Olen ollut hyvin kriittinen USA:n ulkopolitiikasta George W. Bushin ja Barack Obaman hallinnon aikana. Vaikka liberaali valtamedia parjaa usein Trumpin ”arvaamatonta” ja ”päämäärätöntä” ulkopolitiikkaa, niin tosiasiassa se on ollut kaikkein parhainta sitten Ronald Reaganin päivien, jonka ulkopolitiikka joudutti osaltaan Berliinin muurin ja Neuvostoliiton – jota hän kutsui osuvasti ”pahan imperiumiksi” – romahtamista. Vain kolmen vuoden virassaolo aikanaan Trump on onnistunut hävittämään 100% Irakin ja Syyrian Islamilaisesta Valtiosta ja tappanut kaksi maailman pahamaineisinta terroristia Abu Bakr al-Baghdadin, ISIS:in johtajan, ja Qassam Suleimanin, Iranin Quds-joukkojen komentajan. USA:n hallinto oli luokitellut Qassamin terroristiksi jo vuonna 2007. Häntä luonnehdittiin Iranin tärkeimmäksi johtajaksi heti Ajatollah Ali Khamenein jälkeen ja hän oli vastuussa tuhansien sotilaiden ja siviiilien tappamisesta ja kidutuksista Iranissa, Irakissa, Jemenissä ja ympäri Lähi-Itää. Quds-joukkojen kouluttamat ja aseistamat terrorijärjestöt sisältävät mm. Israelia vastaan taistelevan Hizbollahin ja Hamasin. Maaliskuussa 2015 Michael Weiss ja Michael Pregent kertoivat arvovaltaisessa Foreign Policy -julkaisussa, että Iranin shiiamilitantit eivät ole yhtään sen parempia kuin ISIS:in sunnimilitantit ja kuinka Obaman hallinnon pyrkimys sovintoon Iranin kanssa sai lännen katsomaan läpi sormien Iranin Quds-joukkojen sotarikoksia.
Weiss ja Pregent kirjoittivat artikkelissaan mm. seuraavaa: ”Obaman hallituksen vastaterrorismi-politiikka Lähi-Idälle, ja hiljaisesti tavoiteltu diplomaattinen sovinto Iranin kanssa, on saanut Amerikan vähättelemään Iranin asiakkaiden ja edustajien vakavia sotarikoksia ja ongelma on rajoittunut tuskin vain Irakiin. Esimerkiksi Syyriassa kansalliset puolustusvoimat, Iranin Quds-joukkojen – jonka USA on määrittänyt terrorisoluksi – kouluttamat ja varustamat miliisit, ovat syyllistyneet Syyrian ihmisoikeusneuvoston mukaan ”vähintään 81 ihmisen polttamiseen kuoliaaksi, mukaan lukien 46 siviilin; 18 lapsen, 7 naisen ja 35 aseistetun oppositiotaistelijan,” yhdessä muiden Assadia tukevien joukkojen kanssa. Valtionministeriö on tarjonnut suruvalitteluja Iranin presidentti Hasan Rouhanille hänen äitinsä kuoleman johdosta; tähän päivään asti se ei ole sanonut sanaakaan näiden syyrialaisten polttamisista Quds-voimien käsissä. Kaikki tämä nostaa kysymyksen: Onko Yhdysvalloilla ”yhteinen intressi”, kuten ulkoministeri John Kerry sen ilmaisi, Tehranin hallituksen kanssa, jonka edustajat polttavat ihmisiä elävältä heidän koteihinsa, pelaavat jalkapalloa mestattujen ihmispäiden kanssa, ja puhdistavat etnisesti ja hävittävät kokonaisia kyliä maantasalle?” Weiss ja Pregant päättivät kirjoituksensa seuraavaan huomioon:
Allekirjoitetaan sitten ydinsopimusta Iranin kanssa Lausannessa tällä viikolla tai ei, vihkii Obama sitten perestroikan Tehranin kanssa tai ei, on järkkymätön totuus että suurin osa Irakista näyttää pitkällä juoksulla säilyvän mullahien provinssina. Tämä tulee johtamaan vain lisääntyvään lahkolaisväkivaltaan ja sisällissotaan. ”Tapasin kymmeniä Irakin kansallisia johtajia viimeviikolla,” Ali Khedery, pisimpään peräkkäin palvellut USA:n diplomaatti vihreällävyöhykkeellä, kertoi meille. ”Kuulen sunnien, shiiojen, kurdien viranomaisten ja käytännössä kaikkien heidän kertovan minulle, että maan todellinen pääministeri on Qasem Suleimani ja hänen varaministerinsä Abu Mahdi al-Muhandis.”
Al-Muhandis ja Suleimani järjestivät viimevuoden lopun hyökkäyksen USA:n suurlähetystöön Irakissa. Tämä johti USA:n kostoiskuun miehittämättömällä MQ-9 Reaper -sotalennokilla, joka surmasi molemmat miehet. Tilanne uhkasi eskaloitua suursodaksi, kun Iran vastasi tähän tiistaina 7. tammikuuta ampumalla ballistisilla ohjuksilla USA:n sotilastukikohtiin Irakissa. Oli kenties onnea, ettei ohjusiskussa kuollut tai haavoittunut yhtäkään amerikkalaista sotilasta, sillä Trump oli uhannut aiemmin Twitterissä pommittavan 52 Iranin kulttuurista kohdetta – symboloiden 52 Iranin kaappaamaa amerikkalaista panttivankia vuosien 1979 – 81 panttivankriisissä – mikäli se kostaisi Suleimanin kuoleman. Trump piti keskiviikkona voimakkaan puheen Valkoisessa Talossa sanoen USA:n lisäävän sanktioita Iranille, mutta pidättäytyy tällä hetkellä sotilaallisista toimista, koska USA välttyi ihmishenkien menetykseltä Iranin vastaiskussa. Trump painotti puheessaan mm. Obaman hallinnon epäonnistunutta myötäilypolitiikkaa, joka onnistui vain vahvistamaan mullahien agressiota. Hän viittaisi siinä vuoden 2013 Iranin ydinsopimukseen, joka lahjoitti mullaheille 150 miljardia dollaria ja 1,8 miljardia käteisenä. Presidentti jatkoi:
Sen sijaan, että he olisivat sanoneet kiitos Yhdysvalloille, he messusivat, ”kuolema Amerikalle.” Tosiasiassa he messusivat, ”kuolema Amerikalle,” samana päivänä jolloin sopimus allekirjoitettiin. Sitten Iran meni terrori ilonpitoon, joka oli rahoitettu tällä sopimuksella, ja loivat helvetin Jemeniin, Syyriaan, Libanoniin, Afganistaniin ja Irakiin. Eilisillan ohjukset meitä ja meidän liittolaisiamme vastaan oli rahoitettu summilla, jonka edellinen hallinto teki mahdolliseksi. Hallitus kiristi suuresti ohjaksia myös omasta maastaan, tappaen jopa äskettäin 1500 ihmistä monissa protesteissa, joita esiintyy ympäri Irania.
Haaretzin tammikuussa 2018 julkaisema kuwaitilaisen Al-Jarida uutislehden raportti paljastaa, että ”Israel oli Suleimanin salamurhaamisen kynnyksellä kolme vuotta sitten, lähellä Damaskosta, mutta Yhdysvallat varoitti Iranin johtajia suunnitelmasta.” Obaman hallituksen yritys tavoitella ystävällisiä suhteita valtioon, joka kutsuu USA:ta ”suureksi saatanaksi” ja Israelia ”pieneksi saatanaksi”, esti siis Suleimanin kuoleman jo viisi vuotta sitten. Kuinka moni ihmishenki olisikaan säästynyt jos tämä terroristijohtaja olisi surmattu jo tuolloin? On ehkä historiaa pelkistävää ja harhaanjohtavaa sanoa, että USA olisi ollut mukana suoraan islamilaisen terrorismin rahoittamisessa ja tukemisessa, mutta Yhdysvallat on ollut epäilemättä epäsuorasti mukana terroristien rahoittamisessa niin shiiamuslimien kuin sunnimuslimienkin puolella. On vaikea uskoa, etteikö osa USA:n Iranille lahjoittamasta 150 miljardista dollarista – jotka USA jäädytti Iranilta vuoden 1979 vallankumouksen ja sitä seuranneen panttivankikriisin jälkeen – olisi mennyt myös Iranin tukemille terroriryhmille kuten Hizbollahille ja Hamasille. Mutta Yhdysvallat avusti samaan aikaan myös Irania ja sen liittolaisia vastaan taistelleita sunnimilitantteja Irakissa ja Syyriassa. Elokuussa 2012 päivätty USA:n puolustusministeriön raportti kertoo Syyrian sisällissodasta (painotukset minun):
Salafistit, muslimiveljeskunta ja Irakin Al-Qaida ovat päällimmäisiä voimia, jotka ajavat kapinaa Syyriassa. Länsi, Persianlahden maat ja Turkki tukee oppositiota samalla kun Venäjä, Kiina ja Iran tukee hallintoa… Jos tilanne purkautuu on mahdollista, että Itä-Syyriassa (Hasaka ja Der Zor) syntyy julistamaton tai julistettu Salafisti hallinto ja tämä on täsmälleen sitä mitä opposition tukijavaltiot haluavat yrityksessä eristää Syyrian hallinto, mitä pidetään shiiojen strategisen leviämisen syvyytenä (Iranissa ja Irakissa). Tilanteen pahentumisella on myös suoria seurauksia Irakin tilanteeseen ja nämä ovat seuraavia: Tämä luo ihanteellisen ilmapiirin Irakin Al-Qaidalle palata sen vanhoille valtapesäkkeilleen Mosulissa ja Ramadissa ja tarjoaa uudistetun hetken oletuksella yhdistää jihad sunnilaisen Irakin ja Syyrian keskuudessa ja loput arabimaailman sunneista sitä vastaan mitä he pitävät vihollisinaan, vääräuskoisia. ISI [Irakin Islamilainen Valtio] voi julistaa myös Islamilaisen Valtion sen liittolaisuuden avulla toisiin terroristi järjestöihin Irakissa ja Syyriassa.
Yhdysvaltain hallinto siis tiesi ISIS:in noususta jo kaksi vuotta edellä ja jatkoi siitä huolimatta Syyrian sunnilaisten salafistimilitanttien tukemista. Myös ulkoministeri Hillary Clinton tiesi, että USA:n liittolaiset Saudi-Arabian ja Qatarin hallitus olivat mukana luvattoman taloudellisen ja logistisen tuen tarjoamisessa Syyrian ja Irakin ISIS-taistelijoille. Tämä paljastuu Hillary Clintonin sähköpostista John Podestalle syyskuulta 2014, jonka Wikileaks julkaisi verkkosivullaan. Rouva Clinton ei sano siinä, että näiden maiden tuki ISIS:ille olisi hyvä asia, vaan vaatii USA:ta painostamaan arabiliittolaisiaan diplomaattisesti, jotta he lopettaisivat tukensa sunniradikaaleille (Clintonin mukaan Saudien tuki ISIS:ille olisi osa heidän ”meneillään olevaa kilpailua sunnilaisen maailman hallitsemiseksi”). Vuoden 2016 presidentinvaalien alla Donald Trump kutsui Obamaa ja Hillary Clintonia ”ISIS:in perustajiksi”. Tätä väitettä pilkattiin laajasti Clintonille myönteisessä valtamediassa ja Trump leimattiin Alex Jonesin (jonka haastateltavana hän oli joulukuussa 2015) salaliittoihin uskovaksi foliohatuksi. CNN on kutsunut häntä joskus ”Infowars-presidentiksi” korostaakseen foliohattuna nähdyn Alex Jonesin Infowars-vaihtoehtomedian merkittävää vaikutusta Trumpin vaalivoittoon. Jones sensuroitiin samanaikaisesti kymmenistä eri sosiaalisen median alustoilta elokuussa 2018, saaden monet kysymään, että mikä tekee hänestä niin vaarallisen, että koko internetin suurimmat teknologiayritykset sopivat saman päivän aikana hänen vaientamisestaan.
En usko, että ISIS:in luominen olisi ollut välttämättä Obaman hallituksen nimenomainen päämäärä. Kyse oli paremminkin lyhytnäköisestä ja vastuuttomasta ulkopolitiikasta. Irakin ja Afganistanin sodan pitkittyminen edisti osaltaan Barack Obaman valintaa, jonka vaalilupaus oli vetää amerikkalaiset joukot Irakista ja Afganistanista. Arabikevään jälkeen USA:n hallitus näki mahdollisuutensa tulleen USA:n vihollisten kukistamiseksi ilman, että se joutuisi lähettämään sotilaitaan Lähi-Itään. Gaddafin Libya kaatui ensimmäisenä ja Hillary Clinton nauroi räkäisesti TV-haastattelijalle kuinka ”me tulimme, me näimme, hän kuoli” (Gaddadin jälkeisessä Libyassa hallitsee tänään afrikkalaisten moderni orjakauppa – kiitos Obaman ja Hillary Clintonin). Bashar al-Assadin Syyria ei taas kaatunut sillä Assadia tukenut Venäjä ja Iran sai lopulta voiton Syyrian verisestä sisällisodasta. Tämän lyhytnäköisen politiikan hintana oli Irakin ja Syyrian Islamilaisen Valtion synty.
Harva mediassa kritisoi tuolloin Obaman hallinnon ulkopolitiikkaa, mutta Trump joka hävitti Islamilaisen Valtion saa osakseen kaiken kritiikin. Kun Obama tappoi Osama Bin Ladenin, valtamedia ylisti häntä vuolaasti, mutta kun Trump tappaa Abu Bakr al-Baghdadin ja Qassam Suleimanin, niin häntä syytetään sodanlietsojaksi. Amerikkalaisen The View -ohjelman naisjuontajat ylistävät äsken antisemiittisen ja rasistisen alt-right -liikkeen johtohenkilöä Richard Spenceriä, kun tämä kertoi katuneensa että oli tukenut koskaan Donald Trumpia. Spencer ei ole ollut tyytyväinen Trumpin Iranin vastaisista toimista, koska antisemiittinä hän ei ole luonnollisesti juutalaisvaltion ystävä. Spencerin kaltaiset antisemiitit näkevät usein, että USA sotii Lähi-Idässä vain Israelin etujen puolesta. He näkevät USA:n juutalaisilla ja niin sanotulla ”juutalaislobbylla” olevan liian suuri vaikutusvalta USA:n ulkopolitiikasta. Tämän rikoskumppaniksi liitetään Amerikan evankelinen oikeisto, joka tukee vahvasti Israelia ja uskoo sen näyttelevän keskeistä osaa Harmageddoniin ja Jeesuksen paluuseen johtavissa eskatologisissa tapahtumissa.
Prinssi Charles, joka on terrorismia tukevien Qataria ja Saudi-Arabiaa hallitsevien dynastioiden hyvä ystävä, ajattelee myös että Amerikan evankelisella oikeistolla olisi liian suuri vaikutusvalta USA:n Lähi-Idän politiikkaan. Robert Jobsonin kirjan Charles at Seventy – Thoughts, Hopes & Dreams (John Blake, 2018) mukaan ’hän näkee USA:n yhteiskunnan – mikä hänen mielestään koostuu ’huolestuttavan suuresta elementistä uudestisyntyneitä evankelisia, fundamentalistisia kristittyjä, joille Vanha Testamentti näyttää tärkeämmältä kuin Uusi, ja jotka ottavat sen kirjaimellisesti’, – syvästi huolestuttavana.” Tätä vahvistaa hänen kirjeensä vuodelta 1986 ystävälleen Laurens Van Der Postille missä hän valittu juutalaislobbyn liian suuresta vaikutusvallasta Amerikan presidentteihin. Ajatus ”juutalaislobbysta” – millä viitataan usein järjestöihin kuten AIPAC:iin, joka pyrkii edistämään Yhdysvaltain ystävällisiä suhteita Israeliin – on kuitenkin hyvin yksipuolinen ja harhaanjohtava. Siinä luodaan kuvaa pahantahtoisesta juutalaisryhmittymästä, joka toimii salassa Israelin etujen edistämiseksi USA:n omien kansallisten etujen kustannuksella tai niitä vastaan.
Vaikka AIPAC:illa ja Amerikan evankelisella oikeistolla on ollut kieltämättä vahva vaikutusvalta Washingtonin poliittisiin päättäjiin, niin USA:n Israel-ystävyydellä on kansan enemmiston vahva tuki. Tämä johtuu yksinkertaisesti USA:n ja Israelin jaetuista arvoista. Miksi USA ei tukisi Lähi-Idän ainoaa demokratiaa, joka jakaa sen uskon sananvapauteen, uskonnonvapauteen ja ihmisoikeuksiin? USA on myös Lähi-Idän diktaattoreiden kuten Saudi-Arabian kuningaskunnan ystävä, mutta tätä liittolaisuutta on ajanut enemminkin yhteiset ekonomiset ja sotilaalliset intressit kuin usko yhteisiin arvoihin. Kolikon toinen puoli on kuitenkin tässä: Syy vasemmiston ja äärioikeiston Israel-vastaisuuteen ja islam-myönteisyyteen on siinä, että he jakavat yhteiset arvot islamistien kanssa, nimittäin totalitarismin, antisemitismin ja kristofobian. He eivät jaa samaa näkemystä tosin siitä keiden tulisi olla totalitarististen järjestelmien ensimmäisiä uhreja, sillä islamilaisissa valtioissa ensimmäisiä uhreja ovat usein vasemmiston tukemat seksuaalivähemmistöt.
Iranin mullahien sotahuuto on ”Kuolema Israelille ja Kuolema Amerikalle.” Iran ei siis uhkaa vain Israelin olemassaoloa. Toki Iran saattaisi ottaa paljon myönteisemmän suhteen Yhdysvaltoihin, jos se kääntäisi selkänsä täysin juutalaisvaltiolle. Mutta samoin voimme sanoa, että jos 80 vuotta sitten Yhdistynyt Kuningaskunta olisi kääntänyt selkänsä Euroopan juutalaisille, niin Englanti ei olisi julistanut koskaan sotaa Saksaa vastaan ja siten toinen maailmansota olisi jäänyt käymättä tai sen liittolaissuhteet olisivat olleet aivan toisenlaiset. Sotaa vastustavan vasemmiston – kuin myös äärioikeiston – narratiivi esittää yleensä USA:n ja Israelin sodanlietsojina. Syy ei ole koskaan lännen vihollisissa kuten Iranissa, Venäjässä tai Kiinassa. Länsi ei ole tietenkään mikään viaton pulmunen, mutta demokraattisesti valitut hallitukset pyrkivät yleensä korjaamaan edeltäjiensä virheitä. Näin ollen presidentti Trump kritisoi yhtenään edeltäjiensä Bushin ja Obaman ulkopoliittisia päätöksiä. Samaa ei voi sanoa Kiinan, Venäjän tai Iranin kaltaisista ei-demokraattisista järjestelmistä. Trump ei ole kritisoinut vain Obaman ulkopolitiikkaa, mutta myös George W. Bushin.
Bushin hallinnon ulkopolitiikkaa on luonnehdittu usein termillä ”uuskonservativismi.” Sen ensisijaisena tavoitteena on nähty olevan demokratian levittäminen ja Amerikkaa vastustavien diktaattoreiden syrjäyttäminen Lähi-Idässä ja muualla. Trumpin ulko- ja sisäpolitiikan on nähty olevan paljon lähempänä niin sanottua vanhaa oikeistoa eli paleokonservativismia. Trumpin hallinnossa on toiminut tosin uuskonservatiivisia sotahaukkoja kuten Irakin sodan arkkitehtina tunnettu John Bolton, jonka Trump erotti kansallisen turvallisuuden neuvonantajan roolista syyskuussa 2019. Trump kritisoi siviilinä ollessaan usein Irakin sotaa Yhdysvaltain mediassa ja hän on ollut aina tähän päivään asti hyvin avoin siitä miksi Yhdysvaltain ei olisi pitänyt mennä koskaan Lähi-Itään. Suleimanin kuolemaa ja Iranin vastaiskua seuranneessa puheessaan Trump paljasti jotain hyvin tärkeää, joka jäi monilta nähtävästi huomaamatta:
Tänään pyydän NATO:a tulemaan paljon enemmän mukaan Lähi-Idän prosessiin. Viimeisen kolmen vuoden vuoden aikana, minun johtajuuteni alla, meidän taloutemme on voimakkaampi kuin koskaan ennen ja Amerikka on saavuttanut energiariippumattomuuden. Nämä historialliset saavutukset ovat strategisia prioriteettaja. Nämä ovat saavutuksia, joita kukaan ei pitänyt mahdollisina. Ja vaihtoehdot Lähi-Idässä tulivat saataville. Olemme nyt ensimmäinen öljyn- ja maakaasun tuottajamaa kaikkialla maailmassa. Olemme itsenäisiä ja emme tarvitse Lähi-Idän öljyä. Amerikan sotavoimat ovat rakennetty täysin uudestaan minun hallintoni alla $2.5 biljoonan hintaan. USA:n armeija on voimakkaampi kuin koskaan ennen. Ohjuksemme on isoja, voimakkaita, tarkkoja, kuolettavia ja nopeita. Rakennuksen alla on monia hypersoonisia ohjuksia. Tosiasia että meillä on nämä suuret sotavoimat ja varusteet, ei kuitenkaan tarkoita sitä että meidän tulisi käyttää niitä. Emme halua käyttää niitä. Amerikan voima, molemmissa sotavoimissa ja taloudessa, on paras pelote.
Trump kertoi siis koko maailmalle, että USA meni Irakiin öljyn vuoksi, koska se ei ollut saavuttanut vielä tuolloin energiariippumattomuutta ja oli siten riippuvainen Lähi-Idän öljystä. Tämä on asia mitä Bushin hallinto ei halunnut myöntää koskaan julkisesti, vaikka termin ”terrorisminvastainen sota” popularisoinut kenraali John Abizaid sanoi jo vuonna 2007: ”Tottakai kyse on öljystä, emme voi todella kieltää tätä.” Bushin hallinnon puolustusministerin Robert Gatesin mukaaan Irakin sodassa oli kyse ”Persianlahden vakaudesta. Siinä on kyse roistovaltioista, jotka yrittävät kehittää massatuhoaseita. Se on agressiivisista diktaattoreista.” Tiedämme kuitenkin kaikki, että väitteet Saddamin joukkotuhoaseista olivat tekaistuja. Koska Afganistanin ja Irakin sota oikeutettiin Syyskuun 11. tapahtumilla, tämä herättää esiin vanhat epäilyt siitä kuka oli todella takana kaksoistornit romahduttaneessa terrori-iskussa. Aiemmin mainittu Alex Jones ennusti terrori-iskun kaksoistorneja vastaan jo heinäkuussa 2001 ja kuinka USA:n hallitus tulisi syyttämään siitä Osama Bin Ladenia. Samoin Donald Trump ennusti suuren mittaluokan terrori-iskun WTC-torneja vastaan jo 19 kuukautta etuajassa kirjassaan The America We Deserve ja nimesi Osaman sen toteuttajaksi.
Tämä ei tarkoita sitä, että näillä miehillä olisi ollut jotain erityistä sisäpiiritietoa. Osama Bin Laden oli tunnettu terroristi jo vuosia ennen Syyskuun 11. tapahtumia ja monien amerikkalaisten tuoreessa muistissa oli edelleen al-Qaidan toteuttama terrori-isku New Yorkin World Trade Centeriin helmikuussa 1993. Alex Jones oli lukenut luultavasti uutisraportteja siitä kuinka Osama suunnitteli uutta iskua New Yorkia vastaan ja tulkitsi ne sitten USA:n hallituksen salajuoneksi, niin sanotuksi ”false flag” -iskuksi, jolla se pyrkisi kaventamaan entisestään kansalaisten vapauksia terrorismin vastaisen sodan nimissä. On kuitenkin historiallinen tosiasia, että al-Qaida oli alkujaan Saudi-Arabian luoma ja tukema salafistijärjestö, joka syntyi 80 -luvulla USA:n ja Saudien rahoittamien mujahideen taistelijoiden keskuudesta, joita länsi tuki niiden sotiessa Neuvostoliiton Afganistanin miehitystä vastaan. Nyttemmin on selvinnyt, että Bushin hallitus yritti todellakin peitellä Saudi-Arabian hallitusviranomaisten yhteyksiä Syyskuun 11. 19 kaappariin, joista 15 tuli Saudi-Arabiasta.
Myös Donald Trump vihjasi useaan otteeseen vuonna 2016, että Saudi-Arabian hallitus oli Syyskuun 11- terrori-iskujen takana, ei Saddam Hussein. Vaikka presidentti Trump on säilyttänyt USA:n läheisen liittolaisuuden Saudi-Arabian kuningaskuntaan ja teki maahan ensimmäisen ulkomaanmatkansa presidenttinä, niin on huomioitava kuinka Islamilainen Valtio on kukistettu eikä al-Qaida ole enää niin vahva kuin menneinä vuosina. Tämä ei ole sattumaa, sillä matkallaan Saudi-Arabiaan toukokuussa 2017, Trump kokosi yhteen yli 50 arabimaan johtajat ja sai heidät sitoutumaan terrorisminvastaiseen taisteluun terrorismin tukemisen sijasta. ISIS:in kukistuminen ei siis johtunut vain amerikkalaisten pommikoneista, vaan myös Saudi-Arabiasta ja Qatarista tulleiden rahavirtojen katkeamisesta. Saudi-Arabia on epäilemättä edelleen moraalinen takapajula ja korruptoitunut diktatuuri, mutta kruununprinssi Mohammed Bin Salmanin johdolla maa on kulkenut mielestäni paljon parempaan suuntaan (ks. Onko Arabikevät saapunut vihdoinkin Saudi-Arabiaan? Mitä ihmettä Islamin (ja terrorismin) kehdossa on tällä hetkellä oikein meneillään?)
Johtopäätös
Olen tuonut tätä Saudi-dynastian terrorismiyhteyttä esiin jo monissa aiemmissa artikkeleissani. Asian historiallista tärkeyttä ei voi nimittäin painottaa liikaa. Se ei anna selkeämpää kuvaa vain USA:n viimeisen 20 vuoden ajan Lähi-Idän politiikkaan, mutta paljastaa meille lisäksi Prinssi Charlesin salatun yhteyden islamilaiseen jihadiin. Islamilainen Jihad ei ole vain Afganistanin ja Irakin luolissa asuvien parrakkaiden huru-ukkojen sotaleikkejä. Se on myös maailman rikkaimpien ja mahtavimpien dynastioiden – Arabian hallitsijasukujen, joihin Prinssi Charles on muodostanut vuodesta 1986 lähtien läheisen ystävyyssuhteen – vuosikymmeniä rahoittama poliittinen ilmiö. Tästä syystä ei ole myöskään sattumaa, että Charles tapasi Osama bin Ladenin veljen Bakr bin Ladenin vain kaksi viikkoa Syyskuun 11. -terrori-iskujen jälkeen. Syyskuun 11. uhrien omaisten lakimiehet epäilivät Bakr bin Ladenin perheyritys Binladin Groupia osallisuudesta Syyskuun 11. salaliittoon. Hän tapasi Bakr bin Ladenin myös syyskuussa vuonna 2000. Prinssi Charles tapasi myös shiiaislamilaisen Iranin islamistivaltion presidentin lokakuussa 2004. Vuonna 2010 hänen raportoitiin tukevan islamilaista hyväntekeväisyysjärjestöä, joka rahoitti salaa Hamasia. Hän uskoo, että terrorismia lietsova raivo loppuu vasta silloin, ”kun maailma hyväksyy todellisen islamin”.
Hei
Löysin äskettäin tuon blogisi ja luin uusimman kirjoituksen, joka on todella hyvä ja valaiseva, suurkiitos siitä. Tosin ihmettelen tätä kohtaa:
Lainaus:
Syy vasemmiston ja äärioikeiston Israel-vastaisuuteen ja islam-myönteisyyteen on siinä, että he jakavat yhteiset arvot islamistien kanssa,
Minkälaista äärioikeistoa tässä tarkoitat?
Oma käsitykseni on että äärioikeisto on enimmäkseen islam-vastaista, vai tarkoitatko äärioikeistolla uusnatseja?
TykkääTykkää
Kiitos Jarmo palautteesta ja kysymyksestä. Tarkoitin äärioikeistolla lähinnä klassista äärioikeistoa eli natseja. En sitä miksi valtamedia ja nykyvasemmisto kutsuu äärioikeistoksi (mihin sisältyy myös Amerikan maltillisemmat paleokonservatiivit tai Euroopan uusoikeisto). Toki myös klassinen äärioikeisto oli luonteeltaan etnonationalistista ja vastusti siten vierasperäisten maahanmuuttoa. Mutta alkuperäiset natsit vastustivat lähinnä slaaveja ja juutalaisia. Hitlerillä ja muilla natsijohtajilla oli sitä vastoin hyvin myönteinen suhde islamiin ideologiani. He olivat kristinuskoa vastaan, koska kristinusko syntyi alkujaan juutalaisuudesta. Albert Speerin muistelmissa Hitlerin on kerrottu todenneen: ”Katsos, se on ollut meidän epäonnemme, että meillä on väärä uskonto. Miksi meillä ei ollut japanilaisten uskontoa, jotka pitävä uhria isänmaan puolesta korkeimpana hyvänä? Muhammadin uskonto myös olisi ollut meille paljon yhteensopivampi kuin kristinusko. Miksi sen täytyi olla kristinusko sen sävyisyydellä ja vetelyydellä?” Viimeisessä testamentissaan Hitler katui sitä, ettei hän onnistunut muodostamaan läheisempää suhdetta islamilaiseen maailmaan Mussolinin Italian johdosta (muslimimaailma vihasi kolonialistista Italiaa). Samoin osa nykyisestä äärioikeistosta on liittoutunut islamistien kanssa, koska heillä on yhteinen viholinen, juutalaiset, Israel, Amerikka ja kapitalismi. Aiheesta on kirjoittanut englanniksi esim. ranskalainen ääriliikkeiden tutkija Alexandre Del Valle: https://www.alexandredelvalle.com/single-post/2004/12/06/The-Reds-The-Browns-and-the-Greens-or-The-Convergence-of-Totalitarianisms Del Valle esiintyy myös tässä videossani seitsemännen minuutin kohdalla: https://www.youtube.com/watch?v=r93Cee4SRXw&feature=emb_logo
TykkääTykkää