Tekoälyn avulla kirjoitettu 638-sivun ensimmäinen romaanini Henkivakuutus – Prinsessa Dianan seitsemän kasettia on nyt julkaistu Books on Demandilla ja se on mahdollista tilata BoD:n kirjakaupoista. Tieto saattaa päivittyä hieman myöhemmin muihin kirjakauppoihin, kuten Suomalaiseen tai Adlibrikseen. Aloitin kirjan työstämisen tasan kaksi kuukautta sitten 2. syyskuuta ja se valmistui 40 päivää myöhemmin 12. lokakuuta. BoD hylkäsi alkuperäisen kansiehdotukseni koska heidän politiikkansa ei salli julkisuuden henkilöiden kasvoja kirjan kansissa. Suunnittelin sitten kannet kokonaan uudestaan ja lähetin ne BoD:lle viime viikon keskiviikkona. BoD:lla kirjan julkaisu kirja- ja kansitiedoston lähettämisen jälkeen kestää vain muutaman päivän.


Romaanissa on 638 sivua ja 44 lukua. Tarina yhdistelee historiallisia tosiasioita ja fiktiota, ja sen keskiössä ovat prinsessa Dianan kuolema sekä seitsemän salaperäistä äänikasettia, jotka hänen väitetään nauhoittaneen maaliskuussa 1997, vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa.
Mitä nuo nauhat sisälsivät? Miksi ne olivat niin merkittäviä? Entä jos Dianan kuolemaan liittyvä tarina ei päättynytkään Pariisin tunneliin elokuussa 1997?
Romaani liikkuu historiallisen mysteerin, poliittisen jännityksen ja salaliittojen maailmassa, jossa todellisten tapahtumien ja fiktion välinen raja hämärtyy.
Kirja on vuosien historiallisen tutkimustyöni ja mielikuvitukseni yhdistelmä – ensimmäinen yritykseni kertoa tarina, jossa historialliset kysymykset saavat fiktiivisen vastauksen.
Leave a Reply