Suositukset

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille eskatologiasta kiinnostuneille! Kirja on todella mukaansa tempaava ja tietymyksesi ja asiaan paneutumisesi teki minuun todella suuren vaikutuksen. Uskon myös, että Pyhä Henki on ollut sinua johdattamassa asioita tutkiessasi ja kirjoittaessasi. Olen lukenut paljon lopun aikoihin liittyvää kirjallisuutta, mutta tämä oli kyllä ylivoimaisesti kiinnostavin ja moniulotteisin, johtuen mm.laajasta historian tuntemuksestasi ja valtavasta … Jatka lukemista Anu Nevalainen

Anu Nevalainen

Mielenkiintoinen kirja. Kannattaa ehdottomasti hankkia ja lukea kirjan sisältämän tietomäärän vuoksi. Vaikka ei itse jakaisikaan kirjoittajan käsitystä antikristuksen henkilöstä, niin jo profetian tutkimuksen kannalta kirja kannattaa lukea. Kirjoittajan perustelee näkemyksensä antikristuksen henkilöstä todella pätevästi. Kuvaavaa kirjalle on se, että kun kirjoittaja on pitkään selvittänyt profetioita Ilmestyskirjasta lähinnä antikristukseen liittyen, niin hän toteaa luvun 11 lopussa … Jatka lukemista Jorma Ensio Nieminen

Jorma Ensio Nieminen

Luin juuri erinomaisen kirjan. Vastaavaa ei taida maailmasta löytyä, eikä varsinkaan suomenkielistä. Aiheesta on kyllä englannin kielisiä teoksia. Minulle ajatus prinssi Charlesista antikristuksena on aivan uusi, mutta maailmalla näin ei ole. Tosin isoa näkyvyyttä aihe ei ole voinut saada, kun en ollut itsekään siihen törmännyt kuin vasta joitain aikoja sitten. Samuel on tehnyt perusteellisen tutkimuksen … Jatka lukemista Olavi Järvinen

Olavi Järvinen

We’ve all heard many theories regarding the identity of the antichrist. They are riddled throughout history. But there has been no credible person that also fits into the current last days scenario we are living in. The prophecies of Jesus and the prophets in the Old and New Testament are lined up like dominoes, waiting … Jatka lukemista A 5-star customer review on Amazon

A 5-star customer review on Amazon

This book is extremely timely with the King’s coronation coming up in the first week of May 2023— a must-read for real time prophecy buffs. Tuominen’s chronicle of Isaac Newton’s research regarding the profound importance of identifying the Antichrist provides a sturdy historical foundation for the book’s mission. The overwhelming intrigue in the wide angle … Jatka lukemista A 5-star customer review on Amazon

A 5-star customer review on Amazon

”Lukeneisuutesi ja asioitten hallinta on hämmästyttävän kiintoisaa… On selvää, että Sinulle on annettu taivaasta ymmärrystä ja lahjoja, joita ei ole tarkoitettu vakan alle. Jumala johdattaa kymmenen vuoden valmistelujakson jälkeen Sinut haluamallansa tavalla jakamaan mitä on ladattu henkeesi.”

Leo Meller

Concerning your own work, you state: ”It is scriptural and historic merge of historicism and futurism.” I am particularly curious regarding your conclusions here. In fact, very few have ever even begun to have this insight (apart from common understandings of dual or multiple fulfillments of a variety of prophecies across time), though you will … Jatka lukemista Tim Cohen

Tim Cohen

”Hei. Luin kirjasi netin kautta. Hattua täytyy sinulle nostaa sen suuren tietomäärän vuoksi mitä olet kahlannut läpi ja sisällyttänyt kirjaasi. Kiitos siitä. Esittämäsi argumentit väitteiden tueksi ovat vakuuttavia ja ainakin minut ne vakuuttivat. Mielenkiintoinen oli huomiosi futuristisen ja historistisen tulkintamallin yhdistäminen ja samoin havaintosi siitä, että toiset profetiat toteutuvat useita kertoja historian kuluessa niin että … Jatka lukemista Jorma Ensio Nieminen

Jorma Ensio Nieminen

”Kuten sanoin kirjasi on kiinnostava, jopa niin että olen siis reiluun viikkoon lukenut 600 sivua (mitä en ole koskaan tehnyt YHDENKÄÄN romaanin tms. kaunokirjallisuuden tuotteen kanssa)… Kirjailijoitahan eskatologian parissa on ja on ollut useita ja niin on näkemyksiäkin, osa hyvinkin kaukana toisistaan. Sinun kirjasi koen piristävällä tavalla eri lailla mielenkiintoiseksi siksikin että avaat Ilmestyskirjan ja … Jatka lukemista Jari Kukkonen

Jari Kukkonen