Prinssi Harry myönsi juuri, ettei maailma tiedä koko totuutta hänen äitinsä kuolemasta ja että virallinen tarina ”onnettomuudesta” on valtaapitävien yritys peitellä totuutta.

Olen käsitellyt blogissani vuosien varrella Prinsessa Dianan kuolemaa ja kuinka se oli todennäköisesti kuningasperheen itsensä – etenkin Prinssi Charlesin ja hänen lakeijoidensa – järjestemä murhasalaliitto Prinsessan kuoleman lavastamiseksi onnettomuudeksi. Diana itse uskoi siihen, että hänen aviomiehensä aikoi murhata hänet ja ennusti vieläpä oikein, että suunnitelmana oli lavastaa hänen kuolemansa auto-onnettomuudeksi. Diana kirjoitti tästä mm. palvelijalleen Paul Burrelille lokakuussa 1993 ja kaksi vuotta myöhemmin myös lakimiehellensä lordi Mischonille. Diana kirjeet näkivät päinvalon vasta vuosia myöhemmin Dianan kuolemasta vuonna 2003. Samoihin aikoihin lehdistöön alkoi vuotaa paljastuksia myös siitä kuinka Diana oli suunnitellut tuovansa julkisuuteen seitsemän videokasettia, jotka hän äänitti Kensingtonin palatsissa vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa. Näissä kaseteissa hän paljasti väitetysti monia likaisia salaisuuksia kuningasperheestä ja hänen aviomiehestään, jotka olisivat uhanneet tuoda koko monarkian alas – tai ainakin estäneet hänet miehensä nousun kuninkaaksi. Palkittu tutkiva journalisti Gordon Thomas kirjoitti tästä lokakuussa 2003 raportissa mitä olen lainannut myös omassa kirjassani.

Kansan parissa suositun prinsessan kuolema oli ollut niin suuri järkytys maalle ja lietsoi kansan epäilyjä ja epäluottamusta monarkiaa kohtaan, joka näki kuningasperheen olleen ainakin epäsuorasti – ellei jopa suorasti – syyllinen Dianan kuolemaan, että asiasta järjestettiin virallinen kuolinsyytutkimus vuonna 2007. On huomioitava, että tutkinnan kohteena ei ollut se oliko prinsessan kuolemaan syyllistyneet Britannian vihollisvallat, kuten Kiina tai Venäjä, vaan se että oliko kuningasperhe itse yhdessä maan valtaeliitin kanssa syyllisiä salaliittoon Dianan murhaamiseksi. Tämä oli juuri Dianan autossa kuolleen Dodin isän Mohammed Al-Faydin ja hänen lakimiestensä syytös tässä Britannian hallituksen järjestämässä kuolinsyytutkinnassa. Mutta kuinka voimme odottaa puolueetonta kuolinsyytutkintaa maassa missä koko valtahierarkia poliitikkoja, tiedusteluelimiä, tuomareita, ja jopa lehdistöä myöten on sidottu lukuisien aatelissäätyjen kautta tiukasti monarkian ja kuningasperheen palvelemiseen ja sen suojeluun miltä tahansa ulkomaiselta tai kotimaiselta uhalta? Eikö se ole hieman sama kuin Putin järjestäisi tutkinnan siitä onko Venäjä syyllistynyt sotarikoksiin Ukrainassa?

Monet elävät siinä illuusiossa, että Britannia olisi paljon vapaampi ja demokraattisempi maa kuin vaikkapa Venäjä. Britanniassa on ainoastaan demokratian illuusio ja koko valtasysteemi on valjastettu palvelemaan monarkiaa ja sen säilyttämistä. Mikä tahansa uhka monarkiaa vastaan on nimittäin maanpetos, josta ennen vanhaan tuomittiin hirttämiseen, repimiseen ja paloitteluun ja nykyään korkeintaan elinkautiseen. Puolueeton kuolinsyytutkinta olisi voitu järjestää vain kansainvälisessä oikeusistuimessa eturistiriitojen välttämiseksi. Jos Britannian kuninkaallisessa oikeusistuimessa maan hallitsija tai hänen kruununperillisensä todettaisiin syyllistyneen murhaan ja lukuisat monarkiaa palvelevat valtaapitävät tahot salaliittoon joko tuon murhan toteuttamiseksi, sen mahdollistamiseksi tai peittelyksi, niin sehän olisi jo sen suuruusluokan kuninkaallinen skandaali, että se toisi alas koko yli tuhatvuotisen monarkian ja uhkaisi myös maan koko poliittisen valtajärjestelmän olemassaoloa. Britannian kansa voi antaa anteeksi vielä kuningasperheen jäsenten aviorikokset, ynnä muut moraaliset hairahdukset, mutta murhaa eivät hekään katsoisi läpi sormien. Siksi onkin paljon helpompaa vaientaa kiusalliset kysymykset leimaamalla niiden esittäjät ”salaliittoteoreetikoiksi.” Se leima kun on mukamas jokin argumentti salaliiton olemassaoloa vastaan.

Dianan kuolemaan liittyvästä salaliitosta on kirjoitettu niin paljon internetissä sekä kirjoissa, ja Britannian valtalehdistössä – kaiken korruption ja peittelyn jälkeenkin – on ollut niin monia otsikoita, jotka ovat lyöneet reikiä viralliseen narratiiviin ja tukeneet ”salaliittoteoreetikoiden” väitteitä, että olenkin pohdiskellut blogissani usein sitä tietääkö prinssit William ja Harry siitä, että heidän isänsä saattoi olla heidän äitinsä kuoleman takana. Prissit William ja Harry olivat äitinsä kuollessa vain 15- ja 13 -vuoden vanhoja, joten on selvää ettei heillä voinut olla mitää osaa eikä arpaa äitinsä murhaan. On kuitenkin mahdollista, että myös William ja Harry ovat eläneet siinä uskossa, että Dianan kuolema oli pelkkä onnettomuus, samalla kun Charles on esittänyt pojilleen surevaa leskeä vaikka hän itse oli tapattanut ex-vaimonsa ja poikiensa äidin. Jokainen niistä, joka on seurannut dokumentteja paatuneista sarjamurhaajista, tietävät että nämä ihmiset kykenevät huiputtamaan usein myös lähimpiä perheenjäseniään ja kätkemään heiltä heidän todellisen luonteensa.

Myös Dianalle itselleen hänen aviomiehensä pimeä luonne alkoi paljastua vasta ajan myötä. Vuonna 1988 Charles ja Diana yrittivät lämmittää kylmettynyttä ja jäissä ollutta suhdettaan lähtemällä hiihtolomalle Sveitsiin. Ajatus oli tosin huono sillä he satttuivat jäämään lumivyöryn alle ja olivat sen jälkeen entistä kylmettyneempiä ja kirjaimellisesti jäissä. Yksi seurueessa mukanaolleista, majuri Hugh Lindsay, kuningattaren ratsastaja, menehtyi onnettomuudessa. Seuraava tarina löytyy Christopher Andersenin tuoreesta kirjasta The King: The Life of Charles III:

Majuri Lindsay kuoli kuitenkin välittömästi. Kun hänen ruumiinsa oli kaivettu lumesta, hänen kallonsa havaittiin murskaantuneen lumivyöryn voimasta. Muutaman tunnin sisällä Charles soitti Lindsayn leskelle Sarahille, joka oli kuudennella kuukaudella raskaana ja kertoi hänelle mitä oli tapahtunut. Diana sanoi myöhemmin, että hänen ”selkäpiitään kylmäsi” Charlesin tunteettomuus. Diana lupasi Sarahille, ettei koskaan – ”ei koskaan” – voisi palata Klostersiin, ja hänen lupauksensa piti. Charles kuitenkin palasi Sveitsin lomakeskukseen jo seuraavana vuonna, ”kuin mitään ei olisi tapahtunut”, Diana hämmästeli.

Andersen, Sivut 194-195

Tämä tarina alleviivaa psykopaatille tai sosiopaatille ominaista tunteettomuutta ja empatian kyvyn puutetta, jota Diana alkoi todistaa aviomiehessään enenevässä määrin (tästä on osoituksena myös Charlesin välinpitämättömät reaktiot Dianan itsemurhayrityksiin tai itsensävahingoittamistilanteisiin). Prinssi Harryn juuri ilmestyneet muistelmat nimeltä Spare, vahvistaa myös tätä, kun hän kertoo siitä miten hänen isänsä kertoi hänelle uutiset äitinsä kuolemasta.

Hän seisoi sängyn reunalla ja katsoi alas. Hänen valkoinen aamutakkinsa sai hänet näyttämään kuin näytelmän aaveelta. Kyllä, rakas poika. Hän hymyili puoliksi, käänsi katseensa pois… Huone ei ollut enää pimeä. Ei ollut valoisakaan. Oudohko siltä väliltä, melkein ruskehtava, kuin vesi muinaisessa ammeessa. Hän katsoi minua hauskalla tavalla, jolla ei ollut katsonut minua koskaan aiemmin… pelolla? Mikä on, isä? Hän istuutui sängyn reunalle. Hän laittoi kätensä polvilleni. Rakas poika, äiti on joutunut auto-onnettomuuteen. Muistan ajatelleeni: kolari… OK. Mutta onko hänellä kaikki hyvin? Eikö vain? Muistan elävästi sen ajatuksen, joka vilahti mielessäni. Ja muistan odottaneeni kärsivällisesti, että isä vahvistaa, että äiti oli kunnossa. Ja muistan, ettei hän tehnyt niin. Sitten tapahtui sisäinen muutos. Aloin hiljaa anella isää tai Jumalaa tai molempia: Ei, ei, ei. Isä katsoi alas vanhojen peittojen, peittojen ja lakanoiden poimuihin. Oli komplikaatioita. Äiti loukkaantui melko pahasti ja vietiin sairaalaan, rakas poika… Ajattelin uudelleen: Loukkaantunut… mutta hän on kunnossa. Hänet on viety sairaalaan, he korjaavat hänen päänsä, ja me menemme katsomaan häntä. Tänään. Viimeistään tänä iltana.

He yrittivät, rakas poika. Pelkään, että hän ei selvinnyt. Nämä lauseet pysyvät mielessäni kuin nuolet taulussa. Hän sanoi sen niin, tiedän sen varmasti. Hän ei selvinnyt…. Isä ei halannut minua. Hän ei ollut hyvä näyttämään tunteita normaaleissa olosuhteissa, joten miten hänen voitaisiin odottaa näyttävän niitä tällaisissa kriisissä? Mutta hänen kätensä putosi jälleen polvilleni ja hän sanoi: Se tulee olemaan okei. Se oli hänelle paljon. Isällinen, toiveikas, kiltti. Ja niin kovin epätosi. Hän seisoi ja lähti. En muista, kuinka tiesin, että hän oli jo ollut toisessa huoneessa, että hän oli jo kertonut Willylle, mutta tiesin sen. Makasin siellä tai istuin siellä. en noussut ylös. En kylpenyt, en mennyt vessaan. En pukeutunut. En soittanut Willylle tai Mabelille. Vuosikymmeniä työskenneltyäni rekonstruoidakseni tuon aamun, olen tullut yhteen väistämättömään johtopäätökseen: minun on täytynyt jäädä tuohon huoneeseen sanomatta mitään, en nähnyt ketään, kunnes yhdeksältä aamulla, jolloin säkkipilli alkoi soida ulkona.

Spare, sivut 16-19

On todellakin kylmäävää ajatella, että joku voisi olla niin tunteeton, että katsoo omia lapsiaan silmiin ja kertoo heille heidän äitinsä kuolemasta, jonka hän on itse järjestänyt. Mutta tämä hyvin tunteeton tapa ilmoittaa 13- vuotiaalle pojalleen hänen äitinsä kuolemasta kertoo siitä, ettei Charles ole kyennyt myötätuntoon edes omia lapsiaan kohtaan. Mutta voiko edes psykopaatti/sosiopaatti esittää vuosia omille lapsillensa rakastavaa ja välittävää isää ilman, että hänen todellinen pimeä luontonsa paljastuisi heille? Kysyin asiaa ”ystävältäni”, tekoälychatbotti ChatGPT:ltä, joka vastasi minulle näin:

Psykopaatit ja sosiopaatit voivat esittää tunteita, mutta ne ovat usein keinotekoisia ja vain saadakseen haluamansa. He voivat esimerkiksi näyttää rakastavansa perhettään saadakseen jotain mitä he haluavat. Todellinen rakkaus on heille kuitenkin vaikeaa, sillä heillä ei ole kykyä tuntea ja kokea tunteita samalla tavalla kuin tavallisilla ihmisillä… psykopaatit ja sosiopaatit voivat harhauttaa myös omat perheenjäsenensä. Heillä on usein hyvät manipulointitaidot ja he osaavat käyttää niitä hyväkseen. He voivat esimerkiksi näyttää olevansa rakastavia ja huolehtivia perheenjäseniä, vaikka he todellisuudessa vain käyttävät perhettään saadakseen oman tahtonsa läpi. Heillä on myös kyky piilottaa todelliset ajatuksensa ja tunteensa, joten perheenjäsenten voi olla vaikea havaita heidän todellista luonnettaan.

[korjasin botin muutaman kirjoitusvirheen. Sen suomenkieli ei ole aina aivan täydellistä]

Prinssi Harry kertoi äskettäin CNN:n Anderson Cooperille, että vuosien ajan äitinsä kuoleman jälkeen hän kieltäytyi uskomasta että hän oli kuollut ja uskoi sen kaiken olevan ”osa suunnitelmaa” kadota julkisuuden valokeilasta, ja että hän palaisi lopulta lastensa luokse ollakseen yhdessä hänen ja Williamin kanssa. Tämä on hyvin surullista, mutta näin ihmismieli yrittää käsitellä nuorella iällä koetun trauman – kieltämällä, ettei sitä koskaan tapahtunutkaan, ja toiveajattelulla siitä, että kaikki palaisia vielä ennalleen. Mutta jos lehdistö Britanniassa ja muualla olisi julkaissut heti Dianan kuoleman jälkeen tiedon siitä, että prinsessa pelkäsi tulevan murhatuksi miehensä taholta lavastetussa autokolarissa, niin ehkäpä Harry ja koko Britannian kansa olisi alusta asti ymmärtänyt sen olleen ”osa suunnitelmaa”, ei prinsessan suunnitelmaa vaan hänen aviomiehensä.

Huolimatta Williamin ja Harryn kaunasta paparazeja ja keltaista lehdistöä kohtaan – jota valtamedia oli syyttänyt Dianan kuolemasta -, he eivät uskoneet Britannian valtaeliitin tukemaa virallista tarinaa äitinsä kuolemasta. Harry kertoo kirjassaan siitä, että hänen isänsä usein neuvoi olemaan lukematta uutislehtiä: ”Hän luki kaikkea muuta, Shakespearesta valkoisiin papereihin ilmastonmuutoksesta, mutta ei koskaan uutislehtiä (hän katsoi BBC:tä, mutta usein hän päätyi heittämään kaukosäätimen TV:tä kohden).” Enpä uskonut, että sanoisin joskus näin, mutta tässä kohtaa neuvon jokaista seuraamaan Charlesin hienoa esimerkkiä ja tekemään täsmälleen samoin. Itse heitän kaukosäätimen TV:tä kohden jos Yle sattuu menemään vahingossa päälle. Ehkäpä Charles heittää sen eri syystä kuin minä, mutta applodit sille joka tapauksessa. Sivulla 132, Harry kertoo lyhyesti hänen ja Williamin ajatuksista koskien vuoden 2007 Dianan kuolinsyytutkintaa ja sen loppuraporttia:

Myöhemmin puhuimme kolarista ensimmäistä kertaa. Puhuimme viimeaikaisesta kuolinsyytutkimuksesta. Mikä vitsi, olimme siitä molemmat samaa mieltä. Lopullinen kirjallinen raportti oli loukkaus. Fantastinen, täynnä perusasiavirheitä ja ammottavia reikiä logiikassa. Se herätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi. Kaikkien näiden vuosien jälkeen ja kaiken siihen tuhlatun rahan jälkeen, sanoimme – miten? Ennen kaikkea yhteenvedon johtopäätös, että äidin kuljettaja oli humalassa ja siten ainoa syy kolariin, oli varsin kätevää ja absurdia. Vaikka mies olisi juonut, vaikka hän olisi perskännissä, hänellä ei olisi ollut vaikeuksia navigoida siinä lyhyessä tunnelissa. Elleivät paparazzit olleet jahdanneet ja sokaisseet häntä. Miksi noita paparazzeja ei syytetty? Miksi he eivät olleet vankilassa? Kuka ne lähetti? Ja miksi he eivät olleet vankilassa? Miksi todellakin – ellei korruptio ja salailu olleet päivän asia? Olimme yksimielisiä kaikissa näissä asioissa ja myös seuraavissa vaiheissa. Olimme antamassa lausunnon, vaatiaksemme tutkimuksen uudelleenaloittamista. Ehkä pitääksemme lehdistötilaisuuden. Valtaapitävät vaativat meitä perääntymään siitä ajatuksesta.

Prinssi Harry siis myöntää, että valtaapitävien tahojen korruptio ja salailu on pyrkinyt kätkemään totuuden hänen äitinsä kuolemasta sekä Willamilta ja häneltä kuin myös suurelta julkisuudelta. Mutta samalla tästä lausunnosta saa sen kuvan, ettei Harry kykene kytkemään vielä lankoja yhteen ja syyttää äitinsä kuolemasta edelleen paparazzeja, kuten media teki jo vuonna 1997. Harry kuitenkin sanoi juuri CNN:n Anderson Cooperille:

[Virallisessa tarinassa] oli niin monia aukkoja ja niin monia reikiä, jotka eivät vain laskeneet yhteen ja joissa ei ollut järkeä. En tiedä vieläkään koko totuuutta siitä enkä usko, että veljenikään tietää. En usko, että maailma tietää. Tarvitseeko minun tietää yhtään enempää kuin jo tiedän? Ei. En tiedä muuttaisiko se asioita paljoa.”

Johtopäätös

Tämä viimeinen lause on melko erikoinen toteamus. Muuttaisiko se asioita jos Harry tietäisi, että hänen isänsä yhdessä koko Britannian valtaeliitin kanssa oli syyllistynyt äitinsä murhaan ja sen peittelyyn? Aika paljonkin – varsinkin jos hän päättäisi puhua siitä myös julkisesti. Jokainen kirjoituksiani seurannut tietää, etten ole ollut Harryn ja Meghanin suurimpia faneja. Olen kritisoinut jo vuosien ajan heidän edistämäänsä woke-ideologiaa ja tekopyhiä saarnojaan ilmastonmuutoksesta ja rasismista. Minua ei edes kiinnosta katsoa heidän uusinta Netflix-sarjaansa. Meghanin ja Harryn ns. Megxit-kohu (irtisanoutuminen ”firmasta” ja muutto Yhdysvaltoihin, mikä tosin heidän mukaansa oli paremminkin häätö tai maastakarkoitus) oli mielestäni pelkkä savuverho, jonka kautta media saatiin keskittymään tähän iänikuiseen kuninkaalliseen saippuaoopperaan sen sijaan, että se alkaisi tehdä todellista tutkivaa journalismia vaikkapa Dianan kuolemaan liittyen, Charlesin ja Andrew’n pedofilia- ja ihmiskauppakytköksiin, ynnä muihin laittomuuksiin.

Olen käsittelyt tätä Harryn välirikkoa kuningasperheen kanssa lähinnä siinä kontekstissa, että se oli eräänlaista jatkoa 90 -luvun ”Walesien sotaan” Charlesin ja Dianan välillä. Ainoa hyvä puoli on siinä, että se on antanut Harrylle hieman vapaammat kädet kuningasperheen salaisuuksien paljastamiseksi suurelle yleisölle. Ilman Megxitiä emme olisi saaneet selville tätäkään, että William ja Harry eivät itse uskoneet hallituksen virallista narratiivia Dianan kuolemasta. Huono puoli on taas siinä, että Meghan ja Harry ovat onnistuneet tekemään itsestään kuninkaallisia hylkiöitä ja maanpettureita – osittain ehkä omasta syystään ja osittain median mustamaalaamina -, joita kohtaan harvoilla liikenee nyt sympatiaa niin oikealla kuin vasemmallakaan (ehkä hieman enemmän vasemmalla). Eikä siis juuri kukaan ota heidän sanojaan enää vakavasti. Tämä näkyy mm. siinä kuinka Harry itse on leimattu nyt ”vastuuttomien salaliittoteorioiden lietsojaksi”, kun hän kertoi vain totuuden siitä, ettei virallinen hallitusnarratiivi hänen äitinsä kuolemasta koskaan vakuuttanut häntä.

Cannesin elokuvafestivaaleilla vuonna 2011 ensi-iltansa saanut ja Britanniassa bannaan julistettu Keith Allenin dokumentti Unlawful Killing Dianan murhasta. En allekirjoita dokumentin väitettä Dianan murhan motiivista, tai siitä että se oli edesmenneen Prinssi Philipin järjestämä Prinssi Charlesin sijasta, mutta muuten varsin katsomisen arvoinen dokumentti Dianan kuolemaan liittyvästä salailusta ja täysin puolueellisesta Britannian oikeusjärjestelmästä ja valtamediasta.
Oma kolmen vuoden takainen videoni samasta aiheesta, jonka lopussa myös pätkä Allenin dokumentista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s