USA:n marraskuiset välivaalit ovat kolmen viikon päässä. Olen jo kahden vuoden ajan pysynyt järkkymättömänä uskossani, että Trump oli vuoden 2020 presidentinvaalien todellinen voittaja ja että hän tulisi palaamaan vielä presidentiksi. Varmuuteni tästä on perustunut mm. lukuisiin kristittyjen saamiin profetioihin Trumpin jatkokaudesta, joista moni asia on jo tullut toteen. Olen siteerannut mm. Kevin Zadain profetiaa marraskuulta 2020 missä hän ennusti Trumpia vastaan nostetun toisen virkarikossyytteen 70 päivää edellä. Tai saman miehen elokuussa 2020 antamaa profetiaa siitä, että Roe v. Wade tultaisiin kumoamaan USA:n korkeimmassa oikeudessa. Olen viitannut myös Kim Clementin, Mark Taylorin ym. Trump-profetioihin missä he ennustivat tulevaisuutta oikein usein vuosia edellä. Mutta valehtelisin jos sanoisin, etteikö myös oma uskoni näihin Trump-profetioihin olisi ollut koskaan koetuksella. Totta puhuen uskoni niihin alkaa hiipua päivä päivältä. Kirjoitin esimerkiksi keväällä Manuel Johnson -nimisen kristityn profetiasta tai väitetystä tulevaisuusmatkasta/visiosta vuoteen 2022 (johon hänet siirrettiin ennen vaaleja vuonna 2020). Visiossaan Johnson väitti Trumpin olleen presidenttinä vuonna 2022. Vuodenaikaa Johnson ei kertonut, mutta tätä vuotta on jäljellä enää vajaat kaksi ja puoli kuukautta ja Joe Biden on yhä presidenttinä. Pidän silti presidentti Trumpin paluuta valtaan edelleen mahdollisena. Selitän alla miksi.
Haluan myös tähdentää, että kun puhun Trumpin paluusta valtaan, en nyt viittaa hänen mahdolliseen ehdokkuuteensa vuoden 2024 presidentinvaaleissa tai uudelleenvalintaansa presidentiksi vuonna 2024. En nimittäin pitäisi sellaista näkymää lainkaan ihmeellisenä tai epätodennäköisenä. Samaa mieltä ovat olleet herjaajani, jotka ovat pilkanneet minua uskostani Trumpin paluuseen kesken Bidenin kauden. Mutta ihmettä juuri odotankin, että voisin selittää sen Jumalan työksi niille, jotka eivät Jumalaamme usko. Olen viitannut usein vaalien desertifiointiin. Tarkoitan sillä Joe Bidenille ja Kamala Harrisille sertifioitujen eli vahvistettujen osavaltioiden valitsijamiesäänten hylkäämistä. Nämä äänet sertifioitiin Bidenille joulukuun 14. 2020 ja tammikuun 6. päivä 2021 ne avattiin ja laskettiin virallisesti Yhdysvaltain kongressissa missä senaatin presidentti, eli varapresidentti Mike Pence, hyväksyi ne ja julisti Bidenin Yhdysvaltain laillisesti valituksi presidentiksi. Juuri nämä tapahtumat johtivat osan Yhdysvaltain pääkaupunkiin alkuunsa rauhanomaiseen protestiin kokoontuneista mielenosoittajista murtautumaan Capitoliin vihaisena siitä, että Mike Pence oli pettänyt heidän luottamuksensa eikä hylännyt vilpillisesti sertifioituja ääniä.
Sisältö
Perustuslain 2. lisäys
Tuohon aikaan liikkui myös paljon spekulointia siitä kuinka Trump julistaisi maahan sotatilan tai USA:n armeija tulisi presidentin avuksi ja estäisi Bidenin valtaannousun. Tällaiset ajatukset liikkuivat lähinnä ns. QAnon liikkeen kannattajien keskuudessa, jonka ajatuksia en ole koskaan tukenut ja joka on alkanut tehtailla vuosien aikana yhä villimpiä salaliittonarratiiveja ja valeuutisia ilman päätä ja häntää. Tällaiset toimenpiteet olisivat rikkoneet tietysti USA:n pitkää demokraattista perinnettä ja tehneet presidentti Trumpista kirjaimellisesti diktaattorin ja vallananastajan siinäkin tapauksessa, että sellaiset toimet olisivat nähty oikeutettuna väliintulona kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi demokraattien suorittamalta (ja USA:n vihollisvaltojen tukemalta) vallankaappaukselta. Moni Trumpille kriittinen valtavirran uutiskanava aina CNN:ää myöten puhui kuitenkin siitä, että presidentti Trumpilla olisi perustuslaillinen väylä pysyä vallassa senkin jälkeen kun hän olisi ”hävinnyt” vaalit. Esimerkiksi CNN:n Fareed Zakaria kertoi syyskuussa 2020 kuinka Yhdysvaltain perustuslaki mahdollisti tilanteen missä kongressi valitsee presidentin valitsijamieskokouksen sijasta (tavallisesti 538 valitsijamiestä antaa äänensä presidentille sen perusteella kuka on voittanut enemmistöäänet kussakin osavaltiossa).
Tällä Zakaria viittasi esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslain 12. lisäykseen, joka kertoo että presidentinvaalien kiistatapauksissa asia voidaan siirtää edustajanhuoneen ratkaistavaksi ja tällöin yksi edustaja jokaisesta 50 osavaltiosta antaa yhden äänen suosimalleen kandidaatille. Yhdysvaltain vaalisysteemihän ei ole mikään puhdas demokratia siinä mielessä, että presidentti ja varapresidentti valittaisiin enemmistöäänten perusteella. Yhdysvallat on tasavalta eikä demokratia. Jokaisessa osavaltiossa eniten ääniä saanut presidenttikandidaatti voittaa kyllä sen osavaltion vaalit, mutta liittovaltion laajuisesti vähemmän ääniä saanut kandidaatti saattaa tulla valituksi presidentiksi kuten kävi jo esimerkiksi George W. Bushin valinnassa vuonna 2000 ja Donald Trumpin valinnassa vuonna 2016. Demokraateilla on ollut tapana valittaa tästä, mutta systeemi on todellisuudessa hyvin järkevä koska se mahdollistaa sen, etteivät suuret osavaltiot – joihin jakautuu enemmistö maan väestöstä – hallitse vaaliprosessia ja että kaikilla osavaltioilla olisi tasapuolinen mahdollisuus vaikuttaa vaaleissa.
Jos Yhdysvallat olisi puhdas demokratia, vaalisysteemi suosisi (nykyään) enemmän demokraatteja ja suuria osavaltioita, koska demokraattiäänestäjät tuppaavat kasautumaan rannikkoseutujen suuriin väestökeskittymiin ja metropoleihin, kun taas Keski-Amerikan vähemmän tiheästi asutut maaseutualueet ovat olleet yleensä republikaanien vaikutusaluetta. Ei olisi reilua maaseutualueiden pieniä osavaltioita kohtaan jos miljoonakaupunkien asukkaiden äänet olisivat yliedustettuina vaaleissa. Samalla se pyrkii rohkaisemaan presidenttikandidaatteja kampanjoimaan kaikkien osavaltioiden asukkaiden etujen eteen eikä vaan suurten osavaltioiden. Presidentinvaaleissa 270 tai enemmän valitsijamiesääniä saanut kandidaatti voittaa vaalit ja valitaan presidentiksi (kunkin osavaltion valitsijamiesäänimäärä määräytyy sen asukasmäärän perusteella). Mutta jos voittaja jää joissakin osavaltioissa epäselväksi tai jos molemmat kandidaatit saavat yhtä paljon valitsijamiesääniä, eli tulos päätyy tasapeliin, niin pattitilanne voidaan ratkaista lopulta kongressissa. Vaikka demokraateilla olisi enemmistö edustajainhuoneen 435 edustajasta, niin tässä tapauksessa jokaisesta 50 osavaltiosta valitaan vain yksi edustaja antamaan yksi ääni. Zakaria kertoi:
Jos nykyiset luvut säilyvät, on 27 osavaltion valtuuskuntaa jotka ovat republikaaneja ja 23 demokraattia, joten lopputulos tulee olemaan Donald Trumpin uudelleenvalinta.
Kyseinen perustuslain kohta sanoo:
Senaatin presidentti avaa senaatin ja edustajainhuoneen läsnäollessa kaikki todistukset ja äänet lasketaan; se henkilö, joka on saanut eniten ääniä presidentiksi, tulee olemaan presidentti, jos tämä määrä on enemmistö valittujen valitsijoiden kokonaismäärästä; ja jos jollakin ei ole tällaista enemmistöä, edustajainhuone valitsee presidentin välittömästi äänestyksellä… Mutta presidenttiä valittaessa äänet valitsevat osavaltiot, kunkin osavaltion edustuksella yksi ääni… valintaan tarvitaan kaikkien osavaltioiden enemmistö. Mikäli edustajainhuone ei valitse presidenttiä, kun heillä on valintaoikeus, ennen seuraavan maaliskuun neljättä päivää, varapresidentti toimii presidenttinä, kuten presidentin kuoleman tai vammautumisen tapauksessa. [vahvistukset minun]
Vuoden 1887 valitsijamieslaki
Tämän pykälän kieli antaa siis ymmärtää, että kaikki mahdolliset kiistakysymykset presidentinvaalien valitsijamiesäänten osalta olisivat pitänyt ratkaista maaliskuun 4:een mennessä vuonna 2021 mikäli niitä voitaisiin käsitellä yhä USA:n kongressissa. On kuitenkin eräs toinenkin kongressin asettama perustuslain laajennus, joka voisi mahdollistaa yhä Trumpin paluun presidentiksi laillisin keinoin – kaksi vuotta hänen oletetun vaalitappionsa jälkeen. Se on myös pykälä, joka on kirjoitettu lakiin nimenomaan vaalipetosten varalta toisin kuin perustuslain 12. lisäys, joka koskee enemmän valitsijamieslaskennan pattitilanteita tai liian tasaväkisiä vaaleja kuin vaalivilppiä ja sen korjaamista. Vuoden 1887 valitsijamieslaskenta laki puhuttelee juuri tilanteita missä osavaltiot kiistävät vaalivilpin tähden kuvernöörin allekirjoittaman jo sertifioidun vaalituloksen. Wikipedia kertoo siitä:
Kongressi hyväksyi lain vuonna 1887, kymmenen vuotta kiistanalaisen vuoden 1876 presidentinvaalien jälkeen, joissa useat osavaltiot esittivät kilpailevia valitsijamiesääniä ja jakautunut kongressi ei kyennyt ratkaisemaan umpikujaa viikkoihin. Seuranneet tasaväkiset vaalit vuosina 1880 ja 1884 nostivat jälleen esiin mahdollisuuden, että ilman muodollisesti vahvistettua laskentamenettelyä kongressin puolueet saattavat käyttää laskentaprosessia pakottaakseen halutun tuloksen. Laki pyrkii minimoimaan kongressin osuutta vaalikiistoissa, asettaen sen sijaan ensisijaisen vastuun riitojen ratkaisemisesta osavaltioille.
Laki määrittää menettelyt ja määräajat, joita osavaltioiden on noudatettava riitojen ratkaisemisessa, tulosten varmentamisessa ja niiden lähettämisessä kongressille. Jos osavaltio noudattaa näitä ”turvasatama” -standardeja ja osavaltion kuvernööri antaa asianmukaisesti yhden joukon valitsijamiesten ääniä, laissa todetaan, että tämä ”lopullinen” päätös ”pysyy voimassa”. Kuitenkin, menettelyn ”minkä tahansa valheellisen kirjoituksen tai asiakirjan” täytäntöönpano on rikos, josta tuomitaan 5 vuoden vankeusrangaistukseen 18 U.S. Code 1001:n luvun 47 petokset ja väärät lausunnot mukaisesti.
Laki siis siirtää kongressin ratkaisemaan vain suppean luokan kiistoja, kuten jos kuvernööri on sertifioinut kaksi eri valitsijamiesäänijoukkoa tai jos osavaltio ei pysty vahvistamaan tuloksiaan lain menettelyjen mukaisesti. Lain alla kongressi voi myös hylätä äänet muiden erityisvirheiden, kuten ministerivirheen, vuoksi, jos valitsija tai ehdokas ei ole kelvollinen virkaan tai jos valitsijamiesääniä ei ”annettu säännöllisesti”. .. Perustuslain 12 lisäyksen alla, varapresidentti (senaatin puheenjohtajana) avaa sertifioidut äänet. Laki selventää varapresidentin rajoitettua roolia laskennassa. Kongressin molemmat kamarit voivat kumota varapresidentin päätöksen äänien sisällyttämisestä tai poisjättämisestä, ja lain mukaan tasatilanteen rikkoo kuvernöörin todistus, ei varapresidentin, vaikka kamarit olisivat eri mieltä. [vahvistukset minun]
Mitä tämä kaikki merkitsee käytännössä? Wikipedian artikkeli paljastaa siitä jotain hyvin mielenkiintoista:
Pykälän 4 (3 U.S.C. § 15) mukaan senaatin presidentin tulee kysyä onko vastalauseita, kun hän on lukenut sertifiointitodistuksen. Jokainen vastalause on esitettävä kirjallisesti, ja on ”selvitettävä selkeästi ja ytimekkäästi ja argumentoimatta” vastalauseen peruste. Vähintään yhden senaattorin ja yhden edustajainhuoneen jäsenen on allekirjoitettava se, ennen kuin vastalause voidaan vastaanottaa. Kun kaikki osavaltion äänestystä tai sertifiointia koskevat vastalauseet on vastaanotettu ja luettu, senaatti vetäytyy ja kaksi kamaria käsittelevät vastalauseita erikseen.
Tällaisia vastalauseita tarkasteltaessa pykälä 4 kuitenkin edellyttää, – olettaen, että yksi palautus [osavaltiolta] on vastaanotettu” – ettei valitsijamiesääniä, joiden nimittäminen on ”laillisesti sertifioitu” varmistusmenettelyssä (katso yläpuolinen), voi hylätä. Molemmat huoneet voivat hylätä äänestyksen tai äänet vain, jos molemmat kamarit ovat yhtä mieltä siitä, että sellaiset äänet tai äänestäjät eivät ole olleet ”säännönmukaisesti annetut”. Lain mukaan kongressi voi hylätä yhä osavaltion valitsijamiesäänet, jos molemmat kamarit niin päättävät, mutta vain silloin, kun ne päättävät että kuvernööri ei ole ”laillisesti vahvistanut” valitsijoiden nimittämistä tai että äänet itsessään eivät olleet ”säännönmukaisesti annetut”.
Ilmaisu ”säännönmukaisesti annetut” ymmärretään yleensä viittaavan valitsijamiehen todelliseen ääneen eikä siihen, onko valitsija asianmukaisesti nimitetty. Se voi sisältää esimerkiksi tilanteet, joissa valitsija antoi tietyn äänen johtuen lahjonnasta tai korruptiosta: tai virheestä tai petoksesta. Se voi sisältää myös tilanteet, joissa valitsija ei äänestänyt sovellettavien perustuslaillisten ja lakisääteisten vaatimusten mukaisesti.
Erityisesti tämä osa 4:ttä pykälää koskee kaikkia tapauksia, joissa vastaanotetaan yksittäinen palautus, riippumatta siitä, sovelletaanko luvun 2 (3 U.S.C. § 5) mukaista takaraja -periaatetta vai ei. Koska takarajaan mennessä vahvistettujen päätösten oletetaan olevan ratkaisevia, kahden pykälän välillä on jännitteitä, koska pykälä 4 sallii edelleen kongressin hylätä osavaltion äänet. Eräs kommentoija pitää ristiriitaa ”enemmän näennäisenä kuin todellisena” ja väittää, että pykälä 4 sallii takarajan jälkeisten valitsijamiesäänten hylkäämisen tapauksissa, joissa on kyse ”valitsijoiden varmistuksen jälkeisestä toiminnasta” ja ”perustuslaillisista ongelmista asemassaan valitsijamiehinä tai äänissä, jotka he antoivat. [vahvistukset]
Eli vuoden 1887 valitsijamieslaki koskee nimenomaan sellaisia tapauksia missä osavaltioiden valitsijamiesäänet on sertifioitu kuvernöörin taholta tietylle presidentille ja varapresidentille ”johtuen lahjonnasta tai korruptiosta, virheestä tai petoksesta” mitä Trump ja hänen äänestäjänsä ovat väittäneet tapahtuneen vuoden 2020 vaaleissa. Se varaa kongressille sitten vallan kumota näin sertifioidut valitsijasmiesäänet jos jokaisesta kiistellystä osavaltiosta yksi edustajainhuoneen jäsen + yksi senaaattori allekirjoittaa vetoomuksen ja molemmat kamarit – edustajainhuone ja senaatti – äänestävät enemmistöäänillä kiisteltyjen osavaltojen valitsijamiesäänten hylkäämisestä. Esimerkiksi vuoden 2020 vaaleissa Joe Biden voitti Donald Trumpin valitsijamiesäänillä 306-232. Jos molemmat kamarit olisivat äänestäneet Arizonan (11 valitsijamiesääntä), Pennsylvanian (20 valitsijamiesääntä) ja Wisconsinin (10 valitsijamiesääntä) äänten hylkäämisestä, Bidenin äänet olisivat pudonneet 265:een eli alle voittoon vaadittuun 270:een valitsijamiesääneen.
Jos nuo samat äänet olisivat vahvistettu taas Trumpille, Trumpin äänet olisivat nousseet 273:een. Näin ollen Trump olisi jatkanut virassaan Yhdysvaltain laillisen presidenttinä. Wikipedia kertoo, että tätä lakia sovellettiin jo vuoden 2020 vaalien jälkipuinnissa ja se oli vasta kolmas kerta USA:n historiassa vuosien 1968 ja 2004 presidentinvaalien jälkeen. Takaraja, jolloin osavaltioiden tuli sertifioida äänet joko Trumpille tai Bidenille oli 8. joulukuuta 2020. Liberaali media ilkkui tuolloin, että Trumpin olisi enää turha pillittää tämän jälkeen, sillä kongressin olisi pakko hyväksyä tuon takarajan jälkeen Bidenille sertifioidut äänet. Näin ei kuitenkaan ole, sillä vuoden 1887 laki olisi antanut kongressille yhä vallan hylätä tuon takarajan jälkeen sertifioidut äänet jos molemmat kamarit olisivat äänestäneet sen puolesta. Wikipedia kertoo:
Kongressin sertifiointiin johtaneiden Yhdysvaltojen 2020 presidentinvaalien kumoamisyritysten jälkeen edustaja Paul Gosar ja senaattori Ted Cruz esittivät vastalauseen Arizonan valitsijamiesäänten vahvistamisesta. Molemmat kamarit vetäytyivät keskustelemaan vastalauseesta, mutta istuntoon osallistuneet evakuoitiin Trumpia tukeneiden mielenosoittajien rynnätessä Capitoliin. Kun mielenosoittajajoukko karkotettiin ja Capitol oli turvattu, kysymys otettiin uudelleen esille ja senaatti hylkäsi sen äänin 6–93 ja edustajainhuone hylkäsi sen äänin 121–303. Edustaja Scott Perry ja senaattori Josh Hawley jättivät myöhemmin vastalauseen Pennsylvanian valitsijaäänestyksille, mutta vastalause hylättiin senaatissa äänin 7–92 ja edustajainhuoneessa 138–282.
Myös neljän muun osavaltion Georgian, Michiganin, Nevadan ja Wisconsinin, sertifioinnista esitettiin vastalause edustajainhuoneessa, mutta niitä ei otettu käsittelyyn, koska niistä puuttui laissa vaadittu senaattorin + edustajainhuoneen jäsenen allekirjoitus. Vaikka vuoden 1887 laki on tarkoitettu epäilemättä presidentinvaaleja seuraavan kongressin istunnon ratkaistavaksi, eikä kuukausia tai vuosia myöhempään ajankohtaan, mikään kohta laista ei ymmärtääkseni sulje pois sitä, etteikö sitä voisi ratkaista vielä paria vuotta jälkeenpäin valitsijamiesäänten sertifioinnista. Wikipedia nimenomaisesti selvitti, että lain pykälä 4 ”koskee kaikkia tapauksia, joissa vastaanotetaan yksittäinen palautus, riippumatta siitä, sovelletaanko luvun 2 (3 U.S.C. § 5) mukaista takaraja -periaatetta vai ei.” Tämän lisäksi voitaisiin väittää, että tammikuun 6. päivän istunnon äänestys koskien Arizonan ja Pennsylvanian valitsijamiesäänten hylkäämistä ei ollut laillinen, koska se oli poliittisen terrorismin (Capitolin rynnäkön) vaikuttama ja pelottelema. On nimittäin selvää, että tuon väkivaltaisen välikohtauksen jälkeen vain harva edustaja uskalsi puolustaa Trumpin vaalipetosväitteitä eikä vastalauseita otettu huomioon siten objektiivisesti ja lainmukaisesti todisteiden valossa. Tammikuun 6. päivän rynnäkän aiheuttama keskeytys kongressin kokoontumiseen vastalauseiden kuulemiseksi rikkoo myös lain pykälää 7:
Pykälässä 7 (nyt 3 U.S.C. § 16) todetaan, että yhteisistuntoa ei voida purkaa ”ennen kuin valitsijamiesäänten laskeminen on saatettu päätökseen ja tulos on julistettu.”
Marraskuun välivaalien merkitys
Tämä saattaa olla toki toiveajattelua, mutta perustuslaillinen mekanismi vuoden 2020 vaalituloksen kumoamiseksi on yhä olemassa. Ratkaisevaa onkin siis nyt juuri marraskuun välivaalit missä valitaan kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen kaikki 435 edustajaa sekä kolmannes senaattoreista kongressin ylähuoneeseen eli senaattiin. Lisäksi siinä valitaan joukko osavaltio- ja paikallistason päättäjiä kuten osavaltioiden kuvernöörejä. Demokraateilla on tällä hetkellä enemmistö kongressin molemmissa huoneissa, edustajainhuoneessa (220-212) ja senaatissa (51-50). Sen lisäksi heillä on myös Valkoinen Talo. Yksi syy siihen miksi Trumpia tukeneiden republikaanien on ollut niin vaikea saada Bidenin vaalivoiton mitätöimistä, desertifiointia tai viraltapanoa eteenpäin on ollut siinä, että sekä monet paikalliset päättäjät että päättäjät Washingtonissa ovat olleet demokraattien ja rinojen (anti-Trump republikaanien) pinteessä, jotka ovat tehneet kaikkensa Trumpin MAGA-agendan ja uudelleenvalinnan torpedoimiseksi.
On huomioitava, että jos republikaanit onnistuvat saamaan marraskuussa toivomansa ”punaisen hyökyaallon”, ja nousevat enemmistöön kongressin molemmissa huoneissa, se ei ole tammikuun 6. anti-Trump komitaa johtaneen Liz Cheneyn kaltaisten rinojen voitto. Eikä se ole myöskään Lindsey Grahamin kaltaisten uuskonservatiivien ja sotaintoilijoiden voitto. Se on Trumpin tukemien MAGA-kandidaattien voitto ja näin ollen osoitus Trumpin itsensä johtavasta roolista USA:n republikaanipuolueessa. BBC raportoi 15. syyskuuta:
Donald Trump on osoittanut suurta ylpeyttä valitessaan republikaanien seuraavan tähtijoukon aallon. Ollessaan vielä Valkoisessa Talossa hän kirjoitti Twitterissä: ”Niin kauan kuin kampanjoin ja/tai tuen senaatin ja edustajainhuoneen ehdokkaita (järjen rajoissa), he voittavat!”…
Useiden viime kuukausien aikana Trumpin tukemat ehdokkaat ovat voittaneet kaikkialla maassa ja voittaneet 92% esivaaleissa.
Kotoaan Palm Beachissä Floridassa itsensä ”kuninkaaksi” julistanut presidentti on osallistunut lähes 200 kilpailuun tukemalla republikaaniehdokkaita, jotka ovat ehdolla Yhdysvaltain senaattiin, edustajainhuoneeseen tai osavaltion kuvernööriksi 39:ssä osavaltiossa 50:stä. Se on epätavallisen suuri luku – vuoden 2018 välivaalien aikana hän kannatti alle 90 ehdokasta samoihin tehtäviin Ballotpedian mukaan. Samana vuonna entinen presidentti Barack Obama hyväksyi 94 ehdokasta.
Vaaleissa äänestäjät päättävät, kuka saa istua kongressissa, sekä kotivaltionsa avaintehtävissä. Ja marraskuussa, nämä Trumpin valitsemat edustajat tulevat edustamaan republikaanipuoluetta äänestyksissä kaikkialla Yhdysvalloissa.
”Se on poikkeuksellista, koska useimmat ex-presidentit vetäytyvät politiikan ulkopuolelle”, sanoi Charles Coughlin, republikaanipuolueen edustaja. ”Se ei ole sitä, mitä hän tekee.”…
ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Trump tukisi voittajia…
”Trumpin tukemien kandidaattien menestys tekee hänestä kaikkein merkittävimmän hahmon republikaanipuolueessa,” hän lisäsi. ”Ja se lisää hänen vaikutusvaltaansa, kun republikaanit kerjäävät yhtenään hänen hyväksyntäänsä…
Uskollisuus oli avainasemassa kannatuksen saamiseksi. Suurin osa ehdokkaista edisti jollain tavalla Trumpin perusteetonta väitettä, että hän voitti vuoden 2020 presidentinvaalit. Monet Trumpin tukemat vakiintuneet edustajat (42 %), jotka toimivat kongressissa tammikuussa 2021, äänestivät vaalitulosten kumoamisen puolesta. Toiset, kuten Kari Lake, entinen uutisankkuri ja Arizonan republikaanien kuvernööriehdokas, on tehnyt Trumpin valheellisista vaaliväitteistä keskeisen osan hänen kampanjaansa.
”Se on lakmuskoe, joka sinun on läpäistävä. Sinun täytyy puolustaa ajatusta, että viime vaaleissa esiintyi petosta”, herra Coughlin sanoi…
Vaikka esivaalit ovat enimmäkseen puolueen sisäistä taistelua sitoutuneimpien puolueen jäsenten kesken, marraskuun vaaleissa on mukana täysi kirjo äänestäjiä – demokraatteja, republikaaneja ja päättämättömiä…
Herra Trumpille, joka on tehnyt yhä selvemmin selväksi, että hän haluaa asettua uudelleen presidentiksi vuonna 2024, hänen ehdokkaidensa menestyminen tänä syksynä voi antaa suuntaviitan siitä kuinka todennäköistä on hänen paluunsa Valkoiseen Taloon.
Johtopäätös
Marraskuun lähestyvät välivaalit ovat todellakin testi Trumpin tulevaisuudesta USA:n republikaanipuolueessa. Se on myös osoitin siitä, että onko maa kulkemassa yhä suurempaan pimeyteen ja tyranniaan demokraattien ja korruptoituneiden oikeuselinten johdolla vai onko Jumala antanut Amerikalle ja maailmalle vielä armonaikaa. Ainakin oma uskoni Amerikan demokratiaan ja oikeuslaitoksiin on jo katoamassa. Jos republikaanit nimittäin häviävät välivaaleissa, seuraava tapahtuma tulee olemaan todennäköisesti Trumpin vangitseminen ja hänen kannattajiensa – ja kaikkien kristittyjen konservatiivien – joutuminen yhä suurempaan ahdinkoon. Myös 3. maailmansota saattaa olla hyvin todennäköinen skenaario ellei seniiliä Joe Bidenia kammeta pian vallankahvasta. Bidenin Oikeusmnisteriö on jo ehdottanut 6 kuukauden vankeutuomiota Trumpin entiselle erikoisstrategistille ja radiojuontaja Steve Bannonille, koska hän on osoittanut halveksuntaa tammikuun 6. komitean ”noitaoikeutta” vastaan. Alla vielä Tim Poolin, itsenäisen poliittisen kommentoijan, video siitä kuinka republikaanit tulisivat viimeisimpien tilastokyselyiden valossa saamaan todennäköisimmin murskavoiton.
Todella monimutkaisia ovat nämä Amerikan vaalikuviot, ja annan täyden tunnustukseni Samuelille siitä että on niin hyvin perehtynyt niihin, ja näkee niissä myös Trumpin voiton mahdollisuuden. Eletään aina vain jännittävämpiä aikoja. — Mites sitten käy jos Anne Lindellin profetia Bidenin ennenaikaisesta kuolemasta toteutuu vielä tänä vuonna?
Lindellillähän on myös vuoskymmeniä vanha uninäkyprofetia EU:n kohtalosta, joka tähän asti on toteutunut kirjaimellisen tarkasti esim. EU:n kriisimaiden järjestyksen suhteen. Puuttuu enää ennustuksen kertoma Italian velkatilanne joka romahduttaa koko EU:n talouden. Ja sekin vaikuttaa hyvin mahdolliselta nykyään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitoksia vain Pekka. Juu, nämä poliittisen byrokratian lakikiemurat ovat yleensä aika monimutkaisia juttuja. Kun niitä lukee, niin huokaisee vain helpotuksesta, että onneksi en ole lakimies😄.
Itselläni vei hieman aikaa prosessoida tuota kaikkea ja löytää niistä se tärkein tiedonjyvänen. Mutta mielenkiintoista sinänsä, että vaalituloksen kumoaminen voisi olla yhä laillisesti mahdollista jos MAGA-republikaanit saavat enemmistön kongressin molemmissa huoneissa ja valitaan myös kuvernööriksi moniin tärkeisiin osavaltioihin kuten Arizonaan ja Pennsylvaniaan. Ainakin näiden osavaltojen republikaanikandidaatit kuvernööriksi ovat tukeneet 2020 vaalien desertifiointia.
Arizonan Kari Lake on muuten mahtava nainen. Ei mene juurikaan sanattomaksi valtamedian aktivistijournalistien edessä.
TykkääTykkää