Tulevan englanninkielisen kirjani kansitaidetta

Julkaisen vain tällaisen ilmoitusmuotoisen lyhyen päivityksen. Reilu viikko sitten aloin työstään kirjastani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? (Books on Demand, 2019) englanninkielistä laitosta. Olen saanut kirjoitetuksi jo kaksi ja puoli lukua siitä. En ole vain kääntänyt vanhaa kirjaani vaan olen kirjoittanut sen lähes kokonaan uusiksi ja jättänyt vain muutamat olennaisimmat kohdat paikoilleen. Myös lukujen aihe on edelleen sama. En ollut ihan tyytyväinen niiden sisältöön, joten päätin muotoilla argumenttini eri tavalla ja edetä kirjoituksessa entistä yhtenäisemmin ja johdonmukaisemmin, keskittyä olennaiseen ja jättää kaikki turha lätinä pois. Sitä paitsi uuden tekstin tuottaminen on minulle paljon motivoivampaa kuin vain vanhan kertaaminen. Näin löytyy myös usein uusia näkökulmia ja uutta tietoa kun tekee samalla tutkimustyötä kirjoittaessa.

Kerroin juuri Facebookin messengerissä eräälle ystävälleni, että harva kirjailija tekee kaiken itse, kirjojensa taiton, kannet, markkinnoinnin ja vieläpä sen kääntämisen englanniksi. Mutta jo kirjan kansien teettäminen ammattilaisilla maksaisi satoja euroja eikä minulla ole mahdollisuutta sellaiseen tuhlailuun. Alla pari ehdotusta, joihin todennäköisesti päädyn lopullisessa painoksessa. Toivon, että voisin saada työn valmiiksi seuraavan kahden kuukauden sisällä. Se tarkoittaa, että minulla on nyt vähemmän aikaa keskittyä blogini päivittämiseen. Pahoittelen kirjoitustyöstä koituvaa viivästystä blogin päivitykseen.

3 vastausta artikkeliin “Tulevan englanninkielisen kirjani kansitaidetta

  1. Hyvä Samuel, anna mennä vain. Olen miettinyt useasti, miten kirjasi saisi käännettyä englannin kielelle. Googlailin joskus aihetta, ja käännöstyö ammattilaisella saattaisi omaksaa jopa 4000-10000€. Kun olet saanut ”raaka version” eng. käännöksestä valmiiksi, koita saada se vielä ns. hyväksytyksi jollain eng. kielen ammattilaisella. Nimittäin, se että kirja lyö läpi eng. kielen maissa, voi vaatia hyvää englannin kielen hallintaa. Ja minä itse, tulen ostamaan heti ainakin muutaman eng. käännöksen ja postitan sen mahdollisuuksien mukaan eräille arvostamilleni puhujille. Siunausta ja menestystä työhösi. Haluan vielä lisätä: minä itse henkilökohtaisesti tulen vastaan kustannuksissa, jos päätät turvata ammattikääntäjän apuun. Minun tukeni voisi olla joitain satoja euroja. Kuitenkin, jos olet vakuuttunut siitä, että teet työn itse, saat 100% rukous tukeni. Olen pahoillani, että en ole päässyt tapaamaan sinua vielä henk. koht. vaikka puhetta on ollut, mutta suokoon hyvä Jumala että tänä armon vuonna 2022 viimein tapaamme. YT: olavi

    Tykkää

    1. Kiitos Olavi. Mukavaa, että olet noin innokkaasti tarjoamassa apuasi. Se innostaa ja antaa voimaa omaankin vaivannäköön. Englanninkielinen versio on nyt mielestäni paljon parempi kuin suomalainen ja pitäisi varmaan kääntää jossain vaiheessa myös tämä suomeksi. Mutta keskityn nyt ensin tuohon englanninkielisen versioon ennen kuin edes mietin sitä.

      Kielioppi virheitä tekee toki kaiken aikaa kirjoittaessa, mutta Wordin ohjelmista onneksi korjaa nuo virheet jo automaattisesti. Lisäksi mulla on toinenkin englanninkielen kieliopin tarkistajaohjelma, joka huomaa virheet vielä Wordia paremmin. Ihminen voi toki osata käydä tekstin vielä paremmin läpi, mutta kannattaako siitä maksaa satoja tai tuhansia euroja, jos mukana on vain muutama virhe.

      Voisin toki lähettää sulle näin ennakkona vaikka yhden käännetyn luvun, että pääset arvioimaan sen kielellistä laatua. Mutta kiitos rukouksista ja tuestasi. Iso homma siinä on, mutta kun keskittyy siihen täysillä, niin eiköhän se saada maaliin asti. Suomalaisen version kirjoitin kolmessa, neljässä viikossa. Oli kauhea draivi päällä. Tuskin tätä saadaan pakettiin ihan yhtä nopeasti, mutta hyvä jos tosiaan parin kuukauden sisällä saisin valmiiksi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s