Eräs kristitty sisar kommentoi Youtubessa eskatologisia väitteitäni Prinssi Charlesista kriittiseen sävyyn ja kehotti minua katsomaan Keijo Lindemanin opetuksia Antikristuksesta, joka kuulemma ”opettaa Raamattua Raamatulla”. Lainasin jo Lindemanin kirjaa Supervaltojen nousu ja tuho 70 -luvulta reilu neljä vuotta sitten julkaisemassani 700 -sivuisessa nettikirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus. Tuohon aikaan Lindeman opetti vielä futuristista eskatologiaa, mutta nyt hän näyttää opettavan historisistista eskatologiaa paavista tai paavinvallasta Antikristuksena. Heprealaisten juurien seurakuntiin kuuluva isoveljeni on kehunut hänen opetuksiaan, joten arvelin että Keijo seuraisi tätä nykyä Toora -liikkeen opetuksia. Arvasin oikein (ks. Muutamia ajatuksia heprealaisten juurien liikkeen opista. Miksi en ole lähtenyt tähän liikkeeseen mukaan?).
1500 – 1800 -luvuilla protestanttisessa kristikunnassa vaikuttanut historisistinen profetiantulkinta on saanut uudistunutta suosiota heprealaisten juurien seurakunnissa, jotka opettavat keisari Konstantinuksen ja sittemmin paavinvallan ”muuttaneen ajat ja lain”, kuten Dan. 7:25 ennustaa. Jokainen kirjoituksiini perehtynyt tietää, että kannatan ”integroitua profetiantulkintaa”, joka sovittaa yhteen historisismin ja futurismin. Esitin tällaisen profetiantulkinnan perusteeksi hyvin seikkaperäiset historialliset ja raamatulliset perusteet kirjani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? luvuissa 12 – 13. Kunnioitan Lindemanin pitkää kutsumustyötä eskatologian opettajana, eikä tarkoitukseni ole hyökätä häntä vastaan, mutta löysin hänen alapuolisesta opetuksestaan monia ongelmia. Lindeman esimerkiksi opettaa, että Danielin 7. luvun neljännestä pedosta noussut pieni sarvi olisi viitannut Konstantinus Suuren 300 -luvulla perustamaan kirkon ja Rooman keisareiden väliseen kristilliseen maailmanvaltaan, joka jatkui myöhemmin Rooman paavien vallassa.
Hän yhdistää myös sarven pudottamat kolme aikaisempaa sarvea 300 -luvun tapahtumiin. Mutta Lindeman opetti itse kirjassaan Supervaltojen nousu ja tuho, että neljännestä pedosta (Rooman keisarikunnasta) nousseet kymmenen sarvea nousi esiin vasta 400 -luvulla jKr. Kuinka siis pieni sarvi, jonka näky kertoo nousevan näiden kymmenen jälkeen ja pudottavan niistä kolme, voisi ilmestyä jo 300 -luvulla? Kuten olen osoittanut omassa kirjassani, nämä Rooman valtakunnan jakaneet kymmenen sarvea ennustettiin useimpien kirkkoisien Danielin kirjaa koskevissa kommentaareissa 100 – 400 -luvulla jKr. Se myös toteutui täysin sananmukaisesti vuonna 476, kun Länsi-Rooma tuhoutui pohjoisten germaaniheimojen invaasioissa ja jaettiin kymmeneen kuningaskuntaan (Itä-Rooma mukaan lukien). Pienen sarven tulisi ilmestyä siis vasta näiden myöhäisantiikin tapahtumien jälkeen. Perustelin kirjassani myös sen kuinka pienen sarven nousu viittasi profetian esitäyttymyksellisessä ulottuvuudessa paavillisen kirkkovaltion nousuun 756/781 jKr. Pipin Pienen lahjoituksen ja Kaarle Suuren 25 vuotta myöhemmän kodifikaation myötä.
Tähän historian aikakauteen tulisi liittyä myös sarven 1260 päiväisen/vuotisen valtakauden alku ja ”aikojen ja lakien muuttaminen”. On lukuisia historiallisia ja raamatullisia todisteita siitä, että kristityt olisivat viettäneet sunnuntaipyhää jo ensimmäisen vuosisadan alkuseurakunnassa. Myöhäisintään tämä alkoi ainakin 100 – 200 -luvulla jKr. Ei siis vasta Konstantinus Suuren aikana 300 -luvulla jKr. Sama koskee myös joulun ja pääsiäisen kaltaisia kirkkohistoriallisia juhlapyhiä. Jos siis pieni sarvi nousi vasta Rooman vallan tuhon jälkeen 500 – 700 -luvulla jKr., niin miksi aikojen ja lakien muuttaminen olisi tapahtunut useita vuosisatoja tätä edellä? Osoitin kirjassani myös sen, että ajat ja laki Daniel 7:25:ssä ei viittaa heprealaisiin juhlapyhiin vaan suuriin historiallisiin aikakausiin ja epookkeihin, sillä samaa heprealaista zeman -sanaa käytetään myös jakeissa 12 ja 22, joiden jokainen voi nähdä puhuvan historiallisista epookeista eikä heprealaisista juhlapyhistä.
