Kirjoitin edellisessä artikkelissani Prinssi Charlesin matkasta Israeliin ja Länsirannalle, jossa hän omaksui ensimmäistä kertaa julkisesti Raamatun Antikristus-profetioissa ennustetun Lähi-Idän ”rauhanvälittäjän” roolin. Vain päivää ennen Charlesin vierailua Jerusalemissa, hän puhui Maailman talousfoorumin kokouksen 50 -vuotisjuhlissa Davosissa, Sveitsissä, ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen. Davosin kokous on jokavuotinen tapahtuma, jossa maailman poliittinen ja taloudellinen eliitti kokoontuu yhteen globalisaation edistämiseksi. Presidentti Trumpin entinen neuvonantaja ja päästrategisti Steve Bannon on puhunut usein ”Davosin puoluetta” vastaan. Oxfordin yliopistossa pitämässä puheessaan marraskuussa 2018 hän vastasi kysymykseen Trumpin ”salaliittoteorioista”: ”Davosin puolue, taloudellinen, liikejohdollinen, tieteellinen, insinöörinen, kulttuurinen eliitti – Maailman talousfoorumi sen poikastensa kanssa. Kyse ei ole jesuiitoista, vapaamuurareista, illuminaatista, Vatikaanista, Siionin viisaiden pöytäkirjoista. Se on teidän kasvojenne edessä. Ei ole mitään salaliittoa. Se on vain tapa miten systeemi toimii.”

Myös Donald Trump puhui jo toiseen kertaan Davosissa, mutta tällä kertaa hän piti siellä hyvin kansallismielisen puheen missä hän kritisoi Davosin eliitin globalistista näkyä maailmasta. Davosin 50-vuotisjuhlissa puhui myös 17 -vuotias ilmastoaktivisti Greta Thunberg ja Prinssi Charles, joka tapasi siellä Gretan ensimmäistä kertaa. Charles kehui Gretaa sanoen hänen työnsä olevan ”ainutlaatuista”. CNN:n haastattelussa hän kertoi Gretan ”edustavan yhtä pääsyytä siihen miksi olen ponnistellut näiden asioiden puolesta kaikki nämä vuodet”. Puheessaan Davosin eliitille hän kutsui ”paradigman muutokseen, joka inspiroi toimintaa vallankumouksellisella tasolla ja vauhdilla” ja viittasi siinä myös viimesyyskuun globaaleihin koululaisten ilmastolakkoihin:
Kaikki mitä olen yrittänyt tehdä, ja yllyttää, reilun 50 vuoden ajan, olen tehnyt meidän lapsemme ja lastenlapsemme mielessäni, koska en halunnut että he syyttäisivät minua siitä etten tehnyt mitään paitsi ongelman välttelyä ja kieltämistä. Nyt he tietysti syyttävät meitä täsmälleen tästä. Pankaa itsenne heidän asemaan, naiset ja herrat. Emme yksinkertaisesti voi tuhlata enempää aikaa – ainoa raja on haluttomuutemme toimia ja aika toimia on juuri nyt.
Prinssi Charles on käyttänyt jo viimeisen kymmenen vuoden ajan tätä kyseistä retoriikkaa lapsista ja lastenlapsista, jotka tulevat syyttämään häntä ellei hän tekisi jotain planeetan pelastamiseksi. Hän on sanonut usein, että hän uskoo syntyneen maailmaan juuri tätä tarkoitusta varten. Kirjoitin kirjani sivulla 210 näin:
Hän puhuu itsestään kuin hän olisi koko maailman napa: ”En halua lasteni tai teidän tulevan luokseni ja sanovan minulle, ’Miksi helvetissä et tehnyt jotain tämän asian eteen? Sinä tiesit mikä ongelma oli.’ Tämä on se mikä motivoi minua…” Jos maailma ajautuu kaaokseen, niin lähetätkö ensimmäisenä omat lapsenlapsesi Walesin Prinssin luokse valittamaan sitä miksi tämä ei tehnyt mitään maailman pelastamiseksi? Kaikkihan meistä parkuvat silloin, ”Miksi petit meidät, oi Suuri Mestari, sinä tiesit miksi synnyit tähän maailmaan, mutta et tehnyt mitään sen hyväksi?”
Ei ole vaikea kuvitella kuinka moni Charlesin ihailijoista näkee hänet jo jonkinlaisena profeettana, kun hän tiettävästi ennusti lastemme nousun aikuisia vastaan heidän haluttomuudestaan toimia ”ilmastokriisin” edessä. Tämä ei vaadi kuitenkaan profeettaa vaan hyvin järjestäytyneen ilmastoprogandan, joka saa valtaan median ja koulujen opetusohjelmat, ja aivopesee miljoonat lapset uskomaan maailmanlopun olevan aivan oven edessä.
Globaali tuomiopäivän kultti
Harmageddoniin uskovana kristittynä allekirjoitan sen, että monet ”tuomiopäivän kultit” ovat olleet hyvin vaarallisia esimerkkejä joukkopsykoosista. Vaikka uskon myös itse tulevaan tuomiopäivään, niin uskon että ihminen tulee tuomaan tuomiopäivän pitkälti itse maanpäälle. Ei lisääntyneiden hiilidioksidipäästöjen tai kapitalismin johdosta, vaan siksi että päästämme valtaan globaalin tuomiopäivän kultin ja sen mieleltään häiriintyneen messiashahmon, joka sanoo vapauttavan meidät talouskasvun ja teknologisen edistyksen synneistä. Kuvittele mielessäsi David Koresh, jolla on miljoonia seuraajia muutaman kymmenen sijasta. Kuten arvostettu brittiläinen journalisti Damian Thompson kirjoittaa:
Mutta Charles on tulossa hänen valtakuntaansa – meidän – ja tämä huolettaa minua. Koska harhaiset opit tyypillisesti laajentuvat ja jos hän on kuten muut itsenimetyt pelastajat, tulee hän tekemään enemmän ja enemmän yliampuvia väitteitä hänen universaalista viisaudestaan, mahdollisesti viskoen profetioita maailmanlopusta pseudotieteen kanssa samalla kun vetäytyy yhä pidemmälle maantieteelliseen eristykseen. Kuinka kauan vielä ennen kuin Highgrove [Prinssin yksityistila] muuttuu Waco:ksi luonnonmukaisilla pikkuleivillä?
Vanhan Testamentin aikana Charles olisi jo kivitetty vääränä profeettana (5. Moos. 18:20-22), kun hän ennusti vajaa 11 vuotta sitten, että maailma tuhoutuisi kahdeksan vuoden päästä. Charlesin ennustus meni mönkään samoihin aikoihin, kun Trump vetäytyi Pariisin ilmastosopimuksesta. Presidentti Trump, joka on pilkannut Gretaa Twitterissä ”iloiseksi lapseksi” ja kritisoinut hänen haluttomuuttaan puuttua lännen sijasta Kiinan ja Intian kaltaisten maiden ilmansaasteongelmaan, kutsui Davosin puheessaan Gretan ja Charlesin kaltaisia ilmastoalarmisteja ”tuomiopäivän profeetoiksi” (vaikkei maininnut kumpaakaan nimeltä):
Olemme sitoutuneet suojelemaan Jumalan luomakunnan majesteettiutta ja maailmamme luonnon kauneutta… tämä ei ole aika pessimismille, mutta optimismille. Pelko ja epäilys eivät ole hyvä ajatusprosessi, koska tämä on aika valtavalle toivolle, ilolle, optimismille ja toiminnalle. Mutta omaksuaksemme huomisen mahdollisuudet, meidän tulee torjua ikuiset tuomion profeetat ja heidän ennustuksensa apokalypsista… Nämä alarmistit vaativat aina samaa asiaa; äärimmäistä valtaa hallitakseen, muuttaakseen ja kontrolloidakseen elämämme jokaista näkökohtaa. Emme salli koskaan radikaalien sosialistien tuhota talouttamme ja romuttaa maatamme.
Kun presidentti Trump sanoo, että meidän tulisi tuomita tuomion profeetat ja heidän ennustuksensa apokalypsista (apokalypsi = ilmestyskirja), hän ei viittaa kristittyihin tuomiopäivän ennustajiin, vaan sekulaareihin ilmastoalarmisteihin, jotka vaativat ”äärimmäistä valtaa hallitakseen, muuttaakseen ja kontrolloidakseen elämämme jokaista näkökohtaa.” On harvinaista, että maailman voimakkaimman valtion johtaja puhuu totuutta Charlesin kaltaisista ekofasisteista näin avoimesti. Donald Trump on puhunut tähän asti hyvin hienotunteisesti Britannian kuningasperheen jäsenistä – johtuen ehkä hänen suuresta kunnioituksesta kuningatarta kohtaan – ja ylistänyt myös Charlesin ”rakkautta tätä maailmaa kohtaan.” Viimekesänä hän sanoi Piers Morganin haastattelussa: ”Mikä liikutti minua oli hänen intohimonsa tulevia sukupolvia kohtaan. Hän ei todella tee tätä itseään varten. Hän tekee tätä tulevia sukupolvia varten. Tämä on todellista, hän uskoo siihen. Hän haluaa maailman, joka on hyvä tulevia sukupolvia varten (ja minä haluan myös). Hän on Prinssi Charles. Hänen ei tarvitse olla huolissaan tulevista sukupolvista teoriassa – ellei hän ole erittäin hyvä ihminen, joka välittää ihmisistä. Tämä teki minuun suurimman vaikutuksen. Hänen rakkautensa tätä maailmaa kohtaan.” (ks. Miksi Presidentti Trump edistää Antikristuksen henkilökulttia? Saiko Prinssi Charles lumottua Trumpin heidän ensimmäisessä tapaamisessa?)
Davosin kokous saattaa olla kuitenkin ensimmäinen merkki välirikosta. Prinssi Charles ymmärsi Trumpin puheen epäsuorana viittauksena häneen. Express raportoi tästä äsken näin: ”Kun häneltä kysyttiin mitä mieltä hän oli presidentin ’tuomion profeetta’ kommentista, Charles sanoi: ’No, ihmiset ovat syyttäneet minua tästä jo kauan aikaa, ja ehkä pahemmastakin. Mutta olen aina toivonut välttäväni sitä. Pohjimmiltaan lastenlasteni sukupolvi on nousemassa ylös ja sanomassa, ’Mitä te teette? Emme voi jatkaa enää näin.’ Tästä syystä yritin työntää niin kovaa kuin pystyin ennen kuin päädyimme tähän tilaan. Mutta nyt… emme voi yksinkertaisesti vain istua ja sanoa, ’liiketalouden tulee jatkua ennallaan’ Tämä on lujin lausunto, jonka Prinssi on antanut Presidenttiä vastaan tähän asti. Charles esitti ratkaisevaa roolia vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa, minkä Trump on hylännyt kansainvälisellä rähinällä.”
Vuoden 2016 Brexit-äänestys Iso-Britanniassa ja Donald Trumpin vaalivoitto merkitsi suurta säröä ”Davosin puolueen” vallalle ja vahvisti populistisia oikeistopuolueita ympäri maailmaa. Trump vertaisi sitä Floridassa lokakuussa 2016 Amerikan toiseen itsenäisyyssotaan: ”Tämä on tilinteon hetkeksi yhteiskunnalle ja sivilisaatiolle itselleen. Tämä ei ole vain toinen nelivuotinen valinta. Tämä on tienristeys sivilisaatiomme historiassa, joka tulee ratkaisemaan sen tulemmeko vai emme vaatimaan takaisin hallituksemme vallan kansalle… Meidän itsenäisyyspäivämme on käsillä ja se saapuu lopulta marraskuun 8. Meidän suuri sivilisaatiomme, täällä Amerikassa ja ympäri sivistynyttä maailmaa, on tullut tiliteonhetkeensä. Olemme nähneet sen Yhdistyneessä Kuningaskunnassa missä he äänestivät vapauttaakseen itsensä globaalista hallituksesta ja globaalista kauppasopimuksesta ja globaalista pakolaissopimuksista, jotka ovat tuhonneet heidän itsemääräämisoikeutensa ja ovat tuhonneet monia noista kansoista.”
”Messiaan” tekopyhyys
Olen ennustanut aina Trumpin voitosta lähtien, että tämä populististen ja nationalistien riemuvoitto olisi vain väliaikainen ilmiö, ja että sen vastavoimaksi ilmestyisi pian kaikki kansat ja kielet yhdistävä vasemmistopopulismi, joka nostaa Antikristuksen yhden maailmanhallinnon päämieheksi, kuten Raamattu ennustaa Ilm. 13:7-8:ssa. Näimme tästä esimerkin jo Gretan johtamissa viimesyyskuun ilmastolakoissa. Nämä lakkoilijat kokoontuivat ympäri maailman tuomisemaan kapitalismin ja läntisen sivilisaation ja vaativat planeetan pelastamiseksi globaalia Führeria. Greta on nyt tavannut tämän Führerin, joten on vain ajan kysymys milloin näemme hänen ottavan julkisemman roolin miljoonien aivopestyjen kansanjoukkojen messiaana. Greta Thunberg on jo julistettu Jeesuksen Kristuksen seuraajaksi, joten ei ole vaikea kuvitella, että Prinssi Charles saisi pian samanlaisen tittelin. Henkilökulteissa ”messiaan” seuraajat ovat usein niin aivopestyjä hänen ”karismastaan” ja ”hyvyydestään”, etteivät he kykene näkemään tämän johtajan tekopyhyyttä ja turmeltuneisuutta.
Samalla tavoin Prinssi Charlesin henkilökultin tulevat seuraajat sulkevat silmänsä siltä, että hänen 11 päivän lentomatkojensa hiilijalanjälki vastaa samaa kuin keskivertobritin koko elämiseen käytetty hiilijalanjälki – lentomatkat mukaanlukien – 18 vuoden aikana. Express kertoi: ”Kuitenkin, ennen kuin hän tapasi ekosupertähden [Greta Thunbergin], prinssi itse oli ottanut sarjan yksityislentoja alle kahden viikon aikana, joiden päästöt olivat enemmän kuin 18 kertaa keskivertobritin vuosittainen hiilijalanjälki. Lisäksi, viisi kahdeksasta lennosta oli otettu täysin tyhjillä lentokoneilla… Mail on Sundayn yhteenkokoaman datan mukaan, tyhjä lentokone yksinään lensi yhteensä 7824 mailia, vapautten ilmaan 74.7 tonnia hiilidioksidia.” Keskivertobritin vuosittainen hiilijanjälki on noin 10 tonnia (suomalaisilla reilu 11 tonnia). Vuonna 2010 Charlesin hiilinjalanjälki oli 2718 tonnia.
Sitten hänellä on kanttia ylistää Davosissa Gretaa, joka omassa puheessaan vaati ”unohtamaan nettonollapäästöt – tarvitsemme todellista nollaa… Emme halua näitä asioita tehtävän vuoteen 2050, 2030 tai edes 2021 mennessä, haluamme että se tehdään nyt.” Gretan perjantainen lintsaaminen ekonomian oppitunneilta alkaa jo näkyä hänen hourailussaan ”todellisesta nollasta”. Todellisen nollan saavuttaminen tämän vuoden aikana vaatisi asteroidin iskua maanpäälle tai jotain muuta katastrofia, joka tuhoaisi sivilisaatiomme kerta heitolla. Sen vaatisi kaiken lentoliikenteen, autoilun, teollisuuden ja sähköverkoston pysähtymistä. Se vaatisi teollistuneen yhteiskunnan täydellistä romahdusta ja ihmisten – niiden harvojen onnekkaiden, jotka jäisivät siitä eloon – palaamista takaisin luoliin. Greta saattaa olla naiivi 17 -vuotias koulupinnari, mutta Prinssi Charles tavoittelee juuri tällaista köyhdytettyä jälkiteollista yhteiskuntaa missä eliitti voi matkustaa vapaasti yksityiskoneillaan ja kilistellä shampanjalasejaan eksoottisisisa lomakohteissaan, samalla kun maailman massat kuolevat kaduilla, kun teollisuus on ajettu alas eikä mistään saa enää ruokaa tai lääkkeitä. Voi kuulostaa liioitetulta, mutta olemme nähneet tämän toteutuneen jo kommunismin alla missä, kuten George Orwell luonnehti kirjassaan Eläinten vallankumous, ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Väestönkasvu, arabikevät ja öljyhuippu
Tämä on Charlesin kaltaisten ekofasistien nimenomainen päämäärä, koska hän uskoo isänsä Prinssi Philipin ja ystävänsä David Attenboroughin tavoin 1800 -luvun väestötieteilijä Thomas Malthusin virheellisiksi todettuihin oppeihin siitä kuinka maailman väestökasvu uhkaa ylittää ruontuotannon, joka kasvaisi aritmeettisesti ja väestö eksponentiaalisesti. Tätä ”ylijäämävestöä” tulisi siis vähentää tavalla tai toisella ennen kuin paisuvat kansanjoukot tuhlaavat loppuun kaikki luonnonvarat. Prinssi Philip väitti vuonna 2008, että vuosien 2007 -08 globaali ruokakriisi johtui siitä, että ”maailmassa olisi liikaa suita ruokittavaksi”. Euroopan komission julkaiseman tutkimuksen mukaan ruokakriisi johtui kuitenkin ”useista vuorovaikutteisista tekijöistä, mukaan lukien kasvaneesta öljyn hinnasta, suuremmasta kysynnystä biopolttoaineille ja kauppapäätöksistä kuten vientirajoituksista” – ei siis ruoan puutteesta. Mielenkiintoisesti ruoan hinnan kallistuminen ei johtanut vain ruokamellakoihin, mutta myös vuosina 2010 – 11 puhjenneeseen arabikevääseen. Brian Merchantin artikkeli kertoo:
Vuonna 2012, MIT:hen yhteydessä olevat tutkijat demonstroivat, että oli korrelaatio globaalien ruoanhintojen ja sisällissotien välillä maailman-laajuisesti. Milloin ikinä hinnat pimensivät 210:n YK:n ruokaindeksillä, mitta kuukausimuutoksesta kansainvälisten ydinruokahyödykkeiden hinnoissa, mellakat ja konflikti tulivat paljon todennäköisemmiksi. Tämä tietokonemalli, jonka esitteli Yaneer Bar-Yam ja New England Complex Systems -instituutti, ennusti oikein arabikevään ja sarjan sitä seuranneita kansannousuja – joista jotkin tulivat lopulta sisällissodiksi. Yksi vallankumous alkoi Syyriassa, mikä on lukkiutunut brutaalin, hellittämättömän sodan tilaan aina siitä lähtien.
Jos siis Prinssi Philip ja muut malthusilaiset olisivat oikeassa, voisimme syyttää väestönkasvua 2010 -luvun globaaleista kriiseistä, jotka edistivät omalta osaltaan myös Britannian eroa EU:sta ja Donald Trumpin voittoa Hillary Clintonista. Mutta Merchantin artikkeli paljastaa mikä oli todella syynä ruoan hinnan nousuun ja sitä seuranneisiin mellakoihin ja sisällissotiin.
Joten on totta, että kun ruoan hinta kiipeää tarpeeksi korkealle, levottomuudet seuraavat. Mutta NECSI ja Bar-Yam olivat uteliaita myös selvittämään miksi hinnat nousivat. He tiesivät, että useat tekijät myötävaikuttivat ruoan hintojen nousuun, jotka jouduttivat väkivaltaa — näiden joukossa poikkeavista sääilmiöistä johtuva viljapula, kasvava kysyntä Kiinasta, taloudellinen spekulaatio, ja peltojen muuntaminen etanolin tuotantoon tuona aikana — mutta kukaan ei tiennyt, mikä oli juurisyy. ”Katsoimme syiden sarjaa joista keskusteltiin mahdollisina syinä hintojen nousuun ja osoitimme matemaattisesti, että mikään niistä ei voinut olla tarpeeksi suuri paitsi kaksi: viljan muuntaminen etanoliksi ja spekulaatio.
Yaneer Bar-Yam, NECSI:n perustaja ja presidentti, kertoi minulle sähköpostilla. ”Rakensimme sitten määrällisen vaikutusmallin noista kahdesta jäljelle jääneestä syystä, mikä sopi hintojen käyttäytymiseen hyvin tarkasti.” Pohjimmiltaan, taloudellinen spekulaatio aiheutti äkilliset hintapiikit, samalla kun etanoliksi muuntaminen ajoi hidasta taustanousua ruoan hinnassa. ”Etanoli saa aikaan suhteellisen tasaisen nousun ja spekulaatio saa aikaan kuplat ja romahdukset, jotka ovat vuosien 2007-8 ja 2010-11 hintapiikit,” Bar-Yam sanoi. ”Aikaisempi osui yhteen ruokamellakoiden kanssa ympäri maailmaa ja jälkimmäinen arabikevään kanssa ja erityisesti järjestyksen hajoamisessa Syyriassa.”
Prinssi Charles on itse linkittänyt Syyrian sisällissodan ilmastonmuutokseen. Tiedemiehet ovat kuitenkin syyttäneet hänen liioitelleen ilmastonmuutoksen osuutta sisällisotaan. Yllä lainattu artikkeli osoittaa, etteivät poikkeavat sääilmiöt, jotka moni panee ilmastonmuutoksen piikkiin, tai kasvava kysyntä Kiinasta (=väestönkasvu) olleet Syyrian sisällissodan puhkeamisen pääsyy, vaan taloudellinen spekulaatio ja peltojen muuntaminen autojen biopolttoaineen tuotantoon. George Monbiot, yksi Britannian johtavia vihreitä, varoitti Guardian -lehdessä jo marraskuussa 2007, että lännen ruokahalu biopolttoaineita kohtaan johtaisi nälänhädän pahentumiseen köyhissä maissa. Hän kirjoitti tästä hyytävän enteellisesti: ”Jos hallitukset, jotka tukevat biopolttoaineita, eivät peruuta heidän politiikkaansa, humanitaarinen vaikutus tulee olemaan suurempi kuin Irakin sodalla. Miljoonat joutuvat lähtemään kodeistaan, sadat miljoonat muut tulevat kärsimään nälästä. Tämä rikos ihmisyyttä vastaan on monimutkainen, mutta se ei vähennä sitä tai anna sille puolustusta. Jos ihmiset nälkiintyvät biopolttoaineiden vuoksi, Ruth Kelly ja hänen vertaisensa ovat tappaneet heidät. Kuten kaikissa rikoksisisa, se on suoritettu pelkureiden taholta, jotka hyökkäävät heikkoa vastaan välttääkseen kohtaamasta vahvaa.”
Samoihin aikoihin kun Monbiot kirjoitti artikkelinsa, Prinssi Charles piti propagandanäytöksiä biopolttoaineiden puolesta muuntamalla hänen 60 -lukulaisen Aston Martin klassikkoautonsa kulkemaan Britannian ylijäämäviineistä tislatulla bioetanolilla. Samoihin aikoihin hän hyökkäsi myös köyhien maiden ruontuotantoa parantavia GM-peltoja vastaan, mikä sai Britannian tiedemiehet haukkomaan henkeään. Johnjoe McFadden, molekulaarinen geneetikko Surreyn Yliopistosta, totesi:
Prinssi Charles väittää, että GM sadot tulevat olemaan ympäristöllinen katastrofi. Mutta hänen näkynsä maataloudelle olisi paljon suurempi onnettomuus maailman köyhille, joiden ensisijainen huoli on löytää heidän seuraava ateriansa. Äskeiset tutkimukset havainnollistavat että GM kasvit voivat saada aikaan viljan tuotannon lisääntymisen, erityisesti kehittyvissä maissa, missä niin paljon ruokasadosta päätyy hyönteisten mahaan tai kuivuuden tuhoamiksi. Samaan aikaan, kun suuri osa maailmasta nälkiintyy, Prinssi Charles käskee köyhiä syömään luomutorttua ja tuhlaa omaisuutta muuttamalla hänen Aston Martinsin käymään ”ylijäämä” viinillä silmiinpistävän luonnonsuojelun esityksenä. Silti ajaminen Lontoosta hänen Highgrove maatilalleen muutetulla Astonillaan kuluttaa viiniä joka on tuotettu noin tonnista viinirypäleitä, ruokavara joka olisi paljon paremmin käännetty ruokkimalla nälkäiset suut. Prinssi Charlesin mahtaileva luonnonsuojelu on ylellisyyttä, joka tekee köyhistä köyhempiä.
Eliitti syyttää siis väestönkasvua ja ilmastonmuutosta ongelmista, jotka he ovat saaneet aikaan pitkälti itse. Joku voisi lisätä tähän sen, että 2000 -luvun alun nousu öljyn hinnassa edesauttoi myös suurempaa kysyntää biopolttoaineille. Osa tutkijoista on kytkenyt tämän ns. öljyhuippuun eli teoriaan, jonka mukaan teollistuneen yhteiskunnan kasvava kysyntä öljylle johtaisi lopulta tilanteeseen, jossa öljyä ei pystytä tuottamaan enää yhtä paljon kuin edellisvuonna ja planeetan öljyvarat alkavat vähitellen ehtyä johtaen öljyn hinnan asteittaiseen kallistumiseen. Monien aiempien analyysien mukaan öljyhuippu olisi saavutettu jo vuonna 2007, mutta nämä väitteet on todettu sittemmin virheellisiksi, sillä öljyntuotanto on nyt korkeimmillaan sen 150 vuotisen historiansa aikana. Trump sanoi Davosissa malthusilaisista väestöalarmisteista:
He haluavat nähdä meidän voivan huonosti, mutta emme anna sen tapahtua. He ennustivat liikaväestökriisin 1960 -luvulla ja öljyn loppumisen 1990 -luvulla. Nämä alarmistit vaativat aina samaa asiaa; äärimmäistä valtaa hallitakseen, muuttaakseen ja kontrolloidakseen elämämme jokaista näkökohtaa.
Vaikka väestönkasvu ja globalisaation aikaansaama köyhien maiden teollistuminen on johtanut yhä suurempaan kysyntään öljynkulutukselle, niin tunnetut öljyvarat ovat tänään suuremmat kuin ne ovat olleet koskaan aiemmin historiassa. Toiseksi, on totta että öljy on uusiutumaton luonnonvara ja siksi se se tulee ehtymään lopulta jossain vaiheessa. Mutta ennen kuin tuo ehtii tapahtumia, niin kasvava kysyntä vaihtoehtoisille energialähteille on jo nostanut joukon teknologisia innovaatioita, jotka tulevat korvaamaan fossiilisen energiataloutemme koko maailman energiatarpeen kattavalla päästöttömällä ja luontoa kuormittamattomalla energialla. Raymond Learsy on kirjoittanut kirjan nimeltä Over a Barrel: Breaking the Middle East Oil Cartel missä hän väittää, että ”OPEC on valmentanut kuluttajia uskomaan, että öljy on paljon rajallisempi luonnonvara kuin se on. Argumenttinsa tueksi hän osoittaa menneisiin valheellisiin hälytyksiin ja näkyvään yhteistyöhön. Hän uskoo myös, että öljyhuipun analyytikot ovat vehkeilleet OPEC:in ja öljy-yhtiöiden kanssa luodakseen ’väärennetyn draaman öljyhuipusta’ ajaakseen hintoja ja voittoja ylös.”
Verkkolehti Huffington Postin artikkelissa hän luonnehtii öljyhuippua ”käärmeenöljyksi” ja kutsuu sitä ”kujeilijan innoksi, joka on lähempänä teologiaa kuin teoriaa.” On syytä muistaa, että OPEC:iin kuuluu myös sen perustajajäsen Saudi-Arabia, maailman toiseksi suurin öljyntuottajamaa ja maailman suurin öljynviejämaa yli kahdeksalla miljoonalla barrelilla päivää kohden. Prinssi Charles on solminut hyvin läheiset suhteet Saudi-Arabian kuningaskuntaan vuodesta 1986 lähtien ja vieraillut maassa jo useaan kertaan. Kasvihuonepäästöjemme vähentämisen tarpeesta saarnaava henkilö veljeilee siis maailman suurimman öljynviejämaan hallitsijoiden kanssa, jotka lietsovat paniikkia öljyhuipusta kasvattaakseen öljytuloistaan saamiaan voittojaan. Samalla kun Al Saudin dynastian prinssit ovat rikastuneet öljytuloillaan, ja rahoittaneet sillä terroristeja ympäri Lähi-Itää, he ovat ajaneet myös ruoan hinnan ylös, kun länsi on joutunut turvautumaan öljyn kallistuessa bioetanoliin. Ruoan hinnan kallistuminen on taas johtanut arabimaiden sisällisotiin, jota Saudit kiihdyttivät rahoittamalla Bashar Al-Assadin hallintoa vastaan taistelleita Syyrian militantteja.
Johtopäätös
Prinssi Charles ei siis ole vain yksi tekopyhin kasvo saarnaamaan meille päästöjemme vähentämisestä, mutta lisäksi hänen toimensa ovat olleet suoraan edesauttamassa 2010 -luvun globaaleja kriisejä, joista hänellä on kanttia syyttää nyt kapitalismia ja väestönkasvua. Jos 2010 -luvun kriisit johtivat Donald Trumpin nousuun ja Britannian eroon EU:sta, niin voimme syyttää – tai ehkä kiittää – siitä suoraan Prinssi Charlesia ja hänen kätyreitään. Globalistieliitti tarjoaa ratkaisuja itse luomiinsa ongelmiin, mutta nuo ”ratkaisut” ovat usein pahempia kuin itse ongelmat. Olen seurannut jo vuosia hämmästyksellä sitä kuinka moni avaintapahtuma historiassa viimeisen 30 vuoden ajalta voidaan johtaa suoraan tai epäsuorasti Walesin Prinssiin. Mutta lehdistömme näkee sen nähtävästi paljon tärkempänä raportoida koirista, joita Charles ja Camilla tapasivat matkoillaan. Pian tämä henkilö tulee pettämään koko maailman ja tulevat sukupolvet tulevat panemaan meidät vastuuseen samalla tavoin kuin me panemme vastuuseen toista maailmansotaa edeltäneen sukupolven holokaustin kauheuksista. Voimme muistuttaa itseämme Mordokain sanoilla Esterille:
Jos sinä tänä aikana olet vaiti, tulee apu ja pelastus juutalaisille muualta, mutta sinä ja sinun isäsi perhe tuhoudutte. Kuka tietää, etkö sinä juuri tällaista aikaa varten ole päässyt kuninkaalliseen arvoon? (Ester 4:14)