Olen keskittynyt blogissani yleensä poliittisiin ja eskatologisiin aiheisiin. En pidä itseäni niinkään raamatunopettajana, sillä asiantuntemukseni painottuu lähinnä Raamatun profeetallisiin teksteihin ja niiden erilaisiin tulkintoihin kirkon 2000-vuotisessa historiassa. Jätän siis yleensä laajemmat teologiset kiistakysymykset minua pätevimpien päänvaivaksi. Raamattu opettaa kuitenkin kristittyjen yleistä pappeutta (1. Piet. 2:9, Ilm. 1:6), joten Pyhä Henki voi opettaa muita myös maallikoiden suulla. Kenenkään ei tulisi suhtautua opettajan tehtävään liian kevyesti, sillä Raamattu sanoo, ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.” (Jaak. 3:1-2) Jotkut kristityt vaativat toisiltaan täydellistä puhdasoppisuutta, ottamatta huomioon, että pätevimmätkin sananopettajat ”monessa kohtaa hairahtuvat”, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Kristittyjen pitäisi karttaa sellaisia opettajia, jotka ylpeydessään uskovat, ettei heissä ole syntiä ja ettei heidän opetuksissaan olisi mitään moittimista. Tämä mielessä päätin myös oman kirjani seuraaviin sanoihin: ”Mutta vain Jumala yksin tietää. Toki voin olla myös erehtynyt, sillä kukaan meistä ei ole erehtymätön. Ei edes paavi.”
Kukaan meistä ei saisi olla kritiikin ja nuhtelun yläpuolella. Toki jokaisella on oikeus puolustautua jos heihin kohdistettu kritiikki ei ole oikeutettua tai vailla raamatullista perustaa. Tästä esimerkkinä Pekka Immosen eskatologisia tutkimuksiani kohtaan esittämä kritiikki syyskuussa 2015. Hän ei ollut viitsinyt edes lukea 700-sivuista kirjaani ja hyökkäsi minua vastaan pelkän mutu-tuntuman pohjalta olematta lainkaan perillä tutkimusteni syvyydestä. Toukokuussa 2018 julkaisin blogissani pitkän artikkelin tästä kirjeenvaihdostani herra Immosen kanssa (ks. 27 itsenäistä syytä siihen miksi uskon Prinssi Charlesin olevan Raamatun Antikristus). Monet kristityt ovat törmänneet ehkä lähipiirissään heprealaisten juurien liikkeen erilaisiin ryhmittymiin tai ovat siinä itse mukana. Tyypillisesti nämä ryhmät painottavat kristillisen kirkon historiassa vallinnutta antisemitismiä ja korvausteologiaa, jonka liike katsoo saaneen alkunsa siitä kun keisari Konstantinus ”muutti ajat ja lain” 300 -luvulla jKr. Lyhyesti sanoen nämä liikkeet vaativat paluuta kristillisen kirkon heprealaisiin juuriin, mikä tarkoittaa mm. juutalaisten juhlapyhien (viikko-, kuukausi- ja vuosijuhlien) viettoa ja juutalaisten ruokavaliosäädösten eli košer-aterian noudattamista.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan jos kristityt haluavat osoittaa rakkautta juutalaisille ja yhteenkuuluuvutta Israelin-kansan kanssa osallistumalla Pesahin tai Jom Kippurin kaltaisiin heprealaisiin vuosijuhliin, kokoontuvat yhteen sapatin viettoon, puhaltavat seurakunnissaan shofaria ja laulavat heprealaisia ylistyslauluja. En ole myöskään sitä vastaan jos he eivät halua viettää perinteistä suomalaista joulua tai pidättäytyvät syömästä sianlihaa tai muita saastaisina eläiminä pidetyttyjä ruokia. Minusta jokaisen perheen tulisi kunnioittaa niiden jäseniensä henkilökohtaista vakaumusta, jotka ovat liittyneet tällaisiin seurakuntiin. Raamatun keskeisin sanoma kiteytyy seuraavaan lausuntoon: ”Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus… Jos joku sanoo: ”Minä rakastan Jumalaa”, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä” (1. Joh. 4:7) Kaikkinainen opillinen kiihkoilu ja vihanpito Kristuksen ruumiin jäsenten kesken on tätä käskyä vastaan. Raamattu tuomitsee monissa kohdin hengellisen kiihkoilun. Kuten Jaak. 3:13-18 sanoo:
Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä. Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Tämä on yleensä näkyvin merkki siitä mistä hengestä jokin liike tai opetus on lähtöisin. Jos opettaja ei eroa paljoakaan islamilaisista fundamentalistisaarnaajista, jos heidän oppinsa on täynnä vihaa ja kiihkoa toisuskovia ja syntisiä vastaan, niin silloin heidän viisautensa ei ole ylhäältä tulevaa viisautta vaan sielullista ”riiivaajien viisautta”. Se voi pukeutua tosin pyhäksi vihaksi syntiä ja harhaoppeja vastaan, mutta siitä puuttuu rakkaus langenneita ja eksyneitä kohtaan. Tällainen hengellinen kiihkoilu voi pesiytyä mihin tahansa kristilliseen yhteisöön. Vaikka sen oppi olisi raamatullisesti moitteetonta, jos se tuodaan riitaisuuden ja katkeruuden hengessä, niin silloin se jo hairahtuu siitä rauhan ja sävyisyyden hengestä, joka luonnehti Jeesuksen ja apostolien lähetystyötä. Huomaa miten Jaakob luonnehtii hengellistä viisautta: ”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.” Nämä kaikki ominaisuudet puuttuvat kiihkoilusta. Hengelliset kiihkoilijat eivät ole rauhaisia, lempeitä tai taipuisia. Fundamentalistit ovat niin varmoja omasta oikeaoppisuudestaan, etteivät he halua tutkiskella itseään ja omaa opetustaan, laajentaa näköpiiriiään käymällä dialogiaa tai debattia toisuskovien kanssa.
Miksi kirjoitan tästä?
En väitä, että olisin tämän liikkeen asiantuntija ja pahoittelen jo valmiiksi jos sorrun tahattomasti näiden ryhmien opetuksen pelkistämiseen tai jopa vääristämiseen. Ymmärtääkseni tässä liikkeessä on kyse hyvin heterogeenisestä joukosta, joten sitä on vaikea niputtaa minkään yhden sateenvarjon alle. Yhteistä niille on kuitenkin oppi siittä, ettei Jeesus ja apostolit kumonneet koskaan Mooseksen lakiliittoa ja siksi myös pakanakristittyjen tulisi elää lain periaatteiden mukaisesti. Vaikka äärimmillään tämä liike hylkää Paavalin ja Jeesuksen (jota liike kutsuu joko Jeshuaksi tai Jehoshuaksi riippuen Jeesuksen heprealaisen nimen oikeasta ääntämismuodosta) harhaoppisina, kääntyen kristinuskosta kokonaan judaismiin, niin sen maltillisimmat siivet tulkitsevat vain uudelleen Jeesuksen ja Paavalin opetuksen laista ja sanovat 300 -luvun myöhemmän nikealaisen kristinuskon vääristäneen UT:n opin laista erottaakseen seurakunnan sen juutalaisista juurista. Näillä ryhmillä on tapana sekoittaa antisemiittinen harhaoppi nimeltä korvausteologia – jonka myös itse hylkään täysin – kristillisen kirkon perinteiseen opetukseen laista. Korvausteologia, jonka Paavali tuomitsi roomalaiskirjeen 11. luvussa, on kuitenkin erillinen asia, jolla ei ole suoraa yhteyttä Paavalin opetukseen laista.
Minua kaksi- ja puolivuotta vanhempi isoveljeni on ollut mukana tämän liikkeen opeissa jo muutaman vuoden ajan. En kirjoita tätä siksi, että yrittäisin ”käännyttää” hänet, sillä tietääkseni hän ei blogiani juuri koskaan lue. Eikä minulla ole mitään tarvetta käännyttää häntä. Jos hän on löytänyt oman paikkansa ja oikean yhteisön tätä oppia seuraavista ryhmistä, niin olen vain iloinen hänen puolestaan. Itse en ole juuri minkään kristillisen yhteisön jäsen. Vanhempani ovat helluntalaisia ja itse olen liittynyt luterilaiseen kirkkoon rippikouluni jälkeisellä aikuiskasteella (kastamiseni tapahtui raamatulliseen tapaan järvessä, jossa isäni sanoi nähneensä myös käärmeen uiskennelleen samaan aikaan). En ole kuitenkaan aktiivinen osallistuja minkään seurakunnan tilaisuuksiin (syistä joita en nyt lähde selvittämään sen tarkemmin). Voin sanoa löytäneen oman yhteisöni niistä veljistä ja sisarista, joiden kanssa olen saanut jakaa elämääni ja kutsumustyötäni verkossa.
Monissa seurakunnissa kutsumustyöhöni suhtaudutaan suurella epäluulolla. Oriveden paikallisessa helluntaiseurakunnassa isäni oli saanut ensin luvan kirjani mainoksen liittämiseen seurakunnan ilmoitustaululle, mutta joku oli närkästynyt siitä ja vaatinut sen poistamista. Tämä johti siihen, että isäni erosi seurakunnastaan, jossa hän oli ollut jäsen lähes 50 vuotta (eron taustalla oli toki muitakin syitä). Kaltaisilleni kristityille, jotka Jumala on valmistanut ”leirin ulkopuolella” (Heb. 13:13), on hyvin vaikea löytää oikeaa hengellistä yhteisöä. Tällainen ulkopuolisuus on antanut minulle kuitenkin etulyöntiaseman. Kun tarkastelen erilaisia kristillisiä yhteisöjä, minulla ei ole painolastina helluntailiikkeen oppia tai jotain muuta vastaava. On paljon helpompi tarkastella eri liikkeiden oppia kriittisesti ja puolueettomasti kun ei ole itse niiden jäsen. Sanotaanhan sitä, että joukossa tyhmyys tiivistyy. 1600 -luvun ranskalainen tiedemies ja filosofi Blaise Bascal, joka tunnetaan kristinuskoa puolustavista kaunopuheisista kirjoituksistaan, kirjoitti:
Kaikki ihmiskunnan ongelmat johtuvat ihmisen kykenemättömyydestä istua yksin huoneessaan hiljaa.
En nyt sano, että asettaisin itseni kaikkien kristillisten yhteisöjen ulkopuolelle tai yläpuolelle. Jos on pakko lokeroida itsensä johonkin, niin pidän itseäni evankelisen protestanttisuuden seuraajana, mikä kattaa hyvin monia protestanttisia yhteisöjä. Samalla uskon, että Kristuksen todellinen seurakunta ei ole mikään näkyvä instituutio vaan ylittää yksittäisten seurakuntien ja tunnustuskuntien rajat. Jumala tuntee kyllä omansa jokaisen seurakunnan sisällä. Vasta Jeesuksen tullessa nisu ja luste erotetaan toisistaan (Matt. 13:30). Kaikella tällä haluan vain sanoa, ettei tarkoitukseni ole kategorisoida eri uskonyhteisöjä ”harhaoppisiin” ja ”puhdasoppisiin”. En usko, että yhdelläkään uskonyhteisöllä olisi täysin puhdasta oppia. Kuten Jaakob sanoi, ”Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme.” Tämän sanottuani, en pidä heprealaisten juurien ryhmittymien oppia raamatullisena (tai edes historiallisesti pätevänä).
Tällaisten ryhmien oppi voi olla jopa vaarallista jos niissä mennään niin pitkälle, että kielletään koko kristinuskon ydinoppi, jonka mukaan vanhurskautus voidaan saavuttaa ”ilman lain tekoja” (Room. 3:28) uskomalla ja panemalla toivomme yksin Jeesukseen, joka kärsi ristillä meidän syntiemme sijaisuhrina, kantaen sen rangaistuksen joka olisi kuulunut meille. Monissa heprealaisten juurien ryhmissä kuitenkin painotetaan, ettei lain noudattaminen olisi pelastuksen ehto, vaan keino Jumalan miellyttämiseksi ja Hänen tahtonsa täyttämiseksi. Jos lakia ei nosteta pelastuksen ehdoksi, silloin sen ei tulisi jakaa kristittyjä ja tulla veljellisen uskoyhteyden esteeksi (elleivät nämä ryhmät sitten itse halua erottautua kaikesta muusta kristillisyydestä). Paavali opetti roomalaiskirjeen 14. luvussa:
Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Toisin sanoen, emme saa tuomita kristittyjä veljiämme ja sisariamme sen perusteella noudattavatko he juutalaisia dieettimääräyksiä vai ei, tai viettävätkö he sapattia tai ei. Paavali jatkaa opetustaan siten, että meidän olisi hyvä muistaa veljellinen rakkaus ja hienotunteisuus myös näissäkin asioissa:
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää. Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut. Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi; sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen. Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
Paavalin oppi ruosta ja lepopäivän pyhittämisestä oli siis kaksisuuntainen tie. Jos jotakin veljeä loukkaa se, että syömme sikaa jouluisin, niin silloin olisi hyvä pidättäytyä sian syönnistä tuon veljen omantunnon tähden. Samalla Paavali ei kuitenkaan tuominnut siansyöntiä sillä Jeesuksessa ”mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.” Paavali jatkaa, ”Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa. Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.” Asiaa voisi verrata siihen, että jos joku veli pahastuu alkoholin käytöstä pelkkänä ruokajuomana – tai saa entisen alkoholistin sortumaan uudelleen -, niin silloin meidän olisi hyvä pidättäytyä alkoholin käytöstä vaikka Raamattu ei alkoholin kohtuukäyttöä sinällään tuomitsekaan (Aam. 9:14, Joh. 2:91. Tim. 5:23). Uuden Testamentin oppi syömisestä ja juomisesta sanotaan selkeästi 1. Kor. 10:25-26:ssa:
Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden, sillä: ”Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on.”
Jakeet 28 – 33 tarkentaa:
Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden. Mutta jos joku sanoo teille: ”Tämä on epäjumalille uhrattua”, niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden; en tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi? Jos minä sen kiittäen nautin, miksi minua herjataan siitä, mistä kiitän? Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle, niinkuin minäkin koetan kelvata kaikille kaikessa enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat.
Kun jotkin fariseusten lahkosta uskoontulleet juutalaiset vaativat pakanakristittyjä ympärileikkauttamaan itsensä ja noudattamaan Mooseksen lakia, Apostolit teot kertoo apostolien ja vanhinten kokoontuneen Jerusalemiin tutkiakseen asiaa Kirjoitusten valossa. Tutkittuaan asiaa he lähettivät kirjeen Lähi-Idän pakanaseurakunnille missä todettiin:”Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen. Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin… Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” (Ap. t. 15:23-24, 28-29)
Tuohon aikaan eläimiä teurastettiin usein uhrina epäjumalille ja tämä liha myytiin sitten lihakaupassa eteenpäin. Epäjumalille uhrattu liha ei siis viittaa välttämättä vain juutalaisen košer-aterian kieltämiin ruokiin. Nykyään on harvinaista, että lihatiskillä myytäisiin epäjumalien kunniaksi teurastettuja eläimiä. Paavali sitä paitsi sanoi, että jopa epäjumalille uhratun lihan syöminen oli sallittua jos kristityt söivät sitä tietämättä, että se oli epäjumalille uhrattua lihaa. Silloinkin jos asia selvisi, niin epäjumalille uhratun lihan syömistä tuli välttää niiden vuoksi, joilla oli herkkä omatunto, eikä niinkään tuon lihan itsensä tähden. Mitä tulee taas sapatinviettoon, Kol. 2:16-17 sanoo:
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Paavalin periaate kaikessa tässä oli se, että juutalaisten keskuudessa kristittyjen oli hyvä noudattaa juutalaisia tapoja, kun taas kreikkalaisten keskuudessa kristittyjen oli hyvä noudattaa pakanoiden kulttuurisia normeja, voittaakseen ihmiset evankeliumille kaikista kansoista ja kielistä. Vain tällä keinoin evankeliumi on onnistunut leviämään koko maailmaan. Jos länsimaista tulleet lähetystyöntekijät olisivat pakottaneet Afrikan uskoontulleet pukeutumaan länsimaalaiseen frakkiin ja veisaamaan rytmittömiä ja alakuloisia virsiä, niin Afrikka olisi edelleen heimojumalia palvovien kannibaalien asuinseutua (tämä koskee myös tämän päivän alakulttuureita ja siksi näen positiivisena sen, että nykyään on olemassa hyvin monia erilaisia musiikkityylejä, joiden kautta kristityt levittävät evankeliumia erilaisten nuorisokulttuurien keskuuteen). Jos varhaiset katoliset lähetystyöntekijät olisivat tuoneet kristinuskon Suomeen yrittämällä käännyttää meidät juutalaisiin tapoihin, niin on epäselvää olisiko kristinusko saanut koskaan jalansijaa Suomessa. Ellei katoliset benidiktiinimunki olisi tuoneet kristinuskoa Suomeen noin 1000 -luvulla jKr., palvoisimme yhä Kalevalan luonnonjumalia, Väinämöistä ja Seppä Ilmarista.
Jokaisella kansalla on oma kulttuurinen historiansa ja kielellinen perinteensä. Paavalin tahto ei ollut se, että seurakunta levittäisi evankeliumia pakanakansoihin tukahduttamalla samalla niiden kulttuurisen diversiteetin ja sulauttamalla kaikki kansat yhteen heprealaiseen (tai länsimaalaiseen) valtakulttuuriin missä kaikki pakanat viettävät Jom Kippuria ja käyttävät Jeesuksestä Hänen alkuperäistä heprealaista Jeshua-nimeään (heprelaisella ääntämyksellä, ei suomalaisella). On tavanomaista, että vieraiden kielien vaikeasti äännettäviä nimiä saatetaan kääntää kantaväestön suuhun paljon helpommin lausuttavaan muotoon. Näin ollen King James kääntyy meillä Kuningas Jaakoksi, King George Kuningas Yrjöksi, King Charles Kuningas Kaarleksi, jne. Vaikka Raamattu opettaa Jumalan antaneen Hänen Pojalleen nimen Jeshua (tarkoittaen hepreassa ”Hän pelastaa”), joka on ”kaikkia muita nimiä korkeampi” (Fil. 2:9), Raamattu ei opeta missään etteikö tätä nimeä olisi saanut translitteroida tai kääntäää muotoon, joka soveltuu paremmin vieraiden kielien ääntämysmuotoihin. Paavali sanoi:
Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin, ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia – vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa – voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia; heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia. (1. Kor. 9:19-22)
Jeesus ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja
Monet heprelaisten juurien ryhmät ovat lukeneet hyvin Raamattunsa, joten yllä mainitut sanankohdat eivät tule heille yllätyksenä. Mutta tyypillistä heille on se, että he pyrkivät tavalla tai toisella vesittämään tai selittämään pois niiden sananmukaisen merkityksen vetoamalla ”kontekstiin” tai muihin verukkeisiin. Mutta kun nämä raamatunkohdat luetaan niiden täydessä kontekstissa, niin se paremminkin vahvistaa sitä mitä niistä on pääteltävissä jo yksittäisinä jakeina. Kun tavanomainen periaate on ollut se, että Vanhaa Testamenttia tulisi tulkita aina Uuden Testamentin valossa, niin näissä ryhmissä Uutta Testamenttia tulkitaan pikemminkin Vanhan Testamentin valossa. Tai sitten ne keskittyvät joihinkin UT:n yksittäisiin jakeisiin ja sivuuttavat kymmenen muuta, jotka puhuvat heidät tulkintaansa vastaan. Nämä yksittäiset jakeet (tai niiden väärinymmärrykset) nostetaan koko liikkeen opilliseksi perustaksi ja niiden valossa pyritään tulkitsemaan koko Uusi Testamentti uusiksi. Yksi useimmin siteerattuja kohtia on Matteus 5:17-18:
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Pintapuolisesti tämä näyttäisi puhuvan todellakin siitä, ettei Jeesus kumonnut Mooseksen laista pienintäkään kirjainta ja ainoatakaan piirtoa. Näin ollen Paavali on joko vääristänyt Jeesuksen opin laista tai sitten 300 -luvulla syntynyt nikealainen kristinusko vääristi sekä Jeesuksen että Paavalin opetuksen laista. Siten kaikki ne kohdat, joissa Paavali puhui laista vähättelevään sävyyn, on tulkittava uudelleen tämän ”uuden ilmestystiedon” valossa. Perusteeksi saatetaan ottaa myös muita pinnallisesti vakuuttavalta kuulostavia perusteita, kuten ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.” (Heb. 13:8). Miksi sitten laki ei olisi enää voimassa, kun Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus Kristus on Jumalan Sana itse? (Joh. 1:1) Miksi Raamattu olisi muuttunut jos Jeesuskin, Jumalan elävä Sana, on sama eilen ja tänään? Eikö Hän sanonut Mooseksen laista: ”Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Matt. 5:19)
Ymmärrän sen miksi oppi siitä, ettei Mooseksi laki olisi enää voimassa, voi kuulostaa monille vaikesti käsitettävältä asialta. Lopultakin, se oli Jumala itse, joka määräsi tämän lain Israelin kansalle. Miksi Hän olisi lähettänyt oman Poikansa kumoamaan sen? Tässä on kuitenkin asian ratkaiseva väärinymmärrys. Jeesus ei tullut todellakaan kumoamaan lakia ja profeettoja vaan täyttämään ne. Jos Hän olisi sanonut, ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan vahvistamaan”, niin silloin voisimme tehdä sen johtopäätöksen, että Mooseksen laki on yhä voimassa. Mutta Jeesus ei tullut vahvistamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään ne. Hän oli lain ja profeettojen – juutalaisen Raamatun eli Tanakin – täyttymys. Hän oli lihaksi tullut Sana, kuten Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku opettaa. Hän täytti lain ja profeettojen ennustukset Israelin tulevasta Messiaasta jokaista piirtoa myöten.
Jeesus ei tullut vesittämään Mooseksen lakia ja esittämään siitä jonkinlaista laimennettua versiota. Päin vastoin. Hän teki siitä entistä ankaramman ja vaativamman. Tuon kohdan kontekstissa missä Jeesus sanoi, ettei Hän tullut kumoamaan lakia, Hän lisää:
Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: ’Älä tapa’, ja: ’Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen… Te olette kuulleet sanotuksi: ’Älä tee huorin.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
Moni kysyy nyt pelästyen, kuka sitten voi pelastua? Raamatun hyvä sanoma on siinä, että Jeesus itse täytti lain täydellisesti lain meidän puolestamme, niin ettei meidän tarvitse ansaita pelastusta omin ponnisteluimme Jumalan mielisuosion etsimiseksi. Hän itse kantoi syntiemme rangaistuksen meidän puolestamme, niin ettei meidän tarvitse kohdata tuota rangaistusta jos uskomme Hänen nimeensä ja valkaisemme vaatteemme Hänen verellään. Tarkoittaako tämä sitten, että kristityt voivat elää kuin siat pellossa, koska Kristus sovitti kaikki synnit meidän puolestamme? Ei tietenkään. Jokaisen uudestisyntyneen kristityn merkkinä on Pyhän Hengen aikaansaama elämänmuutos, joka saa heidät elämään entistä pyhempää elämää, vaikka Raamattu opetta myös että kristitty elää jatkuvassa kaksinkappailussa vanhan lihansa himoja ja haluja vastaan, eikä kukaan voi päästä koskaan täydelliseen pyhyyteen, sillä ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.” (Joh. 1:8)
Tässä kohtaa moni voi vedota siihen, että Jeesus kyllä täytti lain täydellisesti meidän puolestamme eikä kukaan meistä voi ansaita pelastusta omilla teoillaan, mutta koska Jumala kirjoittaa lakinsa jokainen uudestisyntyneen henkilön sydämeen (Heb. 8:10), niin tämän tulisi johtaa siihen, että alamme noudattaa lakia myös sapatinvieton ja VT:n ruokailusäädösten osalta. Vaikka on totta, että Jumala odottaa jokaisen kristityn elävän Hänen tahtonsa ja lakinsa mukaisesti, niin myös tässä on perustavanlaatuinen väärinkäsitys. Jeesus ei tullut ainoastaan täyttämään lakia, vaan Hän tuli myös täydellistämään sen. Hän ei tullut kumoamaan lakia, mutta Hän tuli viemään lain sen päätökseen. Kun lainopettajat kysyivät Jeesukselta, ”Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?”, Hän vastasi:
”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt. 22:37-40)
Tämä rakkauden kaksoiskäsky, jolla Jeesus viittaisi etenkin sellaisiin lain kohtiin kuin 5. Moos. 6:5 ja 3. Moos. 19:18, voidaan löytää koko Mooseksen lain ytimestä. Mutta Jeesus vei lain vaatimuksen vielä pidemmälle, kun Hän sanoi Matt. 5:38-45:ssä (samassa kontekstissa missä Hän sanoi, ettei tullut kumoamaan vaan täyttämään lain):
Te olette kuulleet sanotuksi: ’Silmä silmästä ja hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää. Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
Uusi käsky ja Kristuksen laki
Kun Jeesus valmistui antamaan henkensä seurakunnan edestä, Hän sanoi opetuslapsilleen viimeiselle ehtoollisella:
Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.
Hän ei antanut heille tiiliskiven kokoista ohjekirjaa siitä mitä Hänen seuraajansa saa ja eivät saa tehdä. Toisin kuin laki, joka sisältää yhteensä 613 erilaista käskyä, jotka Jumala antoi Israelin kansalle Siinainvuorella (kymmenen käskyn ohella), Jeesus antoi seurakunnalleen vain yhden käskyn. Kun miettii kristillisen seurakunnan 2000-vuotisen historian aikana käytyjä uskonsotia ja dogmaattisia kiihkoiluja, joissa on tapettu arvellen miljoonia ihmisiä, voi kuvitella Jeesuksen iskevän otsaan ja huokailevan, ”Annoin teille vain yhden käskyn – YHDEN käskyn – ja sitäkään ette onnistuneet noudattamaan.” Kristityillä ei ole paljoa varaa moittia juutalaisia siitä, että he epäonnistuivat 613 ohjeen noudattamisessa, kun seurakunta epäonnistui vain yhden ohjeen noudattamisessa. Uusi Testamentti puhuu siitä kuinka seurakunnan tulisi noudattaa Kristuksen lakia:
Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Sillä jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä. Mutta tutkikoon kukin omat tekonsa, ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on; sillä kunkin on kannettava oma taakkansa. (Gal. 6:2-5)
Miksi tarvittiin Uusi Liitto?
Kun Paavali viittaa Kristuksen lakiin, hän ei tee siitä identtistä Mooseksen lain kanssa. Paavali opetti selvästi, että Kristuksen veressä solmittu Uusi Liitto teki Vanhan Liiton – ja siten myös Mooseksen lain – vanhentuneeksi. Viitaten Jeremian profetiaan uudesta liitosta (Jer. 31:31), Hebrealaiskirje 8:7-13 sanoo:
Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: ’Tunne Herra’; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.” Sanoessaan ”uuden” hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
Toisin sanoen, Mooseksen lakiin perustunut Vanha Liitto oli olennaisesti virheellinen – ei siksi, että Jumala itse solmisi jotain virheellistä -, vaan koska ihminen itse, eli tässä tapauksessa Israelin kansa, rikkoi toistuvasti tuon liiton ehdot ja tästä syystä profeetat vertaavat Israelia usein vaimoon, joka syyllistyi aviorikokseen Jumalaa vastaan. Tästä syystä tarvittiin uusi liitto, joka olisi edeltäjäänsä parempi. Paavalin mukaan Jumala näki tuon kaiken edeltä jo aikojen alussa ja siksi Vanha Liitto oli tarkoitettu alusta alkaen väliaikaiseksi. Sen tarkoitus oli osoittaa ihmisluonnon heikkous Jumalan lain täyttämisessä, niin että Jumala voisi tuoda oman Poikansa kuolemaan meidän syntiemme sijaisuhrina. Jos Israelin kansa olisi onnistunut pitämään liittonsa Jumalan kanssa ja noudattamaan sen ehtoja, niin silloinhan ei olisi tarvittu Vapahtajaa, joka on ”haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden” (Jes. 53:5). Toki pakanat olisivat tarvinneet edelleen Pelastajaa, mutta pakanoiden pelastus tuli mahdolliseksi vain Israelin lankeemuksen tähden, kuten Paavali opetti Room. 11:11:ssä. Room. 5:19-21:ssä Paavali kertoi:
Sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Yhden ihmisen tottelemattomuudella hän viittasi tässä Aadamin syntiinlankeemukseen, jonka kautta perisynti tuli maailmaan. Yhden kuuliaisuudella hän taas viittasi Jeesuksen ristinkuolemaan, jonka kautta meidät on vanhurskautettu. ”Laki, joka tuli väliin” tarkoitti Aadamin ja Kristuksen välissä vallinnutta Mooseksen lakia, jonka tarkoitus oli näyttää meidän rikkomustemme suuruus ja toisaalta Jumalan armon ylenpalttius, jonka Hän näytti Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Oppi siittä, että Uusi Liitto korvasi Vanhan, tai että Kristuksen laki korvasi Mooseksen lain, ei ole korvausteologiaa. Korvausteologia viittaa oppiin, jonka mukaan pakanaseurakunta olisi korvannut Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin lihallisille jälkeläisille eli juutalaisille annetut VT:n profeetalliset lupaukset. Näin ollen se ei tunnusta Israelin valtion olemassaolon raamatullista oikeutta, vaikka juutalaisten paluu isiensä maahan ennustettiin selvästi lukuisissa VT:n profetioissa (esim. Hes. 36:24). Korvausteologialle ei löydy kunnollista perustaa Uuden Testamentin valossa, koska Paavalin mukaan Jumalan liitto Aabrahamin kanssa – toisin kuin Mooseksen lakiliitto – oli ehdoton ja pysyvä testamentti (Gal. 3:17). Vaikka Paavali opetti Aabarahamille annetun lupauksen ”siemenestä”, jonka kautta kaikki kansat tulisivat siunatuiksi, koskeneen Kristusta itseään, niin on selvää että tämä lupaus koskee myös koko Israelin kansaa. Paavali vahvistaa tämän roomalaiskirjeen 11. luvussa, jakeissa 25-29:
Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: ”Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä.” Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
Sapatin esikuvallinen merkitys
Eräs tärkeä raamatullinen totuus minkä heprealaisten juurien liikkeet näyttävät myös sivuuttavan, on lain ja profeettojen (Tanakin/VT:n) esikuvallinen suhde Kristuksessa solmittuun Uuteen Liittoon. Tämä esikuvallisuus ei koske vain leeviläistä temppelipalvelusta, jossa papit uhrasivat joka päivä karitsain ja oinasten verta Jumalan temppelin kaikkeinpyhimmässä, esikuvallisena rituaalina Jumalan Karitsasta, joka otti pois maailman synnin, uhraamalla itse itsensä tahrattomana ja synnittömänä vikauhrina meidän syntiemme edestä. Tämä esikuvallisuus koskee myös juutalaisia juhlapyhiä, kuten sapattia ja uudenkuunjuhlia, kuten Paavali opetti Kol. 2:16-17:ssä:
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Ilmaisu ”tulevaisten varjo” viittaa tässä juuri sapatin esikuvalliseen merkitykseen. Samaa ilmaisua Paavali käyttää hebrealaiskirjeen luvussa 10: ”Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.” Jotkut seurakunnan juutalaisia juuria painottavat liikkeet ovat kääntäneet tämän jakeen merkityksen päinvastaiseksi: että Paavali tarkoitti tämän rohkaisuna niille kristityille, jotka viettivät juutalaisia juhlapyhiä huolimatta kreikkalaisen pakanakristillisyyden tuomitsevasta asenteesta juutalaisia perinteitä kohtaan. Mutta kuten Apostolin tekojen 15. luvusta selviää, tuohon aikaan monet uskoontulleista fariseuksista vaativat myös pakanakristittyjä ympärileikkauttamaan esinahkansa ja pitämään kiinni Mooseksen lain säädöksistä. Apostolit tuomitsivat tällaiset vaatimukset ja pakanain apostolina tunnettu Paavali vahvistaa tämän asian monissa kirjeissään Rooman seurakunnille.
Lisäksi jakeen asiayhteys puhuu selvästi heprealaisten juurien tulkintaa vastaan. Jae alkaa ilmaisulla, ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko”, eli ”Älköön tämän tähden teitä kukaan tuomitko”. Minkä tähden? Tämä ilmaistaan edeltävissä jakeissa 13-14: ”Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.” Kirjoitus säädöksineen viittaa tässä selvästi Moosekseen lakiin. Jakeissa 20-22 Paavali jatkaa: ”Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: ”Älä tartu, älä maista, älä koske!” sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta – ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?” Eli selvästikin Paavali moittii tässä niitä kristittyjä, jotka vaativat kanssaveljiään elämään ruokailuun liittyvien juutalaisten rajoitusten mukaisesti. Miksi muuten hän nuhtelisi niitä, jotka sallivat määrätä itselleen lukuisia eri säädöksiä? Paavali opetti sapatin esikuvallista merkitystä myös hebrealaiskirjeen 4. luvussa:
Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: ”Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa”; ja tässä taas: ”He eivät pääse minun lepooni.” Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden… Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. (jakeet 4-6, 8-9)
Heprealaisten juurten liikkeiden usein hokema myytti siitä kuinka Keisari Konstantinus olisi ”muuttanut ajan ja lain” (tämä itsessään on virheellinen eskatologinen viittaus Daniel 7:24:een) ja siirtänyt sapatin launtaista sunnuntaille roomalaisen auringonjumalan kunniaksi, ei pidä myöskään yhtä historiallisten todisteiden valossa, sillä sunnuntain pyhittämisestä voidaan löytää todisteita jo 100 -luvulla eläneiden kristittyjen pyhien kirjoituksista. Nämä pyhät eivät siirtäneet sapattia viikon seitsemännestä päivästä sen ensimmäiseen päivään minkään pakanallisen auringonjumalan kunniaksi, vaan koska Matteus, Markus ja Luukas kertovat viikon ensimmäisen päivän, eli sunnuntaiaamun, olleen se hetki, jolloin Maria Magdaleena löysi Jeesuksen haudan tyhjänä (Mark. 16:2, Matt. 28:1, Luuk. 24:1). Ylösnousemuksensa jälkeen Raamattu kertoo Jeesuksen ilmestyneen opetuslapsilleen seitsemän kertaa, joista viisi tapahtui viikon ensimmäisenä päivänä (esim. Joh. 20:19). Uudessa Testamentissa on myös muutamia kohtia, jotka kertovat jo ensimmäisen vuosisadan kristittyjen kokoontuneen murtamaan leipää aina sunnuntaisin viikon ensimmäisenä päivänä (Ap. t. 20:7, 1. Kor 6:2).
On huomioitava, että kaikkien viikonpäivien englanninkieliset ja latinankieliset nimet viittaavaat tiettyihin pakanalliseen jumaliin, myös lauantai eli ”Saturnuksen päivä” (Satur-day), ei vain auringonpäivä sunnuntai (Sun-day). Justinus Marttyyri-niminen kirkkoisä, joka teloitettiin vuonna 165 jKr. (150 vuotta ennen Konstantinus Suurta), liitti Raamatun luomiskertomuksen esikuvallisesti Jeesukseen Kristukseen, maailman valoon, ”joka loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt” (Joh. 1:5):
Mutta sunnuntai on päivä, jolloin me kaikki kokoonnumme yhteen, koska se on ensimmäinen päivä, jolloin Jumala erotti valon pimeydestä ja teki maailman, ja koska meidän Pelastajamme Jeesus Kristus nousi kuolleista samana päivänä.
Eli sunnuntaipyhän raamatullinen alkuperä löytää vahvat perusteet sekä Raamatusta että varhaiskirkon historiasta. Ei ole mitään perusteita sille, että se olisi määrätty vasta keisari Konstantinuksen myötä 300 -luvulla jKr. Danielin kirjan kohta aikojen ja lakien muuttamisesta voidaan kyllä sovittaa Rooman kirkon ja paaviuden historiaan – kuten osoitin jo perusteellisesti uudessa kirjassani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa -, mutta niiden laskemista ei tulisi ajoittaa 700 -lukua varhaisempaan historiaan. Lisäksi ”ajat” tuossa kohtaa ei viittaa myöskään pyhäinpäiviin, vaan pitkän aikavälin historiallisiin aikakausiin ja eepoksiin (lue tarkemmat perusteet kirjani sivulta 268). Vaikka monet varhaiskirkon opettajat panivat suuremman painoarvon viikon ensimmäiselle päivälle, myös viikon seitsemäs päivä herätti monissa profeetallista mielenkiintoa. Esimerkiksi Apostoli Johanneksen oppilaan Polycarpin oppilas Irenaeus opetti 100 -luvulla, että viikon seitsemäs päivä, jolloin Herra lepäsi kaikesta työstänsä, oli esikuvallinen tulevasta tuhatvuotisesta sapattilevosta, jonka seurakunta ja koko maa saavuttaisi tuhatvuotisessa valtakunnassa.
Irenaeuksen mukaan tuhatvuotinen valtakunta olisi historian seitsemäs vuosituhat maailman luomisesta laskien. Raamatun masoreettisten käsikirjoitusten perusteella luominen voidaan ajoittaa noin 4000 vuoden päähän eKr. ja siten historian seitsemäs vuosituhat alkaisi meidän sukupolvemme päivinä. Irenaeus väitti saaneen tämän oppinsa itseltään apostoli Johannekselta, joka mainitsee Ilmestyskirjassa pyhien tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan, kun Saatana sidotaan enkeleinensä tuhatvuotiseen vankeuteen ja pyhät perivät maan yhdessä Kristuksen kanssa (Ilm. 20:1-5). Tämä Irenaeuksen oppi näyttäisi olevan yhdenmukainen mm. hebrealaiskirjeen 4. luvun oppiin sapatista profeetallisena esikuvana Jumalan kansan tulevasta sapattilevosta, kuin myös Apostoli Pietarin seuraavaan eskatologiseen opetukseen: ”Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että ’yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä’. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” (2. Piet. 3:8-9)
Sapatilla, joka annettiin alkujaan liiton merkiksi juutalaiselle kansalle (2. Moos. 31:13), on siis yhä merkitystä myös Uudessa Liitossa, mutta ei sellaista miksi heprealaisten juurten liikkeet tai seitsemän päivän adventistien kaltaiset ryhmät ovat sen vääntäneet. Se oli profeetallinen esikuva siitä levosta, jonka seurakunta voi saavuttaa jo nyt meidän Herramme haavojen täytetyssä työssä, mutta joka saavutetaan täydellisesti vasta tuhatvuotisessa valtakunnassa. Tässä oli siis tällainen ”lyhyehkö” perusteluni sille miksi en allekirjoita heprealaisten juurten ryhmien oppia laista, sapatista, ym. Alla vielä muutama englanninkielinen video, jotka täydentävät tässä esitettyjä asioita, ja joista oli suurta apua myös oman artikkelini kirjoittamisessa.
