Jaoin eilen tuon arvosteluni tai saatesanat Matt Walshin dokumenttiin Facebookissa. Pistän saman tekstin tännekin dokumentin kera. Dokumentti lienee jokin piraattiversio siitä, joten jos haluat tukea Matt Walshia tai konservatiivista Daily Wire YouTube kanavaa, suosittelen kirjautumaan heidän sivustolleen ja maksamaan dokumentin parempi laatuisesta versiosta.
Matt Walshin dokumentti What is a Woman?, jota juuri kukaan liberaalista mediasta ei suostunut edes arvostelemaan. He eivät arvostelleet sitä koska heidän ainoa ”vastauksensa” siihen on ”transfobia” – merkityksetön leima, jolla pyritään vaientamaan mikä tahansa gender-ideologian kriitikki. Mm. Harry Potter kirjojen kirjoittaja J.K. Rowling kehui ja suositteli Walshin dokumenttia Twitterissä.
Matt Walsh haastattelee dokumentin alussa monia gender-ideologian kannattajia ja ns. asiantuntijoita, joista yksikään ei kykene vastaamaan hänen yksinkertaiseen kysmykseen, ”mikä on nainen?” Heidän vastauksistaan selviää se, mikä on itsestäänselvyys jokaiselle joka on pohtinut tätä asiaa vähän syvällisemmin. Trans- tai gender -ideologia edistää itsensä kumoavaa subjektiivista totuutta. Sen mukaan totuus tai todellisuus on sitä mitä kukin meistä sen haluaa olevan tai mikä tekee meistä onnellisen.
Jos lähimmäiseni kokee tai uskoo, että hän on syntynyt väärään sukupuoleen (vaikka hän ei voikaan osoittaa tätä uskomustaan toteen tieteellisesti), se on ”hänen totuutensa”, jota minun ”cissukupuolisena” tulisi kunnioittaa ja joka minun tulisi hyväksyä absoluuttisena totuutena. Tämä on itsensä kumoava ajatus, koska absoluuttisia totuuksiahan ei ole olemassa tämän ideologian mukaisesti. Jos siis ”minun totuuteni” on taas se, että transnainen ei ole nainen vaan biologinen mies, niin eikö transsukupuolisten tulisi kunnioittaa silloin yhtä lailla tätä totuutta? Miksi yhden ihmisryhmän ”totuus” tulisi olla muiden ihmisten totuuksien yläpuolelle jos totuus on kerran subjektiivista?
Dokumentissa Matt Walsh matkustaa myös Afrikan masai-heimon keskelle, jotka naureskelevat länsimaisen ihmisen hulluudelle, kun tämä uskoo että’ mies voi olla nainen tai toisin päin. Hän haastattelee myös transmiestä, joka ymmärtää ettei hän voi olla koskaan mies lukuisista sukupuolenkorjausleikkauksistaan huolimatta ja kertoo kuinka suuri lääketeollisuus tekee tällä aatteella suurta voittoa kertomatta lainkaan niistä terveysriskeistä jotka liittyy hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkauksiin. Tai siitä, että tutkimusten mukaan transsukupuoliset kärsivät muita enemmän psykologisista ongelmista ja itsetuhoisuudesta vuosia sen jälkeen kun he ovat vaihtaneet sukupuoltaan vaikka heille valehdellaan että sukupuolenkorjaus tekisi heistä onnellisia.
Tämä on usein lyhyen aikavälin ilmiö samalla tavoin kuin huumeet tai alkoholi voi antaa ihmiselle hetkellisen tyydytyksen johonkin pettymykseen tai suruun, mutta riippuvuudeksi muodostuessaan se tuhoaa lopulta ihmisen. Dokumentissa käsitellään myös gender ideologian pimeää alkuperää 1900 -luvun puolivälissä vaikuttaneen seksologi Alfred Kinseyn tutkimuksissa, jotka saivat suurta vaikutusvaltaa akatemiassa ja miehen tutkimuksia siteerataan edelleen arvovaltaisina koskien lasten seksuaalista kehitystä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että hän palkkasi pedofiileja tekemään kokeita pikkulapsilla, jotta he voisivat raportoida hänelle miten esimerkiksi ”orgasmi” esiintyi pikkulapsilla.
Kinseyn muistiinpanoista selviää, että nuorimmat uhrit olivat vain muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja, joita nämä pedofiilit käyttivät hyväkseen useita vuosia Kinseyn täydessä tietoisuudessa ja hyväksynnässä. Toinen gender -ideologian pioneereista oli John Hopkinsin yliopiston psykologian professori John Money, joka teki samoin julmia kokeita pikkulapsilla. Hän mm. houkutteli erään pariskunnan kasvattamaan toisen heidän kaksoispojistaan tyttönä mihin sisältyi myös seksiaktien simulointia. Tyttönä kasvastettu poika muutti kuitenkin sukupuolensa takaisin pojaksi ja puhui aikuisena John Moneyn häneen ja hänen veljeensä kohdistamaa hyväksikäyttöä vastaan. Hän teki myöhemmin itsemurhan ja hänen veljensä kuoli huumeiden yliannostukseen.
Vaikka gender -ideologia voi näyttäytyä monille meistä täysin irrationaalisena filosofiana, on hyvin loogista että se on tullut valtavirtaan meidän ajassamme. 60 -luvulla ylipistoihin tunkeutuneen postmodernin kulttuurimarxistisen ideologian kulmakivi on ollut juuri siinä uskomuksessa, että totuus on subjektiivista. Toisin sanoen, todellisuus on sitä mitä kukin meistä sen haluaa olevan. Jos haluat tuhota lännen juutalaiskristillisen arvopohjan – mihin kulttuurimarxistit pyrkivät -, sinun täytyy tuhota ensin ajatus siitä, että totuus olisi absoluuttista. Moraaliset arvot voivat nimittäin pohjautua vain absoluuttiseen käsitykseen todellisuudesta.
Ilman sitä moraalisilla arvoilla ei ole mitään perustaa, johon ne juurtuisivat. Mutta ilman absoluuttista todellisuuskäsitystä, myös moraalista tulee subjektiivista ja suhteellista. Nyt olemme tulleet kuitenkin maailmanaikaan missä subjektiivisista totuuksista on tullut absoluuttisia totuuksia. Toisin sanoen, jos joku 90 -luvulla tai 2000 -luvun alussa identifioitui muunsukupuoliseksi, se oli hänen totuutensa ja täysi-ikäisenä ihmisenä hänellä oli oikeus elää oman totuutensa mukaisesti. Muita ihmisiä ei kuitenkaan pakotettu hyväksymään hänen totuuttaan tai puhumaan ja käyttäytymään sen mukaisesti.
Mutta tänään, 2020 -luvulla, ”muunsukupuolisten” subjektiivisesta ”henkilökohtaisesta totuudesta” on tullut absoluuttista totuutta, jonka koko muun maailman tulisi hyväksyä. Siksi woke-aatetta kutsutaan usein ”sekulaariksi puritanismiksi”, sillä heillä on yhtä absoluuttinen käsitys universaalista oikeasta ja väärästä, totuudesta ja valheesta, syntisistä ja vanhurskaista, kuin varhaisilla kristityillä uskonpuhdistajilla oli.
