Juhannusaattona Donald Trump oli vain minuuttien päässä kostoiskusta Iranin sotilaskohteita vastaan sen jälkeen kun Iran oli ampunut alas USA:n miehittämättömän sotilaslennokin kansainvälisellä ilmatilalla (Iranin mukaan lennokki olisi lentänyt Iranin ilmatilassa). Joidenkin raporttien mukaan USA:n hävittäjät olivat jo kirjaimellisesti ilmassa, kun presidentti antoi niille käskyn palata takaisin lähtöpaikalleen. USA:n poliittinen kenttä myös oikeiston kesken on hyvin jakaantunut siitä miten Trumpin tulisi toimia Irania ja muita USA:lle vihamielisiä ”roistovaltioita”, kuten Venezuelaa kohtaan. Trumpin vaalilupaus pitää USA erossa kalliista merentakaisista sodista oli yksi hänen kampanjansa suosituimmista vaaliteemoista. Trump lupasi keskittyä oman maansa jälleenrakentamiseen ja lopettaa ”turhat sodat” Lähi-Idässä ja muualla, jotka olivat ensikädessä syynä niihin ongelmiin (kuten syyrialaisten pakolaistulvaan), joiden avulla Trump ratsasti valtaan.
”Olen hyvin vakaa nero” – Donald J. Trump, 23. toukokuuta 2019
Vuonna 2016 monet poliitikot nousivat Donald Trumpia vastaan sekä demokraatti että republikaanipuolueesta, myös vuosien 2008 ja 2012 republikaanien presidenttiehdokkaat John McCain ja Mitt Romney. ”Never Trumper” republikaanit kritisoivat Trumpia hänen ulkopoliittisista linjauksistaan, kuten lausoinnoistaan joissa hän moitti George W. Bushin hallinnon käynnistämää Irakin ja Afganistanin sotaa ja Obaman (sekä ulkoministeri Clintonin) tukemaa Arabikevättä, joka johti Libyan diktaattori Muammar Gaddafin vallaltapanoon vuonna 2011 sekä Syyrian sisällisotaan. Trump kyseenalaisti myös USA:n varauksettoman tuen NATO:lle ja entiseen Itäblokkiin ja Neuvostoliittoon kuuluneille Itä-Euroopan maille, jotka elävät edelleen Venäjän ison ja agressiivisen karhun varjossa. Todellisuudessa Trump ei ole kääntänyt selkäänsä NATO:lle tai Itä-Euroopalle. Hän vain haluaa, että nämä maat maksavat reilun osuuden NATO:n sotilasbudjetista.
Trump on sanonut olevansa nationalisti, jonka tavoitteena on pitää oman maansa kansalaisten edut etusijalla, ei rynnätä pää kolmantena jalkana turvaamaan muiden maiden rajoja Amerikan talouden ja sen nuorten sotilaidensa henkien kustannuksella tai ilman kunnollista käsitystä sotien globaaleista seurauksista. Trumpin nationalismi ei tarkoita sitä, että USA kääntäisi selkänsä maailmalle ja vetäytyisi kuoreensa 1800 -luvun aikaiseen eristäytymispolitiikkaansa, jolloin USA pysyi erossa kaikista merentakaisista sodista. Trump ei vastusta vapaata kauppaa (taloudellista globalisaatiota), mutta vaatii reiluja kansainvälisiä kauppasopimuksia (fair trade, ei free trade). Nationalismin vastakohta on globalismi (Trumpin vaalien eräs iskulause oli ”Amerikanismi, ei globalismi), joka asettaa kansainväliset kysymykset kuten ilmastonmuutoksen kansallisen politiikan edelle.
Tästä syystä kansalliset rajat ja niiden turvaaminen ei merkitse paljoakaan ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä vauhkoavalle vihervasemmistolle. Jos massamaahanmuuton ongelmilla ratsastavia nationalisteja haukutaan mediassa populisteiksi, niin yhtä hyvin voimme kutsua elitisteiksi niitä, jotka vaativat vallan siirtämistä kansallisvaltioilta yhä harvempien käsiin ”globaalien ongelmien” tekosyyllä. Tällainen globalismi näyttää vetoavan kuitenkin vihervasemmistolaiseen populismiin, joka löytää ainoan puolustamisen arvoisen asian Äiti Maasta, ei isäinmaasta. Se on myös ainoa asia, jonka verukkeella Antikristus voi yhdistää koko maailman, niin että hänen valtaansa ”annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” (Ilm. 13:7). Adolf Hitler ei olisi voinut ottaa koko maailmaa haltuunsa muutoin kuin sotilaallisten valloitusten muodossa, mutta Antikristus tulee saamaan sen valtaansa sanomalla, joka yhdistää kaikki maailman kansat yhteisen päämäärän alle. Kuten Prinssi Charles sanoi joulukuussa 2009 YK:n ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa:
Lisäksi, meidän lisääntyvästi epävarmassa tilanteessamme – meidän pienellä, ainutlaatuisella ja arvokkaalla planeetallamme – tämä ei ole ongelma, joka olisi ratkaistavissa termeillä ”he ja me”. Sillä kun se tulee ilmaan, jota hengitämme, veteen jota juomme, ei ole olemassa kansallisia rajoja. Me kaikki ole riippuvaisia toinen toisistamme – ja ratkaisevasti toinen toistemme toimista -, kun se tulee säähän, ruokaamme, veteemme ja energiaamme. Nämä ovat ”maankuoren laattoja”, joilla kansainvälisen yhteisön rauha ja vakaus lepää.
Olin ehkä vuonna 2003 vielä liian nuori ymmärtämään kansainvälistä politiikkaa, mutta jo Irakin sodasta lähtien minua on kiinnostanut kansainvälinen suurvaltapolitiikka ja niiden monisyiset historialliset taustat. Olen blogissani keskittynyt paljon USA:n viimeisen 20 vuoden aikaiseen ulkopolitiikkaan ja siihen millä tavoin se on muovannut historian kulkua. Löydät aikaisemmista artikkeleistani mm. perusteelliset analyysini sille kuinka viimeaikaiset tapahtumat Lähi-Idässä, Kaukasiassa, Keski-Aasiassa ja Itä-Euroopassa toistavat 1800 -luvulla käytyä Suurta Peliä Venäjän ja Brittiläisen imperiumin kesken tai on noussut sen suorana historiallisena perillisenä (ks. Harmageddonin shakkilaudalla. Kuinka tapahtumat Syyriassa toistavat 1800 -luvun suurta peliä Englannin leijonan ja Venäjän karhun välillä? Entä kuinka se kertoo Prinssi Charlesin olevan Raamatun Antikristus?). Suuren pelin paluu ei ole jokin salaliittoteoria vaan mm. Yorkin Herttua Prinssi Andrewin (Charlesin pikkuveljen) ja monien kansainvälisen politiikan asiantuntijoiden tukema käsite, joka linkittyy läheisesti myös Danielin kirjan 11. luvun näkyyn, kuten osoitin jo kirjani 13. luvussa. Pyrin yleensä hahmottamaan asioiden historiallisen ja profeetallisen kokonaiskuvan, sen sijaan että keskittyisin joihinkin lyhyen aikavälin yksityiskohtiin.
Winston Churchill sanoi väitetysti: ”Jos et ole nuorena liberaali, sinulla ei ole sydäntä, ja jos et ole vanhana konservatiivi, sinulla ei ole aivoja.” Irakin sodan aikoihin poliittinen maailmankuvani oli vielä melko liberaali. En mennyt sentään kaduille protestoimaan, mutta katsoin kyllä Michael Mooren Fahrenheit 9/11:nen ja kummastelin miksi monet kristityt täällä Suomessakin ottivat sotaan myönteisen kannan. Ymmärrän nykyään paljon paremmin konservatiivien syitä tukea Irakin sotaa vuonna 2003 (lainasin aiemmassa 700-sivuisessa nettikirjassani Pasi Turusen tasapainoista ja kiihkotonta kirjoitusta aiheesta), mutta en ymmärrä konservatiiveja, jotka puolustavat Irakin sotaa vielä vuonna 2019. On tietysti vaikea spekuloida miltä historia näyttäisi vuonna 2019 jos Saddam Hussein olisi pysynyt vallassa, mutta Bushin hallinnon valheet Irakin joukkotuhoaseista ja Irakin sodan tuhoisat jälkiseuraukset – mm. Irakin ja Syyrian islamilaisen valtion nousu sunnien ja shiiojen kahtirepimästä Irakista, jonne USA:n joukkojen vetäytyminen jätti valtatyhjiön -, on riittävä syy kritisoida valheella perustetun Irakin sodan (ja yhtälailla siitä vetäytymisen) lyhytnäköisyyttä.
Tämä ei tarkoita, että USA olisi sen ainoa syyllinen osapuoli. Yhtä hyvin voimme syyttää Venäjän ja Kiinan hallinnon tukemaa Irania, joka sponsoroi shiiamilitanttien terrori-iskuja USA: sotilaita ja Irakin sunneja vastaan. Tämä puolestaan radikalisoi sunnimuslimit liittymään Irakin Al-Qaidan ja ISIS:in kaltaisiin sunni-islamisteihin. Vuonna 2015 Michael Weiss ja Michael Pregent kertoivat Iranin tukemien Irakin shiialaismilitanttien syyllistyneen julmuuksiin maan sunnimuslimeita vastaan polttamalla ihmisiä elävältä heidän asuntoihinsa ja puhdistamalla kokonaisia kyliä niiden ”vääräuskoisista” asukkaistaan. Weissin ja Pregentin mukaan ”shiialaismilitantit eivät ole paljoa Islamilaista Valtiota parempia”. Lähi-Idässä ei ole ”hyviksiä” ja ”pahiksia”, kun se tulee sunni- ja shiiaradikaaleihin. Ne edustavat saman islamistisen kolikon kahta eri puolta. USA:n hallinnon tuki sunniterroristeja sponsoroineelle Saudi-Arabialle ja Qatarille on aivan yhtä moraaliton kuin Venäjän tuki Iranille, Sudanille ja Venezuelalle.
Jotkut voivat oikeuttaa tämänkin sillä, että myös toisen maailmansodan aikana USA teki liiton ”pienemmän pahan” eli Stalinin kanssa päästäkseen eroon ”suuremmasta pahasta” eli Hitleristä. Samalla tavoin nykyinen USA on liitossa ”pienemmän pahan” eli Saudi-Arabian kanssa päästäkseen eroon ”suuremmasta pahasta” eli mullahien Iranista. Tosielämässä on kuitenkin vaikea sanoa kuka on todella ”pienempi paha”, kun Stalin tappoi miljoonia enemmän kuin Hitler ja Saudien tukemat sunnilaisjärjestöt kuten Al-Qaida ja ISIS ovat olleet vastuussa suurimmasta osaa islamin nimessä tehdyistä terrori-iskuista. Kansainvälinen suurvaltapolitiikka on usein niin sekavaa, että on vaikea sanoa kuka on todella ”hyvisten” ja kuka ”pahisten” puolella. Donald Trump oli kuitenkin ensimmäinen presidentti, joka paljasti USA:n sotateollisen kompleksin kaksinaamaisen tekopyhyyden. Vuonna 2016 hän kutsui Barack Obamaa ja ulkoministeri Hillary Clintonia ”ISIS:n perustajiksi”, sillä USA:n, Turkin ja ja Saudien luvaton tuki Syyrian islamistimilitaiteille (al-Nusralle, Irakin al-Qaidalle ja ISISille) kävi ilmi mm. USA:n puolustusministeriön julkisuuteen vuotaneissa papereissa ja Wikileaksin vuotamissa Hillary Clintonin ja John Podestan sähköpostiviesteissä.
Lisäksi Trump teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Saudi-Arabiaan tarkoituksessa koota yhteen 50 maan arabijohtajat saadakseen heidät sitoumaan taisteluun terrorismia vastaan, ei sen tukemiseen. Presidentti Trump teki käytännössä arabijohtajien kanssa sopimuksen, jossa hän lupasi jatkaa Saudi-hallinnon taloudellista tukemista sen sodassa Irania ja Jemeniä vastaan jos maa lopettaisi luvattoman tukensa Syyrian ja Irakin militanteille. Tämä on yksi vähiten ymmärrettyjä taustatekijöitä Islamilaisen Valtion romahtamisessa vuonna 2018. Trump määräsi myös CIA:n lopettamaan salaisen ohjelmansa, joka tuki Syyrian militantteja Bashar al-Assadin hallinnon kaatamiseksi. Valtamedia ja demokraatit ovat parjanneet alusta lähtien Trumpin ”pehmeää” politiikkaa Bashar al-Assadin veristä hallintoa ja sen tukijaa Putinin Venäjää kohtaan. Tosiasiassa tämä ”pehmeä” politiikka on ollut sen varmistamista, ettei USA:n tai sen arabiliittolaisten aseet joutuisi islamistimilitanttien käsiin, jotka ovat aiheuttaneet alueella niin suurta verenvuodatusta.
Demokraatit ja heidän äänitorvenaan toimiva valtamedia on yhä itsepetoksen vallassa ja haluton tunnustamaan Obaman ulkopolitiikan moraalittomuutta ja suoranaista typeryyttä. He syyttävät Trumpin ulkopolitiikan ”sekavuutta” ja ”spontaania mielivaltaisuutta”, vaikka se on ollut kaikkein suoraselkäisintä, moraalisinta ja läpinäkyvintä moneen vuosikymmeneen. Hän puhuu usein medialle kenraaliensa kanssa käymistä erimielisyyksistä. Toukokuussa hän kertoi Fox-uutisten Steve Hiltonin haastattelussa, että USA:n hallinnossa toimii todellakin ”sotilasteollinen kompleksi – josta presidentti Dwight Eisenhower varoitti vuoden 1959 jäähyväispuheessaan -, joka haluaa sotia kaikkialla.” Kun Trump kertoi kenraaleilleen vetäytyvänsä Syyriasta, hän sanoi ”koko porukan tulleen hulluksi”. Trump vahvisti Hiltonille, ettei hän halua sotaa Iranin kanssa tai muidenkaan kanssa, koska ”sota on vahingoksi taloudelle ja tuhoaa ihmiselämiä”. Samalla hän ei sulkenut pois sotilaallisen väliintulon mahdollisuutta: ”En vain halua, että he saavat ydinaseen. Eivätkä he voi uhkailla meitä.” Jotkut saattavat pitää Trumpin ulkopolitiikkaa epävarmana ja päättämättömänä, mutta tällainen kertoo paremminkin sen korkeasta moraalista.
Trump ei halua rynnätä tuhoisiin ja kalliisiin sotiin ellei se ole aivan välttämätöntä. Sodan tulisi olla aina viimeinen – ei ensimmäinen – vaihtoehto, kun kaikki muut vaihtoehdot ovat osoittautuneet toimimattomaksi. Trump ei pelkää USA:n vihollisia, kuten presidentin parjaajat usein väittävät. Hänen vuoden kestänyt militantti retoriikkansa Pohjois-Korean ”rakettimiestä” vastaan on tästä malliesimerkki. Trumpin ja Kim Jong-Unin historiallista tapaamista edeltänyt jännittynyt vuosi, jolloin maailma horjui aivan ydinsodan partaalla, oli niin hieno historiallinen episodi, että julkaisin siitä videon nimeltä Peace Through Strength (katso video alla). Videon nimi viittaa Ronald Reaganin kannattamaan ja Trumpin usein viittaamaan ulkopolitiikan oppiin, jonka mukaan rauha saavutetaan parhaiten sotilaallisen voimankäytön tai sen uhan avulla, ei pehmeällä diplomatialla tai ”lepyttelyllä” (so. diktaattorien lahjonnalla). Tällainen diktaattorien lepyttely johti juuri toiseen maailmansotaan, kun Neville Chamberlain yritti estää sodan puhkeamisen Saksan kanssa lahjomalla Hitleriä, sen sijaan että olisi näyttänyt hänelle Britannian valmiuden vastaiskuun Hitlerin pienimmänkin agression edessä. Vuoden 1938 Münchenin sopimuksessa Britannian pääministeri päätti luovuttaa Hitlerille Tšekkoslovakian sudeettialueen siinä toivossa, että diktaattori tyytyisi tähän ja lopettaisi sotilaallisen agressionsa Versaillesin sopimuksessa sovittuja kansainvälisiä rajoja vastaan.
Viimeperjantaina Trump kertoi Twitterissä, että hän määräsi armeijansa perääntymään kostoiskusta Iranin sotilaskohteita vastaan, kun hän oli tiedustellut kenraaleiltaan iskun arvioituja kuolinlukuja. Kuultuaan, että isku vaatisi noin 150 iranilaisen hengen, Trump ajatteli sen olleen suhteeton kosto miehittämättömän robottilennokin alasampumisesta kansainvälisessä ilmatilassa, joka on voinut tapahtua myös Iranin tiedustelussa tapahtuneesta virheestä. Kollegani Tim Cohen kertoi Facebookissa, että Trumpin päätös demonstroi USA:n heikkoutta vastata päättäväisesti Iranin agressioon. Ben Shapiro, Trumpin ulkopolitiikkaa usein kritisoiva ortodoksijuutalainen konservatiivinen mediapersoona, syytti hallintoa ”Bill Clintonin ajan ulkopolitiikasta”. Shapiron videoilla on usein paljon tykkäyksiä, mutta tämän videon alaspäin osoittavia peukkuja oli lähes kolminkertainen määrä enemmän.
Olen tässä samaa mieltä Trumpin kanssa. 150 iranilaisen sotilaan tappaminen kostona robotin vahingoittamisesta – oli se sitten tahallinen tai vahinko – on suhteeton, epäoikeutettu ja harkitsematon vastatoimi. Tämä ei ole ”peace through strength” strategian vastaista. George W. Bushin uuskonservatiivisen hallinnon into lähteä sotimaan ympäri maailmaa diktaattorien kaatamiseksi ei ollut rauhan saavuttamista voimankäytön kautta. Irakin ja Afganistanin sota ei johtanut rauhaan vaan verenvuodatukseen, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä. Obaman hallinnon päätös tukea militantteja islamisteja arabidiktaattoreiden kaatamiseksi ei saavuttanut rauhaa voimankäytön kautta. Todellisessa ”peace through strength” strategiassa agressiivisesti käyttäytyvä valtio pelotellaan voimankäytön kautta tai sen uhalla viholliselle epäsuotuisaan sopimukseen, joka tekee maailmasta paljon rauhallisemman paikan kuin se oli ennen sopimusta. Media kauhisteli kun Trump uhkaili Pohjois-Koreaa ydinsodalla Twitterissä ja YK:ssa. Mutta juuri tämä pakotti Kim Jong-unin ottamaan Trumpin uhkaukset todesta ja lopettamaan holtittomat ydinohjuskokeensa Tyynellä valtamerellä.
USA:n hätiköity päätös vastata Iranin provokaatioon olisi pelannut vain Ajatollah Khameinin pussiin. Se olisi saanut näyttämään Iranin uhrilta ”USA:n imperialismin” edessä. Khameini olisi voinut nostaa iskun myötä sekä kansainvälistä että maan sisäistä sympatiaa hänen hallintonsa tueksi. Se olisi siten ainoastaan vahvistanut hänen horjuvaa hallintoaan, joka on jo menettämässä kansainvälistä ja sisäistä tukeaan. Trump vetäytyi viimevuonna Obaman Iran-sopimuksesta ja jatkaa hallinnon painostamista kovilla sanktioilla. Talouspakotteilla Trump voi vahvistaa Iranin oppositioryhmiä ja ajaa Khameinin hallinnon yhä ahtaammalle syövyttämällä mullahien vallan suosiota maan sisällä. Mikä tahansa Ajatollahin asemaa pönkittävä propagandanäytös ”Suuren Saatanan” pahuudesta olisi ainoastaan voitto Iranin hallinnolle. Ehkä tämä oli Khameinin päämäärä: provosoida USA suhteettomaan vastaiskuun esittääkseen islamistisen hallintonsa uhrina USA:n ”saatanallisessa” yrityksessä tuhota Allahin ”jumalallinen” valtio. Ulkomainen uhka on diktaattoreille usein paras tapa vahvistaa heidän heikentyvää sisäpoliittista asemaansa.
Mutta nyt USA näyttää sekä iranilaisten että kansainvälisen yhteisön silmissä maalta, joka ei tavoittele sotaa vaan rauhaa. Sen sijaan, että se saisi USA:n näyttämään heikolta, se lähettää viestin Yhdysvaltain valmiudesta vastata provokaatioihin, mutta myös yhtäläisesti valmiudesta perua kostoiskut viimehetken eleenä USA:n hyväntahtoisuudesta ja armeliaisuudesta. Oli tämä The Art of the Dealin -kirjoittajan laskelmoitu strategia tai ei, uskon kostoiskun peruuttamisen olleen strategisesti kaukonäköistä. Se saattaa heikentää mullahien sisäpoliittista arvovaltaa ja saa heidät näyttämään typeriltä sodanlietsojilta vedotessaan propagandapuheissaan ”suureen ja pieneen Saatanaan”. Yhä useampi iranilainen alkaa herätä siihen, ettei heidän hallintonsa olekaan Jumalan asettama. Yhä useampi iranilainen pääsee internetin kautta kuuntelemaan ja lukemaan muitakin lähteitä kuin hallinnolleen myönteistä valtiollista propagandaansa.
USA:n johtajan ei tule missään nimessä lietsoa iranilaisten ennakkoluuloja ”Suuren Saatanan” pahuudesta, vaan vahvistaa kuvaa Yhdysvaltojen hyväntahtoisuudesta. Se että Trump perui iskun viimehetkellä oli myös strategisesti viisasta. Jos hän ei olisi osoittanut minkäänlaista halua vastatoimiin, niin silloin voisimme sanoa USA:n näyttävän heikolta ja epäluotettavalta ystävältä hallinnon opposition keskuudessa. Mutta nyt Trump iski ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”. Ehkä Trump pelaa sittenkin ”4D shakkia”, kuten monet uumoilevat.
Traileri silmiäavaavaan dokumenttiin Iranium (2011), jonka voi katsoa nykyisin maksullisilla Vimeo tai Amazon Prime -suoratoistovideopalveluissa.
Ennustaako Raamattu USA:n sotaa Iranin kanssa?
Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa miten tapahtuvat kehittyvät USA:n ja Iranin suhteissa. Ajautuuko Iran lopulta sotaan USA:n tai Israelin kanssa, vai ajautuuko se liittolaisensa Syyrian tavoin veriseen sisällissotaan? Raamatun profetioiden valossa voimme kuitenkin olla varmoja, ettei Iranin Amerikalle ja Israelille vihamielinen nykyhallinto kaadu ennen Googin sotaa. Persia mainitaan nimittäin Hesekielen 38. luvussa osana Googin johtamaa kansojen liittoumaa, jotka Jumala nostaa aikojen lopulla Israelia vastaan, ”joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta” (Hes. 38:5-8). Persia mainitaan näistä Googin liittolaisista ensimmäisenä, mikä antaa ymmärtää sen näyttelevän johtavaa osaa yhdessä Roosin (=Russia), Mesekin (=Moskova) ja Tuubalin (=Tobol-joki) ruhtinaan eli Venäjän johtajan kanssa. Hesekiel sanoo Googin asuvan Israelista katsoen ”pohjan perillä”, mikä vastaa nykyistä Venäjää. Wikipedia kertoo, että monissa kielissä esiintyvän Venäjän Rus- alkuisen nimen ”alkuperä on voinut olla Volga-joen iranilaisessa nimessä (F. Knauer, Moscow 1901), kuin myös Hesekielen Roosissa”. Iran on tänään yksi Venäjän tärkeimpiä liittolaisia, kuten profetia ennustaa. Näin ei ollut ennen vuotta 1979, jolloin Iran oli Šaahi Mohammad Reza Pahlavin hallitsema Israelin ja USA:n ystävä.
Hesekiel ennustaa siis Israelin ajautuvan sotaan Venäjän johtamaa pakanansojen liittoumaa vastaan, joihin kuuluu myös nykyinen mullahien hallitsema Iran. Ei ole mahdollista, että näkisimme tätä ennen sodan USA:n ja Iranin välillä, jossa Iranin nykyhallinto tulee kaatumaan Saddam Husseinin tavoin. Raamattu ei anna selkeää vastausta siihen mikä on USA:n rooli Googin sodassa. USA:n luulisi tulevan Israelin avuksi jos Iran ja Venäjä hyökkäävät Israelin vuorille. Profetia ei kuitenkaan vihjaa suoraan tämän puoleen. Itseasiassa Hesekiel 38:12-13 antaisi ymmärtää, lännen olevan tämän sodan passiivisia sivustakatsojia.
Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa. Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ’Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?’
Raamatun selitysteosten mukaan Saba ja Dedan sijaitsivat kerran Arabian niemimaalla ja Tarsiis viittasi Hesekielen ajan Tartessoson satamakaupunkiin, joka sijaitsi Andalusian hallintoalueella, nykyisessä Espanjassa. Tarsiis on siten symbolinen ilmaisu nykyiselle lännelle, anglo-amerikkalaiselle maailmanvallalle ja sen liittolaisille (Hesekielen aikana ei tunnettu vielä Brittein saaria tai Amerikan mantereita). ”Nuoret jalopeurat” eli nuoret leijonat viittaa tässä myös Iso-Britannian (jonka kansallinen eläin on leijona) entisiin alusmaihin (mukaan lukien Yhdysvaltoihin) sen siirtomaavallassa. Saba ja Deda viittaa taas Arabian niemimaan arabikuningaskuntiin, jotka ovat tänään läntisen liittouman liittolaisia. Näin ollen jae 13 vihjaa lännen seuraavan passiivisena sivusta antaen vain diplomaattisen nootin, kun Venäjä hyökkää liittolaisineen Israelia vastaan. Jakeesta ei voi tehdä kuitenkaan suoraan tätä johtopäätöstä.
Yhtä hyvin voimme tulkita Googin sodan olevan osa laajempaa kolmatta maailmansotaa, jossa maailman kansat sotivat monilla eri rintamilla ja missä Venäjä ja Iran ei sodi ainoastaan Israelia, mutta myös länttä vastaan. Tämä on mielestäni paljon todennäköisempi vaihtoehto. Raamatun profetiat keskittyvät usein niihin asioihin, joilla merkitystä eniten Israelin ja juutalaisten kannalta ja siksi Hesekiel ei anna profetiassaan niin suurta huomiota läntiselle pallonpuoliskolle. Olisi epäuskottavaa olettaa, että Venäjä, Iran ja joukko muita kansoja käynnistäisi suuren luokan sotilasoperaation lännen yhtä läheisintä liittolaista vastaan ilman, että länsi puuttuisi siihen millään tavoin. Samalla tavoin esimerkiksi Danielin kirjan 8. luvun kolmas täyttymys ennusti toisen maailmansodan Itärintaman, koska tällä rintamalla oli eniten painoarvoa juutalaisten historian kannalta, ja Danielin 11. luvun toinen täyttymys keskittyy taasen ensimmäisen maailmansodan Lähi-Idän rintamaan, joka valmisteli alueen Israelin valtion synnylle.
Profetiat siis kohdentavat tapahtumat niihin yksityiskohtiin, joilla on eniten merkitystä juutalaisten kannalta. Niillä ei ole syytä kuvailla Hiroshiman ja Nagasakin pommitusta toisessa maailmansodassa, koska ne eivät liity suoranaisesti Israelin kansaan. Samalla tapaa jos kolmannessa maailmansodassa USA käy sotaa myös Venezuelaa ja Pohjois-Koreaa vastaan, niin näitä tapahtumia ei tulisi odottaakaan löytyvän Raamatun profetioista, koska profetiat keskittyvät vain juutalaisille merkityksellisiin tapahtumiin. On esimerkiksi mahdollista, että samaan aikaan kun Venäjä hyökkää liittolaisineen Israeliin, Yhdysvallat olisi niin pahassa pulassa Venezuelaa tai Pohjois-Koreaa vastaan, ettei sillä riitä resursseja tulla enää Israelin avuksi. Toisen (epäuskottavamman) skenaarion mukaan Trumpin seuraajaksi nousee jokin Israel-vastainen presidentti, joka olisi täysin haluton lähettämään joukkojaan juutalaisvaltion avuksi. Tällä hetkellä maiden suhteet ovat vahvimmillaan Israelin 70 -vuotisessa historiassa.
Johtopäätös
Googin sotaan vaaditut liittolaissuhteet ovat jo löydettävissä nykyiseltä maailmankartalta. Israelin ja Iranin suhteet ovat jo niin jännittyneet, että sota voi puhjeta milloin tahansa. Yksi yksityiskohta Googin sotaan vaadituista ehdoista on kuitenkin yhä täyttymättä. Hes. 38:10-11 ennustaa:
Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina – asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
On vaikea väittää, että Israel asuisi tällä hetkellä turvassa ”muuria vailla”, kun Israel on rakentanut Länsirannalle muuria, joka valmistuessaan tulee olemaan 708 kilometriä pitkä. Presidentti Trump on kehunut usein Länsirannan muurin toimivuutta terrorismin pysäyttämisessä vahvistaakseen omia sisäpoliittisia päämääriään saada demokraatit tukemaan hänen hankettaan turva-aidan rakentamiseksi USA:n etelärajalle. Tuntuisi siis omituiselta jos USA painostaisi Israelin purkamaan sen nykyisen muurin, kun muurien rakentaminen näyttää hyödyttävän tälle hetkellä molempia hallintoja. Ilmaisu ”muuria vailla” voidaan tulkita tosin myös kuvainnolliseksi. Se voi kuvata Israeliin aikaansaatua valheellista rauhansopimusta, joka tuudittaa maan petolliseen turvallisuuden ja rauhan tunteeseen, jota Googin ruhtinas käyttää hyväkseen. Koska Lähi-Idän rauhanprosessi on yhä kesken (vaikka Trumpin juutalainen vävy Jered Kushner suunnittelee sitä kulissien takana), en usko että näyttämö olisi vielä valmis Googin sotaa varten. Kirjassani olen sitä paitsi osoittanut (luku 1), että Googin sotaa (Ilmestyskirjan punaista hevosta) edeltää valkoisella ratsullaan ratsastavan Antikristuksen ilmestyminen maailman tapahtumien keskipisteeseen.
Tapahtumien järjestys on siis todennäköisesti seuraava: Euroopasta ilmestyy kymmenen ydinkansakunnan muodostama sotilasliitto, joka on jo syntymässä Emmanuel Macronin perustamassa halukkaiden koalitiossa (Dan. 7:24). Tätä seuraa pienen sarven eli Antikristuksen ilmestyminen näiden kymmenen joukosta (Dan. 7:8, 24). Antikristuksen ilmestymistä seuraa taas punainen sodan hevonen, jolle ”annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka” (Ilm. 6:4). Perustelin kirjani ensimmäisessä luvussa myös sen miksi Antikristuksen Israelin kanssa solmima 7-vuotinen liitto (Daniel 9:27) solmitaan vasta tämän sodan jälkeen ja miksi seurakunnan ylösoton tulisi toteutua vasta Antikristuksen paljastumisen/ilmestymisen jälkeen ensimmäisen kuuden sinetin lopussa (mutta ennen 70. vuosiviikkoa).
