Yhdysvaltain senaatissa alettiin puida tänään presidentti Trumpin toista virkarikossyytettä, jonka demokraatit ovat nostaneeet entistä presidenttiä vastaan tammikuun 6. päivän tapahtumien johdosta Yhdysvaltain Capitolilla. Viimevuoden elokuussa julkaisemassani videossa ”Profetoiko Kim Clement presidentti Donald Trumpin ensimmäisen ja toisen toimikauden?” marraskuussa 2016 menehtynyt Kim Clement profetoi presidentti Trumpista seuraavaa 22. helmikuuta 2014: ”He tulevat huutamaan ’virkasyyte, virkasyyte!’ Mutta ei (se ei tule onnistumaan).” Vaikka tämä toteutui jo joulukuussa 2019, kun demokraatit panivat toimeen Trumpin ensimmäisen virkarikossyytekäsittelyn, on merkillepantavaa, että Clement lausui virkasyytteen kaksi kertaa peräkkäin. Kevin Zadai ennusti myös Sid Rothin marraskuisessa lähetyksessä, että presidentti Trumpia vastaan pantaisiin toimeen toinen virkarikossyyteoikeus hänen toiseen kauteensa johtavan prosessin aikana, joka kestäisi aina kevääseen asti (ks. Uusi videoni: Profetia kahdesta presidentistä. Olivatko profeetat väärässä?).
Amanda Grace, joka on ennustanut myös Trumpin toista kautta, sai Herralta sanan joulukuussa, että joulukuun lopussa alkaisi ”Purimin-kaltainen tapahtuma”, joka kestäisi aina vuoden 2021 alkupuolelle asti (heprealainen Purim-juhla on tänävuonna 25-26. helmikuuta). Eric Metaxasin YouTube-kanavalla hän kertoi juuri seuraavan profetian, jonka hän sanoo saaneen Herralta Trumpin toiseen virkarikossyyteoikeuteen liittyen. Profetioihin ja profetoimiseen liittyen on hyvä pitää mielessä seuraava sana Raamatusta: ”Profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on” (1. Tess. 5:20-21).
Herran Henki sanoo, tänä päivänä kosketan alas ja aiheutan halkeilua ja tärinää. Ja pelko lankeaa edustajainhuoneen ja senaatin jäsenten ylle. Suurta levottomuutta aiheuttava pelko, sanoo Herra, kun virkarikossyytteessä tapahtuu yllätys ja edustajainhuone ja senaatti tulevat järkkymään ja yhä useammat tulevat putoamaan ahneuden ja vallan jyrkänteeltä mihin he ovat ajaneet itsensä tanssien kultaisen vasikkansa ympärillä, jonka he ovat rakentaneet pahoilla käsillänsä.
Ja kun minun lapseni ovat kohonneet ylemmäksi minun palvelijoinani, kuten Mooses teki Siinain vuorella, Minä Herra, teidän Jumalanne Jahve, tulen kutsumaan esiin minun Lakini, joka on paljon korkeampi kuin yksikään maallinen laki, jonka korruptoituneet ihmiset ovat laatineet, ne jotka ovat tehneet sopimuksia demoneiden ja paholaisten ja lohikäärmeiden ja sheikkien kanssa. Juuri kun he kuvittelevat voivansa ylittää rajansa sellaisella pahalla suunnitelmalla, kun he sanovat, ”virkasyyte, virkasyyte”, minä Herra, teidän Jumalanne, astun sisään ja käännän pöydät ylösalaisin näiltä pahoilta kauppiailta, jotka myyvät Amerikan kansan vapaudet turvallisuuden, ylellisyyden ja eläkkeiden toivossa, jotka ovat laittomia, sanoo Herra.
Käännän heidän pöytänsä ylösalaisin ja kun totuus tulee esiin, leikaten heidän suunnitelmansa ytimen, tulee olemaan itku ja hammasten kiristys, myös vanhuudensairaan valejohtajanne kanssa, sanoo sotajoukkojen Herra tänä päivänä. Johtajanne kongressissa tulevat naurunaiheeksi kansalle. ”Katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin” (Hab. 1:5). Kyllä, Amerikan kansa kohtaa Punaisenmeren Egyptissä heidän edessään, kuitenkin minä Herra ja taajuuskorjaaja voin tehdä mahdottomia. Minä Herra olen teidän vapauttajanne.
Mitä näette tapahtuvan, mitä olette nähneet presidentinviran kanssa, se on viivästynyt ajaksi, ei estynyt, sillä kirkko, edustajainhuone, senaatti, kongressi, kuvernöörit ja hallituksen sisäelimet täytyy puhdistaa, sanoo Herra. Kuulet ihmisten sanovan, ”Eikö tämä olekin outoa, eikö tämä olekin kummallista. Tapahtumilla, joiden näemme esiintyvän nyt silmiemme edessä, ei näytä olevan mitään järkeä.” On meneillään vartijan vaihtuminen ja minä Herra, teidän Jumalanne, kutsun kansaani tällä hetkellä tulemaan lähemmäksi minua, etsimään kasvojani ahkerasti, seisomaan maassa vaikka heitä voidaan vainota, sanoo Herra.
Sillä tulen kunnioittamaan niitä ja palkitsemaan ne, jotka ovat seisseet lujana minun nimeni tähden, ja tulen korottamaan heidät. Ne jotka ovat kyyristyneet ja perääntyneet, tarttuneet siihen minkä he ovat rakentaneet, juosten ja tarrautuen alttarin sarviin, he tulevat kärsimään häpeää ja kaatumaan perääntyessään kyyryssä ja pitäen kiinnis siitä minkä he ovat rakentaneet omilla käsillänsä, sen sijaan että olisivat seisseet lujana uskossa. Kello lyö pahoille ja korruptoituneille ja skandaali yksi toisensa perään, kuin valtoimenaan riehuva infektio, pääsee valloilleen edustajainhuoneessa ja senaatissa.
Suorapuheiset sosialistit, liberaalit, valehtelijat, hybridit, puoliksi aasit, puoliksi elefantit [demokraattipuolueen symboli on aasi ja republikaanien symboli on elefantti), kuinka kummallisen eläimen he ovatkaan tehneet. Kun elefantti ja aasi sulautuivat yhteen, he loivat luonnottoman olennon, ja sekoittivat epäpyhän pimeyden, sairauden, ahneuden ja vallan piristysruiskeen palvoessaan hopean ja kullan jumalia, sanoo Herra. Tämä on kirjoitus, jonka panen kongressin seinälle: ’Mene, mene, tekel, ufarsin’ (Dan. 5:25). Te pahat johtajat, teidät on tuomittu ja köykäiseksi havaittu. Edustajainhuoneessa tulee olemaan sellainen säpinä ja häly, merkillepantava Paniikki. Koska minä Herra astun sisään ja sekoitan kattilaa. Ravisutan ja teen tyhjäksi heidän suunnitelmansa, sillä minä Herra sekoitan pahojen johdot.
Suurkiitos vaivannäöstäsi Samuel. Tulen jakamaan tätä ystävilleni.
TykkääTykkää