Ennustaako Danielin 11. luku pian alkavan sodan Britannian ja Turkin välillä? Entä miehittävätkö britit uudestaan Egyptin, Israelin ja Lähi-Idän?

Olen tutkinut teoriaa prinssi ja nyt kuningas Charles III:sta Raamatun mahdollisena Antikristuksena vuodesta 2003 lähtien. Luin Tim Cohenin aihetta käsitelleen kirjan vuonna 2008. Samoihin aikoihin löysin Kirjoituksista erään hyvin mielenkiintoisen johtolangan mitä Cohen itse ei ollut löytänyt tai painottanut omissa eskatologisissa teksteissään. Danielin kirjan 11. luvun Antikristus-näky nimittäin mainitsi nimenomaisesti, että tuon henkilön tulisi nousta kuningaskunnasta, periä valtakunta hänen isiltänsä jotka hallitsivat sitä ennen häntä, ja jatkaa isiensä kolonialistista ryöstöpolitiikkaa. Sen lisäksi, että tuo näky sanoo hänen olevan omassa maassansa ylenkatsottu kruununperillinen, jolle ”he eivät anna kuningaskunnan kunniaa” (Kuningas Jaakon käännös), se sanoo myös, että kuninkaaksi noustuaan hän hyökkäisi ”maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.”

Miksi tämä sitten viittaisi juuri Iso-Britanniaan? Koska jakeet 8-20 sanovat tuon kuninkaan edeltäjien olleen sodassa Egyptiä vastaan ja miehittäneen myös Palestiinan lyhyeksi aikaa. Näyssä Palestiinaa tai Israelin maata kutsutaan nimellä Ihana maa. Tarkimpana englanninkielisenä raamatunkäännöksenä pidetty New American Standard Bible (NASB) käyttää tästä alueesta jakeessa 20 nimeä ”kuningaskunnan jalokivi.” Tämä on melkoisen mielenkiintoinen ilmaus, sillä Brittiläisessä imperiumissa Intiaa tavattiin kutsua ”jalokiveksi kruunussa”, millä viitattiin Intian asemaan imperiumin taloudellisesti tuottavimpana ja arvokkaimpana merentakaisena dominiona. Jumalan maailmassa ja profeetallisessa terminologiassa se oli kuitenkin Israelin maa, joka oli Britannian todellinen jalkokivi kruunussa. Ei siksi, että tuo karu erämaa olisi ollut mitenkään taloudellisesti tuottava, vaan koska se oli Jumalan omaisuuskansan perintöosa, jolle Jumala oli luvannut tuon maan ikuisiksi ajoiksi polvesta polveen.

Britannia oli kuitenkin havitellut Palestiinan hallintaa jo 1800 -luvulla, koska alueen hallitseminen tarjosi kuningaskunnalle strategisen väylän Intian ja sinne johtavien kauppareittien turvaamiseen Saksan, Ranskan tai Venäjän kaltaisilta vihollisvalloilta, jotka tiesivät että ainoa keino brittien ylivallan päihittämiseksi olisi katkaista heidän kauppareittinsä Intiaan. Juuri Intiaan johtavien kauppareittien turvaaminen oli todennäköinen syy myös siihen miksi britit päättivät miehittää Egyptin vuonna 1882. He olivat yrittäneet tätä ensimmäistä kertaa jo Napoleonin sotien aikana vuonna 1807, mutta Egyptin silloinen kuvernööri ja modernin Egyptin ensimmäinen suvereeni hallitsija Muhammad Ali karkoitti britit Egyptistä Ottomaanien puolesta, jotka hallitsivat Egyptiä nimellisesti vuoteen 1914 saakka. Koska Britannia on modernin historian ainoa suurvalta, joka on ollut sodassa sekä Egyptiä vastaan että miehittänyt myös Palestiinan, tuo oli yksi syy siihen miksi identifioin Brittiläisen imperiumin Danielin 11. luvun Pohjan kuninkaaksi.

Tämä saattaa hämmentää niitä, jotka ovat tottuneet määrittämään Pohjan ja Etelän kuninkaan kansallisen identiteetin Israelin maasta katsoen. Kuinka Israelista katsoen äärimmäisenä luoteessa sijaitseva Britannia voisi täyttää näyn kriteerin Pohjan kuninkaasta? Oma vastaukseni tähän oli se, että jos lähdemme sovittamaan tuota näkyä koko kristikunnan historiaan (kuten olen tehnyt kirjani kuvussa 13), niin ei ole järkevää tulkita näkyä maantieteellisesti Israelista käsin, koska Israel ei ollut olemassa kansakuntana tuona aikana ja juutalaiset elivät diasporassa ympäri pakanakansoja. Tästä syystä lähdin paikantamaan näyn Etelän ja Pohjan kuningasta näyssä annettujen lukuisten historiallisten vihjeiden ja johtolankojen perusteella.

Perustelin esimerkiksi miksi näyn historiallinen narratiivi ja maantieteellinen fokus siirtyisi Lähi-Idästä Ranskaan jakeessa 6, jossa Pohjan kuningas mainitaan ensimmäistä kertaa. Näin ollen Ranskasta katsoen Pohjan kuningas olisi Iso-Britannia. Etelän kuninkaaksi taas identifioin sekä arabivallan 600 – 1300 -luvuilla, että sen perilliseksi nousseen turkkilaisvallan (Ottomaanien valtakunnan) 1300 – 1900 -luvuilla. Myös tuossa kohtaa käytin kriteerinä enemminkin näyn historiallista narratiivia kuin Israel-keskeistä maantieteellistä kriteeriä. Olen nimittäin demonstroinut miksi Danielin 11. luvun näky ennustaisi sen toisessa täyttymysvaiheessaan Lähi-Idän historian kaikki merkittävimmät tapahtumat 600 -luvun alusta tähän päivään.

---

Sisältö

1. Etelän ja Pohjan kuningas nykyajassa
2. Öljy arabien aseena länttä vastaan
3. Jom Kippur sota ja Riemuvuosi
4. Maailmanjohtajien suuri peli maailman hallinnasta
5. Tuleva sota Turkin, Kreikan ja Britannian välillä?
6. Turkin viimeinen Sulttaani
7. Johtopäätös

---

Etelän ja Pohjan kuningas nykyajassa

Mutta tämä jättää myös erään kysymyksen avoimeksi. Miten Etelän ja Pohjan kuningas tulisi identifioida tänäpäivänä, kun Israel on olemassa kansakuntana ja merkittävä osa valitusta kansasta on jo palannut diasporasta? Olen huomauttanut usein, että vaikka jakeessa 21 Antikristuksen sanotaan nousevan siitä kuningaskunnasta, jota näky kutsuu Pohjan kuninkaaksi, hänen valtakuntaansa ei ole kutsuttu Pohjan kuninkaaksi jakeissa 21-39. Vasta jakeesta 40 eteenpäin näky mainitsee: ”Mutta lopun ajalla Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssansa. Ja Pohjan kuningas käy tämän kimppuun vaunuilla ja ratsuilla ja monilla laivoilla, hyökkää hänen maihinsa, tulvana leviten niiden ylitse.” Kuka on ”tämä”? Se voi olla yhtä hyvin Etelän kuningas kuin Antikristus itse, jota vastaan hyökkäisivät sekä armeijat pohjoisesta että etelästä. Oli kyse sitten kummasta tahansa, Pohjan kuninkaan ei tarvitse olla tässsä jakeessa sama toimija kuin Antikristus. Joko Pohjan kuningas on Antikristus itse tai sitten tämän vihollinen/liittolainen, joka hyökkää joko hänen kimppuunsa tai Etelän kuninkaan kimppuun. Jakeen ilmaisumuoto mahdollistaa kaikki nuo kolme vaihtoehtoa. Jos näyn maantieteellinen fokus palaa lopun aikana taas Israelin maahan, niin silloin voisimme ajatella Pohjan kuninkaan jakeessa 40 viittaavan johonkin toiseen valtaan kuin Antikristuksen valtakuntaan.

Tämän jälkeen myös Kiina, Iran ja ehkä Venäjä ja/tai Turkki hyökkäävät hänen kimppuunsa, sillä ”sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät häntä, ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia ja vihkimään heitä tuhon omiksi.” Jakeet 41-43 kertovat hänen valloitussodistaan Lähi-Idässä, joka edeltää tätä Kiina-Iran-Venäjä akselin vastahyökkäystä:

Hän hyökkää myös Ihanaan maahan [Israeliin], ja monta kaatuu. Mutta hänen kädestänsä pelastuvat nämä: Edom ja Mooab ja ammonilaisten pääosa [vastaa nykyistä Jordaniaa ja Palestiinaa]. Ja hän ojentaa kätensä maita kohti; Egyptin maa ei ole säästyvä. Hän valtaa kulta- ja hopea-aarteet ja kaikki Egyptin kalleudet, ja liibyalaiset [vastaa nykyistä Libyaa] ja etiopialaiset [vastaa nykyistä Sudania] liittyvät häntä seuraamaan.

Pane merkille, että nämä maat jotka Antikristus valloittaisi jakeiden 41-43 mukaan ovat samoja maita, jotka Britannia miehitti 1800-1900 -luvuilla. Näky nimenomaisesti mainitsee jakeissa 8-20, että Antikristuksen isät olisivat miehittäneet nämä maat ja jakeessa 24 todetaan, että tämä viimeinen kuningas ”hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.” Hän siis jatkaa isiensä imperialistista ryöstöpolitiikkaa, mutta samalla hän vie sen röyhkeydessään heitäkin pidemmälle. ”Maakunnan lihavimmat seudut” viittaa todennäköisesti öljystä rikkaisiin Lähi-Idän maihin, tarkemmin sanoen OPEC-maihin. OPEC (Organization of the Petroleum Exporting Countries) eli ’öljynviejämaiden järjestö’ on maailman öljymarkkinoita kontrolloiva hallituskartelli, joka koostuu 14 jäsenmaasta joista suuri osa sijaitsee Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa: Algeriasta, Angolasta, Ecuadorista, Gabonista, Irakista, Iranista, Kongosta, Kuwaitita, Libyasta, Nigeriasta, Päiväntasaajan Guineasta, Saudi-Arabiasta, Venezuelasta ja Yhdistyneestä arabiemiirikunnasta.

Öljy arabien aseena länttä vastaan

Vastaava järjestö OAPEC koostuu lähinnä islaminuskoisista arabimaista ja sisältää myös Egyptin ja Syyrian. Kaikki nuo maat, joihin Antikristus hyökkäisi profetian mukaan Israelin ohella, ovat myös OPEC tai OAPEC -maita. Koska moni OPEC/OAPEC maa sijaitsee Israelista katsoen etelässä, voisimme ajatella Etelän kuninkaan viittaavan tänään juuri näihin öljynviejämaihin. Vaikka Saudi-Arabiaa pidetään lännen liittolaisena, Britannian ja Amerikan johtama läntinen liittouma on ollut sodassa jo monia ”etelän maita” vastaan. Vuoden 1956 Suezin kriisissä Yhdistyneestä Kuningaskunnasta, Israelista ja Ranskasta koostunyt sotilasliittouma kävi sotaa Gamal Nasserin Egyptiä vastaan, kun tämä päätti kansallistaa brittien kontrolloiman Suezin kanavan. Britannia ei hallinnut Intiaa enää vuonna 1956, joten kanava oli menettänyt sen aiemman arvonsa helppona kauppareittinä Intiaan ja Intian siirtomaan hallinnan turvaamiseksi. Lähi-Idästä löydetty ”musta kulta” ja lännen teollisuumaiden riippuvuus siitä nosti kanavan hallinnan kuitenkin uuteen strategiseen tärkeyteen 1900 -luvulla. Öljykaupan historioitsija Daniel Yergin kertoo:

Vuonna 1948, kanava menetti yhtäkkisesti sen olemassaolonsa perinteisen perussyyn … [Britannian] hallintaa kanavasta ei voinut enää oikeuttaa sillä perusteella, että se oli ratkaiseva joko Intian tai kuolemassa olleen imperiumin puolustamiseen. Ja silti juuri samaan aikaan kanava saavutti uuden roolin – ei imperiumin vaan öljyn valtatienä. Vuoteen 1955 mennessä öljy käsitti puolet kanavan kauppaliikenteestä, ja siten kaksi kolmasosaa Euroopan öljystä kulki sen kautta.

OPEC/OAPEC-maat käyttivät öljyä aseena länttä vastaan jälleen vuoden 1973 Jom Kippur sodan aikaan. Vuoden 1973 öljykriisi oli maailmanlaajuinen energiakriisi, joka sai alkunsa siitä kun OAPEC-maat päättivät leikata öljjyntuotantoa ja korottaa hintoja kiristääkseen sillä öljystä riippuvaisia länsimaita lopettamaan tukensa Israelille. Öljyn markkinahinta nousi niin nopeasti, että vuoden 1973 lopussa raakaöljy maksoi jo viisi kertaa enemmän kuin saman vuoden syyskuussa. Tämä johti monissa teollisuusmaissa kiihtyvään inflaatioon ja talouden taantumaan, joka pakotti länsimaat etsimään vaihtoehtoisia öljylähteitä ja energiamuotoja mm. ydinvoimasta, maakaasusta ja kivihiilestä. Ehkä jokseenkin tragikoomista, että Euroopan nykyistä energiakriisiä ei aiheuttanut arabimaat vaan Eurooppa itse vuosikymmeniä kestäneellä sodallaan näitä energiamuotoja vastaan, mikä on johtanut Euroopan energiaomavaraisuuden katoamiseen ja epävakaan tuuli- ja aurinkovoiman käyttöönottoon niiden tilalle. Vihreän ideologian nimissä käyty sota energiaa vastaan sai alkunsa paljolti Jom Kippur sodan ja siitä seuranneen öljykriisin jälkeen vaikka vielä 70 -luvulla oli paljon yleisempää puhua globaalista kylmenemisestä kuin globaalista lämpenemisestä.

Yle uutisoi 30. syyskuuta, että vaikka äskettäin valmistunut Olkiluodon uusi OL3-ydinvoimala tuottaa sähköä 1600 megawatin teholla, ja kattaa noin 19 prosenttia maamme sähköntarpeesta, se ei ole näkynyt juuri hinnoissa tuulivoiman epävakauden tähden:

Kovaa pörssihintaa selittääkin tuulivoima… Tänään on ollut aika tuuleton päivä eli tuulivoimaa on kertynyt vähän, Paananen kertoo. Suomen tuulivoimaloiden nimellisteho on noin 4400 megawattia eli enemmän kuin Olkiluodon kolmen voimalan yhteisteho. Mutta tyynen sään vuoksi tuulisähköä on syntynyt tänään vain noin 30 megawatin teholla eli hyvin vähän. Johtaja Pekka Salomaa energiateollisuudesta kertoo, että tuulivoima heiluttaa sähkön pörssihintoja nykyisin jo todella paljon. Tuulisena päivänä tuulisähköä syntyy paljon ja hinta painuu. Tyynellä kallistuu.

OPEC/OAPEC maista länsiliittouma kävi sotaa myöhemmin myös Irakia, Libyaa ja Syyriaa vastaan. Vuonna 2003 George W. Bushin Yhdysvallat ja Tony Blairin Britannia johti maailmanlaajuista sotilaskoalitiota, joka syrjäytti Saddam Husseinin vallan Irakissa. Vuonna 2011 he sekaantuivat Arabikevään myötä puhjenneeseen Libyan sisällisotaan Muammar Gaddafin vallan kukistamiseksi. Tämä jälkimmäinen sotilasoperaatio oli lähinnä Britannian johtama, kun taas aikaisemmin mainittu oli enemmän USA:n johtama. Samoin länsiliittouma sekaantui USA:n johdolla myös Syyrian sisällisotaan vuonna 2014 vaikka eivät onnistuneet syrjäyttämään Syyrian diktaattori Bashar al-Assadia johtuen mm. Venäjän sotilaallisesta tuesta Assadin armeijalle. Tämän historian valossa ei ole niin vaikea kuvitella, että Britannian johtama länsiliittouma voisi hyökätä lähitulevaisuudessa Egyptiin, Israeliin ja ”maakunnan lihavimpiin seutuihin” Daniel 11:41-45:n mukaisesti.

On huomioitava, että Yhdistyneen Kuningaskunnan monarkkina, Charles III on myös Britannian armeijan ylipäällikkö samaan tapaan kuin Yhdysvaltain presidentti on USA:n armeijan ylipäällikkö. Wikipedian mukaan ”valtuutus antaa käskyjä ja komentoja sotilashenkilöstölle on delegoitu hallitsijalta pääministerille ja puolustusministerille, jotka puolestaan delegoivat toimivaltansa sotilasupseereille.” Ennen armeijaan liittymistä kaikkien Britannian asevoimiin värvättyjen sotilaiden on vannottava seuraava vala:

Minä… vannon Kaikkivaltiaan Jumalan kautta… että tulen olemaan uskollinen ja kantamaan todellista uskollisuutta Hänen Majesteetilleen kuningas Charles III:lle, Hänen perillisilleen ja seuraajilleen ja puolustan uskollisesti ja kunniallisesti, kuten vala vaatii, hänen majesteettiaan, hänen perillisiään ja seuraajiaan, henkilökohtaisesti, kruunua ja arvokkuutta kaikkia vihollisia vastaan ja noudatan ja tottelen kaikkia Hänen Majesteettinsa, Hänen perillistensä ja seuraajiensa ja kenraaliupseerien minulle antamia käskyjä.

Tämä on kaukana siitä, että monarkki olisi vain kansakunnan nimellinen ja seremoniallinen pää ilman poliittista päätös- ja vaikutusvaltaa. Yhdistyneessä Kuningaskunnassa vain monarkki voi julistaa sodan toista kansaa vastaan. Heinäkuussa 2014 Daily Mail paljasti, että se oli George V, joka yllytti hänen hallitustaan aloittamaan sodan Saksaa vastaan vuonna 1914, mikä käynnisti ensimmäisen maailmansodan. Julkisuuteen vuotaneessa kirjeessä hän oli yllyttänyt ulkoministeriään Sir Edward Greytä ”löytämään syyn” sodan julistukselle Saksaa vastaan vain päiviä ennen kuin hallitus julisti sodan Saksaa vastaan. Jo kymmenen vuotta ennen kuninkaaksi nousuaan kuningatar oli myöntänyt Charlesille korkeimman sotilasarvon Britannian asevoimien kaikissa kolmessa haarassa ja nimitti hänet laivaston amiraaliksi, kenttämarsalkkaksi ja kuninkaallisten ilmavoimien marsalkkaksi. Eli missä tahansa Britannian sotavoimien tulevassa operaatiossa vieraan kansan maaperällä, se on Charles III – ei pääministeri -, joka on tuon operaation varsinainen komentaja ja alkuunpanija. Britanniahan on myös ydinasevalta, joten periaatteessa päätös ydinaseiden käytöstä kuuluu nyt Charlesille, miehelle, joka on julkisesti kehottanut vähentämään maailman ihmisväestöä.

Tämän pitäisi huolestuttaa jokaista, sillä uuden paljastuskirjan mukaan kyseessä on hyvin impulssiivinen kuumapää, joka saattaa kiihtyä nollasta sataan hetkessä ja heitellä tavaroita ympäriinsä hermostuessaan. Näin hänen monet entiset palvelijat ovat todistaneet Charlesin temperamentista. Kyseessä ei ole ehkä naurun asia, mutta jopa Hitlerin kaltainen raivopää menetti malttinsa Charlesin lyhyen pinnan johdosta, kuten voit nähdä tästä Hitler-parodiavideostani.

Jom Kippur sota ja Riemuvuosi

Voisin odottaa Lähi-Idän olevan pian taas Arabikevään kaltaisen historiallisen murroksen keskusnäyttämönä. Olen painottanut usein kuinka profeetallisesti merkitykselliset tapahtumat historiassa esiintyvät usein 70 vuoden tai 49 (7 x 7) vuoden sykleissä. Esimerkiksi kun Elisabet II nousi valtaistuimelle vuonna 1952, se oli 70 vuotta siitä kun Britannia miehitti Egyptin vuonna 1882. Egyptin miehityksestä käynnistyi myös historian vaihe nimeltä Afrikan jako tai uusi imperialismi, jonka aikana mm. koko Afrikan manner päätyi eurooppalaisten siirtomaavaltojen omistukseen. Tämän historian vaiheen voidaan katsoa päättyneen vuonna 1952, kun Egytin vallankumous karkotti britit Egyptistä ja nosti Gamal Abdel Nasserin valtaan. Nasserin valtaannoususta käynnistyi pitkälti Lähi-Idän ja Afrikan moderni historia, jonka aikana Euroopan kolonisoimat siirtomaat Lähi-Idässä ja Afrikassa itsenäistyivät. Tästä edellisestä murroksesta tuli tänävuonna täyteen 70 vuotta. Saman ajan myös Elisabet II istui valtaistuimella. Viimeviikon torstaina 6. lokakuuta myös Jom Kippur sodan alkamisesta tuli täyteen 49 eli 7 x 7 vuotta. Raamatullisessa ajanlaskussa syyskuun 25. päivä alkanut heprealainen vuosi 5783 käynnisti siis vuoden 1973 Jom Kippur sodasta laskien riemuvuoden. 3. Moos. 25:8-13 sanoo:

Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta. Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä [= Jom Kippur] anna pasunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasunan soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo. Riemuvuosi olkoon teille viideskymmenes vuosi; älkää silloin kylväkö älkääkä jälkikasvua leikatko, älkääkä poimiko, mitä leikkaamattomissa viinipuissa on kasvanut. Sillä se on riemuvuosi, se olkoon teille pyhä; pellolta syökää sen sato. Riemuvuotena saa jokainen teistä palata perintömaallensa.

Jom Kippur oli tänävuonna 4.-5. lokakuuta, joten sen päättymistä seuraavana päivänä tuli täyteen myös 49 vuotta Jom Kippur sodan alkamisesta, joka päättyi saman vuoden lokakuun 25. päivä. Raamatullisen kalenterin valossa edellisestä Jom Kippurista käynnistyi siis heprealainen riemuvuosi, joka päättyy ensivuoden syyskuussa. Tuona ajanjaksona voimme odottaa esiintyvän monia profeetallisesti merkittäviä tapahtumia. Yksi niistä on epäilemättä Charlesin kruunaaminen kuninkaaksi ensikesänä tasan 70 vuotta hänen äitinsä kruunaamisen jälkeen. Lähi-Idässä saattaa tapahtua pian jotain sellaista, joka antaa Charles III:n johtamalle länsiliittoumalle tekosyyn sotilaalliseen väliintuloon samaan tapaan kuin Libyan sisällissota antoi sille tekosyyn pommittaa Libyaa vuonna 2011.

Maailmanjohtajien suuri peli maailman hallinnasta

Charlesin nuorempi veli Prinssi Andrew on muuten myöntänyt Wikileaksin vuotamissa sähköposteissa, että länsi on sotinut Lähi-Idässä lähinnä öljyn, mineraalien ja strategisten merialueiden hallinnasta osana niin sanotua ”uutta suurta peliä”, mikä viittaa 1800 -luvulla Britannian ja Venäjän välillä käydyn imperialistisen suuren pelin uudelleen lämpenemiseen. Tatiana Gfoeller, Washingtonin suurlähettiläs Kirgisiaan, kuvaili Andrew’ta, joka toimi alueella Britannian kauppaintressien erikoisedustajana, töykeäksi ja ylimieliseksi. Sitten hän kertoi eräästä keskustelustaan Andrew’n kanssa:

Puhutellen suurlähettiläälle suoraan, Prinssi Andrew kääntyi sitten alueelliseen politiikkaan. Hän sanoi rohkeasti, että ”Yhdistynyt Kuningaskunta, läntinen Eurooppa (ja jatkeella te amerikkalaiset myös)” ovat nyt palanneet pelaamaan suurta peliä. Paljon eloisampana kuin koskaan, hän lausui ylimielisesti: “Ja tällä kertaa me aiomme voittaa!”

Näinkö myös Charles III ajattelee? Että Yhdistyneen Kuningaskunnan ja sen liittolaisten tulisi voittaa uusimperialistinen ”suuri peli” Lähi-Idän, Keski-ja Etelä-Aasian ja Pohjois-Afrikan hallinnasta? Senkin riskillä, että tällainen uhkarohkea peli saattaisi johtaa kaiken elämän maanpäältä hävittävään ydinsotaan. Tämänkö tähden Antikristus hyökkää ”maakunnan lihavimpiin seutuihin” saaden kahden ydinasevallan, Kiinan ja Venäjän, armeijat hänen kimppuunsa Harmageddonin sodassa, joka hävittää kolmanneksen maanpäällä asuvista ihmisistä (Ilm. 9:15, 16:14-16)? Charles vertasi kerran Putinia Hitleriin ja luonnehti Kiinan kommunistijohtajia ”kauhistuttaviksi vanhoiksi vahanukeiksi.” Jos suurvaltojen väliset suhteet horjuvat siis jo tällä hetkellä kolmannen maailmansodan partaalla (ellei se ole jo alkanut), niin Charles III:n nousu valtaistuimelle auttaa tuskin yhtään asiaa pitkällä juoksulla vaikka hän onnistuisikin luomaan jonkin väliaikaisen globaalin maailmanyhteisön.

Tuleva sota Turkin, Kreikan ja Britannian välillä?

Edellä käsitellyn skenaarion mukaan Antikristuksen armeijaa vastaan sotisivat sekä islamilaisista arabimaista koostuvat etelän kuninkaat, Kiinan, Pohjois-Korean ja Iranin kaltaiset ”idän kuninkaat” ja Venäjän ja Turkin kaltaiset pohjoisen kuninkaat. Tämä kattaa siten koko itäisen pallonpuoliskon, jättäen lännen ainoaksi paikaksi josta Antikristus nostaisi omat sotavoimansa. Mutta seuraavaksi esitän perusteeni siihen miksi Etelän kuningas voisi tarkoittaa arabimaiden ohella myös Turkkia. Jos olet lukenut suomeksi tai englanniksi kirjoitetun eskatologisen kirjani, tiedät että identifioin siinä Ottomaanien Turkin näyn Etelän kuninkaaksi keskiaikaisen arabivallan ohella. Eli sidoin tulkinnassani koko islamilaisen maailmanvallan historian osaksi yhtä ”kuningasta” tai valtakuntaa, sillä Ottomaanien valtakunta oli lopultakin toinen toistaan seuranneiden islamilaisten kalifaattien jatkumoa, jotka seurasivat profeetta Muhammadin valtaa Arabian niemimaalla.

Kerroin myös kuinka näky erotti turkkilaisvallan sitä edeltäneestä arabivallasta kutsumalla tätä jakeessa 8 myös ilmaisulla ”Etelän kuninkaan tytär”. Raamatussa kansoja kuvaillaan usein tyttäriksi ja myös tänäpäivänä useita kansakuntia on personoitu naisten hahmoissa. Järkeilin myös, että jos näyn toisessa täyttymysvaiheessa Etelän kuninkaalla viitataan valtakuntaan ennemmin kuin johonkin yksittäiseen hallitsijaan (mikä on raamatullisesti täysin oikeutettua), niin silloin Etelän kuninkaan tyttären on pakostakin oltava kokonaisen kansakunnan tytär. Turkkilaisvalta oli juuri arabivallan tytär, koska se nousi sen perilliseksi ja jatkajaksi. Sitten kuljetin lukijaa näyn yksityiskohtien läpi jakeissa 5-19 osoittaakseni kuinka tuo näky ennusti Ottomaanien vallan nousun ja tuhon. Osoitin mm. jakeiden 10 – 19 sopivan tarkasti ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin, kuten Gallipolin taisteluun ja kohta sitä seuranneeseen sulttaanikunnan romahtamiseen, jonka myötä Palestiinan hallinta päätyi Britannian valtaan. Näky jopa ennusti nykyisen Turkin tasavallan perustajan ja sen ensimmäisen presidentin, marsalkka Mustafa Kemal Atatürkin nousun:

Sitten hän [Pohjan kuningas] kääntyy rantamaita vastaan ja ottaa valtaansa monet. Mutta eräs sotapäällikkö tekee hänen herjauksistaan lopun ja kostaa hänelle hänen herjauksensa.

Tässä jakeessa mainittu sotapäällikkö viittasi juuri Mustafa Kemal Atatürkiin, joka johti Turkin itsenäisyyssotaa Kreikkaa ja Yhdistynyttä Kuningaskuntaa vastaan ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Britannia aikoi käyttää liittolaistaan Kreikkaa ottaakseen Turkin rantamaat haltuunsa ja jakaakseen Anatolian Euroopan kristittyjen kansojen kesken, mutta marsalkka Atatürk kävi heitä vastaan sitkeää vastarintaa ja sai heidät perääntymään ja suostumaan Lausannen rauhansopimuksen ehtoihin sitä edeltäneen Sèvresin rauhansopimuksen sijasta. Tämä johti Ottomaanien valtakunnan lakkauttamiseen ja nykyisen Turkin tasavallan perustamiseen vuonna 1923. Etelän kuningasta ei mainita tämän jälkeen ennen jakeita 25-27, jotka ajoittuvat jo Antikristuksen valta-aikaan:

Ja hän panee liikkeelle voimansa ja rohkeutensa Etelän kuningasta vastaan, hyökäten suurella sotajoukolla. Mutta Etelän kuningas varustautuu sotaan suurella ja ylen väkevällä sotajoukolla. Hän ei kuitenkaan kestä, sillä häntä vastaan hankitaan juonia. Ja ne, jotka syövät hänen pöydästään, tuhoavat hänet, ja hänen sotajoukkonsa huuhdotaan pois, ja on paljon kaatuneita ja haavoitettuja. Ja kumpaisellakin kuninkaalla on paha mielessä toistansa vastaan. Samassa pöydässä he puhuvat valhetta; mutta se ei onnistu; sillä säädetty aika ei ole vielä lopussa.

Jos vaadimme näyn tulkinnalta suurempaa historiallisen narratiivin yhtenäisyytttä, niin silloin Etelän kuninkaan jakeissa 25-27 tulisi viitata edelleen Turkkiin, Ottomaanien perilliseen. Lisäksi, ilmaisu ”kumpaisellakin kuninkaalla on paha mielessä toistansa vastaan. Samassa pöydässä he puhuvat valhetta” antaisi ymmärtää, että tässä kohtaa näky ei viittaa vain valtakuntiin tai valtioliittoihin vaan kahteen kirjaimelliseen hallitsijaan, jotka kokoontuvat neuvottelemaan kasvokkain mutta valehtelevat toisillensa päin naamaa. Toisin sanoen, tämä edellyttäisi Turkin ja Yhdistyneen Kuningaskunnan hallitsijan olevan toistensa vihamiehiä ja ajautuvan sotaan toisiaan vastaan samalla tavoin kuin nuo maat sotivat toisiaan vastaan ensimmäisessä maailmansodassa. Onkin siis mielenkiintoista, että tällainen sota saattaa olla nyt edessäpäin vaikka Turkin ja Britannian välillä on säilynyt jo 100 vuotta kestänyt rauha ja NATO-maana Turkkia pidetään yhä lännen liittolaisena.

Turkin ja Yhdistyneen Kuningaskunnan välinen sota alkaisi todennäköisimmin ensin Turkin ja Kreikan välisenä sotana mihin Iso-Britannia sitten sekaantuisi Kreikan avuksi Turkkia vastaan. Britannian ja Kreikan välinen läheinen suhde palaa jo Kreikan itsenäisyysodan vuosiin 1820 -luvulle, jolloin Britannian laivasto sekaantui taisteluihin Kreikan separatistien puolesta Navarinon taistelussa lokakuussa 1827. Kreikan viimeinen kuningas Konstantin II (1964 – 73) oli myös kuningatar Viktorian lapsenlapsenlapsenlapsi. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta kun Yhdistyneen Kuningaskunnan valtaistuimella istuu myös Kreikan kuningashuoneen perillinen. Charles III on nimittäin Kreikan toisen kuninkaan George I:n (1863 – 1913) lapsenlapsenlapsi. Charlesin isä prinssi Philip syntyi Kreikassa Kreikan kuningasperheeseen vuonna 1921. Kreikan parlementin poliittisten suhteiden neuvonantaja tohtori Ioannes P. Chountis kirjoittaa:

”Kuningatar on kuollut, kauan eläköön kuningas.” Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneellä Kuningaskunnalla on uusi kuningas, jonka nimi on Charles III. Kuningas Charles, 73, seurasi virallisesti äitiään, Hänen Majesteettinsa edesmennettä kuningatarta, kun tämä kuoli 96-vuotiaana. Kuningatar Elisabet II:n perinnöstä voidaan sanoa ja kirjoittaa paljon, ja uudesta Karolin aikakaudesta voidaan tehdä ennusteita uuden kuninkaan alaisuudessa. Yksi uuden kuninkaan läsnäolon monista mielenkiintoisista piirteistä hänen vilpittömän ja vuosikymmeniä kestäneen ympäristönsuojelunsa ja klassisen arkkitehtuurin tukemisen lisäksi ovat hänen kreikkalaiset juurensa.

Kuningas Charles III on Kreikan kuninkaan George I:n, Kreikan Glucksburgin huoneen ensimmäisen hallitsijan, pojanpojanpoika. Charlesin isä, edesmennyt prinssi Philip, puolestaan ​​oli puolikreikkalainen, ja hänen isänsä oli Kreikan prinssi Andrew. Kuningatar Elisabet ja Edinburghin herttua eivät vierailleet koskaan Kreikassa hänen noustuaan valtaistuimelle. Mutta kuningas Charles on vieraillut Kreikassa monta kertaa, sekä kuninkaallisessa ominaisuudessaan Walesin prinssinä että yksityisillä vierailuilla. Voimme muistaa helposti hänen vuoden 2018 virallisen vierailunsa maahan ja hänen osallistumisensa Kreikan itsenäisyyssodan 200-vuotisjuhliin viimevuonna. Tai se, että silloisen Walesin prinssin hyväntekeväisyysjärjestöt lähettivät apua ja rahaa Kreikkaan Evian tuhoisten tulipalojen jälkeen.

Usein väitetään, että ”pehmeä diplomatia” on ulkosuhteiden keskeinen osa. Nykyisissä olosuhteissa Kreikan ja Yhdistyneen kuningaskunnan kahdenväliset suhteet voivat vahvistua entisestään, jos Kreikka päättää rakentaa sen uuden kuninkaan kreikkalaisiin sukujuuriin. Kreikan ulkoministeri Nikos Dendiasin ja Britannian uuden pääministeri Liz Trussin välillä on jo työsuhde. Nyt avautuu toinen ikkuna uuden kuninkaan kanssa. Esimerkiksi se nostaisi suuresti maan arvostusta kansainvälisellä näyttämöllä, jos yksi uuden hallitsijan ensimmäisistä ulkomaanmatkoista voisi tapahtua Kreikassa. On turvallista olettaa, että jos brittiläinen suvereeni vierailee joskus Ateenassa, kuningas Charles olisi todennäköisimmin hyväksynyt tällaisen kutsun. Lisäksi on jo jonkin verran vauhtia, joka perustuu siihen, että Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis on tavannut kuningas Charlesin jo kahdesti, ensin Ateenassa ja sitten aiemmin tänä vuonna Dumfries Housessa Skotlannissa. Uuden kuninkaan laajat intressit ja ympäristönsuojelun puolestapuhuminen on myös alue, jolla maiden välille voidaan laatia konkreettisempaa politiikkaa. Lopuksi, on ehdoton edellytys, että Kreikka on edustettuna korkealla tasolla sekä Hänen Majesteettinsa edesmenneen kuningattaren hautajaisissa että uuden kuninkaan valtaistuimelle asettamisen virallisessa seremoniassa.

Kaiken kaikkiaan on erittäin tärkeää ja mahdollisesti edullista, että on olemassa brittiläinen hallitsija, jolla on hieman kreikkalaista verta. Vaikka kuningas ei voi suoraan vaikuttaa poliittisiin päätöksiin, Kreikan vierailun kaltaiset liikkeet osoittavat, kuinka arvostettuja ja strategisia maiden väliset suhteet ovat. Tässä Ranskan entinen presidentti Francois Mitterrand oli oikeassa: ”Politiikkaa harjoitetaan aina symbolismin tasolla.” Tätä ei pidä unohtaa, eikä ulkomaan diplomatia saa koskaan aliarvioida tai jättää huomiotta symboleja.

Charles III:n kreikkalaisilla juurilla on muuten myös se mielenkiintoinen profeetallinen ulottuvuus, että Danielin 8. luvun näky antaa nimenomaisesti ymmärtää, että Antikristuksen juuret palaavat Kreikkaan:

Ja kauris on Jaavanin [Kreikan] kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas. Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta [siis Kreikasta], ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän. Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas [Kreikasta tai kuningas, jonka juuret ovat Kreikassa], kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava

Turkin viimeinen Sulttaani

Turkin nykyinen presidentti Recep Tayyip Erdoğan tunnetaan autoritäärisenä johtajana, joka on vienyt maataan yhä islamistisempaan suuntaan. Hänen ulkopolitiikkaansa on luonnehdittu usein neo-Ottomanismiksi, sillä hän haaveilee palauttavansa Turkille muinaisen Ottomaanien vallan rajat, jotka ulottuivat Balkanilta Persianlahdelle ja Pohjois-Afrikkaan. Hänellä on nähtävästi jotain suuruudenhulluja suunnitelmia mielessä vuodelle 2023 jolloin Turkin tasavalta täyttää 100 vuotta. Siinä kun Turkin tasavallan perustaja Mustafa Kemal Atatürk halusi loitontaa maansa sen islamistisesta historiasta ja perustaa eurooppalaisemman sekulaarin yhteiskunnan, Erdoğan on vienyt maataan vastakkaiseen suuntaan ja romantisoi sen islamistista menneisyyttä Ottomaanien dynastian alaisuudessa.

Tämä näkyi mm. hänen toukokuisessa provokativisessa valo-showssaan Hagia Sofian ympärillä, joka juhli Konstantinopolin ja Bysantin valtakunnan kaatumista vuonna 1453 ja missä hän vannoi kukistavan esi-isiensä jalanjäljissä ”uus-bysanttilaiset”, millä viitattiin tietysti Kreikkaan ja länsivaltaan. Kesällä Erdoğan oli antanut seuraavan varoituksen Kreikalle:

Saaret joita hallitsette eivät pidättele meitä, teemme sen mikä on välttämätöntä kun aika koittaa. Kuten sanomme, voimme tulla yhtäkkisesti yhtenä yönä.

Turkin, Balkanin ja Lähi-Idän historian asiatuntija professori Ryan Gingeras kirjoittaa:

Kuten kesäkuussa väitin, konflikti Kreikan ja Turkin välillä ei vaikuta pelkästään mahdolliselta vaan myös todennäköiseltä. Turkin viranomaisten viimeaikaisten lausuntojen tarkka lukeminen sekä viime kuukausien tapahtumat ovat vain lisänneet riskiä. Vakavat seuraukset odottavat todennäköisesti sekä Turkkia että Kreikkaa, jos valtiot ajautuvat yhteentörmäykseen. Silti Erdoganin retoriikka sekä hänen etunsa ja ideologiansa viittaavat siihen, että Ankara saattaa olla valmis uskaltautua ottamaan nämä riskit.

Johtopäätös

Jos Erdoğan päättää siis hyökätä Kreikkaan, tämä johtaisi välittömästi Euroopan Unionin ja länsiliittouman tuomioon ja Turkin karkoitukseen NATO:n jäsenmaista. Samalla Yhdistynyt Kuningaskunta, jonka hallitsijana ja armeijan ylipäällikkönä on nyt Kreikan kuninkaan jälkeläinen, tulisi todennäköisesti Kreikan avuksi Turkkia vastaan. Tämä johtaisi ensimmäiseen anglo-turkkilaiseen sotaan sitten ensimmäisen maailmansodan. Kuningas Charles III toimisi tässä sodassa myös jonkinlaisena diplomaattina ja neuvottelijana, sillä ”samassa pöydässä he puhuvat valhetta; mutta se ei onnistu; sillä säädetty aika ei ole vielä lopussa” (Dan. 11:27). Koska jakeiden 6-8 tapahtumat liittyivät Napoleonin sotien aikaisiin tapahtumiin, jakeet 10-19 ensimmäisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, ja jae 20 toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, niin luultavasti myös jakeissa 25-28 mainittu sota olisi osa jotain laajempaa maailmanlaajuista konfkliktia.

Puhumme siis mahdollisesti jo kolmannen maailmansodan tapahtumista ja sen Lähi-Idän sotanäyttämöstä. Helmikuussa alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan saattoi olla jo kolmannen maailmansodan lähtölaukaus, joka tulee laajenemaan eri puolille maailmaa lukuisiin erilaisiin sotarintamiin. Tämä on hyvin vakavaa aikaa sillä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky oli kehottanut länttä tekemään ennaltaehkäisevän ydiniskun Venäjään ennen kuin Venäjä ehtisi iskemään ensin. Politicon mukaan Zelenskyn edustaja tosin korjasi tämän väärinymmärryksen ja väitti presidentin tarkoittaneen tällä taloudellisia sanktioita eikä ydinaseiden käyttöä. Niin tai näin, väärinymmärrys ehti jo tapahtua ja Venäjällä nostettiin jo ydinaseiden käytön valmiustilaa. Vaikka ydinaseuhkaa on käytetty tähän asti lähinnä pelotteena ulkopolitiikassa, en yllättyisi jos jokin väärinymmärrys johtaa pian todelliseen ydinholokaustiin ellei jännitteitä saada pian purettua. Jopa Elon Musk, joka tähän asti on seisonut vahvasti Ukrainan puolella ja avustanut sitä Starlink -satelliiteillaan, on kehottanut Ukrainaa neuvottelemaan rauhasta ydinsodan välttämiseksi. Muskin kehotukset saivat kuitenkin raivoisan vastaanoton Ukrainan valtionjohdossa.

Rukoilkaamme rauhaa ja Jumalan tahdon toteutumista. Tämän hukkuvan maailman ainoa toivo on Rauhan Ruhtinaamme Jeesus Kristus, Jeshua Hamashiah.