Olen alkanut törmäämään tämmöisiin yhä enemmän. Saattavat olla näkemiäsi ja ettei niissä ole mitään uutta sinulle, joka olet tutkinut asioita jo vuosia, mutta laitan kumminkin. Eihän tämä kai ollut sinun tekemäsi?
Minua on alkanut vaivata ajatus, että meillä on enää vuosi aikaa. Sitä on aika paha tai vaikea alkaa julistaa, mutta jos asiat alkavat enenevästi siltä näyttämään, niin kuka tietää vaikka sitä joutuisi tekemään.
Juu, tuo yläpuolinen on todella vanha video. YouTuben ensimmäisiä joissa tuotiin tämä ajatus esiin Charlesista Raamatun Antikristuksena. Osittain virheellisiä tai epätarkkoja väittämiä tuossa kuten joissakin vanhemmissa verkkosivuartikkeleissakin oli. Tästä aiheestahan löytyy kirjoituksia internetistä englanniksi aina jostain 90 -luvun puolivälistä lähtien eli teoria on tunnettu netissä jo internetin alkuajoista lähtien. Itse aloin edistää aihetta julkisesti vasta 20 vuotta myöhemmin.
Ei siis ollut oma videoni. Paljon vanhempi kuin itse aloin tekemään aiheesta videoita YouTubeen.
Moi samuel…mielenkiintoni on kaukaa tähän eng.kuningasperheeseen lähinnä ansioitasi…nyt eipä noussut se eräs josta kirjoitin sinulle että hän olisi laillinen eng.kuningas…vaan charles..eli jos se toinen on laillinen tämä charles olisi siis laiton..eli kallistus on sinun arvioissa oikea jota olet koko ajan ollutkin ..Minä olen tätä seurannut..eilen kuuntelin aasialaista kimiä hän ihmetteli kuinka antikristus symbolit se lohikäärme on walesilla mutta nämä leijona ja capricorn hän sanoi ovat kristukselta kopioidut symbolit eli ikäänkuin matkii kristusta..kiitos Samuel…vuosien työstäsi pidä usko kristukseen olemme menossa vaikeaan ajanjaksoon kristus kanssasi..mtv 3 luukku oli vanha sähköposti lopetin meni maksulliseksi..
Why Is “King” Charles Talking About The Antichrist?
He suddenly starts talking about a person who has trillions of dollars at “his” disposal…
He says this person will be above and beyond all governments…
And that “he” is the only person who can solve our problems.
https://welovetrump.com/2022/09/18/why-is-king-charles-talking-about-the-antichrist/
TykkääTykkää
Proof that Prince Charles is the Antichrist
Olen alkanut törmäämään tämmöisiin yhä enemmän. Saattavat olla näkemiäsi ja ettei niissä ole mitään uutta sinulle, joka olet tutkinut asioita jo vuosia, mutta laitan kumminkin. Eihän tämä kai ollut sinun tekemäsi?
Minua on alkanut vaivata ajatus, että meillä on enää vuosi aikaa. Sitä on aika paha tai vaikea alkaa julistaa, mutta jos asiat alkavat enenevästi siltä näyttämään, niin kuka tietää vaikka sitä joutuisi tekemään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Juu, tuo yläpuolinen on todella vanha video. YouTuben ensimmäisiä joissa tuotiin tämä ajatus esiin Charlesista Raamatun Antikristuksena. Osittain virheellisiä tai epätarkkoja väittämiä tuossa kuten joissakin vanhemmissa verkkosivuartikkeleissakin oli. Tästä aiheestahan löytyy kirjoituksia internetistä englanniksi aina jostain 90 -luvun puolivälistä lähtien eli teoria on tunnettu netissä jo internetin alkuajoista lähtien. Itse aloin edistää aihetta julkisesti vasta 20 vuotta myöhemmin.
Ei siis ollut oma videoni. Paljon vanhempi kuin itse aloin tekemään aiheesta videoita YouTubeen.
TykkääTykkää
Tää oli hyvä :D:D:D !!!