Katsoin äsken julkaistun Netflixin kuvauksiltaan näyttävästi toteutetun The Crown -sarjan viidennen kauden. Julkaisin joulukuussa 2020 arvioni sarjan neljännestä kaudesta, joka sijottui Charlesin ja Dianan myrskyisän avioliiton alkuaikaan 80 -luvulle. Vaikka sarja on paljolti fiktiivistä ja kaunisteltua kuvausta kuningasperheen historiasta Elisabet II:n valtakaudella, sarja on yllättänyt toisinaan sen muutamilla tosiasioihin pohjautuvilla ja kuningasperheelle kiusallisilla paljastuksillaan. Näitä oli mm. kolmoskauden paljastus Elisabet II:n sedän, kruunusta luopuneen Windsorin herttuan maanpetoksellinen vehkeily natsien kanssa ja neloskauden kuvaus Charlesin vähemmän miellyttävästä puolesta ja aviorikoksesta Camillan kanssa. Neloskauden ensi-illan jälkeen Charlesin pr-gurut kertoivat medialle, että The Crown käyttää “viihdettä edistääkseen hyvin peittelemättömästi tasavaltaa kannattavien agendaa eivätkä ihmiset näe sitä. Heidät on houkuteltu mukaan muutamilla alkujaksoilla kunnes he eivät voi nähdä kuinka heitä manipuloidaan. Se on hyvin hienostunutta propagandaa.”

Kuninkaallinen elämäkerturi Andrew Morton, jonka 90 -luvun alun paljastuskirja Dianasta nousi kansainvälisiin otsikoihin, sanoi: “Tietenkin Peter Morgan [sarjan luoja] on värittänyt monia tapahtumia, mutta hyvin paljon siitä on totta. Kuninkaalliset ovat aina piiloutuneet median koristeleman naamarin taakse. The Crown on kaikkein hienoimmin koskaan rakennettu naamari, samalla olemme lumouksen pauloissa tietämättä koskaan mikä on totta ja mikä valetta.” The Sun -lehti kertoi lainaten Dianaa ja Charlesia vuosia palvelleen Paul Burrelin arviota sarjan autenttisuudesta: “Tuomitsevat kohtaukset näyttävät kuinka Prinssi Charles katsoo vailla kiinnostusta, kun Diana tanssii hänelle näyttämöllä, on välinpitämätön hänen poikiaan kohtaan ja mukana suhteessa Camilla Parker-Bowlesin kanssa. Mutta huolimatta kiistasta, joka koskee sarjan ottamaa taiteellista vapautta, Paul sanoo draaman maalaavan oikean kuvan heidän kasvavasti jäätävästä suhteestaan. Muistaen hänen vuosiaan nuoren pariskunnan kotitaloudessa, entinen hovipalvelija paljastaa: ‘Josh O’Connor esittää Prinssi Charlesia piittaamattomana ja kylmänä henkilönä. Pelkään pahoin, että tämä on se mitä näin suljettujen ovien takana.'”

Niin sanottu “kuninkaallinen ekspertti” Hugo Vickers oli kauhuissaan nähdessään The Crownin neloskauden kuvauksen Charlesista: “He aina halusivat esittää hänet jonkinlaisena mammanpoikana. Tällä kertaa häntä ei ole esitetty vain nynnynä, mutta myös hyvin vihaisena, epämiellyttävänä henkilönä huutamassa hänen vaimollensa… Jotkin katseet, joilla hän katsoo Dianaa, ovat sellaisia, että alat jo kummastella että nappaammeko hänet seuraavassa kaudessa juonittelemassa hänen murhaansa Pariisin tunnelissa tai jotain hirvittävää. En pitäisi sitä mahdottomana… se on todella häpeällistä, todella häpeällistä mitä he ovat tehneet hänelle tällä kaudella.” Näin itse olisin kirjoittanut sarjan vitoskauden juonen ja tehnyt siitä selän nojatuoliin liimaavan salaliittotrillerin vaimonsa murhaa hautovasta kaksinaamaisesta kruununperillisestä. Mutta osasin jo odottaa, ettei Peter Morgan uskaltaisi mennä näin pitkälle – etenkin kun sama mies on tunnustanut että hänellä on “valtavasti sympatiaa” Charlesia kohtaan.

---

1. Mitä viides kausi paljasti/jätti kertomatta?
2. Machiavellilainen sosiopaatti
3. Charlesin tunnustus Dianalle: “Rakas, saatan olla homo”
4. “Tiedätkö sinä kuka minä olen?”
5. Mr. Beanin paha kaksoisolento
6. Johtopäätös

Mitä viides kausi paljasti/jätti kertomatta?

Viides tuotantokausi on todellakin paljon sympaattisempi Charlesia kohtaan kuin sarjan neljäs tuotantokausi. Viides kausi keskittyy kuvaamaan ns. Walesien sotaa 90 -luvun alussa, kun Walesin Prinssi ja Prinsessa kävivät kumpikin julkista mediasotaa toisiaan vastaan omaelämäkertojen ja mediaesiintymisten kautta, ja pyrkivät esittämään oman puolensa avioliittonsa hajoamiseen johtaneista syistä. Morgan pyrkii välttämään liian puolueellista narratiivia, mikä mustamaalaisia joko Dianaa tai Charlesia. Sen sijaan hän on pyrkinyt tuomaan siihen inhimillisen ulottuvuuden ja rinnastaa kuningasperheen tuhansiin muihin perheisiin, jotka joutuivat käymään läpi samanlaisen tuskallisen avioeroprosessin. On mainittava, että Paul Burrell, joka kehui sarjan neloskauden kuvausta Dianasta, ei ollut järin ihastunut sen vitoskauden potrettiin Dianasta, kuvaten sitä “julmaksi ja mauttomaksi”.

Mikä jäi 5. kaudella vähemmälle huomiolle oli Dianan pelot siitä, että hänen aviomiehensä aikoi murhauttaa hänet ja lavastaa tapahtuman traagiseksi auto-onnettomuudeksi. Morganin eduksi on sanottava, että muutamat jaksot kuvaavat todenmukaisesti Dianan pelkoja siitä, että hänen puhelintaan salakuunneltiin ja sarjan 7. jaksossa kuvataan myös erästä tositapahtumiin perustuvaa kohtausta missä Dianan auton jarrut pettävät ja hän on vähällä menettää autonsa hallinnan. Kauden toisessa jaksossa kuvataan myös kuinka prinsessaa epäsuorasti avustanut ja hänen ahdinkonsa maailmalle esiintuonut kirjailija Andrew Morton ja hänen välikätenään toiminut Diana ystävä joutuivat tappoyritysten ja pelotteluiden kohteeksi “pimeiden voimien” taholta. Andrew Morton kertoi itse New York Postin raportin mukaan:

Kirjoittaessaan kiistanalaista prinsessa Dianan elämäkertaansa kirjailija Andrew Morton oli jatkuvasti huolissaan siitä, että hänet murhattaisiin. “Tarkkailin vaaroja varjoissa. Tarkkailin ihmisiä, jotka seurasivat minua, Morton kertoi Entertainment Tonightille. Se oli kuin erilainen maailma, ja muistan elävästi, että kun palasin kotiin metrolla seisoin kaukana laiturin reunasta, koska ajattelin, että minua seurataan ja joku yrittäisi murhata minut”, hän jatkoi. Morton myönsi, että kaikki elämäkerran tekemiseen osallistuneet henkilöt tunsivat olevansa vaarassa, mukaan lukien prinsessa Diana ja hänen ystävänsä tohtori James Colthurst. Työtoimistooni murtauduttiin. James tönäistiin pyörällä ajaessaan. Se oli todella ahdistavaa aikaa, ja kun Diana siivosi huoneensa salakuuntelulaitteiden varalta, hän oli täysin oikeutettu tekemään niin”, Morton sanoi.

Mitä tulee seitsemännen jakson kohtaukseen missä Diana on menettää autonsa hallinnan, kun hänen autonsa jarrut eivät toimi, tämäkin perustuu tositapahtumiin. Uudessa Charlesin elämäkerrassa, Christopher Andersenin The King: The Life of Charles III, sivulla 194-195 kerrotaan:

Kuten myöhemmin oli osoitettu todeksi, Dianalla oli täysi syy epäillä rikosta. Sekä MI5 ja MI6 – Ison-Britannian kotimaiset ja ulkomaiset tiedustelupalvelut – sekä amerikkalainen CIA myönsivät lopulta vakoilleensa prinsessa Dianaa vuosia, seuranneen hänen puhelujaan, jäljittäen häntä, sieppaamalla hänen postejaan, seuranneensa ja kuvaaneensa hänen jokaista liikettään. Vakuuttuneena siitä, että hänen kuninkaalliset henkivartijansa vakoilivat häntä, Diana teki hätiköidyn päätöksen erottaa heidät kun vuosi 1994 lähestyi loppuaan. Useita kuukausia myöhemmin, vuoden 1995 alussa, tapahtui jotain, joka lisäsi Dianan epäilyjä. Hän oli yksin vihreän Audi-avoautonsa ratissa ajaessaan Lontoon keskustaa, kun hän lähestyi liikennevaloa ja polki jarrua, mitään ei tapahtunut. Hän painoi jatkuvasti jalkaansa jarrupolkimeen, kun hänen autonsa pysähtyi keskellä risteystä. Onneksi kukaan ei törmännyt Dianan autoon. Vapiseva Walesin prinsessa tilasi taksin ja palasi suoraan Kensingtonin palatsiin. “Autoni jarruja on peukaloitu”, hän kirjoitti ystävilleen Lady Elsa Bowkerille, Lucia Flecha de Limalle, henkiparantajalle Simone Simmonsille ja seuralaiselle Lady Annabel Goldsmithille.

Kun Elisabet II kuuli uutiset Dianan kuolemasta Parisiin Pont de l’Alma tunnelissa elokuussa 1997, hänen ensimmäiset sanansa tragediaan oli, “jonkun on täytynyt rasvata jarrut.” Kuullessaan uutisen Pariisin tapahtumista ja ensimmäiset raportit siitä että Diana olisi ollut yhä elossa (kuten hän olikin heti kolarin jälkeen) mutta pahasti vammautunut, prinssi Charles parahti: “He kaikki tulevat syyttämään minua, eikö vain? Maailma on tulossa täysin hulluksi.” Onko tämä viattoman ihmisen reaktio suru-uutiseen? Jos itse saisit tiedon että lähiomaisesi on joutunut liikenneonnettomuuteen, olisiko ensimmäinen huolenaiheesi hänen selviytymisensä vai se miten muut näkevät sinut tuon onnettomuuden jälkeen? Edesmennyt yhdysvaltalainen kirjailija Joseph Heller on sanonut, “Se että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä etteivätkö he olisi perässäsi.” Salaliittoteoriat syntyvät usein siitä kun ihmiset alkavat yhdistellä toisiinsa liittymättömiä asioita yhteen. Salaliittofaktat syntyvät taas kyvystä tehdä yksinkertaisia yhteenlaskuja. Tätä kykyä tarvitaan jatkuvasti esimerkiksi rikostutkinnassa. Jos rikostutkijat löytävät itsemurhan tehneen naisen kodista kirjeen jossa hän sanoi pelkäävän aviomiehensä murhaavan hänet ja lavastavan murhan itsemurhaksi, niin silloin aviomies on vahva epäilyn kohde murhaan syyllistymisestä, varsinkin jos ruumiinavauksessa ilmenee todisteista väkivallasta ja miehellä tiedetään olleen motiivi vaimonsa murhaamiseksi.

Mutta jos olet tuleva kuningas, riittää vain että kiellät syyllisyytesi poliisijohtajalle ja hän jättää asian silloin rauhaan. Daily Mail kertoi, että kysyessään kruununperijältä siitä oliko hän tietoinen Dianan peloista, ja kirjeestä, jonka mukaan hän aikoisi murhauttaa hänet lavastetussa auto-onnettomuudessa, Charles vastasi kieltävästi ja “ei voinut ymmärtää” miksi hänet oli mainittu Dianan kirjeessä. Poliisijohtaja Lord Stevens kertoo miksi hän jätti asian rauhaan eikä tehnyt jatkotutkimuksia Charlesin mahdolliselle syyllisyydelle: “Hän oli äärimmäisen viehättävä. Hän kielsi osallisuutensa millään tavalla ja se oli huomioitu.” Eli kuninkaalliselle riittää pelkkä viehättävä ulkokuori syyllisyyden poissulkemiseksi. Eivätkö lähes kaikki murhasta epäillyt henkilöt kiellä syyllisyytensä huolimatta siitä ovatko he syyllisiä vai ei? Eivätkö psykopaatit ole juuri pahamaineisia heidän kyvystään harhauttaa ulkopuoliset lipevyydellään ja pinnallisella viehätysvoimallaan? Andersenin uudesta elämäkerrasta löytyy myös seuraava katkelma, joka puhuu kuninkaan pimeämmästä puolesta. Kun Charles ja Diana yrittivät lämmittää jäässä olevaa suhdettaan menemällä hiihtolomalle Sveitsin Klostersiin maaliskuussa 1988, matkalla tapahtui onnettomuus missä iso jäälohkare irtosi vuoresta ja kuninkaallinen pari oli kuolla lumivyöryn alle. Heidän seurueessaan mukana ollut majuri Hugh Lindsay, entinen kuningattaren ratsastaja, sai surmansa onnettomuudessa.

Majuri Lindsay kuoli kuitenkin välittömästi. Kun hänen ruumiinsa oli kaivettu lumesta, hänen kallonsa havaittiin murskaantuneen lumivyöryn voimasta. Muutaman tunnin sisällä Charles soitti Lindsayn leskelle Sarahille, joka oli kuudennella kuukaudella raskaana ja kertoi hänelle mitä oli tapahtunut. Diana sanoi myöhemmin, että hänen “selkäpiitään kylmäsi” Charlesin tunteettomuus. Diana lupasi Sarahille, ettei koskaan – “ei koskaan” – voisi palata Klostersiin, ja hän piti lupauksensa. Charles kuitenkin palasi Sveitsin lomakeskukseen jo seuraavana vuonna, “kuin mitään ei olisi tapahtunut”, Diana hämmästeli.

Machiavellilainen sosiopaatti

Pinnallinen viehätysvoima yhdessä empatian ja tunteiden puuttumisen kanssa on antisosiaalisen personaallisuushäiriön eli psykopaattien/sosiopaattien klassinen tuntomerkki. Paria vuotta tuon hiihtolomaonnettomuuden jälkeen Diana alkoi myös epäillä, että hänen aviomiehensä oli Dianan henkivartijan Barry Mannakeen moottoripyörä-onnettomuudeksi lavastetun kuoleman takana. Diana oli löytänyt lohtua oman avioliittonsa kylmyyteen Barry Mannakeesta ja heidän välilleen syntyi salaromanssi, joka paljastui lopulta Charlesin salapoliiseille. Diana rakastui syvästi Barry Mannakeeseen, joten tieto hänen kuolemastaan järkytti häntä suuresti. Diana uskoi alkuunsa virallisia raportteja siitä, että Mannakeen kuolema johtui onnettomuudesta, mutta myöhemmin Charlesin omat salapoliisit käytännössä tunnustivat Dianalle, että he olivat murhanneet Mannakeen ja että sama tapahtuisi Dianan muillekin miesystäville jos tämä ei lopettaisi suhdettaan heidän kanssaan. He uhkailivat epäsuorasti myös Dianan omaa henkeä kertoen hänelle, ettei hän ollut “korvaamaton” – että sama voisi tapahtua hänelle jos hän jatkaisi kapinointiaan. Andersenin kirja tuo lisävaloa myös tähän:

Illalla 15. toukokuuta 1987 poliisitoveri Stephen Peet tarjoutui antamaan Mannakeelle kyydin kotiin hänen Suzuki-moottoripyöränsä takana. Kello kymmenen aikoihin 17-vuotiaan Nicola Choppin kuljettama Ford Fiesta kääntyi sivukadulta ja Peet väistyi välttääkseen törmäyksen. Samalla henkivartija lensi Fiestan takasivuikkunaan. Mannakeen selkäranka katkesi kahdesta kohdasta tappaen hänet välittömästi. Chopp ei loukkaantunut, mutta Peet loukkaantui vakavasti. Mannakee oli vain kolmekymmentäyhdeksän vuotias. Auton kuljettaja väitti myöhemmin, että häntä oli painostettu myöntämään, että hän oli aiheuttanut onnettomuuden, ja todisti kuinka tuona yönä hänet sokaisivat “mysteeriauton häikäisevät valot”: “Olen aina ihmetellyt, oliko sinä iltana töissä pahantahtoiset voimat, vaikka en koskaan pystynyt todistamaan sitä. Uskon, että en ollut Barry Mannakeen kuoleman syy.” (Vuonna 2004 lordi Brocket, Walesin prinssin poolo-ystävä, istui vankilassa petoksesta, kun poliisina aikoinaan toiminut vankitoveri kertoi hänelle, että tapausta koskevassa salaisessa tiedostossa oli rikosteknisiä todisteita. Kansio oletettavasti osoittaa, että Suzukia, jolla Mannakee ajoi, oli peukaloitu tarkoituksella.) Lopulta viranomaiset päättelivät, että Mannakeen kuolema johtui yksinkertaisesti suorasta auto-onnettomuudesta ja määräsi Choppille 135 dollarin sakon… Kyllä, Diana sanoi, “Olin täysin musertunut. Suhteemme tuli julki ja henet heitettiin ulos. Ja sitten hänet tapettiin. Uskon, että hänet siirrettiin syrjään. Mutta tässä me olemme. En tiedä… emme koskaan tiedä.”

Sivulla 194 Andersen kirjoittaa:

Hän tiesi, mitä prinssi aikoi tehdä: tuhota vaimonsa maineen ja siirtää Camilla varovasti näyttämön keskelle. Siitä huolimatta Diana kehitteli myös vaihtoehtoisia salaliittoteorioita. Camillan tulojuhlien aikoihin prinsessa kertoi asianajajalleen Lord Mishconille, että Britannian tiedustelupalvelussa työskentelevät salamurhaajat “syrjäyttäisivät” sekä hänet että Camillan, jotta Charles voisi naida vapaasti Tiggy Legge-Bourken. “Camilla on vaarassa”, hän sanoi Lord Mishconille. “Heidän on päästävä eroon meistä molemmista.” “En voinut uskoa kuulemaani”, Mishcon sanoi myöhemmin. “Oli hyvin selvää”, muisteli toinen Dianan lakimiehistä, Maggie Rae, “että prinsessa Diana uskoi tulevan murhatuksi” – joko lavastetussa lentokone-, helikopteri- tai auto-onnettomuudessa. He eivät tuolloin jakaneet tätä tietoa kenellekään, etenkään prinssi Charlesille. “Vaikutti uskomattomalta, fantastiselta, että hän saattoi edes ajatella sellaista”, Lord Mishcon sanoi. “Emme halunneet prinssi Charlesin tai kuningattaren ajattelevan että prinsessa on vainoharhainen.”

Charlesin tunnustus Dianalle: “Rakas, saatan olla homo”

Voisimme ehkä ajatella Dianan olleen vainoharhainen jos mikään hänen peloistaan ei olisi toteutunut. Mutta kaikki hänen peloistaan toteutui Camillan syrjäänsiirtämistä ja Tiggy Legge-Bourken naimista lukuunottamatta. Vaikka en tiedä mistä Diana sai tuon ajatuksen, että Charles aikoi naida poikiensa Williamin ja Harryn lastenhoitajan, uskon itsekin että Charles nai Camillan pelkäksi kulissiksi ja että molemmat sekä Diana että Camilla ovat – kuten Diana itse asian ilmaisi – “tämän miehen hyväksikäyttämiä sanan täydessä merkityksessä”. Sekä suomalaisesta että englanninkielisestä kirjastani löytyy luku missä käyn läpi todisteita Charlesin homoseksuaalisesta kaksoiselämästä. Myös Andersenin kirja antaa ajatukselle lisävahvistusta sivuilla 54 ja 139

“Sanoakseni asian suoraan”, pitkäaikainen hovimies kertoi, “Prinssi Philip pelkäsi epätoivoisesti, että Charlesista tulee nynny tai, mikä vielä pahempaa hänen kaltaiselle miehelle, hintti [homo].”… Wendy Berry, Highgroven taloudenhoitaja, todisti ovien paiskomista ja taisteluita, jotka olivat jokapäiväisen elämän tunnusmerkkejä, kun Charles ja Diana elivät samojen neljän seinän sisällä. Erään tappelun aikana Charlesin palvelija katseli kun Diana pilkkasi aviomiestään tämän pakkomielteestään ikävän näköistä Camillaa kohtaan, jahdaten kirjaimellisesti onnetonta prinssiä käytävillä, ylös portaita pitkin ja huoneesta toiseen. Harryn syntymästä lähtien Charles oli kaikin keinoin yksipuolisesti lopettanut heidän seksisuhteensa. “Miksi et makaa kanssani?” hänen vaimonsa kysyi suoraan. “En tiedä, kultaseni”, prinssi vastasi sarkastisella äänellä. “Luulen, että saatan olla homo.”

“Tiedätkö sinä kuka minä olen?”

Kun Charles palkkasi Dianan kuoleman jälkeen pr-guru Mark Bollandin kiillottamaan Camillan ja Charlesin julkisuuskuvaa mediassa, hän “havaitsi Walesin prinssiä ympäröivän juonittelun tason olleen ‘ällistyttävää’. Se on hyvin keskiaikainen ympäristö, joka on täynnä mustasukkaisuutta, juonittelua ja selkään puukottamista.” (Anderson, sivu 210) Andersonin kirjan mukaan Charlesin ja Dianan avioliitto oli niin tulehtunut ja vihamielinen, että se olisi voinut johtaa jomman kumman kuolemaan suorissa kahdenvälisissä tappeluissa.

Ilmapiiri Highgrovessa oli komisario Ken Wharfen sanoin “erittäin tulenarka”. Dianan ja Charlesin väliset yhteenotot olivat nyt niin raakoja, että “väkivalta vaikutti väistämättömältä”, sanoi eräs henkivartija. Erityinen ongelma oli Highgroven seinien sisällä oleva tulivoima. Tiloissa oli hajallaan aseita – ”haulikot, kiväärit, pistoolit, kaikki” – ja kuninkaallisen perheen jäsenten suojelemisesta vastaavat suojelupoliisit olivat syvästi huolissaan siitä, että ”vihan purkauksissa” mitä tahansa näistä voitaisiin käyttää itsemurhaan, murhaan tai molempiin. Oli myös oikeutettu huoli siitä, että William ja Harry voisivat päätyä sivullisuhreiksi. Varmuuden vuoksi kaikki aseet pantiin lukkojen taakse. [Andersen, sivu 159]

Rakkaudettomat avioliitot, perheväkivalta ja avioerot ovat valitettavan yleinen ilmiö yhteiskunnassamme. Mikä tekee Dianan ja Charlesin avioliitosta kuitenkin poikkeuksen on se, että keltaisen lehdistön aikakaudella tuon satuliittona suurelle yleisölle myydyn kulissiavioliiton avio-ongelmat ja kaikki siihen liittyvä likapyykki puitiin julkisuudessa ja se uhkasi koko monarkian olemassaoloa, vähintäänkin Charlesin kruununperimystä. Diana itse kertoi vuoden 1995 BBC:n Panorama-haastattelussa, että kuningasperhe näki hänet uhkana monarkian olemassaololle vaikka hänen päämääränsä ei ollut tuhota monarkiaa. Hän kuitenkin kyseenalaisti siinä aviomiehensä kelvollisuuden kuninkaaksi, mikä nähtiin suorastaan maanpetoksena Charlesin liittolaisten taholta. Lisäksi Diana aikoi julkaista lisää noloja paljastuksia aviomiehestään ja nauhoitti ne Kensingtonin palatsissa maaliskuussa 1997 seitsemälle kasettinauhalle, jotka talletettiin salaiseen holviin Yhdysvalloissa, mutta joita ei olla julkaistu vielä missään (ei ole varmaa onko ne yhä tallessa vai tuhottu).

Näissä salaa äänitetyissä videonauhoissa Diana kertoi mm. Charlesin homoseksuaalisesta suhteesta palvelijansa Michael Fawcettin kanssa ja kuinka Fawcett oli väitetysti raiskannut erään toisen kuninkaallisen hovin miespalvelijan. Jos jo Andrew Mortonin ja hänen avustajiensa henkeä uhkailtiin, kun hän julkaisi Charlesille kiusallisen paljastuskirjan ja Dianan omaelämäkerran vuonna 1992, kuinka paljon suurempi motiivi kruununperijällä olisi ollut tappaa Diana ennen kuin hän ehtisi häpäistä tätä enempää paljastuksillaan miehensä yksityiselämästä? Diana kertoi usein kuinka hänen miehensä näki hänet kilpailijana ja oli kateellinen Dianalle tämän saaman kansansuosion tähden. Anderson kertoo eräästä tappelusta, joka kuvastaa hyvin Charlesin loukattua ylpeyttä, jonka Diana sai hänessä aikaan:

Yhdessä vaiheessa raivoissaan ollut Charles pysyi paikallaan ja vaati, että hänelle annettaisiin kunnioitusta, jonka hän tunsi asemansa edellyttävän: “Tiedätkö sinä kuka minä olen?” hän kysyi käskevästi. Diana vastasi, että hän oli “v*tun eläin”, ja uhkaili sitten vallankaappauksella: “Sinusta ei koskaan tule kuningasta!” hän huusi. “William seuraa äitiäsi. Minä huolehdin siitä.” (s. 139)

Mr. Beanin paha kaksoisolento

Tähän astisista kuninkaallisista paljastuskirjoista saisi sen kuvan, ettei Charles ole itse väkivaltainen mutta delegoi “likaisen työn” hänen palvelijoidensa vastuulle. Esimerkiksi Heinrich Himmler, joka pani lopullisen ratkaisun toimeen ja määräsi sotilaansa suorittamaan mitä raadollisinta julmuutta ja väkivaltaa, oli myös mies joka ei kestänyt nähdä verta ja väkivaltaa (tästä syystä hän osallistui seuraamaan vain yhtä juutalaisten joukkoampumista missä häntä alkoi oksettaa ja oli menettää tajuntansa). Tämä erottaa juuri sadistin Himmlerin kaltaisesta psykopaatista, sillä sadisti nauttii näkiessään uhriensa kärsivän. Psykopaatti/sosiopaatti on taas täysin tunteeton ihminen, joka voi määrätä miljoonat naiset ja lapset teurastettaviksi ilman omantunnonvaivoja. Daily Mail julkaisi äsken hieman hupaisan tarinan siitä kuinka 74 -vuotiaalla Charlesilla on tapana nukkua edelleen lapsuuden Teddy-karhunsa vieressä kuin tosielämän Mr. Bean ja vaatia palvelijoitaan tuomaan se mukaan kaikille ulkomaanmatkoillensa. Tämä voi kuulostaa joidenkin korvaan hellyttävältäkin ja siksi monien on ehkä vaikea sovittaa yhteen kuvaa pehmolelunallen kanssa nukkuvasta aikamiehestä ja verenjanoisesta sosiopaatista. Mutta ehkäpä myös Mr. Beanilla on oma väkivaltainen ja raakalaismainen kaksoisolentonsa.

On nimittäin huomionarvoista, että sama kirja, joka paljastaa Charlesin pakkomielteen hänen lapsuuden aikaiseen pehmoleluunsa, paljastaa myös hänen väkivaltaisen ja agressiivisen luonteensa. Kun Charles astui syyskuussa valtaistuimelle, monet sosiaaliessa mediassa kummastelivat kuninkaan lapsellista käytöstä hänen menettäessään malttinsa vuotaneen kynän johdosta. Sen sijaan, että hän olisi malttanut mielensä ja pyytänyt palvelijoiltaan toista kynää, hän hyppäsi pystyyn ja raivosi itsekseen, “En voi sietää tätä helvetin asiaa. Mitä he oikein tekevät kaiken saakelin aikansa?” Tämä kohtaus raotti ikkunaa hieman siihen miten Charles käyttäytyy kulissien takana hänen turhamaisempiakin tarpeitaan 24/7 hemmottelevia palvelijoitaan kohtaan. Andersen kirjoittaa sivulla 204:

Highgrovessa pääpuutarhuri heräsi joka päivä luetteloon ohjeista ja valituksista, jotka hänen pomonsa kirjoitti punaisella musteella. Walesin prinssi seisoi sitten kuistilla ja, jos hän ei hyväksynyt maisemoijansa työtä, huusi hän heille käskyjä vihreän megafonin kautta. Charlesin asenne työntekijöitään kohtaan oli “suoraa halveksuntaa”, sanoi eräs Highgroven työntekijä. “Vaikka hän sanoi olevansa kiusattu lapsena, prinssi Charles nautti selvästi meidän kiusaamisestamme. Hän saattoi olla miellyttävä ja kohtelias, mutta yhtä suuren osan ajasta hän oli pahantuulinen ja ilkeä. Hän ei ajatellut kahdesti ennen kuin huusi loukkauksia, jos teit jonkin virheen.”

Charlesin työpaikkakiusaaminen ei ollut vain verbaalista väkivaltaa, mutta toisinaan myös fyysistä väkivaltaa millä hän purki vihaansa joko esineitä tai ihmisiä kohtaan. Seuraava hieman pidempi lainaus Andersonin kirjasta kertoo siis samasta miehestä, joka kohtelee “Teddy-karhuaan kuin se olisi hänen oma lapsensa” (s. 203):

Charlesin entinen palvelija Ken Stronach, joka oli vuosia vastuussa prinssin alushousujen käsinpesusta ja hänen laittamisesta sänkyyn Teddyn kanssa, oli samaa mieltä. Charles ei vain ollut taipuvainen räjähtämään alaistensa kimppuun, vaan hän myös kykeni “saamaan väkivaltaisia raivokohtauksia”, jos jokin ei miellyttänyt häntä. Stronach oli huoneessa, kun Charles, keskellä riitaa Dianan kanssa, tarttui raskaaseen puiseen jalkatukeen ja heitti sen häntä kohden, ohittaen prinsessan pään vain muutamalla tuumalla.

Toisella kerralla, lomaillessaan aristokraattisen ystävänsä huvilassa Etelä-Ranskassa, Charles seisoi kylpyhuoneen tiskialtaan ääressä, ja haparoi yhden kalvosinnappinsa kanssa, joka putosi häneltä viemäriin. Hän purkaantui silmittömään raivoon, veti pesualtaan irti seinästä ja sitten murskasi sen etsiessään kalvosinnappia. Hullunkiilto silmissään Walesin prinssi, joka ei löytänyt kadonneita koruja, pyörähti ympäri ja tarttui palvelijaansa kurkusta. Stronach sai riehtaistua itsensä vapaaksi, syöksyi ulos sivuovesta – ja liinavaatekaappiin. Peloissaan hän käpertyi sinne 30 minuutin ajaksi piiloon kunnes kuuli Charlesin lähtevän kylpyhuoneesta. “Lopuksi tie oli selvä”, palvelija muisteli, “mutta vapisin yhä pelosta.”

Se ei ollut ainoa kerta, kun Walesin prinssi repi hermostuessaan tiskialtaan seinästä; posliini lensi jälleen kerran erityisen raivokkaan riidan jälkeen Dianan kanssa Highgrovessa. Stronach, joka paljasti jälleen pomonsa kiukuttelun, muisteli Charlesin turhautuneen kerran niin paljon, kun hän ei kyennyt jakamaan hiuksiaan kunnolla, että hän “hyppi ylös ja alas ja pudisteli nyrkkiään”.

Kerran, kun Charles vietti aikaa Camillan kanssa Ray Mill Housessa, Diana soitti Highgroveen tarkistaakseen oliko hän paikalla. Hänen hovimestarinsa Paul Burrell sattui olemaan Highgrovessa tuolloin ja vastasi puhelimeen. Seuraavana päivänä Charles sai tietää, että Burrell oli kieltäytynyt suojaamasta häntä ja kutsui hovimestarin huoneeseensa. Kun Burrell kysyi, että pyysikö prinssi valehtelemaan Dianalle hänen puolestaan, Charles räjähti. “Kyllä! Kyllä pyydän!” hän sanoi, otti kirjan ja heitti sen Burrellin päähän. Hovimestari kumartui, vaikka hän kuulikin sivujen lepattavan kirjan lentäessä ohi. Charles “huusi edelleen ja polki jalkaansa”, Burrell muisteli. “Olen Walesin prinssi”, Charles huusi, “ja tulen olemaan kuningas!”

Ylimielinen prinssi luotti myös siihen, että hänen sosiaaliseen piiriinsä kuuluvat antaisivat myöden hänen jokaiselle impulssilleen. Kerran vieraillessaan ystävänsä maalaistalossa Charles halusi raitista ilmaa. Hän ei kyennyt saamaan ikkunaa auki, joten hän otti tuolin ja heitti sen ikkunaa päin. Tyytymättömänä ilmanvaihtoon, hän rikkoi tuolilla vielä toisenkin ikkunan. “Sinun täytyy ymmärtää”, Stronach sanoi. “Prinssi on tottunut saamaan mitä haluaa. Ja hän halusi raitista ilmaa.” [sivut 204 – 206]

Johtopäätös

Jos yksikin ylläkuvatuista kohtauksista olisi päätynyt Netflixin The Crown sarjan 5. kauden kuvauksiin, lopputulos olisi ollut paljon dramaattisempi, jännittävämpi ja katsojaa tyrmistyttävämpi. Monen katsojan leuat olisivat loksahtaneet auki ja he olisivat jääneet kummastelemaan, että mikä tätä miestä oikein vaivaa. Eihän se ole ihan normaalia aikuisen miehen käytöstä nukkua Teddy-karhun vieressä tai särkeä ikkunoita tuolilla jos et saa avattua niitä muuta keinoin. Tuotantokausi olisi saatu myös paljon jännittävämmäksi jos sen päällimmäisenä juonena olisi ollut Dianan pelot “pimeyden voimien” salaliitosta häntä vastaan ja taistelu hänen kuolemaansa haluavien tahojen paljastamiseksi maailmalle. Jos Diana uskoi, että hänen aviomiehensä kykeni murhaamaan oman vaimonsa, se kertoo jo paljon Charlesin pimeästä luonteesta, mikä on pimitetty täysin suurelta yleisöltä. Dianahan uskoi, että Charles ja hänen uskollisin sisäpiirinsä, kykeni järjestämään jopa lento-onnettomuuden päästäkseen eroon liian suorapuheisesta vaimostaan. Hänelle ei siis tuota omantunnontuskia tapattaa satoja ihmisiä kerralla päämääriensä saavuttamiseksi. Tästä syystä myös edellisessä blogijulkaisussani kerrottu näky Charlesin suunnittelemasta terrori-iskusta tai lento-onnettomuudesta, voi tulla hyvinkin toteen (ellei Jumala itse estä hänen pahoja suunnitelmiaan).

Lue myös:

• Dharavi ja highgroven tila: kertomus kahdesta vastakkaisesta maailmasta. Mistä Prinssi Charlesin ekotaistelussa on todella kyse?
• Netflixin the crown -sarjan kuvaus Prinssi Charlesin persoonasta ei ole liian ankara vaan liian lempeä.

Blogini lukija lähetti minulle tämän videon, joten ajattelin sen olevan jakamisen arvoinen. Uskon, että jos Charles on todella Raamatun Antikristus, niin Pyhä Henki tulisi paljastamaan asian usean eri henkilön kautta eri tavoilla ja Jumalan itsensä määräämällä aikataululla. Jumalamme ei ole sidottu henkilöihin eikä Hän halua, että kukaan ihminen saisi kunniaa Antikristuksen identiteetin paljastamisesta. Kuten Raamattu kertoo: “Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” (2. Piet. 1:20-21) Alapuolisessa näyssä ei sanota suoraan, että Charles III olisi Antikristus, mutta Charlesiin viitataan siinä henkilönä, johon kristittyjen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Mies kertoo siinä saamastaan profeetallisesta näystä tai unesta missä hänet vietiin katsomaan jotain suurta juhlavaa kuninkaallista seremoniaa mihin eri maiden kuninkaalliset ja valtionpäämiehet olivat kokoontuneet ja missä Charles oli pääroolissa. Mies spekuloi, että kyse olisi ollut kuninkaallisista häistä muttei ollut varma siitä. Itse tulkitsin heti, että näky viittasi ensikeväänä tulevaan Charlesin kruunajaisiin. Sitten mies sai näyssä ilmoituksen: “Kun kaikki ihmiset ovat kokoontuneet, hän tulee yrittämään jotain” samalla hän haistoi kuoleman löyhkän ja kuuli sanan “ihmisuhri”.

Mies herää ja vaipuu uudestaan uneen. Tällä kertaa hän näkee näyn näyn sisällä: palavan lentokoneen. Videon lopussa mies tulkitsee näkyä niin, että kuningas Charles suunnittelee jotain pahaa kuten (lavastettua) terrori-iskua tämän kuninkaallisen seremonian yhteydessä (Charlesin oma Reichstagin tuhopoltto demokratian lakkauttamiseksi ja diktatuurisen vallan kaappaamiseksi?).

Videon alussa mies myös kertoo kuinka Charles tulisi paljastamaan hänen suunnitelmansa ja itsensä maailmalle tuon kuninkaallisen seremonian yhteydessä. Viittaako tämä siihen, että Charlesin vuosikymmeniä kätkettynä ollut salattu identiteetti tulisi paljastumaan monille lopun ajan valvoville kristityille ensikevään kruunajaisten myötä?

Olen sanonut jo kahden vuoden ajan, että ellei vuoden 2020 vaalivilppiä korjata ja tuoda päivänvaloon ensin, niin republikaaneilla olisi hyvin pienet mahdollisuudet voittaa missään myöhemmissäkään vaaleissa. Jos demokraatit ja deep state onnistuivat nimittäin varastamaan vaalit vuonna 2020, ei ole mitään syytä siihen etteikö sama toistuisi jatkossakin. Eiliset välivaalit näyttää puhuvan vahvasti sen puolesta, että kyse oli jälleen peukaloiduista vaaleista sillä republikaanien piti kaikkien vaaleja edeltävien kyselyiden mukaan saada punainen aalto eli murskavoitto demokraateista sekä edustajainhuoneessa että senaatissa (sekä lukuisissa kuvernöörikisoissa). Demokraatit kuitenkin menestyivät odotettua paremmin ja taisto senaatista on hyvin tiukka ja republikaanit saattavat hävitä jopa molemmat kamarit demokraateille vaikka tämän skenaarion todennäköisyyden arveltiin olevan yhden prosentin luokkaa. The GateWay Punditin otsikko kiteytti hyvin sen miksi amerikkalaiset eivät usko enää vaalien rehellisyyteen: Yhdysvaltain loppukysely: 73 % äänestäjistä on vihaisia maan suunnasta – joten he päättivät äänestää demokraatteja?

Tällä viitattiin CNN:n eilen julkaisemaan mielipidekyselyyn, jonka mukaan 73 prosenttia amerikkalaisista oli joko vihaisia tai tyytymättömiä siihen miten asiat olivat maassa Bidenin hallinnon ja demokraattien johdolla. Muuttuiko amerikkalaisten mieli yhdessä yössä vai mitä tämä oikein on? Välivaalithan kertoo tavanomaisesti siitä miten kansa arvioi presidentin työn, mutta Biden oli mielipidekyselyiden mukaan USA:n epäsuosituin presidentti sitten toisen maailmasodan. Courtney Weil raportoi 5 kuukautta sitten, että vain kolmessa USA:n osavaltiossa Bidenia kannattavien luku oli korkeampi kuin niiden, jotka eivät katsoneet presidentin onnistuneen työssään. Jopa Bidenia vuonna 2024 jatkokaudelle kannattava Kalifornian demokraattikuvernööri Gavin Newsom myönsi TV-haastattelussa muutama päivä sitten, että hän tunsi sen nahassaan että punainen aalto olisi tulossa johtuen demokraattien “epäonnistuneesta viestinnästä”. Demokraatit eivät olleet saamassa turpiinsa epäonnistuneen viestännän tähden sillä valtavirran viestintävälineet ovat olleet lähes yksinomaisesti demokraattien hallussa. Demorkaattien epäsuosio on johtunut mm. siitä miten Biden on hoitanut ulkopolitiikan (Afganistanin vetäytyminen, Ukrainan sota, ym.) ja sisäpolitiikan (mm. USA:n etelärajan rajakriisi) ja talouspolitiikan (pahin inflaatio vuosikymmeniin). Demokraatit ovat olleet epäsuosittuja myös heidän kahden vuoden ajan tukemien BLM-mellakoiden ja Covid-pakkotoimien myötä, jotka ovat rikkoneet ihmisten perustavanlaatuisia vapauksia.

Demokraatit ovat yrittäneet harhauttaa amerikkalaisten huomion pois heidän epäonnistuneesta politiikastaan keskittymällä pakkomielteisesti naisten “aborttioikeuksien” kumoamiseen kun korkein oikeus kumosi kesällä Roe v. Waden ja salaliittonarratiiviin Trumpin suunnittelemasta vallankaappauksesta hänen kieltäessään vuoden 2020 presidentinvaalien tuloksen. Mutta nämä “huolenaiheet” eivät ole resonoineet itsenäisten äänestäjien keskuudessa, kuten monet kyselyt ovat jo osoittaneet. Itsenäisiä äänestäjiä on kiinnostanut lähinnä se onko heillä varaa ostaa ruokaa lapsillensa, mikä on aika ymmärrettävä syy lähteä vaaliuurnille. Lähes kaikissa välivaaleissa istuvan presidentin puolue on hävinnyt edustajainhuoneen, mutta tällä kertaa odotettiin murskatappiota demokraateille juuri heidän politiikkansa epäsuosion tähden. Eilen USA:n taivaalla näkyi muuten hyvin erikoinen merkki: verikuu eli täydellinen kuunpimennys jolloin maanvarjo pimentää kuun siten että kuu näkyy verenpunaisena. Verikuu ei ole sinänsä niin harvinainen taivaanilmiö, mutta tämä oli ensimmäinen kerta USA.n historassa kun se osui vaalipäivälle. Toinen ihmeellinen yhteensattuma on siinä, että verikuu esiintyi myös Donald Trumpin syntymäpäivänä 14. kesäkuuta 1946. Raamattu mainitsee myös verikuun (Jes. 24:23, Jooel 2:31, Ap. t. 2:20, Ilm. 6:12) Herran päivää edeltävänä merkkinä Jeesuksen tulemuksen läheisyydestä. Jesaja 24:23 sanoo:

Ja kuu punastuu, ja aurinko häpeää, sillä Herra Sebaot on kuningas Siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus.

Häpesikö kuukin eilen demokraattien korruptiota? Alla vielä pari kirjoitustani, jotka julkaisin aamulla Facebookissa:

Jokin taas ei nyt täsmää ja käy yhteen maalaisjärjen kanssa. CNN julkaisi eilen mielipidekyselyn, jonka mukaan 73% amerikkalaisista äänestäjistä oli joko “vihaisia” tai “tyytymättömiä” siihen miten asiat olivat maassa Bidenin hallinnon alaisuudessa (vain viidesosa äänestäjistä oli tyytyväisiä Bidenin hallintoon). Useimmat vaaleja edeltäneet mielipidekyselyt ennustivat republikaanien saavan murskavoiton demokraateista välivaaleissa (koska välivaalit kertovat juuri siitä miten tyytyväisiä tai tyytymättömiä äänestäjät ovat presidentin hallintoon). Floridan kuvernööri Ron DeSantis saikin jo hänen demokraattikilpailijastaan murskaavalla 19 prosenttiyksikön johdolla. Mutta kaikissa muissa osavaltioissa kuten Pennsylvaniassa ja Arizonassa joissa demokraateilla oli aivan surkeat ehdokkaat, jotka eivät edes kampanjoineet, demokraatit ovat nyt muka johdossa ja republikaanit saattavat voittaa vain edustajainhuoneen kuten oli jo hyvin odotettua. Mielipidekyselyt ovat kyllä erehtyneet aikaisemminkin, mutta useimmiten ne ovat aina aliarvioineet sitä miten hyvin republikaanit menestyvät vaaleissa eikä toisin päin. Arizonassa oli jo useita ongelmia missä vaalikoneet eivät toimineet, ym.

Toinen teksti:

USA:n vaalit on kyllä täysin naurettavaa “kolmannen maailman” touhua. Arizonan kuvernöörikisassa demokraatti Katie Hobbs on mukamas 12 prosenttiyksikköä nyt johdossa sen jälkeen kun vaalikoneissa ilmeni taas jotain “mystisiä” ongelmia. Jokainen USA:n välivaaleja seuranneet tietävät, että Katie Hobbs ei edes juuri kampanjoinut tai suostunut väittelyihin Kari Lakea vastaan, republikaanien uutta supertähteä, josta on povattu jo republikaanien tulevaa presidenttiehdokasta. Jopa suosittu demokraattipoliitikko Tulsi Gabbard, joka käänsi äsken selkänsä entiselle puolueelleen, kampanjoi republikaani Kari Laken puolesta. Hobbs on myös jäänyt kiinni avoimesta rasismista mustia työntekijöitään vastaan.

Mutta eihän tuon johtoaseman pitäisi yllättää ketään kun ottaa huomioon, että Katie Hobbs on myös varakuvernööriä vastaava osavaltion valtioministeri (secretary of state). Wikipedian mukaan hän on “vastuussa mm. osavaltion kaikkien vaalien hallinnoimisesta ja tulosten sertifioinnista.” Tämähän on aivan naurettavaa. Kuinka Kari Laken, entisen uutisankkurin, poliittinen vastustaja voi olla päättämässä siitä mitkä äänet lasketaan ja mitkä äänet hylätään, ja lopputuloksen lopullisesta sertifioinnista. Tuohan on vähän sama kuin Venäjällä järjestettäisiin “rehelliset” vaalit mutta Putin itse olisi laskemassa sen mitkä äänet menivät hänelle ja mitkä Aleksei Navalnylle.

Sama homma vaalivilpeistään pahamaineisessa Pennsylvaniassa missä Trumpin tukeman Dr. Ozin vastaehdokkaana oli osavaltion varakuvernööri John Fetterman, jonka väittely Ozia vastaan Fettermanin aivohalvauksen tähden oli aivan katastrofaalinen, kuten jopa monet Fettermanin tukijat myönsivät ja sanoivat sen johtaneen siihen, että he vaihtaisivat äänensä Dr. Ozille.

Ehkä Amerikka on jo menetetty globalisteille kuten Brasialiakin menetettiin huolimatta presidentti Bolsonaron tukijoiden valtavasta kansannoususta ja protesteista kaduilla. Jumalalle kaikki on tietysti mahdollista, mutta tällä hetkellä uskoni asioiden kääntymiseen on hyvin pieni. Elämme lopun aikoja, joten maan ja kansojen pimeytyminen Saatanan vallan alle on myös hyvin odotettava kehityslinja. Hyvä uutinen on siinä, että Jumala saa lopullisen voiton ja kukistaa Saatanan vallan Harmageddonin taistelutantereille ja lukitsee hänet tuhatvuotiseen pimeyteen.

Julkaisin seuraavan tekstin juuri Facebookissa. Itselläni ei ole asiaan (kysymyksen jälkimmäiseen osioon) ehdotonta vastausta, joten minua etevämmät teologit ja raamatuntutkijat voivat lähettää kysymykseen ajatuksia kommenteissa:

Näillä kahdella kristityllä miehellä on hyviä videoita Israelista. Löysin kanavan äskettäin. Tässä he kertovat miksi kristittyjen tulisi tukea juutalaisten suvereenia hallintavaltaa myös Temppelivuoresta ja temppelin uudelleenrakentamista. He kertovat, että on raamatullisesti virheellistä kutsua tulevaa kolmatta temppeliä Antikristuksen temppeliksi, koska Raamattu itse kutsuu sitä esim. 2 Tess. 2:4:ssä Jumalan temppeliksi, jonka Antikristus saastuttaa. Mutta jos joku voidaan saastuttaa, niin eikö se edellytä juuri sitä että sen täytyy olla ensin pyhä paikka Jumalalle? Usein on myös ajateltu, että Antikristus itse rakennuttaisi kolmannen temppelin, mutta tästä ei ole ainoatakaan mainintaa Raamatun profetioista.

Antikristuksen kerrotaan olevan nimenomaan tuon juutalaisen temppelin ja sen rakentaneen juutalaisen kansan vihollinen aivan kuin hänen esikuvansa Antiokhos Epifanes oli ja että hänen vierailunsa temppelissä olisi varoittavana merkkinä juutalaisille heitä kohtaavasta vaarasta (Matt. 24:15). Antikristus tulee lakkauttamaan temppelistä myös Vanhan Liiton mukaisen uhrimenot ((Dan. 9:27, 11:31), mutta tämä ei tarkoita että nuo uhrimenot itsessään olisivat olleet Jumalan uudelleenasettamia vaan juutalainen kansa, joka ei ole tunnustanut tähän päivään mennessä Jeshuaa heidän messiakseen ja kuninkaaksi, joka teki Golgatan ristillä tyhjäksi eläinuhrien tarpeen (Heb. 9), tulee asettamaan ne lyhyeksi aikaa uudestaan epäuskonsa tähden. Danielin kirjan 8. luvun mukaan 3. temppeli kuitenkin puhdistetaan 2300 päivän saastutuksen jälkeen ja temppeli mainitaan olevan myös osa Jeesuksen Kristuksen pyhien hallitsemaan tuhatvuotista rauhanvaltakuntaa.

Jesaja 2. luku ennustaa: “Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ‘Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle , Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.’ Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme Herran valkeudessa.” Tämä on yksi tunnetuimpia messiasprofetioita tuhatvuotisesta valtakunnasta ja temppelin Jerusalemissa mainitaaan olevan keskeinen osa sitä. Kyse on luultavasti täysin samasta kolmannesta temppelistä, jonka Antikristus häpäisee vihan aikana sillä profetioissa on mainittu vain tuon 3. temppelin häpäisy ja puhdistaminen, ei sen tuhoamista. Jesaja 56:7 sanoo sen olevan tuona aikana myös “kaikkien kansojen rukoushuone” mitä Temppelivuori ei tällä hetkellä ole, sillä pääsy alueelle on kielletty jyrkästi juutalaisilta ja kristityiltä sitä valvovan Jerusalemin islamilaisen Waqf -järjestön määräyksestä.

Hieman vaikeammin ymmärrettäväksi asia muuttuu Uuden Liiton valossa, kun sama profetia mainitsee myös, että Herra on tuova pakanakansat “pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani.” Tuhatvuotinen valtakunta on eri armotalouskausi missä seurakunta elää tällä hetkellä ja jokaisessa historian armotalouskaudessa Jumalalla on ollut hieman erilaiset määräykset ja tehtävät Hänen kansalleen. Vaikka temppelin eläinuhrit eivät kuulu uuteen liittoon Jeesuksen Kristuksen Golgatalla kärsimän sovintotyön tähden, se ei tarkoita sitä etteikö ne kuuluisi jostain syystä tuhatvuotiseen valtakuntaan. Syy uhrimenoille voi olla myös toinen kuin syntiemme sovitus josta Vanhan Liiton uhrimenot toimivat pelkkänä esikuvana Kristuksen, Jumalan Karitsan, tulevaan kertakaikkiseen uhriin. Toinen mahdollisuus on se, että tämä kohta on jotain vertauskuvallista eikä viittaa kirjaimellisiin veriuhreihin.

---

Lue myös: Benjamin netanjahu palaamassa kolmatta kertaa israelin ”kuninkaaksi” vahvalla patrioottisella oikeistohallituksella. Ennustaako danielin kirja jotain historiallista tapahtumaa Israeliin vuoden 2023 tammikuulle?

Lyhyt päivitys blogiini liittyen Elon Muskiin, maailman rikkaimpaan mieheen, joka osti juuri Twitterin 44 miljardilla dollarilla. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen kirjoittanut Muskista hyvin myönteisesti viimeisen parin, kolmen vuoden ajan. Olen julkaissut Muskiin liittyviä videoita mm. huhtikuussa 2020, kesäkuussa 2020 ja huhtikuussa 2022. Liitän videot tämän artikkelin yhteyteen alle. Varsinkin tuo viimeisin videoni Muskista kannattaa katsoa ellet tiedä hänestä juuri muuta kuin mitä media on hänestä kirjoittanut. Elon Musk on ollut viimeaikoina äänekäs woke-vasemmiston kriitikko ja sananvapauden puolustaja, joka fanittaa mm. kristillistä satiirisivu Babylon Beetä, humoristista “uutissivustoa”, jolla on tapana tehdä pilkkaa paitsi woke-vasemmiston mutta välillä myös oikeiston ja presidentti Trumpin kustannuksella.

Babylon Bee tekee välillä kevyttä pilaa myös kristittyjen kustannuksella ja minusta tällainen itseironia on hyvin tervetullutta kristittyjenkin keskuuteen niin kauan kuin satiiri tai pilkka ei kohdistu Jumalaa tai Raamattua itseään vastaan. Itseironia nimittäin kertoo ihmisen kyvystä nähdä itsemme ulkopuolisen silmin ja se vaatii usein nöyryyttä ja vahvaa itsetuntoa olla ottamatta itseämme liian vakavasti. Itsekin olen oppinut vuosien aikana vain nauramaan muutamille minuun kohdistuneille ilkeille tai pilkallisille kommenteille. Elon Musk poseerasi äskettäin Halloween-asussa mikä muistutti jotain Marvell -sarjakuvien pahisten asua. Sen rintakilvessä oli kuitenkin hyvin häiritsevä symboli: satanistien paholaisesta käyttämä babhomet-vuohi ja sen päässä ylösalaisin käännetty risti.

Symboli oli hyvin selvä eikä siitä voinut erehtyä että tuo asu viittasi Saatanaan itseensä. Toinen huolestuttava merkki tuli muutamaa päivää myöhemmin, kun Musk tviittasi kutsuneen neuvotteluun joukon vasemmistoaktivisteja siitä kuinka twitterin tulisi päihittää “viha ja häirintä” ja määrätä sen “vaalien rehellisyyttä” koskeva politiikka voimaan. Ensin Musk siis vaahtoaa kuukausia sananvapauden tärkeydestä ja väittää sen olleen ainoa syy siihen miksi hän päätti ostaa Twitterin lopettaakseen sen konservatiiveja sensuroivan politiikan, mutta ensimmäisinä töinään alustan uutena päämiehenä hän kutsuu joukon kettuja kanalaan neuvottelemaan siitä kuinka sen äänekkäimmät kanat saataisiin vaiennettua. Tämä on tietysti hyvä muistutus jälleen siitä, ettei yhteenkään ihmiseen – olivat ne sitten pastoreita, poliitikkoja tai bisnesmiehiä – tule luottaa sokeasti ja panna heihin toivoamme sillä toivomme ja turvamme tulisi olla yksin Jumalassa.

Samalla en olisi kuitenkaan niin nopea tuomitsemaan Muskia. Huomaan tämän piirteen monissa kristityissä. Joko he seuraavat sokeasti jonkin henkilön perässä luottaen hänen jokaiseen sanaansa tai sitten he ovat ensimmäisten joukossa heittämässä kiviä heidän päällensä jos he tekevät pienenkin virheen tai harha-askeleen. Jaakob 1:19 sanoo: “Olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan.” Sananlaskut 17:27 kertoo: “Joka hillitsee sanansa, on taitava, ja mielensä malttava on ymmärtäväinen mies.” Esimerkiksi kristittyinä kun näemme jonkun yllä asun missä on selvä viittaus pimeyden herraan, ajattelemme heti sen olevan todiste siitä että tuo henkilö palvoo Saatanaa, ja alamme ampua kirjallisia nuolia tuota henkilöä kohden. Tämä on sinänsä hyvin ymmärrettävä reaktio sillä kristittyinä tiedämme pimeyden voimien ja persoonallisen pahan olemassaolon olevan hyvin todellisia asioita.

Mutta palatakseni aiemmin sanomaani itseironiasta, emme osaa katsoa aina itseämme ja omia uskomuksiamme ulkopuolisen silmin. Hyvin monille ihmisille Saatana on pelkkä satuhahmo, jonka olemassaoloon edes monet ns. satanistit eivät usko. Vaikka pimeyden voimat ovat kaukana naurunasiasta, Saatanan suurin “Halloween-kepponen” on ollut saada ihmiset uskomaan, ettei häntä olisi edes olemassa. USA:ssa yleisemmin juhlittu Halloween on perinne missä perheillä on tapana kertoa kummitustarinoita ja pilailla pimeyden maailman asioilla. Tämä ei ole puolustuspuheeni Halloweenin juhlinnalle, eikä Muskin asuvalinnalle, mutta pointtini on siinä että jos pohdimme asiaa ulkopuolisen sekulaarin ihmisen silmin, on todennäköistä että kyseessä oli paremminkin Muskin lapsellinen Halloween-kepponen kuin jokin okkulttinen viesti tai pimeä uskonnotunnustus hänen satanistiveljilleen.

Elon Musk on tunnettu Twitterissä “trollina”, jolla viitataan juuri keppostelijaan ja pelimieheen, joka pilailee vihamiestensä kustannuksella. Muskin asuvalinnasta on vaikea sanoa oliko tarkoitus pilailla satanistien, vasemmiston vai oikeistokristittyjen uskomusten kustannuksella, mutta viestinä on voinut olla esimerkiksi se, että vasemmistolle hän edustaa nyt itsensä paholaisen inkarnaatiota puolustaessaan kristittyjen ja koservatiivien sananvapautta. Kun fariseukset sanoivat Jeesuksen tehneen ihmeitä Saatanan voimalla, hän vastasi heille: “Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä. Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?” (Matt. 12:25-26)

Samalla tapaa voisimme kysyä Muskista, että jos hän on todella Saatanan palvelija, niin miksi hän on riitaantunut Saatanan valtakunnan kanssa, joka yrittää tuhota nyt Muskin liiketoimet jos hän aikoo viedä alkuperäiset tavoitteensa maaliin asti? On tietysti täysin mahdollista, että Musk tekee takinkäännön ja antautuu Saatanan valtakunnan palvelijaksi omien etujensa tähden. Mutta Musk tarvitsee enemmän rukouksiamme kuin tuomiotamme. Hänen viimevuotisessa Babylon Bee -haastattelun lopussa hän oli jo lähellä luovuttaa itsensä Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi (ks. ensimmäisen videon loppu). Voimme vain rukoilla, että Jumala johdattaisi häntä valoa eikä pimeyttä kohden – ei vain kristittyjen sananvapauden tähden vaan Muskin oman sielun pelastumisen tähden.

Viikon päästä Yhdysvalloissa pidetään välivaalit, jonka jälkiseuraukset voivat osoittautua maan historin merkityksellisemmiksi. Samanaikaisesti Israelissa pidettiin vaalit marraskuun 1. päivä ja alustavan laskennan perusteella kesällä 2021 syrjäytetty Benjamin Netanjahu olisi palaamassa Israelin pääministeriksi ensivuonna. Netanjahu on ollut pääministerinä aikaisemmin vuosina 1996-99 ja 2009-21. Netanjahua on kutsuttu usein lempinimellä “kuningas Bibi”, sillä Israelin pisimpään palvelleena pääministerinä hänet tunnettiin Israelin kansallisten intressien muurinvartijana, joka hankki itselleen myös kansainvälistä tunnettavuutta vahvana ja karismaattisena valtionpäämiehenä.

Kun Netanjahun kannattajat Israelissa huusivat innoissaan “Bibi kuningas!”, hän vastasi väkijoukolle, “En ole kuningas. Kuningasta ei tarvitse valita valtaan. Minut täytyy valita ja se riippuu teistä.” Totta. Israelin ainoa todellinen Kuningas on heidän ristiinnaulittu messiaansa, joka palaa kerran Israelin maahan kuningasten kuninkaana ja silloin Israelin asukkaat “katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.” (Sak. 12:10) Israelin johtajat ovat yleensä olleet varovaisia loukkaamasta heidän tärkeintä liittolaistaan Yhdysvaltoja, mutta Netanjahulla oli sisua kritisoida julkisesti Barack Obamaa hänen oman maansa kongressissa, kun hän piti puheen Yhdysvaltojen kongressissa vuonna 2015 Obaman hallinnon Iran-sopimusta vastaan. Netanjahu on monella tapaa – kuten yläpuolinen video selvittää – 21. vuosisadan Israelin arkkitehti, joka on tuonut sen taloudellisesti, teknologisesti, kulttuurisesti ja sotilaallisesti johtavien suurvaltojen joukkoon vaikka Israelin koko on vain noin 7% Suomen pinta-alasta ja 0,2% Yhdysvaltojen pinta-alasta.

Keskustalaisoikeistolaisena Israelin kansallisten etujen vahvana puolustajana, hän oli myös Israelia tukevan Amerikan evankelisen oikeiston ja presidentti Donald Trumpin vahva liittolainen, jota hän vertasi usein “nykyajan Kyyros Suureksi”, kun Trump antoi joulukuussa 2017 historiallisen julistuksensa Jerusalemin tunnustamiseksi Israelin jakamattomaksi ja lailliseksi pääkaupungiksi, jota seurasi Amerikan suurlähetystön siirtäminen Tel Avivista Jerusalemiin Israelin 70 -vuotispäivänä toukokuussa 2018. Tästä syystä ei pitäisi tulla kenellekään erityisenä yllätyksenä, että Bibi ei ole ollut kristinuskolle vihamielisen sekulaarin median ja punavihreän globalistisen valtaklikin suosiossa. Monella tapaa hän merkitsee Israelille sitä mitä Trump merkitsi Amerikalle. Netanjahu ei ole ollut myöskään Israelin turvallisuuden vaarantavan Palestiinan valtion luomisen kannattaja, vaikka kansainvälinen yhteisö on yrittänyt painostaa Israelia jakamaan maansa kahdenvaltion-mallin mukaisella Lähi-Idän rauhansuunnitelmalla aina vuoden 1993 Oslon sopimuksesta lähtien, jonka alkuunpanemisessa Prinssi Charles näytteli keskeistä kulissien takaista roolia Tim Cohenin kirjan The AntiChrist and a Cup of Tea mukaan.

Uskon, että Amerikan ja Israelin kohtalot saattavat kietoutua yhteen Jumalan profeetallisessa kalenterissa. Donald Trumpin valtaannousun vuosina 2007 – 2015 ennustanut Kim Clement on myös profetoinut että Jumala tulisi tekemään ihmeen samanaikaisesti Israelissa ja Amerikassa. Vuonna 2016 menehtynyt Kim Clement ei ennustanut vain Trumpin ensimmäistä kautta vaan myös hänen toista kauttansa presidenttinä, joten jääkin nähtäväksi onko Netanjahun paluu valtaan jokin enne myös Trumpin paluusta valtaan. Ilmestyskirjan 12. luku kertoo, että kun Israel-vaimo pakenee Saatanaa erämaahan 1260 päivän ajaksi, jolloin Antikristus vainoaa Jumalan omia maanpäällä, “vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä.” Se mihin kotkalla tässä yhteydessä viitataan jäänee arvailujemme varaan, mutta yhden teorian mukaan se viittaa Yhdysvaltoihin, jonka kansallistunnus on valkopäämerikotka. Yhdysvallat on nykyisen Israelin läheisin liittolainen, joten tämä tulkinta on varsin mahdollinen skenaario. Toisaalta Ilmestyskirjan 13. sanoo, että Antikristuksen “valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.” En siis odottaisi edes Yhdysvalloissa olevan tuona aikana Jumalaa pelkäävää vanhurskasta presidenttiä.

Clementin ja kumppaneiden Trump-profetioiden ohella ajatukseni Trumpin paluusta valtaan on perustunut myös muutamiin Raamatun profetioista nouseviin eskatologisiin päätelmiin. Aina vuodesta 2016 lähtien kun aloin uskoa Trumpin nousuun presidentiksi (tulin tähän johtopäätökseen mm. kesän 2016 Brexit äänestyksen ennakkotapauksen viitoittamana), en ole koskaan uskonut siihen että Trump olisi jokin “vaihtoehtoinen messias”, joka tuhoaisi globalistien suunnitelmat tai siirtäisi Antikristuksen vallan vuosikymmenien päähän tulevaisuuteen. Tällaisia ajatuksia edisti ehkä harhainen QAnon -liike, mutta itse en ole kuulunut koskaan kyseisen ryhmän seuraajiin. Suhtauduin ryhmän ajatuksiin alkuunsa uteliaalla mielenkiinnolla, mutta sittemmin huomasin sen muuttuvan yhä kultinomaisemmaksi ja ihmiskeskeisemmäksi, joka alkoi levittää mitä järjenvastaisimpia salaliittonarratiiveja ja valeuutisia, joissa valhe ja totuus sekottuivat usein keskenään. Suosittelen katsomaan täältä hyvän dokumentin tästä QAnon petoksesta mihin myös lukuisat kristityt konservatiivit ja Trumpin tukijat menivät harhaan.

Sisältö

1. Jerusalemin temppelin jälleenrakentaminen
2. Ben-Gvir – Israelin nouseva “äärioikeistolainen” voimamies
3. Johtopäätös

Jerusalemin temppelin jälleenrakentaminen

Uskon Trumpin mahdollisella paluulla olevan tekemistä enemmän sen kanssa mitä Jumala suunnittelee tekevän kansojen herättelemiseksi lopun aikoina ennen viimeisiä tuomioita. Lisäksi olen ajatellut, että Trumpin paluu sopisi yhteen siihen mitä Jumalan täytyy tehdä Jerusalemissa ennen kuin Jeesus voi palata takaisin maanpäälle. Viimeisen 30 vuoden aikana pakanakansat ovat yrittäneet saattaa voimaan huonolla menestyksellä kahdenvaltion rauhanmallin Israelin ja Palestiinan välille. Tämä rauhansuunnitelma pyrkii pohjimmiltaan kääntämään historian kelloa taaksepäin sillä sen tavoitteina on ollut palauttaa Israel vuoden 1967 Kuuden päivää sotaa edeltäville rajoille. Tämä tarkoittaisi myös Itä-Jerusalemin ja Vanhan kaupungin paluuta takaisin arabien hallintavaltaan. Jumalan profeetallisella aikajanalla historia on kuitenkin edennyt juuri siihen suuntaan kuin se on ennustettu Pyhissä Kirjoituksissa eikä Jumalan suunnitelmissa ole kääntää Hänen profeetallista kelloaan taaksepäin. Esimerkiksi Jerusalemin Vanhan kaupungin paluu juutalaisille Kuuden päivän sodassa täytti Jeesuksen ennustuksen Luukkaan evankeliumin 21. luvussa:

Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä… ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.

Tässä kohtaa Herramme ennusti sekä Jerusalemin kaatumisen roomalaisille vuoden 70 juutalaisodissa sekä tätä 1900 vuotta myöhemmin seuranneen Jerusalemin paluun juutalaisten valtaan Kuuden päivän sodan seurauksena. Jooelin kirjan 3. luku ennustaa, että lopun aikoina Jumala tuomitsee kaikki ne pakanakansat, jotka ovat hajottaneet Israelin maan “pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani.” Sakarjan 14. luku ennustaa, että viimeisenä vihan aikana Israelin Jumala kokoaa “kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.” Raamattu siis ennustaa pakanakansojen nykyisen yrityksen jakaa Israelin maa Kuuden päivän sotaa edeltäville rajoille ja sanoo niiden lopulta onnistuvan siinä traagisin seurauksin Israelin maassa asuville juutalaisille. Useat profetiat tekevät kuitenkin selväksi, ettei tämä tapahdu ennen kuin Jerusalemin Temppelivuorella olisi kolmas temppeli jonka Antikristus saastuttaa “hävityksen kauhistuksella” (Dan. 8:11, 9:27, 11:31, Matt. 24:15, 2. Tess. 2:4, Ilm. 11:2).

Toisin sanoen, jos “pakanain ajat” täyttyivät joko vuonna 1967 kun Israel sai Jerusalemin Vanhan kaupungin haltuunsa Kuuden päivän sodassa tai vuonna 2017 kun Trump tunnusti Israelin laillisen kansainvälisen oikeuden Itä-Jerusalemin hallintaan, niin seuraava merkittävä tapahtuma ei tule olemaan Israelin maan ja Jerusalemin uudelleenjakaminen vaan kolmannen temppeli jälleenrakentaminen. Temppelin jälleenrakentaminen ei taas ole mahdollista tuona aikana jolloin “kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen” (Sak. 14:2) ja pakanat “tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.” (Ilm. 11:2) Temppeli täytyy siis rakentaa aikana kun Israel hallitsee suvereenisti koko Jerusalemia. Tämä aika on nyt, mutta nykyiset johtajat sekä Israelissa että Amerikassa ovat sitoutuneet edelleen epäonnistuneen kahdenvaltion rauhansuunnitelman edistämiseen, joka kieltää samalla juutalaisten pääsyn heidän pyhimmälle alueelle eli Temppelivuorelle. Temppelivuori on ollut Jordanian kuninkaan rahoittaman Jerusalemin islamilaisen Waqf -järjestön hallussa aina Kuuden päivän sodan päättymisestä lähtien. Vaikka presidentti Trump sanoi vuoden 2017 julistuksessa, että pyhän kaupungin tulisi jäädä paikaksi “missä juutalaiset rukoilevat Länsimuurilla, missä kristityt kävelevät Via Dolorosalla, ja missä muslimit palvovat al-Aqsa moskeijassa” ja kutsui “kaikkia osapuolia säilyttämään status quon Jerusalemin pyhillä paikoilla, mukaanlukien Temppelivuorella”, niin oikeisto sekä Israelissa että Amerikassa suhtautuu sympaattisemmin juutalaisten nationalistien vaatimuksiin saada täysi kontrolli Jerusalemin pyhistä paikoista temppelin jälleenrakentamiseksi.

Oikeisto on ollut paljon skeptisempi status quon säilyttämisen järkevyydestä, joka tähän asti on lietsonut vain väkivaltaa Israelissa ja estänyt juutalaisia rukoilemasta heidän uskontonsa pyhimmällä paikalla. Media ja monet poliittiset asiantuntijat yrittivät estää myös presidentti Trumpia tunnustamasta Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi – lupaus, jonka toteuttamisen monet aiemmat presidentit olivat jo pettäneet -, koska sen pelättiin saavan aikaan väkivaltaa ja alueellista epävakautta Lähi-Itään. Lopputulos näytti olevan kuitenkin täysin päinvastainen. Julistusta seurasi ISIS:in kalifaatin tuhoutuminen ja Israelin ja arabimaiden välille vuonna 2020 solmittu historiallinen rauhansopimus. Tämä puhuu vain sen puolesta, että terroristien myötäily saa aikaan väkivaltaa ja alueellista epävakautta, ei heidän uhkailujansa vastaan seisominen. Tämä nähdään myös tänään. Israelin nykyisen keskustalaisvasemmistolaisen Jair Lapidin hallituksen puolustusministeri Benny Gantzin johdossa yksistään syyskuussa Israelissa esiintyi 254 terrori-iskua, jotka tappoivat kaksi ja haavoittivat 14. Tämä 3702 muun dokumentoidun terrori-iskun päälle, jotka esiintyivät Juudeassa ja Samariassa vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla. The Jerusalem Post kertoi, että Israelin väestö “alkaa jo tottua terrori-iskuihin” ja “päivää, joka päättyy ilman ruumiita, pidetään ihmeenä.”

Ben-Gvir – Israelin nouseva “äärioikeistolainen” voimamies

Jos Israelin hallitus päättäisi purkaa status quon Jerusalemin pyhistä paikoista ja ottaisi Temppelivuoren IDF:n täydelliseen kontrolliin missä se sallisi myös temppelin jälleenrakentamisen – uskonnollisten sionistien pitkäaikaisen haaveen, joka pantiin alkuun jo viimekeväänä – se saisi kyllä äänekkään tuomion maailman kansojen päämiehiltä, mutta sitä seuraava väkivalta ei ole mikään väistämättömyys. Tällainen haltuunotto voisi tapahtua vain vahvan kansallismielisen oikeistohallituksen taholta, joka ei kumartele pakanakansojen edessä tai pelkää kansainvälisen yhteisön tai arabien reaktioita. Jumalan lupaukset tulevat lopulta toteen loukkasi ne sitten arabien tunteita tai ei. Kuten psalmisti kirjoitti: “Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?… Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.” (Ps. 2:1,4) Knessetin uusi nouseva tähti, mediassa äärioikeistolaiseksi luonnehdittu Itamar Ben-Gvir, saattaa olla mies joka panee tällaisen kehityksen liikkeelle. Reuters raportoi:

Israelilainen äärioikeistolainen poliitikko Itamar Ben-Gvir, jota pidettiin vuosia liian äärimmäisenä valtavirran politiikassa, pyyhkäisi äänet tiistaina pidetyissä vaaleissa ja saattaa toimia nyt kuninkaantekijänä Benjamin Netanjahun uskomattomassa poliittisessa paluussa. Ben-Gvirin Uskonnollinen sionismi -puolue sai alustavan laskennan mukaan kolmannen sijan, joten ultrakansallismielisellä on keskeinen rooli muodostettaessa uutta Netanjahun johtamaa hallitusta, jonka toimikausi ylimmässä virassa kesti neljännesvuosisadan ja päättyi noin 18 kuukautta sitten.

Se merkitsee dramaattista muutosta Ben-Gvirille, joka tuomittiin vuonna 2007 rasistisesta yllytyksestä arabeja vastaan ja Kachin tukemisesta, joka on Israelin ja Yhdysvaltojen terrorismin mustilla listoilla. Tämä tausta sulki hänet pois Israelin politiikasta, mutta hänen menestyksensä äänestysuurnilla heijastaa haukkamaista heilahdusta äänestäjien keskuudessa hänen oman imagonsa uudelleenbrändäämisen jälkeen, saaden Netanjahun sanomaan olevansa valmis yhteistyöhön miehen kanssa, jonka hän aiemmin torjui.

Ben-Gvir itse myöntää olevansa ekstremisti (ääri-ajattelija), mutta tarkentaa: “Olen ekstremisti kun se tulee rakkauteeni Israelia kohtaan. Rakastan Jerusalemia. Rakastan Juudeaa ja Samariaa. Rakastan sotilaitamme. Rakastan israelilaisia. Mutta tämä ei ole enää ääri-ajattelua. Enemmistö israelilaisista on tulossa ‘ekstremisteiksi’ heidän rakkaudessaan Israelia kohtaan ja nuo israelilaiset ovat minun tukijoitani.” Mitä tulee syytöksiin rasismista, hän sanoo: “En ole rasisti, Jumala varjelkoon. En vihaa arabeja. He ovat osa maatani ja rakastan maatani. Mutta ketä tahansa, joka satuttaa maatani, vihaan heitä. Arabit, jotka ovat väkivaltaisia, jotka hyökkäävät muiden kimppuun, minulla on ongelma näiden ihmisten kanssa. Meidän on kohdeltava näitä ihmisiä erittäin kovalla otteella. Terroristit ansaitsevat kuolemanrangaistuksen. Vauvan murhanneen terroristin ei pitäisi istua vankilassa, jossa häntä kohdellaan kuin hän olisi vieras neljän tähden hotellissa joka saa palkkaa palestiinalaishallinnolta. Haluan puolustaa sotilaitamme ja antaa heille heidän tarvitsemansa tuen.” Tällaista maalaisjärjen mukaista “oma maa ensin” patriotismia mitä kansallismieliset oikeistopopulistit tukevat ympäri maailmaa, pidetään tänään ekstremisminä, joka assosioidaan yhteen terrorismin kanssa. Oman maasi rakastaminen on paha asia varsinkin jos olet valkoinen eurooppalainen tai Israelissa asuva juutalainen. Koti, uskonto ja isänmaa on korvattu kodittomuudella, uskonnottomuudella ja äitimaalla.

Ben-Gvir on tehnyt jo useita provokatiivisia vierailuita Temppelivuorelle. Viimeksi elokuussa, kun hän johti 2000 juutalaisen pyhiinvaeltajan ryhmää alueelle muistelemaan ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa Tisha B’Avina (päivä heprealaisessa kalenterissa johon on osunut monet juutalaisten historian kannalta traagiset tapahtumat mukaan lukien ensimmäisen ja toisen temppelin hävitys). Alue on niin räjähdysherkkä, että silloisen oppositiojohtaja ja myöhemmän pääministeri Ariel Sharonin vierailu Temppelivuorella syyskuussa 2000 laukaisi Palestiinan toisen intifadan vaikka PLO:n johtaja Jasser Arafat oli suunnitellut sitä jo kuukausia aiemmin epäonnistuneiden Camp David rauhanneuvotteluiden seurauksena.

On selvää, ettei Israelin hallitus – varsinkaan Benjamin Netanjahun johdolla – aio sallia mitään kolmannen intifadan kaltaista arabiväkivaltaa Israelin kansalaisia vastaan. Jos Temppelivuori on juutalaisten ja arabien välisten yhteenottojen toistuva lähde, tällöin Israelin turvallisuusintressien kannalta olisi järkevämpää ottaa Temppelivuori Israelin omistamaksi kiinteistöksi ja julistaa se uskonnollisesti neutraaliksi vyöhykkeeksi missä sekä juutalaiset, kristityt että muslimit voisivat rukoilla vapaasti omaa Jumalaansa ilman pelkoa väkivallasta. Tällainen järjestely tarkoittaisi myös sitä, että ortodoksijuutalaisilla sionisteilla olisi mahdollisuus käynnistää temppelin jälleenrakentaminen Al-Aqsan tai Kalliomoskeijan viereen. Temppelivuorella on kyllä tarpeeksi tilaa jonkin pienimuotoisen temppelin rakentamiseen ilman, että Kalliomoskeijaa tai Al-Aqsaa tarvitsee purkaa sen tieltä. Israelin sotilaiden tehtäväksi jäisi varmistaa, että kaikkien kolmen aabrahamilaisen uskonnon edustajat voisivat kokoontua rauhanomaisesti Temppelivuorelle palvomaan omaa Jumalaansa tai suorittamaan siihen kuuluvia uskonnollisia rituaaleja kuten eläinuhrien uudelleenkäyttöönottoa, jotka Antikristus määrää lakkautettavaksi vierailtuaan Temppelin kaikkeinpyhimmässä (Dan. 9:27. 11:31, Matt. 24:15, 2. Tess. 2:4).

Jokin tämän kaltainen skenaario on hyvin mahdollinen tapahtumaketku, joka johtaa Raamatussa ennustetun kolmannen temppelin rakentamiseen. Miten Trump tähän sitten liittyy? Vain Trumpin kaltaisen Israelin vahvan ystävän ja Benjamin Netanjahun poliittisen liittolaisen johdolla, tällainen hanke voisi saada myös kansainvälisen tuen Israelin tärkeimmältä liittolaiselta. Presidentti Bidenin johdolla – joka on pyrkinyt tekemään täyskäännöksen edeltäjänsä Lähi-Idän politiikkaan (onnistuen vieraannuttamaan samalla Amerikan arabiliittolaiset) – Netanjahun olisi paljon vaikeampaa löytää poliittisia liittolaisia tällaisen skenaarion oikeuttamiseksi, mutta jos Trump palaisi Valkoiseen Taloon “nykyajan Kyyros Suurena” – joksi Bibi on itse luonnehtinut Trumpia -, niin toki hänen olisi paljon helpompaa saattaa tällainen politiikka voimaan. Vaikka Trump kehotti “kaikkia osapuolia säilyttämään status quon Jerusalemin pyhillä paikoilla, mukaanlukien Temppelivuorella”, hänen julistuksensa Israelin suvereenista oikeudesta pääkaupunkiinsa merkitsee myös sitä, ettei se ole Yhdysvaltojen tai kenenkään muun kansan asia mitä Israelin hallitus päättää tehdä heidän omassa pääkaupungissaan.

Johtopäätös

Vain aika näyttää kuinka lähellä olemme kolmannen temppelin rakentamista ja sen voisiko Benjamin Netanhaju paluu Israelin pääministeriksi mahdollistaa myös ylläkuvatun kaltaisen skenaarion. Näiden tapahtumien ajankohta on kuitenkin mielenkiintoinen siinä valossa mitä itse olen esittänyt jo vuosia vuoden 2023 profeetallisesta merkittävyydestä. En käy tätä asiaa tarkemmin läpi tässä kirjoituksessa, koska olen tehnyt sen jo yksityiskohdilla mm. englanninkielisen kirjani loppusanoissa. Löydät siitä myös suomeksi kirjoittamani blogitekstin otsikolla Mitä tapahtuu vuonna 2023 (vai tapahtuuko mitään)? Ainakin kaksi raamatullista profetiaa todistaisi tämän vuosiluvun merkittävyydestä. Kaksi profetiaa, joista olen päätellyt Raamatun viittaavan vuoteen 2023 mahdollisena profeetallisena käännekohtana löytyvät Danielin kirjan 7.:stä ja 12:sta luvusta.

Ensiksi mainitun asiayhteys näyttäisi viittaavan paremminkin Roomaan eikä Jerusalemiin ja siitä löydämme ainostaan vuosiluvun 2023 ilman tarkempia päivämääriä. Jälkimmäinen taas liittyy enemmän Israelin, Jerusalemin ja Temppelivuoren kontekstiin ja siitä voimme laskea hyvin tarkan historiallisen aikamääreen, joka päättyy tammikuun 17. päivä vuonna 2023. Vuosi 2023 on Israelin kannalta mielenkiintoinen myös siitä, että heprealainen vuosi 5783 (syyskuu 2022 – syyskuu 2023) on riemuvuosi (50. vuosi) jos aloitamme remuvuosisyklin laskennan vuoden 1973 Jom Kippur sodan puhkeamisesta. 3. Moos. 25:8-13 sanoo:

Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta. Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä [= Jom Kippur] anna pasunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasunan soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo. Riemuvuosi olkoon teille viideskymmenes vuosi; älkää silloin kylväkö älkääkä jälkikasvua leikatko, älkääkä poimiko, mitä leikkaamattomissa viinipuissa on kasvanut. Sillä se on riemuvuosi, se olkoon teille pyhä; pellolta syökää sen sato. Riemuvuotena saa jokainen teistä palata perintömaallensa.

Se on tämän riemuvuoden aikana, jolloin näemme mm. Charles III:n kruunaamisen Yhdistyneen Kuningaskunnan kuninkaaksi ensivuoden toukokuussa. Se mitä muuta profeetallisesti ja historiallisesti merkittävää tuona aikana tapahtuu jää meidän nähtäväksemme (ellei seurakunnan ylösotto tule ennen vuoden 5783 loppua). Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi 8. marraskuuta 2016, Benjamin Netanjahun aika Israelin pääministerinä oli tuolloin 7 vuotta, 7 kuukautta ja 7 päivää. Trump vannoi virkavalansa 20. tammikuuta 2017, jolloin hän oli 70 vuotta, 7 kuukautta ja 7 päivää vanha. Trump siirsi Yhdysvaltain suurlähetystön Jerusalemiin Israelin valtion synnyn 70 -vuotispäivänä 14. toukokuuta 2018.

Joe Biden astui Yhdysvaltain 46. presidentiksi 20. tammikuuta 2021. Tämä oli tasan 77 päivää marraskuun 4. päivän varastettujen vaalien jälkeen. Tasan 77 viikkoa eli 539 päivää myöhemmin, Biden teki ensimmäisen valtionvierailunsa Israeliin 13. heinäkuuta 2022. Kuningatar Elisabet II menehtyi 8. syyskuuta 2022, 70 vuotta, 7 kuukautta ja 2 päivää kestäneen valtakautensa jälkeen. Charles piti ensimmäisen puheensa kuninkaana päivää myöhemmin, joka oli myös 77 vuotta ja 7 päivää toisen maailmansodan päättymisestä. Syyskuussa 2022 maailmanjohtajat kokoontuivat myös YK:n 77:een yleiskokoukseen, aikana jolloin maailma on Ukrainan sodan myötä kolmannen maailmansodan partaalla. Roe v. Wade kumottiin Amerikan korkeimman oikeudessa kesällä 2022, joka oli reilu 49 vuotta (riemuvuosi) sen voimaanastumisen jälkeen. Ja ensivuonna näemme Charlesin kruunamiseen kuninkaaksi lähes 70 vuotta hänen äitinsä kruunajaisten jälkeen.

On vaikea olla näkemättä Jumalan käden puumerkkiä kaikkien näiden yhteensattumien kohdalla. Kirjoitin blogissani jo elokuussa 2015 kuinka Jumalaa ohjaa historian ratkaisevia tapahtumia luvun seitsemän ja sen kerrannaisten toistuvuuteen perustuen. Siis ennen kuin yksikään em. yhteensattumista oli vielä esiintynyt. Mainitsin tuossa reilun 7 vuoden takaisessa artikkelissani myös vuoden 2023 profeetallisen merkittävyyden, vaikka päättelin siinä hieman ennenaikaisesti, että se saattaisi olla jo Jeesuksen julkisen paluun ajankohta. Olen ollut yleensä melko varovainen antamaan mitään tarkkoja päivämääriä tai edes vuosilukuja Jeesuksen paluulle, sillä otan hyvin kirjaimellisesti Jeesuksen sanat: “Siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Kun mainitsen vuosilukuja kuten 2023, en tarkoita että Jeesuksen paluun tulisi tapahtua mainittuna ajankohtana. Tätä ei voi päätellä suoraan myöskään niistä Danielin profetioista, joista olen tämän vuosiluvun johtanut ja laskenut. Ensivuosi näyttää kuitenkin toteen kuinka oikeaan olen profeetallisissa tulkinnoissani osunut. Odottaisin tulkintojeni pohjalta jotain käänteentekevää tapahtumaa sekä Roomaa (etenkin Vatikaania/paaviutta) että Jerusalemia ajatellen.