Artificial Intelligence, Technology & The Bible
-
Prinssi Charles on jälleen otsikoissa erikoislaatuisten lausuntojensa johdosta. Tällä kertaa hän on julistanut ristiretken koneiden, keinoälyn ja kyborgien nousua vastaan. Tämä vahvistaa monille entisestään sitä harhakuvaa, että Charles olisi jokin teknologian vastainen luddiitti, takaisiin luontoon -tyyppi, josta nykyinen kehitys on ajanut ajat sitten ohitse. Samalla monet kristityt saattavat ajatella tämän nyt todistavan ettei hän voi
-
Julkaisin äsken videon Killer Robots, AI, and the Mark of the Beast, joten jatkan aihetta hieman tästä. Aseenkantolupaa koskevassa USA:n poliittisessa polemiikissa konservatiivit sanovat usein, että aseet eivät tapa ihmisiä, ihmiset tappavat ihmisiä. Tämä on kuitenkin muuttumassa hyvin pian. Olemme parhaillaan sodankäynnin kolmannen vallankumouksen kynnyksellä sitten ruudin ja ydinaseen keksimisen. Pian aseet alkavat tappaa ihmisiä omatoimisesti ilman
-
Synnyin vuonna 1988. Jos yläpuolinen arvio pitää paikkansa ja pidän itseni hyvässä kunnossa, minun tulisi elää parhaimmillaan vuoteen 2113 asti. Elintapani on tosin niin epäterveellisiä, että todennäköisemmin kuolen jo viisikymppisenä. Jos tämän päivän vanhusten on vaikea pysyä nykyisen kehityksen tahdissa ja oppia internetin käyttöä, voin kuvitella että minulla olisi yhtä tukalaa 2100 -luvulla, jos pitäisi
-
Muistatko vielä hittiohjaaja James Cameronin elokuvan Terminator – tuhoaja vuodelta 1984? Elokuvasta ja sen vuoden 1991 jatko-osasta tuli aikansa kultti-ilmiö, joka on jäänyt elämään käsitteenä vaikka elokuvia ei olisi koskaan nähnytkään. Itse olen vielä sen verta nuori, etten ollut todistamassa kummankaan osan ensi-iltaa mutta tutustuin elokuviin myöhemmin. Kakkososan näin jo VHS-videonauhureiden aikana 90 -luvulla kun olin
-
Näinä päivinä olet saattanut panna merkille monissa elintarvikkeissa löytyvän “GMO-vapaa” -merkinnän, joka vakuuttaa ettei tuotteessa ole paljon pelättyjä GMO -lajikkeita tai sillä syötettyä karjaeläintä. Kansalais-aloite GMO-vapaa Suomi on saanut vedettyä tähän kampanjaan jo useita Suomen elintarviketeollisuuden kärkinimiä Snellmania, Atriaa ja Saarioista myöten. Kuluttajat ovat olleet mielissään, kun teollisuusjätti Monsanton häikäilemätön “salaliitto ihmisrodun myrkyttämiseksi” on pysäytetty Suomessa. Mutta