Valtamedia sivuuttaa jälleen El Pason terroristin todellisen ideologian ja motiivin: Malthusialainen ekofasismi.

Yhdysvaltain jokaisen joukkoampumisen jälkeen demokraateilla on tullut tavaksi hyödyntää tragediaa poliittisiin päämääriinsä vierittääkseen siitä syyn presidentti Donald Trumpille, hänen tukijoilleen, Yhdysvaltain kansalliselle kivääriyhdistys NRA:lle ja perustuslain toisen lisäyksen puolustajille. Ensivuoden vaalien presidenttiehdokkuudesta kilpailevista demokraattijohtajista monet ovat jo syyttäneet Texasin El Pason ja Ohion Daytonin saman vuorokauden sisällä tapahtuneesta massamurhasta Trumpin laittoman maahanmuuton vastaista ”rasistista” retoriikkaa. Juuri ennen verilöylyä El Pason 21 -vuotias ampuja Patrick Crusius julkaisi internetissä lyhyen manifestin nimeltä ”Epämiellyttävä totuus” (nimi on lainattu Al Goren kuuluisasta ”dokumentista”). Siinä Crusius kertoo saaneen inspiraation Walmartin kauppakeskuksessa 20 ihmistä tappaneeseen ja 26 haavoittaneeseen terrori-iskuunsa toiselta äärioikeistolaiselta massamurhaajalta, Uuden-Seelannin Christchurchin moskeijahyökkääjältä, joka kuvaili poliittista ideologiaansa ”ekofasismiksi” omassa manifestissaan nimeltä The Great Replacement (ks. Uuden Seelannin moskeijaan hyökännyt terroristi oli EKOFASISTI. Miksi media ei puhu tästä?). 

Valtamedia näyttää keskittyvän kovin valikoivasti terroristien motiiveihin aina kun se edistää heidän narratiiviaan Donald Trumpista ”uutena Hitlerinä”, jonka poliittinen retoriikka on vahvistanut valkoisen ylivallan äärioikeistolaisia ryhmittymiä ympäri maailmaa. Aina siitä lähtien kun Trump ilmoitti pyrkivänsä prosidentiksi kesäkuussa 2015, liberaali valtamedia on vääristänyt Trumpin puheita tai irrottanut ne asiayhteydestään esittääkseen hänet äärioikeistolaisena rasistina. Kun Trump piti puheen missä hän julisti presidenttiehdokkuutensa, valtamedia loi valheen jonka mukaan Trump olisi viitannut siinä kaikkiin meksikolaisiin ja latinoihin raiskaajina ja rikollisina, vaikka hän sanoi aivan selvästi, ”oletan osan heistä olevan hyviä ihmisiä” ja ettei ”Meksiko lähetä parhaimpiaan, he eivät lähetä teitä, he lähettävät ihmisiä, joilla on paljon ongelmia ja jotka tuovat nämä ongelmat mukanaan meille. He tuovat huumeet. He tuovat rikollisuuden. He ovat raiskaajia.” Sama tapaus kesän 2017 Charlottesvillen tapahtumissa missä äärioikeisto ja äärivasemmisto otti yhteen Etelävaltioiden sotasankari Robert E. Leen patsaan poistamista tai säilyttämistä koskevan kiistan johdosta ja missä Heather Heyerin -niminen nuori nainen sai lopulta surmansa ja 19 muuta loukkaantui uusnatsin yliajon jälkeen.

(lue: Yhdysvallat toisen sisällissodan partaalla Charlottesvillen tapahtumien jälkeen. Kuinka natseja avustanut juutalainen miljardööri George Soros yrittää kaataa Trumpin hallinnon uusnatsien ja “antifasistien” avulla?)

Charlottesvillen tapahtumien jälkeen valtamedia väitti Trumpin kutsuneen uusnatseja ”hyvin hienoiksi ihmisiksi”, vaikka tragediaa seuranneessa puheessaan hän sanoi jälleen täysin selvästi: ”Minä en puhu uusnatseista ja valkoisen ylivallan kannattajista – koska heidät tulisi tuomita täysin. Mutta sinulla oli monia muita ihmisiä tässä ryhmässä muita kuin uusnatseja ja valkoisen ylivallan edustajia. Okei? Ja lehdistä on kohdellut heitä hyvin epäreilusti.” Jopa CNN:n poliittinen kommentoija Steve Cortes myöntää ParagerU:n videolla, että USA:n valtamedia ”levitti tahallisen valheen, mikä on myrkyttänyt kansallisen dialogiamme.” Jo pelkkä ajatus siitä, että presidentti, jonka vävy Jared Kushner on ortodoksijuutalainen, jonka tytär Ivanka Trump kääntyi juutalaisuuteen naidessaan Kushnerin ja joka itse on Yhdysvaltain historian Israel-myönteisin presidentti, olisi salaisesti uusnatsien kannattaja, on täysin naurettava. Esimerkkejä median vääristelystä ja valheista on jo niin monia, että niillä voisi täyttää kokonaisen kirjan sivut. Kun Trump kutsui äärimmäisen väkivaltaisen MS13 rikollisjengin jäseniä ”eläimiksi”, media jätti tahallisesti pois puheen kontekstin ja raportoi hänen viitanneen meksikolaisiin maahanmuuttajiin eläimiksi. Kun Trump kutsui äsken Baltimoren kaupunkia ”iljettäväksi, rottia ja jyrsijöitä kuhisevaksi sekasotkuksi”, niin media ja demokraatit antoivat ymmärtää presidentin viitanneen alueen mustiin asukkaisiin ”iljettäviksi rotiksi”, vaikka hän viittasi alueen kirjaimelliseen sekasotkuun ja rottaongelmaan, joka on seurausta demokraattien epäonnistuneesta politiikasta mustien asuinalueilla.

El Pason ja Daytonin joukkoammuskeluissa media on keskittynyt jälleen El Pason ampujan muukalaisvihamieliseen äärioikeistolaiseen taustaan, mutta sivuuttaa sitten Daytonin ampujan Connor Bettsin äärivasemmistolaisen taustan. Betts kuvaili Twitterissä itseään vasemmistolaiseksi, sanoi tukevan sosialismia, kertoi äänestävänsä demokraattipuolueen presidenttiehdokas Elizabeth Warrenia ja uudelleentviittasi usein äärivasemmistolaisen antifa -terrorijärjestön Twitter -tiliä. Hän kirjoitti myös, ”polta maailma maantasalle aloittaaksesi uuden” ja ”Heil Satan”. El Pason ampuja oli Christchurchin moskeijahyökkääjän tapaan äärioikeistolainen ekofasisti, joka uskoi ekologisen tuhon, luonnonvarojen väärinkäytön ja väestönräjähdyksen ajavan ihmisiä asuinseudultaan ja uhkaavan syrjäyttää Amerikan valkoisen kantaväestön. Vaikka ampuja sanoo vastustavan avoimia rajoja, laitonta maahanmuuttoa sekä ilmaista terveydenhuoltoa laittomille maahantulijoille, asioita jotka luonnehtivat Trumpin retoriikkaa ja Amerikan republikaanipuoluetta, niin hän kirjoittaa myös:

Minun ideologiani ei ole muuttunut vuosiin. Mielipiteeni automaatiosta, maahanmuutosta ja muusta edeltää Trumpia ja hänen kampanjaansa presidentiksi. Panen tämän tähän, koska jotkin ihmiset tulevat syyttämään presidenttiä tai tiettyjä presidenttikandidaatteja hyökkäyksestä. Tämä ei ole tapaus. Tiedän, että media tulee luultavasti kutsumaan minua valkoisen ylivallan kannattajaksi joka tapauksessa ja syyttämään Trumpin retoriikkaa. Media on pahamaineinen sen valeuutisista. Heidän reaktionsa hyökkäykseen tulee todennäköisesti vain vahvistamaan sen.

On syytä mainita, että Christchurchin moskeijaterroristi Brenton Tarrant vastasi omassa manifestissaan itselleen esittämään kysymykseen, ”Olitko/oletko Donald Trumpin tukija? Uudistuneena valkoisen identiteetin ja yhteisen päämäärän symbolina? Toki. Politiikan tekijänä ja johtajana? Hyvä jumala en todellakaan.” Hän kirjoitti tavoitteenaan olleen sisällissodan lietsominen Amerikan vasemmiston ja oikeiston välille lisäämällä painetta tiukempaan asekontrolliin perustuslain toisen lisäyksen purkamiseksi. Eräässä kohtaa hän sanoi, ”Sisällissota niin kutsutussa ’sulatusuunissa’, joka on Yhdysvallat, tulisi olla ensisijainen päämäärä lännen egelitaarisen, individualistisen ja globalistisen valtakulttuurin vallastasyöksemiseksi.” Tarrant ei siis ollut mikään läntisen sivilisaation ja sen juutalaiskristillisten arvojen puolustaja. Tässä kohtaa hän löytäisi yhteisen sävelen vasemmistoradikaalien kanssa. Hän saarnasi monessa kohtaa lännen perinteisiä arvoja, kuten individualismia vastaan missä ”yksilö on kaikki kaikessa ja rotu on arvoton”. Tällainen ryhmämentaliteetti ja identiteettipolitiikka on ominaista sekä äärioikeistolle että äärivasemmistolle. Molemmissa ääriaatteissa ryhmän edut pannaan yksilön etujen edelle ja ihmiset tuomitaan sen perusteella mihin ryhmään he kuuluvat, ei heidän yksilöllisten ominaisuuksiensa perustalla. Myös rasismi on vallitsevaa molemmissa ääriaatteissa. Äärivasemmistolle se ilmenee vihana valkoista kantaväestöä kohtaan ja äärioikeistolle vihana ei-valkoisia vähemmistöjä kohtaan.

Koska El Pason ampuja Patrick Crusius sai vaikutteensa Tarrantin manifestista, on kysyttävä että oliko tämä hänenkin nimenomainen päämääräänsä? Lietsoa sisällisota Yhdysvaltain oikeiston ja vasemmiston välille läntisen sivilisaation hegemonian tuhoamiseksi. Hylätessään individualismin Tarrant ja Crusius hylkäävät luonnollisesti myös läntisen sivilisaation peruspilarin, uskon yksilön elämän pyhyyteen, jonka elämää kenelläkään muulla kuin Jumalalla (elämän antajalla) ei ole lupa riistää. Crusius esimerkiksi oikeuttaa tekonsa sillä, että hallitukset tappavat paljon enemmän sodissa kuin yksikään terroristi. Hän kirjoitti, ”Argumentti siitä, että massamurha on okei kun se on hallituksen oikeuttamaa on absurdi. Hallituksemme on tappanut paljon enemmän ihmisiä paljon vähemmästä.” Vaikka kirjoittaja voi olla oikeassa sodan moraalittomuudesta, niin ero on vain siinä, että sodan päämäärä ei tulisi olla koskaan viattomien siviilien murhaaminen. Massamurhaajat ja terroristit eivät näytä tekevän eroa sotilaiden ja siviilien välillä.

Pelkkä usko avoimiin tai suljettuihin rajoihin ei johda ketään massamurhiin. Olisi yhtä tyhmää sanoa terroristien motiivin nousseen Trumpin vahvan rajavalvonnan retoriikasta kuin sanoisimme sen nousseen Elizabeth Warrenin avointen rajojen retoriikasta. Sivistyneet ihmiset osaavat väitellä poliittisista erimielisyyksistään ilman, että he tarrautuvat toistensa kurkkuihin tai vaativat poliittisten vastustajiensa ampumista. Mutta valitettavasti tällaisia joukkoampumisia käytetään poliittisen vastapuolen demonisoimiseen niin Amerikan vasemmiston kuin oikeistonkin riveissä (vaikka enemmän vasemmiston taholta). Poliittiset erimielisyydet eivät johda ketään kuitenkaan massamurhiin. Ihmiselämän pyhyyttä ylenkatsova identiteettipolitiikka johtaa. Kollektivistinen ideologia, mikä asettaa jonkin ”suuremman yhteisen hyvän” – on se sitten rotu, luonto tai aate – ihmisyksilön edelle, löytää aina jonkin tekosyyn ihmisten tappamisen oikeuttamiseen. Mitäpä nyt yhden, sadan tai edes miljoonan kuolemalla, jos vaakalaudalla on koko rodun tulevaisuus tai planeetta maan säilyttäminen jälkipolville. El Pason ampuja ei ollut amerikkalaisen elämäntyylin ystävä, koska näki sen uhkana ympäristön säilymiselle. Hänen manifestissaan ilmenee selkeän ekofasistinen sävy ”maan rajallisista luonnonvaroista” ja ”liikaväestön” vähentämisen tarpeesta.

Amerikkalainen elämäntyyli tarjoaa kansalaisillemme uskomattoman elämänlaadun. Kuitenkin, elämäntyylimme tuhoaa maamme ympäristön. Ympäristön hävitys luo massiivisen taakan tuleville sukupolville. Suuryritykset johtavat ympäristömme tuhoa häpeämättömästi ylikäyttämällä luonnonvaramme. Tämä on ollut ongelma vuosikymmmeniä. Esimerkiksi, tätä ilmiötä on kuvattu erinomaisesti vuosikymmeniä vanhassa klassikossa ”The Lorax”. Vedenjakajat ympäri maata, etenkin maatalousalueilla, on kulutettu loppuun. Raikas vesi on saastutettu maatalous ja öljynporausoperaatiolta. Kuluttajakulttuuri luo tuhansia tonneja tarpeetonta muovi- ja elektronijätettä, ja kierrätus joka auttaa hidasatamaan tätä on lähes olematonta. Kaupunkien leviäminen luo tehottomia kaupunkeja, jotka tuhoavat tarpeettomasti miljoonia eekkereitä maata. Jumala yksin tietää kuinka monen puun arvosta paperipyyhkeet pyyhkivät juuri vettä käsistämme. Kaikki mitä olen nähnyt ja kuullut lyhyen elämäni aikana on johtanut minut uskomaan, että keskiverto amerikkalainen ei ole halukas muuttamaan heidän elämäntyyliään, vaikka muutokset aihauttaisivat vain pientä epämukavuutta. Hallitus on haluton käsittelemään näitä asioita tyhjiä lupauksia enempää koska he ovat suuryritysten omistuksessa. Suuryritysten, jotka pitävät myös maahanmuutosta, koska enempi ihmismäärä merkitsee suurempaa markkinaa heidän tuotteilleen. Haluan vain sanoa, että rakastan tämän maan ihmisiä, mutta perhana suurin osa teistä on vain liian jääräpäitä muuttamaan elämäntyyliään. Joten seuraava looginen askel on vähentää luonnonvaroja käyttävien ihmisten määrää Amerikassa. Jos pääsemme eroon tarpeeksi suuresta määrästä ihmisiä, silloin elämäntyylimme voi tulla paljon kestävämmäksi.

Jotkin konservatiivit ovat siteeranneet ampujan kannatusta vasemmistolaisille ohjelmille kuten universaali perusturva ja universaali terveydenhuolto (kaikille muille paitsi maahanmuuttajille). Tällä on kuitenkin yhtä vähän tekemistä terroristin motiiviin kanssa kuin hänen kannatuksellaan oikeiston ajamille ohjelmille kuten tehostetulle rajavalvonnalle laittoman maahanmuuton pysäyttämiseksi.  Tällaisiin epäolennaisuuksiin keskittyminen vie vain huomion terroristin todellisesta motiivista ja luo yhä suurempaa polarisoitumista jo hyvin jakaantuneeseen ja vihamieliseen USA:n poliittiseen ilmapiiriin. Jokainen voi nimittäin nähdä ihmisten massamurhaan johtavan terroristin logiikan yllä lainatusta kohdasta: 1) Amerikka kuluttaa loppuun sen luonnonvaransa konsumeristisella elämäntyylillään. 2) Koska luonnonvarat eivät riitä kaikille ja ihmiset ovat haluttomia muuttamaan elämäntyyliään, ainoaksi vaihtoehdoksi jää luonnonvaroja kuluttavien ihmisten vähentäminen. 3) Maahanmuuttajat uhkaavat syrjäyttää maan valkoisen kantaväestön, joten ”ylimääräisen väestön” vähentäminen tulisi aloittaa heistä.

Monet Amerikan oikeistolaiset ovat huolissaan laittomasta ja laillisestakin maahanmuutosta ei vain sen tähden, että laiton maahanmuutto edistää rikollisuuden ja huumekartellien maahanpääsyä, mutta koska ei-valkoiset vähemmistökansat äänestävät yleensä demokraatteja (demokraattipuolue on onnistunut myymään itsensä jo vuosikymmeniä vähemmistöjen oikeuksien puolustajana). Republikaanien ollessa ainoa puolue, joka puolustaa yhä kristinuskoa, Amerikan juutalaiskristillistä arvopohjaa, ja perustuslain kirjaimellista tulkintaa, republikaaneja tyypillisesti äänestävän valkoisen kantaväestön siirtyminen latinoiden maahanmuuton myötä vähemmistöksi, nähdään siten uhkana koko amerikkalaisen elämäntavan säilymiselle. Myös El Pason ampuja sanoi tämän olleen yksi syy hänen huoleensa maahanmuutosta ja syytti sekä demokraatti- että republikaanipuoluetta maahanmuuton edistämisestä yhdessä siitä hyötyvien suuryritysten kanssa. Hän kirjoitti:

Demokraattipuolue tulee omistamaan Amerikan ja he tietävät sen. He ovat jo aloittaneet muutoksen nojaamalla vahvasti latinalaiseen äänestäjäkuntaan ensimmäisessä demokraattiväittelyssä. He aikovat käyttää avoimia rajoja, ilmaista terveydenhuoltoa laittomille, kansalaisuutta ja muuta säätääkseen poliittisen vallankaappauksen tuomalla ja laillistamalla miljoonia uusia äänestäjiä. Tämän tapaisella politiikalla, demokraattien latinotukijat tulevat olemaan lähes yksimielisiä tulevaisuudessa. Vahva latinoväestö Texasissa tulee tekemään meistä demokraattien linnakkeen. Texasin ja muutaman muun vahvan latinoväestön omaavan osavaltion häviäminen demokraateille on ainoa asia, mikä vaaditaan heidän lähes jokaisen presidentinvaalinsa voittoon. Vaikka republikaanipuolue on myös kauhea. Monet ryhmät republikaanipuolueen sisällä ovat suuryrityksille myönteisiä. Suuryritysten myönteisyys = maahanmuuton myönteisyys. Mutta jotkin ryhmät republikaanipuolueen sisällä eivät priorisoi suuryrityksiä meidän tulevaisuutemme edelle. Joten demokraatit ovat lähes yksimielisiä tuessaan maahanmuutolle samalla kun republikaanit ovat jakaantuneet siitä. Vähintäänkin republikaanien kanssa, massamaahanmuuttoa ja kansalaisuutta voidaan suuresti vähentää.

Tällaisessa järkeilyssä on oma sisäinen logiikkansa eikä maahanmuuttokriittisyys ole vielä rasismia, vaikka se voi johtaa toki rasistisiin tuntemuksiin. Seuraan paljon oikeistolaisia (ja joitakin vasemmistolaisia) Youtube-kanavia, ja osa tällaista aatesuuntaa edustavista oikeistolaisista ovat hyvin järkeviä ja maltillisia ihmisiä. Mutta kuten terroristi sanoi, Amerikan republikaanipuolue on hyvin kirjava eikä kaikki heistä ole yhtä maahanmuuttokriittisiä kuin toiset. Toiset painottavat enemmän kulttuurisen sodan voittamista kuin republikaanien perinteisen äänestäjäkunnan eli Amerikan valkoisen kantaväestön säilyttämistä enemmistönä. Demokraattipuolue on onnistunut kaappaamaan jo vuosikymmeniä vähemmistöjen äänet esiintymällä sorrettujen ja syrjäytyneiden puolestapuhujana, mutta tämä on muuttumassa vähitellen sellaisten henkilöiden kuten Candace Owensin ja Brandon Strakan myötä, joka perusti reilu vuosi sitten #WalkAway -liikkeen, mikä rohkaisee demokraatteja kävelemään ulos demokraattipuolueesta ja heräämään valtamedian heille syöttämiin valheisiin. El Pason terroristin päällimmäisenä motiivina ei ollut kuitenkaan hänen maahnmuuttokriittiset tai muukalaisvastaiset tuntemukset, vaan hänen ekofasistinen uskonsa luonnonvarojen riittämättömyyteen kasvavalle väestölle.

Jos maailmankuvasi on se, että maailmassa on liikaa ihmisiä, niin löydät kyllä tekosyyn niiden vähentämiseen, oli taustasi sitten värillisiä vihaavassa äärioikeistossa tai valkoisia vihaavassa äärivasemmistossa. Jos et usko individualismiin tai ihmiselämän pyhyyteen, niin löydät kyllä aina jonkin oikeutuksen viattomien surmaamiseen. Terroristin malthusilainen aatemaailma on pohjimmiltaa täysin sama kuin Pentti Linkolan ja Prinssi Charlesin. Tästä syystä olen varoittanut ihmisiä ekofasismista jo vuosia. Kirjoitin edellisessä artikkelissani kuinka myös Charlesin nuorin poika Harry sanoi maailmassa olevan liikaa ihmisiä (ks. Radiotoimittaja Julia Hartley-Brewer sanoo Englannin kuningasperheestä: “He kuuluvat tuomionpäivän kulttiin, joka näkee ihmisen maan loisena”. Prinssi Harry jatkaa perheensä rasistista perintöä samalla kun kiinnittää huomion olemattomaan rasismiin.) Prinssi Philip ja Charles ovat olleet kuningasperheen kaikkein selväsanaisimpia heidän malthusilaisesta maailmankuvastaan ja halustaan tappaa ihmisiä liikaväestön vähentämiseksi. Valitettavasti lähes kaikki valtamediassa ovat vaienneet terroristin ekofasistisesta motiivista ja keskittyneet vain hänen äärioikeistolaisiin uskomuksiinsa. Olin positiivisesti yllättynyt kun vasemmistolainen Huffington Post verkkolehti oli ainoa, joka raportoi tästä artikkelissaan El Pason terrorismi epäillyn oletettu manifesti tähdentää ekofasismin elpymistä. Päätän kirjoitukseni artikkelin seuraaviin katkelmiin:

Manifesti siteeraa nimenomaisesti 74-sivuista viestiä, jonka Uuden-Seelannin Christchurchin kahdessa moskeijassa 51 palvojan tappamisesta syytetty asemies julkaisi internetissä maaliskuussa. Syytetty ampuja Brenton Tarrant, 28 -vuotias valkoinen australialainen, kuvaili itseään kolmesti ”ekofasistiksi”, jonka motiivina oli karkoittaa maahantulijoiden aallot, jotka pakenivat ilmastonmuutoksen tuhoamia maailman alueita… Mutta kun planeettaa lämmittävät päästöt jatkavat kuohuntaansa ja tiedemiesten ennustukset kasvavat yhä vakavammaksi, ekofasismi kokee sen jälleenelpymisen alakulttuurin äärioikeistolaisessa ekstremistisessä verkossa. Se tulee keskellä uudelleenherännyttä kiinnostusta Ted Kaczynskiin, tuomittuun terroristiin joka on tunnettu nimellä Unabomber. Kaczynski – kuten hänen äsken löydetty online fanikuntansa, jotka usein erottavat itsensä mänty emojilla sosiaalisessa mediassa – allekirjoittavat ”pelastusvene etiikan”. Termin keksi 1970 -luvulla ekologisti Garrett Hardin, kuvaamaan ideaa, jonka mukaan ”perinteinen humanitäärinen näkemys ’syyllisyyden rasittama’, ’omantunnon lamauttama’ liberaali” uhkaa luonnon tasapainoa. Uskomus voi jäljittää juurensa takaisin 1700 -luvun englantilaiseen filosofi Thomas Malthusiin, joka teorioi että maailman väestönkasvu ylittäisi saatavilla olevat luonnonvarat kohdatakseen ihmisen perustarpeet ilman moraalista pidättäytymistä tai laajalle levinnyttä tartuntatautia, nälänhätää tai sotaa lauman harventamiseksi. Syyskuussa 2017 valkoisten nationalistien aikakauslehti Amerikan Renesanssi kysyi sen lukijoiden kysymyksissä: ”Mitä se merkitsee valkoisille jos ilmastonmuutos on totta?” Mahtipontinen essee ihmetteli onko ”väestönräjähdys globaalissa etelässä yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa” demonstroidusti ”suurin yksittäinen ulkoinen uhka läntiselle sivilisaatiolle” – jopa ”paljon vakavampi kuin islamilainen terrorismi tai latinoiden laiton maahanmuutto.”



 

 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s