Prinssi Charles täyttää tässä kuussa 70. Hän on jo vanhin kruununperillinen Englannin kuningaskunnan yli tuhatvuotisessa historiassa. Samalla kun 92 -vuotiaan Kuningattaren elinpäivät lähestyvät loppuaan, Walesin Prinssi on ottamassa yhä suurempaa kansainvälistä roolia valmistautuessaan nousemaan hänen äitinsä valtaistuimelle. Mutta monien huulilla on kysymys siitä onko Charles kelvollinen kuninkaaksi? Onko hän liian radikaali ja poliittinen? Jos Charles on ”kaikkein radikaalein kuninkaallinen Windsorien historiassa”, niin tämä on paljon sanottu. Hänen isoenonsa, aikaisempi Walesin Prinssi ja kruunusta luopunut Edward VIII, oli nimittäin tunnettu natsimyötäilijä. En tarkoita nyt vain pääministeri Chamberlainin myöntyvyyspolitiikan kannattajaa, vaan täysiveristä maanpetturia, joka ohjeisti Hitleriä pommittamaan Lontoota pakottaakseen Churchillin rauhaan Saksan kanssa. Vielä sodan jälkeenkin, kun natsien keskitysleirien kauheudet olivat paljastuneet koko maailman tietoon, hän syytti sodasta juutalaisia ja USA:n presidentti Franklin D. Rooseveltia. Vaikka Windsorin Herttua eli sodan jälkeen Ranskassa karkotettuna kauaksi perheestään, Prinssi Charles tapasi hänet salaisesti lokakuussa 1971. Jää arvailujen varaan mistä he sitten juttelivat. Die Judenfrage’sta? Kuningasperhe nimittäin pelkäsi, että Charles tulisi häpäisemään heidät samalla tapaa kuin Windsorin Herttua oli tehnyt Hitlerin aikana.
Edellinen Walesin Prinssi muistetaan parhaiten hänen skandaalin käryisestä suhteestaan amerikkalaiseen Wallis Simpsoniin, kahdesti avioituneeseen naiseen, jonka kanssa hän aloitti avioliiton ulkopuolisen salasuhteen. Kun hän nousi Englannin valtaistuimelle Edward VIII:na, rouva Simpson päätti erota miehestään Ernest Simpsonista avioutuakseen Englannin kuninkaan kanssa. Koska 1930 -luvulla Yhdistynyt Kuningskunta oli vielä suhteellisen kristillinen maa (verrattuna tämän päivän monikulttuuriseen Britanniaan), anglikaaninen kirkko ei voinut hyväksyä Edward VIII:n ja tämän rakastajattaren vihkimistä Jumalan siunaamaan lailliseen avioliittoon, etenkin kun monarkkina hän olisi ollut myös Englannin kirkon ylin kuvernööri, jonka kruunajaisvala velvoittaa tätä ”suurimmalla mahdollisella vallallaan ylläpitää Jumalan lakeja ja Evankeliumin todellista uskontunnustusta ja lain asettamaa protestanttista reformoitua uskontoa”.
Tämä johti perustuslailliseen kriisiin, minkä johdosta Edward VIII joutui luopumaan kruunustaan voidakseen mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa. Maan konservatiiveille tapaus oli häpeällinen skandaali, mutta romantiikan nälkäinen yleisö otti sen vastaan 1900 -luvun suurimpana rakkauskertomuksena. Kuningas luopui kruunustaan rakastamansa naisen vuoksi (ah, miten romanttista). Edward VIII:n ja Wallis Simpsonin rakkaustarina on jättänyt varjoonsa paljon pimämmän puolen heidän historiastaan – nimittäin pariskunnan natsimielisyyden. Kohta Edward VIII:n kruunusta luopumisen ja avioliiton täytäntöönpanon jälkeen, vastavihitty pariskunta vieraili Natsi-Saksassa ja tapasi Adolf Hitlerin propagandanäytöksenä medialle heidän täydestä tuestaan natsihallinnolle. Sodan puhjettua Churchillin hallitus alkoi epäillä, että he luovuttivat tiedustelutietoa Britannian sotasuunnitelmista Natsi-Saksalla ja karkotti heidät Bahaman saaristoon Atlantin valtamerellä.
Täällä he molemmat antoivat halventavia lausuntoja maan paikallisesta ruskeasta väestöstä. Wallis, nyttemmin Windorin Herttuatar, kutsui heitä ”laiskoiksi, kasvavaksi neekeriväestöksi”. Myös Windsorin Herttualla oli tapana kutsua imperiumin saarivaltioiden värillisiä alkuperäisväestöjä ”vastenmielisiksi”. 1950 -luvulla journalist Frank Giles kuuli kuinka Herttua syytti Britannian ulkoministeri Anthony Edenia ”sodan kiihdyttämisestä sen vuoksi miten hän kohteli Mussolinia … että mitä [Eden] teki edisti sodan syttymistä… ja tietysti Roosevelt ja juutalaiset”. 1960 -luvulla Herttua sanoi yksityisesti ystävälleen Patrick Balfourille, ”ettei hän koskaan ajatellut Hitlerin olevan paha mies.” Ellei tämä ollut tarpeeksi radikaalia, niin Express uutsoi Netflixin dokumentista, joka kutsuu nykyistä Walesin Prinssiä ”kaikkein radikaaleimmaksi kuninkaalliseksi Windsorien historiassa”. Tämä toteamus voi osoittautua pian hyvinkin todeksi.
Dokumentin ennakkonäytöksessä kertoja sanoo: ”Prinssi Charles kasvoi hänen äitinsä varjossa. Hän kapinoi hänen äitiään vastaan, vaatimalla monarkiaa, joka on radikaalisti erilainen hänen äitinsä monarkiasta. Hän on kaikkein suorapuheisin Walesin Prinssi Windsorien historiassa. Kuninkaana hän voi joko tehdä tai rikkoa dynastian.” Mutta samoin kuin edellisen Walesin Prinssin tapauksessa, media on keskittynyt pääosin hänen rakkauselämänsä skandaaleihin, sivuuttaen kokonaan hänen poliittisen maailmankuvansa radikaalit ja antikonservatiiviset ideat. Charles vieläpä kantaa tätä radikaalin prinssin leimaa hyvin ylpeänä, koska hän haluaakin tulla nähdyksi poliittisena toisinajattelina, joka on sodassa valtavirran poliittista konsensusta vastaan. Mutta mistä hänen ideansa todella kumpuavat? Totesin jo tässä artikkelissa, että hän on lainannut suurimman osaa poliittisesta filosofiastaan 1930 – 40 -lukujen Euroopan fasisteilta. Expressin artikkeli jatkaa:
Episodi jatkuu yksityiskohdilla siitä kuinka Charles ”nolasi” julkisesti Kuningattaren ja oli leimattu ”kiukuttelevaksi ja itsekkääksi prinssiksi” tölväistyään valtion illallisia ennennäkemättömällä kapinan näytöksellä. Kruununperijä ei osallistunut Kiinan presidentin järjestämiin valtion illalliskutsujuhliin vuonna 1999, huolimatta siitä että tapahtumaa pidettiin äärimmäisen tärkeänä molempien hallituksen ja kruunun taholta. Prinssi Charles, joka kuuluisasti tukee Tiibetin vaateita itsenäisyyteen Kiinasta, loukkasi kutsua jonka silloinen Kiinan presidentti Jiang Zemin ojensi kuningasperheelle.
Toiset ehkä sanoisivat Charlesin olevan periaatteen mies, kun toiset pitäisivät häntä omahyväisenä ja kapinallisena oman maansa esivaltaa ja Kuningatarta vastaan. Hän on tunnettu esimerkiksi halventavista kommenteistaan maansa pääministereitä kohtaan. Tony Blairia hän pilkkasi sarkastisesti ”meidän suurenmoiseksi johtaksi” ja ”Bushin nöyristelijäksi”. George W. Bushia itseään hän piti ”vähä-älyisenä” ja hänen hallintoaan ”kauhistuttavana”. Tässä kohtaa kaikki vasemmistolaiset (ja osa oikeistosta) hurraa ja viheltää innostuksesta. Prinssi Charles oli nimittäin voimakkaasti Irakin sotaa vastaan. Eikä tässä itsessään olekaan mitään pahaa. Myös Donald Trump puhui Bushin hallinnon aikana Saddam Husseinin vallan kaatamista vastaan. Ei siksi, että hän olisi rakastanut tyranniaa, vaan koska hän tiesi, että se tekisi Lähi-Idästä (ja maailmasta) vain entistä sekasortoisemman paikan. Jokainen voi nähdä kuinka kaukonäköinen Trump tässä ennustuksessaan todella oli.
Ongelma Irakin sodan vastaisissa protesteissa oli vain se, että ne keräsi puoleensa kaiken maailman radikaaleja aktivisteja islamisteista äärivasemmistoon ja äärioikeistoon, joilla kaikilla oli yhteinen verivihollinen, evankelisen oikeiston johtama kapitalistinen USA – joka henkilöllistyi ”uudestisyntyneen” George W. Bushin persoonassa (tosiasiassa okkulttisen Skull and Bones seuran jäsen) – ja sen ”siirtomaa”, Israelin ”rasistinen apartheid valtio”, joka kontrolloi USA:n ulkopolitiikkaa sen vaikutusvaltaisen ”juutalaislobbyn” kuten AIPAC:in taholta. Tai näin narratiivi menee tämän puna-vihreä-ruskea allianssin vallankumoukseen yllyttävillä poliittisilla areenoilla. Prinssi Charles yhtyy täysin rinnoin tämän kapitalismille, USA:lle, Israelille ja evankeliselle kristinuskolle vihamielisen poliittisen liittouman radikaaliin (mutta valitettavan yleiseen) maailmankuvaan. Daily Mail kertoo: ”’Prinssi’, yksi hänen lähipiiristään kertoi minulle, ’pitää USA:n yhteiskuntaa — mikä sisältää hänen mielestään ’huolestuttavan suuren elementin uudestisyntyneitä evankelikaalisia, fundamentalistia kristittyjä, joille Vanha Testamentti näyttää paljon tärkeämmältä kuin Uusi, ja jotka ottavat sen kirjaimellisesti — syvästi huolestuttavana.'”
Hän vastusti Irakin sotaa, koska hänen arabiystävänsä Persianlahden niemimaalla olivat myös sitä vastaan (ystävät kuten Prinssi Bandar ja Prinssi Turki a-Faisal, joiden kummankin on uskottu olleen mukana Syyskuun 11. terroristien suorassa taloudellisessa ja muunlaisessa avustamisessa). Hän vastusti sitä, koska hän rakastaa islamilaista kulttuuria eikä halua nähdä amerikkalaisen kulttuurin leviämistä Lähi-Itään. Hän vastusti sitä, koska hän pitää Israelia alueen perimmäisenä ongelmana, joka ruokkii islamilaista terrorismia globaalisti. Daily Mail jatkaa:
Realistisen ja tyydyttävän ratkaisun puute Israel–Palestiina ongelmaan, on hänen mielestään perimmäinen syy vihamielisyyteen ja ’patoutuneeseen myrkkyyn’ koko islamilaisessa maailmassa. ’Olen kuullut hänen [Charlesin] sanoneen uudestaan ja uudestaan: ’Poista myrkky ja poistat syyn suureen osaan terrorismia,’ läheinen lähde sanoi.
Tarkoittaako Charles ”myrkyllä” Koraanin ja Hadithien vihamielisiä tekstejä, jotka yllyttävät muslimeja tappamaan juutalaisia ja kristittyjä? Ei, hänen on sanottu lukevan päivittäin Koraania ja opiskelevan myös arabiaa voidakseen lukea sitä sen alkukielellä. Hänen vihamielisyytensä Israelia kohtaan selviää parhaiten kirjeestä, jonka hän kirjoitti ystävälleen Laurens Van Der Postille (hengelliselle mentorilleen, joka uskoi olleensa graalia varjelleiden keskiajan temppeliherrojen reinkarnaatio) ensimmäisen Lähi-Idän matkansa jälkeen: ”Alan myös ymmärtää heidän [arabien] näkökulmaansa Israelista. En tajunnut koskaan, että he näkevät sen USA:n siirtomaana. Käsitän nyt, että arabit ja juutalaiset olivat kaikki alkujaan seemiläisiä kansoja + se on ulkomaisten, eurooppalaisten juutalaisten maahantulva (etenkin Puolasta, he sanovat), mikä on saanut aikaan suuria ongelmia. Tiedän, että on monia monimutkaisia kysymyksiä, mutta kuinka voi olla koskaan loppua terrorismille ellei syitä ole eliminoitu? Varmastikin jollakin USA:n presidentillä on rohkeutta seistä USA:n juutalaislobbya vastaan. Minun täytyy olla naiivi, oletettavasti.”
Charlesin kielikuvassa ”myrkky” ei ole Israel-Palestiina konflikti vaan Israel itsessään ja sitä tukevat USA:n evankeeliset ja siionistiset ryhmittymät. Charlesin uskomukset ei eroa siis paljoakaan Iranin ajatollahien antisemiittisestä retoriikasta. Tämä vainajahengille jutteleva prinssi saa nämä ideansa pettäviltä demonihengiltä. Samalla tavoin Hitler ja Himmler kommunikoi henkimaailman kanssa, joka yllytti heitä tappamaan yhä nopeammin juutalaisia. James Herbert Brennan toteaa kirjassaan WHISPERERS: The Secret History of The Spirit World:
Himmler ei ollut vain SS:n Reichsführer, mutta myös Gestapon pää – Natsi-Saksan pahamaineisen salaisen poliisin – ja viranomainen, joka oli perimmäisessä vastuussa ”juutalaisongelman lopullisesta ratkaisusta”, teollisen murhaamisen ohjelmasta, joka sai aikaan kuuden miljoonan ihmisen kuoleman. Oliko mahdollista, että tämä mies perusti päätöksensä kuolleiden kuiskintaan? Mikä iskee minuun tilanteen kauheutena on sen käsittämätön irrationaalisuus. Tämä ei ollut kysymys siitä oliko henget olemassa, mutta Himmlerin havainto niistä. Kuolivatko miljoonat, koska yksi typerä pieni mies uskoi, että hän voi keskustella aaveiden kanssa.
Tulisiko meidän olla yhtälaisesti huolissamme, että Prinssi Charles uskoo voivan kommunikoida kuolleiden henkien kanssa? Natsien tapaan hän uskoo, että maailmassa on liikaa ihmisiä, ”ylijäämäväestöä”, joita hallitusten tulisi vähentää ”humaanin kansanmurhan” kautta. Kirjassaan Harmony, sivulla 289, hän toteaa: ”Emme voi saada aikaan tasapainoa ellemme vakavasti ala käsitellä kuinka vakauttaa ja jopa vähentää maailman ihmisväestöä… tämä tietysti nostaa hyvin vaikeita moraalisia kysymyksiä.” Charlesin omahyväinen, hemmoteltu ja lapsellinen käytös hänen omia palvelijoitaan kohtaan kertoo jo paljon tästä miehestä. Charlesia ja Dianaa palvellut hovimestari Paul Burrell kertoo kuinka Charles soitti hänelle kerran tämän kirjastosta ja pyysi tulemaan paikalle nostamaan kuningattaren kirjeen, joka oli pudonnut häneltä roskalaatikkoon. Roskakori oli hänen työpöytänsä jalkojen vieressä, mutta hänen täytyi soittaa palvelijansa paikalle sen nostamista varten. Tämä kaikki olisi hyvin koomista ellei hän olisi niin vaarallinen henkilö.
Charlesin käytös muistuttaa kuin stereotypiaa barokin ajan koppavista aristokraateista, jotka vaativat heidän palvelijoitaan kantamaan nämä tarvittaessa jopa tarpeilleen ja huolehtimaan asiaankuuluvasta sanitaatiosta. Burrell sanoi: ”Kaikki on tehty häntä varten. Hänen pyjamansa on silitetty joka aamu, hänen kengännauhansa on silitetty ohueksi raudalla, kylpytulpan tulee olla tietyssä asennossa, ja veden lämpötilan täytyy olla juuri haaleaa.” Herra Burrell lisää, että ”Charlesilla on jopa palvelijansa puristamassa yhden tuuman hammastahnaa hänen hammasharjaansa joka aamu.” Tämän lisäksi hänellä on tapana kuljetuttaa kuorma-autolla huonekalujaan – jopa parisänkyjä – ympäri Britanniaa aina kun hän menee ystävilleen kylään useammaksi päiväksi (ks. Prinssi Charles elää kuin “aurinkokuningas” Ludvig XIV ja valittaa silti, että hänen elämänsä on täyttä helvettiä. Samalla hän vaatii muita elämään ylipakatuissa slummeissa, joissa ei ole sähköä tai toimivaa vesihuoltoa.)
Johtopäätös
On muistettava, että Prinssi Charles ei nouse vain Yhdistyneen Kuningaskunnan, mutta myös 15 muun kansainyhteisönmaan valtionpäämieheksi, mukaanlukien Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin. Ilmestyskirja kuitenkin sanoo, että Antikristuksen ”valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” (Ilm. 13:7). Tämä on mahdollista nykypäivän globalismin kautta, jonka johdossa Charles on ollut viimeiset 25 – 30 vuotta. Hänellä oli keskeinen rooli vuoden 1992 Rion ilmastokokouksessa ja vuonna 2015, kun 196 kansakuntaa YK:ssa saatiin yhteisymmärrykseen Pariisin ilmastokokouksen ehdoista, Charles poseerasi näiden maailmanjohtajien keskellä kuin koko maailman kuningas. Kuten kerroin edellisessä artikkelissa, Pariisin ilmastokokous olisi maksanut USA:n taloudelle 1-2 biljoonaa joka vuosi, vaikka se olisi vähentänyt planeetan globaalia lämpenemistä vain 0,025 celsiusasteella vuosisadan loppuun mennessä. Ja Donald Trump on nyt tarinan konna, kun hän ajatteli enemmän oman maansa työttömiä kuin hikoilevaa planeetta Maata vetäytyessään viimevuonna Pariisin ilmastosopimuksesta.
Koska Prinssi Charles nousee valtaistuimelle? Vai nouseeko hän koskaan? Kuningatar on nyt 92 -vuotias, joten jokainen voi arvailla siitä kuinka paljon hänellä on vielä elinaikaa jäljellä. Toki hän voi luovuttaa Charlesille jonkinlaisen sijaishallitsijan roolin jo ennen kuolemaansa, kuten aikaisemmat huhut palatsin sisältä ovat antaneet ymmärtää. Raamatun profetioissa Antikristusta kutsutaan sekä prinssiksi, että kuninkaaksi (Dan. 8:23, 9:27, 11:21, 36), joten tämä antaisi ymmärtää, että Charles pitää vielä kumpaakin roolia ennen Jeesuksen paluuta maanpäälle. Olen kirjoittanut jo aiemmin siitä kuinka Raamatun profetiat perustuvat usein lukuun seitsemän ja sen kerronnaisiin. Näin ollen vuosiluvut kuten 49 (7 x 7) ja 70 ovat hyvin merkittäviä Jumalan profeetallisessa kalenterissa. Donald Trump vannoi valansa presidenttinä 20. tammikuuta 2017, jolloin hän oli 70 vuotta, seitsemän kuukautta ja seitsemän päivää vanha.
Saman vuoden lopussa Trump tunnusti Jerusalemin 50. riemuvuotena sen vapautuksesta kuuden päivän sodassa (50. riemuvuosi seurasi Israelin muinaisessa kalenterissa seitsemää vuosiviikkoa tai seitsemättä sapattivuotta) ja siirsi USA:n suurlähetystön Jerusalemiin Israelin itsenäisyyden 70 -vuotisjuhlissa toukokuussa 2018. Pian myös Prinssi Charles täyttää 70 -vuotta, joten onkin mielenkiintoista seurata tapahtuuko tässä kuussa jotain raamatullisesti merkittävää. Seuraava merkittävä vuosiluku olisi 2022, joka on Kuningattaren vallassaolon 70 -vuotisjuhla. Vain harva monarkki Euroopan ja maailman historiassa on ollut vallassa näin kauan. Vuosluku 2023 on taas ennustettu Danielin kirjan 7. ja 12 -luvussa, kuten olen perustellut jo täällä ja täällä. Joten Raamatun profetioita silmällä pitäen seuraava viisivuotiskausi on hyvin mielenkiintoista aikaa. Muista, että vain Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä ja vain Hänessä löydämme rauhan ja turvan maailman tulevaa ahdistusta ja iankaikkista kadotusta vastaan.
