Profetiantutkijoita on kiinnostanut jo vuosikymmenet Danielin ja Ilmestyskirjan näky kymmensarvisesta pedosta. Eräs nimeltä mainitsematon henkilö, joka on opettanut äidillenikin eskatologiaa, tölväisi minulle äskettäin Facebookissa ”etten tuntisi Raamattua”, kun Antikristuksen tulisi ilmestyä vasta Euroopan kymmenvaltioliiton jälkeen (Hän tunnusti ettei ollut lukenut 700 sivuista kirjaani ja pahoitteli sittemmin eskatologian tuntemustani vähättelevää kommenttiaan). Tietääkseni en ole koskaan väittänytkään mitään muuta. Laittomuuden ihmisen henkilöllisyys voi paljastua jo ennen kymmenen kuninkaan nousua, jotka Danielin 7. luku ennustaa, mutta hänen poliittinen valtaannousunsa tapahtuu vasta kymmenen muun ”sarven” jälkeen (Dan. 7:8, 24, Ilm. 13:1). Jos tämä profetianopettaja olisi lukenut kirjani, niin hän tietäisi kuinka syvällisesti olen käsitellyt siinä myös kymmensarvisen pedon näkyä.
En nimittäin käsitellyt tätä näkyä vain perinteisen futuristisen profetiantulkinnan valossa vaan myös sitä vanhemman historisistisen profetiantulkinnan valossa, mikä yhdisti neljännen pedon kymmenen sarvea myöhäisantiikin historiaan Länsi-Rooman tuhoutumisen yhteyteen. Tällaista tulkintaa kannatti mm. Sir Isaac Newton, historian merkittävin tiedemies yhdessä Albert Einsteinin kanssa. Se oli myös valtavirran oppi protestanttisessa kirkossa 1300 -luvun valdolaisista aina 1800 -lukuun asti, ja on yhä vallitsevana seitsemän päivän adventistien eskatologiassa. Vasta 1900 -luvulla evankelisissa seurakunnissa yleistynyt Dallasin teologisen seminaarin popularisoima dispensationalismi alkoi opettaa, että nämä kymmenen sarvea tulee nousta yhdistyneen Euroopan sisältä Israelin jälleensyntyä seuraavan sukupolven aikana. Tämä oppi hylkäsi käytännössä kokonaan aikaisempien sukupolvien historisistisen ymmärryksen Raamatun profetioista. 1900 -luvun yhtenä merkittävimpänä profetianopettajana pidetty Dallasin Teologisen seminaarin pitkäaikainen presidentti John F. Walvoord ja hänen oppilaansa Mark Hitchcock kirjoitti teoksessaan Venäjä Islam Israel (Kuva ja Sana, 2008), sivulla 90 (kirjan alkuperäinen painos julkaistiin vuonna 1974):
Tähän saaka lähes kaikki ovat yksimielisiä siitä mitä Dan 2:ssa oleva Nebukadnessarin uni ja Dan. 7:ssä oleva Danielin yöllinen näky merkitsevät. Mutta sitten – Dan 2:ssa Rooman imperiumin viimeistä muotoa kuvaavat raudasta ja savesta muovaillut jalkaterät ja kymmenen varvasta ja Dan. 7:ssä Rooman imperiumin viimeistä vaihetta kuvataan kauhistuttavan pedon kymmenenä sarvena. Nämä kymmenen varvasta ja kymmenen sarvea samastetaan kymmeneksi kuninkaaksi (Dan. 2:44; 7:24). Historiasta kuitenkin tiedämme, ettei Rooman imperiumi ollut koskaan kymmenen kuninkaan hallinnassa – kuten Dan. 2 ja 7 edellyttävät. (vahvistus minun)
Tämä väite ei pidä paikkansa paitsi historiallisesti, mutta se ole myöskään yhdenmukainen Raamatun profeetallisten Kirjoitusten tai kirkkoisien ja varhaisten protestanttien selitysteosten kanssa. Vaikka 100 – 400 -lukujen kirkkoisät kannattivat futuristista profetiantulkintaa – eli he uskoivat Jerusalemin temppelin jälleenrakennukseen ja Antikristus-persoonan kirjaimelliseen 42 kuukautta tai 1260 päivää kestävään valta-aikaan – , niin yksikään heistä ei opettanut Rooman keisarikunnan tuhoutuvan ja nousevan uudelleen useita vuosisatoja tai vuosituhansia myöhemmin. He kaikki uskoivat heidän aikanaan hallinneen Rooman valtakunnan olevan viimeinen pakanavalta ennen Jeesuksen Kristuksen ja Hänen pyhiensä maanpäällistä kuningaskuntaa. He kaikki uskoivat Danielin ja Ilmestyskirjan pedon kymmenen sarven tai kymmenen kuninkaan nousevan Rooman valtakunnan sisältä sen imperialistien vallan hajoamisen yhteydessä. Hieronymus kirjoitti vuonna 407 julkaistussa Danielin kirjan kommentaarissa:
Meidän tulisi hyväksyä siten kristillisen kirkon kaikkien selittäjien perinteinen tulkinta, että maailman lopussa kun Rooman imperiumi on tuhottu, tulee olemaan kymmenen kuningasta, jotka jakavat roomalaisen maailman keskenään.
Hieronymus ei opettanut, että antiikin Rooma tuhoutuu ja jälleensyntyy 1500 vuotta myöhemmin Euroopan Unionin nimellä, josta muodostuu Antikristuksen valtaannousun edellä Euroopan kymmenvaltioliitto. Tämä on 1900 -luvun dispensationalististien tulkintaa mitä ei opettanut niin ensimmäisten vuosisatojen varhaiskristityt kuin uskonpuhdistuksen ajan protestantitkaan. Tällä en tarkoita sitä, että tämä tulkinta olisi väärä, mutta samalla emme voi sivuuttaa kirkon historian 18 vuosisataa vallinnutta eskatologian perinnettä, etenkin jos historia itsessään vahvistaa sen oikeaksi. Vain 70 vuotta myöhemmin siitä, kun Hieronymus kirjoitti yllä lainatut sanat, tämä ennustus tuli toteen kun Länsi-Rooma tuhoutui germaanien hyökkäyksissä ja Rooma jakaantui kymmenen kuninkaan kesken. Historia näytti siten toteen Danielin näkyjen ja kirkkoisien selitysteosten paikkansapitävyyden (käsittelin jo kirjani luvussa 10 paljon yksityiskohtaisemmin tämän näyn toteutumista myöhäisantiikin historiassa).
Moni ehkä kysyy, että jos näky neljännen pedon kymmenestä sarvesta toteutui jo myöhäisantiikin historiassa, niin mihin sitten viittaa pienen sarven nousu ja sen edestään pudottomat kolme aikaisempaa sarvea. Tätäkin käsittelin jo kirjassani yksityiskohdilla. Protestanttien historisistinen eskatologia opetti vuosisatojen ajan, että nämä kymmenen sarvea viittasi nykyisen Euroopan kansallisuudet perustaneisiin 400 -luvun germaanisiin kuningaskuntiin ja pieni sarvi viittasi taasen paavinvallan nousuun, jonka vallan edestä putosi kolme aikaisempaa kuningasta. Käytännössä kaikki 1300 – 1800 -luvun profetianopettajat olivat tästä yksimielisiä. Mitä tulee sitten näiden kymmenen kuningaskunnan tarkkaan identifiointiin tai paavinvallan nousun tarkkaan ajoitukseen, niin siitä löytyy hyvin vaihteleva joukko erilaisia tulkintoja eri opettajien keskuudessa. Tämä selittyy paljolti sillä, että 1600 -luvun raamatunselittäjillä ei ollut käytössään Googlea tai Wikipediaa. Isaac Newtonin tuli kahlata läpi joitain paksuja latinankielisiä historiikkeja, joista ei ota hullukaan selvää.
Nykyään oppimatonkin henkilö voi löytää nopeasti tietoa Googlen ja maailmanlaajuisen verkon avulla. Google Books -palvelu arvioi, että maailmassa olisi julkaistu noin 130 miljoonaa kirjaa ja se on skannannut niistä tähän mennessä jo 25 miljoonaa. Palvelun päämääränä on ”tiedon demokratisoiminen” ja sen helppo saatavuus kaikille ihmisille. Googlen avulla voi löytää helposti myös muinaisia historiallisia dokumentteja, kuten varhaisten kirkkoisien raamattukommentaareja. Englanninkielinen Wikipedia sisältää yli viisi ja puolimiljoonaa artikkelia, joista monet käyttävät lähdetietonaan laajaa akateemista kirjallisuutta. Tiedon visuaalinen havainnollistaminen on myös helpottunut, kun ihmiset tekevät lisääntyneen tiedon pohjalta sellaisia karttoja, kuin yllä näytetty kuva Länsi-Rooman kukistumista seuranneista germaanisista kuningaskunnista (lisää samatapaisia karttoja täällä). Tällaisia karttoja ei ollut saatavilla 1700 -luvun Englannissa ja tästä syystä nämä kymmenen kuningasta on identifioitu hieman väärin Newtonin teoksessa Observations upon the Prophecies of Daniel, and the Apocalypse of St. John.
Myöhäisantiikin ja varhaisen keskiajan historia on sitä paitsi melko sekavaa. Siksi siitä voi olla vaikeaa muodostaa selkeää ja johdonmukaista kokonaisuutta, joka sopisi yhteen Danielin näkyjen kanssa. Itse tein kirjassani hyvin systemaattisen ja johdonmukaisen historiallisen yhteensovituksen moniin Danielin kirjan näkyihin. Paavinvallan edestä pudonneet kolme aikaisempaa sarvea (kymmenestä edellisestä) yhdistin Odovakarin kuningaskuntaan (mikä syrjäytti Länsi-Rooman viimeisen keisarin), Ostrogoottien kuningaskuntaan ja Itä-Roomaan. Nämä kaikki kolme sisältyivät kymmeneen alkuperäiseen ja niiden valta seurasi toinen toistaan Italian niemimaalla ja Rooman kaupungissa. Itä-Rooman valta Italiassa tunnettiin nimellä Ravennan Eksarkaatti. Pohjois-Italiassa sijaitseva Ravenna ei ollut vain Länsi-Rooman pääkaupunkin vuodesta 402 lähtien, mutta myös Odovakarin, Ostrogoottien ja Ravennan Eksarkaatin pääkaupunki vuosina 476 – 751. Nämä kolme kuningasta näistä kymmenestä hallitsivat Italiaa ja Roomaa ennen paavien maallisen vallan syntyä 700 -luvun puolivälissä. Toisin sanoen, ”kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen [paavinvallan] edestä” (Dan. 7:8).
Tähän asti tulkintani vaikuttaisi hyvin johdonmukaiselta. Jae 8 sanoo myös, että pieni sarvi puhkeaisi näiden kymmenen muun välistä tai keskeltä. Katso edellistä karttaa ja huomaat Rooman kaupungin olevan näiden kymmenen muun keskellä. On sitä paitsi hyvin johdonmukaista olettaa, että pieni sarvi ja sen pudottamat kolme aikaisempaa tulisi nousta Roomasta ja Italian niemimaasta, kun näky neljännestä pedosta toteutui Rooman valtakunnassa. Pedon kymmenen sarvea ja niitä seuraava pieni sarvi kuvaa siten Rooman/Italian myöhempää historiaa. Profetian kuvaus pienen sarven luonteesta sopii hyvin paavinvallan myöhempään historiaan. Paavillinen valta nousi aluksi ”pienenä sarvena”, mutta lopulta se ”näytti suuremmalta kuin ne muut” (j. 20). Paavien valta kasvoi Innocentius III:een (1198 – 1216) mennessä koko Euroopan kuninkaiden yläpuolelle. Daniel sanoo, että tällä ”sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui” (j. 8) ja ”jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät” (j. 21).
Myös tässä kohtaa profetian kuvaus sopii hyvin paavinvaltaan, kun paavit koroittivat itsensä Kristuksen sijaishallitsijan asemaan ja väittivät, että vain heillä oli valta antaa ihmisten syntejä anteeksi. Paavius soti myös Kristuksen pyhiä vastaan sillä Rooman inkvistiossa sai surmansa arviolta 50 miljoonaa marttyyria. Tämä luku perustuu mm. varhaisten uskopuhdistajien väitteisiin ja professori Daniel A. Plainstedin puolueettomiin väestötieteellisiin laskelmiin, joita Thomas Horn ja Cris Putnam lainaa kirjassaan The Final Roman Emperor. Mutta ilmeisesti myös oma tulkintani osui harhaan siinä kohtaa, kun tulemme tämän sarven valtaannousun ajankohtaan. Lainasin kirjassani metodistikikirkon perustajan John Wesleyn oppilaan Adam Clarken tulkintaa 1800 luvun alusta, joka ajoitti pienen sarven puhkeamisen vuosiin 754-756 jolloin paavillinen kirkkovaltio sai syntynsä Pipin Pienen lahjoitusten myötä. Wikipedian mukaan ”Lahjoitukset tekivät paavista ensimmäistä kertaa maallisen hallitsijan. Tämä alueen kaistale ulottui läpi Italian Tyrrhenianista Adriaticiin.” Daniel 7:25 ennustaa:
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
”Aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa” viittaa kolmeen ja puoleen vuoteen. Tätä ilmaisua käytetään samassa yhteydessä 1260 päivän ja 42 kuukauden kanssa Ilmestyskirjan luvuissa 11, 12 ja 13. Futuristisen profetiantulkinnan mukaan tämä viittaisi vain kirjaimelliseen 1260 päivän ajanjaksoon, jonka Antikristus hallitsee maanpäällä. Mutta jos näky kymmenestä sarvesta ja niitä seuraavasta pienestä sarvesta viittaa myös Länsi-Rooman tuhoon ja paavinvallan syntyyn, niin tällöin kyse ei voi olla kirjaimellisista päivistä vaan 1260 vuodesta päivä=vuosi periaatteella mihin löytyy raamatulliset perusteet sellaisista raamatunkohdista kuin 3. Moos. 25. ja Hes. 4:6. Tämän perusteella Adam Clarke päätteli vuonna 1831:
Kuten antikristuksen vallan ja hallitsevuuden täytyy tässä esitettyjen periaatteiden valossa kiinnittyä vuoteen 756 jKr. [paavillisen kirkkovaltion syntyyn], siten hänen valtansa lopun tulee täyttyä 1260 vuotta myöhemmin; vastaten vuotta 2016 kristillistä ajanlaskua, minkä ääretön viisaus on asettanut tälle kauan odotetulle tapahtumalle. Aamen ja aamen!
Mutta vuosi 2016 tuli ja meni eikä mitään paavien maallista valtaa koskevaa historiallista päätepistettä tullut (vaikka kirkkovaltio lakkautettiin jo 1800 -luvulla, paavi on edelleen suvereeni maallinen hallitsija, joka hallitsee maailman pienintä valtiota nimeltä Vatikaani). Ajattelin tuolloin, että kaikki ajan merkit osoittivat tämän profetian toteutumisen suuntaan. Irakin ja Syyrian Islamilainen Valtio (ISIS) oli valtansa huipussa vuosina 2014 – 2016. Heidän propagandalehtensä julistivat, että terrorijärjestön olemassaolon korkein päämäärä koski Rooman tai Vatikaanivaltion alistamista muslimien valtaan islamilaisen eskatologian odotusten mukaisesti. Jopa Donald Trump puhui vuoden 2016 vaalikampanjan aikaan siitä – viestissä joka oli suunnattu suoraan Rooman Paaville -, kuinka ISIS:in perimmäisenä tavoitteena oli Vatikaanivaltion hävittäminen.
Kun profetia ei sitten toteutunut, esitin siitä vuoden 2017 alussa ”tarkistetun” laskelman artikkelissa Miksi uskon, että vuosi 2017 saattaa merkitä “pakanain aikojen” täyttymistä? Merkitseekö vuosi 2017 vain uskonpuhdistuksen 500 -vuotisjuhlaa vai uskoivatko uskonpuhdistajat, että se olisi historian loppu sellaisena kuin sen tunnemme? Entä mitä siitä ennustikaan keskiajan juutalainen rabbi nimeltä Judah Ben Samuel? Tässä minun perusteeni oli siinä, että Paavi Stefanus III nousi virkaan jo vuonna 752 eli kaksi tai neljä vuotta ennen Pipin Pienen lahjoitusta. Hän ei siis ollut ensimäinen paavi, joka olisi vihitty Rooman piispaksi kirkkovaltion suvereenina hallitsijana. Tällainen oli vasta hänen seuraajansa Paavali I, joka nousi paaviksi vuonna 757 eli vuosi Pipin Pienen lahjoitusten jälkeen.
Mutta myös tämä oli näemmä virheellinen tulkinta, kun mitään historiallista murroskohtaa ei nähty paaviuden historiassa myöskään vuonna 2017. Tämä ei tee tyhjäksi kuitenkaan sitä, että näky pienen sarven noususta sopii jokaista piirtoa myöten paavinvallan syntyyn 700 -luvun puolivälissä. Yhtälailla kuin Danielin 8. luvun näky vähäpätöisen sarven noususta sopii jokaista piirtoa myöten Itä-Rooman seuraajaksi nousseen Ottomaani valtakunnan syntyyn 1200 -luvun lopulla (ks. kirjani luku 11A tai Kuinka Persian, Kreikan ja Israelin 2500 vuotinen historia ennustettiin Danielin kirjan 11. luvussa? Osa 2: Antiikki/Keskiaika (164 eKr.- 1517 jKr.)) Vaikka on mahdollista, että ”aikaa ja kahta aikaa ja puolta aikaa” ei tulisi soveltaa ollenkaan 1260 vuoteen, sain äskettäin ahaa-elämyksen siitä miksi olen ollut ehkä väärässä kummassakin aiemmassa tulkinnassani, joka ajoitti pienen sarven nousun joko vuoteen 756 tai 757.
Tämän uuden näkökulman oivaltaminen oli minulle varsinainen heureka-hetki missä lamppu syttyi jälleen pääni ylle. Näissä aiemmissa tulkinnoissani en ole nimittäin tarjonnut tyydyttävää selitystä siihen miksi paavinvallan 1260 vuotta tulisi laskea 365 (tai oikeastaan 365.24219878125) päiväisillä aurinkovuosilla eikä 360 päiväisillä ”profeetallisilla vuosilla”. Esimerkiksi Danielin 9. luvun vuosiviikkonäyssä 70 vuosiviikkoa tai 490 vuotta lasketaan 360 päivän profeetallisilla vuosilla eikä 365,24 päivän aurinkovuosilla. Samoin kaikissa muissakin tapauksissa – kuten Danielin 12. luvun 1260, 1290 ja 1335 päivän ”päivä=vuosi -tulkinnassa” – olen laskenut vuodet 360 päivän profeetallisilla vuosilla. Tämä 360 päiväinen profeetallinen vuosi löytyy Ilmestyskirjasta missä kolmen ja puolenvuoden sekä 42 kuukauden sanotaan olevan yhtäkuin 1260 päivää (eli jokainen kuukausi on 30 päivää ja yksi vuosi 360 päivää). Näin laskettuna 1260 360-päivän vuotta vastaa noin 1242 aurinkovuotta (tarkalleen ottaen 1241 vuotta ja 11 kuukautta). Eli tällöin 1260 vuotta tai ”aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa” olisi täyttynyt jo vuonna 1998 jos lähtökohtana on Pipin Pienen lahjoitus paavi Stefanus III:lle vuonna 756.
Mutta entä jos lähtökohdaksi otetaankin vuosi 781? Tällöin nämä 1260 360-päivän profeetallista vuotta täyttyisi vuonna 2023. Kerron myöhemminkin kuinka se osuu yhteen myös Danielin kirjan erään toisen profetian vuosiluvun kanssa. Mutta miksi paavinvallan – Danielin kirjan 7. luvun pienen sarven – synty tulisi ajoittaa vuoteen 781 eikä vuoteen 756? Koska Wikipedian mukaan se oli itseasiassa vuosi 781 jolloin Kaarle Suuri kodifioi hänen isänsä Pipin Pienen lahjoitukset Rooman paaville:
Vuonna 781, Kaarle Suuri kodifioi alueet joista paavilla olisi maallinen valta: Rooman Herttuakunta oli avainasemassa, mutta alueet laajennettiin sisältämään Ravenna, Pentapolisin Herttuakunta, osia Beneventon herttukunnasta, Toscanan, Korsikan Lombardian ja useitaq italialaisia kaupunkeja. Yhteistyö paaviuden ja Karolingien dynastian välillä huipentui vuonna 800, kun Paavi Leo III kruunasi Kaarle Suuren [Rooman] keisariksi.
Tieteen termipankki selittää sanan kodifikaatio/kodifionti merkitystä näin: ”Määritelmä Kodifikaatio on yhtenäinen systemaattinen säädös, joka kattaa laajan asiakokonaisuuden, jonkin oikeudenalan, suuria osia oikeusjärjestyksestä tai oikeusjärjestyksen kokonaisuudessaan…Kodifikaatio-ilmausta käytetään välistä kodifioinnin synonyyminä. Yleensä kodifikaatiolla kuitenkin tarkoitetaan kodifiointitoiminnan tulosta. Tällöin kodifikaatio on synonyymi sanoille lakikirja (yhtenäisen säädöksen merkityksessä), lakikokoelma (yhtenäisen säädöksen merkityksessä), (laki)koodeksi, (laki)koonnos tai (laki)koodi.” Kodifioinnilla viitataan siis jonkin asian kokoamiseen yhtenäiseksi lakikokoelmaksi. Tässä kohtaa täytyy mainita myös eräs toinen sivistystermi: De Jure. Wikipedia selittää: ”De jure tai de iure on ilmaus, joka sananmukaisesti tarkoittaa ’lakiin perustuen’. Sen rinnalla esiintyy termi de facto, joka viittaa käytäntöön. De jure kuvaa poliittista tilannetta, jossa valtiolla tai muulla poliittisella toimijalla on laki tai sopimus asiasta.” Wikipedian englanninkielisen version mukaan:
Laissa ja hallinnossa, de jure (/deɪ ˈdʒʊəri, di-/; latinaksi: de iure, lit. ’lain mukaan’ latinankielinen ääntäminen: [deː juːre]) kuvaa käytäntöjä jotka ovat laillisesti tunnustettuja, vaikka ne eivät olisi olemassa todellisuudessa. Vastakohtana, de facto (tosiasiallisesti tai käytännössä) kuvaa tilannetta joka on olemassa todellisuudessa, vaikka ei laillisesti tunnustettu.
Toisin sanoen, vaikka paavinvalta sai alkunsa tosiasiallisesti, de facto, jo vuonna 756 Pipin Pienen lahjoitusten myötä Paavi Stefanus III:lle, niin lain mukaan, de jure, ne astuivat voimaan vasta vuonna 781, kun Kaarle Suuri kodifioi eli muutti laiksi nämä lahjoitukset Paavi Hadrianus I:lle. Joten lain puitteissa paavinvalta sai alkunsa vasta vuonna 781. Jos tämä selitys ei tyydytä, niin pohdi myös seuraavaa: Paavi löi uuden valtionsa ensimmäiset viralliset kolikot vasta vuonna 781. The New Cambridgen Keskiajan Historia: Nidos 2, kertoo sivulla 549: ”… se oli myös tähän aikaan [vuonna 781] jolloin ensimmäiset puhtaasti paavilliset kolikot lyötiin Roomassa”. Miksi tällä on sitten merkitystä? Lainaan jälleen Wikipediaa: ”Oikeus lyödä rahaa on yksi suvereniteetin arvomerkki (hallitsijan etuoikeus), ei voi olla siten paavillisia kolikoita paavien maallista valtaa edeltävältä ajalta… Ei ole olemassa paavi Stefanus III:n tai paavi Paavali I:n kolikoita, jotka hallitsivat aikana jolloin Rooman herttuakunta oli jo itsenäinen Itä-Rooman keisarikunnasta; ensimmäiset todelliset paavilliset kolikot ovat Hadrianus I:ltä, jonka ajasta paavi Johannes XIV:een (984) paavit löivät rahaa Roomassa.”
Koska paavillisia kolikoita ei lyöty vielä Stefanus III:n tai Paavali I:n aikana, tämä on osoitus jälleen siitä ettei paavi ollut vielä laillisen ja tunnustetun (de jure) valtion suvereeni hallitsija vaikka käytännössä (de facto) paavillinen valtio perustettiin jo vuonna 756. Näillä perustein on täysin järkeenkäypää siirtää paavien maallisen vallan synty ja siten Danielin kirjan 7. luvun pienen sarven puhkeaminen vuoteen 781. On mainittava, että Bysantin (Itä-Rooman) Ravennan Eksarkaatin – viimeisen paavien edestä pudonneen kolmen aiemman sarven – valta päättyi Italiassa vuonna 751. Vuosien 751 – 781 välissä Italiaa hallitsi Lombardien kuningaskunta. Lombardien kuningaskunta ei sisältynyt noihin kymmeneen, jotka jakoivat Rooman vallan keskenään vuonna 476. Tästä syystä sitä ei mainita myöskään Danielin näyssä.
Lombardien valloitukset Italiassa liittyy kuitenkin läheisesti paavinvallan syntyyn, koska juuri tämä oli se tekijä mikä sai Stefanus III:n, ja Hadrianus I:n liittoutumaan Frankkien kuninkaiden kanssa ja pyytämään heiltä sotilaallista apua Lombardien valloituksilta, jotka uhkasivat myös Rooman herttukuntaa. Kaarle Suuri kukisti Lombardien vallan Italiassa lopullisesti vuonna 774. Katolinen tietosanakirja New Advent sanoo, että Paavi Hadrianus I on ”oikeutetusti luokiteltu Stefanus III:n kanssa paavillisen valtion toiseksi perustajaksi. Hänen järjestelynsä Kaarle Suuren kanssa säilyi arvovaltaisena myöhempien paavien suhteille Carolingien dynastian ja Saksan keisareiden välillä. Näille suhteille annettiin erinomainen ulkoinen ilmaus, kun Kaarle Suuri kruunattiin keisariksi vuonna 800.” Joten tästä voimme selvästi päätellä, että Danielin 7. luvun pienen sarven puhkeaminen tulisi ajoittaa myöhäisintään vuoteen 781.
Tästä laskien ”aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa” tai 1260 vuotta päättyy aurinkovuosissa laskien vuoteen 2041, mutta 360-päivän profeetallisissa vuosissa se päättyy jo vuonna 2023. Tämä on todella hämmästyttävä yhteensattuma, koska myös Danielin 12. luvun näky 1260, 1290 ja 1335 päivästä (vuodesta) päättyy aivan samaan vuosilukuun. En enää toista tähän lukuun liittyvää tulkintaani tässä, mutta voit lukea siitä artikkelissa Profetia hälytys: Prinssi Charles vieraili Jerusalemissa Shimon Peresin hautajaisissa juuri ennen riemuvuoden loppua merkittävänä askeleena kohti Dan. 9:27:n täyttymystä prinssistä, joka käynnistää 70. vuosiviikon. Mitä voimme odottaa tapahtuvan seuraavan kolmen vuoden sisällä? Sanon tässä vain, että näky ennusti vuodelleen al-Aqsa moskeijan (hävityksen kauhistuksen) perustamisen, päivälleen tarkasti Israelin hallituksen synnyn ja päivälleen tarkasti Iranin mustan perjantain syyskuussa 1978, mikä oli käänteentekevä hetki Iranin vallankumouksessa ja maan siirtymisessä Šaahin länsimyönteisestä yksinvallasta radikaaliksi shiiateokratiaksi, joka uhittelee päivittäin Israelin ja Amerikan kuolemalla (Daniel 10:20 ennusti Persian enkeliruhtinaan nousun Israelia vastaan).
Näky huipentuu jakeessa 12 ilmoitettuun 1335 päivään (vuoteen), jotka päättyvät tammikuussa 2023. Onko vain ihmeellistä yhteensattumaa, että Danielin 7. luvun näky viittaa historian nykyisen aikakauden päättyvän samalla vuosiluvulla? Oma kysymyksensä on se osuuko tämä vuosikulu yhteen 70. vuosiviikon käynnistymisen, sen puolivälin vain jonkun muun tapahtuman, kuten Antikristuksen ilmestymisen tai Jerusalemin temppelin jälleenrakentamisen kanssa.
Kymmensarvisen pedon lopullinen täyttymys
Kymmensarvisella pedolla on kuitenkin myös Jeesuksen toisen tulemuksen edelle sijoittuva täyttymys lopullinen täyttymys. Ilmestyskirja tekee selväksi, että nämä kymmenen kuningasta tulisi hallitsemaan samanaikaisesti Antikristuksen kanssa ennen Jeesuksen paluuta maanpäälle:
Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle. He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa.” – Ilm. 17:12-14
Tämä ei voi koskea 400 -luvun kymmentä germaanista kuningaskuntaa, koska niiden olemassaolo sijoittuu vain Länsi-Rooman tuhon yhteyteen. Johannes näkee kuitenkin, että ne hallitsevat samaan aikaan Antikristuksen kanssa ja taistelevat yhdessä hänen kanssaan taivaasta palaavaa Kuningasten Kuningasta vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että näyllä neljännestä pedosta ja sen kymmenestä sarvesta tulee olla myös toinen täyttymys. Itseasiassa demonstroin kirjassani kuinka kaikki Danielin neljä petoa ja niiden rinnakkaisnäyt luvuissa 8 ja 11, käsittää useita eri kertaustäyttymyksiä. Näitä kertaustäyttymyksiä on luvuissa 7 ja 8 ainakin kolme, joista kukin sijoittuu historian eri aikakausiin. Näyn toisessa vaiheessa näky sijoittuu lähinnä myöhäisantiikin ja keskiajan historiaan, kun taas sen kolmannessa vaiheessa näky viittaa uskonpuhdistusta seuranneen uuden ajan tapahtumiin 1500 -luvulta eteenpäin.
Kun näyn ensimmäisessä täyttymyksessä neljä petoa viittasi Babyloniin, Meedo-Persiaan, Kreikkaan ja Roomaan, sen toisessa täyttymyksessä se viittaa näiden valtakuntien myöhempään jälleensyntyyn Seleukidien Babylonissa, Parthian/Sassanidien Persiassa, Bysantin Kreikassa ja Paavien roomalaisessa maailmanvallassa. Näyn kaikki yksityiskohdat luvuissa 7, 8 ja 11 sopii jokaista piirtoa myöten näiden valtakuntien historiaan. Näyn kolmas täyttymyskerta seuraa luonnollisesta kahta aikaisempaa ja siinä neljä petoa viittaa Englantiin/USA:n (kotkansiipinen leijona), Venäjään keisarikuntaan/Neuvostoliittoon (kahdella kyljellään makaava karhu), Saksan toiseen ja kolmanteen valtakuntaan (nelipäinen pantteri), ja yhdistyneeseen Eurooppaan (kymmensarvinen peto). Myös tässä näyn kaikki yksityiskohdat sopivat täydellisesti näiden pakanavaltojen historiaan.
Vaikka tulin kirjassani siihen johtopäätökseen, että näiden kymmenen kuninkaan tulisi edustaa lopun aikana kymmentä unionia, jotka muodostavat Antikristuksen maailmanhallituksen (Ilm. 13:7 sanoo, että pedon ”valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot”), niin olen avoin myös sille näkemykselle, että nämä kymmenen kuningasta tulisi nousemaan nykyisen Euroopan Unionin sisältä. Profetianopettajat uskoivat 80 -luvulla, että nämä jälleensyntyneen Rooman kymmenen kuningasta olisi nousseet jo Euroopan yhteisön – EU:n edeltäjän – kymmenessä jäsenmaassa, kun Kreikka liittyi siihen kymmenentenä vuonna 1981. Mutta vuonna 1986 siihen liittyi myös Espanja ja Portugali ja vuoden 1993 Maastrichtin sopimuksen jälkeen EU:hun liittyi vielä 16 muuta maata vaikka britit äänesti eroavansa EU:sta vuoden 2016 Brexitissä.
Brexitin jälkeen EU:sta tulisi erota vielä 17 muuta jäsenmaata, jotta siitä saataisiin kymmenen valtion liitto. EU:n peruspilarit horjuivat jo Brexitin myötä, joten se ei kestäisi todennäköisesti yhtään enempää jäsenmaidensa eroanomuksia. EU horjuu tällä hetkellä sen yli 60 vuotisen olemassaolonsa syvimmässä kriisissä Brexitin ja kaikkialla Euroopassa uudelleen heränneen nationalismin myötä mille EU:n tärkein liittolainen Yhdysvallat on antanut vain tuulta purjeisiin Donald Trumpin johdolla, joka tuki vuoden 2016 aikaan Britannian eroa EU:sta. On siis mahdollista, että EU kokee jonkin dramaattisen rakkennemuutoksen tai hajoaa jopa kokonaan. Mutta sen sijaan että se johtaisi Euroopan yhdentymisprojektin kaatumiseen, tämän kriisin keskeltä nouseekin entistä voimakkaampi Euroopan yhdistynyt supervaltio. Ranskan kunnianhimoinen presidentti Emmanuel Macron kaavailee nyt jotain tämän tapaista suunnanmuutosta vanhentuneen ja liitoksistaan narisevan EU:n kehitykseen.
Hänen tavoitteenaan on nostaa Euroopan yhteinen puolustus- ja sotilasliitto kymmenen valtion perustalle, jotka eivät ole välttämättä sidoksissa Euroopan muihin globalistisiin instituutioihin, kuten NATO:oon tai EU:hun. Tästä syystä hän on saanut houkuteltua tähän projektiin myös EU:sta ensivuonna eroavan Yhdistyneen Kuningaskunnan. Brexit on siis pelkkää hämäystä. Politico-lehti kertoi viimekuussa:
PARIISI — Kärsimättömänä Saksan vitkasteluun puolustuksessa, Ranskan Presidentti Emmanuel Macron tuo enskuussa yhteen 10-kansan halukkaiden koalition, joka on suunniteltu valmistelemaan Euroopan sotavoimat toimintaan hätätilanteissa, ja sitomaan Britannia sotilaalliseen yhteistyöhön kun se jättää EU:n. Ranskan, Britannian, Saksan, Italian, Espanjan, Alankomaiden, Belgian, Portugalin, Tanskan, ja Viron puolustusministerit allkirjoittavat sopimuksen kesäkuussa Pariisissa, viranomaiset kertoivat minulle, luvaten kehittää yhteistä strategista kulttuuria, jakaaanalyyseja ja kaukokatseellisuutta ongelmapesäkkeissä, jotka saattavat vaatia väliintuloa ja heidän sotavoimiensa koordinointia tulevien operaatioiden varalta.
Macron hahmotteli idean Sorbonnen avainpuheessa Euroopan integraatiosta viimesyyskuussa, kutsuen Euroopan yhteiseen väliintulosotavoimiin, puolustusbudjettiin ja sotilasoppiin yllättävissä tilanteissa missä Yhdysvallat ja NATO ei ole ehkä mukana. Ranska haluaa värvätä liittolaisia, jotka auttaisivat sitä jakamaan sen sotilaallisen taakan etenkin Afrikassa missä se oli ainoa väliintulija Malissa vuonna 2012 yrityksessä estää Islamisteja kaappaamsta valtaa heikosta valtiosta. Turhautuneena ison-teltan, matalan kunnianhimon alkuun Euroopan Unionin niin kutsutulle Permanent Structured Cooperation (PESCO) puolustusprojektille, joka hyväksyttiin viimevuonna Saksan vaatimuksesta, Ranskan johtaja painaa edelle pienen ytimen samanmielisillä kansoilla EU:n ja NATO:n institutionaalisten rakenteiden ulkopuolella.
Britannian pääministeri Theresa May hyväksyi aloitteen hiljaisesti ranskalais-brittiläisessä kokouksessa Sandhurstin sotilasakatemiassa tammikuussa, mutta ei julkaissut askelta välttääkseen vihastuttamasta kovan-linjan Brexit-kannattajia hänen konservatiivisessa puolueessaan, jolle mikä tahansa idea ”EU-armeijasta” on pannanjulistus. Hän julisti käytännöllisen liikkeen auttaa Ranskaa Sahelin alueella, tehden saatavaksi kolme raskasta Chinook helikoteria tukeakseen operaatioita Malissa. ”On todella tärkeää saada Britannia mukaan, ei vain koska heillä on kaikkein kyvykkäin, nopean toimintavalmiuden sotavoimat yhdessä meidän kanssamme, mutta myös koska jaamme saman strategisen kulttuurin ja historian sotavoimien käyttämisessä Euroopan ulkopuolella”, arvovaltainen ranskalainen lähde sanoi.
Alice Pannier, ranskalais-brittiläisen puolustuksen yhteistoiminnan asiantuntija Johns Hopkinsin Yliopistossa Washingtonissa, sanoi Ranskan idean olevan tuodaa yhteen ne Euroopan maat, jotka ovat kaikkein kokeneimpia sotilaallisissa väliintuloissa ja YK:n rauhanturvaamistehtävissä, joista kaikki eivät poliittisista syistä ole mukana PESCO:ssa, kuten Britannia ja Tanska.
Johtopäätös
Tämä uutinen on taas yksi esimerkki siitä kuinka Danielin ja Ilmestyskirjan näyt ovat tulossa toteen meidän silmäimme edessä ja ovat painettu nyt tämän päivän sanomalehtiin. Tämä osoittaa myös vääräksi sen äsken saamani kritiikin, että varoitukseni Antikristuksen identiteetistä olisi liian ennenaikaista, koska Euroopan kymmenvaltioliittoa ei ole vielä muodostettu. Jos kaikki etenevät suunnitelmien mukaan ja yllä mainittu uutinen toteuttaa Raamatun profetiat kymmensarvisen pedon noususta, niin silloin tämä peto nousee jo tässä kuussa. Silloin myös pienen sarven eli Antikristuksen nousu näiden kymmenen keskeltä tulisi olla aivan oven edessä. Daniel 7:7-8, 24-25 ennustaa:
Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui… Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta. Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
Euroopan Unioni siitettiin Roomassa sillä Euroopan talousyhteisö perustettiin vuonna 1957 kuuden Euroopan maan allekirjoittamalla Rooman sopimuksella. Tämän päivän EU muistuttaa rajojensa puolesta kuitenkin hyvin vähän muinaista Roomaa, Danielin alkuperäistä neljättä petoa. Presidentti Macronin kokoamat 10-maata kattaa lähes saman alueen kuin muinainen Länsi-Rooma. Koska tämän sotilaskiiton tarkoituksena on avittaa Ranskan sotilaallisia operaatioita Pohjois-Afrikassa, niin on mahdollista, että sen kautta myös Rooman valtakuntaan kuulunut Pohjois-Afrikka päätyy lopulta näiden kymmenen Euroopan maan valtapiiriin. Samoin Itä-Roomaan kuulunut Balkan, Vähä-Aasia ja Lähi-Itä, tulisi päätyä tämän sotilasliittouman valtaan. Danielin kirjan 11. luvun mukaan Antikristus ”hyökkää myös Ihanaan maahan [Israeliin], ja monta kaatuu. Mutta hänen kädestänsä pelastuvat nämä: Edom ja Mooab ja ammonilaisten [Jordan] pääosa. Ja hän ojentaa kätensä maita kohti; Egyptin maa ei ole säästyvä. Hän valtaa kulta- ja hopea-aarteet ja kaikki Egyptin kalleudet, ja liibyalaiset ja etiopialaiset [vastaa nykyistä Sudanta] liittyvät häntä seuraamaan.”
