Paavali opetti 2. Tessalonikalaiskirjeen toisessa luvussa: “Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” Tässä Paavali antaa selkeän kronologisen tapahtumajärjestyksen Herramme toista tulemusta edeltäville lopun ajan tapahtumille. Ensin tapahtuu kirkkollinen luopumus. Kreikkalaisen Uuden Testamentin sana luopumukselle on tässä apostasia, jota ei tulisi kääntää “lähdöksi” (viittauksena seurakunnan ylösottoon), kuten jotkut ovat ehdottaneet. Strongin sekä Helpsin sanahakemisto selittää sanan merkitsevän kapinaa, loikkausta tai aikaisemman mielipiteen hylkäämistä. Samaa sanaa käytetään seuraavassa yhteydessä Uutta Testamenttia: “Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan [apostasia] Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan” (Ap. t. 21:21).
Sisältö
- Kirkon luopumus Antikristuksen esiintulon airueena
- Antikristuksen ilmestyminen seurakunnan ylösoton airueena
- Antikristuksen kruunaaminen
- Seurakunnan ylösotto Ilmestyskirjassa
- Voideltu
- Henkilö meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon…
- Johtopäätös
Kirkon luopumus Antikristuksen esiintulon airueena
Kirkollisen luopumuksen jälkeen tapahtuu laittomuuden ihmisen eli Antikristuksen ilmestyminen (kreik. apokaluptó, tuoda valoon, paljastua), joka on suorassa kausaalisessa syy-seuraus suhteessa sitä edeltävään kirkolliseen luopumukseen. Laittomuudella Paavali viittaa nimittäin ensisijaisesti Jumalan lain rikkomiseen, ei langenneen ihmisen korruptoimien maallisten lakien vastustamiseen. Sillä “Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.” (1. Joh. 3:4) Toki tähän voidaan sisältää sekin ajatus, että laittomuuden ihminen rikkoo myös oman maansa lait, koska vuosisatojen historiaan juurtuvat juutalaiskristillisten kansakuntien perustuslait ja oikeusperiaatteet on säädetty Jumalan Sanan vaikutuksesta. Kanadalainen somekuuluisuus ja psykologi Jordan Peterson julkaisi juuri mielenkiintoisen dokumentin siitä kuinka valtava vaikutus Raamatulla on ollut koko modernin maailman syntyyn ja länsimaiden historiaan.
Kristillisellä seurakunnalla ja Raamatulla ei ollut vielä ensimmäisellä vuosisadalla samanlaista vaikutusta kansojen vallitsevaan kulttuuriin kuin sillä on tänään. Koska kirkko oli pelkkä vainottu juutalainen lahko pakanallisessa Rooman valtakunnassa, kristillisen kirkon luopumus ei olisi voinut jättää mitään mainittavaa jälkeä varhaiskristittyjä ympäröineeseen pakanalliseen kulttuuriin. Mutta aikojen loppua kohden “tämän valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille ja sitten tulee loppu” ( Matt. 24:14). Koska Kristuksen evankeliumin voittokulku kaikkiin kansoihin ja kieliin tuli muuttamaan merkittävästi myös näiden kansakuntien kulttuuria ja eettisiä normeja, niin samoin myös kulttuurisen valta-aseman ottaneen kristillisen kirkon luopumus Raamatun arvovallasta on edesauttanut näiden kansojen kulttuurista rappiota ja valmistanut ne laittomuuden ihmisen esiintuloa varten. Antikristus voi nimittäin ilmestyä vain antikristillisen maailmanajan keskelle, joka on jo kääntynyt Jumalaa, Hänen Poikaansa, Hänen Sanaansa ja Hänen kirkkooan vastaan.
Vain antikristillinen maailma voi hyväksyä tämän Kristuksen vastustajan uudeksi messiaakseen, sillä Paavalin mukaan hän on ilmestyvä kaikkia niitä varten, “jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.” (2. Tess. 2:10) Tämä laittomuuden ihmisen ilmestymistä edeltävä kirkollinen luopumus ei tarkoita sitä, etteikö samaan aikaan voisi tapahtua myös hengellistä herätystä, kuten helmikuussa Kentuckyn Wilmoren pikkukylässä puhjennut Asburyn herätys, josta kirjoitin ajatuksiani äskettäin. Jooelin kirja mainitsee, että Jumala vuodattaa Henkensä kaiken lihan päälle “ennen kuin Herran päivä tulee” (Jooel 2:28-32). Todelliset herätykset ovat vaikuttaneet yleensä positiivisessa mielessä myös ympäröivään kulttuuriin. Voimme nähdä Jumalan Pyhän Hengen tuovan aikaamme tällaista kulttuurista muutosta, jonka myötä monet hengellisessä pimeydessä vaeltaneet alkavat kunnioittamaan jälleen Jumalaa ja Hänen Sanaansa. Jumalan evankeliumin valo voi loistaa vain hengellisesti pimenevän aikamme keskellä, sillä pyhä pyhittyy ja saastainen saastuu (Ilm. 22:11) ja ne, “jotka monta vanhurskauteen saattavat, loistavat niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.” (Dan. 12:3)
Antikristuksen ilmestyminen seurakunnan ylösoton airueena
Mutta tämä lännen vanhojen ja vakiintuneiden kirkkokuntien luopumus tulee mahdollistamaan laittomuuden ihmisen esiintulon “valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen… että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan [ovat] mielistyneet vääryyteen.” (2. Tess. 2:9-12) Laittomuuden ihmisen ilmestymistä tai paljastumista seuraa taas se mitä Paavali kutsuu tässä “Herran päiväksi.” Ja Herran päivä on tuon kohdan kontekstin mukaan yhtä kuin “meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemus ja meidän kokoontumisemme Hänen tykönsä”, eli sama tapahtuma kuin Paavalin 1. Tessalonikalaiskirjeen 4. luvussa mainitsema seurakunnan ylösotto tai tempaus. “Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” (1. Tess. 4:16-17)
Paavali käyttää tästä tapahtumasta ilmaisua “Herran päivä” myös 1. Tessalonikalaiskirjeen 5. luvussa missä hän sanoo, että “Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.” Molempien kohtien konsteksteissa Herran päivällä viitataan siis nimenomaan seurakunnan ylösottoon, ei ahdistuksen aikaan tai Jeesuksen julkiseen paluuseen Öljymäelle. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että ne puhuisivat post- tai mid-tribulationistisen tempauksen puolesta. Päinvastoin. Samassa kontekstissa Paavali sanoi myös: “Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 5:9-10). Jos Antikristuksen ilmestyminen (tai paljastuminen) on ennakkoehto seurakunnan ylösotolle (joka ei yllätä valkeuden lapsia kuin varas, ks. 1. Tess. 5:4), niin tällöin sen tulisi esiintyä hyvin pian tuon tapahtuman jälkeen. Seitsenvuotinen ahdistuksen aika ei ala Antikristuksen ilmestymisestä vaan siitä kun hän tekee seitsenvuotisen liiton Israelin kanssa (Dan. 9:27). Eli oman ymmärrykseni mukaan tapahtumajärjestys on seuraava:
- Kirkollinen luopumus.
- Antikristuksen ilmestyminen (ja paljastuminen valvovalle seurakunnalle).
- Seurakunnan ylösotto.
- Seitsenvuotisen ahdistuksen ajan alkaminen, kun Antikristus solmii liiton Israelin kanssa.
- Tuon liiton puolivälissä hän menee jälleenrakennettuun Jerusalemin temppeliin ja poistaa sieltä uudelleenkäynnistetyn jokapäiväisen uhritoimituksen.
- Jeesus palaa Öljymäelle seitsenvuotisen ahdistuksen ja vihan ajan päättyessä.
Tarkoitus ei ole nyt mennä tarkempiin perusteisiin siitä miksi uskon seurakunnan ylösoton tapahtuvan ennen seitsenvuotista ahdistuksen aikaa, mutta pointtini oli nyt siinä, ettei yllä kuvattu tapahtumajärjestys Tessalonikalaiskirjeissä ole ristiriidassa pre-tribulationistisen tempausopin kanssa vaikka tämä kohta valjastetaankin usein väärin debattiin tempauksen ajankohdasta. Monet nimittäin kuvittelevat, että jos Antikristuksen ilmestyminen edeltää tempausta, silloin seurakunta jäisi vihaan. Tällaista johtopäätöstä Paavalin tekstistä ei voida vetää. Paavalin mainitsema “pidättäjän” poistaminen laittomuuden ihmisen tieltä tulkitaan tässä yhteydessä usein virheellisesti viittauksena seurakuntaan tai Pyhään Henkeen, joka poistetaan maailmasta seurakunnan mukana, kun kohdan kontekstin huomioiden ymmärtäisimme Paavalin kytkeneen pidättäjän poistamisen seurakunnan luopumukseen eikä sen ylösottoon. Eli kyseessä on joko Jumalan laki, joka poistetaan yhteiskunnasta seurakunnan luopumuksen myötä, tai Pyhä Henki, joka vetäytyy pois kirkon luopumuksen seurauksena.
Vaikka pidättäjän olemus itsessään jääkin tuon kohdan valossa hieman epäselväksi, niin sen kontekstissa Paavali kytkee pidättäjän poistamisen jakeisiin 1-5 sanoessaan, “Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän [Antikristus] vasta ajallansa ilmestyy.” Jos sanon teille, “ja nyt te tiedätte mitä uskon seurakunnan tempauksesta”, se edellyttää, että olen tehnyt lukijoille jo aikaisemman tekstikontekstin valossa selväksi mitä sitten uskon seurakunnan tempauksesta. Samalla tavoin kuin itse en voi olettaa lukijoiden tietävän tätä ellen ensin kerro mitä ajattelen seurakunnan tempauksesta, niin myöskään Paavali ei voi olettaa tätä lukijoiltaan ellei hän olisi paljastanut pidättäjän merkitystä jakeissa 1-5. Ja asia, joka noiden jakeiden valossa edeltää Antikristuksen ilmestymistä (tai pidättää sitä), ei ole seurakunnan ylösotto, vaan seurakunnan luopumus. Toisin sanoen, seurakunnan luopumus on merkkinä Antikristuksen ilmestymisen läheisyydestä ja Antikristuksen ilmestyminen on taas merkkinä seurakunnan ylösoton läheisyydestä.
Antikristuksen kruunaaminen
Lisäksi Paavali antaa ymmärtää, että seurakunnan ylösotto tapahtuisi jonkinlaisen valheellisen rauhanajan keskellä (ei siis keskellä vihaa tai se lopussa), sillä “Kun he sanovat: ‘Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1. Tess. 5:3). Jeesus sanoi, “Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu… kaikki tämä on synnytystuskien alkua.” (Matt. 24:6-8) Tästä voitaisiin päätellä, että kun Antikristus ilmestyy maailmannäyttämölle, hän saa aikaan väliaikaisen maailmanrauhan, joka luo hengellisessä pimeydessä eläville ihmisille valheellisen turvallisuuden ja rauhan tunteen. Mutta tuon valerauhan keskellä Jeesus hakee noutamaan omansa ja jäljelle jääville alkaa suuri ahdistuksen aika. Tämä näkemys sopii yhteen myös Ilmestyskirjan kanssa. Ilmestyskirjan 6. luvussa Johannes kertoo Jumalan Karitsan avaavan ensimmäisen sinetin. Jakeet 1-2 kertoo:
Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: “Tule!” Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.
Tämä valkoisen hevosen ratsastaja identifioidaan usein Antikristukseksi, sillä Kristuksen sijaisena hän pyrkii jäljittelemään todellista rauhan ruhtinasta, joka palaa maanpäälle valkoisella ratsullaan Ilmestyskirjan 19. luvussa. Näin mm. Arthur W. Pink tulkitsi asiaa sadanvuoden takaisessa kattavassa Antikristus tutkielmassaan vaikka näki kaikkien neljän ratsastajan symboloivan tätä henkilöä hänen eri olemuksissaan. Tim Cohenilla on taas se näkemys, että vain neljäs hevosmies kuvaisi Antikristusta ja muut ratsastajat hän identifioi mm. Barack Obamaan ja Pohjois-Koreaan. Hän kirjoittaa näistä ajatuksissaan perusteellista kirjasarjaa, johon en ole päässyt vielä perehtymään, joten pidättäydyn antamasta mielipiteitäni hänen näkemyksistään. Useimmissa englanninkielisissä käännöksissä, kuten Kuningas Jaakon käännöksessä ja New American Standard Bible:ssa tämä kohta käännetään niin, että valkoisen hevosen ratsastajalle annetaan kruunu.
Vuoden 33/38 kirkkoraamatussa käytetty “seppele” on tosin tarkempi käännös, sillä kreikan sana on stephanos, jolla viitattiin antiikin olympialaisissa annettuihin voitonseppeleisiin vastakohtana kuninkaalliseen kruunuun (kreik. diadéma). Sanaa “diadéma” käytetään kuitenkin vain kolmessa kohtaa Uutta Testamenttia, Ilmestyskirjan 12. 13. sekä 19. luvussa, joissa viitataan sekä Antikristuksen että Kristuksen päissä oleviin kruunuihin. Sanaa stephanos käytetään taas useimmissa Uuden Testamentin kohdissa sanalle kruunu (kuten Jeesuksen piikkikruunu). Esimerkiksi kun Ilmestyskirja 4:4 mainitsee Jumalan valtaistuimen ympärillä olevat 24 vanhinta ja heidän päissänsä olevat “kultaiset kruunut”, sana kruunuille on tuossa stephanos eikä diadema. Joten stephanos voi tarkoittaa myös metallista valettua kuninkaallista kruunua eikä pelkkää lehtiseppelettä.
Tämän Antikristusta symboloivan valkoisen hevosen ratsastajan valtaannousu globaaliin auktoriteettiin (Ilm. 13:7) käynnistyy siis siitä, kun hänen päähänsä annetaan kruunu. Hänen valtansa kaikista kansoista ja kielistä kestää vain 42 kuukautta (Ilm. 13:5-7), mutta tätä täytyy edeltää hänen auktoriteettinsa vakiinnuttaminen, kun hän lähtee liikkeelle “voittajana ja voittamaan.” Monet tulkitsevat Ilmestyskirjan kronologiaa siten, että ensimmäisen sinetin avaamisesta käynnistyisi seitsenvuotinen ahdistuksen aika. Tällaista johtopäätöstä tekstistä ei voida kuitenkaan suoraan vetää eikä Raamattu kerro missään, että Antikristuksen ilmestyminen ja seitsenvuotisen ahdistuksen ajan alkaminen esiintyisivät samaan aikaan. Lainaan suomalaista raamatuntutkija Arto Pöllästä, jonka kirja Viimeinen elonkorjuu vaikutti paljon myös omaan Ilmestyskirjan tulkintaani:
Antikristus esiintynee poliittisena johtajana jo ennen Googin sotaa ja seurakunnan ylösottoa (2. Tess 2:1, 8). Hän voi kytkeytyä Jerusalemin temppelihankkeeseen, sillä se tarvitsee ”ihmeen” toteutuakseen. Hankkeen tukemisella hän voittaisi juutalaisten luottamuksen. Jos juuri hän vahvistaa liiton monien kanssa seitsemäksi vuodeksi heti Googin sodan jälkeen, luulisi hänellä olevan aikaisempaakin meriittiä. (sivut 146-147)
Vaikka olen eri mieltä Pölläsen kanssa siinä, että Antikristus itse olisi se, joka tulee valtuuttamaan kolmannen temppelin rakentamisen tai antaisi sille edes tukeaan, niin yhdyn tässä siihen, että hänen tulisi saada arvovaltaa poliittisena maailmanjohtajana, diplomaattina ja rauhantekijänä jo ennen varsinaista seurakunnan ylösottoa ja seitsenvuotista ahdistuksen aikaa. Toisin sanoen, ahdistuksen aika ei käynnisti hänen ilmestymisestään vaan vähän tätä myöhemmin. Esimerkiksi Vanhan Testamentin ajan Antikristuksen esikuva Antiokhus Epifanes kruunattiin Seleukidi valtakunnan kuninkaaksi vuonna 175 eKr., mutta Jerusalemin temppelin hän häpäisi vasta seitsemän vuotta tämän jälkeen (Dan. 11:21, 31). Jos siis Charles on hänen lopun ajan vastineensa, eli Danielin kirjan 11. luvussa mainittu “halveksittu henkilö, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa”, niin temppelin häpäisy (seitsenvuotisen vihan ajan puolivälissä) voi tapahtua hänen valtakautensa seitsemäntenä vuonna. Tai sitten aikaisemmin tai myöhemmin. Meillä ei ole tästä Kirjoituksissa suoraa mainintaa.
Seurakunnan ylösotto Ilmestyskirjassa
Monet C.I. Scofieldin reilun vuosisadan takaiseen viiteraamattuun – jonka tulkintoja Pöllänen perustellusti kritisoi kirjassaan – tukeutuvat pre-tribulationistit opettavat, että seurakunnan ylösoton tulisi esiintyä ennen ensimmäisen sinetin avaamista Ilmestyskirjan 4. luvussa, kun Johannes nostetaan taivaaseen tarkkailemaan tapahtumia. Tämä käsitys on vastoin Ilmestyskirjan omaa selitystä, jossa seurakuntaa kutsutaan “Jumalan ja Kristuksen kuningaskunnaksi ja papeiksi” (Ilm. 1:6, 5:10, 20:6) ja luvussa 5 Johanneksen taivaassa näkemät 24 vanhinta eivät kutsu itseään tällä fraasilla vaan maanpäällä yhä olevaa suurta joukkoa kaikista kansoista ja kielistä, jonka Johannes näkee taivaassa vasta Ilmestyskirjan 7. luvussa. Vastaväitteeksi tähän on esitetty sitä, että Kuningas Jaakon käännöksessä 24 vanhinta ylistävät Karitsaa siitä, että Hän on “tehnyt meidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja me tulemme hallitsemaan maan päällä”. Tämän käännöksen virheellisyyden jokainen voi tarkistaa vaikkapa kattavalta ja monipuoliselta Biblehub sivustolta, jokaisen puolueettoman raamatuntutkijan aarreaitasta. Alapuolinen lainaus toiselta verkkosivustolta tarkentaa:
Kysymys siitä kumpi käännös on oikea, on ratkaistavissa nopeasti tutkimalla käsikirjoituksia. Ensinnäkin ylivoimaisesti suurin osa käsikirjoituksista todistaa, että “heidät” on oikea käännös. Tämä on mielenkiintoinen seikka, koska King James -käännöksen puolestapuhujat käyttävät usein “enemmistön” argumenttia puolustaakseen lukutapaansa. He eivät voi tässä tapauksessa. Mutta enemmistön väite ei sinänsä vahvista tätä. Paljon tärkeämpää on se, että varhaisimmat ja parhaat käsikirjoitukset tukevat “heitä”.
Mitä tulee Textus Receptuksen (KJV) käännökseen “meistä”, se löytyy joukosta patristisia ja versiollisia todistajia. Ei ole epäilystäkään siitä, että “he” on sana, joka löytyy alkuperäisestä tekstistä. Ja siksi KJV sisältää huonomman käännöksen, ja nykyaikaiset Raamatut ovat kääntäneet kohdan oikein. Voimme siis ihmetellä miksi King James -käännöksen puoltajat sivuuttavat tämän historiallisen ja tekstillisen datan todisteen? Pretribulationismia tuntevat voivat arvata miksi. Tässä heidän perustelunsa:
1. Koska KJV sanoo, “teki meidät”, silloin neljä olentoa ja vanhimmat ovat kirkko tai edustavat seurakuntaa.
2. Koska nelj olentoa ja vanhimmat ovat taivaassa, siten myös seurakunnan täytyy olla taivaassa.
3. Ja koska kirkko on taivaassa, näky suuresta pedosta ja suuresta ahdistuksesta Jumalan kansaa vastaan on yhä toteutumatta, ja kirkko täytyy “temmata” ennen tuota vainon aikaa.Mutta kuten edellä todettiin, ensimmäinen premissi perustuu tekstidatan väärinkäyttöön. Mutta vain kaikkein uppiniskaisimmat King James Only -ihmiset eivät liikutu tästä tekstuaalisesta perinteestä… nykyiset raamatunkäännökset “heistä” on todennettu oikeiksi suurimmalla osalla käsikirjoituksia, kaikkein varhaisimmilla ja parhaimmilla niistä…
Siitä, että seitsemän seurakuntaa olisi yhä maanpäällä luvusa 5 todistaa myös Johanneksen taivaassa näkemät Karitsan “seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.” Ilmestyskirjan ensimmäisen luvun mukaan nuo seitsemän henkeä viittaa seitsemän seurakunnan takana toimivaan Jumalan Pyhään Henkeen, joiden kautta Hän on lähetetty kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille (Mark. 16:15, Ilm. 1:4). Kun Jeesus siis sanoo Ilmestyskirja 3:10:ssä Filadelfian seurakunnalle, “[Minä] pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat”, tämä ei ole voinut tapahtua vielä Ilmestyskirjan 5. luvun aikana, koska Filadelfian seurakunta on yksi niistä seitsemästä seurakunnasta, jonka kautta Pyhä Henki on lähetetty kaikkeen maailmaan. Vasta seitsemännessä luvussa näemme taivaassa lukemattoman joukon kaikista ja kielistä, joka Johanneksen ja vanhinten kuvauksen perusteella sopii ylösnostettuun ja lunastettuun seurakuntaan (Ilm. 5:9-10, 7:9). Tästä syystä hylkään myös mid tai post-tribulationistiset tulkinnat missä seurakunta identifioidaan milloin kahteen todistajaan, milloin 144 000 juutalaiseen, milloin vihan ajalla teurastettuihin Jumalan pyhiin Ilmestyskirjan 14-16. luvussa, ja milloin taas ensimmäiseen ylösnousemukseen Ilmestyskirjan 20. luvussa.
Voideltu
Sana “Kristus” tulee kreikankielestä (Chrīstós) ja tarkoittaa voideltua. Kyseessä on siis vain keikankielinen käännös samaa asiaa tarkoittavasta heprean sanasta Mašíaḥ, Messias. Voitelu viittaa uskonnolliseen rituaaliin missä Israelin muinaiset kuninkaat tai ylipapit voideltiin asemaansa pyhällä öljyllä. Samaa rituaalia kristillinen kirkko jatkoi myöhemmin Euroopan monarkkien kruunauksissa. Kun Canteburyn arkkipiispa Justin Welby kruunaa Charlesin toukokuussa Westminster Abbeyssa, hän myös voitelee hänet anglikaanikirkon pääksi tällä muinaiseen Israeliin palaavalla rituaalilla. Lisäksi Charles tullaan voitelemaan öljyllä, joka on valmistettu Pyhässä Maassa. Middle East Eye raportoi 4. maaliskuuta, että oliivit joilla Charles voidellaan kuninkaaksi on peräisin Öljymäeltä (siitä nimi Mount of Olives) ja ne on puristettu öljyksi Jeesuksen synnyinseudulla Beethelemissä. Tämä “heijastaa kuninkaan henkilökohtaista perheyhteyttä Pyhään Maahan ja hänen suurta huoltaan sen kansoja kohtaan” Justin Welby sanoi lausunossaan.
Koko Israelin valtion 75 vuotisen olemassaolonsa aikana kuningasperheen jäsenet ovat tehneet vain kaksi virallista valtionvierailua Pyhään Maahan. Miksi siis Canteburyn arkkipiispa korostaa kuningashuoneen perheyhteyksiä Pyhään Maahan? Koska legendan mukaan Kuningas Charles on Daavidin ja Salomonin suora perillinen ja tästä nähtävästi todistuksena on brittiläis-israelilaisen liikkeen viimevuosidalla levittämä sukukartta missä Elisabet II:n sukujuuret johdetaan muinaisen Israelin kuninkaisiin. Samaan asiaan liittyy myös legenda ns. kohtalon kivestä, joka on oletetusti 1. Moos. 28:11:ssä mainittu Jaakobin tyynykivi. Legendan mukaan Israelin kuninkaat toivat sen muinaisina aikoina Skotlantiin mitä käytettiin ensin Skotlannin kuninkaiden kruunauksissa ja siitä lähtien kun Edvard I valloitti Skotlannin vuonna 1296, sitä on käytetty Englannin monarkkien kruunajaisissa – kaikkien viimeisimmin Elisabet II:n kruunauksessa vuonna 1953. Legenda on niin tärkeä Englannin kirkolle, että kivi tullaan palauttamaan Skotlannista Westminster Abbeyhun taas Charlesin kruunajaisia varten.
Tapahtumalla on voimakas symbolinen painoarvo. Beethelem on paikka missä Israelin Messias syntyi ja Öljymäellä Hän nousi taivaaseen 40 päivää kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen (Ap. t. 1:1-12). Öljymäelle Jeesus antoi puheensa myös lopun ajoista, varoittaen tulevasta Antikristuksesta, joka seisoo pyhässä paikassa (Temppelivuorella) ja saa aikaan hävityksen kauhistuksen (Matt. 24:15). Öljymäki on profeetta Sakarjan mukaan paikka, johon Messias palaa sen jälkeen kun se on haljennut maanjäristyksessä kahteen osaan (Sak. 14:4). Tämä seuraa sitä kun Jumala kokoaa “kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen” (Sak. 14:2). Charles itse vieraili Öljymäellä tammikuussa 2020 ensimmäisellä virallisella valtionvierailullaan Israeliin. Hän vieraili siellä kunnioittamassa hänen isoäitiään Prinsessa Alicaa, joka on haudattu Öljymäelle Pyhä Magdaleena kirkkoon johtuen hänen työstään miehitetyn Kreikan juutalaisten pelastamiseksi natseilta toisen maailmansodan aikana. Tästä hyvästä hänet on luettu “vanhurskaaksi kanskuntien joukossa” ja haudattu Öljymäelle.
Radio Patmoksen päätoimittaja Leo Meller mainitsi tämän asian viimesyyskuisessa blogissaan Kuningas Charles III juutalaisyhteyksineen. Hän mainitsi siinä myös sen, että Charles on ympärileikattu lapsena juutalaisen mohelin Jacob Snowmanin toimesta, asia minkä myös itse huomioin jo vuonna 2015 julkaisemassani 700 -sivun nettikirjassani. Olen ollut muutamaan otteeseen Leon kanssa sähköpostiyhteydessä ja hän on yksi blogini 73 seuraajasta (jo vuodesta 2016 alkaen). Minulla ei ole Leosta todellakaan mitään negatiivista sanottavaa ja hän on ollut kutsumustyötäni kohtaan alusta asti hyvin kannustava ja rohkaiseva (mistä olen ollut hyvin kiitollinen). Olisi ollut kuitenkin toivottavaa että Leo olisi ottanut blogissaan tasapuolisesti esiin Charlesin ja hänen perheensä antisemiittiset kytkökset natseihin ja antisemiittisiin arabijohtajiin. Artikkelista jää nimittäin lukijalle hieman harhaanjohtava kuva Englannin kuninkaasta Israelin ja juutalaisten ystävänä (toki sellaista hän pintapuolisesti pyrkii ensialkuun teeskentelemään aivan kuin hän teeskentelee nyt myös kristittyjen ystävää).
Mellerin artikkelin kommenteissa eräs totesi näin:
Olipa jälleen mielenkiintoista taustatietoa Englannin kuningasperheestä. Että ympärileikattiin aina kruununprinssi Williamiin saakka. Muutoinkin nuo kuningashuoneen yhteydet juutalaisiin oli yllättäviä ja myönteisiä. Olen kuullut että kuningas Charles III olisi sympatiaa palestiinalaishallintoa kohtaan, eipä ainakaan näytä tuon Leon tekstin pohjalta. Toivon mukaan emeritus toiminnjohtaja LM I käsittelee jatkossakin aihetta.
Kuningasperheen ja etenkin Charlesin sympatiat palestiinalaishallintoa kohtaan eivät ole huhuja vaan hyvin dokumentoituja tosiasioita. Tämä paljastuu mm. Charlesin vuonna 1987 kirjoittamasta kirjeestä ystävälleen Laurens van der Postille (Charlesin hengellinen guru, joka sai hänes uskomaan jälleensyntymiseen ym. huuhaaseen). Kirjeessään Charles valitteli “USA:n juutalaislobbyn” vaikutusvaltaa Amerikan presidentteihin ja USA:n hallinnon Israel-tukeen, ja väitti juutalaisten maahanmuuton Israeliin olevan päällimmäinen taustasyy arabiterrorismiin. Hän sanoi tämän olevan alueen arabidiktaattorien käsitys asioista, mutta sanoi ymmärtävän sitä ja yhtyvän siihen. Myös myöhemmät raportit ja sisäpiirilähteet ovat vahvistaneet tämän olevan Charlesin henkilökohtainen näkemys juutalaisvaltiosta ja Israel-Palestiina konfliktista. Tämä ei ole sinänsä uutta sillä jo Charlesin isovanhemmat Yrjö VI ja hänen vaimonsa Elisabet vastustivat toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen juutalaispakolaisten maahanmuuttoa Palestiinaan, joka oli tuolloin Yrjö VI:n imperiumin alainen Britannian mandaattialue.
Itseasiassa kuningasperheen ja muiden vaikutusvaltaisten brittiviranomaisten natsien myötäilypolitiikka toisen maailmansodan edellä oli juuri se, mikä johti sodan puhkeamiseen ja holokaustiin. Kuninkaan veli, kruunasta luopunut Edvard VIII, oli avoimesssa maanpetoksessa natsien kanssa, yllyttäen Hitleriä jopa pommittamaan Lontoota Churchillin pakottamiseksi rauhaan. Myös kuningas itse harkitsi parlementin hajottamista ja Churchillin erottamista julistaakseen rauhan Englannin ja Saksan välille. Sodan jälkeen Yrjö VI:n alainen Britannian tiedustelupalvelu yllytti arabimaita käynnistämään sodan juutalaisvaltiota vastaan jos sionistit julistaisivat itsenäisyyden Britannian siirtomaavallan alta. Briteillä ei ollut nimittäin aikomustakaan pitää kiinni Balfourin julistuksen lupauksista, koska se olisi merkinnyt imperiumille strategisesti ja taloudellisesti hyödyllisen mandaattialueen hallinnan menettämistä. Israelin vuosien 1948-49 itsenäissyysota missä arabiarmeijat aikovat ajaa vastasyntyneen juutalaisvaltion mereen, oli siis Charlesin isoisän Yrjö VI:n ja hänen sisäpiirinsä salainen hanke imperiumin hegemonian säilyttämiseksi. Tämä kaikki on jo dokumentoitu sekä Britannian että Israelin lehdistössä, mutta tällainen informaatio pääsee hitaasti ihmisten laajempaan tietoisuuteen.
Henkilö meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon…
Tämän kaiken kanssa nivoutuu hyvin yhteen Anglikaanikirkon viimeaikainen alennustila ja luopumus. Englannin kirkko äänesti 9. helmikuuta antavan tästä lähtien siunauksensa samaa sukupuolta oleville siviililiitoille , mikä merkitsee “syvällistä muutosta koskien kirkon kantaa homoseksuaalisuutta kohtaan.” Canteburyn arkkipiispa Justin Welby ylisti äänestystä “uutena alkuna” ja sanoi kirkon “julkisesti, varauksettomasti ja iloisesti toivottavan tervetulleeksi kirkkoon samaa sukupuolta olevat parit.” Äänestys merkitsee synnin hyväksymistä ja siunaamista – ja siten evankeliumin mitätöimistä – sillä Paavalin tuomio homoseksuaalisesta elämäntyylistä on hyvin selkeä (Room. 1:26-32). Samaa sukupuolta olevien parien avioliitot laillistettiin Englannin parlamentissa jo kymmenen vuotta sitten, mutta kirkko ei muuttanut tuolloin sen kantaa ja kanonista lakia homoseksuaalisen elämäntavan synnillisyydestä ja avioliiton merkityksestä miehen ja naisen välisenä elinikäisenä liittona.
Tämä on ensimmäinen kerta kun anglikaanikirkko päättää siunata homoseksuaaliset parisuhteet. Tämä johti siihen, että ensimmäistä kertaa historiassaan merkittävä osa angikaanien hiippakunnista ympäri maailmaa päätti olla tunnustamatta Englannin kirkkoa heidän äitikirkokseen ja Justin Welbya kirkon laillisena arkkipiispana. Mikä vieläkin pahempaa, Justin Welby ei ole muuttanut vuonna 1998 ilmoittamaa kantaansa siitä, että homoseksuaalinen elämäntapa on kirkon opin mukaan synti, ja että “saman sukupuolisessa sukupuoliyhteydessä elävät piispat tai ne jotka tukevat samaa sukupuota olevien avioliittoja ovat etäännyttäneet itsensä Jumalan tahdosta.” Charlesin pian kuninkaaksi kruunaava Canteburyn arkkipiispa antoi siis hyväksyntänsä samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen siunaamiseen tietoisena siitä, että se on avointa tottelemattomuutta ja kapinaa Jumalaa vastaan. Justin Welby ei ole konservatiivi. Hän on pelkuri, joka pelkää enemmän ihmisiä kuin Jumalaa, ja joka haluaa säilyttää asemansa silloinkin kun tietää johtavan laumansa kohti jyrkännettä. Anglikaanikirkosta erotettu anti-woke pastori Calvin Robinson on sen sijaan todellinen Jumalan soturi ja hänen puheensa Oxfordin yliopistossa on kuuntelun arvoinen. Alapuolisessa videossa lyhyt tiivistys siitä:
Mutta Englannin kirkko suunnittelee vievän tämän kulttuurimarxilaisen LGBTQ+ agendan vieläkin pidemmälle muuttamalla Jumalan pronominin sukupuolineutraaliksi yrityksissä myötäillä transihmisiä ja “muunsukupuolisia”. The Guardian raportoi 7. helmikuuta:
Englannin kirkko harkitsee, että lakkaako se viittaamasta Jumalaan miespuolisella He -pronominilla, kun papit pyysivät saada käyttää sukupuolineutraaleja termejä sen sijaan. Kirkko ilmoitti käynnistävänsä asiaa käsittelevän uuden kirkolliskokouksen kevään aikana. Kaikki mahdolliset muutokset, jotka merkitsevät poikkeamista perinteisistä tuhansia vuosia vanhoista opetuksista, olisi hyväksyttävä kirkon päättävän elimen synodissa. Pastori tohtori Michael Ipgrave, Lichfieldin piispa ja asiasta vastaavan liturgisen komission varapuheenjohtaja, sanoi, että kirkko oli “tutkinut sukupuolisidonnaista kieltä suhteessa Jumalaan useiden vuosien ajan”.
Jos äänestys sukupuolettomasta Jumalasta menee läpi, niin myös Isä meidän -rukous tulisi muuttaa muotoon, “Henkilö meidän” eikä edes Jeesuksen voisi viitata enää Jumalan Poikana vaan Jumalan Henkilönä. “Totisesti, totisesti minä sanon teille: Henkilö ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee toisen Henkilön tekevän; sillä mitä tämä toinen Henkilö tekee, sitä myös Henkilö samoin tekee”, kuten Johannes 5:19 asian ilmaisee uuden uljaan maailman sukupuolineutraalissa raamatunkäännöksessä (alaviitteisiin voisi tosin lisätä selvennyksenä, että tämä “toinen henkilö” viittaa kohdassa tuon kyseisen “henkilön” taivaalliseen vanhempaan tai huoltajaan). Tämä gender -aatteen pohjalta noussut postmoderni hulluus näyttää saaneen otteen nyt kaikkialla maailmassa. Suomessakin Iltalehti kertoi eilen kuinka tasa-arvo valtuutettu kielsi lapselta oppilastyön, kun tämä uskalsi kirjoittaa koulutehtävässään, että sukupuolia on kaksi.
Johtopäätös
Paavali varoitti meitä tästä kun hän kirjoitti:
Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.”
2. Tess. 2:3-4
Ehkäpä kristillisen kirkon olisi aika ottaa vakavasti Raamatun varoitukset maailman viimeisestä pettäjästä, joka tulee pettämään myös kristillisen kirkon, joka ei valvo tässä yhä pimenevässä ajan yössä. Ehkäpä kristittyjen olisi aika ottaa vakavasti tieteellisen vallankumouksen merkittävimpänä isänä pidetyn Isaac Newtonin varoitus kolmen vuosisadan takaa, kun hän kirjoitti:
Se oli juutalaisten tietämättömyys näistä profetioista, mikä sai heidät hylkäämään heidän Messiaansa ja seurauksena eivät olleet vangittu vain roomalaisten taholta, mutta aiheuttivat itselleen myös iankaikkisen kadotuksen (Luukas 19:42, 44). Jos sitten profetiat, jotka koskivat Apostolista aikaa, annettiin sen ajan ihmisten kääntymiseksi totuuteen ja uskon vahvistumiseen, ja jos se oli heidän velvollisuutensa tutkia ahkerasti näitä profetioita, miksi meidän ei tulisi ajatella, että profetiat, jotka koskevat viimeisiä aikoja, missä jo olemme, olivat samalla tapaa tarkoitettu meidän käyttöömme, niin että luopumuksen keskellä voisimme erottaa totuuden ja vahvistua siten uskossa ja niinpä se on myös meidän velvollisuutemme tutkia näitä profetioita kaikessa hartaudessa.
Jos Jumala oli niin vihainen juutalaisille siitä, että he eivät tutkineet paljon ahkerammin profetioita, jotka olivat annettu heille Kristuksen tuntemiseksi, miksi meidän tulisi luulla, että Hän antaa meille anteeksi sen, että me emme tutki profetioita, jotka Hän on antanut meille Antikristuksen tunnistamiseksi? Sillä varmasti sen täytyy olla yhtä vaarallinen ja helppo virhe kristityille seurata Antikristusta kuin se oli juutalaisille Kristuksen hylkääminen. Ja siksi se on yhtä paljon meidän velvollisuutemme pyrkiä tuntemaan hänet voidaksemme välttää häntä, kuin se oli heille Kristuksen tunteminen, että he olisivat voineet seurata häntä. Siten hänen identifiointinsa ei ole joutavaa spekulointia tai merkityksetön asia, vaan suurimman hetken velvollisuus. Antikristus tulee viettelemään koko kristillisen maailman ja siksi hän voi vietellä yhtä helposti sinut ellet ole hyvin valmistautunut erottamaan häntä.
Author & blogger Samuel Tuominen’s archives 
Leave a reply to Samuel Tuominen Cancel reply