Sivuston tilannekatsaus huhtikuun lopulta

Taidanpa pistää tänne huhtikuun tilannekatsauksen, kun kerta sellaisen maaliskuultakin julkaisin. Pistänpä myös sen takia, että sivuston vierailija lukemat kasvoivat merkittävästi tässä kuussa. Kun helmi ja maaliskuun vierailijamäärät olivat reilua 50, nyt laskuri näyttää jo 150. Tämän kolmikertaisen kasvun myötä lisääntyi samalla sivustoni kansainvälinen näkyvyys. Tässä kuussa klikkauksia on tullut yhteensä kahdeksasta maasta, kun edellisinä kuukausina … Jatka lukemista Sivuston tilannekatsaus huhtikuun lopulta

Advertisement

Isiksen johtaja Abu Bakr al-Baghdadi versus Walesin Prinssi Charles. Kumpi on mielestäsi vaarallisempi?

Tällainen kysymys saattaa vaikuttaa ensialkuun naurettavalta, sillä monet eivät ole tottuneet mieltämään Walesin Prinssiä vaarallisena henkilönä. Tasavaltalaiset toki näkevät hänen poliittisen sekaantumisensa vaarallisena kansakunnan demokratialle, mutta harvat näkevät hänet al-Baghdadiin rinnastettavana murhanhimoisena kiihkoilijana. Melko päinvastoin. Hänen maltillinen, suvaisevaisuutta ja uskontojen yhteiseloa painottava retoriikkansa tekee hänestä monille al-Baghdadin vastakohdan. Miksi sitten rinnastan hänet tällaiseen hirviöön kuin Abu Bakr … Jatka lukemista Isiksen johtaja Abu Bakr al-Baghdadi versus Walesin Prinssi Charles. Kumpi on mielestäsi vaarallisempi?

Turkki käynnisti Gallipolin taistelun 100 vuotis-juhlan! Miksi tapahtumalla on merkitystä Raamatun profetian kannalta?

Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun ensimmäisen maailmansodan ympärysvallat käynnisti Britannian johdolla Gallipolin taistelun. Tammikuuhun 1916 mennessä kaatuneiden määrä oli paisunut ympärysvaltojen puolelta 190 000 ja Turkin - silloisen Ottomaani Imperiumin - puolelta 175 000. Taisteluihin osallistui brittien ja turkkilaisten ohella Britti-imperiumiin kuuluneet Australia, Uusi-Seelanti, Brittiläinen Intia ja Kanadan Newfoundlandin provinssi sekä Ranska. Se oli yksi 1. … Jatka lukemista Turkki käynnisti Gallipolin taistelun 100 vuotis-juhlan! Miksi tapahtumalla on merkitystä Raamatun profetian kannalta?

Lasten hyväksikäyttö yhdistetty Gordonstounin sisä-oppilaitokseen, jota Prinssi Charles kävi 60 -luvulla.

Meistä jokainen kantaa jo syntyessään perisyntiä - vanhemmiltamme perittyä taipumusta tehdä syntiä. Silti yksikään lapsi ei synny synnissä. Jokainen lapsi on syntyessään täysin viaton. Kukaan ei synny hirviöksi. Edes Hitler tai Stalin eivät syntyneet hirviöiksi vaan he tulivat sellaisiksi. Uskon hyvin vahvasti, että etenkin varhaisella iällä koettu rakkaudenpuute ja traumaattiset kokemukset, voivat tehdä meistä joko hirviöitä … Jatka lukemista Lasten hyväksikäyttö yhdistetty Gordonstounin sisä-oppilaitokseen, jota Prinssi Charles kävi 60 -luvulla.

Historiallinen kirjeenvaihtoni Tim Cohenin kanssa!

Sana "historiallinen" voi kuulostaa monien korvaan yliampuvalta. Mutta tällaiset tapahtumat eivät ole vain oman elämäni kannalta historiallisia mutta myös maailmanlaajuisessa merkityksessä jos meidän kirjojemme viesti on totta. Sanon meidän, koska kirjani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus ei ole ensimmäinen tai ainoa, joka kuuluttaisi Prinssi Charlesin identiteettiä Raamatun Antikristuksena. Tätä ennen tästä kirjoitti Yeshuaan (Jeesukseen) uskova … Jatka lukemista Historiallinen kirjeenvaihtoni Tim Cohenin kanssa!

Arvio Ylen dokumentista Prinssi ja maanviljelijä.

Yle lähetti sunnuntaina 5.4 dokumentin Prinssi ja maanviljelijä. Dokumentti antoi vain pintapuolisen silmäyksen Prinssi Charlesin holistiseen maailmankuvaan, jota tarkastellaan paljon laajemmin Julia ja Stuart Senderin ohjaamassa Harmony filmissä, joka esitetään lähiaikoina elokuvatettereissa ympäri maailmaa. Ylen dokumentin katsottuaan jää moni pähkäilemään miten luonnonmukaista maanvijelyä puolustava kuninkaallinen liittyy perinteiseen näkemykseen Antikristuksesta ykkösrivin poliittisena johtajana, joka saa koko … Jatka lukemista Arvio Ylen dokumentista Prinssi ja maanviljelijä.

Vuodesta 2007 lähtien pidetty Earth Hour aivopesi jälleen lukuisia kaupunkeja Suomessa ja maailmalla sammuttamaan valonsa yhden tunnin ajaksi, jotta planeetta ”pelastettaisiin” ilmaston muutokselta.

Lauantaina klo 20:30 - 21:30 monissa Suomen kaupungeissa osallistuttiin globaaliin Earth Hour tapahtumaan planeetan pelastamisen puolesta. Tapahtuman tarkoitus on lisätä kansalaisaktiivisuutta ympäristön puolesta ja tehostaa virallista ympäristö propagandaa ihmisen aiheuttamasta planeetan lämpenemisestä. Myös Englannin tuleva kuningas käytti hetkeä hyväkseen saarnaamalla planeetan pelastamisen tärkeydestä sen säilyttämiseksi niille, jotka tulevat meidän jälkeemme. Charlesin saarna ja hänen tekonsa … Jatka lukemista Vuodesta 2007 lähtien pidetty Earth Hour aivopesi jälleen lukuisia kaupunkeja Suomessa ja maailmalla sammuttamaan valonsa yhden tunnin ajaksi, jotta planeetta ”pelastettaisiin” ilmaston muutokselta.