”Järkevä demokraatti” voi kuulostaa näinä päivinä kovin ristiriitaiselta ilmaisulta, mutta Andrew Yang ja Tulsi Gabbard ovat Amerikan presidentinvaalien demokraattiehdokkaista ehdottomia suosikkejani (vaikken yhdykään kaikkeen heidän poliittisessa ohjelmassaan). Haluan tietysti nähdä Trumpin jatkokauden ja uskon vahvasti, että hänet valitaan toiselle kaudelle. Yang ja Gabbard ovat kuitenkin demokraattien ainoita täyspäisiä ehdokkaita, vaikka he eivät olekaan tämän hetken äänestystilastojen kärjessä tai valtamedian suosiossa. Molemmilla on itseasiasiassa hyvin paljon yhteistä republikaanien kanssa. Esim. Gabbard on haastanut Googlen oikeuteen konservatiivien ja muiden epäsuosittujen mielipiteiden sensuroimisesta, haluaa panna Amerikan kansalaiset etusijalle vahvemmalla rajavalvonnalla, aikoo vetää Amerikan joukot Afganistanista ja lopettaa turhat ja kalliit sodat. Gabbardia on paneteltu mediassa jo ”Putinin agentiksi” ja ”alt-right -ehdokkaaksi”, kun hän on kritisoinut mm. Muellerin venäjätutkintaa eikä kärsi totaalisesta Trump-häiriintyneisyys-syndroomasta. Andrew Yangilla on myös monia järkeviä näkökulmia.
Kun valtamedia ja johtavat demokraattikandidaatit selittävät Trumpin voittaneen punaisten osavaltioiden ”rasistien, sovinistien ja homofoobikoiden” takia, Yang ei demonisoi puolta Amerikan väestöstä, vaan selittää Trumpin voiton olleen oire työpaikkojen lisääntyvästä automatisaatiosta. Kun Trump vetosi globalisaation, Kiinan ja avointen rajojen olleen syynä Amerikan keskiluokan kasvaneisiin työttömyyslukuihin, Yangin mukaan ongelma on pikemminkin siinä, että monien ammattien automatisointi johtaa yhä pahanevaan työttömyyteen. Tämä selittää hänen mukaansa myös Donald Trumpin voiton. Ehkä Yang ei ole tässä täysin väärässä. On joka tapauksessa selvää, että tekoälyn kehitys, jota on kutsuttu myös neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi, tulee johtamaan yhä useamman ammatin katoamiseen tulevana vuosikymmenenä (kuten rekkakuskien autojen ja rekkojen automatisaation myötä). Elon Musk, joka on varoittanut tekoälystä jo vuosia, antoi Twitterissä eilen tukensa Yangille. Yang ei tarjoa ratkaisuksi hallituksen väliintuloa teknologian kehityksen hidastamiseksi, vaan universaalia perusturvaa, joka saattaa olla loppujen lopuksi väistämätön historiallinen lopputulos ammattien lisääntyvän robotisoinnin seurauksena.
Elon Musk on myös ennustanut, että niin sanottu UBI (universal basic income) on lopulta väistämätön vastaus siihen, että yhä useampi tulee menettämään työpaikkansa roboteille. Musk on ollut monessa asiassa aikaansa edellä, joten ehkä hän on oikeassa myös tämän suhteen. Demokraattipuolueen tulevaisuuden kannalta on myös välttämätöntä, että he alkavat keskittyä todellisiin ongelmiin ja tarjota todellisia vastauksia jos he meinaavat menestyä tulevissa vaaleissa. Työpaikkansa menettäneiden tavallisten amerikkalaisten demonisoiminen johtaa vain yhä pahenevaan kahtiajakaantumiseen liberaalin eliitin ja kansan välille.