluissa paljastuu mitä ihmeellisimpiä asioita. Peccein tavoin Strong katsoo, että tärkein rintamalinja kehitystä oikaistaessa käydään ihmisen sisimmän ja kosmoksen välisessä kilvoittelussa, mutta se on vasta alkulämmittelyä. Artikkelista paljastuu, että hänen kävellessään alkuaikoina Baca Grandella Bill Moyers -nimiesen jornalistin kanssa, he näkivät salviapensaan syttyvän itsestään palamaan heidän edessään. Tätä Strong piti Woodin mukaan jumalallisena enteenä siitä, että Baca Grandella oli paikka maailman pelastamisessa. Woodin kertoman mukaan Strong kehitteli ilkikurisesti mielessään näytelmää, jossa hän pienen sisärenkaan ja palkkasoturien kanssa kidnappaisi maailman johtajat johtamassaan Davosin maailman talousfoorumin kokouksessa ja pitäisi heitä panttivankeinaan niin kauan, kunnes he olisivat tuhonneet kapitalismin raha- ja muut linnakkeet ja lopettaneet maailman kulutusjuhlat.
Radiohaastattelussa vuodelta 2012 Wood pitää omista vihreistä uskomuksistaan huolimatta Strongin pariskunnan maailmankuvaa todella ihmeellisenä. Tämän radio-haastattelun myötä Daniel Woodin merkillinen artikkeli Mauricesta ja hänen vaimostaan Hannesta on skannattu nettiin ja se on nyt kaikkien ladattavissa. Kun ajattelee, että Strongin kaltaiset filosofit otetaan todesta Davosin maailman talousfoorumissa ja että myös Pekka Himasen latteat ajatukset kelpaavat siellä hengenravinnoksi, ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Rohkenen siis epäillä vahvasti Davosin herrojen ja rouvien arvostelukykyä. Woodin arvostelusta paljastuu myös, että Maurice Strongin vaimo Hanne on tyypillinen New Age mystikko, joka uskoo itämaiseen viisauteen ja sielunvaellukseen; Hanne-vaimo uskoo olleensa edellisessä elämässä Pohjois-Amerikassa elänyt intiaani.
Tästä huolimatta Prinssi Charles pilkkasi Brysselissä maaliskuussa 2011 niitä, jotka uskovat hänen ja muiden ökyrikkaiden ilmastoalarmistien olevan ”salaisesti vehkeilemässä heikentääkseen ja harkistusti tuhotakseen koko markkinaperusteisen kapitalistisen systeemin, joka nyt hallitsee maailmaa.” Vuoden 1991 jälkeen Walesin Prinssi on tehnyt Brasiliaan ainakin kaksi vierailua. Vuonna 2002 häntä tervehdittiin Amazonin Tocantinsin osavaltiossa patsaalla, mikä kunnioitti häntä ”maailman pelastajana” ja esitti hänet taivaasta maanpäälle saapuvana siivellisenä jumalana. Maaliskuussa 2009 hän piti merkittävän puheen Brasilian Rio de Janeirossa ja kertoi 200 liikemaailman johtajalle, että maailmalla on ”vähemmän kuin 100 kuukautta aikaa” pelastaa planeetta. Guardian -lehti kertoi:
Walesin Prinssi toimitti dramaattisen vetoomuksen toimenpiteeksi estää tämän päivän ilmastonmuutoksen ”käsittämättömät kauhut”, varoittaen että katastrofaalinen globaali lämpeneminen uhkaa nyt ihmiskunnan eloonjäämisen jatkuvuutta. ”Pelkään, että olemme maailmanhistorian ratkaisevalla hetkellä,” Prinssi Charles kertoi noin 150 Brasilian liikejohtajan yleisölle ja paikallisille poliitikoille Rio de Janeirossa, lisäten että ”katastrofaalisen ilmastonmuutoksen uhka asettaa kyseenalaiseksi ihmiskunnan olemassaolon jatkuvuuden tällä planeetalla.” Puhe annettiin toisena päivänä prinssin Brasilian vierailua, joka on osa hänen 10-päiväistä vierailuaan Etelä-Amerikkaan, jonka tarkoitus on vetää huomiota ympäristöasioihin. Tänään, kun uusi tutkimus Britannian ilmastonmuutoksen huippuasiantuntijoilta ennusti, että jopa 85% Amazonin sademetsästä voidaan menettää jos kasvihuonekaasujen määrää ei kontrolloida, prinssi sanoi ilmastonmuutoksen uhkaavan ”meidän koko elonjäämiskykyämme”.
On muuten mielenkiintoista, että Prinssi Charlesin antama 100 kuukauden takaraja planeetta Maan pelastamiselle umpeutui heinäkuussa 2017 eli kuukautta ennen kuin presidentti Trump vetäytyi Pariisin ilmastosopimuksesta. Ilmastofanaatikot vauhkoavat nyt siitä kuinka Trumpin toimet uhkaa koko ihmisrodun eloonjäämistä. Mutta ihmiskunta on yhä elossa vaikka maailmanlopun piti tulla jo heinäkuussa 2017. Ihmiset tekevät pilaa Raamatun profetioihin uskovilla tuomionpäivän profeetoilla, mutta ottavat sitten vakavasti profetiat ilmastonmuutoksen tuomasta Harmageddonista. Esimerkiksi Sun -lehti julkaisi viimevuoden marraskuussa seuraavan otsikon: ”MEIDÄN LAPSEMME KOHTAA HARMAGEDDONIN. Prinssi Charles varoittaa ’Harmageddonista’.” Tietenkään Charles ei puhu raamatullisesta Harmageddonista, koska hän varoittaa maailmaa USA:n evankelisista kristityistä, jotka ottavat Raamatun profetiat kirjaimellisesti. Syyskuussa 2017 ylipalkattu Hollywood -näyttelijä Jennifer Lawrence syytti Atlantin hurrikaanikauden Harvey ja Irma myrskyistä Donald Trumpin päätöstä vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta sanoen sen olevan merkkinä ”Äiti Maan raivosta ja vihasta.”
Jopa Youtuben suosituin tubettaja PewDiePie, jonka kanavalla on lähes 70 miljoonaa tilaajaa, teki pilaa Lawrencen hysteerisillä kommenteilla. ”Tiedäthän, pahoja ihmisiä ollut vallalla ennenkin. Tšingis-kaani! Josef Stalin! Adolf Hitler! Ja sitten… Donald Trump!!! Tämä oli se hetki kun Äiti Maalla paloi päreet: ’Olen saanut tarpeeksi. Teidän täytyy nyt tuntea minun vihani ja raivoni. Lähettäkää heille hurrikaaneja!'”. Prinssi Charles on kampanjoinut jo vuosia maailman suurimman sademetsän Amazonin hakkuun vähentämiseksi. Tämä 5,5 miljoonan neljökilometrin kokoinen sademetsä kattaa yli puolet Brasilian – maailman viidenneksi suurimman valtion – pinta-alasta. Koko Euroopan Unionin yhteenlaskettu pinta-ala mahtuisi sen sisälle. Amazon on Brasilialle suuri kansallinen luonnonvara ja elinkeino, mutta globalistit pyrkivät vähentämään sen hakkuuta, koska sademetsien väitetään olevan ”maailman keuhkot”. Tuulikki Viilo kertoo Maaseudun tulevaisuus -lehdessä artikkelissaan Brasilian tuore presidentti Jair Bolsonaro aikoo purkaa metsänsuojeluhankkeita – Amazonin sademetsän nimittäminen maailman keuhkoiksi ärsyttää maan asevoimia.
Entä miten uusi presidentti vaikuttaa ilmastotavoitteisiin? Brasilian Amazonia on nimitetty myös maailman keuhkoiksi. ”Brasilian asevoimat ovat aina suhtautuneet hyvin negatiivisesti Maailman keuhkot -termiin. Se vie symbolisella tasolla Amazonian metsää pois Brasilian suvereenista omistuksesta”, Teivainen valottaa. Osa brasilialaisista uskoo, että maailmalla on vallalla käsitys, että Amazon kuuluu jollekin kansainväliselle taholle. Amazonin vieminen luonnonsuojelun varjolla pois brasilialaisilta nähdään uhkana.”
Metsänsuojeluhankkeiden nimissä tapahtuva kansallisten luonnonvarojen riisto kansallisvaltiolta kansainväliselle eliitille on yksi globalistien juonista millä he pyrkivät täydelliseen kontrolliin maailman kansoista ja globaalista taloudesta. ”Maailman keuhot” -termillä he ovat omineet Brasilian tärkeimmän luonnonvaran pienen ekologisen eliitin yksinoikeudeksi. Mutta onko Amazonin sademetsä todella maailman keuhkot? Jokainen lapsi oppii jo peruskoulussa, että vesi ja ihmisen uloshengityksen tuottama hiilidioksidi synnyttää vihreissä kasveissa auringonvalon energian kautta kemiallisen reaktion nimeltä fotosynteesi, jonka seurauksena kasvit tuottavat meille happea. Tästä on syntynyt käsitys, että sademetsät – joissa sijaitsee suurin osan maapallon vihreistä kasveista – olisi ”maailman keuhkot”. Mutta Daniel Nepstad, amerikkalainen ekologi, joka on tutkinut Amazonia 20 vuoden ajan, sanoo:
Se ei ole maailman keuhkot. Se luultavasti polttaa enemmän happea kuin tuottaa. Jopa ilman massiivista metsäpaloa, populaari käsitys Amazonista suurena happitehtaana koko planeetalle on harhaanjohtava. Jos se jätetään rauhaan, metsät tuottavat valtavan määrän happea fotosynteesin kautta, mutta se kuluttaa suurimman osan siitä itse orgaanisen aineen hajoamisessa.
Kuten tämä verkkosivu tarkentaa:
Olemme usein kuulleet, että sademetsät ovat Maan keuhkot, tuottaen meille suurimman osan tarvitsemastamme hapesta. Vaikka onkin totta, että sademetsät voivat tuottaa jopa neljänneksen ilmaston hapesta, suurin osa siitä on sademetsien itseinsä kuluttamaa orgaanisen aineen hajoamisen kautta. Suurin osa ilmastomme hapesta tulee itseasiassa meristä… Happi syntyy fotosynteesin aikana ja kaikki ilmastomme hapesta on syntynyt kasveista ja bakteereista. Koska sademetsät ovat reheviä ja nopeasti kasvavia, on tullut yleiseksi tavaksi ajatella niitä Maan keuhkoina. On totta, että paljon hapesta syntyy siellä, mutta lähes kaikki siitä on kulutettu samanaikaisesti…
Metsät kattavat karkeasti ottaen kolmanneksen Maan maa-alueesta, samalla kun meret muodostavat yli 70% koko planeetan pinta-alasta, antaen niille merkittävän roolin hapentuotannossa pelkästään niiden massan johdosta. Levät ja syanobakteerit merissä ovat pieniä mutta runsaita ja useiden arvioiden mukaan ne tuottavat noin 50-80% ilmaston hapesta. Tästä syystä merien terveys on olennaista ihmiskunnan säilymiseen. Hiilidioksidipäästöt näyttelevät myös keskeistä roolia – korkeammat CO2 asteet kasvattavat merien happamoitumista, mikä tuhoaa koralleja, luo myrkyllisiä leväkukintoja ja elämästä-vapaita ”kuoleman vyöhykkeitä”. Joten merissä tulee olla paljon elämää. Mikroskooppiset levät ja syanobakteerit tarjoavat meille päivittäisen 500 litraa happea, mitä ilman me emme voisi selviytyä.”
Emme kuole siis hapenpuutteeseen vaikka Brasilian uusi presidentti päättäisi panna koko Amazonin metsät maantasalle. Tiedän, että ”planeetan keuhkot” termin viljelijät tarkoittavat nykyisin sitä, että sademetsät toimivat planeettamme ilmaston eräänlaisena termostaattina, joka säätelee kasvihuoneilmiötä, koska Co2 ei ole vain auringon lämpöenergiaa varastoiva kasvihuonekaasu, mutta myös kasvien ravintoa. Näin ollen sademetsien hakkuu hidastaa niiden kykyä vastaanottaa ilmaston luonnollisia Co2 -päästöjä, joita ihminen lisää ilmakehään entisestään teollisella toiminnallaan. Mutta tämän päätelmän lähtökohtana on se oletus, jonka monet tiedemiehet ovat kyseenalaistaneet, että viimeisen 150 vuoden aikaisella ilmaston lämpenemisellä olisi suora kausaalinen yhteys Co2 päästöjen lisääntymiseen ihmisen teollisen toiminnan vaikutuksesta tai että tämä lämpeneminen – oli se sitten luonnollista tai ihmisen aikaansaamaa – olisi haitallinen ilmiö.
Tosiasiassa Co2 päästöjen lisääntyminen ilmakehässä on tehnyt planeetastamme entistä vihreämmän eli kasvattanut myös sademetsien kokoa, kuten NASA:n Maasta vuodesta 1958 lähtien ottamat ilmakuvat ovat todistaneet. Koska kasvit syövät ravinnokseen Co2:sta, Co2 kertymien kasvu ilmakehässä 19 prosentilla nosti samalla maan kasvillisuuden määrää 15 prosentilla. Ei ole mikään salaisuus, että ihmisillä on tapana lisätä Co2:sta kasvihuoneisiinsa niiden kasvillisuuden kasvun parantamiseksi. Eli samalla kun ihminen lisää teollisella toiminnallaan Co2 päästöjä ilmakehään, sademetsät tulevat entistä suuremmiksi vaikka ihminen tuhoaisi niitä kiihtyvällä vauhdilla. Maan lisääntynyt kasvillisuus taas hidastaa ilmaston lämpenemistä – jos ihminen saa sellaista edes aikaan -, koska vihreät kasvit syövät Co2 päästöjä Maan ilmakehästä. On tavallaan ironista, että vihreä liike on tehnyt Co2:sta suuren vihollisensa vaikka Co2 tekee planeetastamme entistä vihreämmän.
Kysymys koskee myös sitä, kenelle oikeus Amazonin sademetsien luonnonvaroihin todella kuuluu. Brasilialle vai ihmiskunnan yhteiseksi pääomaksi? Entä kenelle kuuluu Suomen metsät? Suomalaisille vai YK:lle? Miksi Walesin Prinssillä tai Euroopan johtajilla olisi oikeus säännöstellä Brasilian tai Suomen metsien metsänhakkuuta? Prinssi Charles toistaa yhä tänäänkin tätä valhetta Amazonista maailman keuhkoina: ”Viimevuosi merkitsi 50 prosentin kasvua metsäkadossa huolimatta jokaisen yrityksistä. Joten mitä me teemme? Olemme poistamme kirjaimellisesti maailman keuhkot ja sademetsien kyvyn imeä itseensä osan tästä hiilidioksidista.” Tähän valheeseen perustuen Charles käynnisti vuonna 2007 Prinssin Sademetsä Projektin sademetsien hakkuun vähentämiseksi.
Pari vuotta myöhemmin huhtikuussa 2009 hän kokosi St James’s Palatsiin G20 johtajat, joiden mukana Italian ex-pääministeri Silvio Berlusconi, Ranskan ex-presidentti Sarkozy ja Saksan liittokansaleri Angela Merkel. Tapaamisen tarkoitus oli saada heidät hyväksymään kansainvälinen rahoitus Brasilian sademetsien hakkuun lopettamiseksi. Lasku 13-22 miljardin punnan arvoisesta tukipaketista köyhille maille niiden metsäteollisuuden rajoittamiseksi päätyi tietenkin teollisuusmaiden veronmaksajien maksettavaksi. Silvio Berlusconin raportoitiin olevan erityisen innokas tukemaan Walesin Prinssin suunnitelmaa pelastaa ”tupakoivan Äitin Maan” keuhkot. Sademetsien säilyttämiseksi prinssi käytti ensimmäistä kertaa hyödykseen sosiaalista mediaa saadakseen viestinsä mahdollisimman monien tietoon. Hän sanoi: ”Eräs internetin vahvuuksista on se, että se mahdollistaa erilaisten yhteisöjen tulevan yhteen varmistamaan, että jokaisen näkemykset ja toimet tulevat huomioiduksi. Se tarjoaa potentiaalin luoda globaali määrätietoisuus muutokselle elintärkeissä kysymyksissä.”
Tätä tarkoitusta varten hän loi poliittisen mainosvideon mihin hän keräsi joukon Hollywood -tähtiä, jotka kehottivat allekirjoittamaan vetoomuksen maailman sademetsien pelastamiseksi. Videolla esiintyi Walesin Prinssin ja hänen poikiensa ohella myös tietokoneanimoitu sympaattinen sammakko, jonka muut käyttäjät voisivat liittää omaan videoonsa, joka olisi tehty samaantyyliin kuin tuo alkuperäinen. Tällaisen ketjureaktion kautta Prinssi Charlesin sanoman oli tarkoitus levitä ympäri maailmaa ja saada hänen kampanjalleen suurempaa kansainvälistä huomiota. The Sunday Times uutsoi tuolloin:
Prinssi Charles tavoittelee Barack Obaman internetmagiikkaa. Walesin Prinssi kääntyy tänään Barack Obaman internetspesialistien puoleen luodakseen hänen oman globaalin verkkoilmiönsä. Presidentti Obama pyyhälsi voittoon viime vuoden kilpailussa Valkoisesta Talosta käyttämällä internetjulkaisuja hänen kampanjaviestinsä levittämiseen. Tänään Prinssi käynnistää oman videonsa siinä toivossa, että viesti sademetsien pelastamiseksi leviää ympäri maailman sähköpostin, verkkosivujen ja foorumeiden kautta.
Johtopäätös
Jair Bolsonaro astuu virkaansa ensivuoden tammikuussa. Tämä on kymmenen vuotta myöhemmin siitä, kun Prinssi Charles käynnisti kansainvälisen kampanjan Brasilian sademetsien hakkuun lopettamiseksi. Brasilian hallitus on suunnitellut jo ennen Bolsonaroa Amazonin sademetsän kansallistamista. Bolsonaro menisi tätäkin pidemmälle. The Washington Postin mukaan, ”Bolsonaro on maatalouselinkeinon voimakas puolustaja… ja suosii todennäköisesti voittoa luonnon säilyttämisen ylitse… Bolsonaro on ärtynyt ulkomaiseen painostukseen turvata [Amazonin sademetsä], ja hän antoi ilmoituksen kansainvälisille voittoa tavoittelemattomille ryhmille sellaisille kuin World Wildlife Fund, ettei hän tulisi suvaitsemaan heidän agendaansa Brasiliasta. Hän on tullut voimakkaasti vastaan maita, jotka on varattu alkuperäisheimoille. Bolsonaron neuvonantajat lisäksi sanovat, että hän suunnitelee laajentavansa ydin- ja vesivoiman Amazoniin.”
On muistettava, että maailman luonnonsäätiö World Wildlife Fund on Englannin Prinssi Philipin, Hollannin Prinssi Bernhardin ja eugenisti Julian Huxleyn perustama ekofasistinen järjestö, vaikka sen symboliksi valittu lempeä panda-karhu hämää massoja järjestön todellisesta kansamurha-agendasta vähentää maailman väkilukua korkeintaan kahteen miljardiin. Prinssi Charles valittiin WWF:n Britannian osaston presidentiksi vuonna 2011. Bolsonaro on jo leimattu monien hallitusten, ympäristöjärjestöjen ja median taholta vaaraksi ihmisoikeuksille ja ”planeetan keuhkojen” terveydelle. Häntä on kutsuttu ”homofoobikoksi, naistenvihaajaksi, rasistiksi, fasistiksi” ym. vähemmän imartelevilla termeillä, jotka ovat jo tuttuja haukkumanimiä kaikille perhearvoja, kristinuskoa ja isänmaataan puolustaville konservatiiveille.
En väitä, etteikö Bolsonarin radikaaleimmat linjaukset olisi vaarallisia tai eettisesti kyseenalaisia, mutta yleissilmäyksellä hän vaikuttaa Trumpin kaltaiselta rehelliseltä ja suorapuheiselta mieheltä, joka rakastaa oman maansa rehellisiä ihmisiä ja panee omien kansalaistensa edun punavihreän vasemmiston ajamien globaalien intressien etusijalle (Brasilia ensin). Tällaisella kansallismielisellä politiikalla hän uhkaa ajautua avoimeen sotaan Prinssi Charlesin kaltaisten globalistien kanssa. Brasilia on kylmän sodan jälkeisen globalismin kehto. Täällä pidettiin historian ensimmäinen Earth Summit, ja sitä seurannut ilmastokokousten sarja, jotka huipentui vuonna 2015 aikaansaatuun Pariisin ilmastosopimukseen. Prinssi Charles piti kansojen suurempaan yhteistyöhön kutsuneen puheen sekä Kööpenhaminan että Pariisin ilmastokokouksessa vuosina 2009 ja 2015.
Vuosi 2015 merkitsi globalistien maailmanhallitukseen tähtäävien suunnitelmien tähän asti pisimmälle edennyttä huippuhetkeä. Mutta sitten tuli vuosi 2016, Brexit ja Donald Trump. Lokakuussa 2016 Trump piti historiallisen puheen Floridassa missä hän julisti:
Tämä on tilinteon hetki yhteiskunnalle ja siviilisaatiolle itselleen. Tämä ei ole vain toinen nelivuotinen valinta. Tämä on tienristeys meidän sivilisaatiomme historiassa, joka tulee ratkaisemaan sen tulemmeko vai emme vaatimaan takaisin hallituksemme vallan kansalle. Meidän itsenäisyyspäivämme on käsillä ja se saapuu lopulta marraskuun 8. Meidän suuri sivilisaatiomme, täällä Amerikassa ja ympäri sivistynyttä maailmaa, on tullut tiliteonhetkeensä. Olemme nähneet sen Yhdistyneessä Kuningaskunnassa missä he äänestivät vapauttaakseen itsensä globaalista hallituksesta ja globaalista kauppasopimuksesta ja globaalista pakolaissopimuksista, jotka ovat tuhonneet heidän itsemääräämisoikeutensa ja ovat tuhonneet monia noista kansoista.
Marraskuusta 2016 lähtien dominopalikat ovat kaataneet globalistien valtalinnakkeita ympäri läntistä maailmaa. EU- ja maahanmuuttokriittiset oikeistopopulistiset puolueet ovat olleet nousussa ympäri läntistä Eurooppaa. Puolassa, Unkarissa ja Italiassa ne ovat nousseet hallitukseen. Nyt tämä globaali vastarinta globalismia ja uusmarxismia vastaan on saanut jalansijaa myös Etelä-Amerikassa. Globalistien maailmanvalloitushaaveet ovat kärsineet pahan takaiskun. Raamatun profetia kuitenkin ennustaa, että pedon ”valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” (Ilm. 13:7). Vain historia näyttää miten tapahtuvat johtavat tämän toteutumiseen huolimatta nationalismin nykyisesti noususta ja sen vastarinnasta uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmia vastaan.
Ehkä oikeistopopulistien vastavoimaksi nousee pian vasemmistopopulismi, joka tukahduttaa konservatiivien sananvapauden (kuten on jo nähtävissä konservatiivien sensuronnista sosiaalisessa mediassa) ja mikä yllyttää ihmiset liittymään globaaliin vallankumoukseen demokratiaa, kapitalismia ja suvereeneja kansallisvaltioita vastaan ”planeetan pelastamisen” kiirellisyyden nimessä. Ehkä lopullista maailmanhallitusta ei muodosteta kansojen yhteistyön ja yhteisten kansainvälisten sopimusten kautta, vaan kuten Walesin Prinssin ystävä Maurice Strong visioi – kaappaamalla pienen sisärenkaan ja palkkasoturien kanssa maailman johtajat ja pitämällä heitä panttivankeina niin kauan, kunnes he ovat tuhonneet kapitalismin raha- ja muut linnakkeet ja lopettaneet maailman kulutusjuhlat.
Asuuko Amazonin tutkimattomassa sademetsässä yhä dinosauruksia? Lue: Puhuuko Raamattu ja kirjoitettu historia hirmuliskoista? Voisiko dinosaurukset olla yhä elossa planeettamme tutkimattomilla seuduilla?