Blog in English

  • Mitä länsi puolustaa? Marco Rubion voimakas puhe Münchenissä.

    Presidentti Donald Trumpin ulkoministeri Marco Rubion – josta saattaa tulla Yhdysvaltain seuraava presidentti ellei varapressa J.D. Vance peri sitten Trumpin manttelia – erinomainen puhe Münchenissä. Myös varapresidentti Vancen viimevuotinen puhe Münchenissä on kuuntelun arvoinen ja löytyy suomeksi tekstitettynä YouTube-kanavaltani. Vancen puhe oli hieman kärkevämpi kritiikissään Euroopan johtajia vastaan kun taas Rubion puheen sisältö oli hieman… Read more

  • Jeffrey Epstein väitti hänen ystävänsä Bill Clintonin aiheuttaneen vuoden 2008 finanssikriisin.

    Kirjoitin blogissani alaikäisiin lapsiin sekaantuneen seksirikollisen ja ihmiskauppiaan Jeffrey Epsteinin pidätyksestä jakuolemasta vuonna 2019. Epstein liikkui poikkeuksellisen läheisissä väleissä maailman rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien ihmisten kanssa, mikä teki hänen tapauksestaan erityisen merkittävän. Käsittelin kirjoituksissani myös Epsteinin paritusringin keskeisen rikoskumppanin Ghislaine Maxwellin pidätystä sekä heidän väitetyn asiakkaansa, Prinssi Andrewn, marraskuussa 2019 antamaa surullisenkuuluisaa BBC-haastattelua. Epsteinin tapaus on… Read more

  • Yhdysvallat palaamassa Kuuhun pysyvästi Artemis II ja III -lennoillaan. Kuinka Raamattu oikeutti ja mahdollisti ihmislajin laajentumisen muille taivaankappaleille?

    Maaliskuussa tapahtuu jotain historiallista: NASA lennättää astronautit Kuun ympäri samaan tapaan kuin vuoden 1968 Apollo 8 lennolla missä astronautit lukivat Raamatun luomiskertomuksen, joka lähetettiin radion ja television kautta Maan asukkaille. Tämä on myös ensimmäinen kerta sitten vuoden 1972 Apollo 17 lentojen, kun ihminen palaa näin lähelle Kuuta. Lennot ovat pelkkää alkuvalmistelua tulevalle Artemis III -lennolle… Read more

  • Hengellisten isiemme ja veljiemme kunnioituksesta.

    Kirjoitin äskettäin muistokirjoituksen legendaariselle saarnaaja Leo Mellerille hänen poistuttuaan tästä maailmasta perjantaina 16. tammikuuta. Linkitin tuohon muistotekstiin lähes vuosikymmenen takaisen kirjeenvaihdon erään nimeltä mainitsemattoman uskonveljen kanssa, joka oli hyvin vihamielinen Leo Melleriä ja Patmosta kohtaan liittyen siihen mitä hän piti “äärikarismaattisen harhan edistämisenä”. Kommentoin hänelle tuohon aikaan näin: Huolimatta siitä, että olet niitä harvoja kristittyjä,… Read more

  • In Memoriam Leo Meller

    Yövyin viikonloppuna isoveljeni luona Huittisissa kun näin uutisen Leo Mellerin (1942-2026) poislähdöstä perjantaina 16. tammikuuta. Leo itse totesi muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa äänitetyssä Pirkko Säilän haastattelussa, että kun kuulette Leo Mellerin kuolleen, niin älkää uskoko, sillä ei hän ole kuollut vaan elää, kuten Jeesus lupasi kaikille niille, jotka siirtyvät ajasta iäisyyteen Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa… Read more

  • Henkilökohtainen päivitys unettomuuteeni liittyen.

    Kirjoitan blogissani välillä henkilökohtaisista asioista koska kirjoittaminen on ollut minulla usein eräänlainen terapian muoto, joka auttoi minua käsittelemään suruani myös isoveljeni Mikaelin menetyksen jälkeen, kun hän riisti henkensä joulukuun 14. 2020. En ole viitsinyt käsitellä kovin julkisesti perheeseeni liittyviä henkilökohtaisia asioita, mutta voin todeta kuitenkin sen, että Mikaelin itsemurhaa edelsi noin puolivuotta kestänyt vakava masennus,… Read more