Blog in English

  • “Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Pohdintaa joulun sanoman merkityksestä.

    Nyt kun joulu on taas ovella, päätin kirjoittaa tällä kertaa jostakin muusta kuin Antikristuksesta. Tällä kertaa puhun Kristuksesta, meidän Vapahtajastamme. Hänestä, joka on palaamassa pian maanpäälle vapauttaakseen kansat Saatanan ja Antikristuksen vallasta. Koko tähän astinen elämäni on keskittynyt Hänen toiseen tulemukseensa liittyvien merkkien tutkimiseen. Nyt puhun sen sijaan Hänen ensimmäisestä tulemuksestaan. Kun Hän ilmestyy maanpäälle… Read more

  • Video: Dracula, Paholaisen Poika ja Prinssi Charles

    Richard Donnerin ohjaamassa vuoden 1976 Hollywoodin kauhufilmi klassikossa Ennustus (The Omen) Antikristus kuvataan Saatanan Poikana, jonka syntymähetki ajoittuu vuoden kuudenteen kuukauteen, kuudenteen päivään ja kuudenteen tuntiin. Elokuvassa Antikristuksen syntymää ja valtaannousua edesauttaa satanistien muodostama salaliitto. Vaikka tarina onkin monin paikoin epäraamatullinen, sen perusajatus Antikristuksesta Paholaisen Poikana on Kirjoitusten mukainen. Vaikka Raamattu ei sano sitä missään suoraan,… Read more

  • Arvostelussa Mikko Paunion Vihreä Valhe. Onko Pariisin ilmastokokous lännen valtaeliitin ekoimperialismia vai onko kyseessä jopa ekofasismi?

    Löydät harvoin valtamedian kytkevän eko- liitteen yhteyteen sanoja imperialismi tai fasismi. Eihän nyt “pehmeillä” ja vasemmalle kallistuvilla vihreillä arvoilla voisi olla mitään tekemistä oikeistoon kytketyn kansalliskiihkon ja rasismin kanssa. Tämä on taas tätä kuuluisaa “natsikortin pelaamista” parempien argumenttien puutteessa. Näin ajattelee ihminen, joka ei tunne vihreän liikkeen ja äärioikeiston yhteistä historiaa. Natsi-aatteen vaiettua vihreää historiaa… Read more

  • Kuinka Prinssi Charles on todellinen voima al-Qaidan ja Isiksen takana?

    Nyt kun uuden maailmanjärjestyksen eliitti saapuu Prinssi Charlesin johdolla Pariisiin puhumaan globaalin hallinnon välttämättömyydestä ilmaston muutoksen ja kansainvälisen terrorismin uhan edessä, on aika tarkastella Charlesin yhteyttä Pariisin terrori-iskuihin. Löysin äsken kristilliseltä verkkosivulta erään paljastavan artikkelin, mikä dokumentoi yksityiskohdilla vaietun liittosuhteen Englannin kuningasperheen, Saudi dynastian ja Al-Qaidan/Isiksen välillä. Prinssi Charlesin ja islamilaisen terrorismin välinen yhteys on paljon… Read more

  • Käynnistikö Pariisin terrori-isku historiallisen tapahtumaketjun, joka huipentuu Vatikaanin tuhoon 2016 Danielin profetian mukaisesti?

    Myöhäisenä perjantai iltana 13. marraskuuta Isiksen terroristit iskivät Pariisin seitsemässä eri kohteessa tappaen 129 ja haavoittaen 352 joista 100 on yhä kriittisessä tilassa. Tämä murhenäytelmä oli jo toinen Ranskan sydämessä tehty veriteko saman vuoden sisällä Charlie Hebdon toimitukseen tehdyn terroriteon jälkeen 7. tammikuuta. Tapahtuma on järkyttänyt ihmisiä ympä maailmaa mutta se ei yllättänyt niitä, jotka ovat seuranneet… Read more

  • Tappajarobotit tekevät tuloaan. Olivatko Terminator elokuvat pelkkää scifiä vai profetiaa Antikristuksen koneellistetusta maailmanvallasta?

    Muistatko vielä hittiohjaaja James Cameronin elokuvan Terminator – tuhoaja vuodelta 1984? Elokuvasta ja sen vuoden 1991 jatko-osasta tuli aikansa kultti-ilmiö, joka on jäänyt elämään käsitteenä vaikka elokuvia ei olisi koskaan nähnytkään. Itse olen vielä sen verta nuori, etten ollut todistamassa kummankaan osan ensi-iltaa mutta tutustuin elokuviin myöhemmin. Kakkososan näin jo VHS-videonauhureiden aikana 90 -luvulla kun olin… Read more