Videotribuuttini presidentti Trumpin yhdelle inspiroivimmista puheista.

Tein tuollaisen 9-minuuttisen koosteen ja editoinnin Trumpin motivoivasta puheesta kristillisessä Liberty Yliopistossa toukokuussa 2017. Kontrasti hänen vastaehdokkaaseen, lähes seniiliin Joe Bideniin, joka ei muista ulkoa edes Amerikan itsenäisyysjulistuksen kuuluisinta lausetta tai entisen pomonsa Barack Obaman nimeä (tai höpisee outoja lapsista, jotka rakastavat ammeessa hänen karvasia jalkojaan), ei voisi olla tämän suurempi. Suomenkielinen tekstitys mukana.  

Lukunäyte seuraavasta (?) kirjastani

Tein aikani tappamiseksi 39-sivuisen luvun, jonka liittäisin mahdollisesti seuraavaan kirjaani (jos sellaista on koskaan tulossakaan). Muita lukuja varten tulisi tehdä paljon lisätutkimusta, mikä vaatii aikaa ja energiaa. Aloitin aiheella, josta olen kirjoittanut jo ennestään, nimittäin geenitekniikasta. Käsittelen siinä hieman samoja ajatuksia, joista kirjoitin jo aiemman kirjani luvussa 10. Olen kertonut blogissani, että haluaisin kirjoittaa teknologia- […]

Oma sovitukseni virteen 63 laulettuna ja instrumentaalina

Leo Meller pyysi minua viimekuussa tekemään 30-40 minuuttisen radiopuheen Radio Patmoksen Maailma tänään profetiassa -sarjaan. En ole saanut vielä vastausta Leolta siihen onko puheeni esittäminen radiossa hyväksytty vai ei. Tein tämän virren alunperin tuota radiokuunnelmaa varten, mutta ajattelin että tämä Bachin Matteus-passiostakin löytyvä pääsiäisvirsi olisi sopivaa julkaista tänään pitkäperjantaina. Alla sekä laulettu versio että pelkkä […]

Päivi Räsänen, Pentti Linkola ja Suomen oikeuskäsityksen alennustila.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen joutui viimevuonna poliisin kuulusteltavaksi lainattuaan Twitterissä kuvaa roomalaiskirjeen 1. luvusta, jossa Paavali tuomitsee homoseksuaaliset suhteet. Räsäsen tviitin tarkoituksena oli arvostella Suomen ev. lut. kirkon tukea Helsinki Pride-tapahtumalle. Poliisi kuulusteli Räsästä neljä tuntia hänen raamatuntulkintaa koskevista näkemyksistään. Kun poliisi vapautti hänet lopulta syytteistä, valtakunnasyyttäjä Raija Toiviainen kumosi poliisin päätöksen ja vei tapauksen […]

Suomi on maa, jossa poliittinen eliitti tuomitsee viattomien ihmishenkien puolustajan ja ylistää massamurhaajien ja terroristien puolestapuhujaa.

Ekofasisti Pentti Linkola menehtyi eilen. Vaikka jumalattoman kuolema ei ole koskaan ilon asia meidän Jumalallemme (Hes. 18:23), on ollut surullista seurata suomalaisten poliitikkojen ja valtalehdistön muistopuheita Linkolalle. Suomen ulkoministeri ja vihreiden entinen puheenjohtaja Pekka Haavisto kirjoitti Twitterissä:  ”Uutinen Pentti Linkolan poislähdöstä pysäytti. Omaan ajatteluuni vaikutti kouluaikana vahvasti Linkolan pamfletti ’Unelmat paremmasta maailmasta’. Linkola oli synnyttämässä […]