Päivi Räsänen, Pentti Linkola ja Suomen oikeuskäsityksen alennustila.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen joutui viimevuonna poliisin kuulusteltavaksi lainattuaan Twitterissä kuvaa roomalaiskirjeen 1. luvusta, jossa Paavali tuomitsee homoseksuaaliset suhteet. Räsäsen tviitin tarkoituksena oli arvostella Suomen ev. lut. kirkon tukea Helsinki Pride-tapahtumalle. Poliisi kuulusteli Räsästä neljä tuntia hänen raamatuntulkintaa koskevista näkemyksistään. Kun poliisi vapautti hänet lopulta syytteistä, valtakunnasyyttäjä Raija Toiviainen kumosi poliisin päätöksen ja vei tapauksen esitutkintaan Suomen Luther -säätiön julkaiseman Räsäsen pamfletin ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” johdosta. Tämä vuonna 2004 julkaistu pamfletti perustelee kirkon perinteistä avioliittokäsitystä raamatullisen seksuaalietiikan ja lähimmäisenrakkauden hengessä. Valtakunnan syyttäjä väittää pamfletin rikkovan rikoslain 11. luvun kymmenettä pykälää, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, vaikka pamfletti ei yllytetä missään kohtaa väkivaltaan tai vihaan seksuaalivähemmistöjä vastaan.

Tapaus viestii vaarallista ennakkotapausta kristittyjen sanan- ja uskonnonvapauden kaventumisesta Suomessa. Vuonna 1999 vahvistetun Suomen perustuslain 11. pykälä määritteli sen näin: Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti.” Turun yliopiston eduskuntatutkimus-keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä kertoi Iltalehdelle marraskuussa, En kyllä ihmettele, jos monien oikeustaju on koetteilla tätä näytelmää seuratessa.” Tapaus on saanut jopa monet ateistit ilmaisemaan tukensa Päivi Räsäselle. Räsäsen netistä löytyvän pamfletin ”järkyttävin” kohta taitaa olla seuraavanlainen ilmaisu:

Kohua herättäneessä Ecce Homo –valokuvanäyttelyssä Jeesus esitettiin homoseksuaalien seurassa nykypäiväisissä tapahtumissa. Näyttelyn sanoma oli, että Jumalan rakkaus koskee myös homoseksuaalisuudessa eläviä ihmisiä. Totta, Jumala rakastaa ihan jokaista syntistä ihmistä. Mutta tämä ei tee tyhjäksi sitä, että Jumala haluaa pelastaa ihmisen irti synnistä. Homoliittojen hyväksyntää vaaditaan usein lähimmäisenrakkauteen vedoten. Raamatun ohjeita pidetään merkittävinä vain siinä määrin kuin niiden noudattaminen toteuttaa lähimmäisen rakkauden periaatetta. Lähimmäisen rakkaus sisältää kuitenkin myös varoittamisen ihmiselle itselleen vahingollisesta toiminnasta. Rakastava lähimmäinen varoittaa ystäväänsä heikoille jäille menemisestä aivan samoin kuin homoseksuaalisista teoista.

Räsäsen kirjoitusten nostamaa rikostutkintaa on syytä tarkastella erään toisen herran kirjoitusten valossa. Nimittäin äsken edesmenneen Pentti Linkolan englanniksikin käännetyn kirjan Voisiko elämä voittaa: ja millä ehdoilla (eng. Can Life Prevail? A Radical Approach to the Environmental Crisis). Minulla on vain verkkokauppa Amazonista hankittu kirjan englantilainen versio, joten Linkolan tekstien käännökset ovat minun. Ennen kuin lainaan Linkolan kirjaa, niin siteeraan ensin Suomen rikoslain 11. luvun 11. pykäkää, joka koskee törkeää kiihottamista kansanryhmää vastaan.

10 a § (13.5.2011/511)
Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai

2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Kirjassaan Can Life Prevail? Pentti Linkola kirjoitti näin:

Ihmiset pelkäävät, että mitä tahansa toimia otetaan maailman väestön rajoittamiseksi,  tilanne karkaa käsistä ja ihmiselämä menettää jotenkin sen arvonsa ikuisesti. On myös ajateltu, että samanlaisten toimien jälkeen ihmiskunta tulee menettämään ikuisesti sen omanarvonsa tunteen tahraamalla sen eettiset arvot, ja tulee olemaan kykenemätön palauttamaan mitään normeja ja sopimuksia. Tämä pelko pysyy huolimatta siitä kuinka tyylikkäästi ihmisväestön vähentäminen pantaisiin toimeen, esiintyikö se koskaan niin koreilemattomasti ja hienovaraisesti kuin Saksan kaasukammioissa toisessa maailmansodassa – mahdollisesti rajoitetuilla ydiniskuilla, bakterologisilla ja kemiallisilla iskuilla planeetan suuria väestökeskuksia vastaan (hyökkäykset olisivat suoritettu jonkin ylikansallisen tahon kuten YK:n tai muun hienostuneella teknologialla varustetun pienen ryhmän taholta ja vastuu siitä pantaisiin koko maailman syyksi)…

Stalinin ja Hitlerin massiiviset operaatiot väestön vähentämiseksi, jopa kaikkein julmimmat salaisen poliisin toimeenpanemat kidutukset, kun kuvattu maailman yleisölle yksityiskohdilla, eivät ole kääntäneet ylösalaisin eettisiä normejamme. Näissä skenaarioissa tapauksena on usein se, että salaisen poliisin viereisessä korttelissa ihmiset kirjoittavat runoja, filosofoivat tai auttavat vanhempaa naapuriaan. Meidän aikamme on todistanut kaasukammiot ja monet muut julmuudet. Globaalilla mittasuhteella ongelma ei ole ihmiselämän inflaatio vaan sen yhä kasvava järjetön yliarvostus. Painotus sikiön elämän, ennenaikaisten vastasyntyneiden ja aivokuolleiden luovuttamattomiin oikeuksiin, on tullut  eräänlaiseksi kollektiiviseksi sairaudeksi.

lataus
Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvinen paidalla, jossa on Pentti Linkolan suosima fraasi ”Ihmisyys on yliarvostettua”.

Tällainen ei ole ainoastaan täysin mielipuolista tekstiä (jonka kirjoittaja olisi pitänyt telkeä hourulaan vaarallisten potilaiden erityisosastolle), mutta lisäksi se täyttää rikoksen tunnusmerkit. Ellei tämä ole kehottamista ”joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen”, en tiedä mikä sitten on. Linkola kirjoittaa nämä sanat aivan kuoleman vakavasti. Tämä ei ole mustaa huumoria tai satiiria. Tämä on hänen kieroutunut käsityksensä siitä miten elämä tulisi säilyttää maanpäällä. Hän ylistää kirjassaan natsismin ja kommunismin kollektivistista maailmankuvaa, joka pyrki säilyttämään kokonaisuuden yksilön kustannuksella. Linkola on todennut julkisesti televisiossa, että hän pitää sadistisista keskitysleireistään pahamaineista Pohjois-Koreaa hänen yhteiskuntamallinsa ihanteena, jonka hän toivoisi laajentuvan tulevaisuudessa koko maailmaan. Miksi hyökkään kuollutta miestä vastaan tällä tavoin? Koska Suomen media ja poliitikot ylistävät tätä täysin lahopäistä sekopäätä. Eikä kyse ole vain mediasta ja poliitikoista. Järkyttävää kyllä, mutta iso osa Suomen kansasta (jota hän kutsui roskaväeksi ja toivoi yli neljän miljoonan suomalaisen kuolevan pakkaseen ja nälkään) tiedemiehistä ja akateemikoista kunnioittaa syvästi Linkolaa.

Iltasanomat kertoi 5. huhtikuuta:JOTAIN Linkolan kiinnostavuudesta kertoo sekin, että kun Helsingin Sanomat kysyi vuosina 1989 ja 2002 yhteensä 175:ltä kulttuurin ja tieteen vaikuttajalta, ketkä ovat Suomen ykkösälyköt, vain kolme suomalaista nousi Top 10 -listalle molemmilla kerroilla. He olivat filosofi Georg Henrik von Wright, diplomaatti Max Jakobson ja Pentti Linkola. HS kirjoitti vuonna 2017, että moni ulkomaalainen ei ymmärtäisi suomalaisten Linkola-rakkautta, sillä Suomen rajojen ulkopuolella Linkola nähdään täysin toisin silmin. HS:n mukaan ’Linkola on esimerkiksi kansainvälisten militanttien uusnatsipiirien kulttihahmo’. Vielä hullumpaakin tapahtui. Kylänpään kirjoittamassa elämäkerrassa mainitaan, että Linkola sai kesäkuussa 2014 kirjeen yhdysvaltalaiselta ekoterroristilta Theodore Kaczynskilta, joka tunnetaan lempinimellä Unabomber.” Tuo Helsingin Sanomien otsikko vuodelta 2017 oli seuraava:

Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt – Suomessa Pentti Linkola on älykköäänestysten kestomenestyjä ja arvostettu toisinajattelija. Ulkomailla hänellä on faneja erityisesti militantissa äärioikeistossa.

Linkola-parka oli siis vain ”väärinymmärretty” ulkomaisten natsihörhöjen ja terroristien taholta. Heiltä taisi mennä kokonaan ohi hänen ajattelunsa ”syvällinen intellektualismi”. Jos Linkolan ajatuksia ymmärretään paremmin ulkomaisten viharyhmien keskuudessa, niin mitä se kertoo meidän suomalaisten sivistystasosta? Meille tähdennetään yhtenään, että emme saa legitimoida poliittisten ääriajattelijoiden ideologiaa, mutta samaan aikaan olemme legitimoineet oman poliittisen ekstremistimme kansanmurhaan yllyttävän ajattelun ja tehneet hänestä jonkinlaisen suomalaisen luonnon kansallissankarin. Suljemme tarkoitukselle silmämme siltä, että Linkolan maailmankuva on jo saanut aikaan terrorismia ja viharikoksia. Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvinen sai suoria vaikutteita Linkolan ajattelusta hänen vihalla kyllästettyyn manifestiinsa. Tragedian jälkeen Linkola kertoi olleensa immareltu siitä, että hänen nimensä esiintyi tällaisessä yhteydessä. Viimevuonna näimme kaksi terroritekoa Uuden-Seelannin Christchurchissa ja Texasin El Pasossa, joita molempia motivoi ekofasismi ja usko siihen, että maailmassa olisi liikaa ihmisiä.

Johtopäätös

Edellä mainitut tapaukset saattavat olla vasta pientä esimakua siitä mitä on tulossa. Tulevat sukupolvet tulevat tuomitsemaan meidät siitä, että laillistimme Linkolan kaltaiset ääriajattelijat ja emme tehneet enemmän estääksemme tämän pahan ideologian syöpymistä julkiseen keskusteluun. Minkälaisen viestin Heidi Hautala lähettää Linkolan uskomusten häiriintyneille seuraajille, kun hän sanoo hänen olleen monessa asiassa aikaansa edellä? Oliko hän aikaansa edellä myös siinä, että maailman ihmisväestöä tulisi alkaa vähentää kemiallisilla iskuilla? Maailmassa on kyllä ihan riittävästi kahjoja, jotka ovat valmiita panemaan Linkolan toivomukset toteen. Linkolan haamu voi siis palata keskuuteemme vielä hänen kuolemansa jälkeenkin.

PS. On syytä muistaa, ettei Pentti Linkola ollut ajattelussaan suinkaan yksin. Samanmielisiä löytyy ympäri maailmaa niin sanotuista syväekologeista, jotka hylkäävät täysin länsimaisen käsityksen ihmisarvosta ja ihmisen oikeudesta hallita planeettaa luomakunnan kruununa. Syväekologien mukaan ihminen on vain yksi laji muiden joukossa, jonka vaikutuksen maan ekosysteemiin he näkevät enemmän negatiivisena kuin positiivisena asiana. Jotkin syväekologit kannattavat koko ihmisrodun hävittämistä sukupuuttoon. 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s