Samalla kun Trump esittää ”vuosisadan diilin”, Prinssi Charles kutsuu itseään Lähi-Idän rauhantekijäksi ja harkitsee matkaa Iraniin.

Olen seurannut noin 15 vuoden ajan Prinssi Charlesin toimia koskevia kansainvälisiä otsikoita. Hänen profeetallisesti merkittävät toimensa eivät nouse usein lehtien etusivuille. Tästä syystä myös ajan tapahtumia ehkä muutoin hyvin tiiviisti seuraavat valveutuneet kristityt eivät ole osanneet kiinnittää häneen tarvittavaa huomiota. Suomalaisen lehdistön uutisointi hänestä on keskittynyt yleensä mitä epäolennaisimpiin ja turhanpäiväisimpiin asioihin. Tästä muutamia esimerkkejä viimevuoden Iltalehdestä: ”Prinssi Charles ja herttuatar Camilla työmatkalla – koirat saivat erityishuomiota kuninkaallisilta” (16.07.19). ”Tanssii tähtien kanssa -ohjelman brittiversiolla kuninkaallisia faneja: Prinssi Charles ja Camilla katsovat joka jakson” (20.10.19). ”Mikä kunnia! Prinssi Charles sai suomalaisen Annin suunnitteleman tuohirusetin” (20.12.19). Voin siis toisaalta ymmärtää ihmisiä, jotka uskovat minun karanneen jostain laitoksesta, kun paljastan heille asioita, joista ei puhuta juuri lainkaan Suomen valtamediassa. Juuri tästä syystä jokaisen raamatullisesti valveutuneen henkilön tulisi osata seurata mediaa hieman pintaa syvemmältä.

Ajatusteni kääntäminen ymmärrettävälle kielelle henkilölle, joka ei ole perillä lainkaan Raamatun lopun aikoja koskevista profetioista, ei ole mitenkään helppo tehtävä. Tästä syystä on tarpeellista aloittaa ihan perusasioista. Kristityt eskatologit ovat opettaneet jo vuosikymmeniä, että Antikristuksen yksi monista tuntomerkeistä on se, että hän saa aikaan seitsenvuotisen rauhansopimuksen Lähi-Itään. Tämä ajatus perustuu Danielin 9. luvun näkyyn 70 vuosiviikosta, joka mainitsee prinssin, joka tekee ”liiton raskaaksi monille [KJV: vahvistaa liiton monille] yhden vuosiviikon ajaksi , ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” Kaikkein perusteellisin selitys Danielin vuosiviikkonäkyyn annettiin Kuningatar Viktorian aateloiman Sir Robert Andersonin kirjassa The Coming Prince (1894). Hänen kirjansa – jonka nimi viittaa tulevaan Antikristus prinssiin – ajatus siitä, että viimeinen vuosiviikko seuraa vasta kirkkohistorian päättymistä noin 2000 vuotta Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen, ei syntynyt vasta 1800 -luvulla.

Jo apostoli Johanneksen oppilaan oppilas, kirkkoisä Irenaeus (130 – 202), opetti tätä viisiosaisessa kirjassaan Harhaoppeja vastaan (Adversus Haereses, kirja 5, luku 25). Irenaeus opetti myös, että Antikristuksen tulisi ilmestyä vasta noin 6000 vuotta luomisen jälkeen (kirja 5, luku 28), joka Raamatun masoreettisten tekstien perusteella voidaan laskea noin 2000 vuoden päähän Kristuksen syntymästä. Vaikka onkin totta, että kirkon historiassa on annettu ehkä jo satoja ennustuksia Jeesuksen paluun ajankohdasta ja joista kaikki on mennyt tähän asti pieleen, niin jo kirkkohistorian alusta asti on säilynyt myös yleinen ymmärrys siitä, että Antikristuksen nousu ja Jeesuksen toinen tulemus tulisi toteutua juuri meidän sukupolvemme päivinä 21. vuosisadan alussa. Myös Isaac Newton opetti tätä kirjassaan Observations Upon the Prophecies of Daniel and the Apocalypse of St. John (1733), vaikka ajoitti Jeesuksen tulemuksen siinä vasta vuoteen 2060. Selitin Newtonin laskelman raamatullisia perusteita ja sitä miksi hän erehtyi siinä ehkä muutamalla vuosikymmenellä kirjassani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu?

Meillä on siis kirkkohistoriallisia tekstejä jo 1900 vuoden takaa, jotka opettavat, että Antikristuksen tulisi olla prinssi, joka saa Lähi-Idän kansojen välille seitsenvuotisen liiton ja poistaa teuras- ja ruokauhrin Jerusalemin Temppelivuorelle uudelleenrakennetusta juutalaisten temppelistä. Samat tekstit opettavat, että näiden asioiden tulisi toteutua noin 6000 vuotta luomisen jälkeen eli 21. vuosisadan alussa. Pohdi tätä kyseistä faktaa sen valossa, että Trump aikoo esittää tänään jo kolme vuotta suunnitteilla olleen ”vuosisadan diilin” Israel-Palestiina konfliktin ratkaisemiseksi. Vain muutamaa päivää ennen tätä Prinssi Charles teki ensimmäisen virallisen valtionvierailunsa Israeliin ja Länsirannalle ja kutsui Jeesuksen synnyinseudulla Beetlehemissä ”oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan”. Hän vieraili myös juutalaisia holokaustin aikana pelastaneen isoäitinsä haudalla Öljymäellä, jossa Jeesus piti puheensa lopun ajoista (Matt. 24:3), ja jonne Hänen jalkansa astuvat toisessa tulemuksessaan (Sak. 14:4).

Walesin Prinssi sanoi Beetlehemissä kuinka hänen ”sydämensä murtuu” nähdessään palestiinalaisten kärsimyksen. Ennen tätä hän puhui Jerusalemissa holokaustin 75 -vuotismuistojuhlassa ja kertoi liikuttavia tarinoita juutalaisten eloonjäämistaistelusta Shoahin eli holokaustin aikana. Monien maailmanjohtajien osanottamassa tapahtumassa, jossa oli paikalla myös presidenttimme Sauli Niinistö, Charles sanoi:

Mutta emme saa koskaan unohtaa, että ne ovat myös meidän tarinamme: tarina käsittämättömästä epäinhimillisyydestä mistä koko ihmiskunta voi ja tulee oppia. Sillä se, että pahaa ei voida kuvailla, ei tarkoita etteikö se olisi mahdollista voittaa. Että sitä ei voida täysin ymmärtää, ei tarkoita etteikö se olisi nujerrettavissa. Joten on erityisen merkittävää, että olemme kokoontuneet tänne, Israeliin, missä monet niistä jotka jäivät eloon holokaustista, etsivät ja löysivät turvapaikan, ja rakensivat uuden tulevaisuuden itselleen ja tälle maalle.



Pettäjä

Moni saattaa kysyä, että kuinka näin kauniisti puhuva henkilö voisi olla pahuuden lopullinen ruumiillistuma? Koska Raamattu sanoo, Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (2. Kor. 11:14-15) Kirkkoisä Kyrillos Jerusalemilainen ymmärsi tämän Antikristuksen luonteen petollisen olemuksen jo 1700 vuotta sitten, kun hän kirjoitti: ”Aluksi hän teeskentelee lempeätä – kuin hän olisi oppinut ja hienotunteinen henkilö – ja maltillista ja hyväntahtoista. Ja hänen lumoavan petoksensa valheellisilla ihmeillä ja merkeillä pettäen juutalaiset, kuin hän olisi odotettu Kristus, häntä tullaan jälkeenpäin luonnehtimaan kaikenlaisilla epäinhimillisyyden ja laittomuuden rikoksilla, niin että hän päihittää kaikki epävanhurskaat ja jumalattomat, jotka ennen häntä olivat tehneet rikoksia kaikkia ihmisiä vastaan, mutta erityisesti meitä kristittyjä vastaan. Hän tulee olemaan murhaavin, julmin, armottomin ja ovelin. Ja syyllistyen sellaisiin asioihin vain kolmen ja puolen vuoden ajan, hänet tuhotaan ainosyntyisen Jumalan Pojan, meidän Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen, todellisen Kristuksen kunniakkaalla toisella saapumisella, joka teurastaa Antikristuksen Hänen suunsa henkäyksellä ja toimittaa hänet helvetin tuleen.”

Voimme kuulla jo nyt rivien välistä kuinka hän puhuu Saatanan suulla, sillä todellinen vanhurskauden ja totuuden palvelija olisi kertonut, että paha voitettiin jo 2000 vuotta sitten Golgatan ristinpuulla. Charles tarkoittaa nimittäin sitä, että paha voitettaisiin, kun kaikki uskonnot liittyvät yhteen ja suvaitsemattomuus ja viha muita uskontoja ja kansanryhmiä kohtaan kielletään lailla. Asian ongelma on vain siinä, että mitkään lait tai hallitusten toimenpiteet eivät voi poistaa ihmisen sydämessä olevaa pahuutta. Vain Jeesus Kristus, joka käski meitä rakastamaan vihamiehiämmekin, voi uudistaa mielemme ja muuttaa vihan rakkaudeksi. Siksi vain Hän on ainoa todellinen Rauhan Ruhtinas (Prince of Peace), joka voi tuoda kestävän rauhan kaikkien kansojen ja kielten välille. Kun pyrimme kieltämään vihan lailla, juuri tämä voi johtaa historian suurimpiin hirmutekoihin ja julmuuksiin. Näemme tästä esivalmistelua jo nyt, kun hallitukset ja sosiaalisen median suuryhtiöt pyrkivät poistamaan vihaa vihapuheen vastaisella sodallaan.

Tällaisilla sodalla pyritään kuitenkin vaientamaan myös kaikki maltillinen kritiikki esimerkiksi islamilaisten tekstien suvaitsemattomia oppeja kohtaan, jotka itsessään lietsovat uskonnollista ja rasistista vihaa ja väkivaltaa. Tämä harha, mitä Charles edistää, asettaa kaikki uskonnot samalle viivalle ja opettaa vihan ja suvaitsemattomuuden kumpuavan vain uskonnollisesta fundamentalismista eli pyhien Kirjoitusten kirjaimellisesta tulkinnasta. Voimme kuitenkin tulkita kirjaimellisesti Jeesuksen nuhdetta, ”kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat” (Matt. 26:52), ja kirjaimellisesti Muhammadin kehotusta, ”vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin” (Suura 9:5), ja päätyä aivan erilaiseen lopputulokseen. Katsoin juuri puheen äärioikeistolaiseksi virheellisesti leimatulta Tommy Robinsonilta, englantilaiselta Islam-kriitikolta, jolla oli miljoonia seuraajia Facebookissa. Facebookin johtokunta poisti hänen Facebook-profiilinsa helmikuussa 2019 ja rinnasti hänet Ratko Mladićiin, Bosnian muslimien kansanmurhasta syytettyyn serbialaiseen sotarikolliseen.

Tanskan TV:n haastattelussa Facebookin Pohjoismaiden viestintäjohtaja Peter Münster myönsi äsken, että he valehtelivat Tommy Robinsonista väittäessään hänen yllyttäneen muslimien tappamiseen ja mestaamiseen. Kun ihmisiltä viedään sananvapaus ja kyky puolustaa itseään median mustamaalaukselta, heistä tulee harhaanjohdettujen massojen helppo vihankohde, joita viranomaiset voivat vainota täysin mielivaltaisesti. Tämä on tapahtunut juuri Tommy Robinsonille, joka on ollut jo monta kertaa vankilassa raporteidessaan muslimi- tai pakistanilaistaustaisista raiskausjengeistä, jotka ovat pahoinpidelleet tuhansia valkoisia työväenluokan tyttöjä Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Britannian poliisi on katsonut näitä tapauksia läpi sormien, koska rasistiksi leimautumisen pelko on niin suurta maissa missä poliittinen korrektius hallitsee julkista keskustelua. Jos holokausti on ”tarina käsittämättömästä epäinhimillisyydestä mistä koko ihmiskunta voi ja tulee oppia”, niin silloin meidän tulisi ymmärtää, ettei rasismi ole tämän päivän suurin ongelma, vaan toisten kulttuurien kritisointia pelkäävä poliittinen korrektius, joka näkee rasismia kaikkialla.

Liitto kuoleman ja tuonelan kanssa

Se mikä tapahtui Natsi-Saksassa juutalaisille tapahtuu nyt konservatiiveille ja islam-kriitikoille. Sen jälkeen kun sinulta on riistetty sananvapaus, pian sinulta voidaan ottaa pois kaikki muutkin ihmisoikeutesi. Kuten George Washington sanoi, ”Jos sananvapaus on otettu pois, silloin mykkinä ja hiljaisina meidät voidaan johtaa kuin lampaat teurastettaviksi.” Prinssi Charles ja muut hänen tavoitteensa omaksuneet maailmanjohtajat ovat luomassa monikulttuurista utopiaa, mikä luo ainoastaan illuusion uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta ja uskontojen rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Tämän utopian pinnan alla yhteiskunta vainoaa kuitenkin kaikkia, jotka uskaltavat kyseenalaistaa sen toimivuuden. Antikristuksen vahvistama Lähi-Idän rauhansuunnitelma tulee olemaan osa tätä utopiaa. Se luo vain illuusion rauhasta, ei todellista rauhaa. Raamattu ennustaa, että myös Israelin johtajat tulisivat tämän ”rauhanliiton” pettämiksi. Profeetta Jesaja ennusti:

Sentähden kuulkaa Herran sana, te pilkkaajat, te jotka hallitsette tätä kansaa Jerusalemissa. Koska te sanotte: ”Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen” sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene. Ja minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa’aksi, ja rakeet hävittävät valheturvan, ja vedet huuhtovat pois piilopaikan. Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois, ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa.” (Jes. 28:14-18)

Uusi testamentti sanoo, että tuo kallis kulmakivi on Jeesus Kristus, ”se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, [on] tullut kulmakiveksi, kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi” (1. Piet. 2:6-8) En sano, että presidentti Trumpin tänään esittämä ”vuosisadan diili” olisi välttämättä tämä Israelin johtajien liitto kuoleman ja tuonelan kanssa. Presidentti Trump on ollut lopulta hyvin oikeamielinen johtaja ja Israelin yksi vahvin liittolainen maiden 72 vuotisissa valtiosuhteissa. Trump tunnusti joulukuussa 2017 Jerusalemin Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi ja siirsi suurlähetystönsä Jerusalemiin toukokuussa 2018. Syyskuussa 1993 Jitzhak Rabinin ja PLO:n johtaja Jasser Arafatin välillä solmittu Oslon sopimus oli hyvin esikuvallinen siihen valheliittoon, minkä Antikristus tekee lopulta Israelin kanssa. Se kesti juuri raamatulliset seitsemän vuotta ennen palestiinalaisten toisen kansannousun puhkeamista syyskuussa vuonna 2000. Israelissa toista intifadaa kutsutaan joskus myös Oslon sodaksi, sillä sen on katsottu saaneen alkunsa Oslon sopimuksen myönnytyksistä. Tim Cohen paljasti kirjassaan The Antichrist and a Cup of Tea (Prophecy House, 1998) Prinssi Charlesin merkittävän kulissien takaisen roolin Oslon sopimuksen täytäntöönpanossa vuosina 1993 – 95. 

Oslon sopimus kuin myös sitä seurannut George W. Bushin hallinnon välittämä tiekartta rauhaan on pyrkinyt kahdenvaltion ratkaisuun missä Israel vetäytyisi kokonaan Gazasta – jonka se jo teki vuonna 2005 – ja Länsirannalta, kuin myös Itä-Jerusalemista, eli kuuden päivän (puolustus)sodassa vuonna 1967 miehittämiltään alueilta. Tämä tarkoittaisi, että Israel menettäisi oikeuden myös juutalaisten pyhimpään paikkaan eli Jerusalemin Temppelivuorelle (vaikka Jordan hallitseekin yhä Temppelivuorta de jure islamilaisen Waqf:an kautta). On epätodennäköistä, että Trumpin rauhansuunnitelma esittelisi mitään sellaista ratkaisua missä Israel luovuttaisi Itä-Jerusalemin palestiinalaisvaltion pääkaupungiksi, koska Trump on jo tunnustanut Jerusalemin Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu näki Trumpin diilin jo maantaina on ja on kutsunut sitä ”erinomaiseksi”. Palestiinalaisjohtajat ovat taas tapansa mukaan torjuneet koko sopimuksen ennenkuin ovat edes nähneetkään sitä. Satakunnan kansa kertoo:

Palestiinalaisia pelottaa, että rauhansuunnitelma tuhoaa heidän toiveensa itsenäisestä valtiosta Länsirannalla, Gazassa ja Itä-Jerusalemissa. Israel valtasi alueet vuoden 1967 sodassa. Palestiinalaiset ovat myös kieltäytyneet asioimasta Trumpin hallinnon kanssa vastalauseena Yhdysvaltojen Israel-myönteisestä politiikasta, kuten suurlähetystön siirtämisestä Tel Avivista Jerusalemiin, jonka itäosista palestiinalaiset pyrkivät tekemään pääkaupunkinsa.

Jää tosin nähtäväksi onnistuuko Trumpin diili saamaan jonkinlaisen rauhansopimuksen Lähi-Idän konfliktiin. Tuleeko Boris Johnsonin hallinto liittymään tämän sopimukseen mukaan? Entä ottaako Prinssi Charles lopulta johtavan rauhanvälittäjän roolin tämän sopimuksen edistämiseksi? On esimerkiksi mahdollista, että Mahmoud Abbas tulisi alkuunsa torjumaan Trumpin diilin, mutta palestiinalaisten keskuudessa paljon suopeammin nähty ”Arabian Prinssi” Charles onnistuisi myymään sen lopulta myös Palestiinan johdolle. Tai sitten Charles ja Britannian hallitus tulee edistämään omaa rauhansopimustaan, joka olisi täysin itsenäinen Trumpin hallinnon diilistä.  Lopulliseen sopimukseen, joka käynnistää Danielin 70. vuosiviikon, voi sitä paitsi liittyä paljon laajempi alue kuin vain Israel ja Palestiina. Mieti seuraavaa uutista, jonka The Times of Israel julkaisi vain paria päivää ennen Trumpin ”superdiiliä”: Prinssi Charles sanoo, että hän haluaa vierailla Iranissa, olla rauhantekijä Lähi-Idässä. Tämä hälyttävä uutinen mainitsee Charlesin The Sunday Times -lehdelle antaman haastattelun missä hän kertoi halustaan parantaa Yhdistyneen Kuningaskunnan ja Iranin kiristyneitä valtionsuhteita vierailemalla Iranin islamilaisessa tasavallassa. Uutinen jatkoi,

Haastattelussaan Charles ilmaisi myös toiveensa rauhaan Israelin ja palestiinalaisten välille. ”Olen viettänyt suurimman osan elämästäni yrittämällä tuoda ihmiset yhteen,” hän sanoi. Kysymykseen siitä pitääkö hän itseään rauhantekijänä, hän vastasi: ”Minä yritän. Olisin mieluummin rauhantekijä. Mielestäni kaikkein tärkein asia [alueella] on oikeudenmukainen ja kestävä rauha,” hänen lainattiin sanoneen. Kyllä, minä rukoilen. Rukoilen hyvin hartaasti kaiken aikaa.” The Times sanoi hänen päättäneen haastattelun arabian sanalla ”inshallah” (Jumalan tahdosta).

Johtopäätös

Monien kristittyjen olisi aika avata silmänsä viimeistään tässä vaiheessa. Olen  varoittanut tästä blogissani ja kirjoissani jo viimeisen viiden vuoden ajan ja kertonut, että Charles tulisi ottamaan lopulta tällaisen Lähi-Idän rauhanvälittäjän roolin, kuten Daniel 9:27 ennustaa Antikristuksesta. Mutta monien silmät ovat yhä jossain aivan muualla – kuten Ranskan presidentti Macronissa, joka näyttää olevan nyt suosittu kandidaatti Antikristuksen virkaan. Kirjoitin kuitenkin jo täällä miksi Macron ei voi täyttää tähän virkaan vaadittuja raamatullisia kriteereitä: Onko Emmanuel Macron Raamatun Antikristus?  Lisään loppuun vielä kommentin, jonka sain äsken eräältä uskolliselta lukijaltani: ”Minä olen havainnut sinun tutkimuksesi pitävän paikkansa ja ihmettelen todella, jos joku muu kuin prinssi Charles osoittautuu lopulta Antikristukseksi. Niin spesifiä ovat Antikristuksen persoonan ja taustan vaatimukset, että tuohon virkaan ei montaa ihmistä löydy, joka ne täyttäisi. Löytyneekö ketään toista. Perustelusi asialle ovat todella vakuuttavat. Antikristuksen kun pitää kelvata ortodoksijuutalaisille kauan odotetuksi messiaaksi ja muslimeille Mahdiksi. Messiaana hänen tulee olla syntyjään Daavidin poika ja Mahdina Muhammedin Fatima-tyttären suora jälkeläinen. Juuri eilen mainostin kirjaasi yhdessä keskusteluketjussa, jossa veikattiin Macronia Antikristukseksi. Ensin perustelin miksi Macron ei siihen rooliin sovi ja sitten kerroin näkemykseni henkilöstä kuka sopii, eli prinssi Charlesista ja mainitsin sinun pitkäaikaisen tutkimuksesi ja laitoin linkin kirjan ostamiseen suomalaisesta kirjakaupasta.”

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: