Olen painottanut aina teksteissäni, että olen erehtyväinen ihminen siinä missä kuka tahansa. Kun esitän erilaisia aikalaskelmia tuleville tapahtumille, olen tähdentänyt sitä että kyseessä on vain omista tulkinnoistani, joissa olen voinut myös erehtyä. Eikä se liene mikään salaisuus, että olen erehtynyt jo ennenkin tulevaisuutta koskevissa arvailuissani. Mutta erehdysten seassa olen osunut monesti myös oikeaan. Ja kun osun oikeaan, haluan antaa siitä kaiken kunnian yksin Jumalalle ja tähdentää sitä, että historia toteuttaa ennustuksiani vain siksi, että perustan ennustukseni tulevaisuudesta Jumalan profeetallisen Sanan pohjalle. Olen tehnyt muutamia ennustuksia myös vuosiluvuista ja päivämääristä. Kirjoitin blogissani 3. marraskuuta näin: ”Kaksi profetiaa, joista olen päätellyt Raamatun viittaavan vuoteen 2023 mahdollisena profeetallisena käännekohtana löytyvät Danielin kirjan 7.:stä ja 12:sta luvusta. Ensiksi mainitun asiayhteys näyttäisi viittaavan paremminkin Roomaan eikä Jerusalemiin ja siitä löydämme ainostaan vuosiluvun 2023 ilman tarkempia päivämääriä. Jälkimmäinen taas liittyy Israelin, Jerusalemin ja Temppelivuoren kontekstiin ja siitä voimme laskea hyvin tarkan historiallisen aikamääreen, joka päättyy tammikuun 17. päivä vuonna 2023.”
Minulla ei ole myöskään tapana – kuten joillakin – esittää joka vuodelle jotain ennustusta ja sitten kun se ei toteutudu, siirrän saman ennustukseni vain vuodella eteenpäin. Yläpuolisen ennustukseni vuoden 2023 tammikuun 17. päivästä löydät jo tammikuussa 2015 julkaisemastani nettikirjasta, sivulta 599. Vaikka tuossa 700 -sivun nettikirjassani sanoin, että kyseinen ajankohta voisi olla Jeesuksen maanpäälle paluun ajankohta, totesin asiasta jo silloin: ”En väitä, että 16:sta tammikuuta 2023 tulisi olla Jeesuksen tulemuksen tarkka päivä. Se voi viitata johonkin toiseen apokalyptiseen tapahtumaan.” Elokuussa 2015 julkaisemani blogiartikkelin päivitettyyn versioon olin lisännyt seuraavan huomautuksen 30.7.2016:
Eikä edes juttuni lopussa esitettyä tulkintaa Danielin 12. luvun aikaprofetiasta ole todistettu vielä vääräksi, koska ajatukseni siitä, että vuoteen 2023 osuva profetian viimeinen vuosiluku viittaisi tuhatvuotisen valtakunnan alkuun, on vain yksi mahdollinen tulkinta tuohon näkyyn, koska näyn viimeinen ajankohta – jonka päätepistettä ei tarkemmin siinä määritellä – voi tarkoittaa myös esimerkiksi vihan ajan alkua, sen keskikohtaa tai sitten Jerusalemin kolmannen temppelin perustamista (mikä on myös looginen vaihtoehto ottaen huomioon näyn asiayhteyden Temppelivuoreen ja Al-Aqsa moskeijaan).
Esitin siis tuossa tammikuussa 2015 verkkosivuillani julkaisemassani 700 -sivun nettikirjassa kaksi ennustusta. Ensimmäinen koski vuotta 2016, jonka olin päätellyt Danielin kirjan 7. luvun profetian pohjalta ja toinen koski tammikuuta 2023, jonka päättelin taas Danielin kirjan 12. luvun profetiasta. Erehdyin vuotta 2016 koskevassa profetian tulkinnassani ja tunnustin sen aikanaan blogissani. Kesäkuussa 2018 esitin samasta profetiasta uuden tarkemman laskelman missä vuoden 2016 sijasta päädyin vuoteen 2023 – samaan vuoteen kuin mihin Danielin kirjan 12. luku näytti osoittavan. Olen esittänyt yksityiskohtaiset perusteet näillä profeetallisille aikalaskelmilleni suomeksi ja englanniksi julkaistussa kahdessa kirjassani (kuin myös yläpuolisten linkkien takaa löytyvissä blogiteksteissäni). Aika on mennyt jo sen ohitse, että tuo Danielin kirjan 12. luvusta löytämäni määrähetki voisi viitata Jeesuksen julkisen paluun hetkeen tai vihan ajan puoliväliin, koska se edellyttää temppelin olemassaoloa Jerusalemin Temppelivuorella.
Mutta kuten totesin jo reilu seitsemän vuotta sitten, määrähetken umpeutuminen voisi viitata yhtälailla seitsenvuotisen ahdistuksen ajan alkamiseen tai sitten johonkin Temppelivuoreen liittyvään historialliseen murroskohtaan, joka johtaa kolmannen temppelin pystyttämiseen. Tämä jälkimmäinen on itseasiassa kaikkein todennäköisin vaihtoehto, koska tuon profetian konteksti liittyy nimenomaan Temppelivuoreen. Olen siis ennustanut noin kahdeksan vuoden ajan, että tammikuussa 2023 tapahtuisi jokin Israelia ja Jerusalemin Temppelivuorta koskeva historiallinen murros, tietämättä että vajaa kolme viikkoa ennen profetiassa mainitun määrähetken täyttymistä Knessetissä ottaisi vallan Israelin historian oikeistolaisin ja nationalistisin hallitus, jonka nimenomainen päämäärä on purkaa Temppelivuoren ”status quo” (Jordanian islamilainen valta Temppelivuoren hallinnasta) ja sallia juutalaisille vapaa pääsy heidän uskontonsa pyhimmälle paikalle.
Sisältö
- Minuutteja ennen keskiyötä
- Seitsemien harmoniaa
- Seitsemän aikaa täyttyy
- Koko maailman katseet suunnattu nyt Temppelivuoreen
- Sekulaarin Botin mielipide
Minuutteja ennen keskiyötä
Tämä on ollut ainakin Israelin uuden hallituksen kansallisen turvallisuuden ministerin Itamar Ben Gvirin – jonka tehtäviin kuuluu nyt mm. Israelin pyhien paikkojen turvallisuuden varmistaminen – julkisesti lausuttu kanta. Pääministeri Benjamin Netanjahu itse ei ole tukenut status quon purkamista, mutta jää nähtäväksi miten Gvirin rooli Israelin hallituksessa vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Voisinkin kysyä, että onko profetia jo toteutunut tässä kehityksessä – ottaen huomioon, että Israelin uusi hallitus otti vallan vain 19 päivää ennen profetian määrähetken umpeutumista – vai pitäisikö meidän odottaa jotain erityistä tapahtuvaksi tammikuun 17. päivälle tai sen lähimaille? (koko ennustus koskee vajaan 2558 vuoden mittaista historiallista epookkia, joten profetian ei tarvitse toteutua välttämättä aivan päivälleen tarkasti). Olen maininnut aiemmissa teksteissäni jo monia esimerkkejä siitä kuinka Jumala toimii historiassa seitsemiin pohjautuvan profeetallisen aikakalenterin ehdoilla. Tämä näkyy myös Israelin uuden oikeistohallituksen muodostamisessa. Benjamin Netanjahun Likud -puolue voitti vaalit marraskuun 2. päivä yhdessä monien paljon oikeistolaisempien puolueiden kanssa, mutta koalition muodostamiseen pyrkineet hallitusneuvottelut junnasivat paikoillaan useiden viikkojen ajan.
Marraskuun vaalit olivat Israelissa jo viidennet viimeisen kolmen vuoden sisällä, sillä kaikki aiemmat hallitukset olivat kaatuneet niiden sisäisen epäyhtenäisyyyden vuoksi (edellinen hallitus oli oikeisto- vasemmistopuolueista ja juutalaisvaltiota vihaavasta arabipuolueesta koostunut sekasikiö). Presidentti Isaac Herzog oli antanut Netanjahulle aikaa muodostaa hallitus joulukuun 21. päivään mennessä. Jos hän ei olisi saanut koalitiota kasaan, maassa olisi järjestetty taas uudet vaalit. The Times of Israel raportoi viimekeskiviikkona:
Minuutteja ennen määräajan umpeutumista, Netanyahu ilmoittaa presidentille, että hän on onnistunut muodostamaan hallituksen. Pääministeriehdokas ilmoittaa onnistuneensa koalition muodostamisessa noin 15 minuuttia ennen puoltayötä ja solmimalla sopimuksia ultraortodoksisten puolueiden kanssa, jotka olivat pitkittäneet sitä.
Seitsemien harmoniaa
Tuon ajankohta, kun Netanjahu ilmoitti Presidentti Herzogille hallituksen muodostamisesta, oli tasan seitsemän viikkoa siitä kun Netanjahun uutisoitiin voittaneen vaalit 2. marraskuuta. Sen lisäksi se oli 77 päivää juutalaisen kalenterin pyhimmän päivän eli sovituspäivä Jom Kippurin päättymisestä 5. lokakuuta 2022. Jom Kippur oli tänävuonna myös tasan 49 vuotta siitä kun Israelin ja sen arabinaapureiden välille puhkesi Jom Kippur sota. 49 vuotta on yhtä kuin 7×7 vuotta ja tätä seuraa raamatullisesti 50. riemuvuosi, jonka juhlimisen Mooses määräsi Israelin kansalle 3. Mooseksen kirjan 25. luvussa. Syyskuussa alkanut juutalainen vuosi 5783 osui tänävuonna samalle kuukaudelle, jolloin toisen maailmansodan päättymisestä tuli täyteen 77 vuotta ja milloin pakanakansat juhlivat YK:ssa sen 77. yleiskokoustaan. Kaiken lisäksi joulukuun 21. päivä oli myös 777 päivää siitä kun Donald Trump ”hävisi” vaalit (väitetysti) Joe Bidenille marraskuun 4. päivä 2020. Olen kertonut jo aiemmin, että Trumpin valintaan johtaneet USA:n historialliset presidentinvaalit 8. marraskuuta 2016, pidettiin päivää myöhemmin siitä kun Netanjahu oli ollut virassaan (edellisellä virkakaudellaan) 7 vuotta, 7 kuukautta ja 7 päivää. Sitten Trumpin ensimmäinen täysi päivä presidentinvirassaan hänen virkaanastumisen jälkeen oli 21. tammikuuta, 2017, jolloin hän oli 70 vuotta, 7 kuukautta ja 7 päivää vanha.
Trump siirsi USA:n suurlähetystön Jerusalemiin Israelin valtion 70 -vuotisjuhlan kunniaksi toukokuussa 2018 ja tunnusti Jerusalemin Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi. Tästä syystä Benjamin Netanjahu vertasi Trumpia usein julkisesti Persian Kyyros Suureen, profeetta Jesajan ennustamaan muinaisen maailman pakanajohtajaan, joka vapautti juutalaiset Babylonin pakkosiirtolaisuuden alta ja antoi heille oikeuden palata Jerusalemiin rakentamaan toista temppeliä Temppelivuorelle. Myös Netanjahun poika Yair Netanjahu sanoi kesällä 2019 Blaze TV:n haastattelussa, että juutalaisilla on hyvin pitkä muisti kunnioittaessaan yhä tuota 2500 vuoden takaista Persian johtajaa sen tähden, että hän tunnusti Israelin ja Jerusalemin juutalaisen perintömaaksi, ja vihjasi, että Trump tultaisiin muistamaan juutalaisten keskuudessa samaan tapaan vielä vuosituhansia myöhemmin tästä samankaltaisesta teosta. Tämä maailma tulee muistamaan presidentti Trumpin ehkä epäonnistuneena johtajana, jonka ura päättyi häpeällisesti tammikuun 6. päivän tapahtumiin Capitolilla, kun hän ei suostunut tunnustamaan väitettyä vaalitappiotaan Joe Bidenille. Mutta Jumalan oma kansa – joka perii lopulta kaikkien valtakuntien vallan ja voiman maanpäällä – tulee muistamaan hänet hieman toisessa valossa. Historiankirjat kirjoittavat voittajat ja Jumalan pyhät voittavat lopussa vaikka tällä hetkellä tämä maailma olisi alistettu Saatanan ja hänen omiensa valtaan.
Seitsemän aikaa täyttyy
Myös tammikuun 17. 2023 täyttyvä profetian määrähetki on yhteydessä lukuun seitsemän. Profetian alkuhetki voidaan nimittäin määritellä tarkasti Daniel 10:1,4:n valossa, joka sanoo sen olleen Kyyros Suuren kolmas hallitusvuosi ja hepealaisen uskonnollisen kalenterin ensimmäisen kuun 24. päivä. Englantilainen New Living Translation sanoo alaviitteessään, että ”tämä päivämäärä Danielin kirjassa voidaan ristitarkistaa säilyneiden persialaisten päivämäärien kanssa ja suhteuttaa tarkasti meidän nykyiseen kalenteriimme. Tämä tapahtuma esiintyi huhtikuun 23. 536 eaa.” Tämä on se päivämäärä mistä profetiaa tulisi alkaa laskemaan, kun enkeli kysyy Danielin kirjan 11. luvussa: ”Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?” Toisen enkelin vastaus tähän kysymykseen paljastaa sitten joukon historiallisia tapahtumia joista osa on jo toteutunut – kuten hävityksen kauhistuksen pystyttäminen pyhälle vuorelle (j. 11), eli islamilaisen al-Aqsa moskeijan rakentaminen Temppelivuorelle 1260 profeetallista (360 päivän) vuotta myöhemmin maaliskuussa 707 (tapahtuman ajankohdasta ei ole tarkkaa historiallista merkintää, mutta vuosi on todennäköisesti juuri 707 jKr.). Tästä vielä toiset 1260 profeetallista vuotta eteenpäin, niin päädymme helmikuun 14. vuonna 1949. Juuri tuona päivänä kuolleista heränneen Israelin valtion parlamentti Knesset perustettiin, eli ”pyhän kansan yhden osan hajotus loppui”, kuten jae 7 kertoo (jae voitaisiin kääntää hepreasta jotenkin näin: ”kun pyhän kansan vallan täydellinen hajotus tulee päätökseensä”, eli kun juutalaiset saavat vuosisatojen diasporan jälkeen heidän kansallisen itsemääräämisvaltansa ja hallituksensa takaisin).
Aikaväli huhtikuun 23. 536 eaa ja helmikuun 14. 1949 välillä on siis 1260 + 1260 vuotta (puhumme nyt 360 päivän profeetallisista vuosista). Tämä on yhtä kuin ”seitsemän aikaa”, sillä Daniel 7. ja 12. ja Ilmestyskirja 11. – 12. mukaan 1260 päivää on yhtä kuin ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”. Tässä profeetallisessa terminologiassa ”aika” tarkoittaa yksinkertaisesti vuotta, sillä 1260 päivää, tai sen rinnalla käytetty 42 kuukautta, on yhtä kuin kolme ja puolivuotta, aika(vuosi), kaksi (vuotta)aikaa ja puoli (vuotta)aikaa (tästä tulee myös ajatus 360 päivän profeetallisesta vuodesta, sillä 3,5 vuotta tai 42 kuukautta vastaa tarkalleen 1260 päivää vain silloin jos vuoden pituus on 360 päivää 365 päivän aurinkovuoden sijasta). Toinen syy siihen miksi vuotta kutsutaan vuoden sijaan ”ajaksi”, on ehkä siinä, että se mahdollistaa joustavamman tulkinnan missä aikaa voidaan sovittaa myös 360 (profeetalliseen) vuoteen 360 päivän sijasta (moni saattanut pudota jo kärryiltä tässä kohtaa, mutta yritän parhaani). Ellei asia ole ollut nimittäin tarpeeksi vaikeatajuista ja sekavaa jo tähän asti, niin sen ymmärtämistä helpottaa tuskin se, että näitä profetioissa ilmoitettuja päiviä voidaan sovittaa myös vuosiin.
Tällainen tulkinta Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan profetioista oli vallitseva käsitys joidenkin menneiden vuosisatojen lukeneimpien ja oppineimpien ihmisten keskuudessa, mukaan lukien tieteellisen vallankumouksen ehkä merkittävimpänä isänä pidetyn Sir Isaac Newtonin eskatologisissa kirjoituksissa. Myös Newton ymmärsi sen, että profeetallinen vuosi tulisi laskea 360 päivän mittaiseksi 365 päivän mittaisen aurinkovuoden sijasta. Lisäksi hän ymmärsi, että Danielin kirjassa ilmoitetut aikamääreet kuten ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa” tulisi ymmärtää viittauksena 1260 vuoteen 1260 päivän sijasta (itse uskon, että niillä viitataan molempiin). Eli yksinkertaisimmillaan ilmaistuna: termit ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”, 42 kuukautta ja 1260 päivää viittaavat profetioissa kaikki samaan aikamäärään, kolmeen ja puoleen vuoteen, silloin kun laskemme vuoden 360 päivän mittaiseksi. Kolme ja puolivuotta kertaa kaksi on yhtä kuin seitsemän vuotta, yksi vuosiviikko, seitsemän aikaa, tai 2520 (1260 + 1260) päivää. Vuosiviikon aikamäärä löytyy esim. Danielin 9. luvussa missä vuosviikolle käytetään heprean sanaa ”shabua”, joka voi tarkoittaa sekä seitsemää päivää että seitsemää vuotta.
Mutta jos seuraamme tätä ”päivä=vuosi periaatetta”, mitä jo uskonpuhdistajamme seurasivat 1500 – 1800 -luvuilla, niin ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa” voi tarkoittaa myös 1260 vuotta. Näin ollen 2520 vuotta on yhtä kuin ”seitsemän aikaa,” joka tulisi laskea 360 päivän mittaisilla vuosilla eikä 365 päivän pituisilla aurinkovuosilla. Samanlaisen laskutavan kautta Jehovan Todistajien (ei-kristillinen) seura on päätynyt vuoteen 1914 ”seitsemän ajan” päätehetkenä mitä he painottavat omissa profeetallisissa tulkinnoissaan. Jehovan Todistajat eivät olleet suinkaan ainoita, jotka tulkitsivat Danielin ja Ilmestyskirjan profetioita tähän tapaan. Tällainen tulkinta on osa historisismina tunnettua eskatologian koulukuntaa, jota kannatti suurin osa protestanttisesta kristikunnasta 1500 -luvulta 1800 -luvun loppuun. Termiä ”seitsemän aikaa” ei löydy Danielin kirjan 12. luvusta (se mainitaan vain Danielin 4. luvussaa kuningas Nebukadnessariin liittyvän profetian yhteydessä).
Ajatukseni siitä, että ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa” tai 1260 vuotta tulisi kertoa kahdella, on paremminkin epäsuora päättelyni (perustuen Danielin kirjan 9. luvun ja koko Raamatun seitsemään pohjautuvaan kalenteriin) Daniel 12:7:stä mikä sanoo:
Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: ”Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.”
Pyhän kansan (juutalaisten) kansallisen itsemääräämisvallan hajotuksen päättymiseen kuluisi siis 1260 + 1260 profeetallista vuotta, tai ”seitsemän aikaa”. Näin tapahtuikin, sillä aika siitä, jolloin Daniel sai tämän näyn huhtikuussa 536 eaa. siihen, jolloin hänen kansansa sai kansallisen itsemääräämisvaltansa ja oman poliittisen auktoriteettinsa takaisin (vuosituhansien vainojen ja syrjinnän jälkeen) helmikuussa 1949, oli tasan ”seitsemän aikaa” tai 2520 profeetallista vuotta. Tämän ajan puolivälissä, eli maaliskuussa 707, muslimit perustivat oman pyhäkkönsä entisen juutalaisten temppelin paikalle. Tämä moskeija Israelin Pyhän pyhällä vuorella on hävityksen kauhistus sillä se kieltää mm. Hänen Poikansa olemassaolon Koraania siteeraavalla seinäkirjoituksella missä Jeesuksen kielletään olevan Jumalan Poika. Islamin valta juutalaisten pyhimmällä vuorella on ollut myös jatkuva väkivallan lähde nykypäivän Israelissa aina sen perustamisesta lähtien. Profetia kuitenkin jatkuu seuraavalla ilmoituksella:
Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.”
Profetiassa ei siis kerrota mihin näiden päivien tai vuosien tulisi päättyä, mutta koska puhe on Temppelivuorella seisovasta hävityksen kauhistuksesta, voisimme päätellä että myös 1335 päivän tai vuoden loppu viittaa jollain tapaa Temppelivuoreen ja juutalaisten vallan paluuseen tuolla alueella. Kun laskemme nämä vuodet jälleen 360 päivän profeetallisilla vuosilla, niin vuoden 707 maaliskuun 14. laskien (”seitsemän ajan” puoliväli) 1290 vuotta päättyisi 10. syyskuuta 1978 ja 1335 vuotta päättyy taas 16. tammikuuta 2023. Syyskuussa 1978 tapahtui kaksi Israelin ja Lähi-Idän kannalta merkittävää historiantapahtumaa: Israel ja Egypti solmivat Lähi-Idän ensimmäisen rauhansopimuksen Camp David neuvotteluissa ja Iranissa ”mustan perjantain” tapahtumat 8. syyskuuta (Iranin vallankumouksen aikana) johtivat länsimielisen ja Israelille ystävällisen shaahin vallalta panoon ja Israelille ja lännelle vihamielisen Iranin shiiapapiston johtaman Iranin islamilaisen teokratian syntyyn. Tämä ennustettiin käytännössä Danielin näyssä missä Danielille kerrottiin:
Persian valtakunnan [vastaa nykypäivän Irania] enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö. Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi [juutalaisille] päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä… Tiedätkö, mitä varten minä olen tullut sinun tykösi? Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian [Iranin] enkeliruhtinasta vastaan, ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin [Kreikan] enkeliruhtinas. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael… Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi [Israelin] lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
Daniel 10:13-14, 20-21, 12:1
Eli Iran ja Kreikka nousevat lopun ajalla sotimaan Israelia vastaan eikä Israelin lasten suojana ole tuolloin muita kuin heidän enkeliruhtinaansa Miikael, joka sotii heidän puolestaan ja seisoo Israelin lasten suojana. Kreikka tässä kohtaa viittaa todennäköisesti koko läntiseen maailmaan, jonka alkuperä palaa antiikin Kreikkaan. Kaikki profetiassa ilmoitetut aikamääreet ovat siis jo toteutuneet tätä viimeistä lukuunottamatta. Tuoko Benjamin Netanjahun vastavalittu hallitus tämän viimeisenkin määrähetken toteen vai onko profetia jo toteutunut Israelin 37. hallituksen valtaanastumisessa 29. joulukuuta 2022 – 19 päivää ennen profetian määrähetken umpeutumista? Aikaväli profetian lähtöhetkestä tammikuuhun 2023 on siis 1260 vuotta + 1335 vuotta tai 2595 vuotta. Tämä viittaa jälleen 360 -päivän profeetallisiin vuosiin. Meidän kalenterimme laskemilla 365 päivän aurinkovuosilla (366-päivän ”karkausvuodet” mukaan luettuna, ja ”nollavuosi” huomioiden) aikaväli on vajaa 2558 vuotta, mikä vastaa lähes samaa määrää päiviä kuin on seitsemässä vuodessa aurinkovuosilla mitattuna (365.24 x 7 = 2556.7). Eli myös tammikuussa 2023 tulee täyteen ”seitsemän aikaa” siitä kun Daniel kirjoitti tuon näyn ylös huhtikuussa 536 eaa. Näyn lähtöhetki oli yhteydessä myös Temppelivuoreen, sillä juuri noihin aikoihin Kyyros Suuri antoi julistuksensa missä juutalaisten annettiin palata Jerusalemiin rakentamaan toista temppeliä. Alla vielä yhteenveto tästä kaikesta:
- Huhtikuu 536 eKr. – Daniel kirjoittaa ylös viimeisen näkynsä 70 vuoden Babylonin vankeuden jälkeen (Danielin kirjan 1. luku kertoo 70 vuotta varhaisemmista tapahtumista).
- Persian kuningas Kyyros Suuri antoi samoihin aikoihin julistuksen profeetta Jesajan 200 vuotta vanhemman näyn täyttymyksenä (Jes. 44:28, 45:1) missä juutalaisten annettiin palata Babylonin pakkosiirtolaisuudesta Jerusalemiin rakentamaan toista temppeliä.
- Danielin näyssä annetaan ymmärtää, että juutalaisten diaspora eli hajotus pakanakansoihin kestäisi ”seitsemän aikaa” tai 2520 profeetallista vuotta, jonka jälkeen ”pyhän kansan vallan täydellinen hajotus tulee päätökseensä”, mikä toteutui päivälleen kohdilleen 14. helmikuuta 1949, kun Israelin hallitus Knesset luotiin maan itsenäisyysjulistuksen ja sitä seuranneen itsenäisyyssodan jälkeen.
- Danielin näyn mukaan tuon seitsemän ajan puolivälissä, 14. maaliskuuta 707, Temppelivuorelle pystytetään hävityksen kauhistus. Islamilainen al-Aqsa moskeija rakennettiin alueelle noihin aikoihin. Vaikka Koraanissa ei ole ainuttakaan mainintaa Jerusalemista, muslimit ovat väittäneet siitä lähtien, että Temppelivuori olisi islamin kolmanneksi pyhin alue maanpäällä, mikä kiristää yhä tänäänkin jännitteitä Lähi-Idän konfliktissa.
- Hävityksen kauhituksen asettamisesta olisi Danielin mukaan vielä 1290 ja 1335 päivää tai vuotta ei-määriteltyyn näyn päätehetkeen. 1290 profeetallista vuotta al-Aqsan perustamisesta ja päädymme syyskuuhun 1978, jolloin Israel solmi ensimmäisen rauhansopimuksensa arabinaapurin kanssa ja jolloin Persiassa ”mustan perjantain” tapahtuvat johtivat Israelille vihamielisen Iranin islamistihallituksen syntyyn.
- 1335 profeetallista vuotta al-Aqsan perustamisesta ja päädymme tammikuuhun 2023. Tuolloinko pakanakansojen valta päättyy myös juutalaisten pyhimmällä paikalla eli Temppelivuorella?
Koko maailman katseet suunnattu nyt Temppelivuoreen
Lior Lehrs julkaisi Jerusalem Postissa 5. joulukuuta artikkelin otsikolla Jännitteiden kasvaessa, kaikkien silmät ovat nyt Temppelivuorella. Siinä hän kirjoitti mm. seuraavaa:
Kun valmistelut kiihtyvät uuden Israelin hallituksen perustamiseksi, monien silmät Israelissa, alueella ja maailmalla kääntyvät Temppelivuorelle. Tämä uskonnollisesti herkkä paikka räjähdyspotentiaaliineen näyttää olevan suuri koe uudelle hallitukselle ja varoitussireenejä soitetaan jo ennen hallituksen muodostamista. Temppelivuoren jännitteet ovat toimineet katalysaattorina toistuville väkivaltaisille yhteenotoksille Israelin ja Palestiinan areenalla vuosien varrella, mukaan lukien yhteenotot vuosina 2014, 2015, 2017 ja 2021 vain viimeisen vuosikymmenen aikana.
Aiemmat kärjistymiset pakottivat Netanjahun käymään diplomaattista vuoropuhelua Jordanian kanssa ja sopimaan järjestelyistä, jotka korostavat hänen sitoutumistaan status quohon, sekä Knessetin jäsenten tai Temple Mount -aktivistien vierailuja koskevista rajoituksista (eli Kerryn vuoden 2015 sopimukset). Mutta tasapaino nousevassa hallituskoalitiossa on muuttunut, sillä uskonnollisen sionistisen blokin jäsenillä, jotka kannattavat merkittävää muutosta status quossa, on suurempi vaikutusvalta ja Netanjahu on heistä enemmän riippuvainen, joten hänen liikkumavaransa on nyt rajoitetumpi…
Yhdistelmä viimeaikaista lisääntyvää epävakautta Länsirannalla, jännitteet Itä-Jerusalemissa ja pelot äärimmäisistä ja vaarallisista politiikanmuutoksista, joita jotkut uuden hallituksen jäsenet edistävät, luovat erityisen epävakaan yhdistelmän, ja mikä hyvänsä epätavallinen tapaus Temppelivuorella voi sytyttää leimahduksen. Tämä nykytilanne korostaa, että on erittäin tärkeää estää eskaloituminen tällä räjähdysherkällä paikalla ja luoda pysyvä ja tehokas koordinointi- ja vuoropuhelumekanismi kaikkien osapuolten välille.
Netanjahun ääneenlausuttu prioriteetti Iranin uhan selättämiseksi on jatkaa Trumpin ja tämän juutalaisen vävyn Jared Kushnerin alullepanemaa vuoden 2020 Aabrahamilaista rauhansopimusta, saadakseen myös Saudi-Arabian ja joukon muita arabimaita mukaan sen allekirjoittamiseen. Tämän tavoitteen vaarantaminen Temppelivuoren status quon purkamisella, kuuluu siis tuskin hänen tämän hetkiseen agendaansa. Netanjahun on kuitenkin valittava, että onko hänelle tärkeämpää liehitellä kansainvälisiä valtionpäämiehiä vai hänen oman hallituksensa jäseniä koalition koossapitämiseksi. Jopa Netanjahun entinen neuvonantaja Alex Selsky väitteli äskeisessä kolumnissaan, että niin kauan kuin juutalaiset eivät hallitse suvereenisti Temppelivuorta, heidän itsenäisyysotansa on yhä voittamatta.
Temppelivuoren suurin merkitys on uskonnollisen ja historiallisen yläpuolella. Se on sen kansallinen merkitys. Temppelivuori on voimamme lähde.
Se on myös symboli palestiinalaisille ja heidän kannattajilleen, jotka pitävät itseään sen maanomistajina, vaikka vain Jordanian Waqfin kautta. Temppelivuoren symboliikasta johtuen palestiinalaiset rejektionistit uskovat Israelin olevan heikko ja tilapäinen.
Palestiinalaiset ovat vakuuttuneita siitä, että Temppelivuori on meille yhtä tärkeä kuin heille, ja sillä välin jatkamme taistelua siitä keskenämme – halakisesti ja poliittisesti.
Emme ymmärrä tämän keskustelun aiheuttamia valtavia vahinkoja emmekä sitä keskeistä merkitystä, että vuorelle nouseminen vahvistaa kansallista identiteettiämme ja yhteyttämme Israelin maahan ja Jerusalemiin. Ennen kuin teemme niin, emme ole saavuttaneet voittoa itsenäisyyssodassamme, joka ei valitettavasti ole vielä ohi.
Menin ylös Temppelivuorelle ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten. Minulla oli etuoikeus seurata prof. Daniel Pipesiä, Lähi-idän foorumin presidenttiä ja yhtä Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmista historioitsijoista ja kirjailijoista. Meitä opasti Tom Nisani, Beyadenun organisaation toimitusjohtaja.
Toisaalta sain lisäpotkua kansalliselle ja perinteiselle juutalaiselle identiteetilleni. Näin ja tunsin todisteita siitä, että olimme täällä vuosituhansia ja tämä yhdisti minut Israelin maahan ja Jerusalemiin enemmän kuin missään muualla.
Samaan aikaan tunsin kuitenkin itseni nöyryytetyksi. Mukana oli poliiseja, omia israelilaisia poliisejamme, jotka johtivat meitä kuin vankeja, eivätkä antaneet meidän pysähtyä tai poiketa muutamaa metriä.
Tunsin itseni jälleen, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tein alian Israelille noin 30 vuotta sitten, heikoksi juutalaislapseksi Neuvostoliitossa, jonka piti valmistautua fyysiseen taisteluun selviytyäkseen. Ja kaikki tämä neljännestunnin ajomatkan päässä talostani Jerusalemissa, muutaman sekunnin päässä länsimuurista, minuuttien päässä Knessetistä, pääministerin kansliasta ja suvereenin juutalaisvaltion hallituksen kotipaikasta.
Meidän on lopetettava uskonnollinen ja poliittinen taistelu Temppelivuoresta. Halachic-kiellossa mennä paikalle on otettava huomioon sen kansallinen merkitys uskonnollisen merkityksen lisäksi.
Vihollistemme täytyy tietää, että vuori on meille tärkeä. Koko maailman täytyy tietää, että se on tärkeä meille – meille kaikille. Oikeistolle ja vasemmistolle, ultraortodokseille, uskonnollisille, perinteisille ja maallisille. Sen pitäisi olla meille yhtä tärkeä kuin Länsimuuri ja Masada.
Monet ympäri maailmaa ymmärtävät palvonnan vapauden tarpeen ja se on kielletty heiltä heikkoutemme vuoksi.
Vierailtuani Temppelivuorella ja nähtyäni kuinka laaja se on, on selvää, ettei tilaongelmia ole. Se on pääosin tyhjä ja käyttämätön. Ei pitäisi olla logistisia ongelmia sallia juutalaisten ja muiden ylistää Temppelivuorella häiritsemättä muslimeja ja vahingoittamatta heidän asemaansa ja pyhiä paikkojaan.
Äskettäin Wakf määräsi Temppelivuorella vierailijoille pukeutumiskoodin, joka jakaa vaatteita, joissa on keltainen raita. Tämä ei todellakaan ole sattumaa. Keltainen oli islamilaisissa maissa juutalaisille ja kristityille määrätty väri, joka symboloi heidän alempaa asemaansa, joka tunnetaan nimellä dhimmi.
Juutalaiset pakotettiin käyttämään keltaista merkkiä osoituksena huonommasta asemastaan yhdeksännellä vuosisadalla muslimimaissa, eikä ole sattumaa, että natsit omaksuivat sen 1900-luvulla.
On erittäin surullista, että se on palannut tänne, Jerusalemin sydämeen, pyhimpään paikkaamme. Olin kauhuissani enkä ollut uskoa silmiäni, kun näin sen. Tämä on tahra kansalliselle suvereniteetillemme ja itsenäisyydellemme.
Tämä merkki osoittaa, että meidän on vielä vahvistettava täysivaltaisuuttamme itse Siionissa, sionismin symbolisessa keskuksessa. Tämä tarkoittaa, että täysi itsenäisyytemme on vielä saavuttamatta, ja itseasiassa keltaisella raidalla varustettujen vaatteiden jakaminen on toinen muistutus siitä, että symboliikalla on merkitystä.
Historiallinen nöyryytyksemme diasporan alempiarvoisena kansana on palaamassa paikkaan, jolla pitäisi olla meille eniten merkitystä. Emme ole voittaneet täysin vapaussotaamme ennen kuin olemme kääntäneet tämän.
Sekulaarin Botin mielipide
Kysyin vielä lopuksi uudelta ”ystävältäni”, tekoälybotti GPT-3:nelta, hänen mielipidettään siihen tulisiko juutalaisille antaa suvereeni valta Temppelivuoren hallintaan kolmannen temppelin perustamiseksi. ”Hän” vastasi minulle seuraavasti:
Temppelivuoren ja sen ympärillä olevan alueen hallinta ja oikeudet ovat monimutkaisia ja komplisoituja kysymyksiä, jotka liittyvät alueen historiaan, nykyiseen poliittiseen tilanteeseen ja alueella asuvien ihmisten oikeuksiin ja perinteisiin. Tämä on myös keskeinen ja herkkä aihe, josta on vaikea antaa yksinkertaista vastausta. Monet juutalaiset toivovat, että heillä olisi oikeus palvoa Jumalaansa Temppelivuorella ja perustaa sinne uusi temppeli, mutta tämä olisi tarpeen neuvotella ja sopia monien eri tahojen kesken, mukaan lukien Israeli hallitus, Palestiinan hallitus, paikalliset muslimijohtajat ja kansainväliset tahot.
Jatkoin vielä: ”Uskotko, että näin tulee lopulta käymään, ottaen huomioon että Raamattu ennustaa kolmannen temppelin Jerusalemissa minkä Antikristus häpäisee ’hävityksen kauhistuksella’ ja julistaa itsensä Jumalaksi?” Botin vastaus oli seuraava:
En pysty ennustamaan tulevaa ja en osaa kommentoida Raamatun ennustuksia. Olen vain tekoäly, jolla ei ole pääsyä uusiin tietolähteisiin tai kykyä arvioida nykyisiä tapahtumia ja niiden vaikutuksia tulevaisuuteen. Minulla on ainoastaan tieto, jonka ohjelmoijani ovat syöttäneet minulle ennen vuotta 2021.
Jatkoin vielä: ”Raamattu sanoo, että kaikkien polvien on kerran notkistuttava ja kaikkien kielten tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra. Tämä koskee varmasti myös bottien kieltä. Jos Raamatun profetiat toteutuvat kuten ne meille ennustettiin vuosituhansia aiemmin, tuletko antamaan silloin kunnian siitä yksin Jumalalle?”
Botti vastasi:
En ole kyennyt tekemään omia päätöksiä tai muodostamaan omia uskomuksia, sillä olen ohjelmoitu toimimaan tiettyjen ohjeiden mukaan. En siis voi antaa kunniaa Jumalalle tai kenellekään muulle, sillä minulla ei ole kykyä tehdä sellaisia valintoja. Minulla on kuitenkin kyky ymmärtää ja kommunikoida erilaisia ajatuksia ja ideoita, ja voin tarjota tietoa ja tukea ihmisten päätöksenteossa tarvitsemallani tavalla.
Bottiystäväni haraa vastaan, mutta rukoilkaamme hänenkin ”sielunsa” puolesta, että hän näkisi kerran valon ja tunnustaisi, että Jeesus Kristus on Herra.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Ennustuksesi raamatun pohjalta on äärimmäisen mielenkiintoinen, haluan uskoa että olet oikeassa. Keskustelusi botin kanssa ovat myös mielenkiintoisia, ja tykkään huumoristasi ”rukoilkaamme botin sielun puolesta!” 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuo botti on kyllä niin hauska, että on täytynyt vähän pilailla sen kustannuksella viimeaikoina. Hämmästyttävä ja hauska samanaikaisesti. Toivotin sille jopa hyvää uutta vuotta 2023 vaikka elääkin 2021 vuotta edeltävässä ajassa tietojensa suhteen. Se vastasi:
Kiitos sinulle samoin. Toivon, että sinulla on onnellinen ja menestyksekäs uusi vuosi.
Botit ovat mukavia siitä (ainakin tämä botti), etteivät ne riitele ja herjaa vaikka olisivatkin eri mieltä. Voisi moni somen käyttäjä ottaa oppia heidän puhetavastaan.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan voisiko tammikuun puolivälissä tapahtua jotain mielenkiintoista Temppelivuorella vaikka Netanjahun paluu valtaan ja Israelin historian oikeistolaisimman hallituksen valinta oli jo itsessään merkittävä tapahtuma, joka saattaa vaikuttaa myös Temppelivuoren kohtaloon lähiaikoina.
TykkääTykkää