Kirjoitin blogissani alaikäisiä tyttöjä hyväksikäyttäneen ja kaupitelleen miljardööri Jeffrey Epsteinin pidätyksestä 13. heinäkuuta. En ennustanut siinä Epsteinin ”itsemurhaa”, mutta uutisoin siitä Facebookissa useita päiviä ennen Epsteinin kuolemaa 10. elokuuta. Esimerkiksi 31. heinäkuuta julkaisin seinälläni Paul Joseph Watsonin raportin otsikolla ”Epstein on vaarassa tulla murhatuksi ’voimakkaiden ihmisten’ taholta ennen hänen oikeudenkäyntiään, uhrien lakimies sanoo”. Kymmenen päivää myöhemmin hänet löydettiin sellistään hirttäytyneenä, vaikka hänen piti olla ympärivuorokautisessa itsemurhatarkkailussa edellisen itsemurhayrityksensä jäljiltä. Epsteinin kuolemaan liittyy liian monia yhteensattumia. Hänen sellitoverinsa poistettiin vain päivää ennen Epsteinin itsemurhaa, mikä on täysin ennenkuulumaton käytäntö itsemurhatarkkailussa olevien vankien suhteen. Itsemurhavaarassa olevien vankien sellit tulisi tarkistaa jokaisen puolentunnin välein, mutta Epsteinin selliä ei oltu tarkistettu moneen tuntiin ennen hänen kuolemaansa. Laitoksen toiset vangit ovat kiistäneet viralliset väitteet siitä, että Epstein olisi hirttänyt itsensä petivaatteilla, koska sellien lakanat eivät olleet tarpeeksi vahvoja tähän tarkoitukseen.
Huom. Käytän tässä artikkelissa sanaa ”pedofiili” myös aikuisista, jotka ovat seksisuhteessa alaikäisten, mutta murrosiän jo saavuttaneiden teinien kanssa. Tarkemmin ottaen tällaisista suhteista pitäisi käyttää sanaa ”efebofilia” tai ”pederastia”, joka on ollut kautta historian hyvin yleistä eliitin keskuudessa ja ja valtakulttuurin hyväksymää monissa ei-kristillisissä sivilisaatioissa. Pedofilia viittaa varsinaisesti aikuisten seksuaaliseen kiintymykseen alle murrosikäisiä lapsia kohtaan.

Espteinin ruumiinavauksen hoiti julkkispatologi Michael Baden, joka johti 70 -luvulla myös edustajainhuoneen salamurhakomitean patologiaryhmän tutkimusta John F. Kennedyn kuolemaan, mikä päätyi kuuluisaan ”taikaluotiteoriaan” presidentin takaa tulleesta yksittäisestä luodista mitä JFK:n kuoleman salaliittoon uskovat ovat pitäneet pilkkanaan aina siitä lähtien. Vuonna 2017 presidentti Trumpin julkistamista Kennedyn salamurhakansioista paljastui mm. seuraava toteamus erikoisagentti Manning C Clementsiltä vuodelta 1964: ”Potito sanoi, että ’kirurgikenraalien raportti’ salamurhasta ilmoitti ensimmäisen luodin läpäisseen presidentin kurkun Aatamin omenan alapuolella osoittaen selvästi, että kaksi henkilöä oli osallisena ensimmäisessä laukauksessa, joka ammuttiin puistotien ylittävältä sillalta auton edestä. Vahvistaakseen tätä lisää, Potito sanoi että presidentin auton tuulilasissa oli reikä.” (ks. Presidentti Trump julkisti Kennedyn salamurhan salaiset kansiot. Miten Kennedyn kuolema kytkeytyy Englannin kuninkaallisiin?)
Vaikka Epsteinin viralliseksi kuolinsyyksi on julistettu jo itsemurha, The Washington Post raportoi 15. elokuuuta että ruumiinavauksen tutkimustulosta valvoneet henkilöt kertoivat Espteinin kärsineen useista niskaluiden murtumista, jotka ovat paljon yleisempiä kuristuksen uhreiksi joutuneilla kuin itsensä hirttämällä tappaneilla. Droonien ottamat ilmakuvat heinäkuun 15. – elokuun 3. päivältä näyttävät, että Epsteinin pedofiilisaaren asunnoista oli viety tietokoneet ennen FBI:n ratsiaa 12. elokuuta. Epsteinin pitkäaikainen henkivartija Igor Zinoviev kertoi journalisti M.L. Nestelin haastattelussa, että ”joku auttoi häntä tekemään sen (itsemurhan)”. Samalla hän kuitenkin vältteli kysymyksiä vuosia aikaisemmasta haastattelustaan missä hän oli puhunut avoimesti Epsteinin laittomuuksista ja varoitti nyt toimittajaa: ”Kuuntele, älä hommaa itseäsi ongelmiin. Ihan vakavasti… Ole hyvin varovainen. En laske leikkiä.” Jeffrey Epstein saattoi viedä hautaan hänen tietonsa vaikutusvaltaisista lasten hyväksikäyttäjistä, mutta hänen merkittävin rikoskumppaninsa ”madame” Ghislaine Maxwell on yhä elossa ja vapaalla jalalla. Kuka tietää vaikka hänkin joutuisi pian ”onnettomuuden” tai ”itsemurhan” uhriksi. Virginia (Roberts) Giuffren ja muiden todistajien mukaan Maxwell oli yksi Epsteinin paritusringin johtohahmoja, joka oli osallisena Virginia Robertsin paritukseen Prinssi Andrewille.
Lainasin aiemmassa artikkelissani Virginia Giuffren todistusta, jonka mukaan hänelle maksettiin seksistä Yorkin Herttuan kanssa kolmessa eri tilanteessa. Ensimmäisestä kerrasta löytyy internetissä laajasti kiertänyt valokuva missä Herttua pitää 17 -vuotiasta Virginia Robertsia vyötäröstä kiinni ja hymyilee kameralle (uhrin mukaan Prinssi oli täysin tietoinen hänen iästään ja naureskeli asialla). Kuvassa näkyy myös Ghislaine Maxwell, jonka Virginia Giuffre väitti osallistuneen itsekin moniin ryhmäorgioihin lasten tai teinien kanssa. Giuffren mukaan ensimmäinen kerta tapahtui Lontoossa ja toinen kerta New Yorkissa ja kolmas kerta Epsteinin ”pedofiilisaarella” Neitsytsaarilla. Tämä kolmas kerta oli orgia missä Epstein ja Herttua harrastivat seksiä Robertsin ja noin kahdeksan muun Itä-Euroopasta hankitun nuoren tytön kanssa, joiden hän sanoi näyttäneen alle 18 -vuotiailta ja jotka eivät puhuneet ollenkaan englantia. Ranskalainen mallitoimiston johtaja Jean Luc Brunel hankki nämä itäeurooppalaiset tytöt Epsteinille usein valheellisilla lupauksilla kansainvälisestä malliurasta. Giuffen mukaan Epstein leuhki maanneen yli tuhannen Brunelin hankkiman alaikäisen tytön kanssa ja hän todisti myös itse kymmeniä ryhmäorgioita joihin otti osaa jopa kymmenen tyttöä.
Prinssi Andrew on kiistänyt jo vuosia Virginia Giuffren väitteet ja palatsi julkaisi äsken seuraavan lausunnon: ”Yorkin Herttua on ollut kauhuissaan viimeaikaisista raporteista koskien Jeffrey Epsteinin oletettuja rikoksia. Hänen kuninkaallinen korkeutensa tuomitsee jokaisen ihmisolennon hyväksikäytön ja ehdotus siitä, että hän olisi suvainnut, osallistunut tai rohkaissut mitään sellaista käytöstä on vastenmielinen.” Herttuan asianajajien puolustus on kuitenkin kovin heikko, kun valokuva todistaa hänen olleen Virginia Robertsin seurassa Epsteinin ja Maxwellin talossa ja koskettelevan häntä hyvin epäsopivalla tavalla. Herttua on kuvattu lisäksi Espteinin seurassa vuonna 2010 eli aikana jolloin hän oli jo tuomittu kolmannen tason seksirikollinen. Daily Mail julkaisi videon vuodelta 2010 missä Epstein lähtee ulos nuoren naisen kanssa hänen New Yorkin palatsistaan Manhattanilla – jota Epsteinin uhrit ovat kutsuneet ”kauhujen taloksi” – ja alle tuntia myöhemmin Prinssi Andrew kurkistaa varovasti ovenraosta ja heiluttaa jäähyväiset toiselle nuorelle naiselle. Toisessa Daily Mailin raportissa kerrotaan kuinka lehden hankkimat lentolokikirjat vahvistavat Virginia Giuffren olleen lennätetty, Lontooseen, New Yorkiin ja Neitsytsaarille vuonna 2001 ja Prinssi Andrewin olleen juuri samoina päivinä kyseisissä paikoissa.
Eräs Yorkin Herttuan ystävistä muistelee puhelimessa käytyä riitaansa prinssin kanssa, joka koski hänen ystävyyttään tuomitun seksirikollisen kanssa: ”Sen jälkeen kun Jeffrey oli tuomittu, soitin Andrewille ja kerroin hänelle, ’Et voi jatkaa suhdettasi Jeffreyn kanssa. Et voi tehdä näitä asioita.’ Ja hän sanoi, ’Lopeta minun häirintäni. Sinä olet varsinainen puritaani.’ Siitä meidän keskustelumme muuttui huutokisaksi ja lopulta Andrew sanoi, ’Jätä minut rauhaan. Jeffrey on ystäväni. Uskollisuus ystäville on hyve ja aion olla lojaali hänelle.'” Heidän ystävyytensä ei ollut todennäköisesti täysin ehdotonta rakkautta, koska Virginia Giuffren mukaan Epstein keräsi tietoa Herttuan seksuaalisista mieltymyksistä ilmeisesti kiristysmielessä. Virginia Giuffre ei ole ainoa todistaja Yorkin Herttuaa vastaan. Johanna Sjoberg väittää, että vuonna 1999 Ghislaine Maxwell lähestyi häntä pyytäen häntä toimimaan puhelinvastaajan hommissa. Työ oli pelkkä tekosyy ja kesti vain päivän. Myöhemmin hän pyydettiin osallistumaan seksiin molempien Epsteinin ja Andrewin kanssa. Sjobergia varoitettiin myös rankaisusta ellei hän kykenisi antamaan Epsteinille orgasmia.
Youtubettaja Shaun Attwood sanoi äskeisessä videossaan, että hänen yhteyshenkilönsä Lontoon mediassa kertoi hänelle seuraavaa: ”Meillä on kaikki likapyykki Andrewista. Todiste jonka olemme printanneet on vain jäävuoren huippu. Lisää uhreja on tulossa esiin ja puhumassa medialle. Videon kanssa hänen suhdettaan tyttöihin ei voida kieltää. Se tulee olemaan tyttöjen sana hänen sanaansa vastaan.” Ainoa kysymys on, että tuleeko Kuningatar, Prinssi Charles ja muut kuningasperheen jäsenet ”heittämään – englantilaista sanontaa käyttääkseni – Andrewin bussin alle” ja pesemään kätensä koko skandaalista? Ensinnäkin, on täysin järkeenkäypää kysyä että voisiko Prinssi Andrewin kaltainen henkilö – joka on tunnettu ”Kuningattaren suosikkipoikana” – olla mukana alaikäisten tyttöjen kansainvälisessä ihmiskaupparingissä ilman että kuningasperheen muut jäsenet olisivat olleet siitä laisinkaan perillä? Toiseksi, Prinssi Andrew ei ole ensimmäinen eikä ainoa kuningasperheen jäsen, jota on syytetty tämän kaltaisista asioista.
Oliko ”Prinssi Charlesin mentori” Louis Mountbatten pedofiili?

Eräillä verkkosivuilla on kiertänyt jo vuosia väitteitä, joiden mukaan IRA:n pommi-iskussa vuonna 1979 kuollut Prinssi Charlesin ja Andrewin isoeno – Prinssi Philipin äidin veli – Louis Mountbatten, brittiläinen laivastoamiraali ja Intian viimeinen varakuningas, olisi ollut homoseksuaali tai biseksuaali pedofiili. Seuraava tieto tulee sivulta indymedia.org.uk:
Kirjassa ’War of the Windsors’ ja Sunday People -uutislehdessä sivulla 17 väitettiin, että Lordi Mountbattenin uumoiltiin olevan yhteydessä Kincoran poikakodin hyväksikäyttöverkostoon. Lordi Mountbatten, viimeinen varakuningas Intiassa, oli tunnettu hänen villistä siveettömyydestään ja biseksuaalisuudestaan, joka nautti nuorten työväenluokan poikien ja intialaisten maalaispoikien mielihyvästä. Toisin sanoen, Lordi Mountbatten nautti seksistä alempien luokkien lasten ja talonpoikien kanssa globaalisti.
Tämä tieto vahvistetaan äskettäin paljastuneissa FBI:n kansioissa. Emma Brazell raportoi Metro -lehdessä 18. elokuuta:
Prince Charlesin mentori Lordi Mountbatten oli ‘homoseksuaali perversiolla nuoriin poikiin’, paljastuneiden FBI kansioiden mukaan. Juhlittua sotasankaria, joka oli Intian viimeinen varakuningas, ja hänen vaimoaan Edwina Mountbattenia kuvattiin ’äärimmäisen alhaisen moraalin henkilöinä’ tiedustelukansioissa, jotka väittivät molempien osallistuneen säännöllisesti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. 75 vuotta vanhat FBI dokumentit tlevat julkisuuteen, kun brittiläinen historioitsija Andrew Lownie vaati niiden julkistamista Freedom of Information (FOI) lain alla hänen uuteen elämäkertaansa The Mountbattens: their Lives and Loves.
Kansiot alkavat vuodesta 1944, seuraten Mountbattenin nimitystä ylimmäksi liittoutuneiden komentajaksi Kaakkois-Aasiassa. Eräässä haastattelussa toisesta aiheesta kirjailija ja seurapiirihenkilö Deciesin Paronitar Elizabeth de la Poer Beresfordin kanssa , hän väitti Mountbattenilla olleen mieltymys nuoriin miehiin, mikä teki hänet ’sopimattomaksi johtamaan minkään sortin sotilaallisia operaatioita’, The Sunday Times raportoi. Kansioissa lukee: ‘Hän sanoo, että näissä piireissä Lordi Louis Mountbattenia ja hänen vaimoaan on pidetty äärimmäisen alhaisen moraalin henkilöinä.”
’Hän sanoo, että Lordi Louis Mountbatten oli tunnettu homoseksuaalina, jolla oli perverssio nuoria poikia kohtaan. Lady Deciesin mielestä hän on sopimaton mies johtamaan minkään sortin sotilaallista operaatiota tämä tilansa johdosta. Hän lausui myös, että hänen vaimoaan Lady Mountbattenia pidettiin yhtäläisesti oikullisena.’ Se allekirjoitettiin EE Conroyn, New Yorkin kenttätoimiston pään taholta, joka kirjoitti, että paronittarella ’ei näytä olevan erityistä motiivia näiden lausuntojen antamiseen’.
Uudessa kirjassaan, Anthony Daly, maksullinen poika rikkaille ja kuuluisille 1970 -luvulla, väittää myös: ’Tom [Driberg] sanoi Mountbattenilla olevan jonkin sortin fetissä uniformuja kohtaan — komeita nuoria miehiä sotilasuniformuissa (korkeilla saappailla) ja kauniita nuoria poikia koulupuvuissa.’ Huhut Mountbattenin homoseksuaalisuudesta ovat kiertäneet vuosikymmeniä, samalla kun hänen homoystäviensä ryhmä viittasi häneen väitetysti lempinimellä ‘Mountbottom’. Lisäksi, huhut hänen ja hänen vaimonsa avioliiton ulkopuolisista rakastajista ovat pyörineet hänen kommenttinsa ympärillä: ’Edwina ja minä vietämme kaiken avioelämämme toisten ihmisten sängyissä.”
George Mountbatten
Louis Mountbattenin veli George Mountbatten, Milford Havenin 2. markiisi, ei ollut yhtään sen hyveellisempi. Kirjoitin tammikuussa 2015 julkaisemani nettikirjani sivulla 641 seuraavaa:
Hänen vanhempi veljensä George, joka peri tittelin Milford Havenin Markiisi, tunnettiin myös biseksuaalina, joka nai toisen biseksuaalin, Nadejan, Torbyn Kreivittären, Tsaari Nikolai II:n veljentyttären. Kuten eräs sivusto paljastaa, ”George Mountbattenin vaade häpeällisyyteen oli hänen valtava pornografia kokoelmansa, mihin hän tuhlasi rahaansa, sitoen sen rakkaudella nidoksiin joita koristi hänen sukunsa vaakuna. Osa pornografiasta sisälsi valokuvia aristokraateista sukupuoli-yhteydessä heidän palvelijoittensa kanssa, mutta paljon järkyttävimpiä oli kuvat perheorgioista missä lapset olivat mukana aktiivisissa seksuaalisissa osanotoissa ja raakuuksissa.” (tämä tieto voidaan löytää myös Kitty Kelleyn kirjasta Kuningasperhe).

Jopa Wikipedia vahvistaa tämän tiedon: ”Mountbatten jätti perintönä artifakteja mukaan lukien pornografiakokoelman Brittiläiseen Museeon.” Tämän lähteiksi mainitaan mm. The Guardian -lehden artikkeli helmikuulta 2002, joka mainitsee tästä seuraavaa: ”10 -vuoden iässä hän [Prinssi Philip] oli tosiasiallisesti orpo ja kirjaimellisesti koditon. Hänen vanhempiensa avioliitto päättyi ja hän menetti isänsä äveriäälle leskelle Monte Carlossa ja hänen äitinsä kummalliseen henkiseen romahdukseen, joka oli luonteeltaan uskonnollinen ja seksuaalinen. 12 -vuoden iässä hänen siskonsa naivat saksalaiset aristokraaatit, jotka myöhemmin erottivat itsensä natsipuolueen linnakkeina, mikä yhdessä äitinsä hulluuden kanssa ja vangitsemisella mielenterveyslaitokseen, ei saanut Philip poikaa leuhkimaan perheestään suurilla yksityiskohdilla. Hänet tuotiin Englantiin enonsa Georgen suojeluksessa, Milford Haven toisen markiisin ja Battenburgin englantilaistetun Mountbatten -nimen perijän. George, jonka päälahjoitus yhteiskunnalle oli valtava pornografinen kokoelma, joista kaikkein näyttävimpinä olivat insestiset orgiat ja keinotekoiset sukuelimet, jotka hän jätti onnekkaalle Brittiläiselle Museolle.” Prinssi Philip, Charlesin ja Andrewin isä, kasvoi siis koko lapsuutensa tämän perverssin enonsa huostassa, joka keräsi insestistä lapsipornografiaa. Kitty Kelleyn suomenkielellekin käännetyn sensaatiokirjan mukaan:
Henkilökohtaisten tilitietojensa mukaan hän tuhlasi yli 100 000 dollaria kootessaan valtavaa albumikokoelmaa eroottisista valokuvista ja sadomasokistisista kirjoista, jotka käsittelivät insestiä, homoseksuaalisuutta, eläimiin sekaantumista ja perheorgioita missä äiti ja poika liittyivät isän ja tyttären kanssa seksuaaliseen kanssakäymiseen. George sijoitti omaisuuden ostamalla keinotekoisia sukuelimiä, sukuviettiä kiihottavia lääkkeitä, hevosenruoskia ja instrumentteja itseruoskintaan.
George Mountbatten kuoli syöpään vuonna 1938, jonka jälkeen hänen nuorempi veljensä Louis Mountbatten otti 17 -vuotiaan Philipin suojelukseensa. Philipin omien sanojen mukaan: ”Kukaan ei ajattele, että minulla oli ennen tätä koskaan isää… Useimmat ihmiset ajattelevat, että Dickie [Louis] on minun isäni.” Louis Mountbattenilla oli merkittävä rooli sekä Philipin että Charlesin kasvatuksessa. Charles on kutsunut häntä ”isoisäksi, jota hänellä ei koskaan ollut”. Mountbattenin kuolema IRA:n pommi-iskussa oli niin suuri tragedia kruununperijän elämässä, että se sai hänet toivomaan itsekin kuolemaa. Tuohon aikaan liikkui myös huhuja, joiden mukaan Charles yritti ottaa edesmenneeseen isoenoonsa yhteyttä spiritistisissä istunnoissa. Robert Jobsonin kirjan Charles at Seventy – Thoughts, Hopes & Dreams mukaan:
Ymmärrettävästi Charles oli syvästi järkyttynyt hänen rakastetun mentorinsa ja isoenonsa Mountbattenin murhasta. Tuohon aikaan hän sanoi, että ’se sai hänet haluamaan myös kuolemaa’. Tähän päivään asti, noina hiljaisempina ja yksinäisempinä hetkinä, hän keskustelee tästä maailmasta erkaantuneiden henkien kanssa ja tällä tavoin pitää Mountbattenin ja monet muut erkaantuneet henget elossa hänen sydämessään.
Kirjoitin blogissani huhtikuussa, että Charles tukee tänään aivan julkisesti Britannian spiritistiryhmiä, jotka väittävät olevan yhteydessä ”ylösnousseisiin mestareihin” ja lupaavat ”viestejä rajan takaa” edesmenneitä rakkaitaan sureville ihmisille (ks. Prinssi Charles ei juttele vain kasviensa vaan myös “kuolleiden” kanssa.) Prinssi Charles saa siis ”viestejä rajan takaa” tältä edesmenneeltä mentoriltaan, joka hyväksikäytti teinipoikia Kincoran poikakodissa ja muualla. Kincoran poikakoti oli Belfastissa, Pohjois-Irlannissa sijainnut paikka missä ryhmä vakutusvaltaisia pedofiileja poliitikoista kuninkaallisiin syyllistyi vuosia lasten julmaan hyväksikäyttöön. Tapaukseen on liittynyt valtiontason peittelyä aina 70 -luvulta lähtien ja tutkimus kodissa esiintyneestä hyväksikäytöstä avattiin uudestaan vasta toukokuussa 2016. Alla Channel 4 -kanavan videoreportaasi hyvin murtuneesta 53 -vuotiaasta miehestä, jota vaikutusvaltaiset miehet käyttivät seksuaalisena objektina kolmessa eri paikassa, mukaan lukien Kincoran poikakodissa 70 -luvulla.
Jimmy Savile
Toukokuussa 2008 Express -lehti kertoi Jimmy Savilen leuhkineen hänen kuninkaallisilla yhteyksillään: ”Olen tuntenut kuninkaallisen perheen miljoonia vuosia”. Lehti jatkoi kertomalla: ”Hänet esiteltiin ensimmäistä kertaa kuningasperheelle, hän paljastaa, Lordi Mountbattenin taholta. Vuonna 1966 Jimmy tuli ensimmäiseksi siviiliksi, joka palkittiin Kuninkaallisella Merijalkaväen vihreällä beretillä. Mountbatten oli komentajakenraali tuohon aikaan ja tajusi, että Savile voisi olla hyödyllinen kontakti.” Miksi Savilen kaltainen eriskummallinen DJ eli tiskijukka otettiin näin lähellä kuninkaallisia piirejä? Tietysti sen tähden, että Louis Mountbattenin tavoin hän oli äärimmäisen turmeltunut perverssi, joka paljastui vuoden 2011 kuolemansa jälkeen satojen lasten hyväksikäyttöön syyllistyneeksi pedofiiliksi. Savile ei syyllistynyt vain pederastiaan (teini-ikäisten poikien hyväksikäyttöön) sillä hänen uhreihinsa kuului poikia ja tyttöjä aina kahdeksan vuotiaista pikkulapsista asti. Vaikka hänen uhriensa ikä oli yleisimmin 13 – 15 vuoden väliltä, The Telegraph -lehti kertoi hänen nuorimman uhrinsa olleen vain kahden vuoden vanha.
Savile oli yksi Charlesin läheisimpiä ja uskotuimpia ystäviä monen vuosikymmenen ajan. Vuonna 1991 kirjailija Andrew Morton identifioi hänet ”epätodennäköiseksi kuninkaalliseksi rauhantekijäksi” Charlesin ja Dianan välillä. Charles olisi halunnut tehdä Savilesta jopa Prinssi Harryn kummisedän. Diana itse kuvasi Savilea ”jonkin sortin mentoriksi Charlesille” mistä hän ei lainkaan pitänyt, koska hän näki Savilen ”kammottavana” ja kertoi hänen nuolleen kerran hänen kättään kevyen käsisuudelman sijasta. Vielä kammottavammaksi tämä muuttuu, kun tiedämme että samalla vastenmielisellä kielellään jolla Savile nuoli Lady Dianan kättä, hän nuoli myös ruumiiden sukuelimiä Leedsin sairaalan ruumishuoneella, jonne hänellä oli vapaa pääsy. Hän kerskui näillä inhottavilla teoillaan avoimesti sairaalan hoitokunnalle. Tämä riivattu mies osallistui myös lasten rituaaliseen hyväksikäyttöön missä joukko mustiin viittoihin pukeutuneita satanisteja raiskasi lapsia osana okkulttista seksirituaalia missä toistettiin Saatanan ja Luciferin nimeä.

Uskooko siis kukaan, että Jeffrey Epstein skandaali rajoittuisi Englannin kuningasperheessä vain Prinssi Andrewiin, kun koko kuningashuone on täynnä tämän kaltaisia yhteyksiä lasten hyväksikäyttöön ja satanismiin. Prinssi Charles ei pukeudu ehkä julkisesti mustaan viittaan ja pentagrammiin, mutta hänen Harmony kirjassaan on lukuisia esimerkkejä hänen okkulttisista ja satanistisista uskomuksistaan (esim. hänen ylistyksensä pentagrammin esoteeriselle merkitykselle ja piilotettu viittaus Paratiisin käärmeeseen raamatullisen tarinan ”todellisena sankarina”). Voisin mainita vielä lukuisia muita esimerkkejä, kuten Prinssi Charlesin ystävyyden toiseen tuomittuun pedofiiliin, piispa Peter Balliin ja hänen yrityksensä suojella ystäväänsä oikeudelta sen jälkeen kun tämän piispan rikokset olivat tulleet jo julki. The New York Times uutisoi tästä toukokuun 10. päivä:
Prinssi Charles väärinkäytti vaikutusvaltaansa suojellakseen Peter Ballia, entistä anglikaanipiispaa ja ystävää, rangaistukselta sen jälkeen kun piispa oli myöntänyt nuoren noviisin seksuaalisen hyväksikäytön, itsenäinen tutkimus löysi tällä viikolla.
Johtopäätös
Tässä artikkelissa olen raapaissut vain pintaa eliitin hyväksikäyttöringistä. Tammikuussa 2015 julkaisemassani 700-sivun nettikirjani 12. luvussa käsittelin samanlaisia väitteitä myös Belgian ja Hollannin kuningasperheen jäsenistä. Näihin perehtyminen vaatisi ensin yleistason ymmärryksen Belgiaa vuonna 1996 järkyttäneestä Dutrouxin tapauksesta ja siihen liittyneestä peittelystä, joka ulottui Belgian vaikutusvaltaisiin poliitikkoihin, liikemiehiin ja sen kuningasperheeseen asti. Euroopan kaikki kuningassuvut ovat hyvin läheisesti sidoksissa toisiinsa ja Belgiaa hallitsee sama Saxe-Coburg ja Gothan dynastian saksalainen sukuhaara, joka hallitsee myös Englantia. Tästä syystä kyse on luultavasti ainakin Euroopan laajuisesta kansainvälisestä ihmiskauppa ja pedofiiliringistä, jossa Epstein, Savile ja Dutroux olivat vain laajemman verkoston työntekijöitä, joiden työkuvaan kuului lasten hankkiminen okkultismiin ja satanismiin sekaantuneelle eliitille. Heidän yläpuolellaan on kuitenkin joukko vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka pyrkivät hautaamaan tähän salaverkostoon johtavat jäljet saadakseen median uskomaan, että kyse oli yksittäisistä perversseistä, joilla ei ollut mitään yhteyttä maailmaa hallitsevaan eliittiin. Mutta kaikki valheet ja salaisuudet paljastuvat enemmin tai myöhemmin. Ehkä Epsteinin ”itsemurhaan” liittyvä häly ja tuohtumus tuo nämä eliitin vuosikymmeniä kestäneet rikokset vihdoinkin julkisuuteen.