Tein tuollaisen 5-minuuttisen mainosvideon (tai paremminkin teaserin) uuteen 360-sivuiseen kirjaani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. En ole saanut vielä vastausta Kuvan ja Sanan toimitusjohtaja Pekka Haapasaarelta sen suhteen ovatko he valmiita edes lukemaan käsikirjoitustani. Aikaisemmin Kuvan ja Sanan Päivi Flink kertoi minulle, ettei Haapasaarella olisi ollut tietoa aiemmasta 700-sivuisesta käsikirjoituksestani ja että Haapasaaren mukaan heillä olisi tapana julkaista vain ns. Patmospastoreiden teoksia, jotka voivat pitää niitä esillä omissa puhetilaisuuksissaan. Tulkitsin tämän vastauksen niin, että käsikirjoitukseni julkaisu hylättäisiin ilman läpilukua, mutta tivasin heiltä tarkempaa vastausta, jotta voisin siirtyä muihin vaihtoehtoihin kirjani julkaisun suhteen. Asia on kai edelleen auki, mutta odotan nyt ainakin kuukauden loppuun asti ennen kuin siirryn katsomaan noita muita vaihtoehtoja. Mikäli joudun kustantamaan kirjani itse, sivustoni lukijoiden tuki sen mainostukseen olisi todella arvostettua. Muista myös käydä tykkäämässä videota (tykkäysten määrä lisää sen näkyvyyttä Youtubessa).
Mainosvideoni uuteen kirjaani
Huom. Paina kohtaa ”tekstitykset” elleivät ne tule automaattisesti näkyviin.
One thought on “Mainosvideoni uuteen kirjaani”