-
Kuninkaallisen perheen vaiettu historia 1700 -luvulta eteenpäin. Raottamassa verhoa Windsorin huoneen kulissien taakse.
Vuonna 1917 Brittiläistä Imperiumia hallinnut Saxe-Coburg ja Gothan kuningashuone muutti nimensä Yrjö V:n johdolla Windsorin huoneeksi tarkoituksena häivyttää suvun germaaninen alkuperä. Nimenvaihdoksen taustalla oli kansan kokema syvä katkeruus Saksaa kohtaan johtuen keisari Vilhelm II:n provosoimasta ensimmäisestä maailmansodasta, joka oli vienyt miljoonilta brittiläisiltä heidän rakkaansa. Yrjö V:n serkun Tsaari Nikolai II:n ja hänen perheensä kylmäveriseen murhaan… Read more
-
Mitä tapahtuu 15. päivä eteenpäin syksyyn ja vuoden 2016 alkuun? Alkaako seitsemän vuoden vihan aika jo puolen vuoden sisällä vai onko meillä vielä armonaikaa?
Seuraava puolen vuoden jakso elokuun puolivälistä helmikuuhun saattaa muodostaa erään käänteentekevimmän ajanjakson koko ihmiskunnan historiassa. En ole profeetta, mutta uskon Raamatun profetioiden tarjoavan luotettavan ikkunan tulevaisuuteen. Tämän ikkunan läpi monet ovat ennustaneet tulevia tapahtumia huomattavilla yksityiskohdilla. Historia on todistanut Raamatun ennustusten paikkansapitävyyden kerta toisensa jälkeen. Miksi uskon Raamatun ennustusten ja aikain merkkien kohdentavan tähtäimen tähän… Read more
-
Draculan verenperillinen kutsuu pelastamaan planeetan. Pitääkö Charles itseään pahuuden messiaana ja pimeyden prinssinä?
Räväköistä otsikoistaan tunnettu Daily Mirror julkaisi 3. elokuuta seuraavan uutisen: “Prinssi Charles uskoo Transilvanian pitävän avainta planeetan pelastamiseen”. Romanian Karpaattien jylhissä vuoristo-maisemissa sijaitseva Transilvania tunnetaan parhaiten sen yhteydestä vuosisatojen takaisiin vampyyri legendoihin ja näiden ruhtinaana tunnettuun Kreivi Draculaan. Tämä verenimijä on tietysti Bram Stokerin luoma kuvitteellinen pahan ruumiillistuma, mutta inspiraation kirjailija sai todelliselta historian henkilöltä – Transilvanian… Read more
-
Sivuston tilannekatsaus puolen vuoden jälkeen
Julkaisen taas kerran sivuston tilastokartat. Käynnistin verkkosivuni tammikuun lopussa ja tähän astisia vierailijoita on kertynyt reilu 900. Tämän kuun vierailijoiden määrä ylsi jo 290, mikä merkitsi viisinkertaista kasvua helmi- ja maaliskuun kävijöihin ja lähes kaksinkertaista kasvua huhti-, touko- ja kesäkuun. Parhaimpina viikkoina sivujani on tutkaillut lähes 80 silmäparia. Suomen lisäksi vierailijoita on ollut jo 21… Read more
-
Elisabet II oli fanaattisen natsi-perheen kasvatti! Valtavirran lehdistö on nyt alkanut vihdoinkin paljastaa Englannin kuningasperheen pimeää puolta.
Vuosisadan sensaatio on lävistämässä parhaillaan ihmisten tietoisuutta Britanniassa ja muualla. Se on Iso-Britannian historian yksi suurimpia skandaaleja ja voisi pahimmillaan johtaa jopa maan hallitsijan kruunusta luopumiseen. Tämä skandaali on valokuva, jonka kaksi laajalevikkisintä brittiläistä sanomalehteä, The Sun ja Daily Mail julkaisi etusivuillaan 18. heinäkuuta. Tämä kuva näyttää kuusivuotiaan Prinsessa Elisabetin – nykyisen kuningattaren – ja… Read more
-
Avaruusluotain New Horizon ohitti Pluton. Kuinka Raamatun profeetat näkivät sen ennalta?
Otsikko on hieman harhaajohtava koska tämä kääpiöplaneetta pongattiin yötaivaalta vasta vuonna 1930 yhdysvaltaltalaisen astronomi Clyde Tombaughin toimesta. En väitä, että Raamatussa olisi jokin tarkka viittaus Plutoon tai sen ohilentoon. Valitsin otsikon siitä syystä, että monien tarkkailijoiden mukaan se merkitsi yli 50 vuotta kestäneen avaruustutkimuksen huippuhetkeä, joka alkoi 1957 kun Neuvostoliitto laukaisi ensimmäisen satelliittinsa maata kiertävälle radalle.… Read more