En ole julkaissut vähään aikaan päivityksiä Amerikan vuoden 2020 petosvaaleihin liittyen koska taistelussa korruptoituneita viranomaisia ja poliitikkoja vastaan ei ole tapahtunut juuri suurempia läpimurtoja sitten viimesyyskuun. Myönnän täysin, että myös oma uskoni on ollut aika ajoin koetuksella ja nostanut epäilyn olivatko kaikki nämä profetiat Trumpin paluusta lopulta sielunvihollisen seurakuntaan kylvämiä vääriä profetioita Jumalamme nimen häpäisemiseksi. Olen kyllä tarpeeksi kriittinen ajattelija ymmärtämään, että jos joku ns. profeetta ennustaa päivämääriä tai tapahtumia, jotka eivät tule toteen ja siirtää maalitolppia aina myöhemmäksi, niin sellaisia henkilöitä ei kannata ottaa ehkä kovin vakavasti. Tätä syystöstä olen saanut kuulla kuitenkin myös omalla kohdallani vaikka videoissani ja blogiteksteissäni olen demonstroinut lähinnä asioita, jotka ovat jo toteutuneet – en esittänyt asioita, jotka eivät olisi toteutuneet.
Asiaa voisi verrata hieman Raamatun profetioihin Jeesuksen paluusta (vaikka en asetakaan Trump-profetioita arvovallassa samalle viivalle Raamatun inspiroidun ja erehtymättömän Sanan kanssa). Jos listaisin alle kymmenen profetiaa Raamatusta Jeesuksen paluuseen liittyen, jotka ovat jo toteutuneet, kuulija päättäisi sivuuttaa ne kaikki ja keskittyisi vain siihen, ettei Herramme ole palannut vielä maanpäälle. Näin ollen Jeesus ja kaikki Hänen toista tulemustaan ennustaneet profeetat Raamatussa olivat vääriä profeettoja. Samalla tapaa jos listaan kymmenen asiaa näistä Trump-profetioista, jotka ovat jo toteutuneet, niin kuulija päättää sivuuttaa sen kaiken ja keskittyy pilkkaamaan vain sitä, ettei Trump ole palannut vielä Valkoiseen Taloon kuten profetiat ennustivat. Israelin kansa sai odottaa satoja vuosia ennen kuin heidän profeettojensa ennustukset Israelin tulevasta lunastajasta tulivat toteen.
Me taas menetämme uskomme Jumalan lupauksiin jo muutaman kuukauden päästä ellei Hän täytä lupauksiansa meidän toivovallamme aikataululla. Varmasti profeetta Jesajakin sai 700 -luvulla eKr. osakseen paljon pilkkaa: ”Missä on tämä raskaaksi tullut neitsyt?” (Jes. 7:14). ”Vuosi jo vaihtui eikä häntä ole näkynyt vieläkään.” Jos et ole videoitani tai blogejani aiemmin seurannut, niin alla pieni lista näistä profetioista, jotka ovat jo toteutuneet. En ole seurannut viimeisimpiä Trump-profetioita kovin aktiivisesti, joten lista ei ole lainkaan täydellinen. Jos lukijalla on tietoa muista toteutuneista profetioista, niin saa toki pistää infoa niistä kommentteihin (myös pieleen menneistä profetioista voi pistää yhtälaisesti infoa). Tässä listassa esimerkkejä vain neljän miehen profetioista. Trump-profetioita tuli ympäri maailmaa ehkä kymmeniltä eri ihmisiltä (muutamilta myös Suomesta), joten en ole pystynyt seulomaan ja koettelemaan niitä kaikkia.
- Kim Clement ennusti vuonna 2007, että Jumala nostaa Amerikkaan Trump-nimisen presidentin. Hän puhui tietysti Donald Trumpista, joka oli jo tuohon aikaan kuuluisa bisnesmies New Yorkista.
- Samassa yhteydessä Clement ennusti, että tuo presidentti tulisi rakentamaan muurin Amerikalle.
- Että hän olisi rukoileva presidentti, joka on vahvassa liitossa Amerikan evankelisen oikeiston kanssa.
- Että hän nostaisi Amerikan talouden nopeaan nousuun.
- Vuonna 2014 Clement ennusti, että demokraatit nostaisivat virkarikossyytteen tätä Jumalan valitsemaa presidenttiä vastaan.
- Että hän nimittäisi perustuslain kirjaimellista tulkintaa kannattavia konservatiivisia tuomareita Yhdysvaltain Korkeimpaan Oikeuteen.
- Että vihollinen tekisi kaikkensa saadakseen hänen sijastaan ”noidan” Valkoiseen Taloon (esim. Wikileaksin julkisuuteen vuotamat sähköpostit paljastivat Hillaryn yhteyden okkultisti Marina Abramoviciin).
- Että tämä valittu presidentti tuhoaisi ISISin.
- Että Israelissa ja Jerusalemissa tapahtuisi jotain merkittävää tuon presidentin aikana (Trump tunnusti Jerusalemin Isreaelin jakamattomaksi pääkaupungiksi joulukuussa 2017, Suomen itsenäisyyden 100-vuotispäivänä).
- Vuonna 2015 Clement ennusti, että seuraava presidentti olisi toiminnan mies ja vaatimaan ”sekasotkun siivoamista” kansallisesti ja maailmanlaajuisesti. Juuri näitä sanoja Trump käytti astuessaan virkaan Vuonna 2017.
- Clementin ystävä Hank Kunneman sai Syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen profetian, että Jumala nostaisi New Yorkista miehen Amerikan presidentiksi.
- Vuonna 2020 ennen vaaleja hän ennusti, että vihollinen tulisi varastamaan vaalit häneltä, mutta että Trump palaisi lopulta Valkoiseen Taloon.
- Helmikuussa 2021 hän ennusti, että juutalaisena pesachina Jumala avaisi ovet vaalipetoksen paljastumiseksi (tuon vuoden pesachina Arizonan senaatti palkkasi Kyberninjat suorittamaan täydellisen uudelleenlaskennan vuoden 2020 vaaleista, joka toi esiin kymmeniä tuhansia laittomasti hyväksyttyjä ääniä osavaltiossa missä Biden voitti oletetusti vain 10 000 äänellä).
- Kevin Zadai ennusti 5. marraskuuta 2020 Sid Rothin lähetyksessä, että Nancy Pelosi tulisi nostamaan toisen virkarikossyytteen Trumpia vastaan. Tämä toteutui 70 päivää myöhemmin kun Pelosi nosti 2. virkarikossyytteen yhteydessä väitteisiin, että Trump lietsoi mellakat Capitolilla 6. tammikuuta. Zadai ennusti myös Trumpin palaavan presidentiksi, kun vaalipetos olisi paljastettu ja korjattu petokseen syyllistyneissä osavaltioissa.
- Samassa yhteydessä hänen ystävänsä Tracy Cook kertoi unestaan missä Trump oli hävinnyt senaatin ja ”talon” (Valkoisen Talon) vaikka oli voittanut vaalit ja tulisi palaamaan presidentiksi. 77 päivää myöhemmin Trump oli väitetysti hävinnyt Valkoisen Talon ja senaatin demokraateille ja Biden vannoi virkavalansa.
- Huhtikuussa 2007 Kim Clement ennusti Seatlessa, että Amerikkaan koittaisi aika jolloin maata hallitsee samanaikaisesti kaksi eri presidenttiä (tai että laiton presidentti hallitsee aikana kun laillinen presidentti odottaa kulissien takana virkansa palautusta). Myös Clement ennusti vuonna 2008, että Amerikkaan muurin rakentava Trump-niminen mies valittaisiin Yhdysvaltain presidentiksi kahdeksi virkakaudeksi.
Muutama muukin kristitty (esim. Chris Reed Sid Rothin ohjelmassa 11. marraskuuta 2020) mainitsi, että tulisi olemaan kaksi virkaanastujaista – ensin valheellinen ja laiton presidentti asetettaisiin virkaan varastettujen vaalien jälkiseurauksena, mutta Trump palautettaisiin lopulta valtaan vaalien laillisena voittajana tapahtumassa, joka muistuttaisi Amerikan toista vallankumousta. Vuoden 2020 vaalipetosta paljastaneet eri tahot ovat jo rinnastaneet taistelunsa USA:n toiseen itsenäissyyssotaan. Mitä tulee Trumpin paluuseen presidentiksi, en ole esittänyt siitä mitään päivämääriä. Ainoa ajankohta tai takaraja, jonka olen tuonut aiemmin esiin oli vuosi 2022. Kirjoitin blogissani viimevuoden heinäkuussa:
Manuel Johnson väitti lokakuussa 2020, että Jumala vei hänet jonkinlaisen portaalin läpi kirjaimellisesti aikamatkalle tulevaisuuteen vuoteen 2022. Kun Johnson kysyi ohikulkijoilta mikä vuosi oli ja kuka oli presidenttinä, he luulivat hänen olleen juovuksissa, ja ihmettelivät missä hän on oikein ollut, mutta kertoivat, että vuosi oli 2022 ja presidentti oli Donald Trump. Johnson kertoi ElijahStreams YouTube -kanavalla 18. tammikuuta, eli kaksi päivää ennen Bidenin virkaanvihkimistä, kuinka hän näki toisessa näyssään myös kaksi virkaanastumista, valhekuninkaan valheellisen virkajaisvalan, joka edeltäisi laillisen kuninkaan laillista virkaanvihkimistä.
Hän sanoi Herran vieneen hänet 1. kuningastenkirjasta löytyvään kertomukseen kahdesta kuninkaasta, jossa laiton valhekuningas Adonia korotti ja kruunautti itsensä kuninkaaksi Daavidin valtaistuimelle vaikka hänellä ei ollut Jumalan, Daavidin tai profeetta Naatanin siunausta yllään ja Daavid oli jo luvannut valtaistuimen hänen pojalleen Salomonille. Saman vertauksen Salomonista ja Adoniasta myös Chris Reed kertoi Sid Rothin ohjelmassa 10. marraskuuta 2020, kuten yläpuolinen videoni osoittaa.
Löydät tämän Manuel Johnsonin erikoisen todistuksen YouTubesta (tai alta). Hän kertoi siinä muutaman muunkin mielenkiintoisen asian vuodesta 2022, johon hän väitti Jumalan vieneen hänet vuonna 2020. Viimeaikaiset tapahtumat saattavat puhua sen puolesta, että Jumala olisi vienyt hänet todellakin aikamatkalle tulevaisuuteen. Jumalahan itse on ajan ja avaruuden ulkopuolella, joten Hänelle aikamatkustus ei ole temppu eikä mikään. Jopa nykyajan tiedemiehet pohtivat aikamatkustuksen teoreettisia mahdollisuuksia Einsteinin suhteellisuusteoriaan pohjautuen. Einsteinin yhtälöiden mukaanhan painovoima taittaa valoa ja aikaa ja näin ollen mustissa aukoissa syntyy madonreikiä, jotka… äh, tai anti olla (selitän sen sitten joskus vanhempana ja viisaampana). Aikakone olisi kyllä ihan kätevä kapistus esim. näin kirjailijan kannalta. Voisi skipata tuon kirjoitusprosessin ylitse ja siirtyä suoraan kirjan julkaisuajankohtaan. Taidan ostaa heti kun sellainen tulee vain markkinoille.
Yläpuolinen video on julkaistu 8. lokakuuta 2020 eli muutama viikko ennen presidentinvaaleja. Kohta 17. minuutin jälkeen Johnson alkaa kertoa siinä tätä erikoista kokemustaan missä hän siirtyi portaalin läpi tulevaisuuteen. Hän tunnisti olevansa Kaliforniassa, mutta ymmärsi heti ettei voinut olla omassa ajassaan vuodessa 2020. Kukaan vastaantulijoista ei nimittäin pukeutunut maskiin ja liiketoiminta oli palannut taas pandemiaa edeltävään aikaan. ”Ilmassa ei ollut pelkoa”, hän kertoo. Manuel sanoo sitten kysyneen eräältä ohikulkijalta, ”anteeksi herra, voisitko kertoa mikä vuosi on?”. Ohikulkija kääntyi ja katsoi häntä kuin hän olisi ollut humalassa. Manuel tivasi edelleen, ”Sir, minun täytyy tietää, mikä vuosi nyt on.” Ohikulkija vastasi, ”kaveri, missä ihmeessä olet ollut?”. Manuel ei hellittänyt vaan kysyi edelleen, ”Pyydän, kerro mikä vuosi nyt on.”. Ohikulkija vastasi, ”Etkö muka tiedä, se on 2022?” Siinä vaiheessa Manuel Johnson tajusi Jumalan vieneen hänet tulevaisuuteen. Ohikulkija oli jo kääntymässä pois päin, kun Manuel kysyi häneltä vielä, ”kuka on presidenttinä?” Ohikulkija katsoi häntä jälleen kuin hän olisi karannut lähimmästä mielisairaalasta, mutta kertoi lopulta, että Donald Trump.
Tämän jälkeen Johnson muistaa nähneensä myös valtavan digitaalisen näytön, jossa oli meneillään jokin uutislähetys missä uutistenlukija sanoi kryptovaluutan arvon olleen kaikkien aikojen ennätyslukemissa ja että nuo jotka ostivat sen muutama vuosi aiemmin olisivat nyt multimiljonäärejä. Sitten Manuel Johnson muistaa nähneen kaduilla myös lukuisia sähköautoja eri valmistajilta. Liikenteen seassa kulki myös kaasuautoja mutta sähköautoja oli paljon enemmän. Herra vei Manuelin myös kirkkoon missä tuntematon saarnaaja saarnasi suurella voimallisuudella ja vuodatti seurakuntaan uutta viiniä. Vaikka tällaisiin kertomuksiin pitää toki suhtautua aina terveellä skeptisyydellä, niin muutama huomio Manuelin väitteistä. Jos hänen ensisijainen tarkoituksensa oli väittää, että Trump valittaisiin toiselle kaudellensa ja että veikkauspelejä harrastavien kannattaisi panostaa rahaa Trumpin voiton puolesta, niin miksi hän mainitsee siinä vuoden 2022 vuoden 2021 sijasta?
Onko Manuel Johnsonin tulevaisuuskuva jo toteutumassa?
Bidenin sisä- ja ulkopoliittisesti katastrofaalinen valepresidenttiys (ks. Uusi videoni: Miksi Bidenin ulko- ja energiapolitiikka on täysi katastrofi? tämä on ”punaisen pillerin hetkesi.) viimeisen 15 kuukauden aikana on tuonut mukanaan sarjan tapahtumia, jotka ovat kuljettaneet maailmaa lähemmäksi Manuel Johnsonin tulevaisuuskuvan toteutumista. Bidenin hallituksen, demokraattien, Kanadan pääministeri Justin Trudeaun ja lukuisten muiden globalistien ympäri maailmaa tukemat drakoniset Covid-pakkotoimenpiteet johtivat lopulta mittansa täyteen saaneiden kansalaisten vastarintaan Kanadan rekkaconvoyn kaltaisissa suurprotesteissa. Uskon, että tämä kansalaisten vastarinta on pohjimmainen syy siihen miksi hallitukset ympäri maailmaa ovat purkamassa nyt Covid-rajoituksiaan, luopumassa maskisuosituksistaan ja siirtymässä vähitellen pandemiaa edeltäneeseen elinkeinoelämään. Kuuluisa konservatiivinen somevaikuttaja Lauren Southern ennakoi jo viimevuoden lopulla, että vuosi 2022 tulisi olemaan hallitusten Covid-pakkotoimenpiteiden loppu videossaan 2022 Will Be The END of COVID. Video kannattaa katsoa kokonaisuudessaan.
The New York Times kirjoitti 1. maaliskuuta kuinka useat kuvernöörit myös Kalifornian kaltaisissa liberaaleissa osavaltioissa olivat alkaneet luopua maskipakkoa koskevasta Covid-politiikastaan. ABC News raportoi 9. maaliskuuta kuinka jokainen osavaltio USA:ssa oli jo luopunut maskin käytön vaatimuksista sisätiloissa. Kehitys näyttää olevan samanaikainen ympäri maailmaa. Bloomberg uutisoi 12. helmikuuta 2022: Pandemiarajoitusten aikakausi on tulossa nopeasti loppuunsa. Myös Suomessa THL tiedotti eilen: Yleinen maskisuositus poistuu – kolmea poikkeusta lukuun ottamatta. Olemme siis saapumassa Manuelin näkemään aikakauteen missä ilmassa ei ollut enää pelkoa ja ihmiset kulkivat kaduilla ja harjoittivat liiketoimintaa vapaasti ilman maskeja. Entäpä sitten Manuelin näkemät sähköautot ja kryptovaluutan arvon nousu? Öljyn ja kaasun hinnan kallistuminen johtaa luonnollisesti kaasuautojen kysynnän romahtamiseen ja sähköautojen myynnin nousuun.
Tämä on ollut juuri Bidenin hallituksen vihreitä lepyttelevän radikaalin ilmastopolitiikan seurausta. Bidenin hallitus päätti sulkea mm. Keystonen kaasuputken Amerikassa ja panna miljardeja dollareita USA:n julkista rahaa erilaisiin hyödyttömiin ilmastohankkeisiin (rahan heittämistä ilmaan kirjaimellisesti). Tämä on johtanut siihen, että USA:n hallituksen täytyy anella nyt diktaattoreita, että he myisivät heille lisää kaasua ja öljyä. Kun Trumpin aikana USA:sta tuli ensimmäistä kertaa energiaomavarainen, jonka talous ei ollut riippuvainen enää Lähi-Idän öljystä, niin Bidenin hallitus anelee jälleen OPEC-maita, että he pumppaisivat heille lisää öljyä. Mutta samaan aikaan maat kuten Saudi-Arabia, jotka olivat ennen USA:n tärkeimpiä liittolaisia, eivät suostu edes vastaamaan presidentti Bidenin puhelisoittoihin. Äsken Saudi-Arabian TV pilkkasi Bidenia myös sketsillä, joka esitti hänet dementoituneena ja täysin pihalla olevana johtajana. Sketsissä Biden vaipuu kesken lehdistötilaisuuden uneen viittauksena Trumpin Bidenille antamaan Sleepy-Joe lempinimeen.
Syy Saudien halveksuntaan Valkoisen Talon nykyistä johtajaa kohtaan on siinä, että Bidenin hallitus on päättänyt vaarantaa Persianlahden maiden oman turvallisuuden yrittämällä elvyttää Obaman hallituksen aikaisen Iran-ydinsopimuksen, joka oli Israelissa ja Saudi-Arabiassa hyvin epäsuosittu hanke. Vastineeksi sopimuksestaan Iranin kanssa, USA toivoo saavan öljyä vihollisiltaan kuten Iranilta ja Venezuelalta. Fox-uutisten Steve Hilton tekee alapuolella täydellisen yhteenvedon siitä kuinka mielipuolista ja järjenvastaista Bidenin hallituksen ulkopolitiikka on. Bidenin hallitus esim. sulkee oman maansa ydinvoimalat puolueensa vihreiden Green New Deal intoilijoiden painostuksesta, mutta samalla haluaa antaa Iranille mahdollisuuden omaan ydinvoimalaan, joka voisi johtaa myös mahdolliseen ydinpommin rakentamiseen – skenaarioon, jota pelätään kaikkialla Lähi-Idässä.
Myös Venäjän sota Ukrainassa on suoraa seurausta Bidenin Putinia lepyttelevästä videosta, kuten uutisoin tästä jo aikaisemmin julkaisemassani YouTube -videossani. Samalla kun Biden päätti sulkea Keystonen kaasuputken, hän päätti lopettaa myös Trumpin hallituksen määräämät sanktiot Suomenlahden poikki kulkevalle Venäjän Nord Stream 2 kaasuputkelle. Ukrainan hallitus yritti varoittaa tästä Bidenia jo viimekesänä, että tämä loisi sotilaallisen uhan Ukrainan ylle, koska se mahdollistaa Putinin ohittavan kaasuntoimituksen Eurooppaan Ukrainan kautta. Kaasun hinta nousi Yhdysvalloissa maaliskuussa kaikkien aikojen ennätyslukemiin. Esim Kaliforniassa bensa maksoi keskimäärin 5,86 dollaria gallonalta mikä Yhdysvaltojen mittapuilla on korkea lukema, sillä vuonna 2016 se oli monin paikoin maata 1,50 dollaria gallonalta (0,36€ per litra). Ilta-Sanomat kertoi tammikuussa 2016, että ”Suomessa valtaosa hinnasta on veroja. Bensalitran veroton hinta oli viime vuonna keskimäärin 0,45 euroa.”
Bidenin hallitus on syyttänyt bensan hinnan kallistumisesta Venäjän Ukrainan miehitystä. Mutta vaikka se pahensikin tilannetta, niin hinnan nousu oli alkanut jo ennen Venäjän sotatoimia. Tästä syystä useisiin kaasupumppuihin Amerikassa on ilmestyneet tarrat missä Biden ja Kamala Harris osoittaa sormellaan korkeita hintoja ja sanoo, ”Minä tein sein.” Helmikuun 18. eli muutama päivä ennen Putinin Ukrainan miehitystä, live5news uutissivu raportoi, ”Asiantuntija varoittaa autonajajia, kaasun hinta voi nousta seitsemään dollariin gallonalta.” Marraskuun 2. 2020 presidentti Donald Trump ennusti erään kampanjapuheensa yhteydessä:
Emme tarvitse heidän [OPEC-maiden] öljyään enää. Meillä on niin paljon öljyä. Meillä on öljyä enemmän kuin kenelläkään. Se on tapahtunut viimeisten vuosien aikana, monia ihmeellisiä asioita. Ja maksatte mitä, 2 dollaria polttoaineestanne?… Jos Biden pääsee presidentiksi, tulette maksamaan 7, 8, 9 dollaria. Sitten he sanovat, ”luovu sinun autostasi.”
Trump taisi olla itsekin jonkin sortin profeetta. On selvää, että kaasun hinnan ajaminen ylös on ollut Euroopan ja Amerikan vihervasemmiston tarkoituksenmukaista politiikkaa, että auton omistaminen ja liikkuminen paikasta toiseen (mukaan lukien lentäminen yksityiskoneilla eksoottisiin paikkoihin ja eliitin ilmastokonferensseihin saarnaamaan meille köyhille siitä kuinka pahoja olemme kun tuhoamme heidän planeettansa ilmaston) voisi olla vain rikkailla varattu yksinoikeus samalla kun tavallinen kansa olisi suljettu kotiensa sisään Covid varianttien pelossa kuunnellen TV-uutisia siitä kuinka vaarallinen paikka maailma on ja mistä vain eliitti voi meidät pelastaa niin kauan kuin tottelemme heidän käskyjään ja noudatamme asiantuntijoiden ohjeita.
Elon Musk – ”amerikkalaisen unelman” personoituma
Nyt, voisi luulla että sähköautojen johtavan valmistajan Tesla-yhtiön toimitusjohtaja ja maailman rikkain mies Elon Musk olisi mielissään tästä vihervasemmistolaisesta politiikasta, joka pakottaa ihmiset luopumaan kaasuautoistaan ja kasvattamaan siten hänen kukkaronsa kokoa. Mutta maaliskussa hän kehotti USA:aa pumppaaman lisää kaasua ja öljyä – vaikka se vaikuttaisi negatiivisesti hänen omiin voittoihinsa -, koska tiedosti, ettei kestävät energiamuodot kykene täyttämään maan energiatarvetta ja ettei USA voisi olla riippuvainen sen vihollisten kuten Venäjän öljyn ja kaasun toimituksesta. Joulukuisessa Wall Street Journalin videohaastattelussa Musk sanoi myös, ettei hän tue Bidenin hallituksen globalistista Build Back Better agendaa ja valtion julkisten varojen tuhlailua ja alijäämän jatkuvaa kasvattamista. Hän sanoi, että hallituksella tulisi olla mahdollisimman minimaalinen rooli liiketoimintaan ja ettei hän kannata hallituksen väliintuloa esim. uusiutuvan energian tai sähköautojen latausasemien tukemiseksi sen enempää kuin hän kannattaisi valtion tukia öljy- ja kaasuteollisuudelle tai kaasuautoille. Wall Street Journalin haastattelija sanoi hänen kuulostavan yhä enemmän republikaani Mitch McConnellilta, Yhdysvaltain senaatin vähemmistöjohtajalta.
Aurinkovoiman puolestapuhujana ja sähköautovallankumouksen edeltäraivaajana Elon Musk oli alkuunsa ilmastohysterialla kyllästettyjen vihervasemmistolaisten suosiossa. Obaman hallituksen aikana jotkin republikaanit kuten vuoden 2012 presidentinvaaleissa Obamalle hävinnyt Mitt Romney hyökkäsi julkisesti Muskia vastaan kutsuen hänen Tesla-yhtiötään ”luuseriyhtiöksi”, jolla ei olisi tulevaisuutta. Tästä syystä Musk oli mielissään Obaman uudelleenvalinnasta ja sanoi tuohon aikaan: ”En odottaisi asioiden muuttuvan huonommaksi sähköautojen kannalta. Toivon mukaan se muuttuu hieman paremmaksi.” Täytyy mainita, että Mitt Romney on tämän päivän republikaanipuolueessa yksi halveksituimpia ”rinoja” eli republikaaneja vain nimellisesti. Hän kuuluu puolueen anti-Trump siipeen, joka on hyökännyt toistuvasti presidentti Trumpia ja hänen MAGA-kannattajiaan vastaan (mistä syystä hän on nyt vasemmiston suosikkirepublikaani). Musk lahjoitti myös yli 30 000 dollaria demokraateille vuoden 2012 presidentinvaalien aikana.
Myös Muskin uudelleenkäytettäviä rakettaja valmistava avaruusbisneksen mullistanut SpaceX yhtiö on kiitollisuudenvelassa osittain Obaman hallitukselle. Obaman hallitus päätti nimittäin lopettaa vuonna 2011 NASA:lle liian kalliiksi tulleen sukkuohjelman ja rohkaista SpaceX:n kaltaisia yksityisiä avaruusjärjestöjä innovoimaan NASA:n avuksi, joka oli jämähtänyt byrokratiaansa ja Apollo-ohjelman aikaiseen ajatteluunsa. Sen jälkeen USA:n astronautit olivat riippuvaisia Venäjän raketeista joilla myös amerikkalaisten astronauttien tuli matkustaa kansainväliselle avaruusasemalle. Tämä ei olisi mahdollista enää tänään kun maiden suhteet ovat jäissä Ukrainan-kriisi myötä. Venäjä on jo uhannut lopettaa yhteistyönsä USA:n kanssa avaruudessa ellei länsi pura sanktioitaan sitä vastaan. Tästä syystä Elon Musk tuli mukaan juuri oikealla hetkellä pelastamaan USA:n avaruusteollisuuden konkurssilta ja vei amerikkalaiset astronautit Bob Behnkenin ja Doug Hurleyn SpaceX:n Falcon 9 kantoraketissa ja Crew Dragon avaruuskapselissa kansainväliselle avaruusasemalle USA:n maaperältä ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen vuonna 2020. Julkaisin tästä ja Muskin tulevaisuudenvisioista videon suomeksi kesäkuussa 2020, jonka löydät täältä. Jos sinulla on Netflix-tili, suosittelen katsomaan sieltä myös kaksituntisen dokumentin nimeltä Paluu avaruuteen. Dokumentissa käydään läpi SpaceX:n historiaa ja amerikkalaisten astronauttien paluuta avaruuteen omalta maaperältään.
Muskin menestystarina on nimittäin hyvin inspiroiva kertomus siitä kuinka sinnikkyys, peräänantamattomuus ja riskien otto palkitaan aina lopussa. Tarinassa on jo ainesta moneen Hollywood-elokuvaan. Hollywoodia taitaa tosin kiinnostaa nykyään enemmän woke-elokuvien tuottaminen miehille turpiin antavista supersankarinaisista ja vähemmistöjä sortavista pahoista valkoisista heteromiehistä. Kuten Trumpilla oli tapana sanoa: ”Kaikki woke muuttuu paskaksi.” Musk tuli äsken Twitterin suurimmaksi osakkeenomistaksi ja kieltäytyi kutsusta liittyi Twitterin lautakuntaan (koska se olisi estänyt häntä ottamasta Twitteriä enempää haltuunsa ja tehnyt hänen vaikutusvallastaan yhtiön sisällä hyvin rajatun). Sitten hän teki 43 miljardin dollarin arvoisen tarjouksen yhtiöstä, joka tarkoittaa että Twitteristä saattaa tulla pian Muskin täydellisessä kontrollissa oleva yksityinen yhtiö (Muskin omaisuuden nettoarvo on yli 273 miljardia dollaria).
Tämä on saanut jo kaikki vasemmistolaiset kangistumaan kauhusta. Miksi? Koska Musk luonnehtii itseään sananvapausabsolutiksi, joka tulisi peruuttamaan yhtiön tähän astisen konservatiivien sensuuripolitiikan. Myös Donald Trumpin Twitter-tili tultaisiin todennäköisesti palauttamaan mikäli Trump vain haluaa palata takaisin alustalle (hänhän on ollut käynnistämässä ihan omaa sosiaalisen median alustaansa nimeltä TruthSocial). Tämä on hyvin mielenkiintoinen juonenkäänne, sillä tähän asti konservatiivit ajattelivat että ainoa keino rikkoa suuren median ja piilaakson internetyhtiöiden monopoli ja sensuuri olisi perustaa kilpailevia yhtiöitä kuten YouTubea vastaava Rumble tai Twitterä vastaava Parler. Apple päätti kuitenkin poistaa Parlerin sovelluksen AppleStorestaan, joten kilpailu monopoliaseman saavuttaneita internetin suuryhtiöitä vastaan on hyvin vaikeaa jos he voivat katkaista sinulta jalat ennen kuin olet päässyt kunnolla edes liikkeelle. Toinen vaihtoehto on ollut tietysti hallituksen puuttuminen Twitterin, Googlen ja Facebookin tapaisten yhtiöiden sensuuriin, mutta republikaanit eivät ole olleet perinteisesti kovin innoissaan ajatuksesta, että hallitus sekaantuisi yksityisten yritysten toimintaan (vaikka näiden yhtiöiden toiminta olisi jo uhka demokratialle itselleen).
Mutta harva näki edeltä, että maailman rikkain mies tulisi pelastamaan konservatiivit pulasta ja palauttamaan heille heidän menetetyn sananvapautensa. Mitä siis tapahtui? Miksi vasemmisto menetti miehen, joka olisi voinut olla heidän yksi tärkein liittolaisensa? Ilmastonmuutoksesta huolissaan oleva uusiutuvan energian bisnesmies, joka olisi lyönyt luun kurkkuun pahaa isoa öljyteollisuutta puolustavalle oikeistolle. En nyt osaa sanoa missä vaiheessa tarkalleen Musk alkoi lämmetä oikeistolle, mutta ehkäpä asia selittyy paremmin sillä millaiseksi vasemmisto ja demokraattipuolue muuttui Trumpin aikana kuin sillä että Musk itse olisi tehnyt jotain jyrkkää poliittista loikkausta oikeistolaisempaan suuntaan. Vuoden 2020 presidentivaalien esivaaleissa Musk sanoi tukevan presidentiksi vielä universaalia perustuloa kannattavaa demokraattipuolueen Andrew Yangia, jonka ajatuksista myös itse kirjoitin laajemmin mm. täällä ja täällä.
Myöhemmin hän antoi tukensa Trumpin tukijan ja uskoon tulleen afrikkalaisamerikkalaisen räppärin Kanye Westin (avoimen abortinvastainen) presidenttikampanjalle. Tukiessaan niinkin erilaisia miehiä kuin Andrew Yangia ja Kanye Westia USA:n presidentiksi, Elon Muskia on ylipäätään hyvin vaikea panna mihinkään poliittiseen lokeroon. Hän tuskin mieltää itseään konservatiiviksi tai vasemmistolaiseksi. Kun Muskin SpaceX ampui amerikkalaiset astronautit Bob Behnkenin ja Doug Hurleyn maan kiertoradalle Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa (Musk muuten sanoi rukoilleensa tuolloin, että he pääsevät ehjinä perille vaikka tunnusti ettei ole erityisen uskonnollinen mies), Trump piti sen jälkeen puheen missä hän onnitteli Elon Muskia ja SpaceX:ää. Onnittelupuheessaan Trump sanoi Muskista, että hän ”ilmentää todella amerikkalaista eetosta suuresta ajattelusta ja riskien ottamisesta” (hieman toinen ääni kellossa kuin Trump-vihaaja Mitt Romneylla, joka kutsui Muskia luuseriksi). Muskissahan personoituu hyvin ”amerikkalainen unelma” nuoresta internetyrittäjästä, joka muutti Etelä-Afrikasta Yhdysvaltoihin unelmiensa perässä ja ryhtyi moniin riskialttiisiin liikehankkeisiin. Esim. rakettien rakentaminen nähtiin aikaisemmin vain suurvaltojen avaruusjärjestöjen palkkaamien insinöörien huipputeknisenä harrastuksena, jonka ylläpitämiseen tarvittiin vuosittain miljardeja veronmaksajien julkista rahaa.
Paluu avaruuteen dokumentissa sanotaan, että USA on tuhlannut avaruusohjelmaansa Apollo lennoista lähtien yli 350 miljardia dollaria ja vienyt yhteensä 350 astronauttia ulkoavaruuteen eli miljardin jokaista astronauttia kohden. Uudelleenkäytettävillä raketeilla – joiden tulo ennakoitiin usein vanhoissa 50 -luvun scifi-leffoissa – Musk sanoo voivan tuoda avaruusmatkailuun satakertaiset säästöt. Muskin SpaceX oli kuitenkin lähellä ajautua konkurssiin kun se posautti kolme ensimmäistä rakettiaan ilmaan eikä neljännen jälkeen olisi ollut varaa enää viidenteen laukaisuun ellei se olisi päässyt onnistuneesti maan kiertoradalle. Tämä on ollut kuitenkin SpaceX:n perimmäinen vahvuus, sillä he ovat oppineet paljon epäonnistuneista yrityksistään ja tehneet sitten tarvittavia muutoksia. Eli Muskilla ja Trumpilla on loppujen enemmän yhteistä kuin ensinäkemältä luulisi. Mitä Musk oli auto- ja avaruusbisneksessä, sitä Trump oli politiikassa – ulkopuolinen, jonka mahdollisuuksiin menestyä ja muuttaa status quota useimmat nauroivat alkuunsa. Ehkä tästä syystä sisällytin Muskin myös huhtikuussa 2020 julkaisemaani Trumpin puheeseen kristillisessä Liberty yliopistossa (katsotuin YouTube videoni yli 12 000 katsojalla).
Trump oli myös vahva vapaan markkinatalouden puolestapuhuja ja Trumpin aikana demokraattipuolue ja vasemmisto alkoi luisua yhä äärivasemmistolaisempaan anti-kapitalistiseen suuntaan, sosialistipoliitikkojen kuten Bernie Sandersin ja Elizabeth ”Pocahontas” Warrenin johdolla. Musk oli muutama kuukausi sitten avoimessa Twitter-sodassa Warrenin kanssa, joka hyökkäsi Muskia vastaan hänen verojen maksusta. Musk on julkaissut Twitterissä mm. useita marxismia pilkkaavia twiittejä. Eli yhteenvetona voisi sanoa, että Musk ymmärtää kapitalismin, demokratian ja sananvapaudet arvon yhteiskunnalle ja näkee, ettei vasemmisto enää seiso näiden asioiden puolesta.
Muskin sota wokeismia ja konservatiivien sensuuria vastaan
Konservatiivisen Babylon Bee satiirisivun joulukuisessa haastattelussa, jonka julkaisin myös blogissani, Musk kuvaili äärivasemmistolaista woke ideologiaa ”mielenvirukseksi”, joka on yksi sivilisaatiomme suurimpia uhkia. Musk on ollut jo pidemmän aikaa tuon hupaisan Babylon Bee sivuston fani ja kun Trump sensuroitiin Twitteristä tammikuussa 2021, Musk jakoi Been satiiriartikkelin otsikon, ”Paha fasistinen diktaattori sensuroitu ja äänestetty ulos virasta.” Otsikon vitsihän on siinä, että vasemmisto syytti Trumpia fasistiseksi diktaattoriksi, mutta diktaattoreita ei kaadeta yleensä äänestämällä ja diktaattorit itse ovat niitä, jotka riistävät sananvapauden muilta. Aiemmin tänävuonna Babylon Bee sitten itse joutui lopulta Twitterin sensuurin hampaisiin. Heidän tilinsä lukittiin, kun he julkaisivat satiiriotsikon missä Bidenin hallituksen apulaisterveysministeri, transnainen Rachel Levine nimettiin ”vuoden mieheksi”.
Satiiri oli jälleen humoristinen viittaus siihen, että Levine oli nimetty USA Today -lehdessä ”vuoden naiseksi” vaikka hän on biologinen mies. Tämä vitsi oli niin suuri ajatusrikos, että Twitter päätti sulkea Babylon Been Twitter -tilin ja uhkasi poistaa sen kokonaan elleivät he pahoittelisi ”transfobista” satiiriotsikkoaan. Kun asia nousi uutisiin, myös Elon Muskin kärsivällisyys loppui. Bloombergin mukaan Babylon Been toimitusjohtaja Seth Dillion sanoi Muskin soittaneen hänelle tuon jälkeen varmistaakseen oliko heidät todella sensuroitu Twitteristä ja sanoi sitten, että aikoisi ostaa Twitterin pannakseen heidän sensuurilleen lopun. Musk tosin pohti ajatusta jo tammikuussa, kun hän vastasi konservatiivisen dokumentaristin Dinesh D’Souzan twiittiin. D’Souza kirjoitti Muskille:
”Twiitit ovat okei @elonmusk mutta voit muuttaa dramaattisesti poliittista ja kulttuurista maisemaa tällä tapaa: 1. osta ja ota haltuun merkittävä sosiaalisen median alusta. 2. hanki tai luo TV-verkosto kuten ABC, NBC tai CBS. 3. Luo maailman luokan online yliopisto ja tarjoa oppi-arvoja ilmaiseksi.”
Musk vastasi D’Souzan twiittiin, ”mielenkiintoisia ideoita”. Kysyin tuolloin Facebook-päivityksessäni, ”Onko Muskista tulossa kristyille konservatiiveille ystävällinen versio Mark Zuckerbergista?” Kristitty D’Souzahan on vahva Trumpin tukija, joka on julkaissut monia demokraattipuolueelle kriittisiä Hollywood-tasoisia dokumentteja, joista olen itse nähnyt jo kaikki. Toukokuussa hän julkaisee taas uuden dokumentin vuoden 2020 vaalipetokseen liittyen nimeltä 2000 mules. On selvää, että Muskin omistamassa Twitterissä ei sensuroitaisi myöskään vuoden 2020 vaalipetokseen liittyviä todisteita jos hän suhtautuu sympaattisesti D’Souzan kaltaisiin konservatiiveihin. Nythän näistä asioista on lähes mahdotonta puhua vapaasti useimmilla sosiaalisen median alustoilla. Itsellänikin YouTube videoita on sensuroitu tämän asian johdosta enkä uskalla julkaista enää vaalipetokseen millään tavoin viittaavia videoita kanavani säilyttämiseksi. Facebookissa näistä asioista voi informoida vielä hieman vapaammin.
Miksi vasemmisto vihaa Elon Muskia?
Palaan vielä kysymykseen siitä, että miksi vasemmisto kääntyi Muskia vastaan ja Musk vasemmistoa vastaan. Musk saattaa uskoa uusiutuvaan energiaan ja ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavaan ilmastonlämpenemiseen, mutta pohjimmiltaan hän on kapitalisti, joka uskoo vapaan markkinatalouden ja kilpailun ratkaisevan ilmastoon ja ympäristöön liittyvät ongelmat ja tässä suhteessa hän ei eroa lainkaan konservatiiveista. Oikeiston ja vasemmiston välinen jakaumahan esim. ympäristökysymysten suhteen ei ole ollut koskaan se, ettei ensiksi mainittu välittäisi ympäristöstä, puhtaasta ilmasta ja planeetan säilyttämisestä tuleville sukupolville, olisi tieteen vastainen, tai muuta roskaa. Kiista on koskenut aina sitä, että vasemmisto uskoo vapaan markkinatalouden olevan ympäristön pahin vihollinen kun taas oikeisto ajattelee siitä täysin päinvastaisesti. Vasemmisto jakaa pohjimmiltaan edesmenneen Pentti Linkolamme ekofasistisen maailmankuvan, kun hän totesi:
Demokraattisissa maissa luonnon tuhon ja ekologisten katastrofien summa on kasautunut eniten… Ainoa toivomme on vahvassa keskushallinnossa ja yksittäisten kansalaisten tinkimättömässä valvonnassa.
Linkolan väite on tietysti täyttä hölynpölyä, mutta moni vasemmistolainen uskoo siihen yhä. Louis Proyect, Columbian yliopistosta, ilmaisi saman asian hieman eri sanoin: ”Vastaus globaaliin lämpenemiseen on yksityisen omistuksen lopettaminen ja tuotannon lopettaminen ihmisen tarpeita varten. Sosialistinen maailma panisi valtavan ensiarvon vaihtoehtoisille energialähteille. Tätä ekologisesti ajattelevat sosialistit ovat pohtineet jo jonkin aikaa.” Oikeistolla ei olisi mitään ongelmaa esim. uusiutuvien energialähteiden tukemisessa jos niillä vain kyettäisiin tarjoamaan halpaa, luotettavaa ja ympäristöystävällistä energiaa maailman kasvavalle väestölle. Mutta koska vasemmiston mielestä väestönkasvu on jo muutenkin ongelma, niin ihmisten tarpeet jäävät aina toissijalle. Oikeisto uskoo myös, että kun ihmisille annetaan taloudellinen vapaus ilman hallituksen väliintuloa ja säätelyä, niin se auttaa yksilöitä innovoimaan ja ottamaan helpommin taloudellisia riskejä kansallisten ja globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta vasemmistolle kapitalisti on aina omaa etuaan ajava itsekäs voitontavoittelija, kun taas hallitus on yhteistä hyvää ajatteleva jalo ritari.
Elon Musk on malliesimerkki kapitalismin toimivuudesta. SpaceX yksityisenä yrityksenä kykeni muutamassa vuodessa paljon parempaan mihin hallituksen virastot kuten NASA oli kyennyt vuosikymmenien aikana – ja paljon pienemmillä kustannuksilla. Tesla yksityisenä yrityksenä ratkaisi lopulta autojen saasteongelman, kun hallitukset yritti ratkaista sitä mm. nälänhätää edesauttavia biopolttoaineita tukemalla (tämä politiikka vaikutti suoraan mm. 2000 -luvun lopun ruokamellakoihin ja sitä seuranneeseen arabikevääseen). Vaikka suurten internetyhtiöiden demokratiaa uhkaava sananvapausongelma on yksi harvoja asioita missä soisin hallituksille luvan puuttua peliin ihmisten perusoikeuksien turvaamiseksi, niin ehkä tässäkin asiassa kapitalismi tekee automaattisen korjausliikkeen ilman tarvetta hallituksen väliintuloon kuten nyt näyttää tapahtuvan. Elon Musk on sanonut, että myös tekoälyn säätelemätön kehitys on hänen mielestään niin suuri uhka, että hän kannattaa sen kohdalla hallituksen väliintuloa vapaisiin markkinoihin. Ehkä hän on sen suhteen oikeassa.
Elon Muskia on syytetty toisinaan ns. kaverikapitalismin edustajaksi eli kapitalismin missä yksityiset yritykset eli korporaatiot tekevät yhteistyötä korruptoituneiden poliitikkojen kanssa ja pelaavat toinen toistensa pussiin sen sijaan, että edistäisivät koko kansantaloutta ja yhteistä hyvää. Hieman samaan asiaan viittaa englanninkielinen termi ”corporate welfare” eli yhteiskunta missä hallitus päättää tukea julkisilla varoilla taloudelliseen ahdinkoon ajautuneita suuryrityksiä. Tämä on kuitenkin hieman harhaanjohtava syytös. Muskin yhtiöt ovat toki saaneet liittovaltion tukea vuosien aikana, mutta eivät yhtä paljon kuin hänen kilpailijansa. Muskin kriitikot osoittavat usein, että Teslaa ei olisi olemassa ilman liittovaltion yhtiölle antamaa 0,4 miljardin dollarin tukea. Mutta vaikka täydellisessä maailmassa yhdenkään yhtiön ei pitäisi saada liittovaltion tukea, niin Tesla maksoi velkansa varhaisessa vaiheessa korkojen kera, kun taas Obaman hallitus tuki Amerikan kolmea suurinta autonvalmistajaa General Motorsia, Fordia ja Chrysleria vuoden 2008 finanssikriisin aikana yli 80 miljardin dollarin lainalla, joista heillä on yhä yhdeksen miljardia maksamatta takaisin. John Tamny kirjoitti talouslehti Forbesissa 31.10. 2021:
Yksinkertainen totuus on, että Elon Musk ei ole koskaan ollut kaverikapitalisti… Jotkut vastaavat, että ilman liittovaltion 7 500 dollarin tukea autoa kohti, Teslaa ei olisi olemassa. Uskoaksesi tähän näkemykseen, Muskin valtava nettovarallisuus oli ja on seurausta poliitikkojen suosimasta sähköajoneuvoteollisuudesta…. [mutta] Muskia ei pitäisi syyttää siitä, että hän toimi ympäristössä, joka oli siirtymässä kohti [sähköautojen] tukea kauan ennen kuin Tesla aloitti autojen tuotannon. Toisin sanoen, Muskin näkemys sähköajoneuvoista ei saanut inspiraatiotansa kongressista (kiinnostus sähköautoja kohtaan juontaa juurensa ainakin Thomas Edisonin päiviin), vaan kongressia ovat asuttaneet pelottelijat, joiden mielestä perinteiset autot ovat uhka planeetalle. Tämä olisi hauskaa, ellei se olisi niin surullista, mutta älkäämme syyttelekö Muskia siitä, että hän on liikemies maailmassa, jota johtavat poliitikot, jotka pitävät planetaarista tuhoa todellisena…
Samalla on syytä huomauttaa, että liittovaltion tuki, joka antoi Muskille ”kaverikapitalistin” leiman, ei ollut vain Teslan vaan kaikkien sähköajoneuvojen tuottajien saatavilla. Se, että se oli ja on, herättää ilmeisen kysymyksen siitä, miksi ei ole olemassa lukemattomia muita multimiljardöörejä sähköautonvalmistajia, kuten Musk, joka elää väitetysti valtion almuilla. Yllä olevaan kysymykseen ei ole koskaan vastattu, koska sen tekeminen edellyttäisi Muskin kriitikoilta sen tunnustamista, mikä on totta: tuet eivät tehneet hänestä Muskia. Jos ne olisivat tehneet, ikään kuin hänen kaupallinen ja yrittäjähenkinen neroutensa olisivat epäolennaista keskustelun kannalta, niin silloin myös myös Lordstown ja muut sähköajoneuvojen valmistajat nauttisivat samalla tavalla valtavaa markkina-arvoa…
Kyse on tulevaisuudesta, joka määrittelee liikenteen uudelleen, ja luultavasti jotain muutakin. Lyhyesti sanottuna Teslan markkina-arvolla ei ole mitään tekemistä pienen valtionavustuksen kanssa, vaan tulevaisuuden kanssa mitä poliitikoilla ei ole kykyä kuvitella, ja mitä he eivät voi tukea rahallisesti.
Jos demokraatit välittäisivät todella ilmastosta enemmän kuin he välittävät omasta vallastaan, niin he olisivat seisseet Muskin tukena loppuun asti. Toukokuussa 2020, kun Kalifornian demokraattikuvernööri Gavin Newsom päätti sulkea osavaltion talouden Covid-19:n varjolla, Musk – joka kritisoi jo varhaisessa vaiheessa poliitikkojen koronanvastaisia toimia – kapinoi Newsomin politiikkaa vastaan avaamalla Teslan tehtaan uudelleen Kaliforniassa. Presidentti Trump twiittasi tuohon aikaan tukensa Muskille, mihin Musk vastasi vain, että ”Kiitos!” Tämän jälkeen Musk päätti siirtää Teslan päämajan liberaalista Kaliforniasta konservatiiviseen Texasiin. Musk avasi äsken tuon Teslan Texasissa sijaitsevan gigatehtaan, joka on maailman suurin autotehdas ja se tulee olemaan yhtiön keskus maailmanlaajuisesti. Alla pari videota missä näet kuinka kehittynyttä ja automatisoitua Teslan toiminta on. Ensimmäisessä videossa drone lentää Teslan Berliinin gigatehtaan koneiden lävitse. Toisessa videossa näet tämän Texasissa, Austinissa sijaitsevan tehtaan valtavan koon.
Texasin autotehdas tulee olemaan lähimpänä Muskin visiota täysin automatisoidusta tehtaasta, joka olisi ”koneita rakentava kone”. Teslahan on myös maailman johtava tekoälyn ja itseohjautuvien autojen kehittäjä. Avatessaan Texasin tehtaan, Musk lupaili tuovan ensivuonna tuotantoon myös humanoidirobotin, joka toisi ”runsauden aikakauden” maanpäälle ja mullistamaan teollisuuden jopa vielä radikaalimmin kuin heidän sähköautonsa ovat tehneet. Teslan humanoidirobotti nimeltä Optimus, joka saattaa tehdä scifi-filmeistä pian todellisuutta, olisi käytännössä kahdella jalalla seisova itseohjautuva auto. Musk lupaili, että että se voisi suoriutua kaikesta siitä mitä ihminen ei halua tehdä. Musk kuitenkin vitsaili, ettei tarkoituksena ole tuoda Terminator filmejä toteen vaan robotin turvallisuuden varmistaminen olisi yhtiön ykkösprioriteetti. Muskia on kritisoitu myös transhumanistiksi, mutta tämäkin on mielestäni hieman pelkistetty ja kapea-alainen kritiikki sillä transhumanismi on loppujen lopuksi hyvin laaja käsite ja jossain mielessä itsekin olen transhumanisti (vaikka seitsemän vuoden takaisessa ensimmäisessä kirjassani käytin jo monta sivua transhumanismin kritisoimiseen raamatulliselta ja eskatologiselta kannalta).
Vasemmisto puolustaa nyt öljypohattoja Elon Muskin sijaan
Business Today raportoi, että 1,1 miljardia maksaneen tehtaan, joka kasattiin kokoon vain parissa vuodessa, ”yhdessä uuden Berliinin tehtaan kanssa, on odotettu kaksinkertaistavan yhtiön tuotantokapasiteetin kahteen miljoonaan autoon vuotta kohden. Tesla oli sanonut aiemmin, että se laajentaisi tuotantoaan myös Kalifornian ja Shanghain tehtaissaan.” Demokraattien vihamielisyyttä Elon Muskia, Amerikan menestyneintä liikemiestä kohtaan, kuvastaa hyvin se, että kun presidentti Biden piti viimevuoden elokuussa sähköautojen esittelyn Valkoisn Talon lähettyvillä, Teslaa ei kutsuttu mukaan vaikka se on USA:n suurin sähköautojen myyjä, joka valmistaa yli 2/3 osaa maan tuottamista sähköautoista. Lisäksi Biden väitti vielä valheellisesti, että GM johtaa sähköautoteollisuutta vaikka Tesla tuotti näljännesvuodessa yli 300,000 sähköautoa ja GM vain 26.
Maaliskuisessa State of the Union puheessaan Biden loukkasi jälleen Muskia sivuuttamalla Teslan samalla kun ylisti Fordia ja GM:ää sähköautovallankumouksesta. Hän sanoi: ”Ford investoi 11 miljardia dollaria sähköautojen valmistamiseen, luo 11 000 työpaikkaa ympäri maata. GM on tekemässä suurinta investointiaan sen historiassa —7 miljardia dollaria rakentaakseen sähköautoja, luoden 4000 työpaikkaa Michiganiin.” Musk vastasi, ettei kukaan edes vaivaannu katsomaan presidentin SOTU-puhetta ja twiittasi vastauksena presidentille: “Tesla on luonut yli 50 000 amerikkalaista työpaikkaa rakentamalla sähköautoja & investoi enemmän kuin kaksinkertaisesti mitä GM + Ford yhteensä.” Eli loukkaamalla toistuvasti maan menestyneintä bisnesmiestä, demokraatit ja Bidenin hallitus on onnistunut kääntämään hänet heitä vastaan. Ei siis ihme, että he saavat nyt maksaa sen seurauksista jos Musk onnistuu saamaan Twitterin haltuunsa ja palauttaa presidentti Trumpin Twitter-tilin. Alla muuten aika hauska meemivideo tästä skenaariosta.
Vasemmisto on onnistunut kääntämään todellisuuden todellakin aivan ylösalaisin, kun he seisovat nyt öljybisneksellään rikastuneiden Saudi-prinssien puolella planeetan oletetusti pelastavilla sähköautoilla rikastunutta Elon Muskia vastaan, joka haluaa tukea sananvapautta ja demokratiaa vaarallisen voimakkaiksi kasvaneiden suuryritysten vallan rajoittamiseksi. Eikös vielä muutama vuosi takaperin oikeisto nähty planeettaa tuhoavien pahojen öljy-yhtiöiden rikoskumppaneina, suurta rahaa edustavien ahneiden suuryritysten juoksupoikina ja vielä vuosikymmen sitten vasemmisto puolusti myös sananvapautta? Eräs Twiittasi:
Olenko nyt ymmärtänyt oikein: edistysmielinen vasemmisto tukee nyt Saudi-Arabiaa, Wall Streetiä, Vanguardia/Blackrockia ja VASTUSTAA sananvapautta, vapautta ja sähköautoja valmistavaa ja Marsiin menossa olevaa kaveria
Yllä mainitut voimakkaat tahot edustavat nyt niitä voimia, joita vastaan Elon Musk seisoo hänen taistelussaan sananvapauden puolesta. Esim. Saudi-Arabian prinssi Alawaleed bin Talal twiittasi Muskille ja sanoi kieltäytyvän myymästä omaa 4,5% osaansa Twitterin pörssistä, ja väitti Muskin 43 miljardin dollarin tarjouksen yhtiöstä olevan liian pieni sen arvoon nähden. Musk vastasi Saudi-prinssille (viitaten epäsuorasti mm. Saudi-journalisti Jamal Khashoggin murhaan):
Mielenkiintoista. Vain kaksi kysymystä, jos sallit. Kuinka paljon Twitteristä kuningaskunta omistaa, suoraan & epäsuorasti. Mitkä ovat kuningaskunnan journalistiset näkemykset sananvapaudesta.
Kim Clementin näky USA:n autoteollisuuden noususta
Manuel Johnsonin profetian yhteyteen sähköautojen yleistymisestä katukuvaan vuonna 2022 voisi liittää myös Kim Clementin samansuuntaisen profetian, josta kirjoitin blogissani viimevuoden elokuussa (ks. Öljyn hinnan nousu, sähköautojen yleistyminen, uusi energialähde ja Kim Clementin profetia). Ennustin tuossa artikkelissani, että öljyn hinta tulisi nousemaan todennäköisesti dramaattisesti lähitulevaisuudessa mm. Clementin profetian perusteella. Vuonna 2008 hän ennusti seuraavaa:
Ja he tulevat sanomaan: ”mutta nyt on toinen presidentti. Kuinka meillä voi olla kaksi presidenttiä?” Epätavallinen asia, eikö vain, sanoo Herran Henki?… Älä pelkää, sillä Herra sanoi, kuten lupasin ennen, tämä on Minun kansani ja tulen muuttamaan asiat ajan ja hetken mukaan ja kerroin sinulle nyt, että tulen tuomaan julki ja paljastamaan asioita, jotka ovat olleet piilossa, niin että kansani voi siirtyä tähän seuraavaan vaaliin ja seuraavaan vaiheeseen voitolla, kunnialla ja ylistyksellä, sanoo sotajoukkojen Herra. Minä profetoin Amerikka. Minä profetoin Amerikka: Sinä olet valo, suola, ilo. Sinä olet valo, suola, ilo. Julistan tälle kansalle suuren, suuren vaurauden jälleen. Öljyn hinta tulee muuttumaan nopeasti ja kun uusi energianlähde yhtäkkisesti avautuu, ihmiset tulevat sanomaan, ”Voi Luoja, kuinka ihmeessä sivuutimme sen. Se oli niin helppoa.” Oikeaan aikaan ja aika on nyt, sanoo Jumalan Henki.
Toisessa profetiassaan heinäkuulta 2014, Clement ennusti seuraavaa:
Autoteollisuus tässä maassa tulee nousemaan ja he tuottavat pettymyksen idän odotuksille. Ja he sanovat, ”Mitä heillä on, miksi Amerikka menestyy vielä tänäänkin?”
Manuel Johnsonin ja Kim Clementin profetioista voisi siis rakentaa sellaisen kokonaiskuvan, että tuona aikana kun Amerikassa hallitsee nämä kaksi samanaikaista presidenttiä (laiton ja laillinen), öljyn hinta tulee myös nousemaan nopeasti. Mutta sen sijaan, että se johtaisi USA:n autonvalmistajien autoteollisuuden romahtamiseen, se tuleekin nousemaan kun amerikkalaiset sähköautojen valmistajat onnistuvat kasvattamaan myyntiään. Ainakin tähän asti tapahtumat näyttävät edenneen juuri siihen suuntaan kuin Clement ja Johnson näkivät jo vuosia edellä. Esim. Forbes uutisoi 24. helmikuuta 2022:
Kasvava määrä jännittäviä uusia sähköautomalleja ja historiallisesti korkeat polttoaineen hinnat ovat ajamassa sähköautojen myyntiä ylöspäin USA:ssa. Myynnin odotetaan saavuttavan 670 000 vuonna 2022, konsulttifirma AutoPacific:in ennusteen mukaan. Tämä olisi 37% kasvu vuoden 2021 488 000 sähköauton myynnistä ja merkitsee toista vuotta siitä, joka tulee olemaan pitkä sarja suuria vuotuisia nousuja sähköautojen ja kuorma-autojen myynnissä, Kaliforniassa oleva konsulttifirma sanoi.
Toinen sivusto raportoi 4. huhtikuuta: ”Autonvalmistajien USA:n myynti vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana saattaa merkitä patteri-sähköisen aikakauden saapumista nopeammin kuin odotettiin. Ainoat merkit jotka tekivät voittoja olivat kaikki täysin sähköisiä.” Sähköautojen – etenkin Teslan – myynti saattaa jopa ylittää monien nykyisten konsulttifirmojen odotukset. Amerikan konservatiivien keskuudessa on nimittäin yleistynyt jo sanonta, ”Get woke, go broke”, eli ala wokeksi ja mene vararikkoon. Se viittaa siihen, että kun yhä useampi yhtiö on omaksunut woke-ideologian edistämisen (viimeisimmksi Disney, joka protestoi Floridan republikaanikuvernööri Ron DeSantisin ”homofoobista” lakia, joka kieltää gender-aatteen opetuksen alakoululaisilta), se näkyy yleensä tulojenmenetyksenä.
Suurin osa kuluttajista nimittäin haluaa yritysten tarjoavan heille vain tuotteita ja palveluita, joita he tarvitsevat – eivät kuunnella moraalisaarnoja siitä kuinka kelvottomia valkoisia heteromiehiä he ovat ja kuinka he ovat vastuussa sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppailevien nuorten itsemurhista, ym. Konservatiivit pyrkivät myös boikotoimaan tarkoituksella tällaisia yrityksiä, jotka voittojen tavoittelemisen sijaan ovat siirtyneet kulttuurisodan sotilaiksi pakottaakseen woke-aatteen amerikkalaisten kurkuista alas. Näin ollen ”wokevirusta” avoimesti vastustava Elon Musk, joka haluaa palauttaa sananvapauden taas julkiseen keskusteluun, tullaan näkemään monien maan konservatiivien keskuudessa heidän uutena sankarinaan ja tästä syystä moni Trumpin äänestäjistä tulee ostamaan jo mielellään Muskin sähköautoja tukeakseen hänen liiketoimintaansa. Sähköauton hankkimisesta saattaa tulla siis oikeistolle eettinen kuluttajavalinta – ei siksi, että he uskoisivat kaasuautojen tuhoavan planeetan kuten vasemmisto vaan koska he uskovat sen pelastavan maan demokratian ja sananvapauden.
Kryptovaluutan arvon nousu
Vielä muutama sana bitcoinista. En ole mikään kryptovaluuttojen asiantuntija, mutta koska Manuel Johnsonin näyssä mainittiin sekin, niin täytyy nyt huomioida tuokin puoli hänen tulevaisuudenvisiostaan. Hän väitti, että kryptovaluutan kuten bitcoinin (muistaakseni jossain videossa hän mainitsi, että kyse oli nimenomaan Bitcoinista) arvo tulisi nousemaan tänävuonna ”kaikkien aikojen ennätyslukemiin ja että nuo jotka ostivat sen muutama vuosi aiemmin olisivat nyt multimiljonäärejä.” En neuvo tekemään mitään taloudellisia päätöksiä näiden profetioiden pohjalta, mutta itseäni kiinnostaa tietää vain se voisiko Manuelin näky (tai aikamatka tulevaisuuteen) tulla todellakin toteen ennen vuoden loppua. Forbes julkaisi 7. huhtikuuta seuraavan otsikon: Uusi-petrovaluutta’: Tämä historiallinen käänne voi laukaista Bitcoinin arvon miljoonaan dollariin – samalla kun Ethereum, BNB, Terra, XRP, Solana, Cardano, Dogecoin ovat syöksykierteessä. Lainaan artikkelia kokonaisuudessaan:
Bitcoinin ja kryptovaluuttojen hinnat laskivat tällä viikolla.
Bitcoinin hinta putosi alle 44 000 dollariin ja menetti noin 7,7 % arvostaan. Myös muut suuret kryptot ovat laskutrendissä. Ethereumin hinta laski 5,4 %, BNB 3,7 %, terra 0,3 %, solana 5,63 %, cardano 10,4 % ja XRP 10,5 % ja dogecoin 0,1 %.
Nyt, on olemassa muutamia yksittäisiä, mutta näennäisesti toisiinsa liittyviä kehityssuuntia, jotka herättivät villejä spekulaatioita monumentaalisesta roolista, joka bitcoinilla voisi olla globaalissa rahoitusjärjestelmässä pitkällä aikavälillä.
Ensinnäkin Venäjä on heittänyt ajatuksen bitcoinin hyväksymisestä fossiilisten polttoaineiden vientiin. Viime viikolla Venäjän energiaministeri Pavel Zavalny sanoi, että ”ystävälliset” maat, mukaan lukien Kiina, voisivat ostaa kaasua ja öljyä omassa valuutassaan tai bitcoineissa.
”Olemme jo pitkään ehdottaneet Kiinalle siirtymistä kansallisissa valuutoissa rupliin ja juaneihin”, sanoi Zavalny. Myöhemmin hän lisäsi: ”Voit myös käydä kauppaa bitcoineilla.”
[Toim. huomautus: Kryptoihin sijoittaminen on erittäin spekulatiivista, ja markkinat ovat suurelta osin sääntelemättömät. Jokaisen, joka harkitsee sitä, pitäisi olla valmis siihen että voi menettää koko sijoituksensa.]
Toinen suuri siirto tapahtui Australiassa.
On The Run, australialainen yritys, joka omistaa yli 170 BP-asemaa, antaa asiakkaidensa maksaa bensiinistä bitcoineissa. Se on Australian suurin krypton hyväksyvä vähittäismyyjä. Se tekee yhteistyötä singaporelaisen kauppayhtiön Crypto.comin kanssa ottaakseen käyttöön käsittelypäätteitä näiden maksujen helpottamiseksi.
Marcus Sotiriou, digitaalisen omaisuuden välittäjän GlobalBlockin analyytikko, uskoo, että tämä voisi olla alku bitcoinin syntymiselle neutraalina ”petro-omaisuutena”. ”Tämä lisää painoarvoa ajatukselle, että bitcoinista tulee petrovarallisuus sen jälkeen, kun Putin antoi äskettäin ”ystävällisille” maille luvan maksaa öljystä bitcoineilla”, hän kirjoitti muistiossa.
Suurimman osan viime vuosisadasta öljy on käynyt kauppaa yksinomaan dollareissa, mikä vahvisti valuutan asemaa varantovaluuttana. Tästä syystä dollaria kutsutaan usein ”petrodollariksi”.
Mutta kuten kirjoitin viime kuussa, ”tämän viimeiset 50 vuotta toimineen järjestelmän perusta on kyseenalaistettu. Esimerkiksi Wall Street Journalin kirjoittajan Jon Sindreun artikkelissa Venäjää vastaan asetetut sanktiot, jotka osoittivat, että keskuspankkien keräämät varat voidaan yksinkertaisesti viedä pois, herättivät kysymyksen ”mitä raha on?”
Tämä on saanut Venäjän ja sen liittolaisen Kiinan harkitsemaan neutraaleja öljyn maksuvaihtoehtoja dollarille. Ja BitMEXin perustaja Arthur Hayes uskoo, että kulta tai jopa bitcoin voisi täyttää tämän tarpeen.
”Uutta neutraalia reserviä, jonka uskon olevan kultaa, käytetään edistämään maailmanlaajuista energia- ja elintarvikekauppaa. Filosofisesta näkökulmasta keskuspankit ja valtiot arvostavat kullan arvoa, mutta eivät bitcoinin arvoa… Bitcoin on alle kaksi vuosikymmentä vanha. Mutta älä huoli: kun kulta menestyy, menestyy myös bitcoin.”
Pitkällä aikavälillä Hayes odottaa kullan saavuttavan 10 000 dollaria paikan päällä, mikä hänen mielestään tekisi kovan rahan omaisuudesta, mukaan lukien digitaalisesta valuutasta, arvokkaampia. Jos kulta saavuttaa tämän rajan, Hayes uskoo, että bitcoinin hinta voi olla sidottu miljoonaan dollariin kolikkoa kohden:
”Kun kulta marssii tiensä yli 10 000 dollarin, bitcoin marssii tiensä 1 000 000 dollariin. Karhumarkkinat fiat-valuutoissa käynnistää suurimman varallisuuden siirron, jonka maailma on koskaan nähnyt.”
Myös Blackrockin toimitusjohtaja Larry Fink uskoo, että sota nopeuttaa digitaalisen omaisuuden käyttöönottoa, vaikka hän ei täsmentänyt kryptoja tai kohteita:
”Sota saa maita arvioimaan uudelleen valuuttariippuvuutensa… Jo ennen sotaa useat hallitukset halusivat toimia aktiivisemmin digitaalisten valuuttojen alalla ja määritellä sääntelykehykset, joissa ne toimivat”, hän sanoi.
Katse eteenpäin
Bitcoin on kulkenut pitkän matkan.
Ei niin kauan sitten Wall Street nauroi tälle kryptovaluutalle historian suurimpana muotivillityksenä. Ja lainsäätäjät pitivät bitcoinia pääasiassa huumekauppiaiden, rahanpesejien ja muiden huonomaineisten hahmojen leikkikaluna.
Nykyään jotkut tunnetuimmista rahastonhoitajista pitävät sitä yhä enemmän arvon säilyttäjänä. Ja maailman kolmanneksi suurin öljynviejä pitää sitä selvitysvaluuttana noin 300 miljardin dollarin energiaviennille.
Tällaisten tektonisten muutosten toteutuminen kestää kuitenkin yleensä kauan. Ja niitä on erittäin vaikea ennustaa. Mutta pelkkä se tosiasia, että puhutaan ”petrobitcoinista” – kuinka kaukaa haettu tahansa – on merkki siitä, että tämä krypto on kypsymässä rahayksikkönä.
Joten aika näyttää… On syytä muistaa, että tärkeintähän näissä profetioissa Trumpin paluusta ei ole mikään yllä mainituista asioista. Kirjoitin näistä asioista vain esimerkkinä siitä miksi profetioiden toteutuminen on edelleen hyvin mahdollinen skenaario. Tärkeintä näissä profetioissa on se, että niiden mukaan Trumpin paluu Valkoiseen Taloon tulisi laukaisemaan historian suurimman hengellisen herätyksen ja sielujen viimeisen elonkorjuun ennen seurakunnan tempausta ja ahdistuksen aikaa. Tästä syystä myös itse kirjoitan näistä profetioista – valmistaakseni sinua tulevaan jos tuo kaikki on vielä edessäpäin. Kuten Manuel Johnsonilla on tapana sanoa, ”Nämä eivät ole synkkyyden päiviä vaan kunnian päiviä”. Synkkyyden ja tuomion päiviä kyllä niille, jotka ovat käyneet sotaa Jumalaa ja Hänen valittujansa vastaan. Kuten profeetta Jooel jo ennusti Raamatussa viimeisistä päivistä:
Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan. Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen, ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä. Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan. Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti. Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti. Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.
Jooel 2:23-31
Nostan hattua Samuel Tuomiselle. Olet perehtynyt laajasti asioihin. Tämä meni heti jakoon. Kiitos !
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Pekka ja kiitos jaosta. Seuraan vain aika tiiviisti USAn tapahtumia YouTuben välityksellä monista eri kanavasta. Elon Muskin tapaus kiinnostanut jo pidemmän aikaa mutta varsinkin viimeaikoina kun hän on tullut enemmän konservatiivien puolestapuhujaksi. Toivon mukaan hän saa Twitterin haltuunsa. Sitten täytyy miettiä sinne liittymistä jo itsekin.
TykkääTykkää
Samuel Tuomisen tekstit pysäyttävät miettimään ja tutkimaan. Ihmetyttää miten paljon ja laajalti yksi ihminen kykenee tutkimaan ja koostamaan tuloksia jakoon. Viimeisin teksti re Amerikka ja tämä kesä on henkeä salpaavaa luettavaa. Jonakin hetkenä Jumala sallii ja nostaa tekstit sekulaariin fokusointiin ja aiheet räjähtävät maailman silmiin. Kateudet, pelot, omat edut ja käsitykset oikeasta ja 96 muuta syytä estävät nostamasta ST:n ajattelua laajempaan huomioon ja debattiin ns. kristittyjen eskatologien piirissä, kunnes sekulaarit ”löytävät” ja sitten keskustelu räjähtää. Keep it up, bro!
TykkääTykkää
Thanks, Leo!😄 Mukava tietää, että olet pysynyt yhä blogini seuraajana. Tämä nyt oli tämmöinen aika pitkähkö kirjoitus taas, jota oma isoveljeni ei jaksanut lukea loppuun asti. Se on kun innostuu käsittelemään asioita vähän laajemmin, niin lukija saattaa ihmetellä että mikäs se blogin alkuperäinen pointti nyt olikaan. No siksi pistän noita väliotsikoita pidempiin teksteihini mukaan. Kannattaa muuten katsoa tuo viimeisin videoni Elon Muskista ellet vielä ehtinyt katsoa. Yllättävän nöyrän oloinen mies maailman rikkaimmaksi mieheksi. Ja myös uskonasioille tuntuu lämmenneen. Rikkaan voi olla yhtä vaikea päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin neulan silmästä, mutta Jumalallemme mikään ei ole mahdotonta. Hän voi johdattaa jopa Muskin julistamaan ristiinnaulittua Kristusta Twitterin 90 miljoonalle seuraajalleen.
TykkääTykkää