Eilen oli veljeni Mikaelin hautajaiset. Kerroin blogissani hänen lähdöstään joulukuussa. Elämä täällä syntiemme rikkomassa maailmassa tuntuu joskus hieman epätodelliselta. Vasta reilu puolivuotta sitten juhlimme veljeni ensimmäistä hääpäivää. Muistan kun tuona kuumana kesäpäivänä ajattelin kirkossa, että yksi elämänvaihe olisi nyt takanapäin ja uusi edessä. Hieman surullisena itseni tähden, koska yhteisiä hetkiä veljen kanssa olisi nyt vähemmän, mutta iloisena veljeni tähden uuden luvun auetessa hänen elämässään. Ilmaisin iloani hänen puolestaan ostamalla kotiini yllätyslahjan, kun he kävivät vaihtamassa siellä vaatteet ennen häämatkalle lähtöään Vaasaan. Koska meillä oli veljen kanssa vain neljä vuotta ikäeroa, olimme kasvaneet pienestä pitäen yhdessä, leikkineet yhdessä ja aikuistuneet yhdessä. Mikaelin ja minun välit olivat aina hyvin läheiset ja en muista, että olisimme riidelleet juuri koskaan. Hänellä oli tapana kehua minua mahtavaksi veljeksi ja samoin ajattelin myös hänestä. Hän oli myös ensimmäinen henkilö, joka alkoi edistää tätä kutsumustyötäni, kun hän jakoi Facebookissa linkin sivustooni tammikuussa 2015. Koska olin koulukiusattu, luokkani hylkiö ja koko nuoruuteni kului yksinäisyydessä, hän oli ainut ystäväni, jonka kanssa lähdin ylipäätään ulos ihmisten seuraan.
Kaipasin lähinnä kahdenkeskistä aikaa. En viihtynyt isoissa kaveriporukoissa, koska tunsin niissä itseni aina ulkopuoliseksi. Yksinäisyyden tunne korostui silloin vain entistä voimakkaammin. Jokainen ehkä ymmärtää, että työttömän erakon, joka tutkii tällaista melkoisen epätavallista aihetta kuin tämä sivustoni edustaa, on hieman vaikea sosialisoitua. Olenkin pitänyt itseäni aina introverttina. Vaikka olen oppinut sietämään paljon yksinäisyyttä ja rakastan enemmän yksinoloa kuin ihmisseuraa, niin kaipaan toki aina välillä yhteisiä hetkiä perheeni kanssa ja ystävien tukea. Kaikki muut perheenjäseneni ovat käytännössä absolutisteja, mutta Mikaelin kanssa saatoimme mennä joskus baariinkiin keskustelemaan syvällisiä hyvän oluen ja musiikin ääressä (isäni saattaa olla tuosta ”hyvästä” hieman toista mieltä). Ennen kuin tiukkapipoisimmat lukijat kiristelevät hampaitaan, niin täytyy lainata tähän uskonpuhdistaja Martin Lutherin sanoja:
Parempi istua kapakassa ja ajatella kirkkoa kuin istua kirkossa ja ajatella kapakkaa.”
Veljeni ei ollut kuitenkaan mikään maailmanmielinen, vaikka voimakas synnintunto ja mielikuva omasta kelvottomuudestaan, korostui masennuksen aikana. Hän oli usein minua rohkeammin ja innokkaammin evankelioimassa ei-uskovia. Kesällä hän esimerkiksi alkoi julistamaan evenkeliumia eräälle vanhemmalle agnostikkonaiselle Pyynikin uimahallissa, Tampereella. Myös psykiatrisessa hoitolaitoksessaan Pitkässäniemessä hän yritti saarnata ihmisille yhä Kristusta, mutta koki itsensä täysin kelvottomaksi toimimaan Kristuksen edustajana, kun ahdistus oli toisinaan niin voimakasta, että hoitajien täytyi panna häneen rauhoittavia, ettei hän olisi vaaraksi itsellensä tai muille. Minua ja perhettäni on koskettanut Mikaelin puhelimeensä viimekeväänä äänittämä Viisikielisen laulunumero 297, jonka sanat ovat kuin rukous, johon Jumala vastasi sallimalla sen kaiken mikä veljeäni pian odotti:
Jos pyydän mä, että hän käyttäisi mua,pyydän päästä tuskaan ja vaivaan.Vain käyttää voi ruokoa murrettua.suo tyhjälle aarteet taivaan.
Jos pyydän mä Henkensä täyteyttä,oman kaiken ottaa hän multa.Niin työläs on sulatusahjonsa.Hän tuskien käyttää tulta.Mä pyydänkö päästä viel´ lähelleen,kun ei tahraa ainutta siedä.Ei Jumalan suureen kirkkauteenvoi saastaista yhtään viedä.Oi rukoilen, Herra, nyt kuitenkin,minut saata työhösi suureen.Mä vaivun näin sydämin saastaisinsun sovintoristisi juureen.
Sä itse, oi aseesi valmista,käytä niin kuin tahtosi lienee.Mä tahdon sun tielläsi vartoa,mun, Henkesi minne vienee.
Veljeni kärsi usein siitä, ettei hän kokenut mitään intohimoa tai kutsumusta mihinkään. Hän palveli seurakunnassa musiikin lahjoillaan, mutta koki sen ehkä jonkilaisena suorittamisena, josta puuttui kokonaan intohimo. Masennuksen loppuhetkinä hän sanoi, ettei saanut mitään iloa enää soittamisestakaan. Moittiessaan ja vähätellessään itseään, hän luki Raamattuansakin niin, että löysi itsensä tuon kelvottoman palvelijan paikalta, jolle oli annettu vain yksi leiviskä ja joka hautasi sen maahan Herransa mielipahaksi ja joka heitettiin pimeyteen, jossa ”on oleva itku ja hammasten kiritys” (Matt. 25:14-30). Tällaista puhuessaan yritin sanoa, että tuollaiset ajatukset olivat hänen sairautensa aikaansaamaa ja että Saatana itse yritti saada hänet uskomaan tuollaisia valheita. Vaikka masennus vei häneltä pelastusvarmuuden, niin ymmärsin hänen saaneen sen jossain vaiheessa takaisin ennen veljeni kuolemaa.
Varmaa on vain, että Jumala olisi voinut vastata lukuisiin rukouksiin veljeni ahdistuksen puolesta ja estää häntä riistämästä itseltään henkeä. Ehkä Hän olisi voinut käyttää veljeäni vielä monella tapaa. Ehkä Hän olisi voinut käyttää hänen lahjojaan, rohkeuttaan ja palvelevaa luonnettaan Kristuksen ruumiin rakentumiseksi ja ihmisten pelastumiseksi. Mutta ehkä Jumala käytti häntä juuri niin kuin hän tuossa laulussaan rukoili. Ehkä Hän päätti viedä hänet ”tuskaan ja vaivaan” suodakseen ”tyhjälle aarteet taivaan”. Ehkä veljeni kuoleman on tarkoitus puhutella vielä monia ihmisiä, etenkin niitä, jotka eivät meidän Herraamme ja Vapahtajaamme vielä tunne. Ehkä veljeni voi julistaa vielä haudankin takaa Jumalamme uskollisuutta, armoa ja hyvyyttä monille kadotukseen matkaaville. Sillä ellei ”nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” (Joh. 12:24-25)
Toinen veljeni Kristian löysi äsken todella hienon ja puhuttelevan kappaleen, jonka sanat koskettivat tänä vaikeana aikana. Sanat on englanniksi, mutta suomennan ne videon alle englantia osaamattomille.
Tähän mennessä olen varma, Jumala, että olisit kurkottanut alas
Ja pyyhkinyt kyyneleemme pois,
Astunut sisään ja pelastanut päivän.
Mutta jälleen kerran, sanon ”aamen”
Ja se sataa yhä
Kun ukkonen jyrisee
Tuskin kuulen kuiskauksesi sateen läpi:
”Olen sinun kanssasi.”
Kun armosi lankeaa
Nostan käteni ja ylistän,
Jumalaa, joka antaa ja ottaa poisJa ylistän sinua tässä myrskyssä
Ja nostan käteni Sinua kohden
Koska Sinä olet kuka Sinä olet
Ei väliä sillä missä minä olen
Ja jokaista kyyneltä, jonka olen itkenyt
Sinä pidät Sinun kädessäsi
Et koskaan lähtenyt minun puoleltani
Ja vaikka sydämeni on revitty
Ylistän sinua tässä myrskyssäMuistan kun kompuroin tuulessa
Kuulit huutoni ja nostit ylös jälleen
Voimani on lähes mennyttä, kuinka voin jatkaa eteenpäin
Jos en voi löytää sinua
Kun ukkonen jyrisee
Tuskin kuulen sinun kuiskauksesi sateen läpi:
”Olen sinun kanssasi”
Kun armosi lankeaa
Nostan käteni ja ylistän,
Jumalaa, joka antaa ja ottaa poisJa ylistän sinua tässä myrskyssä
Ja nostan käteni Sinua kohden
Koska Sinä olet kuka Sinä olet
Ei väliä sillä missä minä olen
Ja jokaista kyyneltä, jonka olen itkenyt
Sinä pidät sinun kädessäsi
Et koskaan lähtenyt minun puoleltani
Ja vaikka sydämeni on revitty
Ylistän sinua tässä myrskyssäNostan silmäni vuoria kohti:
Mistä tulee minulle apu?
Apu minulle tulee Herralta,
Joka on tehnyt taivaan ja maan.
Nostan silmäni vuoria kohti:
Mistä tulee minulle apu?
Apu minulle tulee Herralta,
Joka on tehnyt taivaan ja maan.Sinä olet minun apuni
Ylistän Sinua tässä myrskyssä
Ja ylistän sinua tässä myrskyssä
Ja nostan käteni Sinua kohden
Koska Sinä olet kuka Sinä olet
Ei väliä sillä missä minä olen
Ja jokaista kyyneltä, jonka olen itkenyt
Sinä pidät sinun kädessäsi
Et koskaan lähtenyt minun puoleltani
Ja vaikka sydämeni on revitty
Ylistän sinua tässä myrskyssä
Ja vaikka sydämeni on revitty
Ylistän sinua tässä myrskyssä
Ylistän sinua tässä myrskyssä
Ylistän sinua tässä myrskyssä
Ylistän sinua tässä myrskyssä
Oli joulun ja vuoden vaihteen aika – olin iältäni alle kymmenvuotias. Ovikelloa soitti lennättimen lähettinainen. Hän toi sähkösanoman. Lähettäjä oli äitini Ellen sisko, joka kymmenkunta vuotta oli elänyt avioliitossa Ruotsissa. Laskettelimme leikkiä kuitatessamme sähkösanomaa vastaanotetuksi: onko siinä ilmoitus että tulevat yllätysvieraiksi vuoden vaihteeksi Suomeen. Huomasimme, että kuoressa oli tumman sininen tarra ja toki tiedostimme, ettei lähettinainen mitenkään osallistunut huumoriimme. Myöhemmin käsitimme, että tarra varoitti tuojaa käyttäytymään kunnioituksella, vakavuudella – kuoressa olisi surusanoma. ”Nils hastigt död. Kom om ni kan.” – tämä oli viesti.Tätini puoliso ei ollut jaksanut siirtyä uuteen vuoteen, joka olisi täynnä tiedossa olevia suuria menetyksiä ja vaivoja. Minulle menetys oli suuri. Olin isän hylkäämä yksinhuoltajan poika, Isä joi itsensä hautaan ollessani alle yhdeksän vuotias. Tätini miehestä oli tullut eräänlainen sijaisisä, jolta sain miehistä rakkautta ja ohjausta – ja sitten hänen elämänsä päättyi. Kymmenen vuotta tuon jälkeen matkalla aikuisuuteen pohdin elämän kuviteltua epäreiluutta. Vaan pohdin minä muutakin: Jumalan sallimuksen mysteerin sitä puolta, jossa Jumala tietää kaiken alusta loppuun ja sallii ihmisen keskeyttävän elämänsä. Eikö Kaikkivaltias voisi ohjata toisinkin? Pakottaa? Varmaankin voisi. Mutta Hänen ja minun välinen ero on siinä, että minä arvioin elämää menneisyyden summana ja Jumala arvioi jatkoa oman täydellisyytensä tiedosta käsin – ja sallii, jopa määrää. Aina kuitenkin horisontissansa on lopullinen täydellisyys. Nilsin hautajaisissa muistoksi jääneen ohjelman mukaan laulettiin virttä, jossa yhdessä jakeessa tunnustetaan: ”Då alla varför skall ha fått sitt svar.”
Jumalan armo ja hyvyys kanssanne rakkaat omaiset — kristitty ei menetä mitään todellista, joskus jotakin vain varastoidaan täydellisyyteen. Leo Meller
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos varhaiselämäsi kipeän kokemuksen jakamisesta, Leo. Läheisen ihmisen menetys on aina musertavaa ja ehkä vieläkin musertavampaa pienelle lapselle, joka ei kykene käsittelemään elämän varjopuolia samalla tapaa kuin aikuinen. Itselleni tämä kirjoitustyö on jo hyvin terapauttista surun käsittelyyn. Se että sen voi sanoittaa eräänlaisen rakkauskirjeen muotoon, sen sijaan, että sen hautaisi mieleensä. Olen itkenyt tätä kirjoittaessa niin paljon, että päätäni alkaa jo särkeä. Kyyneleet kuitenkin puhdistavat ja keventävät taakkaa. Veljeni – johtuiko sitten hänelle määrätystä vahvasta lääkityksestä vai mistä – ei voinut edes itkeä pahaa oloaan pois vaikka olisi halunnut. Voi kuvitella kuinka tuskallista on kantaa viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvaa ahdistusta, unettomuutta ja masennusta, ilman että pystyisi edes itkemään. Näin veljeni ahdistuksen pahimmillaan omin silmin kesällä ja eihän siinä voinut muuta kuin itkeä hänen surkeaa kohtaloaan. Rukoilin, että Jumala panisi tuon taakan mieluummin minun päälleni, sillä ansaitsin sen ehkä veljeäni enemmän.
Hääpäivän jälkeen piti alkaa hänen elämänsä paras ja onnellisin vaihe, muttta siitä alkoikin hänen elämänsä synkin vaihe, joka päätyi lopulta kuolemaan. Me kaikki, Mikaelin vaimo, ystävät ja hänen perheensä, yritimme auttaa häntä parhaamme mukaan ja jätimme asian Jumalalle rukouksissa. Ahdistuksen syntyyn vaikutti monet tekijät, myös sellaiset joista ei ole hyvä puhua näin julkisesti. Mennyttä ei voi kuitenkaan enää muuttaa, vaikka jälkiviisasteluun on aina helppo sortua. Joskus on lohdullisempaa uskoa, että kaikella tapahtuneella on jokin suurempi tarkoitus, vaikka se olisikin sitten pelkkää toiveajattelua. Mutta sanoit hyvin, että me ihmiset näemme vain menneisyyden, Jumala näkee myös tulevaisuuden. Ehkä Hän ei vain näe tulevaisuutta vaan elää siinä jo. En tiedä miten tuo asia menee noin teologisesta ja iäisyysnäkökulmasta. Ystävien tuki on ollut kyllä todella runsasta ja antanut lohtua näinä aikoina. Tietysti mukaan mahtuu aina muutama uskonnollinen viisastelija, joiden mielestä on tärkeämpää hieroa suolaa haavoihin kuin itkeä itkevien kanssa. Vastasin yhdelle tällaiselle naiselle joulukuisen muistokirjoitukseni kommenteissa.
Täytyy muuten tehdä tähän loppuun sellainen nolo tunnustus, että ruotsini on sen verran kehnoa, että piti turvautua Google-kääntäjään.
TykkääTykkää
Syvä osonottoni suruunne ja ikävään. Mikael on nyt tallessa taivaassa. Lauloimme joskus yhdessä Jc :llä missä Miksu palveli vapaaehtoistyössä. Miksulla oli suuri sydän. En ihmettele että moni kaipaa häntä. Mutta jälleennäkemisen riemua odotellessa. Voimia ja siunausta teille kaikille. 👑🙏👑
TykkääTykkää
ei voi olla totta…rakas veljesi on poissa ajasta onneksi on se jälleennäkeminen ..ihmettelen kun tein siitä youtubeen siitä yhdestä talentista tänään ja tulen postista ..kun pitää ensin avata netti jotta voi paketin lähettää siksi avasin sähköpostin..Rakkaat terveiset sinulle Samuel tällä täytyy olla suurempi tarkoitus miksi niin varhain älä lannistu voin aistia kyyneleitäsi asian johdosta olet tavattoman arvokas ja saanut sovituksen viran ja sovituksen.Karhumainen halaus sinulle Samuel..isänini sanoi Hänen äitinsä lause kestä, kärsi taistele ja voita.
TykkääTykkää
pidin tuosta surumielisestä pianon soitosta se toi kyyneleet silmiini olen herkkä mies…
TykkääTykkää
Kiitos Samuel kauniista ja koskettavasta tekstistä. Tunsin Mikaelin hän oli rakas ja tärkeä ystävä minulle. Meille syntyi sisarussuhde. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin jotkut kommentit Mikaelia kohtaan ovat olleet mielestäni epäasiallisia. Toivoisin, että antaisitte meidän surra rauhassa ja jättäisitte ikävät kommentit sanomatta. Mikael oli sydämellinen, Mikael näytti välittämisen monelle tapaa ja niin ihana ihminen muutenkin jolla oli kultainen sydän. Mikael elää ikuisesti meidän muistoissamme! 💞
TykkääTykkää
Kiitos Anne-Mari kommentista ja siitä, että olet seissyt perheemme tukena tänä vaikeana aikana. En epäile sitä, että Jumala johdatti sinut luoksemme tarkoituksella. Maailmassa on valitettavasti aina niitä, jotka eivät osaa asettua surevien asemaan, jopa niitä jotka suhtautuvat tällaiseen asiaan pilkallisella naurulla. Me kaikki joudumme kerran tuomiolle Jumalan edessä, joten se on heidän oma häviönsä. Muistan kun luin joskus lapsena 13 -vuotiaana itsemurhan tehneestä koulukiusatusta tytöstä. Kiusaajat tulivat ilkkumaan vielä tytön hautajaisiinkin. Ihminen on julma ja paha ja tästä syystä tarvitsemme Jumalan armoa ja sovintoa, jonka voimme löytää vain Jeesuksen ristin ääreltä. Itselläni on ollut rauha siitä, että Mikael on nyt Lunastajansa luona ja tulemme jälleennäkemään ehkä jo hyvinkin pian jos Jeesuksen tulemus ei ole enää kaukana.
TykkääTykkää