Neljäs teollinen vallankumous: Kuinka lisääntyvä kapina koneita vastaan tulee johtamaan teollistuneissa maissa poliittisiin mullistuksiin ja edistämään Antikristuksen nousua 2020 -luvulla?

Yhdysvaltain presidenttivaalien demokraattiehdokkaista aasialaistaustainen Andrew Yang on ehdottomasti mielenkiintoisin kandidaatti. Trumpin tapaan hän pyrkii presidentiksi suoraan liikemaailmasta ilman aikaisempaa poliittista uraa. Hän on ehkä ainoa ehdokas, jonka puheissa on paljon järkeä ja joka on tarjonnut vaihtoehtoisen selityksen niihin sosioekonomisiin ogelmiin, jotka johtivat Donald Trumpin voittoon vuonna 2016. Hänen vaaliohjelmansa pääteema perustuu futuristiselta kuulostavaan, mutta todellisuudessa hyvin ajankohtaiseen skenaarioon missä robotit ja automaatio tulee johtamaan modernin historian pahimpaan työllisyyskriisiin tekoälyn nousun myötä 2020 -luvulla. Tämä kriisi selittää hänen mukaansa jo oikeistopopulistisen nationalismin uudelleennousun ja Donald Trumpin vaalivoiton. Kanadan aikaisemman pääministeri Stephen Harperin mukaan Trumpin voitto selittyy pääasiassa kylmää sotaa seuranneella globalisaatiolla, mikä nosti miljoonia kehitysmaiden ihmisiä köyhyydestä maissa kuten Kiinassa, mutta joka johti länsimaissa pahenevaan työttömyyteen ja taantuviin palkkoihin yritysten ulkoistamisen, halpojen tuontitavaroiden ja teknologisen kehityksen myötä.

value_alignment_hands-1030x584Trumpin globalisaation vastainen kansallismielinen retoriikka selittää siis paljon hänen voittoaan globalisaatiolle myönteisestä ja Wall Streetin sätkynukeksi nähdystä Hillary Clintonista. Yang kuitenkin näkee Trumpin voiton selittyvän paljon enemmän teknologisen kehityksen tuomalla työpaikkojen lisääntyvälle automaatiolla. Tosiasiassa Harper ja Yang ovat molemmat oikeassa, mutta painottavat vain saman ”oireen” kahta erilaista syytä. Molemmat niistä voidaan johtaa kasvottomiin markkinavoimiin, joiden  ensisijainen tavoite on taloudellinen voitto, joka on usein välinpitämätön sen tuomasta sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Globalisaatio on itseasiassa lisännyt tasa-arvoa köyhien ja rikkaiden maiden välille, mutta huonontanut sitä teollisuusmaissa itsessään. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että teollinen vallankumous, liberaalit markkinavoimat ja niiden mukana vapautunut teknologinen innovaatio, on tuonut ennennäkemätöntä vaurautta, parantuneita elinolosuhteita ja lisännyt ihmisen elinajanodotetta kaikkialla maailmassa, mutta on yhtälailla totta ettei ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia voi mitata pelkällä BKT:n kasvulla.

Neljäs teollinen vallankumous

Monien tietoisuuteen ei ole ehtinyt vielä täysin iskostua, että 2010 -luvulla alkoi historian uusi murroskohta, jota on kutsuttu myös ”neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi.” Termin esitteli ensimmäistä kertaa Klaus Schwab Maailman talousfoorumilla vuonna 2015 ja se viittaa tekoälyn, robotiikan, bioteknologian, nanoteknologian, ’asioiden internetin’, yms. alueilla saavutettuihin tieteellisiin läpimurtoihin. Teollisen ja teknologisen vallankumouksen ensimmäinen vaihe viittaa 1700 -luvun lopun Britanniassa alkaneeseen yhteiskunnalliseen mullistukseen, joka näki ensimmäisten höyryllä toimivien koneiden ja tehtaiden nousun, toinen vaihe viittaa 1800 -luvun puolivälissä alkaneeseen massatuotantoon ja sähkön käyttöönottoon, ja kolmas vaihe  1970 -luvulla käynnistyneeseen informaatioteknologian ja digitalisaation yleistymiseen.

Vaikka onkin totta, että nämä teollisen vallankumouksen kaikki kolme aikaisempaa vaihetta ovat parantaneet huomattavasti ihmisten elämän laatua vähentäessään köyhyyttä ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta (kun 1800 -luvun alussa maailman keskimääräinen BKT henkilöä kohden oli 179 USA:n dollaria, vuoden 1990 dollarin arvossa, niin vuoteen 2000 mennessä se oli kasvanut lähes 40-kertaiseksi, vaikka maailman väkiluku oli samanaikaisesti kuusinkertaistunut), niin tämä ei ota huomioon näiden mullistusten välittömiä lyhyen aikavälin seuraamuksia. Jokainen mullistus aiheuttaa nimittäin sen alkuvaiheessa suuria kasvukipuja ja yhteiskunnallista levottomuutta. Sanaa ”luddiitti” käytetään usein pilkallisessa mielessä viittauksena teknologiaa ja edistystä pelkääviin teknofoobisiin ihmisiin, mutta alkuperäiset luddiitit olivat syystäkin vihaisia, kun höyrykoneiden ja vesivoimaloiden laajeva teollisuus syrjäytti suuren joukon käsityöläisiä heidän aikaisemmasta elinkeinostaan. Tosin heidän ratkaisunsa – koneiden hajottaminen – ei ollut kovin pitkälle harkittu vastaus tähän yhteiskunnalliseen murrokseen.

”Laissez-faire” kapitalismi ja hyvinvointivaltio

Teollinen vallankumous johti maatalousyhteiskuntien katoamiseen ja kasvaneeseen kaupungistumiseen. Teollisen vallankumouksen alkuvaiheessa kaupungit eivät olleet mitään miellyttäviä asuinpaikkoja. Työläiset paiskivat kuusi päivää viikossa 12 – 16 tunnin työpäiviä vaarallisissa tehtaissa ilman mitään työtapaturmavakuutuksia. Koska työläisten palkat olivat niin pieniä, monien vaimot ja lapset joutuivat hankkimaan perheelle lisätienestiä samoissa tehtaissa. Kaupungit olivat saasteisia ja haisevia likaviemäreitä, joissa ei ollut kunnollista viemäröintiä, vedenpuhdistusta tai jätteenkäsittelyä ja joissa köyhyys johti myös pahentuvaan rikollisuuteen (tämä johti maailman ensimmäisten poliisivoimien perustamiseen Lontoossa vuonna 1829). On syytä huomioida, että orjakaupan ohella tämä kaupunkien sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus oli voiton maksimoimiseen pyrkineen säännöstelemättömän ”Laissez-faire” (ranskan ilmaisusta ”antakaa meidän tehdä”) kapitalismin hedelmiä. Reaganin konservatiivisen hallinnon ajoista lähtien kristillinen oikeisto Yhdysvalloissa ja muualla on ottanut markkinaliberalismille myönteisen näkökannan ja kritisoi usein ”vasemmistolaista” hyvinvointivaltiota, mikä pyrkii varallisuuden uusjakoon sosiaalisen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi. Patmos -lähetyssäätiön dosentti Juha Ahvio ei ole tässä poikkeus, kun hän kirjoitti kirjassaan Minne menet Suomi? (Kuva ja Sana, 2011):

Sen sijaan talouspolitiikan taustalla vaikuttavan arvomaailman kannalta arvioituna perusuomalaisten voitto ei välttämättä edistänyt perinteistä konservativismia: monet perussuomalaiset – eivät kuitenkaan kaikki – vannovat suorastaan sosialistisen hyvinvointivaltion nimeen. Valtion on heidän mielestään oltava ”se, jolta odotetaan kaikkia hyvää”. Perussuomalaisten vetovoima etenkin aiemmin vasemmistoa äänestäneiden keskuudessa perustuu juuri siihen, että perussuomalaisten virallinen puolueohjelma sitoutuu progressiiviseen verotukseen sekä tulojen jakamisen ja tasauksen ideologiaan yhtä vakaumuksellisesti kuin Kommunistinen manifesti konsanaan. Tällainen ajattelu nousee marxilaisperäisestä ja luokkataisteluopin kyllästämästä ”rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät” -uskomuksesta ja oletuksesta, jonka mukaan hyvinvointivaltio vahvistaa kansalaisten sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Nämä molemmat uskomukset ovat ongelmallisia perintesiten kristillissosiaalisten peruslähtökohtien kannalta – kristillissosiaalisuutta ei mitenkään voi automaattisesti samaistaa niin sanottuun kristilliseen sosialismiin eikä liioin sosiaalidemokratiaan, joista nykyisin meilläkin laajasti omaksuttu hyvinvointivaltioajattelu nousee. ”Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät” -uskomus perustuu virheelliseen mielleyhtymään, jonka mukaan taloudellista varallisuutta tulisi pitää niin sanotun nollasummapelin kaltaisena. Jonkun taloudellinen menestyminen ei ole pois joiltakin toisilta, kuten kyseinen uskomus olettaa. Uskomuksen mukaan taloudellinen varallisuus on yhteinen kakku, jonka huolelliseen jakamiseen on keskityttävä. Mutta mistä tällainen kakku on tullut? Se ei ole vain ilmestynyt jostakin, vaan se on pitänyt ensin leipoa. Todellisuudessa avainkysymys onkin kakun – taloudellisen varallisuuden – leipominen eli kasvattaminen, ei sen nollasummapelin kaltainen jakaminen.

Ahvion kirjoitukset herättivät monissa voimakkaita tunnereaktioita, kun hän kirjoitti tästä blogissaan. Ihmisillä on tapana reagoida asioihin hetkittäisen tunteen vallassa (itsekin olen siihen syyllistynyt) perehtymättä ensin kirjoittajan kokonaisvaltaisiin näkemyksiin. Ahvio ei puolusta tässä yhteiskuntaa, mikä ei välitä lainkaan sen heikoimmista jäsenistään, kuten henkisesti tai fyysisesti sairastuneista, jotka ovat jääneet työelämän ulkopuolelle ja kykenettömiä huolehtimaan omasta toimeentulostaan. Ahvio toteaa myöhemmin: ”On selkeästi todettava kaksi seikkaa, joiden pitäisi olla itsestään selviä mutta jotka on näköjään onnistuttu oudosti hämärtämään meillä Suomessa: valtio ei ole ainoa väline lähimmäisen rakkauden toteuttamiseksi eikä lähimmäisenrakkaus alkanut vasta 1930 – 40 -luvuilla, jolloin nykymuotoisen hyvinvointivaltiokokeilut alkoivat länsimaissa.” Ahvion mukaan sosialistisen hyvinvointivaltion myötä ”vapaaehtoisen persoonallisen avun ja välittämisen merkitys on jatkuvasti heikentynyt” ja sen tilalle on tullut kateus. Se on edistänyt myös 60 -luvulla alkaneita postmoderneja kehityssuuntia kuten kristillisen avioliitto- ja perheinstituution rappeutumista (äitiystukien edistäessä yksinhuoltajuutta), seksuaalista vapautumista, esiaviollisia seksisuhteita, abortteja ja radikaalifeminismin nousua.

Ahvion johtopäätöksiä on vaikea kiistää ehkä tämän osalta. Hyvinvointivaltiolla on ollut epäilemättä monia ongelmia eikä se ole onnistunut vähentämään ylisukupolvista köyhyyttä. Yksi tekijä tähän on se, että köyhät tulevat usein riippuvaiseksi valtion sosiaaliturvasta, mikä puolestaan ei kannusta työllistymään (ns. työttömyysloukku viittaa tilanteeseen jossa työtön menettää sosiaalietuutensa siirtyessään työelämään eikä hänen nettotulot kasva siten merkittävästi). Se johtaa myös tilanteeseen missä sosiaaliturvien varaan jäävät syrjäytyneet ja sairastuneet leimautuvat usein ”sosiaalipummeiksi” tai yhteiskunnan yhteisen varallisuuden taakaksi heikentäen siten heidän sosiaalista asemaansa (Tiedän tämän varsin hyvin, koska olen itse yksi heistä). Liberaalin maahanmuuttopolitiikan myötä hyvinvointivaltio on altis myös väärinkäytöksille ja ei-toivotulle rasitukselle, kun valtion sosiaalietuudet menevät sen omien kansalaisten sijasta maahanmuuttajien kotiuttamiseen (joista kaikki eivät edes halua sulautua maan kulttuuriin ja sen tapoihin, samalla kun monikulttuurisuusaate rohkaisee kulttuurista diversiteettiä).

Olen kuitenkin Ahvion kanssa erimieltä sen suhteen, että meidän tulisi palata jonkinlaiseen 1800 -luvun maalaisyhteiskuntaan missä kirkko, perhe- tai paikallisyhteisö pitää taloudellista huolta maan köyhistä ja huono-osaisista. Pitäisin tällaistä ajatusta vähintäänkin naiivina ja taantumuksellisena. Historia on jatkuvassa liikkeessä ja kehityksessä. Vaikka aina väliinsä se tekee korjausliikkeen havahtuessaan, että se ajaa kohti jorpakkoa, sen kulkusuunta on aina eteenpäin – ei taaksepäin. Emme voi odottaa perheen, yhteisön tai kirkon pitävän huolta yhteiskuntamme huono-osaisista ajassa missä yhteisöllisyys on jo kadonnut. Toki voimme perustaa oman amish-tyyppisen idyllisen maalaisyhteisömme, mutta tämä olisi pelkkää eskapismia eli todellisuuspakoa. Emme voi paeta yhteiskunnan teknologista ja sosiaalista kehitystä, vaikka voimmekin protestoida ja yrittää oikaista sen joitakin vääriä kehityssuuntia. Raamattu varottaa meitä olemaan mukautumasta tämän maailmanajan mukaan (Room. 12:2), mikä tarkoittaa kunkin maailmanajan vallitsevia arvoja, jotka ovat ristiriidassa Raamatun arvojen kanssa. Kristittyjen tulisi vastustaa esim. aborttia, mutta tämä ei tarkoita että heidän tulisi vastustaa myös sen mahdollistavaa modernia lääketiedettä.

Ahvion näkemys jättää lisäksi huomioimatta, että hyvinvointivaltio ei syntynyt minkään Marxilaisen salaliiton seurauksena, vaan se oli itseasiassa 1800 -luvun kristittyjen ja oikeistokonservatiivien ajama sosiaalinen uudistus, jota he tarjosivat vaihtoehdoksi Marxin Kommunistisen manifestin ajamaan yksityisomaisuuden lakkauttamiseen ja luokkasotaan. On ymmärrettävä ensinnäkin, että teollinen vallankumous aiheutti 1800 -luvulla niin suurta yhteiskunnallista epätasa-arvoa, että sosiaalisilla uudistajilla jotka ajoivat köyhien etuja, oli valittavinaan vain kaksi vaihtoehtoa: kommunistinen vallankumous tai vähemmän radikaali tasa-arvon asteittainen edistäminen valtiollisilla ohjelmilla, jotka puuttuisivat säännöstelemättömän ”laissez-faire” kapitalismin tuomiin epäkohtiin ja pakottaisivat porvariston tehdasporhot kunnioittamaan työväenluokan oikeuksia.

Olemme oppineet jo pienestä pitäen, että natsismi ja fasismi edustivat äärioikeistolaista aatesuuntaa. Nyt monet konservatiivit Amerikassa yrittävät uudelleenkirjoittaa historian väittämällä natsismin olleen vasemmistolainen aate. Amerikkalainen kristitty konservatiivi Dinesh D’Douza on julkaissut tästä kirjan ja dokumenttifilmin nimeltä Death of A Nation. D’Douzan filmit ovat kyllä muuten täysin vääristelemätöntä historiaa ja on totta, että Amerikan demokraattipuolueella ja Euroopan progressiiveilla oli tuohon aikaan paljon yhteistä äärioikeistona pidetyn natsipuolueen kanssa. Olihan sen virallinen nimi Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. Natsi-Saksa oli myös Euroopan ensimmäisiä tehokkaasti toimeenpantuja hyvinvointivaltioita. Asiaan liittyvä väärinymmärrys ja sekaannus johtuu lähinnä siitä, että nykypäivän markkinaliberalismia puolustelevat konservatiivit pitävät hyvinvointivaltiota vasemmiston luomuksena, vaikka todellisuudessa se oli oikeistolainen idea. Historioitsija Robert Paxton toteaa:

Vichyn hallitus [natsien hallitsema Ranska] oli hyvinvointivaltio. Vichyn perintö toimii hyödyllisenä muistutuksena siitä, että hyvinvointivaltio ei ollut alkujaan sosialistinen tai kommunistinen projekti. Se esiteltiin Euroopan poliittiseen elämään oikeiston taholta, ensimmäisenä Bismarckin toimesta, sairaus ja onnettomuus-vakuutuksella keisarillisessa Saksassa vuosian 1883–1884, ja jältitelty kreivi Eduard von Taaffen toimesta Itävallan keisarikunnassa vuonna 1887. Bismarck oli juuri julistanut laittomaksi Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen, ja hänen aikomuksensa oli poistaa sen olemassaolon syy ja vahvistaa samalla isällistä ja valtiojohtoista sosiaalista järjestystä. Manner-Euroopassa marxistit vastustivat asteittaisia hyvinvointitoimenpiteitä keinona heikentää työväen sotaisuutta, ilman että muuttaisi mitään perustavanlaatuisesti rikkauden ja vallan uusjaossa. Se oli ainoastaan toisen maailmansodan jälkeen, kun he hylkäsivät marxismin (vuonna 1959 Länsi-Saksassa esimerkiksi), jolloin manner-Euroopan sosialistipuolueet ja ammattiliitot hyväksyivät hyvinvointivaltion heidän lopulliseksi päämääräkseen.

Tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä kuinka historia täynnä mitä ihmeellisimpiä juonenkäänteitä. Jos keksimme joskus aikakoneen ja lähetämme tämän päivän oikeistopuolueet 150 vuoden taakse menneisyyteen, he löytäisivät itsensä sen ajan oikeiston opposition paikalta. Tämän päivän vasemmisto kuvittelee Yhdysvaltain demokraattipuolueen olleen aina köyhien, sorrettujen ja värillisten vähemmistöjen oikeuksien puolustaja, vaikka se oli juuri demokraattipuolue, joka tuki 1800 -luvulla mustien orjuutta ja Etelävaltioiden rasistisia Jim Crow -lakeja, kun taas republikaanipuolue perustettiin alkujaan orjuuden ja rasismin vastaiseksi puolueeksi. Punavihreä vasemmisto näkee tämän päivän evankelisen oikeistokristillisyyden ”mammonan jumalaa palvovien” rikkaiden etujen edistäjänä, mutta 1800 -luvulla se oli pääasiassa juuri evankelinen herätyskristillisyys, joka ajoi eteenpäin yhteiskunnan sosiaalisia uudistuksia ja köyhien ja sorrettujen asiaa. Historiamme on täynnä näennäisiä ristiriitoja.

Kuten Wikipedia kertoo, ”Hyvinvointivaltio otettiin käyttöön 1800 – luvun konservatiivisten kristittyjen taholta vastatoimena ammattiliittojen ja sosialismin vetoomuksiin.” Hänen puheessaan Reichstagin parlamentissa 17. marraskuuta 1881 Otto Von Bismarck kutsui hänen ohjelmaansa ”käytännölliseksi kristinuskoksi”Yhteisön, kirkon ja perheen sosiaalinen tuki maan vähävaraisille saattoi olla toimiva ratkaisu esiteollisella ajalla, mutta teollinen vallankumous toi niin suuria mullistuksia ja johti väestön räjähdysmäiseen kasvuun, että olisi typerää ehdottaa sosiaaliturvan palauttamista sen keskiaikaiseen malliin missä ihmiset maksoivat kymmenyksiä kirkolle ja näillä varoilla tuettiin sitten köyhäinapua ja kirkkojen ja luostareiden perustamista.  Toiseksi voidaan myös lisätä, että Jeesus itse antoi valtiolle luvan kerätä veroja (Matt. 22:21), vaikka Hän ei puhunutkaan siitä pitäisikö tuon veron olla progressiivista, regressiivistä vai tasa-veroa. Ahvion mukaan,

”Keisari eli valtio on oikeutettu keräämään veroja vain tarkasti rajattuihin tehtäviinsä. Valtion taloudellisella toimivallalla on rajansa. Valtion tehtävä on suojella kansalaisten henkeä, pitää yllä lahjomatona oikeuslaitosta ja turvata valtakunnan alueen koskemattomuus. Ensisijaisesti näitä tehtäviä valtion tulee harjoittaa julkisin verovaroin, kuten Roomalaiskirjeen luvun 13 jakeet 1-7 opettavat. Myös ensimmäinen käsky on vielä voimassa. Valtiosta ei saa tehdä epäjumalaa” (Minne menet Suomi?, sivu 24).

Dosentti Ahvion argumentit ontuvat kyllä tässä kohtaa. Roomalaiskirjeen 13. luku ei sano mitään siitä kuinka esivallan tulisi käyttää sen verovaroja. Paavali mainitsee kyllä ”miekan kantamisen” eli armeijan sen yhdeksi päämääräksi, mutta tämä ei tarkoita että sen tulisi rajoittua vain siihen. Hyvinvointivaltio ei tee valtiosta myöskään epäjumalaa, vaan valtio ottaa vain sen paikan mikä entisaikoina oli kirkolla ja sitä ennen Israelin valtiolla sen kymmenysverossa. Tämä vero oli pakollinen jokaiselle Israelin kansalaiselle ja sen tarkoituksena oli varmistaa maan köyhimpien ja huono-osaisimpien taloudellinen toimeentulo (eli Ahvion logiikkaa käyttääkseni, valtio oli ”epäjumala”, joka ”varasti” kymmenykset rikkaiden ansiotuloista ja jakoi ”heidän leipomansa kakun” maan köyhimpien kanssa). 5. Moos. 14:28-29 sanoo:

Joka kolmas vuosi tuo kaikki kymmenykset sinä vuonna saamastasi sadosta ja pane ne talteen porttiesi sisäpuolelle. Ja sitten tulkoon leeviläinen, jolla ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi, niin myös muukalainen, orpo ja leski, jotka asuvat sinun porttiesi sisäpuolella, ja he syökööt ja tulkoot ravituiksi, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikissa kättesi töissä, joita teet.” 

Massojen nousu koneita vastaan

Hyvinvointivaltio on yksi lännen juutalaiskristillisen uskon tuomista positiivista perinnöistä. Yhdyn Ahvion ja muiden konservatiivien kanssa kuitenkin siihen, että se on tuonut mukanaan monia ratkaisemattomia ja perustavanlaatuisia ongelmia, sillä mikään inhimillinen järjestelmämme ei ole täydellinen. Amerikan puoluekentässä eletään tällä hetkellä mielenkiintoista kulttuurista ja poliittista murroskautta. Toisaalta yhä useammat vähemmistöryhmien edustajat, jotka aiemmin ovat äänestäneet tyypillisesti demokraatteja, ovat heräämässä liberalismin unestaan ja näkevät ettei demokraattipuolue aja aina heidän parhaita intressejään, vaan esiintyy vähemmistöjen puolestapuhujana säilyttääkseen vain oman valta-asemansa (demokraattien valta on ollut pitkään riippuvaista vähemmistöjen äänistä). He pitävät mustia, latinoja, juutalaisia ja muita rodullisten tai seksuaalisten vähemmistöjen edustajia eräänlaisina lemmikkeinään, joiden he tietävät heiluttavan iloisesti häntäänsä, kun he vain muistavat heittää heille tarpeeksi keksejä ja taputella selkään.

Nykypäivän mustat konservatiivit puhuvat usein ”henkisestä plantaasista”, jossa demokraattipuolue on pitänyt heidät vuosikymmeniä tukahduttamalla mustien itsenäisen ajattelun ja oman-arvon tunteen. Sosiaaliturva ei ole tuonut toivottua muutosta mustien lähiöihin ja tehnyt heistä ainoastaan valtion avusta riippuvaisen  epäitsenäisen orjaluokan, joka on ylisukupolvisessa köyhyysloukussa ja jonka lapset kasvavat ilman isää systeemin edistäessä heidän köyhyys- ja rikoskierrettään. Esimerkiksi USA:n huumeiden vastainen sota on iskenyt epäsuhtaisesti juuri mustiin amerikkalaisiin tekemällä laittomaksi mustien keskuudessa suositun heroiinin. John Ehrlichman, Nixonin (vaikkakin republikaani) kotimaisten suhteiden avustaja, myönsi mustien massavangitsemisten olleen huumesodan käynnistämisen nimenomainen päämäärä. Toisaalta monet valkoiset konservatiivit ovat havahtumassa siihen, että he saattavat olla kohta samassa asemassa kuin maan afroamerikkalaiset. Kun ammattien automatisointi johtaa yhä pahenevaan työttömyyteen, miljoonat amerikkalaiset ovat pian työttömyys- ja sosiaalitukien varassa. Massatyöttömyyttä seuraa taas rikollisuuden kasvu ja työelämästä syrjäytettyjen todellisuuspako päihteisiin ja huumeisiin.

On selvää, ettei yksikään yhteiskunta kestä massatyöttömyydestä seuraavaa sosiaalista ja taloudellista sekasortoa. Tämä ei ole mikään Terminator -filmeistä lainattu apokalyptinen tuomiopäivän skenaario, vaan hyvin pian realisoituva todellisuus. James Cameronin filmien dystopinen tulevaisuudenskenaario sijoittui kyllä 2020 -luvulle, mutta todellinen sota ihmisten ja koneiden välillä ei tule olemaan aivan sellainen kuin se on kuvattu näissä filmeissä. Ihmiset eivät tule sotimaan kaikkivoipaista Skynetia vastaan, vaan henkilökohtaista dataamme kontrolloivaa kaikkitietävää Googlea ja suurteknologiayritysten itseohjautuvia rekkoja. Vaikka toki myös filmeissä ennustetut autonomiset aseet ja robottisotilaat tulevat yleistymään jo ensivuosikymmenen aikana. Kuten totesin kirjoitukseni alussa, jokainen teknologinen mullistus on nostanut ihmiskunnan elintasoa, mutta niiden alkuvaiheessa ne ovat aiheuttaneet suurta yhteiskunnallista sekasortoa ja levottomuutta. Tämä on puolestaan johtanut poliittisten ääriliikkeiden kuten kommunismin ja natsismin syntyyn. Sama trendi seuraa todennäköisesti myös teollisen vallankumouksen neljättä vaihetta tekoälyn ja robotiikan nousussa.

Ekonomistit arvioivat robottien syrjäyttävän 30 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Toisen tutkimuksen mukaan yksistään Yhdysvalloissa yli 30 prosenttia nykyisistä ammateista tullaan automatisoimaan vuoteen 2030 mennessä. Vielä muutama vuosi sitten monet ajattelivat, että rekkakuskien työ (Yhdysvaltain yleisin ammatti 29 osavaltiossa) olisi yksi niistä, joita ei olisi mahdollista automatisoida lähitulevaisuudessa. Mutta itseohjautuvien autojen ja rekkojen teknologia on tekemässä juuri nyt läpimurtoaan ja siirtyminen niihin tulee säästämään rahaa monilta kuljetuspalveluilta kymmeniä tai satoja miljardeja dollareita. Sama koskee esimerkiksi kauppojen kassatyöntekijöitä, joiden uskotaan menettävän työnsä kokonaan itsepalvelukassoille vuoteen 2025 – 30 mennessä (tätähän myös Raamatun ennustama käteisetön pedon merkki yhteiskunta edellyttää). Andrew Yang sanoo, että bruttokansantuote (BKT) on vanhentunut keino mitata kansantalouden menestystä, koska automaatio tulee nostamaan USA:n BKT:tä ja tekemään suuryritysten pomoista entistäkin rikkaampia. Mutta samalla se tulee olemaan tuhoisaa monille yhteisöille, kun ihmiset menettävät työnsä roboteille. Yang sanoo, että työpaikkojen häviäminen tulee olemaan 3-4 kertaa nopeampaa kuin se oli teollisen vallankumouksen alkuvaiheissa.

Tästä kaikesta nousee siten ilmeinen kysymys: Voiko USA:n poliittinen kenttä säilyä enää samana? Voiko USA:n konservatiivit jatkaa heidän ikäloppuja argumenttejaan pienestä ja suuresta hallituksesta? Voiko konservatiivit säilyttää heidän horjumatonta uskoaan liberaalien markkinavoimien talouspolitiikkaan? Näemme tämän uskon horjuvan heillä jo tänäpäivänä, kun Facebookin ja Googlen tapaiset huipputeknologian suuryritykset syrjivät konservatiiveja ja uhkaavat heidän sananvapauttaan. Ajatus siitä, että hallitus puuttuisi yksityisessä omistuksessa olevien suuryritysten liiketoimintaan, voi kuulostaa monille konservatiiveille kiusallisen ”sosialistiselta”. Mutta kun suuryritysten valta on kasvanut jo niin suureksi, että ne uhkaavat perustuslain ensimmäistä lisäystä (sanan- ja uskonnonvapautta), niin konservatiivien on pakko harkita uudelleen heidän suhdettaan vapaiden markkinavoimien loukkaamattomuuteen. Kun nämä samat huipputeknologian suuryritykset eivät uhkaa kohta enää vain konservatiivien sananvapautta, vaan myös heidän elinkeinoaan ja toimeentuloaan, on mahdotonta että konservatiivien enemmistö tulisi puolustamaan yhä heidän oikeuttaan liiketoiminnan harjoittamiseen ilman valtion väliintuloa.

Andrew Yang kerää jo suosiota monien konservatiivien ja Trumpin äänestäjien keskuudessa, koska hänen retoriikkansa ei demonisoi puolta Amerikan kansalaisista ”rasisteina, sovinisteina ja homofoobikoina”, kuten Hillary Clinton teki vuonna 2016 ja kuten tekee yhä monet toiset demokraattikandidaatit. Jopa hänen vaaliteemansa tunnuslause on lainattu Trumpin ”Amerikka ensin” fraasista ja muutettu muotoon ”Ihmisyys ensin”. Hänen kannattajien lakissa ei lue MAGA vaan MATH, koska hän vetoaa kylmän matemaattisiin tosiasioihin. Elokuun 11. hän kirjoitti Twitterissä: ”Olen tehnyt MATEMATIIKKAA, maahanmuuttajat eivät ole viemässä töitämme, se on automaatio. Se sijaan, että syyttäisimme maahanmuuttajia, antakaamme kansalaisillemme keinot kukoistaa neljännen teollisen vallankumouksen aikana.” Vaikka en väitä, että Yang tulisi olemaan välttämättä se kandidaatti, joka nousee Trumpia vastaan ja päihittäisi hänet ensivuoden presidentinvaaleissa, niin on hyvin mahdollista, että hän – tai joku samanlaisella vaaliohjelmalla – voittaa vuoden 2024 presidentivaalit. Massat heräävät tällaisiin ongelmiin usein vasta sitten, kun automaatio on jo syrjäyttänyt miljoonia työvoiman ulkopuolelle.

Universaali perustulo

Mikä sitten on oikea ratkaisu tämän mittasuhteen kriisiin? Andrew Yangin vastauksena on universaali perustulo, josta tehtiin rajattu koe jo Suomessakin vuoden 2017 aikana. Tämä olisi periaatteessa päivitetty versio nykyisestä hyvinvointivaltiomallista. Sen ideana on antaa elämiseen ja asumiseen riittävä perustulo jokaiselle maan kansalaiselle olivat he sitten töissä tai työn ulkopuolella ilman minkäänlaisia ehtoja. Yangin vaaliohjelma ehdottaa 1000 USA:n dollarin (895€) arvosta kuukausituloa, joka maksettaisiin jokaiselle yli 18 -vuotiaalle USA:n kansalaiselle. Monet miljardöörit, kuten Teslan ja SpaceX:n perustanut Elon Musk (joka ilmoitti juuri Twitterissä kannattavansa Yangia presidentiksi) ja Facebookin perustanut Mark Zuckerberg ovat antaneet tälle ajatukselle jo tukensa. Universaali perustulo olisi taloudellisesti täysin toteutettavissa oleva ratkaisu, kun robotit ja automaatio tulee tekemään työvoimasta entistä tehokkaampaa ja tuottavampaa. Olisi moraalisesti väärin jos tästä koituva taloudellinen hyöty paisuttaisi vain huipputeknologian omistavien miljardöörien kukkaroita, samalla kun miljoonien köyhien työ korvattaisiin roboteilla.

Kun 90 -luvulla monet ammatit hävisivät lisääntyneen informaatioteknologian myötä, töistään syrjäytettyjä ihmisiä neuvottiin usein kylmän välinpitämättömällä fraasilla, ”opetelkaa koodaamaan” (tietokoneohjelmia). Mutta tutkimusten mukaan samoissa töissä vuosia olleiden ihmisten uudelleenkoulutuksen onnistumisprosentti on vain 0 – 15 prosenttia. On totta, että teknologisen kehityksen myötä sukupuuttoon kadonneiden ammattien tilalle on syntynyt joukko uusia työmuotoja. Samalla tapaa emme voi tietää kuinka tekoäly ja robotiikka voi onnistua luomaan täysin uudenlaisen joukon erilaisia työmuotoja samalla kun se tulee syrjäyttämään lukuisia nykyisistä työtehtävistä. Ainoa ero aikaisempaan verrattuna on vain se, että vanhat työmuodot tulevat katoamaan paljon nopeammin kuin uusia ehtii syntyä tilalle. Tämä tulee johtamaan miljoonien matalapalkkaisten ammattien katoamiseen. Emme voi sysätä heitä kaikkia vain ”sossun luukulle”. Tarvitaan siis täysin uusi systeemi, joka mahdollistaa kaikkien kansalaisten taloudellisen toimeentulon huolimatta siitä ovatko he töissä vai ei. Tätä rahoitettaisiin pääasiassa progressiivisella verotuksella. Eli työvoiman automatisoinnista eniten hyötyvät rikkaat miljardöörit joutuisivat maksamaan suurimman osuuden kansakunnan yhteiseen hyvinvointiin. Vaikka myös miljardöörit saisivat joka kuukausi ylimääräisen tonnin, he palauttaisivat sen takaisin verojen muodossa.

Universaalin perustulon puolesta on esitetty jo lukuisia etuja verrattuna nykyiseen sosiaaliturvaan. Monien maiden sosiaaliturvajärjestelmä on esimerkiksi hyvin byrokraattinen ja sekava. Universaali perustulo selkeyttäisi koko järjestelmää. Se antaisi lisätuloja myös matalapalkkaisille työläisille ja vähentäisi siten köyhyyttä. Se lopettaisi sosiaaliturvaan liittyvät kannustinloukut ja rohkaisisi työttömiä hakemaan töitä aktiivisemmin, kun työnteon tuomat lisätienestit eivät vaikuttaisi enää olemassaolevaan perusturvaan. Se parantaisi sosiaalista koheesiota ja lopettaisi työttömien nöyryyttämisen. Kukaan ei voisi leimautua enää sosiaalipummiksi eikä ihmisarvo määräytyisi vain hänen työmarkkina-arvonsa perusteella, kuten tapahtuu nykyisessä järjestelmässä. Koska kaikki saisivat täsmälleen saman summan rahaa valtiolta, kaikki lähtisivät samalta lähtöviivalla eikä kukaan olisi toistaan enemmän yhteiskunnan taakkana. Tunne tasa-vertaisuudesta ja taloudellisen vapauden lisääntymisestä edistäisi kansalaisten luovuutta, lisäisi yritteliäisyyttä ja alentaisi riskinoton kynnystä. Tämä taas parantaisi myös henkilökohtaista vastuuta, koska köyhyys olisi seurausta enemmän työttömien laiskuudesta kuin se on nykyisessä järjestelmässä (lisää perusteita täällä).

Tietenkin tällä systeemillä olisi myös riskinsä. Kenties suurin pelko on siinä, että mahdollistaessaan ”mukavan opiskelijaelämän” aikuisikään asti, universaali perustulo tekisi ihmisistä entistä passiivisempia ja vähemmän innokkaita työnhakuun. Idean toinen ongelma on siinä, että vaikka jokainen raskaan työn raataja saattaisi haaveilla huolettomasta elämästä missä heidän ei tarvitse tehdä enää mitään toimeentulonsa takaamiseksi, niin työn todellista arvoa ei voi mitata vain siitä saaduilla rahallisilla ansiolla. Työ antaa meille nimittäin tunteen meidän tarpeellisuudestamme tässä yhteiskunnassa. Muutama kuukausi työttömänä voi olla vielä mukavan leppoisaa ja stressitöntä aikaa, mutta jo muutaman vuoden jälkeen alat kokea turhautumista ja kadottaa tunteen elämäsi tarkoituksellisuudesta (tiedän tämän jälleen henkilökohtaisesta kokemuksesta). Googlen johtava futurulogi ja tekno-optimisti Ray Kurzweil lainasi vuonna 1999 julkaistussa kirjassaan The Age of Spiritual Machines Unabomberina tunnetun ekoterroristin manifestia, joka voi osoittautua hyvin profeetalliseksi varoitukseksi siitä mihin teknologian kehitys johtaa maailman 2020 -luvulla:

Johtuen parantuneista tekniikoista, eliitillä tulee olemaan suurempi valta massoista; ja koska ihmisen työvoima ei tule olemaan enää tarpeellista, massat tulevat olemaan tarpeeton, hyödytön taakka systeemille. Jos eliitti on säälimätön he voivat yksinkertaisesti päättää hävittää ihmiskunnan massat. Jos he ovat humaaneja he voivat käyttää propagandaa tai muita psykologisia tai biologisia tekniikoita vähentämään syntyvyyttä kunnes ihmiskunnan massat häviävät sukupuuttoon jättäen maailman eliitille.

Johtopäätös

Ellei Andrew Yangin vaaliteema robotiikasta ja automaatiosta tule johtavaksi teemaksi vielä ensivuoden presidentinvaaleissa, vuoteen 2024 mennessä se tulee olemaan puoluohjelmien kärkilistalla ympäri teollistunutta maailmaa. Tekoälyn nopea kehitys tulee pitämään tästä huolen. ”Unabomber” Theodore Kaczynskin yläpuolinen varoitus tuo läheisesti mieleen James Cameronin Terminator -filmeissä kuvatun painajaismaisen ja apokalyptisen tulevaisuuden dystopian. Näiden filmien ennustus sijoittui juuri vuosien 2024 – 2029 väliin. Filmien ensimmäisessä osassa Kyle Reese -niminen ihmisten vastarintaliikkeen sankari lähetetään aikakoneella 40 vuoden taaksen menneisyyteen 80 -luvulle pelastamaan vastarintaliikkeen johtajan John Connorin äitiä Sarah Connoria, jonka Skynet yrittää tappaa ennen Johnin syntymää. Reese kertoo Sarahille, että teknologian kehitys johti Skynet -nimiseen tekoälyohjelmistoon, joka otti vallan ihmiskunnasta ja johti robottien ja kyborgien armeijaa tuhotakseen koko ihmisrodun. Reese näytti Sarahille kädessään olevaa lasertatuointia ja kertoi keskitysleireistä, joissa ”tarpeettomia ihmisiä” tuhottiin yötä päivää. Todellisuudessa tekoälyn monet asiantuntijat sanovat meidän olevan vielä kaukana tämän tyyppisestä yleisesti keinoälystä (Artificial General Intelligence), missä tietokoneet kykenisivät itsenäiseen ajatteluun ja pyrkisivät pääsemään eroon heidän luojistaan ja kaappaamaan koko maailman valtaansa. Ei ole mitään takaita siitä voiko ihminen luoda koskaan mitään tämän tapaista keinoälyä.

Andrew Yang on tässä samaa mieltä. Youtuben H3 ohjelmassa hän sanoo, ettei meillä ole syytä pelätä tässä vaiheessa vielä yleistä tekoälyä. Hän kertoi konservatiiviselle mediapersoona Ben Shapirolle, ettei hän ole teknologiaa ja edistystä vastaan yleisellä tasolla eikä hän presidenttinä pyrkisi myöskään hidastamaan sitä, vaikka pakottaisikin siitä eniten hyötyvät suuryritykset jakamaan teknologian tuomat taloudelliset hyödyt kansan yhteiseksi eduksi. Hän sanoi: ”Olen hyvin edistykselle myönteinen yleisesti. Saattaa olla yksittäisia tapauksia missä sinun täytyy vähintäänkin ostaa aikaa… Mutta yleisesti puhuen, se joka yrittää pysäyttää automaation on ajan mittaan luuseri. Koska voit työntää sormesi patoon, mutta joku muu kohta on halkeamaisillaan joka tapauksessa. Jos sanot ettemme voi automatisoida rekkoja, alat ehkä sanoa että meidän tulisi poistaa myös varastojen automaatio. Et voi pysäyttää sitä kaikkea.”

Ensimmäisen ja toisen teollisen vallankumouksen aikaansaama yhteiskunnallinen epävakaus toi mukanaan monia ääriliikkeita. Monet eivät ole tietoisia esimerkiksi siitä, että natsismi nousi populistisena vastareaktiona teolliseen vallankumoukseen. Monet natsijohtajat olivat teollisen vallankumouksen vastaisia ”takaisin luontoon” -tyyppejä, joilla oli nostalginen kaipuu Euroopan esiteolliseen menneisyyteen. Olen kirjoittanut  ennestään jo siitä kuinka Prinssi Charlesin taaksepäin katsova maailmankuva on lainattu pohjimmiltaan natsien luontoa romantisoivista panteistisista uskomuksista (ks. Pohdintaa tekoälystä. Prinssi Charlesin sota koneita vastaan ja sen juuret natsien luontoromantiikassa. Charlesin kaksiselitteinen suhde teknologiaan). Charles on noussut viimeaikoina myös neljättä teollista vallankumousta, robotiikkaa ja keinoälyä vastaan (ainakin retorisesti sillä tekojensa puolesta hän on näyttänyt myös edistäneen sitä). Jos hän puhuisi robotiikan ja keinoälyn puolesta, hänen olisi mahdotonta saada massojen tukea, kun lisääntyvä automaatio johtaa miljoonien työttömyyteen. On siis mahdollista, että tulevana vuosikymmenenä Charlesin kaltainen takapajuisuudestaan pilkattu aatejohtaja nähdään massojen silmissä kaukonäköisenä profeettana ja visionäärinä. Charles ennusti tätä itsestään jo vuonna 1981:

Kenties olemme juuri hyväksyneet sen olevan Jumalan tahto, että epäortodoksinen yksilö on tuomittu vuosiksi turhautumiseen, naurunalaiseksi, ja epäonnistumiseen näytelläkseen hänen osaansa asioiden suunnitelmassa, kunnes se päivä saapuu jolloin ihmiskunta on valmis vastaanottamaan hänen sanomansa – sanoman, jonka hän kenties havaitsee vaikeaksi selittää itse, mutta jonka hän tietää tulevan paljon syvemmästä lähteestä, kuin tietoisesta ajattelusta.



 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: