Prinssi Charles johtaa kesäkuussa maailman poliittiset ja talousjohtajat yhteen tuovaa kokousta yrityksessä luoda pandemian jälkeinen uusi taloudellinen maailmanjärjestys.

Englannin tuleva kuningas on jälleen uutta maailmanjärjestystä rakentavien globalistivoimien keskiössä. Itseäni tämä ei yllätä lainkaan, sillä Britannian kuningashuone on valmistellut kulissien takana uutta maailmanjärjestystä jo yli 200 vuoden ajan (aina siitä lähtien kun he kaappasivat Euroopan vapaamuurari- ja Illuminati salaseurat 1700 -luvun lopulla ja jatkoivat työtään 1900 -luvulla Cecil Rhodesin perustamien pyöreän pöydän salaseurojen kautta). Yhdistyneen Kuningaskunnan entinen pääministeri Gordon Brown kutsui tammikuussa 2009 uuteen globaaliin järjestykseen ja kolme kuukautta myöhemmin uuteen maailmanjärjestykseen Lontoossa pidetyssä G20 huippukokouksessa. Lontoon huippukokous oli G20:n toinen kokoontuminen ja se korvasi sitä edeltäneen G8:n maailman johtavien teollisuusmaiden ryhmänä globaalin finanssikriisin jälkimainingeissa. EU:n ensimmäinen presidentti Herman Van Rompuy totesi marraskuussa 2009, että vuosi 2009 oli ”globaalin hallinnon ensimmäinen vuosi G20:n perustamisella talouskriisin keskellä; ilmastokokous Kööpenhaminassa on toinen askel kohti planeettamme globaalia hallintoa”.

Gordon Brown, jonka raportoitiin työskentelevän läheisesti Barack Obaman kanssa uuden maailmanjärjestyksen synnyttämiseksi, toimii tosiallisesti Walesin Prinssin juoksupoikana. The Guardian -lehti kertoi syyskuussa 2007 seuraavaa:

Walesin Prinssi ja Gordon Brown ovat tavanneet salaisesti Skotlannissa ja ovat päättäneet takoa vahvan työsuhteen, kun kruununperillinen kehittää hänen rooliaan ”varjokuninkaana”, The Sunday Telegraph voi paljastaa.

Charles kertoi Lontoon huippukokouksen aattona St. Jamesin Palatsiin kokoontuneille maailmanjohtajille, että vuoden 2008 finanssikriisin sosiaaliset ja ekonomiset seuraukset tulisivat kalpeneen sen rinnalla jos ”tekomme ilmastonmuutoksen päihittämiseksi ovat liian vähäisiä, liian myöhäisiä tai molempia”. Näihin maailmanjohtajiin lukeutui sellaisia nimiä kuin USA:n ulkoministeri Hillary Clinton, Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy, Italian pääministeri Silvio Berlusconi, ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon. Telegraph raportoi tuolloin, että tapahtuma auttoi ”vahvistamaan Prinssi Charlesin asemaa kansainvälisenä valtionpäämiehenä, jonka pitkään jatkunut tukensa ympäristön pelastamiseksi on alkanut vetää hallituksia puoleensa.” Italian mafiakytköksistään pahamaineinen Silvio Berlusconi oli erityisen innokas tukemaan Charlesin hanketta ”sademetsien pelastamiseksi.”

Monet kristityt väittävät minulle edelleen, ettei Charles voisi olla Raamatun Antikristus, koska hänellä ei ole mukamas minkäänlaista vaikutusvaltaa. He eivät ole selvästikään tietoisia hänen vuosikymmeniä jatkuneesta kulissien takaisesta vallastaan, koska Suomen lehdistö ei raportoi näistä tapauksista. Nämä Charlesin toimet saavat yllättävän vähän huomiota kansainvälisessä lehdistössä. Tälle ”varjokuninkaalle” työskentelevä Gordon Brown on tullut taas esiin ja tällä kertaa hän käyttää koronapandemiaa tekosyynä maailmanhallituksen perustamiseen. Larry Elliot kertoi The Guardianissa 26. maaliskuuta 2020: ”Gordon Brown on kehottanut maailmanjohtajia luomaan väliaikaisesti muodostetun globaalin hallinnon Covid-19 pandemian lääketieteellisen ja taloudellisen kaksoisuhan selättämiseen. Entinen työväenpuolueen pääministeri, jolla oli keskeinen rooli kansainvälisissä pyrkimyksissä selättää pankkien lähellä ollut romahtaminen vuonna 2008, sanoi että oli tarvetta työryhmälle, joka sisältäisi maailmanjohtajia, terveysasiantuntijoita, ja kansainvälisten järjestöjen johtajia, joilla olisi toimeenpaneva valta vastauksen koordinoimisessa.”

Erin Vanderhoof raportoi eilen Vanity Fair -lehdessä, että Prinssi Charles, joka kärsi itse aiemmin lievästä Covid-19 tapauksesta, aikoo isännöidä kesäkuun alussa virtuaalista online-kokousta yhdessä maailman talousfoorumin perustajan Klaus Schwabin kanssa. Kokous tuo yhteen kymmeniä maailmanjohtajia liiketalouden, finanssimaailman ja politiikan alueelta ja tarkoituksena on keskustella siitä kuinka globaali talous voitaisiin ”resetoida” maailman talouksien toipuessa koronaviruspandemiasta. Vanderhoofin mukaan kokouksen tarkoituksena ei ole pohtia kuinka maailma voisi palata entisellensä koronaa edeltävään aikaan, vaan kuinka tätä kriisiä tulisi käyttää hyödykseen uuden talousjärjestelmän luomiseksi.

Yhdessä maailman talousfoorumin kanssa, organisaation joka kokoaan yhteen joitakin maailman rikkaimpia ihmisiä konferenssiin Davosiin, Sveitsiin, Charles tulee käynnistämään projektin virtuaaliseen tapahtumaan 3. kesäkuuta. Tammikuussa Charles aloitti yhteistyön organisaation kanssa nimeltä Sustainable Markets Initiative, ja hän käytti paneelikeskustelua Davosissa ja puhui siitä kuinka ajatteli kapitalismin tarvitsevan ”resetoimista” yrityksessä ehkäistä ilmastonmuutoksen pahimmat vaikutukset. Nyt hän soveltaa samaa logiikkaa koronaviruksen jälkimaininkiin. Telegraphin mukaan Charles on työskennellyt Klaus Schwabin kanssa, maailman talousfoorumin perustajan, projekteissa jotka auttavat palautumaan pandemiasta. ”Prinssi uskoo, että kun maat ja liiketoimet ympäri maailman etsivät keinoja rakentumaan uudestaan kriisin jälkeen, on olemassa ainutlaatuinen mutta kapea mahdollisuuden ikkuna kiihdyttää kestävän keshityksen agendaa tavalla, joka panee ihmiset ja planeetan ensimmäiseksi,” aloitteen puhemies kertoi uutislehdelle. ”Ennen kuin teollisuudet palaavat yksinkertaisesti vanhaan toimintatapaan, tämä prinssin ja professori Schwabin johtama ryhmä suunnittelee osoittavan, että meillä on mahdollisuus toipua tekemällä asiat eritavalla ja paljon vähemmän negatiivisella vaikutuksella maailmaan jossa elämme.”

Prinssi Charles työskentelee siis yhdessä Maailman talousfoorumin perustajan kanssa kapitalismin jälkeisen uuden globaalin talousjärjestyksen synnyttämiseksi. Meidän ei tarvitse haastatella Area 51:n entisiä työntekijöitä, spekuloida 5G:n terveysvaikutuksilla tai Bill Gatesin yrityksillä siruttaa kaikki ihmiset keinotekoisesti luodun pandemian tekosyyllä, etsiä esoteerisia merkityksiä yhden dollarin setelistä löytyvän kaikkinäkevän silmän symboliikasta. Kaikkein sitkeimmin ja pisimpään jatkunut ”salaliittoteoria” eliitin suunnitelmista luoda globaali hallinto ja uusi taloudellinen maailmanjärjestys, on nyt valtalehdistön painamaa virallista tietoa. Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin entinen neuvonantaja Steve Bannon, konservatiivisen Breitbart -verkkolehden entinen toimitusjohtaja, jolla oli merkittävä taustarooli Trumpin voiton kannalta (yhdessä salaliitto-keskeisemmän Infowarsin perustajan Alex Jonesin kanssa, joka sensuroitiin kesällä 2018 kaikista sosiaalisen median alustoilta aina Youtubea myöten), piti puheen Oxfordin yliopistossa, hänelle esitettiin kysymys Trumpin tukemista ”salaliittoteorioista”. Bannon vastasi tähän näin:

Davosin puolue, taloudellinen, liikejohdollinen, tieteellinen, insinöörinen, kulttuurinen eliitti – Maailman talousfoorumi sen poikastensa kanssa. Kyse ei ole jesuiitoista, vapaamuurareista, illuminaatista, Vatikaanista, Siionin viisaiden pöytäkirjoista. Se on teidän kasvojenne edessä. Ei ole mitään salaliittoa. Se on vain tapa miten systeemi toimii.


Lue myös: Prinssi Charles puhui Davosin globalistieliitille silminnähtävän 666 symbolismin alla. Trump kutsui häntä “tuomiopäivän profeetaksi”.



3 Comments

  1. Kiitos veljelle erityisesti tästä viimeisestä postauksestasi. Pistää ajattelemaan. Jumalalle kiitos, että ajan merkkien seurantaminen ja kommentoiminen on vielä mahdollista Suomessa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Leo. Hienoa kuulla, että seuraat näitä julkaisujani näin tiiviisti. Olen myös mielissäni siitä, että tuo sähköpostissa käymämme polemiikki saatiin päätökseen veljellisessä sovussa. Vihaan yli kaiken kaikenlaisia turhia riitoja, mutta joskus niiltä ei kai voi välttyä. Jos muuten et ole lukenut vielä tuota 356-sivuista viimeisintä kirjaani, niin suosittelen sen ostamista verkkosivuni etusivulta. Perusteeni Charlesia koskevalle teorialleni (teorian alkuperäinen esittäjä oli tosin messiaaninen juutalainen nimeltä Monte Judah) on siinä paljon laajempia ja seikkaperäisempiä kuin näissä pintapuolisemmissa blogiteksteissäni. Kirjan myynti ei ole ollut mitään päätä huimaavaa, mutta olen saanut siitä paljon positiivista palautetta niiltä, jotka kirjani ovat lukeneet. Odottelen yhä ensimmäistä negatiivista kirja-arviota 😉

      Lämpimin terveisin: veljesi Samuel

      Tykkää

    2. Sinullekin muuten tiedoksi Leo, että agnostikoksi itseään luonnehtiva Facebook-kaverini Mikko Paunio jakoi taannoin tähän artikkeliini liitetyn videoni ja kommentoi sitä seuraavasti:

      ”Samuelilta aivan loistava. Hän uskoo eskatologiseen pohdiskeluun pohjaten Walesin Prinssin olevan Antikristus. Itse olen agnostikko enkä kuulu kirkkoon joten jätän tuon eskatologian kunkin omaan harkintaan, mutta olen samaa mieltä Samuelin kanssa, että Charles on vaarallinen kaveri. Erittäin vahva suositus. Lopussa päästään sitten Linkolaan ja Auviseen.”

      Mikko ei ole ihan kuka tahansa Matti Meikäläinen, vaan Helsingin Yliopistosta ja Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health -instituutista valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri ja epidemiologian dosentti, joka on työskennellyt mm. Maailmanpankissa ja Euroopan Unionin komissiossa. WHO:n nykyinen apulaispääjohtaja Bruce Aylward oli hänen entinen kurssitoverinsa. Paunion mukaan nykyinen koronahysteria sai alkunsa Aylwardin tunaroinnista ja että Covid-19 todellinen kuolleisuusprosentti on kausi-influenssan luokkaa. Hänen blogikirjoituksensa tästä sai kymmeniä tuhansia katselukertoja ja häntä haasteltiin mm. MTV3 -kanavalla: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/koronapandemia-kohta-ohi/?fbclid=IwAR3gixriUi5n3ih5gTk0EDcqF-n8yvWbp-y_YrLnbo_oUFNb5kUChmD4P5Y

      Paunio on myös vihreän politiikan kärkevä kriitikko ja hän on lukenut kirjastani ainakin luvun 10, joka käsitteli vihreää aatetta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s