Profetiapommi: Ovatko juutalaiset jo aloittaneet kolmannen temppelin rakentamisen? Samaan aikaan Prinssi Charles, joka kykenee jäljittämään sukupuunsa kuningas Daavidiin, vehkeilee salassa Yhdysvaltain pankki- ja yritysjohtajien kanssa pedon taloussysteemin rakentamiseksi.

Jokainen Raamatun eskatologiaa edes pintapuolisesti ymmärtävä henkilö tietää, että Jerusalemin temppelin jälleenrakentaminen edustaa kaikkein hälyttävintä merkkiä Antikristuksen ja Jeesuksen tulemuksen läheisyydestä. Lukuisat profetiat sekä Danielin kirjassa että Ilmestyskirjassa viittaa kirjaimelliseen temppeliin Jerusalemissa, jonka tulisi seistä siellä kun Antikristus hallitsee koko maailmaa kolmen ja puolenvuoden ajan. Daniel 11:31 ennustaa, että Antikristuksen lähettämät ”sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen .” Myös Jeesus itse viittasi tähän tapahtumaan Matteus 24:15:ssä ja kehotti tuona aikana Israelissa asuvia juutalaisia ”pakenemaan vuorille”, sillä ”silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” Jopa Israelin kaikkein luetuin englanninkielinen uutislehti The Jerusalem Post viittasi juuri tähän Jeesuksen profetiaan tulevasta temppelistä ja siellä vierailevasta Antikristuksesta.

The Jerusalem Post kertoi toukokuun 3. päivätyssä artikkelissaan:

Yli vuosikymmen sitten temppeliaktivistit aloittivat ensimmäisen kerran pääsiäisuhriesitysten järjestämisen, ja itse asiassa voin muistaa, että näistä temppelin jälleenrakentamiseen jouduttavista toiminnoista puhuttiin vuosikymmeniä. Ajatusta temppeliuhrien elvyttämisestä on pidetty Israelissa aiemmin äärisuuntana, joka saattaisi yllyttää muslimeja kostotoimiin. Niinpä siviiliviranomaiset kieltäytyivät myöntämästä lupia tällaisten seremonioiden järjestämiseen Jerusalemissa. Poliisi kielsi aktiivisesti yritykset tuoda lampaita vanhaan kaupunkiin uhrattavaksi.

Mieliala on kuitenkin muuttumassa.

Poliisi ja Jerusalemin kunta näkevät nyt harjoituksen täysin hyväksyttävänä julkisena tapahtumana, asiana, jonka he haluavat nähdä tapahtuvan. Ilmeisesti jopa valtamedia on alkanut hyväksyä temppelin jälleenrakentamiseen tähtäävät valmistelutoiminnat ei ääriajatuksena vaan tärkeänä osana juutalaista kulttuuria.

Temppelijärjestön tiedottajan kerrotaan sanoneen: ”Näyttää selvältä, että jonakin päivänä, nopeammin kuin voimme kuvittella, uhraukset tapahtuvat itse Temppelivuorella, eikä kukaan tule ajattelemaan, että se on ekstremistien tapahtuma. Itse asiassa jokainen, joka lukee Raamattua tietää tämän olevan osa jatkuvaa historiaamme.”

Rabbi Moses Maimonides, joka tunnetaan nimellä Rambam, keskiaikainen juutalainen filosofi ja Tooran tutkija, kirjoitti, että temppelin merkitys on ennen kaikkea paljastaa ihmiskunnalle Jumalan jumalallinen läsnäolo ja toiseksi helpottaa uhrien uhraamista. Toisen temppelin tuhoamisen jälkeen juutalaiset eivät kuitenkaan pystyneet uhraamaan enää uhreja. Itse asiassa yli 200:aa Tooran 613:sta käskystä ei voida suorittaa ilman temppeliä.

Profeetta Daniel, Jeesus ja apostoli Paavali profetoivat kaikki, että tuleva synkkä hahmo, joka tunnetaan antimessiaana, saastuttaa kolmannen temppelin ennen Jeesuksen paluuta. Sekä profeetta Daniel että Jeesus viittasivat temppelin saastuttamiseen tekona, jota kutsuttiin ”hävityksen kauhistukseksi”.

Matteuksen evankeliumin luvussa 24 Jeesus varoitti hävitystä aiheuttavasta kauhistuksesta, puhuttu profeetta Danielin kautta seisovan pyhässä paikassa, ja hän lisäsi tulevaa sukupolvea varten, joka näkee tämän saastaisuuden: ”Ymmärtäköön lukija”.

Toisessa Tessalonikalaiskirjeessä 2:4 apostoli Paavalilla on erittäin tärkeä profetia: ”Hän [laittomuuden ihminen], joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.”

Kristilliset Raamatun profetiatutkijat sanovat, että vain diplomaattista taitoa omaava mies, jonka sekä juutalaiset että muslimit hyväksyvät, pystyy välittämään suunnitelman, joka sallisi juutalaisten palvonnan Temppelissä vuorella, josta kuningas Daavid alun perin osti alueen. Mutta monet kristityt eskatologit varoittavat, että Daniel 9:27 ennustaa tämän liitontekijän, joka tunnetaan paremmin nimellä antikristus, rikkovan rauhansuunnitelman. Jesajan 28:18:ssa sitä kutsutaan ”liitoksi kuoleman kanssa”, joka mitätöidään.

Siitä huolimatta monet israelilaiset järjestöt valmistautuvat täydellä vauhdilla eteenpäin kolmatta temppeliä varten. Yksi näistä järjestöistä on Temple Institute, jolla on erittäin aktiivinen Facebook-sivu. Myös muilla organisaatioilla on mahdollisesti toteuttamiskelpoisia suunnitelmia.

Raamatun profetiat kyllä ennustavat, että Israelin kansa tulisi tekemään tämän liiton ”kuoleman ja tuonelan kanssa” ja että tuon valheellisen rauhanliiton tekijä vierailisi seitsenvuotisen ahdistuksen ajan puolivälissä jälleenrakennetussa temppelissä ja poistaisi sieltä judaistiset uhrimenot. Profetioissa ei ole kuitenkaan mitään selvää mainintaa siitä, että Antikristus itse olisi tuo henkilö, joka määräisi tai edes hyväksyisi kolmannen temppelin rakentamisen. Eikä temppeliin itseensä tai sen uhrimenoihin viitata profetioissa hävityksen kauhistuksena vaan siihen epäjumalanpalvontaan ja pyhäinhäväistykseen, jonka Antikristus tulisi asettamaan temppeliin näiden eläinuhrien tilalle. Kristillisen dogmatiikan kannalta eläinuhrien uudelleenkäynnistäminen on toki loukkaus Israelin Pyhää kohtaan, sillä Vanhan Liiton eläinuhrit olivat Paavalin mukaan pelkkä tulevan varjo ja suuntaviitta Israelin tulevasta Vapahtajasta, joka ”uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, [on] ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään” (Heb. 10:12-14).

Juutalaisen kansan silmien yllä on kuitenkin yhä hengellinen peite, joka estää heitä tunnistamasta heidän Messiastaan, joka saapui maailmaan jo 2000 vuotta sitten. Joku voisi myös ajatella, että temppelin jälleenrakentaminen on Saatanan tahto, koska se jouduttaa Antikristuksen tulemusta. Tämä on ihan väärä ajattelumalli. Saatana tietää hyvin, että kolmas temppeli jouduttaa Jeesuksen toista tulemusta ja siten hänen tuhatvuotista vankeuttaan tuonelassa Harmagedonin sodan jälkeen. Sielunvihollinen ei pyri jouduttamaan lopun aikoja, koska Antikristus on hänen viimeinen oljenkortensa hänen vuosituhansia kestäneessä sodassaan Jumalaa vastaan. Tästä syystä Ilmestyskirja 12:12 sanoo kun Saatana ja hänen enkelinsä syöstään lopulta maanpäälle:

Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!”

Historian tapahtumista voidaan nähdä, että Saatana on nostanut palvelijoitaan kautta historian yrityksessä estää Jumalan suunnitelmien toteutuminen. Hän nosti Hitlerin yrityksissä tuhota valittu kansa viimeistä miestä, naista ja lasta myöten, ettei profeettojen lupaus Israelin kansallisesta jälleensyntymisestä voisi koskaan toteutua. Hän kiihotti arabiarmeijat Israelin itsenäisyyssodassa ja lukuisissa myöhemmissä sodissa hävittääkseen juutalaisvaltion kartalta, mutta hävisi jokaisella kerralla ja onnistui vain edistämään Jumalan tarkoitusperiä, kun juutalaiset saivat Jerusalemin haltuunsa Kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Tietäessään, että kolmas temppeli merkitsee Jumalan suunnitelmien viimeistä vaihetta ennen Harmagedonin sotaa, eikä hänen aiemmat yrityksensä Israelin hävittämiseksi kartalta tuottaneet toivottua tulosta, Saatana vaihtoi taktiikkaa ja siirtyi pommien pudottamisen sijasta diplomatiaan. Koko Lähi-Idän niin kutsutun ”rauhanprosessin” tavoitteena on ollut houkutella Israel vetäytymään Kuuden päivän sotaa edeltäville rajoille ja luovuttaa myös Itä-Jerusalem tulevalle Palestiinan arabivaltiolle, jossa yhdenkään juutalaisen ei olisi lupa asua.

Kansainvälisen yhteisön kaavailema Palestiinan valtio palvelee oivallisesti Saatanan tarkoitusperiä, sillä Jerusalemin temppelin jälleenrakentaminen olisi mahdotonta jos Itä-Jerusalemin Vanhan Kaupungin hallinta palaa taas islaminuskoisille arabeille kuten kuten se oli sitä yli 1300 vuoden ajan. Muslimit hallitsevat yhä Temppelivuorta vaikka de facto koko Itä-Jerusalem on Israelin suvereenia hallintoaluetta ja maan jakamaton pääkaupunki. Tämä on muuten yksi syy siihen miksi uskon Saatanan taistelleen niin voimakkaasti myös presidentti Donald Trumpia vastaan. Jumala nosti Trumpin presidentiksi osittain siitä syystä, että Trump teki sen mihin yksikään aikaisempi Yhdysvaltain presidentti ei ollut kyennyt lupauksistaan huolimatta – tunnusti Jerusalemin Israelin lailliseksi ja jakamattomaksi pääkaupungiksi ja siirsi USA:n Israelin suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin. Osasin ennakoida tämän asian jo vuoden 2017 alussa mm. Rabbi Judah Ben Samuel 800 vuotta vanhaan profetiaan perustuen.

Ymmärsin alusta alkaen, että Trumpin Jerusalemia koskevan historiallisen julistuksen suurin profeetallinen painoarvo tulisi olemaan siinä, että se mahdollistaisi ja loisi olosuhteet myös kolmannen temppelin rakentamista varten. Trumpin julistus itsessään ei antanut USA:n hallituksen siunausta temppelin jälleenrakentamiselle vaan sanoi tukevan nykyistä status quota ”missä juutalaiset rukoilevat Länsimuurilla, missä kristityt kävelevät Via Dolorosalla, ja missä muslimit palvovat al-Aqsa moskeijassa” ja kutsui ”kaikkia osapuolia säilyttämään status quon Jerusalemin pyhillä paikoilla, mukaan lukien Temppelivuorella, tunnettu myös Haram al-Sharifina”. Mutta tunnustaessaan Israelilla olevan täydellinen suvereeni valta heidän jakamattomaan pääkaupunkiinsa, Trumpin julistus ei käytännössä puutu siihen mitä Israel aikoisi tehdä tulevaisuudessa omassa pääkaupungissaan tai sen pyhillä paikoilla. Jos jokin tuleva kehitys – kuten äskeiset mellakat Temppelivuorella – osoittaisi, ettei nykyinen status quo missä Temppelivuori on Jordanin hallussa, ole toimiva tilanne ja lietsoo vain lisää väkivaltaltaa eri uskonryhmien välille, niin Israelin hallitus voi hyvinkin päättää ottaa koko Temppelivuoreen täydelliseen kontrolliinsa.

Juuri tällainen kehitys voisi johtaa siihen, että Israelin hallitus antaisi siunauksensa myös temppelin jälleenrakentamiseen. Temppeli voitaisiin rakentaa myös kiinteistön nykyisten moskeijoiden viereen sillä monet historioitsijat ja arkeologit uskovat, että se mikä tunnetaan nykyisin Temppelivuorena ei ollutkaan se paikka missä Jerusalemin toinen temppeli kerran seisoi vaan roomalaisten temppelin viereen rakentaman Antonian linnoituksen muurit. Tämä tulkinta sopisi paremmin yhteen paitsi Josefuksen kuvauksiin temppelistä ja sen sijainnista mutta myös Jeesuksen profetiaan Matteus 24:1-2:ssa:

 Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. Niin hän vastasi ja sanoi heille: ”Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.”

Pienoismalli Jerusalemin toisesta temppelistä. Tässä perinteisessä kuvauksessa oikealla yläkulmassa näkyvä neljän tornin linnoitus vastaisi roomalaista Antonian linnoitusta missä Jeesus tuomittiin kuolemaan kristillisen tradition mukaan. Paljon viimeaikaisempi historiallinen tutkimus puoltaisi kuitenkin ajatusta, että Antonian linnoitus oli paljon suurempi ja että muurit joiden ajatellaan ympäröineen temppeliä, kuuluivatkin Antonian linnoitukselle. Tämä tarkoittaisi, että esim. länsimuuri, jossa juutalaiset rukoilevat, valittavat ja itkevät, olisikin roomalaisen sotilaslinnoituksen muurit jonka sisällä heidän Messiaansa tuomittiin kuolemaan. Ja samalla paikalla jossa Jeesus tuomittiin kuolemaan, seisoisi nyt muslimien moskeija jonka seinäkirjoituksessa lukee Koraanin lause, joka kieltää Jeesuksen olleen Jumalan Poika. Jeesus tuomittiin kuolemaan juuri siitä syystä, että Hän väitti olevan Jumalan Poika.

Presidentti Joe Biden suunnittelee matkustavan ensikuussa Jerusalemiin. Israel365 uutissivusto kertoi tästä matkasta seuraavaa:

Presidentin kanslia oli ilmoittanut vielä keskeneräisistä suunnitelmista vierailulle Jerusalemin itäosaan. Presidentti voi vierailla Al Makassed -sairaalassa, joka sijaitsee Öljymäellä. Se on suurin palestiinalaislääkärien keskus Jerusalemissa… Yksikään Yhdysvaltain presidentti ei ole koskaan käynyt tällä Jerusalemin alueella. Tämä on jyrkässä ristiriidassa presidentti Trumpin kanssa, joka rukoili länsimuurilla. Lisäksi Bidenin hallinto oli luvannut avata uudelleen konsulaatin palestiinalaisille Jerusalemin itäosassa sen jälkeen, kun Trump sulki konsulaatin siirtäessään Yhdysvaltain suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin…

”Tämä vierailu… todennäköisesti vahingoittaa Yhdysvaltojen ja Israelin välisiä suhteita erityisen syvällisesti. Vaikka Biden on valmis vierailemaan Jerusalemissa ja tapaamaan palestiinalaisia ​​viranomaisia, hänen Valkoinen Talonsa on julkisesti vastustanut juutalaisten kotien rakentamista Juudeassa. Sekä tässä että Iranin kysymyksessä kuilu Jerusalemin ja Washingtonin välillä kasvaa.”

Virkamies lisäsi, että Bidenin vierailu Itä-Jerusalemiin nähdään myös Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin vuonna 2017 antaman Jerusalemin Israelin pääkaupungin tunnustamisen peruuttamisena. Itse vierailu olisi kuitenkin ”riittämätön ja merkityksetön, ellei sitä seuraa muita Bidenin hallinnon toimia, kuten Yhdysvaltain konsulaatin uudelleenavaaminen Jerusalemissa”, hän lisäsi. Sairaalan virkamiehen kerrottiin sanoneen, että Bidenin vierailu antaisi vahvan symbolisen eleen sympatiasta palestiinalaisten taistelun kanssa Israelia vastaan.

Juuri tästä syystä Saatana varasti vuoden 2020 vaalit Donald Trumpilta. Saatana pelkää, että Trumpista olisi saattanut tulla Jumalan ”uusi Kyyros Suuri”, joka valtuuttaisi temppelin jälleenrakentamisen Jerusalemiin. Ainakin Benjamin Netanjahulla oli tapana rinnastaa presidentti Trump usein Kyyros Suuren kanssa. Nyt hän käyttää valepresidentti Joe Bidenia peruuttamaan Trumpin historiallisen julistuksen. Mutta Saatana ei tule onnistumaan tässä aivan kuin hän ei ole onnistunut missään aikaisemmassakaan suunnitelmassaan eikä tule onnistumaan missään tulevissakaan suunnitelmissaan (mahtaa ottaa päähän olla ikuinen luuseri). Asian ironia on siinä, että jokaisella kerralla kun Saatana taistelee Jumalan omia tarkoitusperiä vastaan, hän tuleekin samalla joudattaneeksi niitä. Hitlerin yritys tuhota kaikki juutalaiset ei johtanut juutalaisten tuhoon, mutta holokaustin tuhkasta nousi kylläkin Israelin valtio. Kuuden päivän sodassa arabit yrittivät hävittää Israelin jälleen kartalta, mutta sen lopputuloksena maa vain laajensi rajojaan ja juutalaiset pääsivät hallitsemaan Jerusalemia ensimmäistä kertaa 1900 vuoteen.

Jotain saman tapaista käy ehkäpä tänäänkin. Varastamalla vaalit Donald Trumpilta, Saatana kuvitteli estävänsä Jumalan suunnitelmat kolmannesta temppelistä, mutta todennäköisesti hän onnistuu vain jouduttamaan sitä. Jos Jumala palauttaa Trumpin presidentiksi, kuten uskon yhä hyvin vahvasti tapahtuvan, silloin Trump voisi myös täyttää kutsumuksensa uutena Kyyros Suurena, joka valtuuttaa temppelin jälleenrakentamisen. Kristittyjen tulisi ymmärtää, ettei kolmas temppeli ole nyt jokin saatanallinen hanke eikä Antikristus itse tule todennäköisesti valtuuttamaan temppelin jälleenrakentamista. Toisen temppelin rakentamisen määrännyt Persian Kyyros Suuri ei ollut esikuva antimessiaasta vaan Messiaasta. Tämä antimessias ilmestyy kyllä sopivalla ajankohdalla maailman näyttämölle ja hänen pettävällä retoriikallaan ja ihmeillään ja merkeillään, hän onnistuu harhauttamaan osan juutalaisistakin, jotka kuvittelevat ensialkuun, että hän saattaisi olla Israelin kauan kaivattu Messias.

Uudessa englanninkielisessä kirjassani To whom the Majesty of Kingship has not been Conferred – The Antichrist revealed? (Books on Demand, maaliskuu 2022) on luku nimeltä The King of the Jews and The Defender of Faith (Juutalaisten kuningas ja uskon puolustaja). Siinä kerron kuinka Charles on tämän hetken ainoa korken profiilin ja vaikutusvallan henkilö, joka kykenee täyttämään myös juutalaisten odotukset heidän messiaastaan eli Raamatun valemessiaasta. Kenen tahansa vakavasti otettavan messiaskandidaatin tulisi olla nimittäin ympärileikattu ja hänen tulisi kyetä osoittamaan, että hän polveutuu suoraan alenevasti kuningas Daavidista. Prinssi Charles voi jo täyttää molemmat näistä kriteereistä ja tässä on vain yksi esimerkki 24:stä Raamatun profetioiden kriteeristä, jonka tämän henkilön tulisi täyttää, ja joista kaikki täyttyy nyt hyvin kirjaimellisesti Prinssi Charlesissa. Luvun 11 lopussa, sivuilla 274-276, listasin nuo kaikki 24 raamatullista kriteeriä tulevasta Antikristuksesta, jotka Charles voi täyttää paljon kirjaimellisemmin kuin yksikään toinen ns. Antikristus-kandidaatti.

Olit Antikristuksen persoonaa koskevista johtopäätöksistäni sitten samaa mieltä tai et, tämä on joka tapauksessa hyvin merkittävää aikaa jo raamatullisen numeromystiikan valossa. Elisabet II juhlii nimittäin ensikuussa 70:ttä vuotta, jonka hän on hallinnut valtaistuimella Britannian historian pisimpään hallinneena monarkkina. Toukokuun 10. oli historiallinen päivä kun kuningatar jätti sivuun perinteisen parlamentin avaussession ja delegoi homman pojalleen ja tulevalle kuninkaalle Charlesille. Kuningatar Elisabet II on jättänyt sivuun vain kaksi kertaa aiemmin jokavuotisen parlamentin avauksen. Kaksi aiempaa tapausta johtui hänen raskaudestaan ja edellinen esiintyi 59 vuotta sitten. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun Charles avasi parlamentin, istui monarkin valtaistuimella ja piti Kuningattaren puheen monarkin puolesta. Ennen puheen alkua voi nähdä kuinka Charles katsoo kruunua hyvin merkillisesti – kruunua, jonka panemista päähänsä hän on odottanut jo 73 vuotta.

Vain neljä päivää aikaisemmin Israel365 -uutissivusto julkaisi seuraavan järisyttävän otsikon: Juutalaiset alkavat rakentaa kolmatta temppeliä Israelin itsenäisyyspäivänä. Israel itsenäistyi meidän kalenterissamme toukokuun 14. päivä 1948, mutta Israelissa itsenäisyyspäivää Jom ha’atsma’utia vietettiin jo 4.-5. toukokuuta. Raportista ei tosin selviä, että Israelin hallitus olisi antanut mitään virallista lupaa kolmannen temppelin rakentamiseksi. Raportti kuitenkin kertoo:

Kun useimmat israelilaiset juhlivat itsenäisyyspäivää grillaamalla perheidensä kanssa, pieni ryhmä kokoontui Jerusalemin vanhaan kaupunkiin ja alkoivat murskata kiviä valmistaen niitä käytettäväksi ennustetun kolmannen temppelin rakentamisessa.

Tapahtuman järjesti rabbi Aryeh Lipo, joka visioi sen ollessaan matkalla rabbi Chaim Kanievskyn hautajaisiin maaliskuussa. Lipo kiipeää Temppelivuorelle päivittäin (kun Israelin poliisi sallii juutalaisten pääsyn sisään), mutta pohti ystävän kanssa, mikä oli tärkeämpää: osallistuako tzaddikin (vanhurskaan juutalaisen) hautajaisiin vai noustako Temppelivuorelle.

Kunnioittaakseen Rabbi Kanievskia, hän ja ystävä opettelivat Rabbi Kanievskyn kirjoittamaa halakista (Tooran lakia) koskevaa sääntöä, jossa hän totesi, että juutalaisten oli leikattava temppelin kivet tarkoituksenaan kunnioittaa Jumalan nimeä.

”Meillä on mitzva (Tooran käsky) temppelin rakentamiseksi. Tämä mitzva ei ole ehdollinen tai aikasidottu. Meillä on tämä vaatimus aina. Joten on sääli, että emme ole aktiivisesti mukana siinä. Tällä hetkellä meidän on poliittisesti monimutkaista aloittaa rakentaminen Temppelivuorelle, mutta se ei vapauta meitä tästä mitzvasta.”

Rabbi Lipo tajusi, että oli mahdollista alkaa todella suorittaa tämä mitzva valmistamalla kivet, joita käytetään kolmannen temppelin rakentamiseen. Hän selitti, että Rabbi Moses ben Maimon, keskiaikainen Tooran auktoriteetti, joka tunnetaan nimellä Maimonides tai lyhenteellä Rambam, opetti, että temppelin rakennuksen kivet leikattiin Temppelivuoren ulkopuolelle ja kuljetettiin Temppelivuorelle. Temppelivuorella oli kiellettyä käyttää rautatyökaluja kivien muodostamiseen. Tietysti oli kiellettyä käyttää rautatyökaluja missään vaiheessa alttarin kivien muodostamiseen. Rabbi Lipo on jo alkanut kerätä kiviä alttaria varten…

Suorittaakseen mitzvan oikein Rabbi Lipon oli neuvoteltava useiden rabbien kanssa, jotka olivat asiantuntijoita temppeliin liittyvissä kysymyksissä. Johtuen sen poliittisesti herkästä luonteesta, minkä rabbit ottavat huomioon päättäessään Tempelivuoresta ja kolmannesta temppelistä, tällaisista asioista on yleensä hyvin erilaisia näkemyksiä. ”Kaikki rabbit, joita konsultoimme, olivat yhtä mieltä siitä, että meidän pitäisi aloittaa kivien valmistelu”, Lipo sanoi. ”Tämä ei ollut vain fyysinen toimi koristeltujen kivien tuottamiseksi. Meidän täytyi olla hyvin varovaisia aikeissamme. Tämä ei tietenkään ollut poliittinen kannanotto. Tarkoituksena oli yhdistää juutalaiset ja koko maailma tekemällä Jumalasta yksi ja Hänen nimestään yksi.” Tästä syystä he päättivät aloittaa kivien muodostamisen kolmatta temppeliä varten Israelin itsenäisyyspäivänä Jom Haatzmautina…

”Tämä oli tärkeä teko itsessään ja viesti kansakunnalle sekä maailmalle, mutta se oli myös viesti Hashemille, että emme vain istuneet odottamassa Messiasta”, Wander kertoi Israel365 Newsille. ”Meillä oli tarkoitus osoittaa, että työskentelemme aktiivisesti kolmannen temppelin tuomiseksi, kuten ennustettiin ja käskettiin.”

Nykyinen tilanne, jossa Israel on kauniisti kehittynyt maa, kun Temppelivuori on palestiinalaisten hallinnassa, on samanlainen kuin profeetta Haggain kuvaama tilanne:

”Onko sitten aika teidän asua panelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona?” Haggai 1:4

The Israel Bible selitti viestin, joka on yhtä tärkeä nykyään:

Chagain tehtävänä on motivoida heitä aloittamaan uudelleen toisen temppelin rakentaminen juutalaisille, jotka palasivat Israelin maahan 70 vuoden Babylonin pakkosiirtolaisen jälkeen. Hän aloittaa haastamalla heidät pohtimaan prioriteettejaan ja pohtimaan, mikä on tärkeämpää: heidän mukavuutensa vai Jumalan? Kun he asuvat paneelitaloissa, Hasemin talo on raunioina…

Jos siis hanke kolmannen temppelin rakentamiseksi saa tuulta purjeisiin ja myös poliittiset olosuhteet mahdollistavat sen lähitulevaisuudessa, tämä on jälleen voimakas muistutus siitä kuinka lähellä elämme Herramme toista tulemusta. Jos Israelin jälleensyntyminen vuonna 1948 oli merkki siitä, että viimeisen sukupolven aika on koittanut (Matt. 24:32-34) ja Jerusalemin paluu juutalaisille Kuuden päivän sodassa merkitsi ”pakanain aikojen täyttymystä” (Luuk. 21:24), niin kolmas temppeli merkitsee sitä, että Jeesuksen toinen tulemus on vain vuosien – ei vuosikymmenien – päässä todellisuudesta. Se merkitsee, että myös Antikristuksen tulemus on paljon lähempänä kuin moni osaa odottaakaan. Ja tästä syystä olisi myös tärkeää osata tunnistaa hänen mahdollinen henkilöllisyytensä, ettemme tulisi petetyiksi ja että voisimme varoittaa niitä, jotka hän on vaarassa pettää ja johtaa harhaan. Tämän päivän valeuutisten ja disinformaation aikakautena kuka tahansa meistä on vaarassa joutua Saatanan pettämäksi ellei meillä ole Raamatun profetioista kumpuavaa jumalallista näkökykyä aikamme tapahtumiin ja uutisiin.

Mainitsen vielä yhden esimerkin siitä miksi sinun tulisi kiinnittää enemmän huomiota Englannin tulevaan kruunupäähän Israeliin ja Lähi-Itään liittyvien tapahtumien ohella (tai jos haluat tästä oikein syvällisen ymmärryksen, niin sitten suosittelen lukemaan kirjani). Brittilehti Express julkaisi 12. toukokuuta seuraavan uutisen:

PRINSSI CHARLES on pitänyt salaisen tapaamisen Yhdysvaltain pankkijohtajien kanssa Buckinghamin palatsissa edistääkseen Environmental Social Governance (ESG) -tavoitteita, toimittaja väitti. Fox Business -kirjeenvaihtaja Charles Gasparino kertoi kokouksesta ja sen vieraslistasta Twitterissä. Yksi 10. toukokuuta pidetyn kokouksen osallistujista oli Bank of American toimitusjohtaja Brian Moynihan. ESG-kriteerit ovat joukko standardeja yrityksille, joita sosiaalisesti tietoiset sijoittajat käyttävät arvioidessaan mahdollisia sijoituksia. Ympäristökriteerit antavat sijoittajalle mahdollisuuden nähdä, kuinka ympäristötietoisia yrityksen toiminta on, kun taas sosiaaliset kriteerit tarkastelevat sen suhdetta työntekijöihin, tavarantoimittajiin, asiakkaisiin ja yhteisöihin, joissa se toimii…

Kesäkuussa 2021 prinssi Charles piti tapaamisen yritysjohtajien kanssa Lontoossa neuvoen heitä, että yksityisen sektorin rahoitus on välttämätöntä ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Hän sanoi tilaisuudessa: ”Meillä on mielestäni potentiaalisesti pelin muuttava tilaisuus viedä eteenpäin valtion, yritysten ja yksityisen sektorin rahoituksen välisiä kumppanuuksia, jotka ovat ehdottoman tärkeitä, jos haluamme voittaa taistelun ilmastonmuutoksen ja biologisen monimuotoisuuden kadon torjumiseksi. Ellemme todella pysty vapauttamaan yksityisen sektorin resursseja, innovaatioita ja rahoitusta julkisen sektorin asettaessa puitteita kannustimille ja sääntelylle, meillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ratkaista vuosien varrella kehittämiämme eksistentiaalisia kriisejä.” Yli 300 yrityksen edustajaa osallistui kokoukseen St James’s Palacessa, mukaan lukien HSBC:n, AstraZenecan ja Heathrow’n lentoaseman edustajat.

Tämä saattaa kuulostaa äkkiseltään katsoen harmittomalta, mutta jopa maailman rikkain mies, Twitterin uusi omistaja ja vihreän energiavallankumouksen johtava bisnesmies Elon Musk tviittasi äskettäin: ”Olen kasvavassa määrin vakuuttunut, että korporaatti ESG on Paholaisen inkarnaatio.” Daily Mail raportoi 10. maaliskuuta: ”Elon Musk vaahtoaa WOKE-kehityslinjaa vastaan, joka yrittää tehdä yritysmaailmasta ’sosiaalisesti tietoisemman’ sanoen, että ESG-säännöt on ’väännetty hulluuteen’ ja että ne ’tulisi poistaa ellei niitä korjata’.”

ESG:ssä on nimittäin kyse ylhäältä johdetusta Kiinan mallin mukaisesta sosiaalisesta pisteytyksestä missä yrityksia rangaistaan ja palkitaan sen perusteella kuinka ”wokeja” eli heränneitä he ovat vasemmistolaiseen agendaan ja puheenparsiin ”systemaattisesta rasismista”, homo- ja ”transfobiasta”, ym. Esimerkiksi vaikka Elon Muskin Tesla sähköautoyhtiö on tehnyt enemmän kuin kukaan toinen kestävän energivallankumouksen edistämiseen, niin Musk ja hänen yhtiönsä eivät ole saaneet tässä ESG-pisteytyksessä hyviä arvosanoja pelkästään siitä syystä, että hän on ollut viimeaikoina liian läheinen Amerikan kristillisen oikeiston kanssa ja koska hän uskaltaa puolustaa konservatiivien sananvapautta ja uhkaa palauttaa jopa Trumpin Twitter-tilin. ESG pyrkii siis rankaisemaan ihmisiä ”vääristä ajatuksista”. Vaikka ESG-pisteytys koskee tällä hetkellä lähinnä yrityksiä, on selvää että sen tarkoitus on laajeta lopulta myös kuluttajiin, niin ettei sinulle olisi ”lupa ostaa eikä myydä” ellet ole tarpeeksi ”woke” ja ellet kumarra petoa ja tämän kuvaa. Alla vielä kaksi aiheeseen liittyvää videota. Ensimmäinen kertoo tästä ja toinen Maailman talousfoorumin Suuresta nollauksesta – projektista, jonka Klaus Schwab ja Prinssi Charles käynnistivät kesällä 2020 – ja kuinka sen lopullisena tavoitteena on luoda Kiinan mallin mukainen totaalinen globaali taloudellinen diktatuuri, jonka tulemus ennustettiin Ilmestyskirjan 13. luvussa.

Advertisement

3 vastausta artikkeliin “Profetiapommi: Ovatko juutalaiset jo aloittaneet kolmannen temppelin rakentamisen? Samaan aikaan Prinssi Charles, joka kykenee jäljittämään sukupuunsa kuningas Daavidiin, vehkeilee salassa Yhdysvaltain pankki- ja yritysjohtajien kanssa pedon taloussysteemin rakentamiseksi.

  1. Hei! Kiitos tiedottamisesta. Sanoit että alla kaksi videota mutta sellaisia en löytänyt.

    Yt. Leila

    Sent from iPad 4G

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista. Onpa outoa. Minulla nuo videot näkyvät ainakin. Kannattaa päivittää vaikka sivu tai jotain jos ei tule näkyviin.

      PS. Äitini nimi on muuten myös Leila.

      Tykkää

  2. ESG:n takaa löytyy varainhoitaja BlackRock. BlackRock, Vanguard, State Street ja Fidelity/Geode omistavat maailman suurimmat pörssiyhtiöt ja kontrolloivat salaseurojen kuten Bildeberg kautta poliitikkoja. WEF on Bilderbergin, CFR:n ja Trilateraalisen komission julkisuudessa näkyvä osa. Rothschildit, Rockefellerit, Vanderbildit, Du Pontit, Englannin kuninkaalliset, Orsinit ja Bushit omistavat neljä edellä mainittua varainhoitajaa. Tavoitteena on DIGITAALINEN VALUUTTA ja GLOBAALI SOSIALISMI sidosryhmätalouden muodossa.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s