Ennen kuin ajattelet minun seonneen lopullisesti, niin selvennettäköön ensin mitä tarkoitan ”tähtienvälisellä sivilisaatiolla”. Muinaisina aikoina Maan naapuriplaneettojakin kutsuttiin ”tähdiksi”, joten nykyastronomian termein kyse olisi paremminkin planeettojen välisestä sivilisaatiosta. En siis viittaa nyt aurinkokuntamme ulkopuoliseen avaruusmatkailuun, koska lähinkin tähtemme Proxima Centauri on 4,24 valovuoden päässä maasta eli nykyisten avaruusalustemme nopeudella matka sinne kestäisi 81 000 vuotta. Ei siis kannata haaveilla Avatar-elokuvan kaltaisesta tulevaisuudesta missä ihminen matkustaa kaukaiseen tähtijärjestelmään ja löytää sieltä elämälle suotuisan eksoplaneetan täynnä eksoottista elämää ja leijuvia vuoria. Idea aurinkokuntamme sisäisestä planeettojen välisestä sivilisaatiosta ei ole kuitenkaan niin kaukaa haettu idea kuin moni ehkä tällä hetkellä ajattelee. Tämä on itseasiassa nykyisen avaruustutkimuksen perimmäinen päämäärä. Kuun valloitus oli vasta alkusoittoa. Seuraava askel on pysyvien siirtokuntien perustaminen naapuriplaneetoillemme ja ehkä jopa yritys niiden ilmaston muokkaamiseen lähemmäksi meidän kotiplaneettamme elämälle suotuisia olosuhteita.
Tiedän hyvin kuinka megalomaaniselta ja utopistiselta ajatukselta tämä voi kuulostaa monille, mutta pitkällä tähtäimellä se voisi hyvinkin onnistua, kun teknologia kehittyy ja tieteellinen ymmärryksemme kasvaa kasvamistaan. Teknologian kehityksen on uskottu nopeutuvan eksponentiaalisesti hyvissä ajoin ennen vuosisadan loppua, joten meidän ei tulisi katsoa tulevaisuuteen vain oman aikamme rajallisesta ymmärryksestä käsin ja väheksyä ihmisen luovuuden ja järjen (ja tulevaisuudessa myös tekoälyn) kykyä ylittää mahdottomiakin ongelmia, kun saamme yhä enemmän tietoa Jumalan luomistöiden ihmeistä ja opimme lisää menneisyyden virheistä. Tätähän tiede pohjimmiltaan on: Jumalan luomistöiden viisauden tutkimista, niistä oppimista ja niiden jäljittelemistä. Ilman raamatullista oppia Jumalan kuvaksi luodusta ihmisestä, joka pantiin hallitsemaan luomakuntaa sen yläpuolella ja tutkimaan sitä Jumalan nimen kunniaksi, tiede ei olisi voinut nousta länsimaissa niin ratkaisevaan asemaan.
Tieteen ja uskonnon historiasta
Monet eivät ymmärrä näiden asioiden suoraa korrelaatiota, koska meille on opetettu että tiede ja uskonto ovat olleet aina sodassa keskenään. Yksikään arvostettu tieteenhistorioitsija ei kuitenkaan allekirjoita tätä näkemystä, jonka alkuperä palaa 1800 -luvulle John William Draperin ja Andrew Whiten pseudohistorialliseen teokseen nimeltä History of the Conflict between Science and Religion. Kaikki 1500 – 1600 -luvun tieteellisen vallankumouksen isät olivat tunnustavia kristittyjä, joilla oli syvä vakaumus siihen, että luonnontieteiden tutkimus oli yksi tapa miellyttää ja palvella Jumalaa, maailmankaikkeuden luojaa. Esimerkiksi aurinkokeskeisen maailmankaikkeuden hypoteesillaan tieteellisen vallankumouksen käynnistänyt tähtitietelijä Nikolaus Kopernikus sanoi:
Jumalan mahtavien töiden tunteminen, Hänen viisautensa, majesteettinsa ja vallan käsittäminen; Hänen lakiensa ihmeellisen toimivuuden arvostaminen, varmasti tämän kaiken tulee olla miellyttävä ja hyväksyttävä palvonnan malli Kaikkein Korkeimmalle, jolle tietämättömyys ei voi tuottaa enemmän tyytyväisyyttä kuin ymmärrys.
Aurinkokeskeisen universumin ja maakeskeiden universumin välinen kiista 1500 – 1600 -luvulla ei noussut lähtäkohdista Raamattu vs. tiede sillä tuon ajan astronomien maailmankuva oli peräisin Aristoteleen opeista, ei Genesiksen. Toki kristityt ovat pyrkineet tulkitsemaan Kirjoituksia aina minkäkin asian puolesta tai vastaan, liittoutuen joko Aristoteleen tai Kopernikuksen puolelle (ja tänään darvinistien tai kreationistien puolelle). Yhä tänäänkin on monia, jotka uskovat Maan olevan litteä (mitä ei opettanut edes keskiajan kirkonmiehet vastoin yleistä harhaluuloa), ja auringon, kuun ja tähtien kiertävän maata perustuen tiettyjen raamatunkohtien ylikirjaimelliseen tulkintaan. NASA:n kuvien avaruudesta uskotaan olevan pelkkää tietokoneanimoitua huijausta ja vallitsevan heliosentrisen tähtitieteen väitetään kuuluvan 500 vuotta vanhaan antikristilliseen salaliittoon Raamatun totuuden romuttamiseksi. Voihan Genesiksen ensimmäisestä luvusta päätyä sen kaikkein kirjaimellisimman tulkinnan perusteella siihen, että maa olisi koko universumin keskipiste vaikka teksti ei tätä suoraan edellytäkään. On nimittäin ymmärrettävä, että Raamattu on kirjoitettu tavallisten ihmisten kansanomaisella kielellä, jotta sitä voisi lukea ja ymmärtää myös rahvas ja maallikko.
Näin Kopernikus, Galilei, Newton, ym. tieteellisen vallankumoukset isät opettivat raamatunkohdista kuten Psalmi 19:6-7, joka sanoo auringon olevan kuin ”ylkä, joka tulee kammiostaan, se riemuitsee kuin sankari rataansa juostessaan. Se nousee taivasten ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä.” Ihminen on Jumalan luomistöiden ja pelastushistorian keskipiste, ei aurinko tai maa. Raamattu käyttää ilmaisua ”aurinko nousee ja laskee” samassa merkityksessä kuin käytämme sitä puhekielessä yhä tänäänkin. Vaikka aurinko, kuu jo tähdet luotiin vasta neljäntenä päivänä, niin luomiskertomus alkaa ilmaisulla ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Huomaa järjestys sillä taivas luotiin ensin ja sitten vasta maa. Psalmeissa sanotaan: ”Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan.” (Ps. 104:2) Tämä on yhtenevä nykytieteen päätelmiin laajenevasta universumista. Teorian laajenevasta universumista, joka sai alkunsa suuressa alkuräjähdyksessä, esitti alunperin katolinen pappi Georges Lemaître perustaen sen Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaan ja mitä Einstein kutsui ”Kaikkein kauneimmaksi ja tyydyttävimmäksi luomisen selitykseksi mitä olen koskaan kuullut.”
Markus Hotakainen kirjoittaa tiedetuubissa: ”1800-luvun alkupuolella ja vielä pitkään sen jälkeenkin maailmankaikkeutta pidettiin ikuisena ja äärettömänä. Maailmankaikkeus ei ole syntynyt tiettynä ajanhetkenä vaan on ollut aina olemassa, ja se ulottuu kaikissa suunnissa äärettömän kauas.” Tämä oli yleinen ajattelutapa myös antiikin Kreikassa, jonka katolinen kirkko tuomitsi vuonna 1277. Ranskalainen historioitsija Pierre Duhem on pitänyt vuotta 1277 nykyisen tieteen ja klassisen mekaniikan syntyhetkenä. Wikipedia sanoo, että tuomitsemalla Aristoteleen opit katolinen kirkko ”vapautti kristillisen ajattelun aristoteelisuuden dogmaattisesta hyväksynnästä, ja tällä tapaa se merkitsi nykyisen tieteen syntyä. Tuomitsemisella oli epäilemättä positiiviisia vaikutuksia tieteeseen, mutta tutkijat ovat eri mieltä sen suhteellisesta vaikutuksesta… Mistä historioitsijat ovat yhtä mieltä on se, että tuomitseminen mahdollisti huomioimaan mahdollisuuksia joita suuri filosofi ei nähnyt koskaan mielessään. Tieteen historioitsija Richard Dalesin mukaan, se ’näytti todellakin edistäneen paljon vapaampaa ja mielikuvituksellisempaa tapaa tehdä tiedettä.'”
Aina peruskoulusta lähtien meille on opetettu valheellista kuvaa siitä, että kristinusko yleisesti ja katolinen kirkko erityisesti olisi ollut aina sodassa tiedettä ja järkeä vastaan. Tällainen näkemys ruokkii uusateistien maailmankuvaa missä todisteisiin ja havaintoihin perustuva empiirinen tiede asetetaan vastakkain uskonnon ”sokean uskon” kanssa. Tätä näkemystä on vaikea sovittaa yhteen siihen, että historiallisesti monet tiedemiehet ovat olleet myös pappeja ja teologeja. Näihin sisältyy esimerkiksi Nikolaus Kopernikus ja William Whewell, mies joka keksi sanan ”tiedemies” ja ”fyysikko” vuonna 1833. Isaac Newton, jota monet pitävät tänään historian merkittävimpänä tiedemiehenä, ei ollut vain Jumalaan uskova teisti, mutta hän uskoi myös jumalisesti inspiroituihin Raamatun Kirjoituksiin. Hän kirjoitti:
Minulla on fundamentalinen usko Raamattuun Jumalan Sanana, kirjoitettu inspiroitujen miesten taholta. Tutkin Raamattua päivittäin.
Ateismista Newton sanoi: ”Ateismi on niin järjetöntä. Kun katson aurinkokuntaa, näen maan oikealla etäisyydellä auringosta saadakseen oikean määrän lämpöä ja valoa. Tämä ei tapahtunut sattumalta.” Kaikkein kuuluisin esimerkki tieteen ja uskonnon välisestä sodasta on tietenkin Galileo Galilein tarina sankarillisesta tieteen tekijästä, joka seisoi kaukoputkellaan yksin katolista kirkkoa vastaan, tuodakseen tieteen valon keskelle noitavainojen ja inkvisition taikauskoista pimeyttä, ja joka tuomittiin roviolle yhdessä muiden kirkon valtaa vastustaneiden hereetikkojen kanssa. Vain yksi ongelma: Galileita ei tuomittu koskaan roviolle. Hänet määrättiin kotiarestiin menetettyään ystävänsä Paavi Urbanus VIII:n suosion. Tämä johtui siitä, että hän pilkkasi paavia ”typerykseksi” vuoden 1632 teoksessaan Dialogi kahdesta suuresta maailmankuvasta. Galilei itse uskoi tämän olleen ensisijainen syy hänen tuomioonsa. Ei hänen tukensa aurinkokeskeiselle universumille.
Muiden kopernikaanisen vallankumouksen isien tavoin, Galilei uskoi syvästi universumin Luojaan. Hän sanoi: ”Jumalan käsi on kirjoittanut luonnon lait matematiikan kielessä” ja ”Jumala on tunnettu luonnon kautta Hänen töissään ja opin kautta Hänen kirjoitetussa Sanassaan.” Vastustus Kopernikuksen ja Galilein aurinkokeskeistä maailmankuvaa kohtaan tuli pääasiassa tuon ajan sekulaarilta yliopistolaitokselta, joka piti kiinni vuosisatoja vallinneesta aristoteelisesta maailmankuvasta. Huolimatta siitä, että katolinen kirkko tuomitsi aristoteelisuuden vuonna 1277, sen perintö vaikutti yhä syvästi 1600 -luvun Euroopassa. Tässä väittelyssä kahden vastakkaisen maailmankuvan välillä Paavi Urbanus VIII liittoutui lopulta ystäväänsä Galileo Galileita vastaan, mikä sai tämän pilkkaamaan paavia typerykseksi.
On huomioitava, että tuon ajan ihmisillä ei ollut vielä niin paljon tieteellistä näyttöä aurinkokeskeisen maailmankuvan puolesta kuin meillä on tänään. Maakeskeisen universumin puolesta esitettiin tuolloin monia loogisia ja järjellisiä perusteita. Kannatus sille ei noussut yksinomaan Raamatun kirjoitusten kirjaimellisen tulkinnan pohjalta. Lisäksi, katolisen Kirkon perinteinen valta-asema oli uhattuna 1500 -luvulla protestantismin nousun myötä, joka kyseenalaisti paavien auktoriteetin Raamatun tulkintaa koskevissa kysymyksissä. Lutherin vallankumoukselliset opit yllytti vuosina 1545 – 63 pidettyyn Trenton kirkolliskokoukseen, mikä käski kristittyjä pitäytymään kirkon perinteisessä auktoriteetissa. Raamatun tulkinta oli kahlittu kirkon perinteen ja kirkollisen hierarkian yksinoikeudeksi. Luther opetti sitä vastoin kristittyjen yleistä pappeutta ja periaatetta Sola scriptura, jonka mukaan Kirjoitukset yksin – ei kirkolliskokousten perinne tai paavillinen hierarkia – on kristillisen uskon erehtymätön auktoriteetti.
Trenton kirkolliskokouksen myötä katolinen kirkko oli epäluuloinen kaikkia kirkon perinteitä uhkaavia uusia oppeja kohtaan, ja tästä syystä se hylkäsi myös Galilein aurinkokeskeisen maailmankuvan. Tiede pääsi kukoistamaan paremmin protestanttisissa maissa, koska ne eivät olleet niin sidottuja Euroopan perinteisiin auktoriteetteihin, kuten paavilliseen instituutioon ja kreikkalaisen maailmankuvan vangitsemaan yliopistolaitokseen. Peruskoulujemme historiantunneilla opetettu kuva on siis hyvin yksinkertaistettu ja riisuttu versio tieteen ja uskonnon suhteesta. Kopernikaaninen vallankumous ei noussut lähtökohdista ”tiede vs. fundamentalistinen kristinusko” tai edes ”tiede vs. Rooman kirkko”. Olisi väärin sanoa, että kopernikaanisen vallakumoukset isät löysivät uudet tieteelliset havaintonsa lukemalla Raamattua (vaikka he kaikki uskoivat Raamattuun inspiroituna Jumalan ilmoituksena ihmiskunnalle).
Mutta kristinusko vaikutti suoraan kopernikaanisen vallankumouksen syntyyn vapauttamalla yliopistot Aristoteleen oppien kreikkalaisesta vaikutuksesta. Kristinuskon opit vaikuttivat myös uusien tieteellisten havaintojen syntyyn. Tähän on monta eri syytä, joista yksi oli se, että universumin ajateltiin olevan luotu – ei ikuinen, kuten Aristoteles opetti. Toinen oli se, että luomakunnan ajateltiin olevan säännönmukaisten lakien ja järjestyksen hallitsemaa, joita ihminen pystyi ymmärtämään käyttämällä järkeään ja havainnoimalla maailmaa aisteillaan. Kuten Galileo Galilei sanoi: ”En koe olevani velvollinen uskomaan, että sama Jumala joka on varustanut meidät aisteilla, järjellä ja älyllä, on tarkoittanut meidän luopuvan niiden käytöstä antaakseen meille ymmärryksen jollain muulla tapaa.” Kolmas oli se, että ihminen oli oikeutettu ja velvollinen tutkimaan luomakunnan lainalaisuuksia Jumalan nimen kunniaksi, koska meidät oli asetettu maailmaan luomakunnan kruunuksi yläpuolelle kaikkia muita luonnon olentoja ja yläpuolelle maata itseään (1. Moos. 1:28).
Mikä sitten tekee ihmisestä ainutlaatuisen? Teologit ja filosofit ymmärsivät, että tällä täytyi olla jotain tekemistä meidän järkemme ja luovuutemme kanssa. Ihmistä ei voi kutsua luomakunnan kuninkaaksi hänen kokonsa tai fyysisen voimansa puolesta. Tyrannosaurus Rex olisi tuskin pokkuroinut meidän edessämme, ja suurimmille sauropodeille olisimme olleet pelkkiä muurahaisia. Mutta hirmuliskot eivät maalanneet Sikstuksen kappelin mestariteoksia, säveltäneet teoksia jotka pureutuvat syvälle ihmisen sielun tunnemaailmaan, pystyttäneet lippuaan kuun pinnalle, tai luoneet Sophia-robotin kaltaista tekoälyä. Meidän oikeutemme ja velvollisuutemme on siis käyttää järkeämme ja luovuuttamme luomakunnan vastuunalaiseen hallitsemiseen. Tietenkin valta tuo mukanaan usein sen väärinkäytön, mutta tästä syystä Jumala sanoi ihmiselle: ”Viljele ja varjele maata”. Eli myös luonnonsuojelu kuuluu vastuunalaisen valtamme piiriin. Mutta ei sellainen ”luonnonsuojelu”, joka pyrkii riistämään ihmiseltä hänen kruununsa luomakunnan valtiaina ja alentamaan hänet eläinten tasolle. Philip J. Sampson kirjoittaa kirjassaan 6 Modern Myth About Christianity and Western Civilization, sivulla 42:
Kreikan filosofin Platon opetuslapset opettivat, ettei ollut jyrkkää eroa luonnon ja jumalallisen välillä; ja tämä näkemys sai uudistunutta vaikutusvaltaa 1400 -luvulta eteenpäin. Jos luonto itsessään on jumalallinen organismi tai on jumalallisten ”olentojen” hallitsema sellaisten kuin kasvien, millä tahansa yrityksellä alistaa tai hallita luontoa, ja etenkin taivaita, on epähurskauden sävy. Ihminen tulisi tarvitsemaan muiden jumalallisuuksien apua, joka voidaan saavuttaa vain taikuudella. Usein luonto oli personoitu jumalattareksi. Hänen salaisuuksiensa paljastaminen ja hänen arvoituksiinsa tunkeutuminen on sallittu vain pantheonin kosijan taholta; kuolevainen voi tehdä niin ainoastaan valjastamalla taivaiden voimat.
Tämän kaltaiset näkemykset toimivat luonnontieteiden kehitystä vastaan, suosi taikauskoa ja magiikkaa, ja väärensi vakavasti raamatullisen käskyn hallita luomakuntaa. Valta jumallisen ylitse ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Henkilö voi saavuttaa väliaikaisen ja epävarman vallan mutta ainoastaan epähurskauden uhalla. Hylkäämällä kreikkalaisen tradition määräysvaltaisena, uskonpuhdistajat erkanivat Kreikan luonnon jumaloinnista ja avasivat tien vapaaseen tutkimukseen ilman epähurskauden tai magiikan epäilyjä. Näkemys maasta jumalattarena, tai luonnosta femiininä, oli hylätty taikauskona.
Kirjassaan Harmony Prinssi Charles muuten valittaa tätä kehitystä missä kristikunta ja läntinen sivilisaatio erkani sen kreikkalaisista juuuristaan hylkäämällä Aristoteleen ja Platon opit 1200 -luvulla ja etenkin tieteellisen vallankumouksen aikana. Sivulla 150 hän mainitsee yllä kerrotun tapauksen missä katolinen kirkko kääntyi sen kreikkalaista perinnettä vastaan tuomitsemalla Aristoteleen opit Pariisin yliopistossa vuonna 1277. Hän ylistää Tuomas Akvinolaista, joka yritti sovittaa kristinuskon ja aristoteelisen filosofian yhteen. Vuoden 1277 ”puhdistuksissa” tuomittiin myös joitakin Akvinolaisen kirjoituksia, mutta hänellä oli niin vaikutusvaltainen asema katolisessa kirkossa, että se on raahannut mukanaan kreikkalaisen filosofian perintöä aina tähän päivään asti. Charles hyökkää myös miehiä kuten Galileo Galileita ja Isaac Newtonia vastaan, jotka hänen mukaansa olivat vastuussa nykyajan mekaanisesta maailmankuvasta, joka on pelkistänyt luonnon pelkäksi koneeksi, joka on erillinen ihmisestä ja Jumalasta. Hän ei vihjaa, että nämä miehet olisivat olleet väärässä heidän tieteellisissä havainnoissaan, mutta kirjoittaa:
Tämä voi näyttää yhä kauhean esoteeriselta, mutta minun täytyy sanoa sen olevan todella paljastavaa. Selvästi tämä oli hyvin merkittävä muutos läntisen ajattelun kollektiivisessa käsityskyvyssä. Aikanaan se kehysti näkemyksen, mikä mahdollisti tieteen tekevän selvän eron uskonnosta ja työntyä eteenpäin kohti nykyaikaisuutta. Se pirstoi tehokkaasti todellisuuden orgaanisen yhteyden, mikä voidaan jäljittää takaisin Platoon, Pythagoraan, ja ennen heitä egyptiläisiin, ja vedalaisen tradition alkuun Intiassa. Asioiden sydämessä, hyvin lyhyen ajan sisällä, tämä elintärkeä, ajaton osanoton periaate asioiden ’olemuksessa’ oli eliminoitu läntisen ajattelun valtavirrasta. Tai sanoakseni sen paljon kuvaavammin, Jumalan ollessa erotettu Hänen Luomakunnastaan, ihminen myös tuli erotetuksi Luonnosta. Luonto tuli nähdyksi jonakin, joka on meistä ulkopuolinen. Olimme yhä osa luontoa kuten muut asiat olivat, mutta emme olleet enää luomakunta itse. Johtavat ajattelijat alkoivat painottaa ihmiskunnan roolia Jumalan tahdon instrumenttina, instrumenttina joka oli vapaa tavoittelemaan tahdon herruutta muiden asioiden ylitse Luomakunnassa.”
Jokaisessa kohtaa ”luomakunta” on kirjoitettu isolla alkukirjaimella, koska Charles uskoo että Jumala, luonto ja ihminen ovat kaikki yhtä ja tasa-arvoisia. Tämä on puhdasta panteismia jolla ei ole mitään tekemistä historiallisen tai raamatullisen kristinuskon kanssa. Tästä syystä Charles hyökkää kirjassaan myös nykyisiä yrityksiä vastaan käyttää tiedettä ja teknologiaa ihmiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Esimerkiksi hän vastustaa kasvien geneettistä manipulointia, mikä mahdollistaa ruuantuotannon tehostamisen ja sen laadun parantamisen samalla tapaa kuin 60 -luvun vihreä vallankumous teki (ks. Miksi puolustan geeni-muunneltua kasvinjalostusta ja miksi sinunkin tulisi?). Koska Charlesille luonto on pyhä, sitä ei saa käyttää tieteellisen tutkimuksen kohteena, koska oikeus ”Äiti Maan rintojen” paljastamiseen kuuluu vain tämän rakastajalle pantheonista. Mutta nyt kun olemme perillä tieteen ja teknologian nousun raamatullisesta alkuperästä, on aika katsoa kuinka pitkälle se saattaa viedä meidät tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan aikana.
Ennustaako Ilmestyskirja naapuriplaneettojemme valloituksen?
Monet tiedemiehet uskoivat 1600 -luvun Englannissa, että tieteen kehitys tulisi näyttelemään ratkaisevaa roolia maan vapauksessa syntiinlankeemuksen kirouksesta Kristuksen ja Hänen pyhiensä tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan aikana. Olen kirjoittanu jo aiemmin siitä kuinka esim. Jesaja 65:17-20 saattaisi toteutua tieteen ja teknologian kehityksen avustamana. Tämä raamatunkohta ennustaa ihmisten yleisen terveyden ja terveydenhuollon parantuvan niin, että lapsikuolleisuus katoaa kokonaan ja nuorin kuolee vasta satavuotiaana. Lääketieteen kehitys ja yleisen hygienian parantuminen on näytellyt viimeisen 200 vuoden ajan keskeistä osaa lapsikuolleisuuden vähentymisessä ja ihmisen elinajanodotteen kasvussa globaalisti. Nykyään tiedemiehet ennustavat, että ihmisen elinajanodote kasvaisi länsimaissa 125 -vuoteen 2070 -luvulle mennessä. Hurjimmissa visioissa jopa väitetään, että tiede löytäisi lopulta lääkkeen ikääntymisen pysäyttämiseen, ja että ensimmäinen tuhatvuotiaaksi elävä ihminen on jo syntynyt tällä vuosisadalla. Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta luemme, että ensimmäiset Aadamin jälkeläiset elivät parhaimmillaan jopa 969 vuotta. Oliko ihminen löytänyt keinon geneettiseen manipulointiin jo silloin? Jotkut kannattavat teoriaa, jonka mukaan vedenpaisumusta edeltänyt muinainen sivilisaatio olisi ollut teknologisesti paljon kehittyneempi kuin nykyinen sivilisaatiomme.
Mielenkiintoisesti Perusta löydetyt Ica-kivet, joista löytyy ensimmäinen maininta Jesuiitta-lähetystyöntekijän matkakertomuksista vuodelta 1535, kuvaa ihmisten ja dinosaurusten rinnakkaiselon ohella (kivet esittää jopa ihmisten kesyttämiä dinoja missä eräskin ratsastaa lentoliskolla kuin Avatar-elokuvan lohikäärmeillä ratsastavat na’vi heimot) keisarinlaikkausta; aivopuoliskojen siirtoa, sähkömagneettisen energian käyttöä, pyramideja, avaruusmatkailua, ihmisiä katsomassa tähtiin kiiikareilla, ja kaikkein järkyttävimmin, planeettamme karttaa sellaisena kuin se oli 13 miljoonaa vuotta sitten (evolutionistisen historian mukaan). Osa näistä kivistä on todettu olevan tosin paljon viimeaikaisempia väärennöksiä. Itselleni on hyvin vaikea uskoa siihen, että ihminen olisi kadottanut tuon kaiken teknologisen tiedon vedenpaisumuksen jälkeen ja taantunut luolamiehen tasolle.
Jos näin on todella käynyt, niin joku voisi esittää sellaisenkin teorian, että Harmageddon edustaa niin kertakaikkista joukkotuhoa, että ihmiskunta unohtaa ja kadottaa kaiken nykyisen ajan tieteellisen ymmärryksen ja sen sijaan, että miettisi kuinka rakentaa entistä tehokkaampia raketteja, palaamme paljon primitiivisimpiin energianlähteisiin ja viestintätekniikoihin, kuten tulentekoon kivien hankaamisella ja lähettämällä savumerkkejä tekstiviestien ja videopuhelujen sijasta. Tämä olisi minusta aika masentava tulevaisuuskuva mitä kieltäydyn uskomasta (ei niin, etteikö meidän yliteknologisessa ajassammekin olisi omat ongelmansa). Elon Musk on sanonut, että tulevaisuus näyttää hänelle hyvin masentavalta, ellei ihmisestä tule monilla planeetoilla asuvaa moniplanetaarista lajia. Tämä visio on ajanut häntä rakentamaan tämän päivän tehokkaimmat raketit, jotka ovat jo mullistaneet rakettiteknologian poistalla niiden aiemman kertakäyttöisyyden, mikä on tehnyt avaruusmatkailusta tähän asti hyvin kallista hupia.
Muskin SpaceX yhtiön valmistamat Falcon Heavy -raketit pystyvät laskeutumaan samaan tapaan kuin ne nousevat ilmaan. Yhtiö on sanonut pyrkivän käyttämään niitä ei vain ihmisen lähettämiseksi Marsiin ja vuodella 2023 suunnitellulle ensimmäiselle turistimatkalle kuun ympäri, mutta myös mannertenvälisiin kaupallisiin rakettilentoihin, joiden myötä matka mihin tahansa kaupunkiin maan päällä ei kestäisi enää puoltatuntia pidempään. Jotkut saattavat pitää Muskin visioita mielenvikaisen uneksijan utopioina, mutta raja hulluuden ja nerouden välillä on usein häilyvä. Historian suurimmat visionäärit ovat olleet usein niitä, jotka ovat uskaltaneet astua aikaansa edelle, ajatella laatikon ulkopuolelta ja unelmoida maailmasta mitä heidän aikalaisena pitivät saavuttamattomana harhanäkynä. Mutta kristittynä minua kiinnostaa nyt se, että tukeeko Raamatun profetia Muskin visioita moniplanetaarisesta tulevaisuudesta. Raamatussa on muutamia kohtia, jotka kirjaimellisesti tulkiten näyttäisi viittaavan nykyisen maailman avaruusaikaan.
Danielin kirjan kahdeksannen luvun Antikristus-profetia sanoo hänen valtansa nousevan (Septuagintan käännöksessä) ”taivaan tähtiin asti, ja taivaan tähden murskasivat hänet maahan ja tallasivat häntä.” Toiset käännökset käyttävät ilmaisua ”taivaan sotajoukko”, mutta Pulpit-raamattukommentaari sanoo: ”Moses Stuart pitäisi sotajoukkoa pappeina ja tähtiä opettajina. Sarvi kasvaa ja kasvaa Danielin silmien edessä, kunnes se näyttää saavuttavan taivaan tähdet, se on taivaan sotajoukko. Mitä sitten on tarkoitettu tähdillä, meidän tulee katsoa muualle selitystä varten. Onko meillä mitään oikeutta katsoa ’taivaan sotajoukon’ merkitsevän Jumalan kansaa? Fraasi ’taivaan sotajoukko’ ilmenee muualla Kirjoituksissa lähes 20 kertaa eikä se tarkoita mitään muuta kuin tähtiä tai enkeleitä.” Tuohon aikaan tähdiksi kutsuttiin myös planeettoja kuten Mars ja Venus ja tämän termin alle lukeutuu myös asteroidit, komeetat, metorit, ym. ”harhailevat tähdet” (Juuda 1:13).
Eli kirjaimellisesti tulkiten Antikristuksen vallan tulisi ulottua lopulta taivaan tähtien tai planeettojen tasolle. Onko sattumaa, että Prinssi Charles vihittiin Walesin Prinssiksi samassa kuussa kun ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun pinnalle heinäkuussa 1969? Mutta kuu ei ole tähti. Viittaako tämä profetia siihen, että ihminen iskee valloituspaalunsa Marsiin ennen kuin Jeesus palaa maanpäälle? Olemmehan jo jättäneet jälkemme punaiselle planeetalle Mars-mönkijöiden kuten Spirit:in ja Curiosity:n kautta. Mutta jos Antikristus valloittaa Marsin, planeetan joka on nimettu roomalaisen sodan jumalan mukaan, niin valloittaako Jeesuksen pyhät tuhatvuotisen valtakunnan aikana Venuksen, planeetan joka on nimetty roomalaisen rakkauden jumalattaren mukaan? Tähän voisi viitata seuraava kohta Ilmestyskirjassa:
Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita… ja minä annan hänelle kointähden. – Ilm. 2:26-28
Kointähti tai aamuntähti tarkoittaa Raamatussa planeetta Venusta. Joku nyt protestoi, että tulkitsen profetioita aivan liian kirjaimellisesti. Jeesushan sanoo Ilmestyskirjassa, että ”Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti” (Ilm. 22:16) Kointähti assosioidaan Jesajan kirjassa myös Luciferiin – nimi ”Lucifer johdetaan Jes. 14:12:nen latinankielisestä käännöksestä – , joka haluaa olla kaikessa Kristuksen vertainen: ”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!” (Jes. 14:12). On muuten mielenkiintoista, että Prinssi Charles käyttää sivuilla 114-118 paljon aikaa Venuksen kiertoradan kuvailuun ja sanoo sen piirtävän taivaalle viisisakaraisen tähden tai pentagrammin. Pentagrammi on tietysti nykypäivän satanistien ja wicca-noitien yleisin tunnus. Manly P. Hall, 33. asteen vapaamuurari, kutsui sitä ”Paholaisen jalanjäljeksi”.
Ilmestyskirjassa tähdet symboloivat enkeleitä (Ilm. 1:20, 12:4). Danielin kirjassa myös Jeesuksen pyhät rinnastetaan tähtiin: ”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.” (Dan. 12:3) Olen siis hyvin tietoinen tähtien metaforisesta kuvastosta. Mutta tämä ei takoita sitä, etteikö niille voisi antaa myös kirjaimellista merkitystä. Esimerkiksi Ilmestyskirjassa tähtien putoaminen maahan ei tarkoita vain jotain vertauskuvallista tapahtumaa enkelien syöksemisestä maahan. Ilmestyskirjan 12. luku sanoo, että Saatana ”pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle.” Tämä viittaa tietysti enkeleihin, joista Saatanan lankeemus sai puolelleen kolmasosan ja taivaassa syttyvä sota pudottaa ne kaikki maanpäälle yhdessä Saatanan kanssa (ks. jakeet 7-12). Asiayhteys viittaa tuon tapahtuvan vihan ajan viimeisen kolmen ja puolen vuoden edellä.
Mutta luvuissa 8 – 9 viitataan myös taivaasta maanpäälle putoavaan tähteen tai palavaan vuoreen. Tässä on ilmeinen viittaus asteroidiin, joka törmää yhteen maan kiertoradan kanssa. Jokainen science-fiction filmejä katsonut tietää maan ilmakehään saapuvan asteroidin muistuttavan kuin suurta palavaa vuorta. Tähdet viittaavat siis kirjaimellisiin taivaankiertolaisiin kuin myös niiden hengellisiin ja vertauskuvallisiin vastineisiin. Asteroidin yhteentörmäyksellä on myös hengellinen merkitys sillä se kuvastaa Luciferin lankeemusta: ”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ’Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'”
Taivaiden voimat järkkyvät, koska ihminen haluaa olla ylpeydessään Jumalan vertainen noustakseen ”taivaaseen korkeammalle Jumalan tähtiä”. Mutta Jumala sanoo: ”Vaikka tekisit pesäsi korkealle niinkuin kotka ja vaikka sen sija olisi tähtien välissä, minä syöksen sinut sieltä alas, sanoo Herra.” (Oba. 1:4) Tämän syntiinlangenneen ja turmeltuneen maailmanajan päätyttyä, pyhät ottavat vallan yhdessä Kristuksen kanssa (Ilm. 20:4), ja ”sille joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita… ja minä annan hänelle kointähden.” (Ilm. 2:26-28) Viittaako tämä siihen, että tuhatvuotisen valtakunnan aikana nousee uusi kiinnostus avaruutta ja sen tutkimusta kohtaan? Mutta sen sijaan, että ihminen kolonisoisi Marsin, ihminen nouseekin Venuksen valloittajaksi ja tekee siitä itselleen Maa 2.0:n tulevien sukupolvien uudisasutusta varten. Tämä on täysin mahdollista tieteen viimeisimpien löytöjen valossa mitä aion avata enemmän kirjoitukseni lopussa.
Planeettojen kolonisointi ja ilmastonmuokkaus
Aurinkokuntamme lähinaapuriplaneettojen ilmastonmuokkaus ja maankaltaistaminen on nyt kiivas puheenaihe teoreettisen tieteen keskuudessa. Kun törmäsin itse tähän käsitteeseen muutama vuosi takaperin, pidin sitä spekulatiivisen tieteen mielipuolisen suuruudenhulluuden malliesimerkkinä. Tänään en ajattele enää samoin. Jos joku olisi nimittäin ehdottanut minulle 1500 -luvulla pelkkää teoreettista ajatusta ihmisen lähettämisestä kuuhun, niin olisin pitä tuota henkilöä aivan yhtä kahelina. 1500 -luvulla jo maapallon kiertämistä purjeveneillä pidettiin suurena tieteellisenä ihmeenä (mitä se todella oli), mutta idea tulevaisuudesta missä ihminen matkustaa mantereelta toiseen lentämällä ja lähettää raketeilla ihmisiä avaruuden painottomuuteen, olisi kuulostanut minulle jonkin pahasti sairaan potilaan houreilta. Tunnettiinhan raketit 1500 -luvulla jo kiinalaisten ilotulitteiden muodossa, mutta että sama keksintö nostaisi ihmisen myös Maan painovoiman yläpuolelle. Ilman Galileita, Newtonia, ym. painovoimatieteen pioneereja mikään tästä ei olisi voinut tulla tietenkään toteen.
Ferdinand Magellanin ensimmäinen maailmanympärysmatka kesti häneltä kolme vuotta. Nykyään maa voidaan kiertää reilussa parissa vuorokaudessa kaupallisella matkustuslentokoneella, ja jos Elon Muskin mannertenväliset rakettilennot tulee koskaan toteen, niin maan kiertämiseen ei mene enää kuin tunti tai jotain sinne päin. Tämä huikea muutos matkustamisemme nopeudessa on tapahtunut vain 500 vuodessa. Kuinka paljon matkustamisemme sitten nopeutuukaan vuoteen 2500 mennessä? Jo nyt spekuloidaan, että valjastamalla käyttöömme ydinfuusion ”voimme luoda avaruustyöntövoiman järjestelmät, jotka ovat satojatuhansia kertoja nopeammat kuin parhaat mahdolliset kemialliset rakettikoneet. Sellaisella teknologialla tähdet olisivat ulottuvissamme.” (Robert Zubrin, Merchants of Despair, s. 149) Mutta ennen kuin harhailemme näin pitkälle, niin jo matkailu oman aurinkokuntamme sisällä kestää meidän nykyisellä teknologiallamme kuukausista vuosiin.
Avaruusluotain New Horizon:in matka maasta Plutoon, aurinkokuntamme kaukaisimpaan planeettaan, vei lähes kymmenen vuotta. Matka Marsiin kestää noin kymmenen kuukautta, mutta teoriassa se voitaisiin saavuttaa jo 40 päivässä silloin kun Maa ja Mars osuvat kiertoradoillaan lähimmiksi toisiaan. Joka tapauksessa, teknologian kehitys ja uusien entistä tehokkaampien energiamuotojen kuten fuusivoiman valjastaminen saattaisi lyhentää matkamme Marsiin tulevaisuudessa vain muutamaan päivään tai jopa muutamaan tuntiin. Tällainen nopeus mahdollistaisi myös kaupalliset turistilennot Marsiin, jossa asiakkaat voisivat vierailla elämää ylläpitävien biosfäärien sisällä eli eräänlaisten suurten kasvihuoneiden missä kasvit tuottavat fontosynteesin kautta syntyvän hapen mitä ihminen tarvitsee voidakseen hengittää Marsin pinnalla. Näissä biosfääreissä turistit voisivat ihailla Marsin taivaan sinertävää auringonlaskua ja -nousua. Tietenkin ne tulisi lämmittää hyvin sillä Marsin pintalämpötila saattaa pudota yöllä päiväntasaajankin seudulla -73 Celsius asteeseen vaikka keskipäivällä lämpötila nousee jo yli 20 asteen t-paitakeliksi (kesäaikaan).
Marsin pinnalla voisi ottaa aurinkoa ihan mukavissa keleissä, kunhan vain muistaa ottaa happinaamarin mukaan aurinkorannalle (tai entisille rannoille). Tämä tosin altistaisi sinut auringon vaaralliselle säteilylle, koska Marsissa toisin kuin Maalla ei ole säteilyltä suojaavaa magneettikenttää. Tämän ongelman uskotaan torppaavan kokonaan Marsin valloitushaaveet vaikka Euroopan avaruusjärjestö ESA etsii siihen ratkaisua hiukkaskiihdyttimen avulla. Toinen ongelma on Marsin satakertaa Maata heikompi ilmanpaine, mistä syystä kävely sen pinnalla ilman oikein suunniteltua avaruuspukua saisi veresi kiehumaan ja tappaisi sinut jo muutamien sekunttien sisällä (unohda siis haaveet marsilaisesta rusketuksesta). Venus on jopa vieläkin epäystävällisempi paikka ihmisasutukselle. Biosfääreistä ei ole paljoa hyötyä sen pinnalla missä on 462 Celsius asteen jatkuva uuni päällä. Venus on aurinkokuntamme kuumin planeetta ollen jopa kuumempi kuin Merkurius, joka on lähempänä aurinkoa. Tämä selittyy sillä, että Venuksella on hyvin tiivis pääosin hiilidioksidista koostuva ilmakehä, joka eristää auringon lämpöenergian sen sisään aiheuttaen voimakkaan kasvihuoneilmiön.
Vielä 1900 -luvun alussa Marsissa uskottiin olevan älyllisten olentojen rakentamia kanavia (jotka olivat todellisuudessa kuivuneita jokiuomia), ja Venuksella uskottiin olevan maankaltainen leuto ilmasto, joka mahdollista elämän löytymisen sieltä. Tieteen kehitys osoitti tämän kaiken ylioptimistisiksi harhakuviksi. Kaksi lähintä naapuriplaneettaamme ovat elämälle hyvin vihamielisiä, koska Jumala ei luonut elämää varten kuin yhden planeetan, meidän oman Maa-planeettamme. En sulje automaattisesti pois sitäkään mahdollisuutta, että löytäisimme yksinkertaista mikrobi elämää myös muilta planeetoilta (mikrobien tiedetään viihtyvän hyvin ankarissakin olosuhteissa) tai että jossakin maailmankaikkeuden toisen aurinkokunnan eksoplaneetoilla, jotka kiertävät emotähteään samalla etäisyydellä kuin Maa, olisi jokin Maan-kaltainen kaunis sinivihreä planeetta, mikä tukisi jonkin sortin älykästä elämää sen pinnalla.
Maailmankaikkeus on osoittautunut olevan paljon kiehtovampi kokonaisuus kuin 1500 -luvun aristoteelisen maailmankuvan kannattajat sen kuvittelivat. Maa ei ole koko universumin keskipiste eikä se ole ainutlaatuinen siinä suhteessa, että tiede on löytänyt jo useita muita emotähteään oikealla etäisyydellä kiertäviä eksoplaneettoja vaikka millään niistä ei tiedetä olevan vielä elämää. Toki Jumala on niin suuri, ja täynnä arvoituksia, etteikö Hän voisi luoda elämää tuntemamme universumin muihinkin nurkkiin. Raamatusta tällaiseen ajatukseen on vain vaikea löytää mitään vahvistusta. Myös oma aurinkokuntamme on täynnä salaisuuksia, jotka ovat yhä tutkimatta. Vaikka Marsissa tai muilla aurinkokuntamme planeetoilla ei olisi minkään sortin elämää, niin tämä ei ole ainoa syy siihen miksi meidän tulisi valloittaa ne. Mainitsin jo edellä kuinka ihminen luotiin luomakunnan hallitsijaksi, joka kruunattiin järjellä ja kyvyllä tutkia, ymmärtää ja jäljentää Jumalan luomistöiden ihmeitä Jumalan nimen kunniaksi ja ihmiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Ihmiselle on annettu luontainen tarve tunkeutua luomakunnan tutkimattomille seuduille ja tutkia niiden ympäristöä ja eliöstöä.
Tämä tarve ei ole rajoittunut vain Maahan, sillä ihminen on halunnut tutkia ja ymmärtää myös taivaiden järjestystä aina siitä lähtien kun hänet pantiin hallitsemaan maata. Ulkoavaruutta on kutsuttu usein ”ihmisen viimeiseksi rajaseuduksi”. Tästä syystä näen avaruustutkimuksen vain luonnollisena jatkumona sille oikeudelle, jonka Jumala antoi ihmiselle jo Eedenin Paratiisissa. Mutta palatkaamme takaisin kysymykseen siitä voiko ihminen maankaltaistaa lähinaapuriplaneettamme. Aivan kuin Marsin suhteen, Venuksen maankaltaistamiseen on ehdotettu useita erilaisia ratkaisuja. Totta puhuen useimmat niistä vaikuttavat melko mahdottomilta toteuttaa minkään lyhyen aikataulun sisällä mikäli tuhat vuottakin määritellään lyhyeksi aikatauluksi. Kokonaisen planeetan ilmastonmuokkaus olisi niin suuri prosessi, että se veisi vähintäänkin vuosituhansia, jos se olisi alun alkaenkaan mahdollista. Marsin kohdalla tämä olisi jonkin verran helpompaa kuin Venuksen. Joku voisi kysyä, että miten planeettojen ilmastoa ylipäätään muokataan?
Kasvihuoneilmiö
Emme voi siirtää planeeettoja niiden kiertoradaltaan. Emme voi kääntää myöskään ”auringon termostaattia”, niin että Mars saisi enemmän lämpöä tai että Venus saisi vähemmän lämpöä. Newton oli oikeassa: ”Ateismi on niin järjetöntä. Kun katson aurinkokuntaa, näen maan oikealla etäisyydellä auringosta saadakseen oikean määrän lämpöä ja valoa. Tämä ei tapahtunut sattumalta.” Mutta maan oikeaan lämpötilaan vaikuttaa myös lukuisat muut tekijät, ei vain sen oikea etäisyys auringosta, mitä ei tunnettu vielä Newtonin aikana. Tässä esimerkiksi maan kasvihuoneilmiö näyttelee keskeistä osaa. Seuraavan kerran kun joku puhuu sinulle kasvihuoneilmiöstä viittauksena ihmisen teollisen aktiviteetin kiihdyttämään ilmaston lämpenemiseen, niin muista että ilman kasvihuoneilmiötä mikään elämä ei voisi säilyä tällä planeetalla.
Meillä on luonnollinen kasvihuoneilmasto, mikä tarkoittaa sitä että maan kasvihuonekaasut, joista enemmistö on vesihöyryä, varastoi auringosta tulevan lämpöenergian maan ilmakehän sisälle, niin ettei se pääse karkaamaan avaruuteen. Ilman tätä systeemiä maan keskilämpötila olisi 20-30 Celsius astetta kylmempi eli vettä ei voisi esiintyä laajalti nestemäisenä eikä siten myöskään mitään elämää. Marsissa on niin ohut ilmakehä, että vaikka se kiertäisi aurinkoa samalla etäisyydellä kuin maa, sen ilmasto olisi paljon kylmempi. Toisaalta myöskään Venuksen ilmasto ei viilentyisi paljoa jos se siirtyisi maan kieroradalle kauemmaksi auringosta. Venuksen pintalämpötila on nimittäin satoja asteita kuumempi kuin sen pitäisi olla suhteessa sen etäisyyteeen auringosta. Tämä johtuu siitä, että Venuksella on niin sanottu karkaava kasvihuoneilmasto. Sekä Marsilla että Venuksella uskotaan olleen aikoinaan paljon elämelle ystävällisempi maankaltainen leuto ilmasto ja jopa juoksevaa vettä merien, järvien ja jokien muodossa (Marsin pinnalla on nähtävissä kuivuneiden jokien ja järvien piirtämät selvät uurteet).
Mikäli Venus olisi ollut jossain kohtaa historiassaan paljon vetisempi planeetta, niin tuo vetisyys ei olisi kestänyt kauan, koska planeetan läheisyys aurinkoon nähden teki siitä liian kuuman, saaden aikaan vesien höyrystymisen planeetan ilmakehään. Koska vesihöyry on planeettaa lämmittävä kasvihuonekaasu, tämä johtaa itse itseään kiihdyttävään luonnolliseen ja yhä pahenevaan lämpenemiseen, joka tunnetaan nimellä karkaava kasvihuoneilmiö. Vaikka kasvihuoneilmiön riistäytyminen käsistä oli todellinen ongelma planeetoilla kuten Venus, on naurettavaa verrata Venuksen ilmastoa Maan ilmastoon. LiveScience.com kertoo kuinka edesmennyt ateistifyysikko Stephen Hawking sanoi BBC:n haastattelussa heinäkuussa 2017 viitaten Presidentti Trumpin päätökseen vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta: ”Olemme lähellä käännekohtaa missä globaali lämpeneminen tulee peruuttamattomaksi. Trumpin toimet voivat työntää maan kuilun partaalle, tullen kuin Venukseksi 250 Celsius asteen lämpötilalla ja rikkihapposateilla.”
Vaikka yksikään ilmastoskeptikko ei kiellä sitä, etteikö teollisuuspäästöissä vapautuva hiilidioksidi olisi planeettaamme lämmittävä kasevihuonekaasu, niin tiedeyhteisön erimielisyys koskee sitä kuinka paljon lämpeneminen on teollisuuspäästöjen hiilidioksidin vaikutusta ja kuinka paljon siitä johtuu muista luonnollisista tekijöistä. Tiedemiehet ovat erimieltä myös siitä onko tämä lämpeneminen katastrofaalista vai positiivinen asia ja kuinka paljon se on ihmisen ennustettavissa ja hallittavissa. Venus on 40 miljoonaa kilometriä lähempänä aurinkoa kuin maa. Lisäksi 96,5% sen ilmakehästä koostuu hiilidioksidista, kun taas maalla hiilidioksidin osuus on vain 0,0385%. Ja tästäkin määrästä vain 5 prosenttia on ihmisen lisäämää hiilidioksidia maan ilmakehään. Tämän 5% lisäyksen väitetään häiritsevän maan luonnollista hiilidioksiditasapainoa, ja olevan syypää planeetan lämpenemiseen, vaikka tulivuoristakin purkautuu ilmakehään yhtä paljon hiilidioksidia mitä ihminen saa aikaan teollisella toiminnallaan.
Mutta jos sitten hyväksymmekin hallitsevan ilmastotieteen oletuksen ihmisestä ilmastonmuutoksen perimmäisenä kiihdyttäjänä, niin USA:n pysyminen Pariisin ilmastosopimuksen sitoumuksissa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi olisi madaltanut lämpötilaa vuosisadan loppuun mennessä vain 0,025 Celsius astetta eli hidastanut gobaalia lämpenemistä vain kahdeksalla kuukaudella (YK:n omien ennustusten mukaan). Sopimuksen noudattamisen hinta olisi maksanut USA:n taloudelle joka vuosi 1-2 biljoonaa. Eli 0,025 astetta alhaisemmasta lämpötilasta USA olisi joutunut maksamaan vuosisadan loppuun mennessä 100 biljoonan dollarin kulut. Jos USA käyttäisi samat kulut ilmaston viilentämisen sijasta oman valtionvelkansa lyhentämiseen, nykyinen 21 biljoonan dollarin velka olisi maksettu pois jo seuraavan 10-20 vuoden sisällä.
Meille luodaan kuitenkin järjettömiä uhkakuvia Venukseksi muuttuvasta Maasta, joka kiehuu pian yli 200 -asteisessa helvetissä, ellei ihminen pysäytä ilmastonmuutosta kiihdyttävää teollista toimintaansa. Jopa ihmisperäiseen ilmastonmuutokseen uskovat tiedemiehet tyrmäsivät Hawkingin väitteet täytenä hölynpölynä. Esimerkiksi Colin Goldblatt, Victorian Yliopistosta Brittiläisestä Columbiasta, sanoi että Venuksen kaltaisen karkaavan kasvihuoneilmiön käynnistymiseen tarvittaisiin kymmenkertainen määrä niistä päästöistä mitä ihminen vapauttaisi ilmastoon polttamalla maan kaikki hiili-, öljy- ja kaasuvarat. Joku voisi sanoa, että myös Ilmestyskirja ennustaa karkaavan kasvihuoneilmiön: ”Ja neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella. Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa.” (Ilm. 16:8-10)
Pahentaakseen tätä painajaismaista näkymää entisestään, jotkut ovat yhdistäneet sen Jesaja 30:26:een: ”Ja kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, oleva niinkuin seitsemän päivän valo, sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa vammat ja parantaa siihen isketyt haavat.” Jos auringon valo- ja lämpöenergia kasvaisi todella seitsenkertaiseksi, niin silloin maan pinnan keskilämpötila kasvaisi sen nykyisestä 14,6 asteesta 102,2 asteeseen. Päintasaajan seudun lämpötila nousisi 217 asteeseen eikä Siperiaankaan pääsisi pakoon maapallon paahtavia helteitä. Tämä ainakin käynnistäisi napajäätiköiden sulamisen ja karkaavan kasvihuoneilmiön missä merien vedet höyrystyisivät ilmakehään kiihdyttäeän entisestään maan lämpenemistä. On selvää, ettei mikään elämä voisi selviytyä elossa tällaisesta ilmastonmuutoksesta. Ilmestyskirjan mukaan ihmiset purevat kielensä rikki tuskissaan, mutta tämä helle ei silti tapa heitä. Jesajan profetia antaisi ymmärtää, että kuun ja auringonvalon kirkastumisella tarkoitetaan jotain positiivista ja valoisaa asiaa. Se voi olla vertauskuvallinen ilmaisu tulevan maailmanajan kirkkaudesta verrattuna nykyisen maailmanajan pimeyteen.
Marsin maankaltaistaminen
On ymmärrettävä, että nykyisellä ilmastohysterialla maailman kansoja valmistellaan hyväksymään koko maailmantaloutta ja jokaisen ihmisen energiankulutusta kontrolloiva tukahduttava maailmanhallitus. Ilmestyskirjan tuomioissa on taas kyse luonnonolojen väliaikaisista poikkeavaisuuksista, joiden Jumala sallii piinata maanpäällä eläviä jotta he tekisivät parannuksen synneistään ja kääntyisivät vielä maailmankaikkeuden Luojan ja ihmiskunnan ainoan Lunastajan puoleen. Mutta palatakseni kysymykseen siitä miten ihminen voisi muokata naapuriplaneettojensa ilmastoa, niin tämä voitaisiin saavuttaa vain niiden kasvihuoneilmiön (myös Marsissa ja Venuksessa on luonnollinen kasvihuoneilmiö) keinotekoisella voimistamisella tai heikentämisellä. Marsin etuutena on se, että se on maan ohella ainoa planeetta, joka sijaitsee aurinkokuntamme elinkelpoisella vyöhykkeellä eli kiertoradalla, mikä ei ole liian kaukana tai lähellä aurinkoa, jotta sen pinnalla voisi esiintyä vettä nestemäisessä muodossa. Marsissa on paljon vettä, mutta suurin osa siitä on jäätyneenä napaseuduilla tai sen pinnan alla. Marsin etelänavalla arvellaan olevan niin paljon vettä, että sulaneena se peittäisi koko planeetan 5-11 metriä syvän meren alle. Marsin maaperä ja ilmakehä sisältää lisäksi monia elämälle ratkaisevia pääelementtejä, kuten rikkiä, typpeä, vetyä happea, fosforia ja hiiltä.
Marsissa on tällä hetkellä liian alhainen ilmanpaine mahdollistaakseen juoksevan veden olemassaolon edes oikeissa lämpöolosuhteissa. Jokiuomien, järvien ja merien syvänteiden kaltaiset painaumat planeetan pinnalla näyttävät viittaavan kuitenkin siihen, että Mars olisi ollut joskus paljon lämpimämpi ja geologisesti aktiivisempi mahdollistaessaan juoksevan veden olemassaolon. Tämä tarkoittaa, että Marsilla oli tuolloin paljon tiheämpi maankaltainen ilmakehä. Sen katoamista edisti osaltaan planeetan pieni koko, magneettikentän puuttuminen ja heikko painovoima. Marsin maankaltaistamiseen tähtäävä idea lähtee siis siitä periaatteesta, että teoriassa ihminen voisi rakentaa uudestaan Marsin varhaisen maankaltaisen ympäristön ymmärtämällä planetaarista tiedettä siitä mikä tekee planeetoista elinkelpoisen. Näillä lähtökohdilla Marsin ilmaston maankaltaistamiseen vaadittu prosessi voitaisiin käynnistää vain kahdella elämän peruselementillä, vedellä ja hiilidioksidilla, joita kumpaakin Marsissa on runsaasti.
Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaisi sitä, että Marsin navoilla olevat jäätyneet vesi- ja hiilidioksidikertymät tulisi saada haihdutettua planeetan ilmakehään, mikä käynnistäisi luonnollisen kasvihuoneilmiön ja tekisi Marsin ilmakehästä vähitellen tiheämmän ja sitä myötä lämpimämmän. Marsin ilmaston lämmetessä sen ilmanpaine tulisi myös normaaliksi ja mahdollistaisi lopulta juoksevan veden virtaamisen sen muinaisiin joki- ja merisyvänteisiin. Tämän prosessin käynnistäminen edellyttäisi ensin kasvihuonekaasujen keinotekoista lisäämistä Marsin ilmakehään. Eli kun Maassa pyrimme vähentämään planeettaa lämmittävien kasvihuonekaasujen kuten hiilidioksidipäästöjen lisääntymistä Maan ilmakehässä, niin Marsissa pyrkisimme täysin vastakkaiseen lopputulokseen. Ongelma on vain siinä, että tiedemiehet eivät ole yksimielisiä edes siitä kuinka paljon ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat todella vastuussa viimeisen 150 vuoden aikaisesta maan ilmaston lämpenemisestä.
NASA:n mukaan maan keskimääräinen globaali lämpötila olisi noussut 0,8 celsius astetta sitten vuoden 1880. Marsissa taas keskimääräistä pintalämpötilaa tulisi nostaa useilla kymmenillä celsiusasteilla, jotta luonnollinen kasvihuoneilmiö voisi käynnistyä. Tämä vaatisi ainakin kymmenkertaista määrää niistä hiilidioksidipäästöistä mitä fossiilinen polttoaineteollisuutemme on luovuttanut maan ilmakehään viimeisen 150 vuoden aikana. Siihen vaaditun teollisen infrastruktuurin rakentaminen vaatisi tuhansia vuosia. Sittenkin on hyvin epävarmaa auttaisiko se lämmittämään Marsin ilmakehää, koska planeettojen ilmastoon vaikuttaa monet eri tekijät muodostaen hyvin kompleksin systeemin mitä ihminen ei vieläkään täysin ymmärrä. Teoriassa kaikki kuulostaa myös paljon helpommalta ja yksinkertaisemmalta mitä se on todella käytännössä. Mutta teorian tasolla on laskettu, että jo sadan vuoden jälkeen siitä kun olemme lämmittäneet Marsin ilmastoa superkasvihuonekaasuilla kuten rikillä ja fluorilla (joita on jo Marsin maaperässä), jotka vangitsevat lämpöenergiaa tuhansia kertoja voimakkaammin kuin hiilidioksidi, Marsin taivas olisi jo sininen sen tiheentyneen ilmakehän ansiosta.
Tiheämmän ilmakehän ansiosta planeetta alkaisi lämmetä ja käynnistäisi Marsin navoille jäätyneen veden sulamisen, joka virtaisi sen muinaisiin joki- ja merialueisiin. Lämpötilojen ollessa korkeammat vesi alkaisi haihtua meristä ja muodostuisi Marsin taivaalle pilviksi, jotka tiivistyessään sataisi maahan, lämpillä alueilla vetenä ja kylmillä alueilla lumena. Tässä kohtaa Mars alkaisi muistuttaa avaruudesta katsoen jo Maan marmorikuulaa. Vaikka olosuhteet olisivat jo suhteellisen miellyttävät eikä ihminen tarvitsisi enää avaruuspukua kävelläkseen Marsin pinnalla, ihminen ei voisi edelleenkään hengittää Marsin ilmastoa, joka koostuu yli 95 prosenttisesti hiilidioksidista. Jotta planeetalla voisi olla riittävästi happea, se tulisi saada kasvamaan vihreitä kasveja. Marsilaisen ilmaston suuresta hiilidioksidipitoisuudesta olisi tietysti hyötyä kasvien kasvamiseen, koska vedyn ja hapen eli veden ohella hiilidioksidi on kasvien pääasiallista ravintoa. Ongelma on vain siinä, ettei Marsin kuivassa maaperässä ole ehkä tarvittavia kemikaalisia ravinteita edellytyksenä kasvien kasvamiseen.
Koska maaperässä olevien mikrobien toiminta on myös ratkaisevaa kasvien ravinteiden saannille ja niiden sietokyvylle kestää rajujakin ilmastonvaihteluita, mikrobielämän löytyminen Marsin maaperästä voi olla lopulta ratkaisevaa sen kannalta voimmeko tehdä siitä vihreää planeettaa. Tiedämme jo mikrobien selviytyvän äärimmäisen ankarissa ja elämälle vihamielisissä olosuhteissa maanpäällä. Miksi sitten emme odottaisi niiden selviytyvän Marsin kuivassa ja kylmässä ympäristössä? Mikrobielämän löytyminen maailmankaikkeudesta ei olisi vahvistuksena evolutionistien eri teorioille elämän synnystä maailmankaikkeuden alkuaikoina, sillä Jumala on voinut luoda mikrobielämää Marsiin juuri sitä varten, että ihminen voisi kolonisoida ja herättää kuolleen planeetan jonakin päivänä henkiin. Marsin muuttumisen jäisestä erämaasta lämpimäksi ja reheväksi paratiisiksi on arveltu vievän aikaa 100 000 vuotta, joten ihan lyhyen ajan tehtävästi ei Marsin maankaltaistamisessa olisi kyse. Ilmailuteollisuuden insinööri Robert Zubrin kuitenkin muistuttaa:
Olemme 1900 -luvun mielen asemassa yrittäen ratkaista 2100 -luvun ongelmaa. 200 vuoden päästä tästä he sanovat: ”Vau, nämä ihmiset elivät 1900 -luvun toisella puoliskolla ja puhuivat Marsin maankaltaistamisesta. Kuinka ennaltanäkevää. Mutta sen tekeminen fluoratun hiilivedyn kaasuilla ja vihreillä kasveilla. Kuinka 1900 -lukua.”
Venuksen asuttaminen
Tulevaisuuden marsilaiset saattaisivat olla siis lähtöisin meidän omasta Maastamme. Mutta entäpä vaihtoehtoinen tulevaisuuden skenaario missä ihminen asuttaisikin Marsin sijasta Venuksen? Edellä mainittu Ilm. 2:28 näyttäisi puhuvan enemmän tämän skenaarion puolesta. Mutta kuinka ihminen voisi asuttaa aurinkokunnan kuumimman planeetan, jonka pintalämpötila on 462 celsiusastetta? Toimisimmeko sanoin kuin Marsissa mutta ainoastaan käänteisesti? Eli planeetan kasvihuoneilmaston kiihdyttämisen sijasta pyrkisimme purkamaan sitä ohuentamalla Venuksen raskasta ilmakehää. Mutta tämä olisi jopa vieläkin vaikeampaa kuin Marsin ilmaston lämmittäminen. Yli neljä ja puolisataa asteisesta planetaarisesta uunista ei noin vain käännetä lämpöjä alas. Venuksen kuumuuden vuoksi sieltä on haihtunut kaikki vesi pois. Sen ilmankehän paine on 92 kertaa korkeampi kuin Maalla.
Venuksen päivä kestää pidempään kuin sen vuosi. Venus kiertää auringon 225 maanpäivän aikana, kun taas Venuksen kierto akselinsa ympäri kestää 243 maanpäivää. Sen pitkän päivän ja yön aikana Venuksen pinnalla ei nähdä juuri auringonnousuja- tai laskuja, sillä planeetan tiivis ilmakehä suodattaa 99 prosenttia sen ilmakehään saapuvasta valosta. Eli jatkuvan kuumuuden lisäksi Venuksella on punertavan oranssi taivas missä ei näy aurinkoa eikä tähtiä. Kuulostaa siis enemmän Helvetiltä kuin Paratiisilta. Mutta entä jos voisimme asuttaa Venuksen ilman, että muokkaamme sen ilmastoa? Mitä jos meidän fokuksemme onkin väärä tuijottaessamme planeetan pinnalle paahtavan troposfäärin sisään? Venuksen lämpötila nimittäin laskee huomattavasti ylöspäin noustaessa ja sen rikkihaposta koostuvien pilvien – jotka peittävät planeetan pinnan kokonaan näkyvistä – yläpuolella 50 kilometrin korkeudella maanpinnasta, Venuksella on 0 – 30 asteen lämpöinen maankaltainen ilmasto. Insinööri Geoffrey A. Landis, NASA:n Glenn:in tutkimuskeskuksesta, on sanonut:
Ongelma Venuksen kanssa on pelkästään se, että maataso on liian kaukana sen ilmastotasosta. Pilvien yläpuolisella tasolla Venus on Paratiisi-planeetta.
Tämä ei koske vain pilvien yläpuolista lämpötilaa, mutta myös sen ilmanpainetta ja suojaa kosmiselta säteilyltä, ollen aurinkokuntamme lähin vastine meidän Maamme ihanteellisille elinolosuhteille sen pinnalla. Ainoana puutteena vain se, ettei siellä olisi typestä ja hapesta koostuvaa hengitettävää ilmakehää. Mutta periaatteessa ihminen voisi ”kävellä Venuksen pilvien päällä” ilman erillistä paineistettua avaruuspukua. Hän tarvitsisi vain happinaamarin ja… jotain jalkojensa alle ettei hän putoaisi Venuksen 460 asteiselle pinnalle. Jotkut ovat ehdottaneet ääriolosuhteisiin valmistettujen robottien lähettämistä Venuksen pinnalle, jotka kaivaisivat 50 kilometrin korkeuteen yltävän keinotekoisen vuoren. Mutta on aivan järjetöntä edes ajatella, että 460 asteen kuumuudessa työskentelevät robotit tekisivät työtä otsassa hiessä (tuossa kuumuudessa robotitkin jo hikoilevat) kaivaakseen vuoren, jonka huippu ylettyy yli viisi kertaa Mount Everestiä korkeammalle.
Paljon toteuttamiskelpoisempi ehdotus on kuin suoraan jostain science-fiction elokuvasta: leijuvat kaupungit. Tällaisia on visioitu mm. Tähtien sota -elokuvissa ja Star Trek TV-sarjoissa. Star Trek ennusti 60 -luvulla monien tämän päivän keksintöjen ilmaantumisen, joten miksipä se ei voisi olla oikeassa myös leijuvien kaupunkien suhteen. Venuksen leijuvien kaupunkien idea perustuu siihen, että hengitettävän ilman puute ja painovoiman ongelma voitaisiin selättää yhdessä rakentamalla suuria ilmatiiviitä elinalueita, joiden sisäilma muodostuisi meidän Maamme ilmakehän hapen ja typen sekoituksesta. Tämä rakennelma ei putoaisi Venuksen pinnalle, vaan jäisi leijumaan pilvien yläpuolelle kuin heliumilla täytetyt säähavaintopallot, koska happi ja typpi on kevyempi kaasu kuin hiilidioksidi, mistä Venuksen ilmakehä muodostuu 96,5 prosenttisesti. Wikipedia selittää:
Kuten Geoffrey A. Landis on ehdottanut, helpoin planeetta (muu kuin Maa) leijuvien kaupunkien asettamiseksi näyttäisi tässä kohtaa olevan Venus. Koska paksu hiilidioksidipitoinen ilmakehä on 50% tihempää kuin ilma, hengitettävä ilma (21:79 happi-typpi sekoitus) on nostava kaasu tiheässä venusilaisessa ilmakehässä, muodostaen yli 60% nostovoiman siitä mitä heliumilla on Maassa. Seurauksena, pallo joka on täynnä hengitettävää ilmaa kantaisi itsensä ja ylimääräisen painon (sellaisen kuin siirtomaan) keskitaivaalla. Tämä tarkoittaa, että mikä tahansa suuri rakennelma joka on täytetty ilmalla leijuisi Venuksen hiilidioksidi ilmakehässä, ilman luonnollisen nostovoiman toimiessa rakennelman painoa itseään vastaan. 50 km korkeudessa venusilaisen pinnan yläpuolella, ympäristö on ”kaikkein maankaltaisin aurinkokunnassa” ilmanpaineen ollessa suunnillen 1 baari ja lämpötilan 0°C-50°C kantamalla.
Koska ei ole merkittävää ilmanpaineen eroa hengitettävän pallon sisällä ja ulkona, mikä tahansa repeymä aiheuttaisi kaasujen hajaantumisen normaalilla ilmastollisella sekoitusvauhdilla, antaen tarpeeksi aikaa korjata mikä tahansa sellainen vahinko. Lisäksi, ihmiset eivät tarvitsisi paineistettuja pukuja ollessaan ulkona, pelkästään hengitysilmaa ja suojaa happosateelta. Koska tällaiset siirtokunnat olisivat toteuttamiskelpoisia nykyisissä Venuksen olosuhteissa, tämä mahdollistaa dynaamisen lähestymisen kolonisaatioon sen sijaan, että vaatisi laaja-alaiset maankaltaistamis toimenpiteet ennakkoon. Päällimmäinen haaste olisi käyttää rakennelman ulkokerrokseen rikkihapolle vastustuskykyistä materiaalia; keramiikat tai metalli sulfaatit palvelisivat mahdollisesti tässä roolissa.
Tämä jättää hieman epäselväksi sen, että kuinka suurta painoa tällainen Venuksen ilmaa kevyemmällä typpi-happi kaasuseoksella täytetty rakennelma jaksaisi kannattaa. Voisiko se todella pitää kokonaisen kaupungin tai siirtokunnan ilmassa vajoamatta alaspäin? Ajatus leijuvista kaupungeista kuulostaa epäilemättä kiehtovalta ja futuristiselta scifi-näkymältä. Venuksen pilvien mukana ne kiertäisivät planeettaa neljä kertaa maanpäivän ajan, ollen myös parempi kuin paikalleen sidottu kaupunki missä yksi vuorokausi (päivä ja yö) kestäisi 243 maanpäivää. Venuksen pilvien yläpuolella arvellaan olevan kauniin sininen taivas, kuten Maalla. Kuvittele pilvien tasolla leijuva uusi maailma johon auringonvalo säteilisi kaksi kertaa kirkkaammin kuin Maahan. Kuvittele leijuvat kaupungit täynnä maan ulkopuolista elämää. Mutta miten varmistamme sen, ettei niiden asukkaat kuluta kaupunkien happea tyhjiin? Mistä saamme niihin lisää happea, kun Venuksen ilmakehässä ei ole happea? Fotosynteesissä kasvit muuttaa auringonvalon energian kemialliseksi energiaksi ja tuottaa vedestä ja hiilidioksidista happea ja sokeria. Maan kasvit ottavat hiilidioksidin ilmasta, joko organismien uloshengityksen kautta tai ulkoilman luonnollisesta noin 400 ppm:n hiilidioksidimäärästä. Hiilidioksidi koostuu hiilestä ja hapesta, kun taas vesi koostuu vedystä ja hapesta.
Nyt tiedemiehet ovat löytäneet keinon valmistaa happea ilman kasvien kautta tapahtuvaa fotosynteesiä. Vuonna 2014 Kalifornian Yliopiston tieteellinen ryhmäkunta onnistui hajottamaan hiilidioksidin hiileksi ja hapeksi kuumentamalla sitä laserilla. Jos samaa teknologiaa voidaan käyttää tulevaisuudessa hapen valmistamiseen, niin kasvien kasvattaminen ulkoavaruudessa ei olisi enää ainoa keino pitää yllä ihmisen jatkuvaa hapen saantia. Voisimme yksinkertaisesti kierrättää uloshengitysilmamme sisäänhengitysilmaksi hajottamalla siinä välissä hiilidioksidin takaisin hapeksi. Mutta myös kasveja voisi hyödyntää, koska Venuksen ilmakehästä suurinosa on hiilidioksidia. Eli kasveilta ei puuttuisi ainakaan valoa ja ravintoa jos ohjaisimme sen leijuvien kaupunkien kasvihuoneisiin. Kasvihuoneiden hapentäyteinen ilma ohjattaisiin taas yleisiin elintiloihin siirtokuntien happitasapainon säilyttämiseksi. Ongelmana olisi ainoastaan se, että kasvit tarvitsevat fotosynteesiin myös vettä ja sitä on vain hyvin minimaalisesti Venuksen rikkipitoisissa pilvissä. Ylipäätään ilman juomakelpoista vettä Venuksen leijuvat siirtokunnat jäisivät pelkän haaveen tasolle. Suurten väsimäärien kuljetus Maasta Venukseen olisi hyvin kallis ja aikaavievä prosessi. Mutta ehkä tulevaisuus tuo mukanaan ratkaisun tähänkin ongelmaan.
Johtopäätös
Jos katsomme sivilisaation tieteellisen ja teknologisen kehityksen historiaa linjana, joka nousee ensin tasaisesti ylöspäin mutta jossain kohtaa tuo käyrä alkaa voimistua yhä äkkijyrkempään ja pystysuorempaan suuntaan muodostaen eksponentiaalisen kasvun, niin ei ole vaikea tulla siihen lopputulokseen, että avaruusmatkailu on tuonut ihmiskunnan uuden aikakauden kynnykselle, niin että 500 sadan vuoden päästä Neil Armstrongin ensimmäistä askelta Kuun pinnalla heinäkuussa 1969 pidetään yhtä käänteentekevänä asiana historiassa kuin meidän sukupolvemme pitää Kristoffer Kolumbuksen ensimmäistä purjehdusta Amerikan mantereelle. Minusta on hyvin loogista ajatella, että tulevaisuuden ihminen muodostaisi uudisasutuksia naapuriplaneettojemme pinnalle tai niiden ilmakehään ja käynnistäisi prosessit niiden vihamielisen ilmaston muokkaamiseen elämälle suopeammaksi.
Voihan olla, että ajattelen näin koska olen luontainen romantikko. Elon Muskin tapaan minua masentaisi tulevaisuus missä ihminen ja aika pysähtyy paikalleen. Meidän tulisi haaveilla ja tavoitella jatkuvasti jotain suurempaa eikä tyytyä asioiden vallitsevaan nykytilaan. Meidän tulisi katsoa aina eteenpäin, eikä taaksepäin. Ei niin etteikö myös menneisyytemme tunteminen ja siitä oppinen ole olennainen osa ihmisyyttämme. Mutta emme voi jäädä menneeseen kiinni ja olla menneisyytemme vankeja, niin että se rajoittaa meitä näkemästä uusia mahdollisuuksia ja uusia näkökulmia. Tämä koskee yhtä hyvin niin yksilöitä kuin ihmislajia kollektiivisena kokonaisuutena. Ehkä Venus on tästä hyvä metafora. Kautta historian Venus on tunnettu monissa eri kulttuureissa ”aamuntähtenä”, koska se ilmestyi taivaalle aamuhämärissä pimeyden väistyessä ja sekottui auringovalon ensimmäisiin säteisiin. Se oli siten merkkinä yön pimeyden väistymisestä ja uuden päivän aamunsarastuksesta.
Venus on aurinkokuntamme lähin ”tähti” (Mars on toiseksi lähin) ja se on myös tähtitaivaan kirkkain. Venuksen pilvet heijastavat auringonvalosta 70 prosenttia Maan päälle. Jeesus kutsuu Ilmestyskirjassa itseään aamuntähdeksi, koska Hän heijastaa tämän maailman pimeydessä Isänsä valoa samaan tapaan kuin Venus heijastaa tähtitaivaan pimeydessä auringon valoa. Jeesuksen toinen tulemus on myös merkkinä yön pimeyden väistymisestä ja uuden päivän sarastuksesta ihmiskunnalle. Meidän tulee muistaa, että vaikka Ilmestyskirja on täynnä kauheita ja pelottavia kuvauksia maailman pimeydestä viimeisellä vihan ajalla, niin meidän katseemme ei tule kiinnittyä yön kauhuihin vaan uuden paremman päivän alkuun, Jeesukseen Kristukseen, joka tuo ihmiskunnalle paremman ja kirkkaamman huomisen.
Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. – Jesaja 65:17-20
Huom. En ole tiedemies, joten pahoittelen jos artikkelissani esiintyi tieteellisiä virheitä, epätarkkuuksia tai yksinkertaistuksia. Katso Akatsuki -luotaimen häikäiset kuvat Venuksen rikkohappopilvien peittämästä planeetasta täällä: http://www.planetary.org/blogs/guest-blogs/2018/0116-a-new-look-at-venus-with-akatsuki.html
