Jos premissini oikea ja Charles III on todella Raamatun ennustama historian viimeinen antikristillinen tyranni, niin hänen pitäisi nousta pian merkittäväksi globaaliksi johtajaksi ja saada poliittista vaikutusvaltaa etenkin Euroopan Unionin alueella. Danielin kirjan 7. luku nimittäin ennustaa tämän henkilön nousevan jälleennousseen Rooman Imperiumin johtaksi ja pudottavan kolme muuta Euroopan maata hänen edestään. Sen rinnakkaisnäky 8. luvussa sanoo, että yhdestä Euroopan maasta puhkeaisi ”esiin sarvi [so. kuningas], alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin” (Dan. 8:9). Selitän alla miksi tuon kuninkaan tulisi nousta tämän näyn lopun ajan kontekstissa joko Englannista tai Ranskasta. Mutta tästä sarven alkuperämaasta katsoen hänen valtansa alkaa siis kasvamaan etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan [so. Israelin maahan] päin”. Tämä voitaisiin lukea myös siten, että hänen valtansa kasvaa Israelin maata kohden, joka sijaitsee sarven alkuperämaasta katsoen etelässä ja idässä eli kaakossa. Eli tämäkin antaisi ymmärtää Antikristuksen ilmestyvän Euroopan maasta, joka sijaitsee Kreikan ja Brittein saarten välisellä alueella.
Kirjoitin vuosina 2012-14 julkaisemattoman 700-sivuisen kirjan nimeltä Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus. Painettuna tuo kirja olisi paisunut yli tuhatsivuiseksi. Tiivistin sen tärkeimmät oivallukset ja löydöt vuonna 2019 julkaistuun 354 -sivuiseen kirjaani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? ja kirjan laajennettuun englanninkieliseen versioon To Whom The Majesty of Kingship Has Not Been Conferred – The Antichrist Revealed?, jonka julkaisin vain muutama kuukausi ennen kuningattaren kuolemaa. Tuossa alkuperäisessä kirjassani käsittelin niin laajoja kokonaisuuksia, että sen punaista lankaa on hyvin vaikea tiivistää muutamaan lauseeseen. Kirjan nimivalinta viittaa kuitenkin siihen tosiasiaan, että Charles III polveutuu sekä Islamin perustajasta profeetta Muhammadista että ”Euroopan isänä” tunnetusta Kaarle Suuresta, frankkien valtakunnan kuninkaasta, jonka paavi kruunasi Rooman keisariksi joulupäivänä 800 jKr. elvyttäen siten yli 300 vuotta aikaisemmin kadonneen Länsi-Rooman keisarin viran.
Kirjan alkupuoliskolla käsittelin mm. erilaisia keskenään riiteleviä teorioita Antikristuksen alkuperämaasta, joka yhden koulukunnan mukaan paikannetaan Eurooppaan ja toisen koulukunnan mukaan Lähi-Itään. Sitten kirjan loppupuolella pyrin sovittamaan nämä näennäisesti ristiriitaiset teoriat yhteen ja samalla sovitin yhteen myös historisismin ja futurismin, kaksi hallitsevinta eskatologian koulukuntaa protestanttien Raamattu-kommentaareissa viimeisen 500 vuoden ajan. Tällä keinoin havainnollistin sitä kuinka Danielin näyt ennustivat koko koko kristillisen kirkon historian etenkin Länsi- ja Itä-Rooman alueilla, joista kreikkalaiskatolinen ja roomalaiskatolinen kirkko saivat alkunsa Konstantinus Suuren aikana 300 -luvulla jKr. Pyrin siis osoittamaan kuinka Danielin näyt paitsi ennustivat Muhammadin ja häntä seuranneiden islamilaisten kalifaattien nousun ja tuhon Itä-Rooman aleilla, ja Kaarle Suuren ja paavien liitosta muodostuneen roomalaiskatolisen maailmanvallan Länsi-Rooman alueilla, mutta kuinka ne kytkevät myös lopullisen Antikristuksen – yksilön – sekä Länsi- että Itä-Rooman historialliseen perintöön ja näin ollen assosioivat hänen kuninkuutensa sekä Muhammadiin että Kaarle Suureen.
Nähtävästi onnistuin tässä, koska moni kirjan lukenut henkilö sanoi perusteideni olleen johdonmukaisia ja uskottavia. Antikristus ei siis nouse vain Euroopan johtajaksi, kuten jo yleisesti opetetaan monien eskatologien parissa, vaan hänet tullaan nimenomaisesti näkemään Kaarle Suuren perillisenä. Tästä syystä on tähdellistä, että Charles ei vain polveudu Kaarle Suuresta vaan hän kantaa myös samaa nimeä (Kaarle Suuri eli englanniksi Charles the Great). Tämän kaiken tueksi lainasin myös keskiaikaisia profetioita Rooman viimeisestä keisarista, joka noiden profetioiden mukaan olisi Charles-niminen prinssi tai kuningas ja Kaarle Suuren suora jälkeläinen. Näissä profetioissa hänet kytketään epäsuorasti Antikristukseen vaikka katolisessa traditiossa tämä hahmo nähdään paremminkin positiivisena kuin negatiivisena voimana – jonkinlaisena Antikristuksen pidättäjänä. Mutta jos vertaamme hänen kuvaustaan Kirjoitusten Antikristukseen, voimme päätellä että kyseessä on aivan sama henkilö.
Vaikka uskon, että moni vakiintunut kirkkokunta Rooman kirkosta Englannin anglikaaneihin ottavat Antikristuksen vastaan avosylin ja liittoutuvat hänen kanssaan (Ilmestyskirjan 17. luku puhuu tästä Rooman johtamasta porttokirkosta, joka ratsastaa Antikristus-pedolla), niin uskon myös, että lopun ajan jäännös Kristukselle uskollisesta morsiusseurakunnasta ei tule koostumaan karismaattisista, helluntailaisista, luterilaisista, katolisista tai ortodokseista, vaan kaikista niistä, jotka hylkäävät Antikristuksen ja hänen maallistuneen porttokirkkonsa. Todellinen jakolinja nisun ja lusteen välillä vedetään ns. progressiivisen ja konservatiivisen kristillisyyden välille.
Olen seurannut viimevuosina mielenkiinnolla kuinka etenkin Amerikan kristityt eri tunnustuskunnista ovat löytäneet toisensa ja tulleet yhteen ei niinkään yrityksissä rakentaa yhtä maailmankirkkoa (mihin eurooppalainen ekumenia on pyrkinyt) vaan koska he jakavat yhteisen uskon, yhteiset juutalaiskristilliset arvot ja koska heillä on yhteinen vihollinen: yhä antikristillisemmäksi muuttuva sekulaari ja pakanallinen postmoderni yhteiskunta. Eurooppalaisessa keskustelussa termiä ”amerikkalainen kristillisyys” käytetään usein negatiivisena luonnehdintana, mutta vaikka kaikki Amerikassa alkuperänsä saaneet kristillisyyden muodot eivät olisikaan täysin tervehenkisiä, niin siellä useimmat kristityt seisovat yhä Raamatun ydintotuuksien ja ydinarvojen puolella. Liberaalissa Euroopassa ja Suomessa Raamatun totuutta puolustavia kansanedustajia viedään oikeuden eteen ”vihapuheesta” ja moni kirkon johtaja päättää kritisoida Päivi Räsästä sen sijaan että kritisoisivat yhä totalitaarisemmaksi muuttuvaa oikeussysteemiämme.
Jos vielä 20 vuotta sitten muutama vihainen protestanttifundamentalisti oli Rooman paavin äänekkäimpiä kriitikoita, niin tänään ne löytyvät roomalaiskatolisista konservatiiveista ja traditionalisteista. Ei siksi, että he hylkäisivät paavin viran itsessään vaan koska he eivät usko liian liberaalina ja sosialistisena nähdyn Franciskuksen olevan oikea mies johtamaan Rooman kirkkoa. Kerroin blogissani jo vuosia sitten kuinka jotkin roomalaiskatoliset kuten tohtori Kelly Bowring edistää kirjoissaan ajatusta siitä, että Franciskus saattaa olla Ilmestyskirjassa mainittu toinen peto, väärä profeetta. Aikaisempina vuosikymmeninä se oli lähinnä protestantit, jotka nostivat esiin tällaisia näkymiä. Bowringin kaltaiset henkilöt ovat hyvin traditionaalisia katolisia, jotka tuomitsevat protestantismin harhaoppina. Heihin lukeutuu myös alapuolinen YouTube-persoona Dr. Taylor Marshall, jonka kanavalla on 396 000 tilaajaa. Vaikka en allekirjoitakaan miehen teologisia näkemyksiä, niin jopa Marshallin kaltaiset katoliset alkavat havahtua nyt siihen, että Charles saattaa olla Raamatun Antikristus (hän tosin painottaa, että uskoo hänen olevan yksi monista eikä tuo lopullinen).
Ja jos Charles on todellakin Kirjoitusten Antikristus, niin yhä useamman kristityn tulisi herätä siihen ja alkaa käsitellä aihetta omien itsenäisten tutkimusten valossa ja ehkä oman kristillisen tunnustuskuntansa perspektiivistä. Itse lähestyn aihetta hyvin protestanttisesta näkökulmasta missä olen identifioinut mm. Rooman paaviuden yhdeksi historialliseksi antikristukseksi, joten omat ajatukseni saisivat tuskin kannatusta Marshallin kaltaisten katolisten keskuudessa. Mielenkiintoisena sivuhuomiona sanottakoon, että Dr. Taylor Marshall on käsitellyt videoissaan myös em. katolisia profetioita Rooman viimeisestä keisarista. Perinteisen katolisen näkemyksen mukaan hän on myös assosioinut tämän henkilön positiiviseksi voimaksi, joka seisoo Antikristusta vastaan. Miten hän aikoo sovittaa näkemyksensä yhteen jos hän havahtuu siihen, että Charles III sopii näiden molempien henkilöiden rooliin?
Syy siihen miksi tämä Rooman viimeinen keisari nähdään Marshallin kaltaisten katolisten eskatologiassa positiivisena hahmona löytyy ehkä siitä, että tämän henkilön esikuva on juuri Kaarle Suuressa ja hänen seuraajissaan pyhässä saksalaisroomalaisessa keisarikunnassa, joka hallitsi Eurooppaa noin tuhannen vuoden ajan. Aivan kuin Saksan keskiaikaiset kuninkaat hallitsivat Eurooppaa yhdessä Rooman paavin kanssa – mitä roomalaiskatolisen uskon apologeetit pitävät myönteisenä historian vaiheena -, niin myös tämän Rooman viimeisen keisarin uskotaan hallitsevan koko entistä Rooman valtakunnan aluetta ”enkelimäisen paavin” kanssa. Rooman viimeisen keisarin uskotaan siis olevan jokin katolisen uskon puolustaja, joka palauttaisi Rooman kirkon vallan sen entisaikojen kunniaan. Raamatun profetiat Danielin 7. ja 9. luvussa tekevät kuitenkin selväksi, että Rooman viimeinen keisari tulisi olemaan Antikristus eikä hänen vastustajansa. Näin myös suurin osa katolisten kunnioittamista kirkkoisistä opetti eskatologisissa teksteissään.
En ole väittänyt koskaan, että Habsburgien suvun vuosisatoja hallitsema pyhä saksalaisroomalainen keisarikunta, jonka Napoleon Bonaparte lakkautetti jo yli 200 vuotta sitten, tultaisiin perustamaan uudestaan. Olen kuitenkin spekuloinut, että Charles saattaisi käydä läpi jonkinlaisen seremoniallisen rituaalin paavin kanssa, joka assosioisi hänet Kaarle Suureen ja tämän seuraajiin pyhässä saksalaisroomalaisessa keisarikunnassa. Tällainen ei olisi kovin kaukaa haettu ajatus ottaen huomioon, että Eurooppa on etsinyt itselleen voimamiestä ja johtajaa jo yli 50 vuoden ajan. Belgian entinen pääministeri Paul-Henri Spaak (1899 – 1972) ja yksi Euroopan Unionion arkkitehdeistä sanoi kerran: ”Emme halua uutta komiteaa, niitä on jo meillä liikaa. Haluamme riittävän arvovaltaisen miehen… nostamaan meidät taloudellisesta suosta, johon olemme uppoamassa. Lähetä meille sellainen ihminen, olipa hän sitten jumala tai paholainen, me otamme hänet vastaan.”
Helena Petäistö julkaisi maikkarilla 15. syyskuuta kolumnin otsikolla Onko Euroopan koneessa kapteenia? Siinä hän surkutteli Euroopan johtajavajetta ja kauhisteli tyypillisen punavihreän toimittajan tapaan kansallismielisten oikeistopopulistien nousua. Sitten hän toteaa artikkelin lopussa:
Näinä poikkeuksellisen turbulenssin aikoina jos koskaan Eurooppa tarvitsisi osaavaa ja tarmokasta kapteenia, joka pitäisi koneen vakaasti oikealla reitillä. Omassa erikoisessa asemassaan kuningatar Elisabet oli juuri sitä, ei vain Britanniaa, vaan lopulta koko planeettaa yhdistänyt kuningatar. Boris Johnson löysi kerrankin oikeat sanat: – Täältä poistui Elizabeth The Great, Elisabet Suuri.
Seuraako Elisabet Suurta Charles the Great? Onko hän tuo ”osaava ja tarmokas kapteeni”, jota Eurooppa Petäistön mukaan niin kipeästi tarvitsee? Hänen agendansa on täysi linjassa sen kanssa mitä paavi jo ajaa, mitä suurin osa Euroopan ja koko maailman hallituksista ajaa, mitä suuren rahan monikansalliset korporaatiot ajavat, ja mitä julkiset koulut ja isot mediatalot edistävät propagandassaan. Ja hänen agendelleen sympaattisen median mukaan hän oli tässä kaikessa pioneeri, joka sai vedettyä koko muun maailman mukaan hänen ilmastokampanjaansa vaikka hänen ajatuksillensa naurettiin vielä 20 tai 30 vuotta sitten. Charles antoi tämän ennustuksen itsestään 40 vuotta sitten:
Kenties olemme juuri hyväksyneet sen olevan Jumalan tahto, että epäortodoksinen yksilö on tuomittu vuosiksi turhautumiseen, naurunalaiseksi, ja epäonnistumiseen näytelläkseen hänen osaansa asioiden suunnitelmassa, kunnes se päivä saapuu jolloin ihmiskunta on valmis vastaanottamaan hänen sanomansa – sanoman, jonka hän kenties havaitsee vaikeaksi selittää itse, mutta jonka hän tietää tulevan paljon syvemmästä lähteestä kuin tietoisesta ajattelusta.
”Hänen päivänsä” näyttää vihdoinkin saapuneen ja ihmiskunta on nyt valmis vastaanottamaan hänen sanomansa. Tietysti miljoonat tulevat myös hylkäämään hänen sanomansa, mutta heistä ei ole toki ongelmaa. Piilaakson suuret internetfirmat hoitavat sen, ettei heidän äänensä pääse edes kuuluviin, ja media tekee parhaansa leimatakseen heidät äärioikeistolaisiksi, putinisteiksi, salaliittoteoreetikoiksi, ym. halventavilla termeillä. Siitä, että Charles saattaa nousta tuoksi Euroopan viimeiseksi voimahahmoksi, kertoo myös se, että hän aikoo matkustaa ensikuussa ensimmäiselle valtionvierailulle kuninkaan roolissaan Ranskaan ja Saksaan, sen sijaan että hän matkustaisi johonkin kansainyhteisön maahan. Kansainyhteisö on 56 maasta koostuva yhteisö entisiä Britannian imperiumin alusmaita, kuten Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Intia ja Etelä-Afrikka. Elisabet II:han ei ollut vain Yhdistyneen Kuningaskunnan monarkki mutta myös 32 muun kansainyhteisön maan. Näiden maiden määrä väheni hänen elinaikanaan, mutta Elisabetin kuollessa 14 muuta maata Yhdistyneen Kuningaskunnan ohella menetti symbolisen valtionpäänsä.
Kuningas Charles III on nyt näiden 15 maan nimellinen hallitsija. Valtaistuimelle noustuaan hänestä tuli myös yksi maailman rikkaimpia ihmisiä. CNN raportoi, että vaikka merkittävä osa kuningattaren henkilökohtaisesta omaisuudesta on salaista tietoa, Charles olisi perinyt äidiltänsä 21 miljardin euron edestä omaisuutta ja maata. Planeetan 10 rikkainta kuninkaallista perhettä omistavat arviolta 2,5 biljoonaa euroa eli 2,5 miljoonaa miljoonaa euroa. Tämä on enemmän kuin 10 maailman rikkaimman miljardöörin yhteenlaskettu omaisuus, joka on noin 1,3 biljoonaa. Miljardöörien puolustukseksi voidaan sanoa ainakin se, että moni heistä on ansainnut pohjattomat rahasäkkinsä yrittäjähengellään ja tarjoamalla maailmalle tuotteita tai palveluita, joista moni meistä hyötyy. Moni meistä käyttää nyt Windowsia tai Applea, kiitos Bill Gatesin ja Steve Jobsin. Moni saattaa ostaa kirjoja tai muita tuotteita Amazonista, kiitos Jeff Bezosin. Tai joku hieman varakkaampi henkilö saattaa kaasutel… sähkötellä parhaillaan uunituoreella Teslalla, kiitos Elon Muskin (ks. Elon Musk vs. woke-vasemmisto ja globalistinen eliitti).
Muistatko mitä Walesin Prinssin tarjoamaa tuotetta tai palvelua käytit viimeksi? (sen niminen teepussi ei ole hänen tuotteensa). Kuningasperheet syntyvät näiden rahavuorien päälle, elävät veronmaksajien kustannuksella, ja tuhlaavat omaisuuttaan joko hyvin kyseenalaisiin tai itsekeskeisiin päämääriin. Ja samalla kun maailmaa uhkaa nälänhätä, he heittävät myös syömäkelpoista ruokaa roskiin. Esimerkiksi joka kerta kun Charles lähtee metsästämään hän odottaa, että saapuessaan hänelle täytyy olla valmiina 20 lämpimäksi keitettyä kananmunaa. Mutta koska kokit eivät tiedä hänen täsmällistä saapumisaikaansa, he aloittavat keittämään munia puolituntia ennen arveltua saapumisaikaa ja heittävät kymmenen minuutin jälkeen valmiiksi keitetyt kananmunat roskiin jos hänen kuninkaallinen korkeutensa ei ole palannut metsästysreissultaan siihen mennessä. Sitten he panevat toiset 20 kananmunaa kattilaan, jotka samoin heitetään roskiin jos Charles ei ole palannut niiden valmistuessa. Tavallinen kansalainen pyytäisi tietysti keittämään munat reissusta palattuansa ja odottaisi nuo kymmenen minuuttia niiden valmistumista, mutta kuninkaallinen elämä on tietysti sen verran raskasta ja kuluttavaa, että heille täytyy olla toki eri säännöt.
Nyt, voisi kuvitella, että Charles valitsisi ensimmäisen valtionvierailunsa kuninkaana Australian tai Kanadan tapaisiin kansainyhteisön maihin lujittaakseen näiden maiden historiallista yhteyttä Englannin kruunuun ja rohkaistaakseen monarkisteja tasavaltaa puoltavia vastaan, jotka vaativat irrottautumista Englannin kruunun alaisuudesta. Mutta ehkäpä Charles toimii täysin harkitusti. Ehkä hän ymmärtää, että elämme toisella aikakaudella kuin hänen äitinsä ja että hänen valtakautensa aikana suurin osa – ellei kaikki – Britannian entisistä alusmaista tulisivat hylkäämään monarkian ja valitsemaan hallitusmuodokseen tasavallan. Monarkia loppujen lopuksi muistuttaa näitä maita heidän kolonialistisesta menneisyydestään ja Euroopan kolonialismi on saanut hyvin huonen nimen nykyisellä woke-aikakaudella missä äärivasemmisto on kaapannut koko historiallisen narratiivin oman rotukeskeisen ideologiansa työkaluksi. Tämä narratiivi muistaa vain valkoisen eurooppalaisen miehen synnit, muttei hänen tieteellisiä, kulttuurisia ja moraalisia saavutuksiaan ja ansioitaan. Se esimerkiksi muistaa vain brittiläisen imperiumin historian orjakaupan välittäjänä, muttei sen roolia orjakaupan lakkauttajana globaalisti tai muiden ei-läntisten sivilisaatioiden – mukaan lukien mustan Afrikan – keskeistä roolia orjuuden vuosituhantisessa historiassa.
Entä mitä tapahtuu jos Kanada tai Australia irtaantuvat Englannin kruunun alaisuudesta ja julistautuvat tasavallaksi? Eikö se rohkaise myös Yhdistyneen Kuningaskunnan tasavaltaa puoltavia ääniä seuramaan heidän perässään? Uskoisin, että Charles on täysin tietoinen siitä uhasta mitä moderni aika tasa-arvovaatimuksineen edustaa monarkian säilymiselle ja siten hänen omalle kuninkuudellensa. Mutta sen sijaan, että hän yrittäisi pitää Brittiläisen imperiumin raunioita pystyssä, kuten hänen äitinsä, ja teeskennellä että kansainyhteisön tapaisilla löysillä valtioliitoilla olisi jotain arvoa meidän antikolonialistiselle ajallemme, hän yrittää määritellä uudelleen Englannin monarkian roolin 21. vuosisadalle. Tässä uudessa määritelmässään Charles yrittää ehkä uudelleenrakentaa Brittein saarten yhteyttä manner-Eurooppaan, johon Brexit eli Britannian ero EU:sta vuosina 2016-2020 aiheutti pysyvän särön. GBNews raportoi 21. syyskuuta:
Kuningas Charles tekee ensimmäisen valtionvierailunsa Ranskaan – jo ensi kuussa – sen sijaan, että matkustaisi Kansainyhteisön maahan. Ulkoministeriön, jolla on viimeinen sana kuninkaallisten vierailujen suhteen, kerrotaan olevan halukas hyödyntämään kuninkaallisen perheen ”pehmeää voimaa” ”rakentaakseen siltoja Euroopan valtojen kanssa” Brexitin jälkeen. The Telegraph raportoi, että ensimmäinen valtiovierailu olisi todennäköisesti ”eurooppalainen naapuri” ennen suurempaa Kansainyhteisön laajuista kiertuetta, ja Ranska on keskeinen strateginen kumppani sekä Naton liittolaisena että hallituksen sitoumuksessa estää laittomien siirtolaisten tulva.
Ranska on juuri tuo maa mistä Kaarle Suuri nousi 1200 vuotta sitten ja Napoloen Bonaparte 1000 vuotta myöhemmin. Sanoin artikkelin johdannossa, että Danielin 8. luvun Antikristus-näyn perusteella pienen sarven tulisi nousta joko Ranskasta tai Englannista. Tämä päätelmä perustuu siihen miten ymmärrän tuon näyn lopun ajan täyttymystä. Näyn alkuperäisessä täyttymyksessä näky ennusti Aleksanteri Suuren nousun 300 -luvulla eK., hänen sijalleen nousseet neljä helleenistä kuningaskuntaa, joista yhdestä, eli Seleukidien kuningaskunnasta nousi esiin tuo näyn pieni sarvi eli Antiokhus Epifanes. Danielin 11. luvun näky on rinnakkainen tuon kanssa ja antaa vielä seikkaperäisemmän selonteon niistä historian tapahtumista, jotka johtivat Antiokhus Epifanesin nousuun. Tämä näyn tulkinta on hyväksytty laajasti jo ensimmäisistä kirkkoisistä aina nykypäivän ateistitutkijoihin asti, jotka pyrkivät selittämään sen tarkasti toteutuneet profetiat ajoittamalla Danielin kirjan alkuperän näiden tapahtumien jälkeiseen aikaan 200 -luvulle eKr. Eli he väittävät Danielin kirjan olevan pseudegrafi, väärennös, jonka kirjoittaja esiintyi 300 vuotta aiemmin eläneen Danielin nimellä ja sepitti profeetalliset näyt viittaamalla historian tapahtumiin, jotka olivat jo tuon väärentäjän tiedossa.
Ongelma tälle selitykselle on vain siinä, että Danielin kirja sisältää toteutuneita ennustuksia myös tapahtumista, jotka esiintyivät vuosisatoja tuon oletetun väärentäjän elinaikaa myöhemmin. Demonstroin kirjassani esim. sitä kuinka Danielin näyillä on ainakin kaksi historiallista täyttymysvaihetta ja parissa tapauksessa jopa kolme. Danielin 8. luvun näyllä on esimerkiksi myös keskiaikaan sijoittuva kirkkohistoriallinen täyttymysvaihe missä näky ennusti Itä-Rooman keisari Herakleioksen sodan Persian valtakuntaa vastaan 600 -luvun alussa ja sitä välittömästi seuranneen islamin nousun Arabian niemimaalta. Viittasin kirjassani populaarin historioitsija Tom Hollandin teokseen In the Shadow of the Sword, joka vahvistaa tämän tulkinnan ja ymmärryksen Danielin näkyyn olleen tuon ajan oppineiden ja jopa Herakleioksen itsensä tiedostama. Hän käytti tätä tietoa vahvistuksena sille, että hänen sotaretkensä Persiaa vastaan tulisi olemaan menestyksekäs. Hän kuitenkin sivuutti näyn loppuosuuden, joka ennusti hänen maineelleen ja perinnölleen hyvin kurjaa loppua.
Näyn kolmas ja lopullinen täyttymys viittaa Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton väliseen yhteenottoon Itä-Euroopassa toisen maailmansodan aikana ja sitä seuranneisiin historian tapahtumiin. Törmäsin tähän tulkintaan ensimmäisen kerran kun luin nuorena Teijo-Kalevi Lusan eskatologisia kirjoja. Laajensin ja syvensin tätä tulkintaa omissa eskatologisissa kirjoituksissani ja löysin samalla, ettei tämäkään ollut vain tapahtumien jälkeen sepitettyä ”profetian täyttymystä”. Itselleni on ollut aina tärkeää, että kun demonstroin jotain toteutunutta Raamatun profetiaa, voin osoittaa että kyseinen tulkinta tai profetiasta johdettu skenaario siitä miten historia tulisi etenemään on esitetty jo ennen tuon asian tapahtumista. Tarpeeksi mielikuvitusta käyttämällä kuka tahansa voi nimittäin löytää vaikkapa Syyskuun 11. terrori-iskut Raamatun profeetallisista teksteistä (”…suuren surmaamisen päivänä, tornien sortuessa.” – Jes. 30:25). Mutta tällainen on usein pelkkää tapahtumien jälkeen sepitettyä ”profetian täyttymystä”. Jos joku olisi esittänyt 90 -luvulla ennustuksen siitä, että WTC-tornit New Yorkissa tulisivat romahtamaan, ja perustanut tämän ajatuksen Jesaja 30:25:n pohjalle, sitten ajatus siitä, että tuo raamatunpaikka ennusti Al-Qaidan terrori-iskut muuttuu paljon uskottavammaksi.
Mutta jo Robert Anderson esitti vuonna 1894 julkaistussa klassikkokirjassaan The Coming Prince tulkinnan siitä, että Danielin neljä petoa viittaisivat myös lopun ajan johtaviin pakanavaltoihin kuten Englantiin (leijona), Venäjään (karhu) ja Saksaan (pantteri). Lisäksi hän nimenomaisesti mainitsi, että pantteria (8. luvun kaurista) koskeva näyn osuus oli niin seikkaperäinen, että tuossa vaiheessa oli liian varhaista identifioida sitä ehdottomasti Saksaan vaikka pantteri on tunnettu jo kauan Saksan kansalliseläimenä. Tällä hän tarkoitti sitä, että jos Saksa on todella 7. luvun näyn nelipäinen ja nelisiipinen pantteri ja 8. luvun näyn kauris, silloin Saksan tulisi ajautua suureen sotaan Venäjää (7. luvun näyn karhu ja 8. luvun näyn oinas) vastaan, ja tuon sodan seurauksena Saksa jaettaisiin neljään osaan kuten Aleksanteri Suuren valtakunta antiikin aikana. Anderson ei maininnut tällaista skenaariota suoraan, mutta juuri tähän hän viittaisi, kun hän mainitsi kirjansa sivulla 143:
Näyn leopardin (tai pantterin) suhteen käytetyn symbolismin täsmällisyys vaikeuttaa tämän ennustuksen osan viittaamista Saksaan tai erityisesti mihin tahansa lipevämpään kansakuntaan. Olisi helppo laatia ad captandum -tapaus tällaisen näkemyksen tueksi, mutta riittää pelkkä huomautus, että jos ennustus ei ole vielä toteutunut, sen merkitys on kiistaton, kun tuo aika koittaa.
Näin siis Anderson kykeni näkemään Danielin kirjaa tulkitsemalla puolivuosisataa edellä, että Saksa tulisi ajatumaan veriseen sotaan Venäjää vastaan ja sen lopputuloksena Saksa jaettaisiin neljän vallan kesken. Näinhän tapahtui Operaatio Barbarossan ja toisen maailmansodan jälkeen, kun Hitlerin Saksa jaettiin neljän voittajavaltion kesken neljään miehitysvyöhykkeeseen. Tähän viittaa nuo pantterin neljä päätä ja neljä linnunsiipeä ja kauriin neljä uhkeaa sarvea, jotka nousevat tuon hajonneen suuren sarven (Adolf Hitler) vallan sijalle. Nämä neljä sarvea eivät viittaa nyt Saksan miehitysvyöhykkeisiin vaan niihin neljään suurvaltaan, jotka jakoivat Saksan keskenään ja jotka perustivat toisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen ja tulivat YK:n turvallisuusneuvoston pysyviksi jäsenmaiksi ja Kiinan ohella maailman ainoiksi (laillisiksi) ydinasevalloiksi. Eli puhumme nyt Neuvostoliitosta, USA:sta, Ranskasta ja Yhdistyneestä Kuningaskunnasta.
Ja kuten näyn profeetallista narratiivi etenee, ”yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin. Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä. Hän ylpeili sotajoukon ruhtinastakin vastaan, ja tältä otettiin pois jokapäiväinen uhri, ja hänen pyhäkkönsä paikka kukistettiin.” (Dan. 8:9-11) Antikristus-sarven tulee siis nousta joistakin näistä neljästä toisen maailmansodan voittajavaltiosta. On myös järkeenkäypää olettaa hänen nousevan maailman harvojen ydinasevaltojen komentajaksi, koska hän onnistuu saamaan niin suuren sotilaallisen ylivallan. USA:sta tai Venäjältä hän ei voi kuitenkaan nousta, koska 7. luvun Antikristus-näky paikantaa hänen alkuperämaansa nimenomaisesti Rooman valtakunnan alueelle.
Näin ollen kaksi jäljelle jäävää vaihtoehtoa ovat Ranska ja Britannia. Danielin 11. luvun näky tarjoaa vielä seikkaperäisemmät syyt siihen miksi tuon sarven tulisi nousta Yhdistyneestä Kuningaskunnasta ja sen kuningashuoneesta – jonka alkuperä on muuten juuri Saksassa – mutta tätä asiaa en käsittele nyt tässä tekstissä. Viimeisimpien tapahtumien valossa uskon, että Daniel 8:9 toteutui 8. syyskuuta, kun Charles nousi maansa kuninkaaksi (vähäpätöinen sarvi puhkesi esiin). Hän piti seuraavana päivänä ensimmäisen puheensa kuninkaana. Tämä oli täsmälleen 77 vuotta ja 7 päivää toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Hänen kruunauksensa arvellaan tapahtuvan ensivuonna täsmälleen 70 vuotta myöhemmin hänen äitinsä kruunauksesta kesäkuussa 1953. Esitin kirjassani pari mielenkiintoista ennustusta vuodesta 2023 Danielin kirjan näkyjen pohjalta, mutta tuohonkaan asiaan en lähde syventymään tällä sarkaa. Mutta käsittelen vielä hieman pienen sarven nousun rinnakkaisnäkyä Danielin 7. luvussa. Robert Anderson kirjoitti:
Kaikki tämä… viittaa siihen, että seitsemännen luvun koko näyllä voi olla myös tulevaisuuteen viittaava merkitys. Olemme jo nähneet, että kymmenen [eurooppalaisen] kansakunnan liitto tulee muodostamaan suvereenin vallan, johtaen lopulta yhteen suureen keisariin, ja että useat nykyisin johtavina pidetyt maailmanvallat tulevat jäämään tämän valtioliiton ulkopuolella.
Dan. 8:22-23 kertoo, että niiden tapahtumien jälkeen, kun Saksan ja Venäjän välillä on käyty suuri taistelu, Saksa on jaettu neljään osaan, ja sen paikan ottaneet toisen maailmansodan voittajavaltiot elävät valtansa loppukautta, ”nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava.” Danielin 7. luvun mukaan tuon kuninkaan nousu tapahtuu kymmenen muun sarven tai kuninkaan/valtakunnan nousun jälkeen, ”jotka nousevat siitä valtakunnasta.” Jae 23 selventää: ”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.” Kolmas peto, pantteri, oli siis Hitlerin Saksa, Kolmas valtakunta. Neljäs peto nousee tämän seuraajaksi ja Rooman valtakunnan – näyn alkuperäisen neljännen pedon – seuraajaksi. Neljäs peto on epäilemättä Rooman sopimuksella vuonna 1957 syntynyt Euroopan talousyhteisö EEC ja sen poliittinen seuraaja Euroopan Unioni, joka syntyi vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksella.
Maastrichin sopimuksen allekirjoitti 12 EEC:n jäsenmaata, mutta EU on laajentunut sittemmin 27 Euroopan maan liittovaltioksi. Kun EEC käsitti vielä 80 -luvun alussa kymmenen jäsenmaata, moni profetian tutkija opetti tuolloin, että kyseessä olisivat nuo Danielin ennustamat kymmenen sarvea. Mutta Daniel 7:24 itseasiassa sanoo:
Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta.
Eli tuo valtakunta on jo olemassa ennen kuin nuo kymmenen sarvea nousevat sen sisältä. 80 -luvulla Euroopan talousyhteisö oli vielä liian löysä valtioliittouma, että sitä oltaisiin voitu luonnehtia valtakunnaksi. Tämä ”valtakunta” syntyi vasta Maastrichtin sopimuksella vuonna 1992. Ja vasta tämän jälkeen profetia ennustaa kehitystä missä kymmenen valtiota nousevat EU:n sisältä ja muodostavat jonkinlaisen EU-maiden valioryhmittymän. Tästä 10-valtion liitosta pitäisi muodostua tämän Rooman viimeisen keisarin johtamana maailman ensisijainen poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen voimablokki, joka jättää varjoonsa kaikki aiemmat kolonialistiset suurvallat. Uskon, että Ranskan presidentti Emmanuel Macron herätti tämän Danielin 10-sarvisen pedon henkiin jo nelisen vuotta sitten. Politico nimittäin uutisoi toukokuun 2. 2018:
PARIISI. Kärsimättömänä Saksan vitkasteluun puolustuksessa, Ranskan Presidentti Emmanuel Macron tuo ensikuussa yhteen 10 kansan halukkaiden koalition, joka on suunniteltu valmistelemaan Euroopan sotavoimat toimintaan hätätilanteissa, ja sitomaan Britannia sotilaalliseen yhteistyöhön kun se jättää EU:n. Ranskan, Britannian, Saksan, Italian, Espanjan, Alankomaiden, Belgian, Portugalin, Tanskan, ja Viron puolustusministerit allekirjoittavat sopimuksen kesäkuussa Pariisissa, viranomaiset kertoivat minulle, luvaten kehittää yhteistä strategista kulttuuria, jakaa analyyseja ja kaukokatseellisuutta ongelmapesäkkeissä, jotka saattavat vaatia väliintuloa ja heidän sotavoimiensa koordinointia tulevien operaatioiden varalta.
Tämä EU:n sotilaalliseksi voimaksi suunniteltu 10-valtion koalitio koostettiin alkujaan juuri EU:n maista vaikka Britannia erosi EU:sta virallisesti tammikuussa 2020. Lisäksi, näiden yllä mainittujen valtioiden ohella siihen on liittynyt sittemmin myös Suomi, Ruotsi ja Norja. Mutta jos laskemme EU:hun kuuluttumattoman Norjan, EU:sta eronneen Britannian ja Euroalueeseen kuulumattoman Ruotsin pois, niin valtioita olisi edelleen kymmenen. Tosin samalla logiikalla tulisi laskea samaten Tanska pois, joka ei käytä valuuttaneen myöskään euroa. Kymmenen sarven tulee nousta kuitenkin ”siitä valtakunnasta” eli niiden kaikkien tulisi olla EU-maita. Vai pitäisikö niihin lukea ainoastaan muinaiseen Roomaan kuuluneet EU-maat? Tällöin meidän ei tulisi laskea joukkoon maita kuten Suomi, Ruotsi, Norja, Viro ja Tanska. Niin tai näin, on merkillepantavaa, että Macronin koalitio nostettiin alkujaan juuri kymmenen EU-maan perustalle. Britannia kuului yhä nimellisesti EU:hun vuonna 2018, kun Macron pani tämän sotilasliittouman kasaan.
Mitä sitten merkitsee profetian ilmaisu, että pieni sarvi olisi ”erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta”? Viittaako tämä mahdollisesti siihen, että kolme näistä 10 edellisestä EU-maasta eroaisi tästä liittoumasta Antikristuksen nousun myötä? Seuraako siis Antikristuksen nousua Euroopan johtoon kolmen muun EU-maan ”Brexit” missä he eivät eroaisi ainoastaan Macronin sotilasliitosta vaan myös Euroopan poliittisesta unionista? Miksi esimerkiksi Daniel 11:30-31 ilmaisee profetiassaan Antikristuksesta seuraavaa:
Häntä vastaan hyökkäävät kittiläisten laivat, ja hän menettää rohkeutensa, kääntyy takaisin ja purkaa kiukkunsa pyhää liittoa vastaan. Kotiin palattuaan hän suo huomiota niille, jotka hylkäävät pyhän liiton. Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.
”Kittiläisten laivat” on selitetty useimmissa raamattukommentaareissa roomalaisten laivoiksi. Alkujaan se viittaisi tietysti Rooman konsuli Gaius Popillius Laenasin uhkauksiin, että ellei Antiokhus IV vetäytyisi Kyprokselta ja Välimereltä, hän saisi niskaansa Rooman tasavallan laivaston. Mutta jos oletamme koko näyllä olevan myös lopun ajan täyttymys, kuten olen demonstroinut kirjassani ja kuten jo Jeesus vihjaili Matteus 24:15:ssä, niin myös tämän lopun ajan Antikristuksen tulisi saada vastaansa Italian laivasto juuri ennen kuin hän ”korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:4) Mutta miksi Italian sotavoimat seisoisivat hänen hankkeidensa muurina jos Italia on yksi niistä EU-maista, joita Antikristus tulee hallitsemaan Rooman viimeisenä keisarina? Eikö Italian tulisi olla tämän hallitsijan tärkeimpiä liittolaisia?
Mutta entä jos Italia onkin yksi niistä kymmenestä EU-maasta, jotka eroavat tästä Antikristuksen unionista? Entäpä jos Italia julistaakin sodan Antikristusta ja hänen globalistista agendaansa vastaan? Tällaisenkö kehityksen alkuako olemme juuri todistamassa, kun Italia valitsi pääministerikseen kansallismielisiä ja kristillisiä arvoja vaalivan Giorgia Melonin, jonka globalistinen punavihreä valtamedia on jo leimannut ”Euroopan vaarallisimmaksi naiseksi”, kuten Helena Petäistö luonnehti häntä kolumnissaan. Petäistö kauhisteli:
Tämän sunnuntain Italian vaaleista uhkaa tulla vedenjakaja Euroopan poliittisessa historiassa. Jos fasistitaustainen Giorgia Meloni nousee pääministeriksi niin kuin pelätään, hänestä tulee ensimmäinen äärioikeistojohtaja ison EU-maan ja Unionin perustajavaltion hallituksen päämiehenä. Hän onnistuisi siis tekemään sen, missä Ranskan Marine Le Pen on aina epäonnistunut… Mitä Italian hyppy tuntemattomaan merkitsee Euroopan unionin tulevaisuudelle, sitä mietitään otsa kurtussa eri puolilla Eurooppaa. Pienemmän maan, Unkarin, venkoilu oikeistopopulistien johdolla on jo ollut tarpeeksi suuri koettelemus EU:n toimivuudelle ja sietokyvylle. Eikä etenkään tässä tilanteessa, jossa EU kärvistelee sodan, energiakriisin, talouslaman ja ilmastokatastrofin kourissa, maanosa totisesti tarvitse enää poliittista lamaannusta.
Hänen Wikipedia sivustonsa summaa ne ydinsyyt, jotka tekevät Melonista ”äärioikeistolaisen fasistin” ja ”Euroopan vaarallisimman johtajan.”
Hän vastustaa aborttia, eutanasiaa ja samaa sukupuolta olevien parien parisuhteita, avioliittoja ja vanhemmuutta, painottaen, että ydinperheet ovat yksinomaan miesten ja naisten välille muodostettuja parisuhteita. Hän vastustaa ei-eurooppalaisten siirtolaisten vastaanottoa ja monikulttuurisuutta… Hän on Naton kannattaja, ja hänellä on euroskeptinen näkemys Euroopan Unionista ja hän kannatti parempia suhteita Venäjään ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022, jonka hän tuomitsi ja lupasi jatkaa aseiden lähettämistä Ukrainaan.
Näitä samoja ”järkyttäviä ajatuksia” puoltavat suurelta osin myös Euroopan arvokonservatiivit ja kristityt, jotka pitävät Raamattua yhä pyhänä ja inspiroituna Jumalan ilmoituksena ihmiskunnalle. Luultavasti – toivon mukaan – niitä puoltaa myös maikkarilla uutisankkurina työskentelevä kristitty Keijo Leppänen. Täytyykin ihmetellä miksi tällaisen kamalan äärioikeistolaisen fasistin sallitaan toimia yhä maikkarin palkkalistoilla. No ehkäpä Kaarle Suuri pelastaa Euroopan näiltä ”fasisteilta”.
