Kuningas Charles III:n Satanismi paljastettuna. Kuinka kristillisen kirkon paimenet johtavat lampaitaan harhaan?

Kun Elisabet II menehtyi viimevuoden syyskuussa, kristilliset lehdet, radio- ja TV-asemat kaikkialla maailmassa ylistivät tämän ”suuren kristillisen johtajan” muistoa. Olen paljastanut koko kuningashuoneen pimeän historian ja heidän johtajuutensa mm. Englannin vapaamuurariudessa, mikä on dokumentoitu maailman vanhimman vapaamuuraliloosin omassa aikakauslehdessä. Ymmärrän kuitenkin miksi Elisabet II nähtiin kristittynä. Tämän tausta oli hänen Jeesusta Kristusta kunnioittavassa vuoden 1953 kruunajaisvalassaan, evankeliumin sanomalla kyllästetyissä kuningattaren jokavuotisissa joulupuheissaan kuin myös hänen väitetyssä ystävyyssuhteessaan evankelista Bill Grahamin kanssa. Olen kirjoittanut tästä kaikesta jo aiemminkin ja kirjassani olen lainannut osia edesmenneen hallitsijan lähes 70 vuoden takaisen kruunajaisseremonian sisällöstä ja sen viittauksista Jeesukseen Kristukseen. En siis ole pyrkinyt kiistämään sitä, etteikö Elisabet II olisi ollut ainakin ulkoisesti ja nimellisesti kristitty hallitsija. Itseasiassa, olen nähnyt sen merkittävänä profetioissa ennustettuna kriteerinä Antikristukselle, ”joka ei välitä isiensä Jumalasta [Elohim]” (Daniel 11:37, KJV).

Raamatun mukaan ihminen voi kunnioittaa ulkoisesti Jumalan nimeä, ilman että olisi koskaan uudestisyntynyt. Kuten Jeesus sanoi Israelin kansaa johtaville fariseuksille ja kirjanoppineille: ”Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana.” (Matt. 15:7-8). Kristikunnan historiassa on nähty vaikka kuinka monia ulkoisesti hurskaita ”kristittyjä johtajia”, jotka ovat kuitenkin syyllistyneet mitä julmimpiin väkivallan tekoihin Jumalan kuviksi luotuja kanssaihmisiään vastaan. Näihin lukeutuu myös Englannin sekä protestantteja että roomalaiskatolisia tapattanut ja kiduttanut Henrik VIII, joka oli ensimmäinen Englannin hallitsija joka otti käyttöön tittelin ”Uskon puolustaja” poliittisessa tarkoituksessaan irtisanoutua Rooman paavin alaisuudesta ja julistaa itsensä Englannin kirkon ylimmäksi johtajaksi. Jeesus sanoi: ”Jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta” (Luuk. 6:44) ja ettei ”jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon” (Matt. 7:21) Mutta kunnioittivatpa nämä Danielin kirjassa mainitut Antikristukset isät Israelin Jumalaa sitten ulkoisesti tai sydämensä aidosta kääntymyksestä, niin hän itse tulee olemaan avoimessa kapinassa Jumalaa vastaan. Tämä on selvää mm. seuraavista raamatunkohdista:

  • Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan. (Dan. 8:25)
  •  Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu. (Dan. 11:36)
  •  Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. (Ilm. 13:4-6)

Sisältö

  1. Teeskentelijä
  2. Kuningas Daavidin perillinen
  3. Uskon puolustaja?
  4. Charles ja Perenniaalinen filosofia
  5. Charlesin panteistinen satanismi
  6. William Blaken Luciferismi
  7. Kadotettu Paratiisi
  8. Paholaisen puolueessa
  9. Johtopäätös

Teeskentelijä

Antikristus on siis eräs, joka tulee olemaan avoimessa liitossa lohikäärmeen eli Saatanan kanssa ja avoimessa vihamielisyydessä Jumalaa ja Hänen Poikaansa vastaan. Jos hänen edeltäjänsä kätkivät tuon vihamielisyyden salaseurojen salaisiin riitteihin, niin Antikristus itse tulee julistamaan sen katoilta megafonin kanssa. Mutta tällöinkin hänen avoin vihamielisyytensä ja pilkkansa Raamatun Jumalaan kohtaan tulee esille vasta tuon viimeisen 42 kuukauden aikana, jolloin hänen valtaansa ”annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.” (Ilm. 13:7) Siihen asti hän tulee teeskentelemään hienotunteisempaa saadakseen kristillisten kirkkojen sympatiat puolelleen yhdessä muiden uskontojen kanssa. Kuten Kyrillos Jerusalemilainen totesi hänestä 1700 vuotta sitten:

Aluksi hän teeskentelee lempeätä – kuin hän olisi oppinut ja hienotunteinen henkilö – ja maltillista ja hyväntahtoista. Ja hänen lumoavan petoksensa valheellisilla ihmeillä ja merkeillä pettäen juutalaiset, kuin hän olisi odotettu Kristus [Messias], häntä tullaan jälkeenpäin luonnehtimaan kaikenlaisilla epäinhimillisyyden ja laittomuuden rikoksilla, niin että hän päihittää kaikki epävanhurskaat ja jumalattomat, jotka ennen häntä olivat tehneet rikoksia kaikkia ihmisiä vastaan, mutta erityisesti meitä kristittyjä vastaan. Hän tulee olemaan murhaavin, julmin, armottomin ja ovelin. Ja syyllistyen sellaisiin asioihin vain kolmen ja puolen vuoden ajan, hänet tuhotaan ainosyntyisen Jumalan Pojan, meidän Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen, todellisen Kristuksen kunniakkaalla toisella saapumisella, joka teurastaa Antikristuksen Hänen suunsa henkäyksellä ja toimittaa hänet helvetin tuleen.”

Kuningas Daavidin perillinen

Vaikka Charles ei olekaan vielä siinä asemassa missä hänelle olisi annettu valta puhua ”suuria sanoja ja pilkkapuheita”, ja siten tämä profetia odottaa yhä täyttymystään hänessä, voimme jo nähdä hänen uskomuksistaan ja kirjoituksistaan miksi hän kykenee täyttämään potentiaalisesti tämänkin profetian laittomuuden ihmisestä. Valitettavasti juuri yksikään kristillisen kirkkomme paimenista ei vain pidä tästä mitään ääntä. Minua ei yllätä, että niin Rooman kirkon kuin Englannin anglikaanikirkonkin paimenet johtavat lampaitaan harhaan kohti jyrkännettä. Mutta myös moni evankelinen johtaja Yhdysvalloissa (kuin myös Suomessa) uskottelee seuraajilleen, että Charles III olisi jokin kristitty johtaja. Tästä esimerkkinä YouTuben kautta kuuluisuutta saanut katusaarnaaja Ray Comfortin alapuolinen video missä hän viittaa muinaiseen traditioon, jossa uuden Britannian monarkin kruunaaminen jäljittelee Israelin kuninkaiden kruunajaiseremoniaa ja missä Britannian monarkin uskotaan olevan Kuningas Daavidin ja Salomonin suora perillinen (löydät tähän väitteeseen liittyvän kuninkaallisen sukukartan kirjastani).

Hän sanoo, että kun Charles voidellaan kuninkaaksi kuningas Salomonin jalanjäljissä, kuninkaan voitelu symboloi Pyhää Henkeä joka laskeutuu taivaasta hänen yllensä. Ray Comfort jatkaa, että kaikki tämä tehdään Jeesuksen nimessä ja sekulaari media on pakotettu selittämään seremonian symboliikkaa. Ray näkee tapahtuman ”valtavana mahdollisuutena saavuttaa miljoonat evankeliumille” ja kutsuu kristittyjä kaikkilta maailmasta kokoontumaan Lontooseen tuona päivänä missä he jakavat ohikulkijoille traktaatteja missä kruunajaisten symboliikka on kiedottu yhteen evankeliumin pelastussanoman kanssa. En ole tietenkään evankeliumin julistusta vastaan ja Ray Comfort voi olla oikeassa siinä, että tämä on hyvä tilaisuus saavuttaa massat evankeliumille.

Ongelmalliseksi tämän tekee vain se, että Ray näyttää olevan kovin tietämätön Englannin kuningashuoneen ja Charles III:n historiasta ja edistää samalla seurakuntaa ja koko maailmaa harhaanjohtavaa valheellista kuvaa uudesta kuninkaasta – kuninkaasta, joka tulee johtamaan miljoonat kadotukseen, jos hän on todella Kirjoitusten ennustama antimessias. Kysymys onkin, ette tekeekö hänen kampanjansa lopulta enemmän hallaa evankeliumin asialle. Vaikka minulla ei ole yleensä tapana hyökätä muiden kristittyjen palvelustehtävää vastaan, näin sivumennen voisin mainita että itseäni henkilökohtaisesti Ray Comfortin hyökkäävä evankelioimistyyli on aina jossain määrin häirinnyt. Minulle on tullut niistä jonkinlainen omavanhurskauden vaikutelma. Enkä ole ehkä väärässä näissä tuntemuksissani, sillä kuten tämä YouTube video selittää, hän vaikuttaa edistävän väärää evankeliumia missä iankaikkinen pelastuksemme on kiinni teoistamme eikä yksin Kristuksen täytetystä työstä. Comfort näyttää uskovan, että vanhurskautuksemme riippuu siitä miten nuhteetonta vaelluksemme on Jumalan edessä vastoin uskonpuhdistajiemme ymmärrystä ja Jumalan Sanaa kohdissa kuten Efesolaiskirje 2:8-9 ja Room. 3:20.

Vaikka todellisen uskon tulisikin toki näkyä aina vaelluksessamme, puheessamme, ajatuksissamme, teoissamme asenteissamme ja käyttäytymisessämme (hyvä puu ei tuota huonoa hedelmää ja toisin päin), ”evankeliumi” missä painotetaan ihmisten tekoja yli Kristuksen täytetyn työn, ihmisen vanhurskautta yli Kristuksen vanhurskauden, tuppaa vääristymään aina omavanhurskaudeksi missä joku ihminen asettaa itsensä toisten syntisten yläpuolelle ja vaatii heitä tekemään parannusta synneistään ennen kuin olisi katsonut ensin omaan peiliin ja tutkiskellut ensin omaa sydäntään, missä hän näkee ”rikan veljensä silmässä, mutta ei huomaa malkaa omassa silmässään.” (Matt. 7:13). Mutta etten itse syyllistyisi nyt väärään todistukseen, niin tunnustettakoon sekin, etten ole kovin monia Comfortin videoita nähnyt, ja arvioini hänen evankeliuminsa kokonaisvaltaisesta sanomasta voi olla myös väärä. Mutta se Ray Comfortista ja takaisin kuningas Charlesiin.

Uskon puolustaja?

Ilman parempaa tietämystä, ymmärrän että Charlesin puheet voivat harhauttaa monet kristityt. Menneisyydessä hän on puhunut mm. Lähi-Idässä vainottujen kristittyjen veljiemme ja sisariemme puolesta ja käyttänyt seuraavaa kieltä: ”Kristittyinä tietenkin muistamme kuinka Herramme kutsui meitä rakastamaan vihollisiamme ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka meitä vainoavat. Mutta niille, jotka kohtaavat tällaista vihaa ja sortoa, voin vain kuvitella kuinka uskomattoman vaikeaa sen täytyy olla seurata Kristuksen esimerkkiä.” Kun hänen äitinsä kuoli ja Charles piti ensimmäisen puheensa kuninkaana, hän sanoi:

Monarkin rooli ja velvollisuudet säilyvät, samoin kuin hallitsijan erityinen suhde ja vastuu Englannin kirkkoa kohtaan – kirkkoon, johon oma uskoni on niin syvästi juurtunut. Tässä uskossa ja sen inspiroimissa arvoissa minut on kasvatettu vaalimaan velvollisuudentuntoa muita kohtaan ja pitämään suurimmassa kunnioituksessa ainutlaatuisen historiamme ja parlamentaarisen hallintojärjestelmämme arvokkaita perinteitä, vapauksia ja velvollisuuksia.

Tässä Charles ikään kuin olisi perunut hänen aiemman lausuntonsa vuodelta 1994 missä hän sanoi haluavan muuttaa valtaistuimelle noustuaan äitinsä roolin uskon puolustajasta (Defender of the Faith) uskojen puolustajaksi (Defender of Faith). Ensimmäisessä joulupuheessaan, kuningas Charles III puhui jälleen kuin todellinen kristitty johtaja:

Rakastetussa laulussa O Little Town Of Betlehem laulamme kuinka ”näillä pimeillä kaduilla loisti ikuinen valo”. Äitini usko tuon valon voimaan oli olennainen osa hänen uskoaan Jumalaan, mutta myös hänen uskoaan ihmisiin, ja se on asia, jonka jaan itse koko sydämestäni. Se on uskoa jokaisen ihmisen poikkeukselliseen kykyyn koskettaa hyvyydellä ja myötätunnolla toisten elämää ja loistaa valoa ympäröivään maailmaan. Tämä on yhteisömme ydin ja koko yhteiskuntamme perusta… Muutama vuosi sitten saatoin toteuttaa elinikäisen toiveeni vierailla Betlehemissä ja Jeesuksen syntymäkirkossa. Siellä menin alas Seimen kappeliin ja seisoin hiljaa kunnioittaen Hopeatähden vieressä, joka on upotettu kerros merkiten Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäpaikkaa. Se merkitsi minulle enemmän kuin osaan sanoin kuvata seistä tuolla paikalla, missä, kuten Raamattu kertoo, ’valkeus, joka tuli maailmaan’, sai syntymänsä. Vaikka joulu on tietysti kristillinen juhla, pimeyden voittava valo, on asia jota juhlitaan ylitse uskon rajojen. Joten, mikä tahansa sinun uskosi onkaan, tai oli sinulle sellaista lainkaan, uskon, että voimme löytää toivoa tulevaisuudesta tässä elämää antavassa valossa ja todellisessa nöyryydessä, joka piilee muiden palvelemisessa.

Mahtavia kaunopuheisia sanoja, jotka ansaitsee raikuvat aplodit. Ongelma on vain siinä, että se kaikki on pelkkää mahtipontista teeskentelyä. Kun Charles sanoi vuonna 1994 Jonathan Dimbleblyn TV-haastattelussa, että hän haluaa olla uskojen puolustaja ennemmin kuin uskon puolustaja, hän ei tarkoittanut että hän haluaa olla kaikkien muiden uskojen paitsi kristinuskon puolustaja. Hän tarkoitti, että hän haluaa puolustaa kristinuskoa yhdessä kaikkien muiden maailman uskontojen kanssa, vaikka ne olisivat täydessä ristiriidassa kristinuskon sanoman kanssa. Miksi? Koska hän uskoo kaikkien uskontojen olevan yhtä ja ettei niiden välillä olisi lopulta ristiriitaa. Kuinka hän voi uskoa näin kun juutalaisuus ei tunnusta Jeesusta Israelin Messiaaksi eikä islam tunnusta Häntä Jumalan Pojaksi tai edes Hänen ristinkuolemaansa – puhumattakaan idän uskonnoista, jotka eivät tunnusta edes yhden Jumalan olemassaoloa. Koska hän ei usko itsekään kirjaimellisesti Jumalaan, joka ”antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)

Charles ja Perenniaalinen filosofia

Charlesin uskonnon luonne on paljastettu jo monissa kirjoissa, verkkoartikkeleissa ja TV-dokumenteissa, ja hän itse edistää sitä varsin avoimesti vuoden 2010 kirjassaan Harmony, jota on luonnehdittu usein hänen manifestikseen. Kuten Madeleine Bunting totesi oikein The Guardian -lehden artikkelissa 17. toukokuuta vuonna 2000: ”Mikä on äärettömän selvää on se, että mitä tahansa hän uskoo tai ei usko, hän ei ole kristitty missään Canterburyn Arkkipiispan käsittämissä määritelmissä.” Kuten esimerkiksi The American Conservative -lehti paljasti vuonna 2012, Charles uskoo filosofiaan nimeltä perenniaalinen filosofia. Kyseessä on hyvin esoteerinen maailmankatsomus. Wikipedian mukaan:

Perenniaalinen filosofia on ajatus siitä, että tietyt filosofiset ajatukset toistuvat historiassa aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta. Ajatuksen mukaan on olemassa tiettyjä universaaleja ja ikuisia totuuksia, jotka koskevat esimerkiksi todellisuuden luonnetta, ihmisluontoa tai tietoisuutta… Kreikkalaiset olivat saaneet tämän filosofian juutalaisilta, egyptiläisiltä ja muilta kansoilta, ja kreikkalaisilta se oli välittynyt edelleen kristilliseen skolastiikkaan. Myöhemmin ajatuksen omaksui saksalainen matemaatikko ja filosofi Gottfried Leibniz, joka käytti sitä tarkoittamaan yleistä, ikuista filosofiaa, joka on kaikkien uskontojen ja erityisesti niiden sisällä vaikuttavien mystillisten virtausten taustalla. Termin popularisoi myöhemmin Aldous Huxley teoksessaan The Perennial Philosophy (1945). Huxleyn mukaan philosophia perennis on metafysiikkaa, joka tunnistaa jumalallisen todellisuuden; psykologiaa, joka löytää sielusta jotain yhteistä jumalallisen kanssa; ja etiikkaa, jonka mukaan ihmisen lopullinen päämäärä liittyy tietoon läsnä olevasta ja transsendentistä olemassaolon perustasta. Huxleyn mukaan sen jäänteitä voidaan löytää primitiivisten kansojen taruista joka puolelta maailmaa, ja sen kehittyneempiä muotoja voidaan löytää kaikista korkeammista uskonnoista.

Saman aiheen englantilaisen artikkelin mukaan kyseessä on ”filosofian ja henkisyyden näkökulma, joka näkee kaikkien maailman uskonnollisten perinteiden jakavan yhden, metafyysisen totuuden tai alkuperän, josta kaikki esoteerinen ja eksoteerinen tieto ja oppi on kasvanut” ja että sen mukaan ”kaikki uskonnot, näennäisten eroavaisuuksiensa pinnan alla, osoittavat kohti samaa Totuutta.” Tämä sanoma on hallitseva narratiivi myös Charlesin omassa kirjassa Harmony missä hän viittaa toistuvasti muinaisen Egyptin ja Kreikan pakanauskontojen jumaliin, Intian veda-traditioon (hinduismin pyhiin kirjoihin), Buddhaan, islamiin tai muihin ei-kristillisiin perinteisiin positiivisessa mielessä väittäen niiden kantaneen jotain ikiaikaista viisautta, jonka palava soihtu on kulkenut läpi aikojen sukupolvelta toiselle, ja joiden ymmärtäminen olisi nyt ratkaisevaa planeettamme ja ihmiskunnan pelastamiseksi modernismin ja kapitalismin aiheuttamalta apokalyptiselta tuholta. Tämä ei ole muuta kuin pelkkää esoteeristä hölynpölyä – yhdistettynä Charlesin messiaaniseen pelastussanomaan – mikä on ollut tyypillistä monille okkulttisille salaseuroille ja uususkonnollisille ryhmittymille kautta historian.

Siitä kuinka vakavasti hän ottaa todella anglikaanikirkon – jonka päämies hän nyt on – kristillisen perinteen ja uskontunnustuksen, on hyvä osoitus esimerkikisi Harmonyn sivulla 92 oleva kohta missä hän vihjaa neljän evankeliumin tarinan Jumalan Pojan syntymästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, olleen pelkkä plagioitu kertomus Egyptin jumaltaruston kristinuskoa vanhemmastsa Osiris-myytistä. Kuten Rowan Moore kirjoitti purevassa kirja-arvostelussaan The Guardianissa: ”Englannin kirkon tuleva pää esittelee ajatuksia missä hän yhdistää esimerkiksi Osiriksen ja Jeesuksen, joka aikoinaan olisi nähty harhaoppina. Ennen kuin tulimme niin typerästi rationalistiseksi kolme vuosisataa sitten, tällaiset kirjoitukset olisivat johtaneet hänen polttamiseensa roviolla.” Tämä oli tietysti sarkastinen piikki siitä, että Charles valittaa kirjassaan 1500 -luvun tieteellisen vallankumouksen, rationalismin ja valistuksen ajan sekä lopulta teollisen vallankumouksen ja modernismin aikaansaamaa vahinkoa. Charlesin mielestä koko läntisen sivilisaatiomme historia on siis kulkenut väärään suuntaan viimeisen 500 vuoden ajan, ja hän toivoisi kääntävän nyt kelloa taaksepäin palauttaakseen ymmärrykseemme sen ”ikiaikaisen viisauden”, jonka kylmän materialistinen ja koneellinen moderni maailmanaika on meiltä riistänyt.

Charlesin panteistinen satanismi

Kathleen Raine (1908 – 2003)

Mutta Charlesin uskonto ei ole vain jotain esoteerista siansaksaa tai universalistista synkretismiä – se on myös panteistista satanismia. Luit oikein. Hän uskoo Saatanan – Paratiisin käärmeen – olleen raamatullisen tarinan todellinen sankari ja hyvis ja Jumalan sen todellinen pahis. Ei hän tietenkään voi ilmaista tätä uskomustaan avoimesti ja ylistää Saatanaa Englannin kirkon päänä (vaikka hän sitten tekisikin niin jossain kohtaa tulevaisuudessa maskinsa riisuessaan). Mutta voimme löytää sen nyt rivien välistä hänen useista viittauksistaan mystikoihin, joiden ajatusten hän myöntää vaikuttaneen hänen omaan maailmankuvaansa. Harmonyn sivuilla 308-09 hän esimerkiksi ylistää 1900 -luvun englantilaista runoilijaa Kathleen Rainea, joka oli Charlesin henkilökohtainen ystävä. Kathleen Raine perusti Temenos Akatemian Lontoossa, jonka suojelija Charles on ollut, ja missä hän on jakanut myös itse okkulttisia näkemyksiään.

YouTube -dokumentin The Maddness of Prince Charles (Prinssi Charlesin hulluus) mukaan Temenos on kreikkaa ja merkitsee ”pyhää lehtoa temppelin edessä”. Kyseessä on pieni okkulttinen järjestö, joka tutkii kaikkea paranormaalia aaveista siihen missä pyhä graali sijaitsee (Charles sopisikin joksikin hahmoksi Dan Brownin seuraavaan kansainväliseen menestysromaaniin Da Vinci Koodi II – Pyhän Graalin salaisuudet). Kuten Englannin kuningas kirjoittaa:

Hän [Kathleen Raine] kantoi hengellisen ymmärryksen lippua Cambridgen tutkijana 1920-luvulla, kun modernismista kasvoi voimakas älyllinen ideologia. Sen sijaan, että hän olisi seurannut uusia kirkkaita valoja, hän päätti selventää William Blaken kirjoituksia. Blaken tuotanto ei ollut tuohon aikaan juurikaan painossa, mutta Rainen valtava akateeminen oppineisuus ei ainoastaan auttanut asettamaan Blakea tiukasti kartalle, vaan osoitti samalla kuinka laaja ja syvää hänen lukeneisuutensa oli ollut.

William Blake (1757 – 1827)

William Blake oli 19. vuosisadan vaihteen toinen englantilainen runoilija, joka – kuten Charles kirjoittaa – ”oli hyvin perehtynyt islamin viisauteen, kuten Kathleen Raine niin taitavasti demonstroi hänen vaikuttavassa tutkimustyössään, Blake ja Traditio.” Tästä okkulttisesta traditiosta ja muutamien Sufi-mystikoiden teksteistä nousee myös tämä Charlesin usein ilmaisema ihailu islaminuskoa kohtaan. Ei hän kääntynyt muslimiksi kuuntelemalla Osama Bin Ladenin saarnoja. Vuoden 1976 artikkelissaan Blaken Kristus-tietoisuus, Raine ylistää Blakea kutsuen häntä ”meidän suureksi visionääriksemme ja kansalliseksi profeetaksemme.” Samassa artikkelissa Raine kertoo kuinka Blake ”julisti itsensä kristityksi ilman varauksellisuutta: ’Omaksun yhä ja tulen ikuisesti omaksumaan kristinuskon ja jumaloimaan häntä, joka on Jumalan nimenomainen kuva’ hän julisti. Hänellä ei ollut koskaan mitään epäilyksen vaihetta tästä, elämänsä varhaisessa tai myöhäisessä vaiheessa.” Myöhemmin Raine kuitenkin selväntää lukijoillensa mitä Blake todella tarkoitti omaksumallaan ”kristinuskolla” (näitä esoteerisia perenniaalisia uskomuksia kutsutaan usein harhaanjohtavasti ”uusplatoniseksi kristinuskoksi” vaikka niillä ei ole mitään tekemistä todellisen kristinuskon kanssa). Raine kirjoittaa:

Kun Blake julistaa palvovansa ”häntä, joka on Jumalan ilmeinen kuva”, hän ei puhu historiallisesta Jeesuksesta vaan pikemminkin universaalista jumalallisesta ihmisyydestä. ’Ihmisluonto on Jumalan kuva’ ja ’Ihmisellä ei voi olla aavistustakaan ihmistä suuremmasta asiasta, aivan malja ei voi sisältää sen tilavuutta suurempaa asiaa. Mutta Jumala on ihminen, ei siksi, että ihminen niin ymmärtäisi hänet, vaan siksi, että hän on ihmisen Luoja.’.. ’sillä Herramme on Jumalan Sana ja kaikki maan päällä on Jumalan Sanaa ja olemukseltaan Jumalaa.’ Tästä syystä Blakelle kaikki elämä on pyhää. Blaken jumalallinen ihmiskunta ei ole muuta luomakuntaa vastaan, mutta se sisältää sen.

Tämä on puhdasta panteismia mitä myös Charles edistää toistuvasti hänen kirjassaan Harmony. Panteismi ei ole mikään vähäpätöinen harhaoppi vaan kokonaan kristinuskolle vieras ja vihamielinen jumaloppi. Koska panteismin mukaan Jumala ja Hänen luomakuntansa ovat yhtä olemusta ja samanarvoisia, tällöin luonto itsessään – ihminen mukaan lukien – on yhtä kuin Pyhä Jumala. Panteismissa ei ole tilaa esimerkiksi synnille, koska sen mukaan kaikki luonnollinen on automaattisesti hyvää ja pyhää. Jos Jumalan olemus ilmaisee jo määritelmällisesti kaikkea sitä mikä on hyvää ja pyhää, tällöin myös kaikki ihmisluonnossa ja luomakunnassa täytyy olla hyvää ja pyhää. Jos panteismissa joku asia tulisi edustaa tuon hyvän vastakohtaa – Saatanaa ja syntiä -, niin silloin pahaa voi olla vain se mikä on tuon ”luonnollisen” vastakohta. Näin ollen voisimme sanoa, että esimerkiksi tappaminen ei ole moraalisesti väärin, koska sitä esiintyy kaikkialla luonnossa eläinkunnan luonnollisessa ravintoketjussa eikä heikkojen sortaminen ole väärin koska luomakunnassa hallitsee ns. ”viidakon oikeus” tai ”sopiviempien eloonjäämisen” laki.

Juuri tällainen panteistinen epäjumalanpalvelus johti pitkälti natsismin rikoksiin ihmisyyttä vastaan, sillä moni natsijohtaja oli omaksunut tämän panteistisen kuvan Jumalasta ja uskoi, että mitä ”luonnollisempaan” elämään pyrkisimme, sitä uskollisemmin yhteiskunta noudattaisi tämän luonnon jumaluuden tahtoa moraalisesta hyvästä. Natsismin eläimellisessä maailmankatsomuksessa kehitysvammaisten tappaminen kaasukammioissa ei ollut pahaa vaan hyvää, kun taas kristinuskon sairaita, heikkoja ja sorrettuja kohtaan vaalima sääli oli heidän silmissään sairasta, luonnotonta ja pahaa. Kun pedofiili raiskaa pikkulapsen, hän antautuu vain niiden impulssiensa valtaan, jotka hänelle itsellensä tuntuvat varsin luonnolliselta vaikka kaikille muille hän edustaakin täysin luonnotonta perverssiä vain moraalia ja omaatuntoa. Mutta juuri tätä luonnollisuus merkitsee maailman nykyisessä turmeltuneesssa tilassaan jos erotamme luonnollisuuden siitä alkuperäisestä hyvästä luomakunnan järjestyksestä, joksi Jumala loi maailman kuudessä päivässä leväten seitsemännen. Se mitä Raamattu kutsuukin lihallisuudeksi, laittomuudeksi ja synniksi, merkitsee kaikkea tuon alkuperäisen luonnonjärjestyksen vastaista, jossa ihminen on turmellut luomakunnan seuratessaan omia itsekkäitä impulssejaan mieluummin kuin Jumalan hyvää tahtoa koko luomakuntaa kohtaan.

Kristinuskon mukaan Jumala ja Hänen luomakuntan eivät voi olla yhtä olemusta, koska Jumala on pyhä, kun taas koko luomakunta kirottiin Adamin syntiinlankeemuksessa (1. Moos. 3:17) ja ”yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa” siihen asti kunnes se ”on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen” (Room. 8:21-22). Eikä edes ennen syntiinlankeemusta Jumala ollut yhtä olemusta luomakunnan kanssa, sillä ihmisille sanottiin, että ”tehkää maa itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet” (1. Moos. 1:28). Jumala ei voi olla yhtä olemusta jonkin kanssa, jonka Hän on alistanut luomansa ihmisen – Hänen kuvansa – alamaisuuteen. Luomakunta kyllä julistaa sen Luojan viisautta ja hyvyyttä, mutta luonto itsessään ei ole jumalallinen tai hyvä. Tätä Charlesin kaltaiset miehet kuitenkin uskovat.

Kirjassaan Harmony hän valittaa sitä kuinka läntisen sivilisaation historiassa ”hitaasti mutta varmasti Jumala alettiin määritellä jonakin, joka on Luomakunna ulkopuolella ja erillinen Luonnosta, ja kun tämä tapahtui, Luonto itsessään tuli nähdyksi enenevässä määrin arvaamattomana voimana, jonakin kurittomana ilman sisäistä järjestystä, ja kykenevä toimimaan joskus itsekseen pimeillä tavoilla. Se saattoi tehdä tämän huolimatta niin kutsutusta Jumalallisesta tahdosta, koska Jumalan tahto oli tullut ulkoistetuksi luodusta maailmasta. (s. 150) Tästä syystä Charlesin kaltaiset panteistit muuten tuomitsevat myös ihmiselle Genesiksessä annetun toimivallan ”kurittoman luomakunnan” hallitsemiseksi ja kesyttämiseksi, koska ihminen ei voi hallita ja nousta sen yläpuolelle, joka yhdessä hänen kanssaan on osa Jumalaa. Sellainen ajatus on panteistille kauhistuttavaa rienausta.

Panteistille luonto ei voi tehdä myöskään koskaan mitään pahaa (koska miksi nyt Jumala tekisi jotain pahaa?). Jos maanjäristys Turkissa tappaa tuhansia tai malaria Afrikassa miljoonia, se on vain tämän luonnon jumaluuden tapa luoda tasapainoa, vähentää liikaväestöä, tai rangaista kurittomiksi ja omahyväisiksi käyneitä ihmislapsia. Ei se ole pahaa. Pahaa on puolestaan se kun ihminen omilla toimillaan tulee väliin ja puuttuu tämän kiukkuisen Äiti Maan kuritustoimiin tai pyrkii hallitsemaan tätä ärtynyttä mamia. Kehittynyt patriarkaalinen juutalaiskristillinen yhteiskunta kun on tuo kamala naisia kontrolloiva sovinistisika, joka ei anna mamin päästellä höyryjään vapaasti ilmaan. Kirjoitan asiasta hieman kieli poskella, mutta näin nämä luontoa palvovat panteistiset uuspakanat todella näkevät asiat ja assosioivat kehityksen Äiti Maan raiskaamiseen.

William Blaken Luciferismi

Tästä panteistisen harhan maaperästä nousee myös monien okkultistien tukema käsitys Saatanasta raamatullisen tarinan sankarina, joka on sodassa epäoikeudenmukaista ja tyrannimaista Jumalaa vastaan. Tätä käsitystä edisti myös William Blake, ja siten hänen töidensä ihailijat, kuten Kathleen Raine ja Kuningas Charles III, näyttävät jakavan tuon saman näkemyksen Luciferin hyveellisyydestä ja hänen kapinansa oikeellisuudesta. Raine kirjoittaa, että Blakelle Saatana – persoonallisen pahan arkkityyppi – edusti ”luonnon uskonnon Jumalaa”, mutta luonnon uskonnolla hän ei viittaa tässä yhteydessä panteismiin vaan deismiin, joka oli suosiossa 1700 -luvulla. Deismi oli Newtonin mekaniikasta noussut filosofinen aatesuunta, joka johti uskonsa luomakunnan Luojaan luonnosta havaittavien luonnonlakien mekanismien suunnitelmallisuudesta, sen kellontarkasta järjestelmällisyydestä, ja kylmästä logiikasta, mutta kielsi samalla inspiroidut pyhät Kirjoitukset ja persoonallisen, lähestyttävän Jumalan ja tämän henkilökohtaisen ilmoituksen ja väliintulon historiaan ja luomakunnan tapahtumiin. Deismiä voisi luonnehtia eräänlaiseksi ”ateistiseksi teismiksi.” (Isaac Newton itse uskoi myös inspiroituun Jumalan Sanaan). Mutta Rainen artikkeli antaa ymmärtää, että Blakelle Saatana olisi edustanut myös Raamatun, Jumalan ilmoitetun Sanan, teistisen Jumalan vertauskuvaa. Hän kirjoittaa Blaken rienaavista opeista, jotka hän näyttää itsekin allekirjoittavan:

Saatana on rankaisija, Jeesus on rankaisun kärsijä; ”Hän kuoli hulttiona, häntä rangaistiin lainrikkojana.” Saatana tekee lait; mutta Jumalallinen Ihminen ei ole lainalainen, ollen todellisuus itsessään. Hänen varhaisessa vallankumouksellisessa runossaan Taivaan ja Helvetin Avioliitto, Blake esittää Jeesuksen ei laintekijänä vaan lainrikkojana: ”Sanon teille, mitään hyvettä ei voi olla olemassa ilman näiden kymmenen käskyn rikkomista,” hän kirjoitti, ”Jeesus oli kokonaan hyveellinen ja toimi impulsseista, ei säännöistä.”

Eli Blaken ja Rainen mukaan, Jeesus ei kuollut synnittömänä Jumalan Karitsana, vaan hulttiona lainrikkojana, joka yllytti myös seuraajiaan rikkomaan Jumalan lain ja elämään synnillisten impulssiensa vallassa. Blake ei opettanut tätä Jeesuksesta esittääkseen Hänet pahana vaan esittääkseen Hänet hyvänä, sillä Saatana itse on se joka ”tekee lait”, eli Saatana ilmestyi Moosekselle Siinain vuorella ja antoi hänelle kymmenen käskyä, jotka Jeesus sitten ”hyveellisesti” rikkoi. Tämä kuvastaa Blaken ja Rainen kieroutunutta ajatusmaailmaa. Heille Jumala ja Hänen käskynsä edustavat pahaa, kun taas Saatana tämän ”sankarillisessa” kapinassa Jumalaa vastaan edustaa hyvää. Heille Jumala on Saatana ja Saatana Jumala, valkeus pimeyttä ja pimeys valkeutta. Profeetta Jesaja ennusti näistä ihmisistä:

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! (Jes. 5:20)

Kuten Wikipedia kertoo William Blakesta: ”Hänen varhaisemmat työnsä ovat pääasiassa kapinallisia luonteeltaan ja voidaan nähdä protestina dogmaattista uskontoa vastaan, erityisesti hänen työssään Avioliitto Taivaan ja Helvetin välillä, missä ’Paholaista’ edustava hahmo on käytännössä sankari, joka kapinoi autoritääristä huijarijumaluutta vastaan.” Blake kirjoitti nämä kapinalliset ajatukset samoihin aikoihin kun vallankumous riehui Ranskassa 1790 -luvun alussa. William Blake oli Amerikan ja Ranskan vallankumousten ihanteiden tukija ja ihailija, joten hänen mielessään Raamatun Jumala assosioitui aikansa sortavien hallitusten monarkkeihin kun taas Lucifer assosioitui hänen ajatuksissaan Amerikan ja Ranskan vallankumousten vapaustaistelijoihin. Amerikan perustajaisät tosin itse olivat kristittyjä tai kunnioittavat ainakin kristillisiä arvoja ja perinteitä ja pohjustivat vallankumouksensa liberaalit ihanteet yksinvapaudesta tuon perinteen perustalle. Mutta Blaken kaltaisten miesten sympatia Paholaista kohtaan on noussut lähinnä siitä, etteivät he yhtyneet kristillisen kirkon ja uskon moraalikäsityksiin hyvästä ja pahasta, ja pitivät lihamme ”luonnollisia” impulsseja paremminkin hyvänä kuin pahana. Kuten 1900 -luvun satanisti Aleister Crowleyn ilmaisi asian: ”Tee mitä tahdot on oleva koko Laki.”

Kadotettu Paratiisi

Blake viittasi Englannissa 1600 -luvulla vaikuttaneen runoilija John Miltonin kuuluisaan työhön Kadotettu Paratiisi, ja vaikka Milton itse oli kristitty jonka tarkoitus oli esittää Lucifer kertomuksensa pahiksena, myöhemmät romantiikan ajan runoilijat uudelleentulkitsivat hänen hahmonsa persoonallisesta pahasta. William Blake väitti, että John Milton oli ”Paholaisen leirissä ilman, että olisi tietänyt siitä” ja että ”Saatana oli Miltonin todellinen Messias.” Baken omat ajatukset olivat saaneet vaikutteita paljolti 1700 -luvun ruotsalaiselta mystikolta Emanuel Swedenborgilta, joka uskoi saaneensa ilmestyksen Jeesukselta Kristukselta, joka avasi hänen ”hengelliset silmänsä”, niin että hän saattoi keskustella enkeleiden, demoneiden ja muiden henkien kanssa, jotka kertoivat viimeisen tuomion tapahtuneen jo vuonna 1757. Kathleen Raine kirjoittaa artikkelissaan Blaken Kristus-tietoisuus:

”Emme löydä mistään”, Blake kirjoitti, ”että Saatanaa syytettäisiin synnistä; häntä syytetään vain epäuskosta ja siten vetää ihmisen syntiin, että voisi syyttää häntä”. Blaken tehtävänä oli paljastaa:

… Omavanhurskaus

Sen kaikessa tekopyhässä halpamaisuudessaan, avaamalla kaikkien silmät

Näille Saatanan pyhyyden ihmeille, jotka näkyvät maanpäälle

Luonnollisen sydämen epäjumalalliset hyveet ja Saatanan valtaistuin

Tutkia kaikessa sen itsekästä luonnollista hyvettä.

Kuvatekstissään Blaken kuvitukseen Jobin kirjasta, Raine kirjoittaa: ”Saatanan pyhyys: Job on vastahakoinen kohtaamaan hänen omavanhurskaan, autoritäärisen, anteeksiantamattoman ja psykoottisen ’Jumalansa’ todellista luontoa.” Blaken kuvituksessa Jobia ahdistelee Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, jonka ruumis on yhteenkietoutunut Paratiisin käärmeen kanssa. Rainen mukaan se kuvastaa Saatanan ilmestymistä Jobille ”Jumalan valekaavussa, kunnioitettavana ja pyhänä, jonka identiteetti paljastuu vain hänen halkaistun sorkkansa myötä.” Tämä on kuvaus siitä millaisena satanistit näkevät kristinuskon Jumalan. Termi ”Saatanan pyhyys” viittaa joko siihen, että he näkevät Saatanan pyhänä ja Jumalan pahana, tai sitten se on pilkallinen viittaus Jumalaan, joka esiintyy vanhurskaana ja pyhänä, mutta joka todellisuudessa onkin ”omavanhurskas, autoritäärinen, anteeksiantamaton ja psykoottinen.” Toisessa kohtaa kirjoitustaan Raine lainaa Blakea, joka kirjoitti:

Näkyni Kristuksesta, jonka sinä näet, on näkyni suurin vihollinen.

Prinssi Charles ylisti vuonna 2008 hänen 60 -vuotispäiväänsä juhlistaneessa BBC:n TV-dokumentissa brittiläistä lastenkirjailijaa Philip Pullmania ja hänen fantasiatrilogiaansa Universumien tomu. Kirjassaan Harmony, sivulla 92, hän toistaa tämän ihailunsa Pullmanin töitä kohtaan ja sanoo hänen tekevän ”ovelasti universaalit mytologiset muodot nykyajalle ymmärrettäviksi.” Charles tekee täysin tietoisen, mutta kätketyn viittauksen satanismiin. Pullman itse on ateisti ja hän on ollut julkisuudessa hyvin avoin siitä, että kirjansa olivat avoin hyökkäys kristinuskoa vastaan. Hän oli Blaken töiden suuri ihailija ja brittiläisen Blake Seuran presidentti. Hänen Universumien tomu trilogiasarjansa – jota Charles ylisti – esittää uudelleen tämän Blaken tulkinnan John Miltonin Kadotetusta Paratiisista missä Lucifer on tarinan sankari ja Jumala sen konna. Vuonna 2002 Pullman kertoi haastattelussaan The Daily Telegraph -lehdelle: ”Blake sanoi Miltonin olevan todellinen runoilija ja että hän oli Paholaisen puolueessa tietämättään sitä. Minä olen Paholaisen puolueessa ja tiedän sen.” Pullmanin työt ovat saaneet merkittävää kritiikkiä etenkin Amerikan evankeliselta oikeistolta, hänen yrityksistään houkutella lapset satanismiin.

Paholaisen puolueessa

Myös Kuningas Charles on ”Paholaisen puolueessa” ja täysin tietoisesti. Ei hän muuten ylistäisi ja lainaisi kirjailijoita, jotka ovat olleet avoimesti edistämässä heidän satanismiaan. Ennen kuolemaansa vuonna 2003, Kathleen Raine kirjoitti kymmeniä kirjeitä tulevalle kuninkaalle. Raine uskoi, ”ettemme ole olemassa koneessa koneina, vaan sykkivässä, pyhässä ekologiassa, jossa kaikki elävä on pyhää” ja ellemme palauta tätä ymmärrystä vallitsevaksi maailmankuvaksi, ”tämä köyhä, kaunis Maa kuolee, ei vain luonto, vaan myös maailman sielu”. Hän kutsui sitä ”suureksi taisteluksi”, joka ajoi myös Charlesin sielua ja hänen tunnettaan siitä tehtävästi, johon hänet oli kutsuttu. Raine usein rohkaisin häntä, että olisimme suuren historiallisen murroksen ja läpimurron kynnykselle. Hän kirjoitti prinssille: ”Älä unohda, että rakkaudesta on tullut sana, jonka merkitys on tyhjennetty, ja ehkä ’myötätunto’ on lähempänä sitä, mitä ihmiskuntamme tarvitsee ja mistä se on riippuvainen. Tai niin Herra Buddha sen näki ja hän oli myös tämän maailman ruhtinas”.

Kristillisessä perinteessä termi ”tämän maailman ruhtinas” (eng. the prince of this world) on assosioitu tietysti Saatanaan, koska Jeesus itse kutsui Luciferia tällä tittelillä Johannes 12:31:ssä ja 16:11:ssä. Termi ”antikristus” viittaa sekä Kristuksen vastustajaan, vastakohtaan että Hänen sijaiseensa. Antikristus tulee siis jäljittelemään Kristusta ottaakseen Hänen paikkansa, Nämä Charlesin liikuttavat puheet myötätunnosta, valosta ja hyvyydestä, ovat osa tätä kampanjaa Kristuksen jäljittelemiseksi. Ei hän tee sitä kirkastaakseen Kristusta ja nostaakseen Hänen nimensä ylitse kaikkien muiden nimien, vaan tullakseen itse assosioiduksi Kristuksen kanssa. Hänen omassa kirjassaan Harmony, hän esittää missionsa tällaisessa messiaanisessa valossa sanoen hänen perimmäisen päämääränsä olevan maailman pelastaminen ja parantaminen. Kirjansa lopussa, sivulla 325, hän maalaa kuvan maanpäällisestä Paratiisista, jos maailma tulee seuraamaan hänen visiotaan paremmasta maailmasta: ”Näyttää minusta mahdolliselta, että voimme luoda olosuhteet, jotka varmistavat ihmisyhteisöjen kukoistavan loputtomasti” ja parjaa ”kyynisia kriitikoita, jotka tulevat ylenkatsomaan tällaista utopista ehdotusta”. Lopuksi hän sanoo:

Siten seisomme historiallisella hetkellä. Kohtaamme tulevaisuuden missä on todellinen näköala sille, että jos epäonnistumme Maan suhteen, epäonnistumme ihmiskunnan suhteen. Välttääksemme tämän lopputuleman, joka perinpohjin tuhoaa lastemme tulevaisuuden tai jopa oman tulevaisuutemme, meidän tulee tehdä valintoja nyt, joilla on monumentaalisia jälkiseurauksia.

Vuonna 2006 Charles piti puheen, jota hänen eräs ihailijansa kutsuu ”Okkultismin salaiseksi opiksi”, jonka hän oli ymmärtänyt paremmin kuin moni vapaamuurari. Tässä puheessaan hän ylisti mm. ”hämmästyttävää kabbalistista elämänpuun diagrammia”, joka kuvasti ”muinaisia käsityksiä tasapainosta ja harmoniasta.” Puheen sisältö oli lähinnä migreeniä aiheuttavaa esotereerista salaoppia, mutta sen muutamat kohdat ovat mielenkiintoisia sen valossa miten hän näkee todellisuuden. Hän esimerkiksi uskoo, että elämme modernismin ja materialismin tuomassa ”pimeässä ajassa… [joka] tulee johtamaan meidät, on jo johtanut meidät, kohti katastrofia” ja jonka tulosta ”kaikkien uskojen näkijät ja mystikot varoittivat meitä”. Hän ei puhu nyt raamatullisista lopun ajoista, vaan…

Traditionalistisesta näkökulmasta, että elämme historiallisen syklin loppua. Tämän syklin alussa kaikki ja kaikki mahdollisuudet ovat piileviä. Kuitenkin, kun sykli kehittyy tai etenee, nämä mahdollisuudet alkavat ilmetä ajassa ja avaruudessa, alkaen korkeimmasta ja siirtyen vähitellen kohti alempaa. Jakson lopussa kaikkein alhaisimmat mahdollisuudet ilmenevät. Traditionalistit kertovat meille, että kosmisella tasolla tätä prosessia ei voida estää tai keskeyttää. Sen on tapahduttava. He sanovat, että syklin täytyy kulua itsestänsä loppuun ennen kuin uusi voi korvata sen.

Eikä tässä ”kabbalistisessa eskatologiassaan”, Charles usko että meidän tulisi kiinnittää katseemme, toivomme ja turvamme Jeesukseen Kristukseen, vaan ”kiinnittyä traditionaalisiin metafyysisen opin ja hengellisen harjoituksen normeihin, voidaksemme jossain määrin ylittää historiallisen syklimme loppuun kulumisen ja päättymisen haitallisen vaikutuksen, ja valmistaaksemme itsemme ja maailman seuraavan syklin alkamista varten.” Eikä tämä kabbalistinen eskatologia usko, että tuhoutuvan maailmamme ainut toivo olisi Jeesuksessa Kristuksessa vaan ”niissä, jotka voivat nousta elämiemme melun, pauhun ja kiireen yläpuolelle, auttaakseen meitä löytämään uudelleen ne totuudet jotka ovat muuttumattomia ja ikuisia; tarve niille jotka voivat puhua tästä ikiaikaisesta viisaudesta, jota kutsutaan nimellä perenniaalinen filosofia.” Näillä ylivertaisilla ja ylimaallisilla guruilla hän tietysti viittaa epäsuorasti myös itseensä, suureen filosoprinssiin tai filosofikuninkaaseen, jollaisten Plato toivoi hallitsevan maailmaa absoluuttisella vallalla teoksessaan Valtio.

Johtopäätös

Kuningas Charles III on edistänyt viimeisen 20 tai 30 vuoden ajan hyvin harkitusti hänen agendaansa ja rakentanut mm. uskontojen välistä allianssia hänen pelastusmissionsa taakse. Juuri tästä syystä hän liehitellyt eri uskontojen edustajia niin monoteistisista kuin polyteistisista uskonnoistakin. Äskettäin hän esimerkiksi juhli juutalaista hanukkaa ja tanssi 93 -vuotiaan Anne Frankin siskopuolen kanssa juutalaisessa yhteisössä keskus-Lontoossa. Aiemmin hän on pitänyt hyvin koskettavia puheita holokaustin ja antisemitismin kauhuista (mainitsematta hänen perheensä ja hänen omaa kätkettyä antisemitismiään). Samasta syystä hän on ylistänyt myös lukuisia muslimiyhteisöjä tai kristillisiä yhteisöjä, puhuen kullekin kohderyhmälle heitä koskettavalla kielellä kuin hän olisi yksi heistä. Daniel ennusti tämänkin Antikristuksesta, kun se sanoo: ”Ja hänen sijaansa nousee halpamainen henkilö, jolle he eivät anna kuningaskunnan kunniaa: mutta hän tulee rauhanomaisesti ja saa kuningaskunnan imarteluilla.” (Dan. 11:21, KJV) Tämä henkilö ei siis tule esiin miekka kädessään, pommivyö vyötäröllään, lietsoen vihaa ja väkivaltaa muita uskontoja tai kansoja vastaan. Hän tulee rauhaa edistävänä, yrityksissä jäljitellä Kristusta, joka on Rauhanruhtinas (eng. the Prince of Peace). Tästä syystä monien on myös vaikea tunnistaa häntä ensialkuun. Vasta jälkeenpäin, kuten Kyrillos Jerusalemilainen totesi, ”häntä tullaan luonnehtimaan kaikenlaisilla epäinhimillisyyden ja laittomuuden rikoksilla, niin että hän päihittää kaikki epävanhurskaat ja jumalattomat, jotka ennen häntä olivat tehneet rikoksia kaikkia ihmisiä vastaan, mutta erityisesti meitä kristittyjä vastaan.”

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s