Kuinka Persian, Kreikan ja Israelin 2500 vuotinen historia ennustettiin Danielin kirjan 11. luvussa? Osa 2: Antiikki/Keskiaika (164 eKr.- 1517 jKr.)

Jatkan tässä artikkelissa lokakuussa käynnistämääni opetussarjaa missä paneudun uudestaan kirjani 11. luvun C-osassa perusteltuihin argumentteihin siitä kuinka Danielin kirjan 11. luvun ennustus Kreikan, Persian ja Israelin maan historiasta kattaa hyvin laajan ajanjakson, joka ulottuu antiikista keskiaikaan ja Lähi-Idän modernista historiasta Jeesuksen toiseen tulemukseen ja paljastaa myös Antikristuksen kansallisuuden ja perhehistorian. Danielin viimeinen näky ei siis rajoitu vain antiikin muinaiseen historiaan Danielin päivistä toiselle vuosisadalle eKr., kuten on opetettu tämän näyn perinteisessä tulkinnassa mitä jo käsittelin opetussarjani ensimmäisessä osassa. 1900 -luvulla maailmanlaajuiseksi levinnyt profetian futuristinen tulkinta on painottanut näyn loppuosuuden ajoittuvan lopun aikaan tai viimeiseen seitsenvuotiseen vihan ja ahdistuksen aikaan (Dan. 11:35,40, 12:1). Eri kirjoittajien keskuudessa on ollut kuitenkin erilaisia näkemyksiä siitä mihin näyn antiikin aikaa koskeva osuus päättyy ja mistä alkaa sen lopun aikoja käsittelevä osuus. Yleisin tulkinta irrottaa jakeet 40 – 45 lopun aikoja koskevaksi, mutta toiset katsovat tällaisen näkemyksen mielivaltaiseksi yritykseksi irrottaa näyn loppu sen historiallisesta asiayhteydestään. Dan. 10:14 myös mainitsee, että koko näky koskisi päivien loppua – ei vain sen loppujakeet. 

Bernat,_Martin_Saint_Helena_&_Heraclius_taking_the_Holy_Cross_to_Jerusalem
Itä-Rooman keisari Herakleiois palauttamassa Jeesuksen tosiristiä Jerusalemiin maaliskuussa 630 voitettuaan persialaiset suuressa Bysantin ja Sassanidien välisessä sodassa, joka ennustettiin yksityiskohdilla Danielin näyissä. Tosiristi oli keskiajan tunnetuin pyhäinjäännös, minkä uskottiin olevan todellinen jäännös siitä rististä johon Herramme ristiinaulittiin Golgatalla.

”Lopun ajat” on raamatullisesti puhuen hieman monitahoisempi käsite kuin futuristinen profetiantulkinta antaa meille ymmärtää. Monet futuristit opettavat lopun aikojen alkaneen Israelin valtion uudelleenperustamisesta vuonna 1948. Termit kuten ”Herran päivä” ”vihan aika”, ”ahdistuksen aika” tai ”Jaakobin ahdistus” (engl. Tribulation) käsitetään viittaavan Jeesuksen julkista paluuta edeltävään seitsemän vuoden pituiseen koetusten, tuomioiden ja puhdistuksen aikaan maa-planeetalla, jonka aikana Jumala tekee – profeetta Jesajan sanoin – ”kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Oofirin kulta” (Jes. 13:12). Tämän seitsenvuotisen vihan ajan perusta on Danielin vuosiviikkoprofetiassa Israelille säädetystä 70 vuosiviikosta (Daniel 9:24-27). Mid-tribulation eli keskellä vihan aikaa tapahtuvan tempausopin kannattajat erottavat vihan ajan ahdistuksen ajasta – mikä on minusta hieman keinotekoista semantiikkaa -, koska näin he saavat tempausoppinsa sopimaan yhteen sen kanssa, että Raamatun mukaan seurakunta ei joutuisi vihan aikaan (1. Tess. 5:2,9 ja Ilm. 3:10). Mid-tribulationistit siis opettavat, että vihan aika tarkoittaisi vain 70. vuosiviikon jälkipuoliskoa (ks. tempaukseen liittyvä keskusteluni täällä).

Seurakunnan aika Danielin kirjassa?

Voidaan kiistellä toki kysymyksillä siitä mitä ahdistuksen aika, vihan aika tai Herran päivä aina missäkin yhteydessä tarkalleen ottaen merkitsee. Raamattu on kuitenkin melko yksiselitteinen siinä mitä ”lopun ajoilla” todella tarkoitetaan. Uuden Testamentin mukaan ne alkoivat jo seurakunnan perustamisesta vuonna 33 jKr. Paavali opetti: ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.” (1. Kor. 10:11) Johannes taas sanoi: ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh. 2:18) Dan. 10:14:ssä taivaallinen olento, joka on todennäköisesti lihaksituloaan edeltänyt Jeesus Kristus (ks. kirjoituksen edellinen osa), ilmestyy Danielille ja sanoo seuraavaa lukujen 11-12 näystä:

Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä.

Tämä olento ei siis sano, että ainoastaan näyn loppu koskisi päivien loppua. Eikä hän myöskään määrittele sen enempää mihin aikaan päivien loppu viittaa Jumalan profeetallisessa kalenterissa. Uuden Testamentin valossa voimme kuitenkin sanoa, että päivien loppu kattaa koko kristillisen seurakunnan historian eikä rajoitu vain viimeiseen sukupolveen, joka Jeesuksen mukaan alkoi viikunapuun (viikunapuu on Vanhan Testamentin vertauskuva Israelille) lehtien puhkeamisesta eli juutalaisvaltion jälleensynnystä vuonna 1948 (Hoos. 9:10, Matt. 24:32-34). Juutalaisten historia niin diasporan aikana kuin vuoden 1948 jälkeenkin käsittää silti olennaisen osan näyn kerrontaa, koska sen tarkoitus oli kertoa mitä olisi tapahtuva juutalaisille ”päivien lopulla”. Valitun kansan ohella näky koskee myös pakanakansojen historiaa, etenkin Persian ja Kreikan, sillä Dan. 10:20-21 sanoo:

Ja hän sanoi: ”Tiedätkö, mitä varten minä olen tullut sinun tykösi? Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian enkeliruhtinasta vastaan, ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin enkeliruhtinas. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael.

Koko näky kokonaisuudessaan kietoutuu näiden kahden pakanakansan kohtaloiden ympärille ja sen ympärille mikä heidän suhteensa olisi Jumalan valittuun kansaan nähden. Yläpuolisen profetian mukaan mukaan juutalaiset joutuvat näiden kahden vihamielisen kansan puristuksiin missä Persia ja Kreikka eivät taistele ainoastaan toisiaan vastaan, mutta myös juutalaisia vastaan. Tässä Persian ja Kreikan enkeliruhtinaiden välisessä taivaallisessa sodassa Jumalan valittua kansaa suojelisi vain enkeliruhtinas Miikael. Näyn loppuhuipennus sijoittuu viimeiseen seitsemän vuoden vihaan, johon ”aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.” (Dan. 12:1) Näyn vihan aikaan sijoittuva osuus täytyy alkaa viimeistään 11. luvun jakeesta 36, mikä sanoo että Antikristus menestyy tomissaan ”kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.”

Antikristuksen (Matt. 24:15:ssä Jeesus vahvistaa tämän henkilön olevan AK) nousu mainitaan jo kuitenkin jakeessa 21, joten vihan ajan tapahtuvat tulisi paikantaa jakeisiin 21 – 45. Jakeessa 31 mainitaan vihan ajan puolivälissä esiintyvä Jerusalemin temppelin häpäisy ja hävityksen kauhistus (vert. Dan. 9:27). Eli kyseessä on selvästi samat tapahtumat mihin myös UT viittaa Matt. 24:15:ssä, 2. Tess. 2:4:ssä ja Ilm. 11:2:ssa. Näyn profetia Antikristuksesta alkaa sanoilla, ”Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa…” Antikristuksella täytyy siis olla edeltäjä, koska hänen sanotaan nousevan tämän sijalle. Edelleen, jakeessa 24 näitä edeltäjiä kutsutaan hänen ”isikseen ja isiensä isiksi”. Näky siis edellyttää kirjaimellisesti tulkittuna, että Antikristus nousee perinnöllisestä monarkiasta. Jae 21 vihjaa hänen olevan myös epäsuosittu kruununprinssi, koska hän ”ei ollut saapa kuninkaan arvoa”. Kuningas Jaakon käännös on vielä selvempi: ”Jolle he eivät anna kuningaskunnan kunniaa” eli hänen oma kansa ei halua luovuttaa tälle henkilölle kuningaskunnan korkeinta asemaa.

Tämä on vain yksi syy siihen miksi uskon, että näky viittaa Englannin nykyiseen kruununperijään Prinssi Charlesiin, jonka enemmistö briteistä ei toivo perivän hänen 66 vuotta hallinneen äitinsä valtaistuinta vaikka hän onkin perimysjärjestyksessä ensimmäinen ja perustuslaillisesti valtaistuin kuuluu Charlesille. Näyn lukuisia historiallisia suuntamerkkejä seuraamalla voidaan päätyä melko suurella varmuudella siihen, että näyssä mainittu Pohjan kuningas viittaa Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan ja että jakeen 21 kelvoton, hepr. bazah (so. halveksittu henkilö), on vuonna 1948 syntynyt Englannin nykyinen kruununprinssi. Käsittelen Pohjan kuninkaan Iso-Britanniaan kytkeviä historiallisia suuntamerkkejä enemmän opetussarjani kolmannessa osassa. Tätä ennen minun täytyy käydä läpi näyn myöhäisantiikkiin ja keskiaikaan sijoittuva osuus, jonka uskon löytyvän jakeista 2 – 4. Vaikka kyse onkin vain kolmesta jakeesta, niiden kattava läpivalaisu oikeassa historiallisessa ja raamatullisessa perspektiivissään sisältää hyvin laajasti informaatiota ja edellyttää melko syvällistä perehtymistä monille tuntemattomaan ”pimeän” keskiajan historiaan.

Keskiajan pimeällä luonteella tarkoitan etupäässä tämän ajanjakson hämärää, tuntematonta ja perin yksinkertaistettuakin kuvaa monille nykyajan ihmiselle, joka liittää keskiajan vain ristiretkiin, mustaan surmaan ja noitavainoihin (vaikka noitaroviot alkoivat roihuta laajasti vasta renessanssin jälkeen 1400 -luvun lopulla). Myös raamatullisessa lopun ajan tutkimuksessa eli eskatologiassa keskiaika on sivuutettu täysin mitä tulee ainakin profetian futuristiseen tulkintaan. Tästä huolimatta keskiaika kattaa huomattavan osan Danielin ja Ilmestyskirjankin näkyjä (Ilmestyskirjan osalta lähinnä seitsemän seurakunnan profetian yhteydessä). Danielin 11. luvun yhteydessä puhumme vain jakeista 2-4, mutta nämä jakeet itsessään rinnastuu Danielin 2:n, 7:n ja 8:n luvun näkyihin missä myöhäisantiikin ja keskiajan historiaa on käsitelty jo paljon laajemmin. Käsittelin opetussarjani ensimmäisessä osassa kuinka kaikki nämä näyt (lukuja 2 ja 7 lukuunottamatta) toteutui jo kokonaisuudessaan antiikin aikana vuosina 536 eKr.- 164 eKr. ja huipentuivat kreikkalais-babylonialaista Seleukidi valtakuntaa hallinneen  Antiokhos Epifanesin raakalaismaiseen hirmuvaltaan.

Rooman kaksi jalkaa ja kymmenen varvasta

Epifanes oli Danielin näkyjen alkuperäinen antikristus ja täyttymys Danielin 11. luvun kelvottomalle, jonka rinnakkaiskuvaus löytyy Danielin 8. luvun vähäpätöisestä sarvesta. Luvuilla 7, 8 ja 11 on kuitenkin myös toinen täyttymyskerta (ja vieläpä kolmaskin, mutta joudun rajaamaan sen käsittelyn tämän artikkelin ulkopuolelle), mikä jatkaa siitä mihin edellinen jäi eli seuraa Epifanisen kuoleman jälkeistä historiaa Lähi-Idässä keskittyen etenkin Jerusalemin ja juutalaisten historiaan. Tämä historia on annettu jo osittain luvuissa 2 ja 7, mikä ennusti Seleukidi valtakuntaa seuranneen Rooman valtakunnan nousun ja tuhon ja sen jakautumisen kymmeneen pääosin germaniseen kuningaskuntaan antiikin ajan lopulla vuonna 476 jKr. Tämä germaaniheimojen invaasio Länsi-Rooman alueelle alkoi noin vuonna 410 jolloin Länsi-Rooman keisari Honorious veti joukkonsa Britanniasta ja luovutti briteillä käytännössä itsenäisyyden. Tästä syystä oli Brittein saarilla tuohon aikaan sitten Kuningas Arthurin myyttistä Camelotin valtakuntaa tai ei, niin sitä ei lueta noiden kymmenen kuningaskunnan joukkoon, jotka ovat löydettävissä roomalaisesta maailmasta vuonna 476. Nämä kymmenen kuningaskuntaa olivat:

  1. 476-roman-empire
    Kuvan alkuperä täällä.

    Itä-Rooma

  2. Vandaalien kuningaskunta
  3. Visigoottien kuningaskunta
  4. Sveebien kuningaskunta
  5. Syagriuksen kuningaskunta
  6. Burgundien kuningaskunta
  7. Ostrogoottien kuningaskunta
  8. Gepidien kuningaskunta
  9. Nepoksen kuningaskunta
  10. Odovakarin kuningaskunta

Keskiajan historia alkaa Euroopassa Länsi-Rooman tuhosta, kun taas Lähi-Idässä ja Itä-Rooman alueella sen katsotaan alkavan vasta islamilaisen imperiumin ja arabivallan noususta 600-luvulla. Kun Länsi-Rooman kukisti Skandinaviasta ja Germaniasta nousseet germaaniheimot, Itä-Rooman kukisti islamiin kääntyneet arabi- ja turkkilaisheimot. Tämä kaikki kytkeytyy muuten myös paljon viimeaikaisempiin tapahtumiin. Natsit ihailivat muinaisen Germanian jumalmytologiaa ja yrittivät palauttaa skandinaavisen pakanuuden Eurooppaan, jonka he näkivät kristinuskon, juutalaisuuden lapsen, leviämisen turmelleen. Myöhemmin tätä ajatusmaailmaa on tuonut esiin myös uusnatsit ja skandinaavisen satanismin edustajat Black Metal alakulttuureineen. Islamista Hitler taas kertoi viimeisessä testamentissaan, että natsismi oli paljon lähempänä islamia kuin kristinuskoa ja toisaalla hänen on siteerattu sanoneen, että Saksan kannalta olisi ollut parempi jos Kaarle Martel olisi hävinnyt Poitiersin taistelun vuonna 772 ja Eurooppa olisi päätynyt islamin eikä ”pelkurimaisen” kristinuskon mantereeksi. Kaikenlaisen uuspakanuuden, noituuden ja muslimien maahanmuuton myötä Euroopan kristillistä kulttuuriperintöä ollaan tänään tuhoamassa natsien toiveiden mukaisesti. Skandinaavisen pakanuuden ja islamin invaasio Eurooppaan ei koske siten vain myöhäisantiikin historiaa.

Länsi-Rooman tuhoa edelsi Rooman valtakunnan kahtiajakaantuminen vuonna 395 Itä- ja Länsi-Roomaan. Vain 15 aiemmin Nikean uskontunnustuksen mukaisesta kristinuskosta tehtiin Rooman valtionuskonto eli kristikunta ja kristillinen valtionkirkko sai alkunsa. Myöhempinä vuosisatoina kristikunta erkani itäiseen ja läntiseen kirkkokuntaan, kun Länsi-Rooman alueella valtansa vakiinnuttanut roomalaiskatolinen kirkko erkani sen kreikkalaiskatolisesta vastineestaan Itä-Roomassa. Näiden kirkkokuntien historiaa kuvataan Ilmestyskirjan profetiassa seitsemästä seurakunnasta, kuten olen käsitellyt seikkaperäisesti tätäkin kirjani 11. luvun A- ja B-osissa. Danielin kirjan kuvaus keskittyy enemmän niihin pakanavaltoihin, jotka olivat yhteydessä näihin seitsemään seurakuntaan (esim. kreikkalaiskatolisuus on yhteydessä Itä-Roomaan ja Venäjään, roomalaiskatolisuus Länsi-Eurooppaan, luterilaisuus Saksaan ja Pohjoismaihin, herätyskristillisyys Englantiin ja Amerikkaan, jne.).

Rooman kahtiajako ja sen lopullinen hajoaminen kymmeneen kuningaskuntaan ennustettiin Danielin toisessa ja seitsemännessä luvussa. Toisessa luvussa tätä kuvattiin kuvapatsaan kahtena jalkana ja kymmenenä varpaana, kun taas neljän pedon näyssä sitä kuvattiin neljännen pedon kymmenenä sarvena, jotka ”ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta” (Dan. 7:24). Nämä eivät ole mitään tapahtumien jälkeen syntyneitä myöhempiä tulkintoja vaan  edelsivät vuosisatoja ennen niiden täyttymistä. Suurin osa 100 – 400 -lukujen kirkkoisistä opetti Danielin neljännen valtakunnan viitanneen Roomaan ja siten kuvapatsaan kymmenen varpaan ja neljännen pedon kymmenen sarven käsitettiin viittaavan Rooman jakaantumiseen kymmenen kuninkaan kesken. Esimerkiksi Hieronymus kirjoitti vuonna 407 julkaistussa Danielin kirjan kommentaarissa:

Meidän tulisi hyväksyä siten kristillisen kirkon kaikkien selittäjien perinteinen tulkinta, että maailman lopussa kun Rooman imperiumi on tuhottu, tulee olemaan kymmenen kuningasta, jotka jakavat roomalaisen maailman keskenään.

Pyhä Hierononymys tiesi siis jo 70 vuotta etuajassa millä tavoin Rooman valta ja antiikin aika tulisi päättymään. Germaanien invaasiot oli tuohon aikaan jo päivän polttavia uutisia. 400 -luvun alussa hunnien miehitykset pakottivat germaanit asuinsijoiltaan kohti länttä ja vuonna 410 Rooma joutui vihamielisten vierasmaalaisten ryöstelyn kohteeksi ensimmäistä kertaa lähes 800 vuoteen. Täältä löydät kuvan, joka antaa hyvän käsityksen siitä mitä Hierononymys näki kohtaavan Roomaa jo omana elinaikanaan. Mutta hän ei olisi voinut tietää mitenkään sitä, että Rooman vallan kukistuessa sen paikan ottaisi kymmenen itsenäistä kuningaskuntaa ellei Raamattu sisältäisi jumalallisesti inspiroitua tietoa tulevaisuudesta. Mutta vaikka Länsi-Rooma kaatui vuonna 476, Itä-Rooma sen sijaan pysyi pystyssä lähes tuhat vuotta kauemmin. Itä-Rooman tai Bysantin historia sijoittuu pääosin keskiaikaan sillä Bysantin kultakausi, rappio ja sen lopullinen tuho ajoittuu 500 -luvulta 1400 -luvulle.

Bysantin historia linkittyy läheisesti yhteen islamin nousun, läntisen paavinvallan nousun, ristiretkien ja turkkilaisvallan nousun kanssa. Itä-Rooman pääkaupungin Konstantinopolin kukistuminen vuonna 1453 turkkilaisten miehityksessä pani liikkeelle keskiajan päättymisen, koska se ajoi kreikkalaiset oppineet kohti länttä jolloin antiikin Kreikan käsikirjoituksia alkoi virrata eurooppalaisten käsiin, mikä toimi kimmokkeena renessanssin synnylle.  Se edesauttoi myös maailmanhistorian ehkä merkittävimmässä murroskohdassa, kun Ottomaanien nousu johti idän silkkitien romahtamiseen, mikä pakotti lännen etsimään vaihtoehtoisia kauppareittejä kaukoaasiaan, saaden siten portugalilaisen Vasco de Gaman avaamaan merireitin Afrikan ympäri ja genovalaisen tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen lähtemään vaaralliselle purjehdusmatkalleen Atlantin valtameren poikki kohti Aasiaa tietämättä, että sen välissä olisi Euroopalle kokonaan tuntematon Amerikka. Nämä löytöretket toimivat perustana Espanjan, Portugalin ja myöhemmin myös Ranskan ja Britannian siiromaavaltojen nousulle. Näistä siirtomaavalloista Iso-Britannia nousi 1800 -luvulla historian suurimmaksi ja laajimmille levinneeksi imperialiseksi vallaksi, mikä on myös yksi syy siihen miksi uskon Britannian olevan näyn Pohjan kuningas, mutta tästä enemmän sarjani seuraavassa osassa.

Itä-Rooman eli Bysantin keskiaikainen historia on kerrottu Danielin kirjan luvuissa 7, 8 ja 11. Kun Danielin näyt luvuissa 2 ja 7 kulminoituvat Länsi-Rooman tuhoon vuonna 476, luvuissa 8 ja 11 käsitellään puolestaan Itä-Rooman nousua ja tuhoa. Kun luku 7 keskittyy (sen ensimmäisessä täyttymyksessä) kuvaamaan Länsi-Rooman uudelleennousua paaviuden ja roomalaiskatolisen kirkon maailmanvallassa (ristiretkien aikana ja jälkeenpäinkin), luku 8 keskittyy kuvaamaan Itä-Rooman seuraajaksi nousseen turkkilaisen Ottomaani vallan nousua, joka ilmestyi ei vain Itä-Rooman seuraajaksi mutta myös sen suoraksi perilliseksi, kuten ymmärsivät ja opettivat jo ensimmäiset uskonpuhdistajat 1500 -luvulla. Uskonpuhdistajien eskatologisista kirjoituksista voidaan nähdä, että he uskoivat Itä-Rooman alueelle syntyneen Ottomaani imperiumin jatkaneen Rooman – Danielin neljännen pakanavallan – perintöä sen itäisillä alueilla, kun taas paavius jatkoi Rooman perintöä sen läntisillä alueilla. Eli uskonpuhdistajien mukaan Danielin neljäs peto oli yhä voimissaan yli tuhat vuotta Länsi-Rooman sortumisen jälkeenkin. Se oli ottanut vain uuden muodon ja jatkoi olemassaoloaan nyt islamin ja paaviuden antikristillisissä hallinto- ja uskomussysteemeissä.

Tämä antoi synnyn niin sanotulle historisistiselle profetiantulkinnalle, jonka mukaan Raamatun profetiat antikristuksesta etenkin Danielin 7. ja 8. luvussa tuli ymmärtää viittaavan antikristillisen yksilön sijasta antikristilliseen valtakuntaan, minkä nähtiin toteutuneen lännessä paavinvallassa (Danielin 7. luvun pieni sarvi) ja idässä Ottomaani valtakunnassa (8. luvun pieni sarvi). Jos nimittäin kuvapatsaan kymmenen varvasta ja neljännen pedon kymmenen sarvea sai täyttymyksensä jo vuonna 476, se muodostaa ongelman sekä futurismille että premillenialismille. Danielin 2. lukuhan kertoo, että Jumalan pyhien valtakunta syntyisi maanpäälle kohta sen jälkeen kun neljäs pakanavalta jakaantuu kymmeneen varpaaseen tai kun Danielin 7. luvun kymmenen kuningasta nousee Roomasta (Dan. 7:24). Tämä on voinut edistää keskiajan amillenialistista käsitystä siitä, että Danielin kirjassa ennustettu pyhien iankaikkinen valtakunta olisi tarkoittanut 300 -luvulla syntynyttä roomalaista kristikuntaa (amillenialismi – mikä opetti tuhatvuotisen valtakunnan olevan symboolinen ja viittaavan Kristuksen taivaalliseen hallintoon  – kehittyi tosin tästä erillään jo varhaisen kirkon aikana). Tätä käsitystä alettiin kyseenalaistaa vasta uskonpuhdistuksen ajalla ja etenkin 1800 -luvun jälkeen.

1800- ja 1900 -luvuilla kehitetyn dispensationalismin mukaan Rooman valtakunta syntyisi maanpäälle uudestaan muodostuen lopulta kymmenestä eurooppalaisesta valtiosta, jotka Antikristus saa valtaansa ennen Jeesuksen paluuta. Dispensationalistit ovat pyrkineet ohjelmallisesti kieltämään sen, että nämä kymmennen kuningasta nousi Roomasta jo antiikin ajan lopulla. Syynä tähän on heidän esittämänsä ”aukkoteoria”, jonka mukaan kaikki seurakunnan ajan tapahtumat jäävät Danielin näkyjen ulkopuolelle. Käsittelin tätä teoriaa ja sen raamatullisia ja loogisia puutteita jo enemmän edellisessä osassa. Oma tulkintani esittää, että dispensationalismin aukkoteoria soveltuu vain Danielin 9. luvun vuosiviikkonäyn yhteyteen, joka oli säädetty juutalaisille ja Jerusalemille (Dan. 9:24). Tähän näkyyn repeytyi kronologinen aukko juutalaisten luopumuksen ja sen seurauksena tapahtuneen Jerusalemin vuoden 70 hävityksen ja sitä seuranneen diasporan johdosta. Samalla pakanakansojen koskeneet profetiat luvuissa 2, 7, 8 ja 11 etenee kronologisesti ja lineaarisesti Danielin päivistä kohti Jeesuksen toista tulemusta ja pyhien tuhatvuotista valtakuntaa.

Luvuille 7, 8 ja 11 on useampi kuin yksi täyttymyskerta – ei siksi, että ne muodostaisivat loputtomasti toistuvan syklin missä ne täyttyvät yhä uudestaan ja uudestaan eri aikakausien pakanavalloissa -, vaan koska niiden tarkoitus on täydentää ja antaa lisää yksityiskohtia niistä seurakunnan ajan tapahtumista, mitkä jäävät suurelta osin näkyjen ensimmäisen täyttymyskerran ulkopuolelle. Luvuissa 2 ja 7 annetaan jo suoraviivaisen kronologinen läpileikkaus koko maailmanhistoriasta alkaen Danielin elinpäivistä 500 luvulta eKr. ja päättyen Jeesuksen toiseen tulemukseen. Kumpikaan näky ei sisällä mitään aukkoja tai hyppäyksiä eri historian aikakausien ylitse. Danielin kuvapatsasnäkyä ei tule ymmärtää siten, että pyhien tuhatvuotisen valtakunnan olisi pitänyt alkaa jo antiikin ajan päätyttyä 400 -luvun lopulla. Patsaan raudasta muodostuneet sääret eivät viitanneet vai pakanalliseen Roomaan mutta myös kristilliseen Roomaan yhtälailla. Itseasiassa näyn painotus on enemmän kristillisessä Roomassa, koska sen kahtiajako ”kahteen jalkaan” tapahtui vasta sen jälkeen, kun kristinuskosta oli tehty Rooman valtionuskonto vuonna 380.

Rooman kahtiajako laski perustan koko kristikunnan myöhemmälle historialle idän ja lännen kirkon eri vaiheiden kanssa. Samalla tavoin 400 -luvun kansainvaellukset ja germaaniheimojen asettuminen Länsi-Rooman alueelle laski perustan Euroopan myöhemmälle historialle missä roomalaiskatolinen kristinusko yhdessä siitä haarautuneen protestantismin kanssa muodosti koossapitävän aineisosan. Nebukadnessarin uni erottaa nämä kaksi eri historian vaihetta toisistaan – raudasta muodostuneen Rooman valtakunnan, jota patsaan sääret symboloivat, ja raudasta ja savesta muodostuneet jalat ja varpaat, mikä kuvastaa Rooman valtakunnan sortumisen jälkeistä kristikunnan historiaa. Jalkojen varpaita ei tule liittää vain niihin kymmeneen kuningaskuntaan, jotka hallitsi vuonna 476 Rooman rajojen sisällä lyhyen aikaa. Jos tutkimme kansainvaellusten historiaa, tiedämme, että monien näiden germaanisten valtakuntien historia oli hyvin lyhytikäinen ja uusia syntyi yhtenään niiden tilalle. Jo 500 -luvun alussa Euroopan kartta eli aivan toisenlainen kuin se oli Länsi-Rooman sortuessa.

Mutta raudasta ja savesta muodostuneet jalat ja varpaat eivät kuvaakaan vain näitä edellä mainittuja kymmentä valtakuntaa tuona nimenomaisena aikakautena, mutta myös niiden perustalle syntynyttä itäistä ja läntistä kristikuntaa. Daniel sanoi raudan ja saven merkitsevän sitä, ”että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras. Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen.” (Dan. 2:42-43) Jo Hieronymus opetti 400 -luvun alussa, että rauta merkitsi Rooman valtakunnan entistä lujuuttu, kun taas savi kuvasti sitä ympäröiviä barbaariheimoja tai heikentynyttä Roomaa, joka etsi liittosuhteita barbaarien kanssa toisten barbaarien kukistamiseksi. Savi on monella tapaa sopiva luonnehdinta 400 -luvun germaaniheimoista, jotka olivat hyvin epäyhtenäinen ”kansanryhmä” ja jatkuvassa sodassa myös toinen toistensa kanssa. Nämä kansat onnistuivat yhdistymään vain kristinuskon ja roomalaiskatolisen kirkon vaikutuksesta ja luomaan lopulta perustan läntisen sivilisaation synnylle.

Läntisen sivilisaation perusta oli Rooman kirkon ja Frankkien välisessä liitossa, joka syntyi Eurooppaan 700 -luvun puolivälissä samaan aikaan, kun paavillinen kirkkovaltio luotiin vuonna 756. Läntisen sivilisaation, läntisen kristikunnan ja paaviuden maallisen vallan synty ajoittuu siis samaan historian hetkeen. Tätä edelsi kolmen edellisen sarven putoaminen paaviuden tieltä (Dan. 7:8, 24), kun Länsi-Rooman kukistumisen ja paavillisen kirkkovaltion synnyn välissä Roomaa ja Italiaa hallitsi Odovakarin, Ostrogoottien ja Bysantin valtakunta. Tähän samaan hetkeen eli vuoteen 756 ajoitin myös – kuten metodisti teologi Adam Clarke oli päätellyt jo vuonna 1831 (samana vuonna kuin Darbyn dispensationalismi syntyi) – paavinvallan 1260 vuoden valtakauden alkamisen. Rooman tai Vatikaanin miehitys on kuulunut ISIS:in tärkeimpiin päämääriin jo kalifaatiksi julistautumisestaan lähtien, mutta Vatikaania ei miehitetty 1260 vuotta paavinvallan synnyn jälkeen vuonna 2016-2017, kuten uskoin tämän ennustuksen perusteella tapahtuvan.

Tästä huolimatta pienen sarven nousun historiallista yhteyttä paavillisen kirkkovaltion syntyyn on vaikea kiistää sillä jo varhaiset kirkkoisät tiesivät kymmenen kuninkaan jakavan Rooman vallan sen lopussa ja Danielin mukaan pienen sarven nousun tulee seurata näitä tapahtumia ja olla vastuussa ”Korkeimman pyhien hävityksesta” (Cris Putnam ja Tom Horn demonstroi kirjassaan The Final Roman Emperor kuinka paavinvalta oli vastuussa kymmenien miljoonien marttyyrien verestä). Voisin haastaa kenet tahansa roomalaiskatolisen väittelemään tästä aiheesta. Danielin näky Rooman kahdesta jalasta, kymmenestä varpaasta/neljännen pedon kymmenestä sarvesta ja niitä seuraavasta pienestä sarvesta viittaa juuri em. historiallisiin murroskohtiin. Rooman kahtiajakaantuminen osuu samaan hetkeen kristikunnan synnyn kanssa. Rooman jakaantuminen kymmeneen germaaniheimoon osuu samaan hetkeen antiikin ajan päättymisen ja keskiajan Euroopan synnyn kanssa. Pienen sarven nousu paavillisessa kirkkovaltiossa osuu samaan hetkeen läntisen kristikunnan ja läntisen sivilisaation synnyn kanssa. Vaikka 1260 vuoden takaraja paaviuden historialle onkin jo kulunut loppuun, pienen sarven nousua ei tule ymmärtää viittauksena vain paaviuden nousulle vaan koko läntisen sivilisaation nousulle, joka syntyi juuri roomalaiskatolisen kirkon vaikutuksesta. Paavi Leo III:n kruunaamaa Kaarle Suurta kutsutaan usein Euroopan isäksi. Daniel ei siis ennusta, että Jeesuksen pyhien valtakunnan tulisi seurata antiikin Rooman tuhoa vaan sen perustalle syntyneen läntisen sivilisaation tuhoa.

Saven sekaantuminen raudan joukkoon ”ihmissiemenellä” viittaa todennäköisesti 400 -luvun kansainvaelluksiin jolloin hajanaisten germaaniheimojen veri sekaantui Rooman valtakunnan raudan kanssa. Se että ”ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen” viittaa siihen että nämä heimot eivät mukaudu roomalaiseen elämäntapaan ja sivilisaatioon vaikka rauta säilyykin yhä saven seassa eli antiikin Rooman perintö jatkaisi olemassaoloaan vielä Länsi-Rooman tuhonkin jälkeen. Jae 44 sanoo, ”Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti”. Tätä ei tule ymmärtää siten, että nämä kuninkaat viittaavat vain 400 -luvun lopun germaanisiin kuningaskuntiin. Nämä kuningaskunnat laskivat nimittäin perustan Euroopan nykyisten kansallisuuksien olemassaololle ja viittaavat siis laajemmin Euroopan kansoihin ja niistä eri puolille maailmaa levinneeseen lännen juutalaiskristilliseen sivilisaatioon. Jumalan iankaikkinen valtakunta syntyy maanpäälle vasta ”näiden kuningasten päivinä” eli vasta kun Euroopan ja läntisen sivilisaation valta päättyy. Heikentyvä USA ja Euroopan kiihtyvä islamisaatio ja juutalaiskristillisen kulttuuriperinnön hylkääminen ovat merkkinä siitä, että elämme parhaillaan läntisen sivilisaation viimeisiä hetkiä.

Mutta antiikin Rooman tuhosta on kulunut jo yli 1500 vuotta. Tähän väliin mahtuu eräitä maailmanhistorian merkittävimpiä tapahtumia. Miksi näky sivuuttaisi tälle ajalle osuvan historian viittaamalla vain sen perustuksiin ja varhaislapsuuteen? Eikä se sivuutakaan sillä tässä kohtaa kuvaan astuu näkyjen kertaustäyttymykset, jotka täydentävät profetiaa menemällä tarkemmin niihin tapahtumiin, jotka esiintyivät antiikin ajan jälkeen etenkin Länsi- että Itä-Rooman alueilla, kuin myös globaalistikin. Nämä kertaustäyttymykset liittyvät samalla Rooman vallan myöhempään historiaan keskiajalla ja sen jälkeenkin sillä Rooman valtakunta ei kadonnut historian näyttämöltä koskaan lopullisesti vaan sen perintö jatkui monien eri valtakuntien muodossa. Kun läntisen Rooman perintöä jatkoi ensin roomalaiskatolinen paavinvalta ja sen jälkeen USA, Itä-Rooman perintöä jatkoi alkuunsa Ottomaani imperiumi ja myöhemmin myös keisarillinen Venäjä/Neuvostoliitto.

Neljän pedon toinen täyttymys

Koko antiikin aikaa seuranneen keskiajan historian keskeisimmät tapahtumat on tiivistetty Danielin 8. luvun toiseen täyttymykseen ja sen rinnakkaisnäkyyn 11. luvun jakeissa 2-4. Tämän demonstroimiseksi menen ensin neljän pedon näyn toiseen täyttymyskertaan, koska näky neljästä pedosta on rinnakkainen 8:n luvun näkyyn kaksisarvisen oinaan ja kauriin välisestä taistelusta. Koska näkyjen ensimmäinen kierros luvuissa 8 ja 11 päättyy Antiokhos Epifanesiin, olisi mielekästä olettaa sen toisen kierroksen alkavan samasta historian vaiheesta. Jos seuraamme näyn kuvausta neljästä toinen toistaan seuraavasta pakanavallasta ja sovitamme nämä pakanakansat niihin samoihin kansoihin joista näky puhuu myös sen ensimmäisessä täyttymyskerrassa, niin profetian kuvaus historiasta luvuissa 7, 8 ja 11 vastaa täydellisesti todellisuutta. Tämän asian oivaltaminen alkaa siitä, että Antiokhos Epifanesin Seleukidi valtakunta oli todellisuudessa Babylonin valtakunnan uudelleen inkarnaatio. Seleukideihin viitataan usein syyrialais-makedonialaisena valtakuntana, koska sen alkuperä oli Aleksanteri Suuren Kreikassa ja pääkaupunki Syyrian Antiokiassa.

Sen perustaja Seloukos I nimettiin kuitenkin Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen Babylonin kuninkaaksi ja hän perusti valtakunnan ensimmäisen pääkaupungin Seleukeian lähelle muinaista Babylonia. Myös sen jälkeen kun pääkaupunki siirrettiin Antiokiaan, monet Seleukidi kuninkaat puhuttelivat itseään Babylonin kuninkaina ja mielsivät valtakuntansa muinaisen Babylonian perinnön säilyttäjäksi. John Lemprièren Bibliotheca Classica mainitsee sivulla 587:

Seleukos, lempinimeltään Nikator, joka oli saanut tämän [Syyrian] provinssin Makedonian valtapiirin jaossa, nosti sen imperiumiksi, jonka historia tuntee Syyrian tai Babylonin kuningaskuntana.

Lisää informaatiota tästä historiallisesta tosiasiasta löydät tohtori Ernest L. Martinin kirjan The People That History Forgot osiosta Syria Becomes the New Babylon. Kerroin kirjoitussarjani ensimmäisessä osassa, että kotkansiipinen leijona Danielin 7. luvun ensimmäisessä täyttymyksessä viittasi Danielin aikaiseen Uus-Babyloniaan, jota leijona myös symboloi esimerkiksi Ištarin portissa. Tämä on kaikkien kristillisten eskatologien klassinen tulkinta. Mutta jos leijona edusti Babylonian muinaista valtakuntaa, niin silloin tuo sama leijona voi edustaa myös Seleukos I:n perustamaa Seleukidi valtakuntaa. Kotkan siivet viittaavat tässä yhteydessä todennäköisesti Rooman valtakuntaan, jonka tunnetuin symboli oli kotka. Kotkan siivet leijonan selässä tarkoittaa roomalaiskreikkalaisen maailman välistä ainutlaatuista historiallista ja kulttuurista sidettä toisiinsa ja kotkan siipien repiminen saattaa viitata Rooman nousuun kreikkalaisen maailman yläpuolelle Julius Caesarin hallintoaikana. Seuraavana näyssä on mainittu kahdella kyljellä makaavan karhun nousu, mikä viittasi sen ensimmäisessä täyttymyksessä Persian valtakuntaan. Persian valtakunta seurasi myös Seleukidien Babylonialaista valtakuntaa.

E1BC8CC6-E1CE-4CAE-91E212FED738AB23
Parthian persialaisvalta suurimmillaan vuonna 96 eKr.

Eikä sitä seurannut vain yksi persialainen valtakunta vaan kaksi – aivan kuin näky ennusti luvuissa 7 ja 8. Ensimmäinen oli vuosina 247 eKr. – 228 jKr. vaikuttanut Parthian valtakunta. Tätä seurasi taas Parthiaa merkittävämpi ja voimakkaampi Sassanidien persialaisvalta, joka hallitsi Lähi-Idässä vuosina 224 – 651. Tätä persialaisvallan toista vaihetta kuvattiin luvussa 7 karhun kääntymisenä toiselle kyljellensä ja luvussa 8 kaksisarvisen oinaan korkeamman sarven puhkeamisena. Daniel sanoi oinaasta, että ”sillä oli kaksi sarvea; ja sarvet olivat korkeat, ja toinen oli toista korkeampi; ja korkeampi puhkesi esiin myöhemmin.” Eli voimakkaampi persialaisvalta seuraa heikompaa. Onko kyseessä pelkkä historiallinen yhteensattuma? Tuskin, koska Danielin näyn mukaan seuraavana vuorossa tulisi olla Kreikan valtakunnan nousu, sen sota Persian kanssa ja sen vallan jakaantuminen neljään valtapiiriin. Tämä kaikki tapahtui tässä järjestyksessä Sassanidien persialaisvallan lopussa.

Kuten näkyjen ensimmäisessä vaiheessa, 7:n luvun kolmas peto eli nelipäinen leopardi on rinnakkaiskuvaus 8:n luvun kauriille, jonka särkyneen suuren sarven tilalle kasvoi neljä uhkeata sarvea. Aivan kuin näky itse selittää kaksisarvisen oinaan tarkoittavan Persiaa, samoin kauris identifioidaan siinä Kreikaksi (Dan. 8:20-21). Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa kerroin kuinka tämä viittasi sen ensimmäisessä vaiheessaan Aleksanteri Suuren Kreikan nousuun ja hänen valtakuntansa hajoamiseen ja jakaantumiseen Aleksanterin neljän kenraalin kesken. Yksi näistä oli edellä mainittu Seleukos I, joka perusti Seleukidien dynastian mistä myös Antiokhos Epifanes nousi. Näyn toisessa vaiheessa leopardi/kauris viittaa kuitenkin Kreikan valtakunnan keskiaikaiseen ruumiillistumaan eli Bysantin tai Itä-Rooman valtakuntaan. Nimestään huolimatta Itä-Rooma ei ollut itseasiassa roomalainen vaan kreikkalainen valtakunta. Sen valtionuskontona oli kreikkalaisortodoksinen kristinusko, virallisena hallintokielenä puhuttiin kreikkaa ja sen keisarit tituulerasivat itseään antiikin Kreikan hallitsijoiden Basileus arvonimellä. Myös sen naapurivaltioissa Bysantista käytettiin usein nimeä Kreikan tai kreikkalaisten kuningaskunta.

Tämä oli etenkin sen jälkeen, kun Frankkien pönkittämänä paavius vaati itselleen oikeutta muinaisen Rooman perintöön kruunaamalla Kaarle Suuren Rooman keisariksi joulupäivänä vuonna 800, mikä vähensi Itä-Rooman statuksen korkeintaan muinaisen Kreikan perilliseksi. Mutta Bysantti muuttui Rooman seuraajavaltiosta Kreikan seuraajavaltioksi jo ennen Kaarle Suurta. Tämä voidaan tarkalleen ottaen paikantaa vuoteen 620 jolloin Herakleios muutti keisarikunnan virallisen kielen latinasta kreikkaan. Voitettuaan persialaiset muutamaa vuotta myöhemmin hän muutti Itä-Rooman keisareiden tittelin aikaisemmasta Augustus muodosta – mikä oli ollut Rooman keisareiden virallinen titteli aina Julius Ceasarin pojasta keisari Augustuksesta lähtien -, antiikin Kreikan hallitsijoiden käyttämään Basileous muotoon. Wikipedia kertoo, että ”Uuden imperialistisen sanamuodon omaksuminen on tulkittu perinteisesti sellaisten tutkijoiden kuin Ernst Steinin ja George Ostrogorskyn taholta liikkeenä, mikä  ilmaisi imperiumin lähes täydellistä kreikkalaistumista tuossa kohtaa.”

Sassanian_Empire_621_A.D
Sassanidien Persia suurimmillaan vuonna 620 jolloin Khosrau II miltei kukisti Bysantin valtakunnan. Karhun suussa olevat kolme kylkeä saattaa viitata Khosrau II:n valloittamaan Egyptiin Juudea-Levanttiin ja Cappadociaan Vähä-Aasiassa. Kuvan lähde täällä.

Tämä Itä-Rooman muuttuminen Kreikan valtakunnaksi tapahtui siis vain vähän ennen kuin Sassanidien persialaisvalta (karhu/oinas) romahti islamiin kääntyneiden arabiheimojen miehityksessä vuonna 651. Daniel näki, että tällä pedolla on neljä päätä ja neljä linnunsiipeä mitä kuvataan luvussa 8 kauriin neljänä sarvena. Nykyinen historiantutkimus ajoittaa Bysantin neljän alkuperäisen teeman, eli hallinnollisen alueen johon valtakunta jaettiin Vähä-Aasiassa, syntyneen keisari Konstans II:n hallintoaikana eli vuosien 641 – 668 välissä. Todennäköisesti nämä teemat ovat syntyneet noin 600 -luvun puolivälissä eli samaan aikaan kun Sassanidi valta romahti idässä. Eli nelipäisen pantterin valta seurasi välittömästi toiselle kyljelleen kääntyneen Sassanidien karhupedon kuolemaa. Luku 8 ja sen rinnakkaisnäky luvussa 11 tarkentaa mitä tapahtuisi juuri ennen Sassanidi vallan romahtamista ja Bysantin neljän teeman syntymistä.

Minä nostin silmäni ja katsoin. Ja katso, oinas seisoi päin jokea, ja sillä oli kaksi sarvea; ja sarvet olivat korkeat, ja toinen oli toista korkeampi; ja korkeampi puhkesi esiin myöhemmin. Minä näin oinaan puskevan länteen, pohjoiseen ja etelään päin, eikä yksikään eläin kestänyt sen edessä, eikä kukaan voinut pelastaa sen vallasta. Se teki, mitä tahtoi; ja se tuli suureksi. Sitten minä tarkkasin, ja katso: tuli kauris päivän laskun puolelta, kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut; ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea sarvi. Ja se tuli aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse, jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea, ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä. Ja minä näin sen käyvän kiinni oinaaseen ja kiukuissaan puskevan oinasta ja murskaavan sen molemmat sarvet. Eikä oinaalla ollut voimaa kestää sen edessä, vaan kauris heitti sen maahan ja tallasi sitä; eikä ollut ketään, joka olisi voinut pelastaa oinaan sen vallasta. Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti. – Daniel 8:3-8

Ja nyt minä ilmoitan sinulle totuuden: Katso, vielä nousee kolme kuningasta Persiassa, ja neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi. Ja kun hän on vahvistunut rikkaudessaan, panee hän kaiken liikkeelle Jaavanin valtakuntaa vastaan. Sitten nousee sankarikuningas; hän hallitsee suurella vallalla ja tekee, mitä tahtoo. Mutta juuri kun hän on noussut, hajoaa hänen valtakuntansa ja jakautuu neljään taivaan tuuleen. Se ei joudu hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Sillä hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille. – Daniel 11:2-4

Näyn ensimmäisessä täyttymyksessä nämä jakeet viittasivat Meedian/Akhaimenidien muinaisen persialaisvallan (karhun kaksi kylkeä oinaan kaksi sarvea) ja Aleksanteri Suuren nousuun (kauriin suuri sarvi/sankarikuningas, joka teki mitä tahtoi) ja hänen valtakuntansa jakaantumiseen neljään osaan (kauriin neljä sarvea/sankarikuninkaan vallan jakaantuminen neljään taivaan tuuleen). Näyn toisessa täyttymyksessä siinä viitataan Parthian/Sassanidien persialaisvallan nousuun (karhun kaksi kylkeä/oinaan kaksi sarvea), Persian sotaan Kreikkaa vastaan Sassanidien ja Bysantin välisessä sodassa vuosina 602 – 628, Kreikan voittoon ja sitä seuranneeseen valtakunnan jakaantumiseen neljään hallintoalueeseen eli Bysantin neljään alkuperäiseen teemaan. Selitän vielä tarkemmin näiden myöhäisantiikin/keskiajan tapahtumien toteutumisen Danielin 11. luvun jakeissa 2-4, mutta tätä ennen käyn läpi niiden täyttymisen sen rinnakkaisnäyssä luvussa 8. Muutama sana myös siitä miksi nämä tapahtumat saavat näin keskeisen roolin Danielin profetioissa. Danielin näyt eivät käsittele koskaan mitään triviaaleja historiallisia sivuseikkoja. Ne pysyttelevät aina historiallisten päälinjojen keskiössä.

Miksi profetia keskittyy näihin tapahtumiin?

Vaikka moni ei olisi koskaan kuullutkaan Bysantti-Sassanidi sodasta tai keisari Herakleioksesta, niin tällä tapahtumalla oli siitä huolimatta keskeinen rooli niin juutalaisia kuin pakanoitakin koskevan maailmanhistorian kannalta. Voitaisiin sanoa liioittelematta, että ilman 600 -luvun alun Bysantti-Sassanidi sotaa ei olisi myöskään islamia, ei ristiretkiä ja siten koko maailmanhistoriamme olisi aivan toisenlainen. Monet historioitsijat ovat nimittäin sitä mieltä, että islamin ja arabivallan nousu 630 -luvulta lähtien oli mahdollista vain sitä edeltäneen Bysantti-Sassanidi sodan ansiosta, mikä kulutti molempien valtakuntien voimavarat niin loppuun, että Muhammadin fanaattisten seuraajien oli suhteellisen helppoa vallata lyhyessä ajassa Persia ja Bysantin alueet Egyptissä ja Levantissa (Levantti on maantieteellinen ja historiallinen termi nykyisen Israelin, Jordanian ja Syyrian alueille). Myös Bysantin Vähä-Aasiassa sijainneen ydinalueen säilyminen ja sen jako neljään hallinnolliseen piiriin oli keskiajan myöhemmän historian kannalta merkittävää etenkin 1100 – 1200 -lukujen ristiretkien, kuin myös niitä seuranneen Ottomaani valtakunnan nousun kannalta. Ristiretkiä ja Ottomaanien nousua ei voi tarkastella kunnolla ilman tätä 600 -luvun alun tapahtumien historiallista kontekstia.

Jotkut ovat kutsuneet keisari Herakleiosta, joka päihitti Sassanidien persialaisvallan, ”ensimmäiseksi ristiritariksi” (Geoffrey Regan on kirjoittanut tästä kirjan nimeltä First Crusader: Byzantium’s Holy Wars). Tällaisen tittelin oikeutuksesta voidaan toki kiistellä sillä Herakleios ei käynnistänyt mitään pyhää sotaa muslimeita vastaan. Hänen pyhä sotansa kohdistui zarathustralaista Persiaa, ei muslimeita vastaan. Kyseessä oli myös puolustussota, ei hyökkäyssota. Bysantti-Sassanidi sodan jälkeen Herakleios ei valloittanut Palestiinaa muslimeilta – kuten lännen ristiritarit 1100 -luvulla -, vaan muslimit valloittivat Palestiinan Bysantilta eli kristittyjen asuttamalta Itä-Roomalta. Ristiretkistä puhuttaessa moni usein unohtaa, että ennen muslimien tuloa Palestiina oli kreikkalaisortodoksisten kristittyjen asuinmaata (ja ennen roomalaisia se kuului tietysti Juudean juutalaisille). Ristiretkeläisiin viitataan ”miehittäjinä” samaan tapaan kuin Euroopan antisemiittisiä vainoja paenneisiin juutalaisiin viitataan miehittäjinä. Tämä unohtaa kokonaan sen, että muslimit olivat alkuperäisiä miehittäjiä niin Palestiinassa, Persiassa kuin Pohjois-Afrikassa ja Euroopassakin.

Millä ihmeen kriteerein arabien hyökkäyssota Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa 600 -luvun puolivälissä oli oikeutettu, mutta lännen kristittyjen vastahyökkäys kristittyjen maiden takaisinvaltaamiseksi sekä Espanjan Reconquistassa (700 vuoden kestänyt ajanjakso jolloin kristityt valtasivat Espanjan takaisin muslimeilta) että Ristiretkissä oli moraaliton hyökkäyssota ”puolustuskyvyttömiä muslimeita” vastaan. Monet opettavat historiaa juuri tällaisten lasien läpi missä vain kristitty länsi on ollut uskonnollisen fanatismin, imperialismin ja rasismin läpitunkema sivilisaatio ja samalla he vetävät myös suoran yhtäläisyysmerkin kristinuskon ja läntisen sivilisaation välille. Mutta on huomioitava kaksi tärkeää asiaa. Kristinusko ja kristikunta on kaksi täysin eri asiaa. Jeesus ei käskenyt opetuslapsiaan perustamaan koskaan maallista valtakuntaa kristinuskon levittämiseksi. Hän sanoi Pilatukselle: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä”. (Joh. 18:36) Moni niin sanottu kristillinen sivilisaatio on toiminut usein täysin päinvastoin kuin Jeesus käski opetuslastensa toimia.

Kuten olen sanonut jo tässäkin opetussarjassa, Danielin näyt assosioivat 700 -luvulla syntyneen läntisen paavinvallan persoonallisen Antikristuksen hallinnolliseksi esikuvaksi. Samalla tavoin juutalaisia teurastanut Itä-Rooman valtakunta assosioidaan Danielin 11. luvussa juutalaisen Jeshua HaMashiachin viholliseksi huolimatta sen näennäisen kristillisestä julkisivustaan. Mutta samalla on huomioitava sekin, ettei kristinusko olisi voinut levitä koko maailmaan ilman kristikunnan olemassaoloa. Erilaiset kristilliset separatistiliikkeet ja lahkot, jotka pyrkivät erottautumaan kokonaan niin sanotusta historiallisesti kristinuskosta (so. 300 -luvulla syntyneestä Nikealaisesta kristinuskosta), unohtavat usein tämän asian. Eikä pidä myöskään sivuuttaa kokonaan kaikkia niitä hyviä asioita mitä kristinuskon ja kristillisen sivilisaation leviäminen on tuonut maailmaan. Ennen kristinuskon tuloa Brittein saarillakin harjoitettiin vielä ihmisuhreja missä suuri määrä viattomia uhreja poltettiin kerralla oljista punotun miehen sisällä uhrina kelttien verenhimoisille luonnonjumalille (teemaa olkiukosta käytettiin Nicolas Cagen tähdittämässä kauhuelokuvassa The Wicker Man).

Vasemmistolaisen intellektualismin kyllästämä koulutusjärjestelmä taipuu painottamaan vain juutalaiskristillisen sivilisaation pahoja puolia noitavainoineen ja orjalaivoineen. Alkuperäiskansat luonnonuskontoineen ja ei-kristilliset sivilisaatiot kuten islamilainen maailma esitetään sitä vastoin paljon positiivisemmassa valossa. Tällainen historiantulkinta unohtaa, että kaikki ne asiat mistä länttä syytetään – kuten toisuskovien vainot, orjuus ja imperialismi – on ollut vallitsevaa kautta historian missä tahansa sivilisaatiossa. Se ei ole ollut omininaista vain läntiselle sivilisaatiolle. Mikä tekee läntisestä sivilisaatiosta sen sijaan poikkeuksellisen on se, että vain lännessä syntyi orjuudenvastainen liike, mikä lakkautti orjuuden ja teki orjakaupan maailmanlaajuisesti laittomaksi. Vain lännessä syntyi ajatus jokaisen ihmisyksilön oikeuksista olla vapaa valtion pakkovallasta ja harjoittaa uskontoa omantuntonsa mukaisesti. Vain lännessä luonnontieteet alkoivat kukoistamaan 1500 -luvulta eteenpäin. Nämä kaikki positiiviset puolet läntisen sivilisaation kehityksessä ovat kausaalisessa yhteydessä Raamatun juutalaiskristilliseen maailmankuvaan. Mutta vasemmistolainen koulutus pyrkii vetämään yhtäläisyysmerkin läntisen sivilisaation historian negatiivisten puolien ja kristinuskon välille. Orjuuskin oli uusateistien mukaan fundamentalistisen kristinuskon perintöä.

Danielin 8. luku ja 11. luvun jakeet 2-4 esittää koko keskiajan historian pähkinänkuoressa entisen Rooman valtakunnan alueella. Se keskittyy tapahtumiin, mitkä ovat olennaisia ei vain maailmanhistorian itsensä kannalta, vaan myös diasporassa eläneen juutalaisväestön ja Luvatun maan sekä Jerusalemin historian kannalta. Dan. 10:20-21:ssä Jumalan Poika sanoi, että 11. luvun näky koskee Persian ja Kreikan enkeliruhtinasten välisiä sotia ja niiden yhteyttä juutalaisen kansan historiaan. Opetussarjani edellisessä osassa mainitsin minuun yhteyttä ottaneen naisen, jonka mukaan hänellä oli ”sellainen tunne, johon myös Herra herää on, että kyseisessä näyssä tapahtumat liittyvät juutalaisiin, jotka ovat hajaannuksessa kansojen seassa.” Hän siis sanoi, että tuon näyn tulisi koskea diasporassa elävän juutalaisväestön historiaa eikä Palestiinan ja Jerusalemin. Tämä oli hänen vasta-väitteensä siihen kun erittelin pakanavaltojen kaikki vallanvaihdokset Pyhässä maassa 2500 vuoden ajalta, mitkä uskon Danielin näyn käyvän läpi pähkinänkuoressa. Mutta kyse ei ole joko-tai-tilanteesta sillä Danielin näky keskittyy molempiin, niin hajaannuksessa elävän Valitun kansan kuin Luvatun maankin historiaan seurakunnan/juutalaisten diasporan ajalla.

Bysantti-Sassanidi sota ja Jeesuksen tosiristi

true-cross-relic
Tämän puukappaleen on väitetty olevan säilynyt pala siitä rististä mihin Herramme Jeesus ristiinnaulittiin ja minkä Itä-Rooman keisari Herakleios palautti Jerusalemiin vuonna 630.

Mutta sen lisäksi, että nämä keskiaikaiset tapahtumat koskevat näyn kriteerien mukaisesti Persian, Kreikan, Ihanan maan (Juudea/Palestiina), kuin juutalaistenkin historiaa olivat nämä sitten isiensä maassa tai hajaannuksessa, niin on mielenkiintoista huomata että Bysantti-Sassanidi sota liittyy myös historian tärkeimpään hetkeen, nimittäin Golgatan tapahtumiin, kun meidän Herramme ristiinnaulittiin viattomana sijaiskärsijänä sovittaakseen ihmiskunnan synnit Jumalan edessä. Tämä liittyy tietysti siihen, että Bysantin keisarikunta oli kristillinen imperiumi ja keskiajan kristikunnassa kristinuskon historiaa koskevilla pyhäinjäännöksillä oli Graalin maljan tapaan paljon tärkeämpi rooli kuin niillä oli myöhemmin protestanttisten kirkkokuntien keskuudessa, jotka pitivät pyhimysten ja pyhäinjäännösten kunnioitusta epäjumalanpalvontana. Oli kyse sitten epäjumalanpalvonnasta tai ei, niin tällaiset reliikit muodostavat keskeisin osan kristinuskon historiasta ja niillä on ainutlaatuista historiallista painoarvoa, mikä liittää evankeliumeiden kertomukset arkeologisten löytöjen tapaan hyvin konkreettiseen historialliseen todistusaineistoon.

Yksi esimerkki tästä on Torinon kääriliina, jonka monet nykytutkimukset osoittavat olevan Jeesuksen aito kääriliina johon Hänet käärittiin kuolemansa jälkeen ja mihin Jeesuksen ylösnousemus ja kirkastaminen saivat aikaan valokuvan kaltaisen heijastuksen, mikä on voitu rekonstruktoida nykyteknologian avulla kolmiulotteiseksi malliksi Jeesuksen kasvonpiirteistä ja ruumiinrakenteesta missä näkyy selvästi evankeliumien kertomusta vastaavat ruoskinnan ja ristiinnaulitsemisen jäljet. Torinon kääriliinan Jeesuksen kolmiulotteisten kasvojen tietokonemallintaja sanoo”Jeesus oli enemmän kuin vain hengellinen tapahtuma. Tutkimalla kääriliinaa, joka sai aikaan Jeesuksen kolmiulotteiset kasvot, kohtasimme tieteellisen todisteen siitä, että ylösnousemus oli todellinen fyysinen tapahtuma, joka tapahtui yhdessä hetkessä 2000 vuotta sitten.” Oliko keskiajalla tunnettu Jeesuksen tosiristi sitten aito jäännös siitä rististä mihin Jeesus naulittiin Pesahina vuonna 33? Tai onko Notre-Dame de Parisin kirkossa yhä tänäänkin säilytetyt naulat, piikkikruunu ja pala tosiristiä todella aitoja pyhäinjäännöksiä Jeesuksen ristiinaulitsemishetkeltä? Tästä voidaan olla tietysti yhtä sun toista mieltä, mutta totuus on joka tapauksessa se, että keskiajan kristikunnalle tällaiset pyhäinjäännökset olivat niin arvokkaita, että hallitsijat lähtivät jopa sotaretkille niiden käsiinsä saamiseksi.

shroud_of_turin_333
Torinon kääriliinan Kristus. Onko tämä historian ”ensimmäinen valokuva” Vapahtajamme kasvoista.

Artikkelin alussa esitetty kuva näyttää keisari Herakleioksen viemässä tosiristiä juhlakulkueessa sen alkuperäiselle paikalleen Jerusalemiin, Pyhän haudan kirkkoon. Jotkut jopa uskovat tämän ristin kadonneen historian hämärään persialaisten ryöstettyä sen Jerusalemista vuonna 614 ja että vuonna 630 Herakleioksen Jerusalemiin palauttama risti olisikin ollut propagandistisessa näytöksessä esitelty ”feikkiristi”. Tämän tosiristin – jolla väitettiin olevan pelkästä kosketuksesta ihmeitä tekeviä ja sairaita parantavia vaikutuksia – väitetty yhteys Golgatalla tapahtuneeseen syntiemme sovitukseen antaa joka tapauksessa yhden painavan syyn siihen miksi näiden tapahtumien tulisi löytyä Danielin näkyjen keskiöstä. Toinen syy tähän löytyy siitä, että Sassanidien Palestiinan miehitys vuonna 614, jonka aikana tosiristi vietiin Jerusalemista, oli ensimmäinen vallanvaihdos Pyhässä maassa sitten Rooman valtakunnan nousun ja ensimmäinen juutalaisten kannalta merkittävä historian tapahtuma sitten vuoden 70 maastakarkoituksen. Sassanidien persialaisvalta antoi jopa juutalaisille luvan palata Jerusalemiin temppelin jälleenrakentamiseksi, mutta hanke jäi kesken kun Persia kääntyikin yhtäkkiä juutalaisia vastaan ja Bysantti miehitti pian Jerusalemin takaisin kreikkalaisille.

Sassanidien valtakunta miehitti Bysantilta ensin Levantin ja Egyptin vuosina 614 – 617. Tuohon aikaan Sassanidien persialaisvalta saavutti jo saman tai suuremman valtapiirin kuin sen tuhat vuotta varhaisemmalla edeltäjällä, Akhaimenidien Persialla oli ollut 400 -luvun alussa eKr. Tämä Sassanidien ekspansitionistinen vaihe täytti Danielin 8. luvun näyn seuraavan kuvauksen: ”Minä näin oinaan puskevan länteen, pohjoiseen ja etelään päin, eikä yksikään eläin kestänyt sen edessä, eikä kukaan voinut pelastaa sen vallasta. Se teki, mitä tahtoi; ja se tuli suureksi.”  Seuraavaksi näky kuvailee mitä tapahtuisi tämän jälkeen: ”Sitten minä tarkkasin, ja katso: tuli kauris päivän laskun puolelta, kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut; ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea sarvi. Ja se tuli aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse, jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea, ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä. Ja minä näin sen käyvän kiinni oinaaseen ja kiukuissaan puskevan oinasta ja murskaavan sen molemmat sarvet. Eikä oinaalla ollut voimaa kestää sen edessä, vaan kauris heitti sen maahan ja tallasi sitä; eikä ollut ketään, joka olisi voinut pelastaa oinaan sen vallasta.”

Kauris tulee siis päivänlaskun puolelta eli lännestä ja Dan. 8:21 selittää, että kyseessä on Kreikka samaan tapaan kuin oinaassa oli puhe Persiasta. Kauriin suuri sarvi kuvasi taas tämän kreikkalaisen maailmanvallan ensimmäistä kuningasta (Ja kauris on Jaavanin kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas). Kreikan ensimmäinen kuningas hyökkää siis Persian kimppuun ”vihansa väessä” ja murskaa sen molemmat sarvet. Iskettyään ensin Kreikkaa vastaan Sassanidien Khosrau II sai tuta pian Kreikan valtakunnan vihan, kun Herakleios valloitti kaikki Sassanidien valtaamat alueet takaisin ja uhkasi polttaa myös koko Persian maan tasalle. Mutta miten Herakleios täyttää näyn kriteerin Kreikan valtakunnan ensimmäisestä kuninkaasta? Koska hän oli kreikkalaistetun Itä-Rooman ensimmäinen kuningas, joka luopui roomalaisista titteleistään ja otti käyttöön Kreikan muinaisten hallitsijoiden Basileus -arvonimen. Bysantin hellenisoiminen tapahtui vuonna 620 eli kohta Daniel 8:4:ssä ennustettujen Sassanidien valloitussotien jälkeen.

Tuohon aikaan Bysantin valta oli lähes romahtamispisteessä, mikä näkyy ajan kolikoista, joiden painoteksti vaikeroi Deus adiuta Romanis, Jumala auttakoon roomalaisia. Mutta kauris puski raivolla takaisin ja sai lopulta yliotteen oinaasta. Samaan aikaan näiden Herakleioksen valloitusotien kanssa Arabian niemimaalla syntyi uusi uskonto Muhammad-nimisen häiriintyneen miehen johdossa, jolla oli tapana pukeutua 9-vuotiaan lapsimorsiamensa Aishan vaatteisiin, koska hän uskoi Allahin puhuvan hänelle paremmin, kun hän oli harrastanut ensin seksiä pikkulasten kanssa naisten vaatteissa (tämä ei ole valitettavasti vitsi, ks. Shahih al-Bukharin hadithi numero 2442 tai tämä video). Kirjoitin Muhammadin murhanhimoisesta ja seksuaalisesti kieroutuneesta luonteesta jo enemmän artikkelissa Kauhea totuus Muhammadista, Prinssi Charlesin kaukaisesta esi-isästä. Kuinka Muhammadin ja hänen seuraajiensa islamilainen maailmanvalta ennustettiin Danielin näyissä?

Muhammadin ja hänen seuraajiensa islamilainen valtakunta, joka levisi 700 -lukuun mennessä suurimmaksi maailmanvallaksi mitä historia oli tuohon asti vielä koskaan nähnyt, ennustettiin myös Danielin 8. ja 11. luvussa. Ei olisi mitään mieltä siinä, että profetia antaisi tilaa vain Bysantti-Sassanidi sodalle, mutta jättäisi mainitsematta sen tärkeimmän hedelmän eli islamilaisen maailmanvallan nousun. Vaikka Danielin 8. luvussa arabivallan noususta ei olekaan suoraa mainintaa, siihen viitataan epäsuorasti, kun näky mainitsee Kreikan valtakunnan jakaantumiseen neljään osaan ja ”vähäpätöisen sarven” puhkeamiseen yhdestä näistä Kreikan neljästä osasta. Islamilainen ajanlasku alkaa vuodesta 622, kun Muhammad muutti Mekasta Medinaan ja muuttui rauhaa ja rakkautta saarnanneesta suvaitsevaisesta profeetasta vääräuskoisia vastaan taistelleeksi väkivaltaiseksi sotapäälliköksi ja valtionpäämieheksi .

Islamin historiallisen perimätiedon eli Hadithi kokoelmien mukaan Muhammad määräsi henkilökohtaisesti 900 juutalaisen miehen ja murrosikäisen pojan mestaamisen Trenchin taistelussa keväällä 627. Vääräuskoisten mestaaminen ei siis ole ISISin keksintöä. Myöskään seksiorjien ottaminen vääräuskoisten sotavankien vaimojen joukosta ei ole ISISin keksintöä sillä Muhammad valtuutti tämänkin käytännön Koraanissa (Suura 4:24). Sunan Abi Dawudin hadithi 2155 kertoo Muhammadin antaneen sotilailleen luvan kaapata raskainakin olevia vääräuskoisten vaimoja seksiorjikseen sen jälkeen, kun he olivat synnyttäneet. Muhammad kuoli Medinassa vuonna 632. Tähän mennessä hänen sotilaansa oli valloittanut jo suurimman osan Arabian niemimaasta. Hänen seuraajansa perustivat Muhammadin kuoleman jälkeen Rashidunin kalifaatin, joka valloitti lyhyessä ajassa koko Persian, Lähi-Idän ja Egyptin. Rashidunin kalifaattia seurasi 660 -luvulla taas Umaijadien kalifaatti, jonka valta levisi sitäkin laajemmaksi aina Persiasta Iberian niemimaalle eli nykyiseen Espanjaan asti. Paavillinen kirkkovaltio syntyi Eurooppaan samaan aikaan, kun Umaijadien valta oli huipussaan eli 700 -luvun puolivälissä. Tästä alkoi myös Espanjan Reconquista, joka huipentui vuoteen 1492 jolloin Espanjan inkvisitio alkoi ja Espanjan kruunun sponsoroima Kolumbus löysi Amerikan mantereet.

Rashidunin kalifaatin eli arabivallan nousuun on viitattu Danielin 8. luvun jakeessa 8: ”Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.” Kauriin eli Bysantin Kreikan valta oli väkevimmillään Bysantti-Sassanidi sodan lopussa, kun keisari Herakleios oli palauttanut kaikki Sassanidien valtaamat alueet takaisin kreikkalaisille. Voitonhuumassaan Herakleios uhitteli Khosrau II:sta seuraavalla uhkavaatimuksella

Minä tavoittelen ja ajan rauhaa. En vapaaehtoisesti polta Persiaa, mutta sinun pakottamanasi. Laskekaamme nyt aseemme ja omaksukaamme rauha. Sammuttakaamme tuli ennen kuin se polttaa kaiken. — Herakleiosin uhkavaatimus Khosrau II:lle, 6. tammikuuta 628

Muutamaa vuotta aikaisemmin Khosrau II oli pöyhkeillyt Herakeleiokselle seuraavalla ”diplomaattisella” kirjeellä, jonka edessä Donald Trumpin diplomaattinen tahdittomuus jää kyllä auttamattomasti varjoon.

Jumalista suurin ja maan herra, Herakleiokselle, alhaiselle ja järjettömälle orjalleen. Miksi te yhä kieltäydytte alistumasta meidän valtaamme ja kutsutte itseänne kuninkaaksi? Enkö minä ole tuhonnut kreikkalaisia? Te sanotte luottavanne Jumalaan. Miksi hän ei ole pelastanut minun kädestäni Caesarea, Jerusalemia ja Aleksandriaa? Ja enkö minä myöskin tuhoaisi Konstantinopolia? Mutta tulen armahtamaan teidän virheenne jos alistutte valtaani, ja tulette tänne vaimonne ja lastenne kanssa; ja tulen antamaan teille maita, viinitarhoja ja oliivitarhoja, ja kohtelemaan teitä ystävällisesti. Älkää pettäkö itseänne tyhjällä toivolla Kristukseen, joka ei ollut kykeneväinen pelastamaan itseään juutalaisten käsistä, jotka tappoivat hänet ja naulitsivat ristille. Vaikka pakenisitte merten syvyyksiin, tulen ulottomaan käteni ja ottamaan teidät halusitte sitä tai ette.

Kun Herkaleios palautti Jeesuksen tosiristin Jerusalemiin keväällä 630, tämä oli myös symboolinen viesti siitä että Jeesus Kristus on Kuningasten Kuningas ja taivaan ja maan Herra, jonka käsissä koko historia lepää. Khosrau II, joka ei antanut kunniaa Hänelle ja kutsui itseään ”jumalista suurimmaksi ja maan herraksi” kohtasi nöyryyttävän tappion ja pian tämän jälkeen hänen koko valtakuntansa joutui muslimien miehittämäksi. Mutta Jumala rankaisi myös Herakleioksen kreikkalaista valtakuntaa, kun muslimit miehittivät häneltä uudestaa ne samat alueet, jotka hän oli palauttanut juuri Itä-Roomalle Bysantti-Sassanidi sodassa. Ellei Herakleios olisi menettänyt näitä alueita muslimeille valtansa viimeisellä vuosikymmenellä, hän olisi jäänyt historiaa yhtenä maineikkaimpana Itä-Rooman keisarina. Jo aikalaiskuvauksissa hänet koroitettiin uuden Aleksanteri Suuren asemaan, mikä liittää näyn jälleen Aleksanteri Suuressa toteutuneeseen alkuperäiseen kontekstiin. Kirjoitin seuraavaa kirjani sivulla 480:

Ennen kuin siirrymme eteenpäin on syytä huomauttaa, ettei yllä esitetty tulkinta
ole täysin uusi. Jo 600 -luvun alussa sekä kristityt että juutalaiset kirjailijat näkivät
Bysantti-Sassanidi sodan apokalyptisessa ja profeetallisessa viitekehyksessä. Kristittyjen näkökulmassa Persian Khosrau II, joka oli korottanut itsensä ”jumalista suurimmaksi”, nähtiin Antikristuksena tai hänen esikuvanaan. Hänet liitettiin profetiaan Babylonin kuninkaasta/Luciferista, joka pöyhkeili, ”Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä… nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi” (Jes. 14:13-14) ja 2.Tess. 2:4:nen Antikristukseen, ”joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” Juutalaisten silmissä heitä vainonnut Herakleios oli sitä vastoin Armilus (juutalaisen eskatologian anti-Messias) ja Khosrau messiaaninen vapauttaja. Kristittyjen keskuudessa Herakleios myös yhdistettiin profetioihin Rooman viimeisestä keisarista. Herakleiosin ja Khosraun sodan nähtiin enteilevän maailmanloppua koska Danielin mukaan Rooma oli viimeinen Kristuksen tulemusta edeltävä maailmanvalta ja vuonna 620 Rooman Imperiumi oli luhistumispisteessä. Myöskään tulkinta, joka yhdisti tämän sodan Danielin kahdeksannen luvun näkyyn kaksisarvisen oinaan ja kauriin välisestä taistelusta, ei ollut tuntematon myöhäisantiikin kirjailijoille. Tämän lisäksi Herakleiosin maine ”uutena Aleksanteri Suurena” oli yleinen tuon ajan historioitsijoille.

Bysantin keskiaikainen historia

Danielin 8. luvun jae 9 ennusti: ”Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.” Suuren sarven särkyminen ja neljän uhkean sarven kasvaminen sen tilalle viittaa tässä yhteydessä Herakleioksen aluemenetyksiin Bysantti-Sassanidi sodan jälkeen, kun arabit miehittivät kaikki ne alueet jotka Herakleios oli palauttanut juuri Itä-Roomalle ja Herakleioksen valtaa seuranneen Bysantin neljän teemaan syntymiseen. Nämä teemat luotiin nimenomaan arabien valloitusten seurauksena tarkoituksena uudelleen järjestää keisarikunnan puolustus. Näiden teemojen hallinta jaettiin strategosien eli Herakelioksen kenraalien kesken samaan tapaan kuin Aleksanteri Suuren valtakunta jaettiin hänen kenraaliensa kesken Babylonin jaossa vuonna 323 eKr. ”Sarvilla” miksi näky kutsuu näitä hallitsijoita on sotilaallinen sivumerkitys sillä Kauriin suuri sarvi sekä näyn ensimmäisessä että toisessa täyttymyksessä ei viitannut vain johonkin poliittiseen valtionpäämieheen mutta myös suureen sotapäällikköön mitä Aleksanteri Suuri ja Herakleios olivat. Sodassaan Persiaa vastaan Herakleios ratsasti Aleksanteri Suuren tavoin itse sotayksikköjensä johdossa, mikä oli poikkeuksellista monille Itä-Rooman keisareille, jotka pysyttelivät sotien aikaan mielummin Konstantinopolin muurien suojassa.

whit1
Herakelioksen valtaa ja arabisotia seuranneet Bysantin neljä alkiperäistä teemaa.

Näky siis ennustaa arabivallan nousun viittaamalla sen aikaansaamaan välittömään seuraukseen Bysantin valtakunnalle. Danielin 11. luku on ennustuksessaan jopa vielä tarkempi ja paljastaa sen nimenomaisen kansan mistä tämän Bysantti-Sassanidi sotaa seuraavan uuden pakanavallan tulisi nousta. Nämä kauriin suuren sarven sijalle nousseet neljä sarvea viittaa siis Bysantin neljään alkuperäiseen teemaan, joista Wikipedia mainitsee seuraavaa:

Mikä on selvää, on että jossakin kohtaa 600 -luvun puoliväliä, todennäköisesti myöhäisellä 630- ja 640 -luvuilla, Keisarikunnan kenttäarmeijat vedettiin Anatoliaan, viimeiseen suureen yhtenäisalueeseen joka oli jäänyt Imperiumin haltuun, ja määrättiin piirikuntiin jotka tuli tunnetuksi teemoina. Alueellisesti jokainen uudesta teemasta sisälsi useita vanhempia provinsseja ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta näyttää seuranneen vanhojen provinssien rajoja. Ensimmäiset neljä teemaa olivat armenialaisten, anatolialaisten, traakialaisten ja Opsikionin teema. Armenialaisten Teema (Θέμα Άρμενιάκων, Thema Armeniakōn), mainittu ensiksi vuonna 667, oli Armenian sotilasyksikön seuraaja. Se miehitti vanhoja Pontusin, Vähä-Armenian ja pohjoisen Kappadokian alueita pääkaupunkinaan Amasea. Anatolian Teema (Θέμα Άνατολικῶν, Thema Anatolikōn), mainittu ensiksi 669, oli idän (Άνατολῆ, Anatolē) sotilasyksikön seuraaja. Se peitti Vähä-Aasian keski- ja eteläosat ja sen pääkaupunkina oli Amorium. Yhdessä nämä kaksi teemaa muodostivat ensimmäisen puolustus tason Bysantilaiselle Anatolialle, reunustaen muslimi Armeniaa ja Syyriaa tässä järjestyksessä. Traakian Teema (Θέμα Θρᾳκησίων, Thema Thrakēsiōn), ensiksi manittu selvästi niin myöhään kuin 740, oli Traakian sotilasyksikön seuraaja ja se kattoi Vähä-Aasian länsirannikon keskiosat (Ionia, Lydia ja Caria), pääkaupunkinaan luultavimmin Chonae. Opsikionin Teema (Θέμα Ὀψικίου, Thema Opsikiou), ensiksi mainittu 680, muodostettiin keisarillisesta seurueesta (lat. Obsequium). Se peitti Vähä-Aasian luoteisosat (Bithynia, Paphlagonia ja osia Galatiasta), ja se perustettiin Nikeaan. Ainutkertaisesti, sen komentaja säilytti hänen tittelinsä komēs (”kreivi”).

Herakleioksen valta päättyi hänen kuolemaansa vuonna 641. Teemojen synnyn ajoitus Herakleioksen valtaa seuranneen Konstans II:n (641 – 668) hallintoaikaan on myös merkittävä yksityiskohta, koska Danielin näyn mukaan kauriin neljän sarvea seuraa sen suuren sarven särkymistä eli Herakleioksen vallan päättymistä. Tämä yksityiskohta on vasta viimeisimmän historiantutkimuksen tiedossa sillä Wikipedian artikkeli mainitsee myös seuraavaa:

Suurimman osan 1900 -lukua teemojen järjestäminen luettiin Keisari Herakleiosille (610–641) viimeisen Bysantti-Sassanidi sodan aikana. Tämän väitteen kaikkein huomattavimpien tukijoiden joukossa oli George Ostrogorsky, joka pohjusti tämän käsityksen katkelmaan Theofanes Tunnustajan aikakirjasta, mikä manitsi Herakleioksen saapumisen ”teemojen maahan” vuonna 622. Ostrogorskyn mukaan tämä ”osoittaa, että sotajoukkojen (themes) järjestäytymisprosessi Vähä-Aasian tietyillä alueilla oli alkanut jo tuona aikana.” Tätä näkemystä on kuitenkin vastustettu toisten historioitsijoidentaholta, ja paljon viimeaikaisempi tietämys päivittää niiden luomisen myöhemmäksi, aikaväliin 640 -luvulta 660 -luvulle Konstans II:n hallintokauteen (641–668). On lisäksi näytetty toteen, että vastoin Ostrogorskyn konseptia thematoista, jotka alkujaan olisi järjestetty erillisinä, hyvin määriteltyinä alueina, missä strategosit pitivät yhdistettyä sotilas ja siviili auktoriteettia, termi thema alunperin näyttää viitanneen yksinomaan armeijoihin itseensä ja ainoastaan 600 -luvun lopulla tai varhaisella 700 -luvulla se siirtyi piirikuntaan mihin nämä armeijat olivat leiriytyneet myös.

Näitä teemoja johti strategos, jolla oli korkein valta niin sotilas- kuin siviiliasioissa ja heillä oli Konstantinopolin keisarin ohella keskeinen rooli Bysantin hallinnossa monien vuosisatojen ajan. Myöhempinä vuosisatoina näitä teemoja syntyi lisää, mutta neljä alkuperäistä teemaa säilytti yhä asemansa. Profetian viittaus leopardin neljään päähän ja kauriin neljään sarveen kattaa siis koko Bysantin keskiaikaisen historian. Myös Bysantin keisarikunnan loppu mainitaan Danielin 7:ssä, 8:ssa kuin 11:ssä luvussakin. Itä-Rooman imperiumi kukistui lopullisesti, kun Turkin Ottomaani imperiumi valloitti Konstantinopolin vuonna 1453 mihin jotkut ovat ajoittaneet keskiajan päättymisen vuosien 1492 ja 1517 ohella. Jo tätä ennen se katosi hetkeksi historian näyttämöltä, kun lännen ristiretkeläiset valloittivat Konstantinopolin neljännessä ristiretkessä vuonna 1204 ja perustivat sen tilalle Latinalaisen keisarikunnan. Itä-Rooma jatkoi yhä olemassoloaan Nikaian keisarikunnan nimellä, joka valloitti Konstantinopolin takaisin vuonna 1261 jolloin Itä-Rooma elpyi uudestaan ennen sen lopullista tuhoa. Neljännen ristiretken voidaan siis sanoa jo käynnistäneen Itä-Rooman luhistumisen. Bysantin neljän alkuperäisen teeman hallintoaika sijoittuu myös Herakeleioksen vallan päättymisen ja neljännen ristiretken väliseen historiaan. Miksi tämä on tärkeää?

Neljäs peto (toinen täyttymys)

Koska Danielin 7. luvussa nelipäisen pantterin valtaa seuraa neljäs peto, joka näyn alkuperäisessä merkityksessä viittasi Rooman valtakuntaan. Toisin sanoen, Rooman uudelleennousu tulisi seurata myös tätä keskiaikaista Kreikkaa eli neljään teemaan jaetun Bysantin keisarikuntaa. Rooman paavin roomalaiskatolinen paavinvalta oli huipussaan juuri neljännen ristiretken aikaan. Tuona aikana Rooman paavina oli Innocentius III (1198 – 1216), jota monet ovat pitäneet keskiajan ja Rooman koko historian mahtavimpana paavina. Wikipedia kertoo, että hän ”tulkitsi olevansa suoraan Kristuksen sijainen ja näin ollen kuninkaita korkeampi ja oikeutettu käskemään kaikkia. Noustessaan johtamaan katolista kirkkoa Innocentius III sai käskettäväkseen keskiajan tehokkaimman organisaation. Kirkko muistutti enemmän valtiota kuin uskonnollista nykyaikaista kirkkoa; sillä oli omat lakinsa, lainsäätäjänsä, tuomioistuimensa, lakimiehensä, vankilansa sekä Euroopan parhaiten järjestetty ja tehokkain hallintokoneisto. Innocentius III oli koko Euroopan johtaja, koska Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin kuoltua hänellä ei ollut ainuttakaan tarpeeksi vaikutusvaltaista kilpailijaa. Paavin poliittisia neuvoja noudatettiin niin Ranskassa, Englannissa, Tanskassa, Unkarissa kuin myös Böömissä.”

AnnaCharboniereTortured
Kuvitus vuodelta 1658 Samuel Morlandin kirjasta History of the Evangelical Churches of the Valleys of Piedmont, mikä kuvaa kristittyjen julmia kidutuksia ja vainoja Rooman kirkon alla. Seivästetty nainen oli 1655 tapettu valdolainen Anna Charboniere.

Rooman inkvisitio, eli harhaoppisten etsiminen, kuulustelu ja mahdollinen kuolemantuomio, alkoi myös Innocentius III:n aikana. Hän käynnisti Albigenssiristiretken gnostilaisia kataareja vastaan vuonna 1209 jossa teurastettiin 200 tuhannesta miljoonaan kataaria mitä Raphael Lemkin, mies joka keksi sanan ”kansanmurha”, piti varhaisena esimerkkinä kansanmurhasta. Myös Rooman kirkkoa raamatullisesti paljon oikeaoppisemmat Valdolaiset julistettiin harhaoppisiksi Innocentius III:n kokoamassa neljännessä lateraanikonsiilissa. Vuonna 1211 80 Valdolaista poltettiin roviolla Ranskan Strasbourgissa, mikä käynnisti Valdolaisten vuosisatoja kestäneet vainot. Valdolaiset opettivat jo 1300 -luvulla historisistista eskatologiaa paavista Raamatun Antikristuksena. 1200 -luvulle tultaessa Rooma paavi – Danielin 7. luvun pieni sarvi, joka kasvoi kaikkia muita suuremmaksi (Dan. 7:20) – oli siis saanut vallan koko entisen Länsi-Rooman alueelta. Neljännen ristiretken jälkeen paavius sai ylivallan myös sen entisestä kilpailijastaan, Itä-Rooman imperiumista, jonka keisareiden edessä paavien täytyi nöyristellä vielä 700 -luvun alussa, kun Rooma oli yhä Itä-Rooman hallitseman Ravennan eksarkaatin hallussa. Rooman paavien alaiset ristiretkeläiset hallitsivat nyt Konstantinopolia ja siten paavi oli saanut ylivallan kaikista niistä kymmenestä kuninkaasta, joiden kesken Rooma jakaantui vuonna 476. Tästä syystä Daniel – vaikka kutsuu tätä sarvea aluksi pieneksi (mitä paavien valta oli kirkkovaltion perustamisen alkuaikoina) – sanoo, että tämä sarvi ”näytti suuremmalta kuin ne muut”.

Daniel jatkaa, ”se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.” Vaikka paavius soti todellakin pyhiä vastaan, ainoa kohta mikä tekee tämän tulkinnasta epäselvää on se, että tämän sarven tulisi sotia pyhiä vastaan ”siihen asti kunnes… pyhät saivat omaksensa valtakunnan.” Rooman kirkon lietsomat kristittyjen vainot päättyivät kuitenkin jo viimeistään 1800 -luvulle tultaessa. Vai pitäisikö tämä ymmärtää siten, että vainot kestävät siihen asti kunnes ”Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille”, mikä on eri tapahtuma ja edeltää sitä, kun ”aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.” Oikeuden antaminen Korkeimman pyhille voisi viitata esimerkiksi evankelisen kristillisyyden yhä suurempaan rooliin maailman tapahtumien kehityksessä 1700 – 1800 -lukujen valistuksen ajan yhteydessä. Esimerkiksi orjakaupan lakkauttaminen 1800 -luvun alussa oli suoraa seurausta evankelisen kristillisyyden hedelmistä sillä monet abolitionistit, kuten englantilainen William Wilberforce, olivat evankelisia kristittyjä jotka ajoivat radikaaleja muutoksia yhteiskunnassa raamatullisen uskonsa innoittamana.  Philp J. Sampson kirjoittaa kirjassaan 6 Modern Myths About Christianity & Western Civilization (sivu 100).

Tosiasiassa orjuutta ei oikeutettu Raamatusta mutta Aristotelen opetuksista, jolle orja oli ”elävä työkalu” ja perinnöllisesti alempiarvoinen sivistyneeseen henkilöön nähden…. Kristilliset näkökulmat ovat olleet toistuvasti mukana orjuuden reformoinnissa ja lakkauttamisessa. Kveekari- ja puritaaniosavaltiot olivat ensimmäisten joukossa Pohjois-Amerikassa orjuuslakien uudistamisessa William Wilberforce evankelisesta Clapham ryhmästä, perusti Seuran Orjakaupan Lakkauttamiseksi vuonna 1787 ja viljeli linkkejä lähetystyöntekijöiden kanssa. Tosiasiassa orjuuden vastustus on ollut toistuva piirre lähetystyöntekijöiden aktiviteetissa. Monet 1800 -luvun lähetystyöntekijät kauhistelivat orjakauppaa ja tekivät parhaansa sen muuttamiseksi. William Burns vastusti ”kulikauppaa” Kiinassa ja protestoi siitä Britannian hallituksen edustajille. Jos Livingstonia aiotaan tyrmätä hänen holhoavasta asenteestaan afrikkalaisia kohtaan ja hänen kykenemättömyydestään ymmärtää Afrikan kulttuureja, täytyy myös huomioida hänen monet yrityksensä estää Arabian orjakauppiaita. Lähetystyöntekijät Itä-Afrikassa olivat kauhistuneita paikallisesta orjakaupasta ja olivat eksyksissä sen suhteen mitä tehdä sen kanssa. Monet protestit olivat tehottomia, joten he alkoivat ostaa orjia yrityksessä vapauttaa heidät. Suuria määriä rahaa tarjottiin tätä varten orjuudenvastaisten järjestöjen kuin lähetysjärjestöjenkin toimesta. Kardinaali Lavigerie, Valkoisten Isien perustaja vuonna 1868 ja Afrikan orjakaupan militantti vastustaja, toimi välikätenä orjakaupan lakkauttamista koskeneen Brysselin konferenssin koollekutsumisessa vuonna 1889. Hän perusti kyliä orpolapsille ja käytti samaa strategiaa orjien vapauttamiseksi kuin hänen protestanttiset virkaveljet.

En nyt väitä, että roomalaiskatolinen kirkko olisi ollut orjuuden puolustaja, kun taas evankeliset protestantit ajoivat orjuuden lakkauttamista. Sampson mainitsee kirjassaan esimerkkejä missä myös Espanjan ja Portugalin siirtomaavaltojen tukemat katoliset lähetystyöntekijät olivat usein sodassa Euroopan sekulaareja auktoriteetteja vastaan ja esimerkiksi ”Brasiliassa Jesuiitat ottivat rohkean kannan orjaratsioiden väärinkäyttöä vastaan ja herättivät suurta ihmetystä alkuperäiskansoissa, kun sana levisi viidakoissa että portugalilaisten joukossa oli niitä jotka puolustivat heitä.” Tästä syystä olen painottanut jo monissa kirjoituksissani sitä, että vaikka uskon Rooman kirkon ja paaviuden olevan pohjimmiltaan antikristillinen instituutio, niin se ei tarkoita kuitenkaan sitä etteikö Rooman kirkon historiassa voisi olla mukana myös vanhurskaita Jeesuksen seuraajia aina yksittäisiä paaveja myöten. Rooman kirkon maallinen valta ja liitto tämän maailman hallitsijoiden kanssa oli se mikä turmeli koko instituution sillä ”valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti.” Tästä syystä Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa syntynyt ajatus kirkon ja valtion erosta oli alkujaan positiivinen asia, mikä antoi mahdollisuuden uskonnonvapaudelle kun valtiolla ei ollut enää oikeutta puuttua uskonnon harjoittamiseen minkään yhden ainoan laillisen valtionuskonnon muodossa. Tämäkin syntyi protestanttisen kirkkojen vainojen ja sen mukanaan tuoman kristillisen uskon inspiroiman poliittisen maailmankuvan ansiosta, minkä arvot näkyy parhaiten Amerikan perustuslaissa.

Joku voisi myös huomauttaa, etten ole käsitellyt kirjassani laisinkaan sitä miten neljännen pedon kymmenen sarven ja siitä seuranneen pienen sarven profetia toteutuu näyn toisessa vaiheessa. Jos siis neljäs peto on sen toisessa vaiheessa roomalaiskatolisen kirkon valta keskiajalla ja myöhemminkin, niin mihin historian tapahtumaan viittaa näyn kymmenen sarvea, pieni sarvi ja sen pudottamat kolme edellistä? Jätä tämän asian jokaisen itsensä pohdittavaksi sillä tiedän vain, että näky neljästä pedosta sopii tarkasti myös Antiokhos Epifanesta seuranneen myöhäisantiikin ja keskiajan historiaan. Aivan kuin näyn ensimmäisessä vaiheessa, myös toisessa vaiheessa näillä neljällä pakanavallalla oli suora yhteys Jerusalemin ja juutalaisten historiaan. Seleukidien historia juutalaisiin nähden esiteltiin jo opetussarjani ensimmäisessä osassa. Parthian perilliseksi noussut Sassanidi valtakunta valloitti Jerusalemin vuonna 614 ja antoi luvan  temppelin uudelleenperustamiseksi ennen kuin kääntyi juutalaisia vastaan. Bysantin valtakunta hallitsi Jerusalemia jo ennen Sassanidien tuloa ja sai sen valtaansa vielä uudestaan Bysantti-Sassandi sodan lopussa ennen kuin menetti sen arabeille vuonna 637. Bysantin valtakunta vainosi säälittä juutalaisia etenkin keisari Herakleioksen aikana.

Paavin johtama roomalaiskatolinen Eurooppa valloitti Jerusalemin ensimmäisessä ristiretkessä vuonna 1099 ja hallitsi sitä Saladinin tuloon asti vuoteen 1187. Englannin Rikhard Leijonamieli yritti Jerusalemin takaisinvaltausta kolmannessa ristiretkessä, mutta epäonnistui. Ristiretkien aikana alkoi myös Länsi-Euroopassa asuvien juutalaisten vainoaminen ja maastakarkoitukset. Juutalaiset karkoitettiin Englannista vuonna 1290, Ranskasta 1396, Itävallasta 1421 ja Espanjasta 1492. Ensimmäisessä ristiretkessä  kukoistavat juutalaisyhteisöt Reinistä ja Tonavasta tuhottiin täysin. Toisessa ristiretkessä Ranskan juutalaiset olivat toistuvien massamurhien kohteena. Monet juutalaiset pakenivat Puolaan mistä tuli yksi diasporassa eläneen juutalaisväestön keskuksista samaan tapaan kuin Mesopotamia oli ollut entisinä aikoina. Juutalaisten historian perspektiivistä kaikki nämä myös niin kutsutut ”kristilliset” pakanavallat ovat olleet heille julmia petoja ja siten onkin sopivaa, että näky kuvailee heitä pedoiksi. Mutta Jeesuksen todelliset seuraajat olivat juutalaisten tapaan yhtä lailla näiden petojen uhreja, joten tässä mielessä niitä ei ole edes sopivaa kutsua kristillisiksi valloiksi.

Ottomaanit ja Daniel 8. pieni sarvi 

Mutta vaikka en osaa sanoa miten Daniel 7:n pieni sarvi toteutuu näyn toisessa täyttymyksessä, tiedän miten 8:n luvun vähäpätöinen sarvi toteutuu myöhäisen keskiajan historiassa. Perinteisesti näiden kahden sarven on ymmärretty viittaavan kumpienkin Antikristukseen. Futuristisessa eskatologiassa opetetaan, että vaikka 8. luvun pieni sarvi toteutui jo Antiokhos Epifanesissa, näyllä on kaksoismerkitys missä pieni sarvi viittaa myös tähän lopulliseen Antikristukseen jonka tulemuksen Jeesus sanoi olevan edessäpäin ja tapahtuvan Hänen toisen tulemuksensa edellä. Matt. 24:15:ssä Jeesus sanoi, ”Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa…” Danielin kirja viittaa tähän hävityksen kauhistukseen, joka seisoo pyhässä paikassa luvuissa 8, 9 ja 11. Jeesuksen mukaan tämä henkilö ei voinut olla vain Antiokhos Epifanes, koska hänen esiintulonsa tuli liittyä vasta Hänen toisen tulemuksensa päiviin. Tietenkin Jeesus oli täysin tietoinen siitä, että nämä profetiat toteutuivat jo osittain Antiokhos Epifanesissa, mutta tässä Hän vahvistaakin profetian moninkertaisen täyttymyksen periaatteen.

Tähän samaan asiaan liittyen Johannes opettaa: ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh. 2:18) Eli tässä Johannes vahvistaa sen, että lopullista Antikristusta edeltää joukko hänen esikuviaan – ei vain yhtä esikuvaa vaan monia. Tästä syystä ei ole lainkaan epäraamatullista opettaa Danielin Antikristus profetioiden toteutuneen jo useamassa eri antikristuksessa. Eikä ole myöskään epäraamatullista opettaa joidenkin näiden antikristuksien olevan yksilöiden sijasta valtakuntia sillä määritelmällisesti sarvi voi viitata niin yksilöihin kuin valtakuntiinkin (ks. Dan. 8:21-22). Kun Danielin kirjan 7. luvussa (näyn ensimmäisessä täyttymyksessä) pieni sarvi viittasi paavinvallan syntyyn Länsi-Rooman seuraajaksi, niin 8. luvussa se viittaa Itä-Rooman poliittiseen seuraajaan eli Ottomaani valtakuntaan, nykyisen Turkin edeltäjään. Tätä ei ole kovin vaikea demonstroida nyt kun olen käynyt jo läpi neljän pedon näyn toisen täyttymyksen ja kahdeksannen luvun oinaan ja kauriin merkityksen näyn toisessa vaiheessa.

Ottomaanien valtakunta nousi nimittäin Vähä-Aasiasta vuonna 1299 Opsiokionin teeman alueelta. Opsikion oli neljästä Bysantin alkuperäisestä teemasta suurin ja arvokkain ja sijaitsi myös lähimpänä Itä-Rooman pääkaupunkia Konstantinopolia. Se säilyi myös kaikista pisimpään, aina 1230 -luvulle asti jolloin Latinalainen keisarikunta miehitti sen. Islamiin kääntyneiden Ottomaani turkkilaisten johtaja Osman I perusti Ottomaanien valtakunnan 70 vuotta myöhemmin entisen Opsikionin teeman alueelle. Tuohon aikaan Ottomaanien valtakunta oli pienempi kuin Bysantin sisäinen Opsikionin teema. Tästä syystä Daniel 8:9 sanoo: ”Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.” Eli yhdestä Bysantin neljästä teemasta nousee valtakunta, joka on alussa vähäpätöinen mutta joka kasvaa suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan (so. Palestiinaan) päin. Tästä Ecyclopaedia Britannican julkaisemasta kartasta voit nähdä Ottomaani imperiumin nousun eri vaiheet 1300 -luvulta vuoteen 1683 jolloin imperiumi saavutti sen vallan kliimaksin. Ihanaan maahan päin valtakunta alkoi kasvaa vasta Selim I:n aikana, joka valloitti Palestiinan vuonna 1517, samana vuonna kun uskonpuhdistus alkoi Euroopassa  Lutherin naulatessa 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen.

Tätä vuosilukua on pidetty myöhäisimpänä ajankohtana keskiajan päättymiselle. Ottomaani imperiumi saavutti vähitellen koko entisen Itä-Rooman imperiumin rajat ja sen hallitsijat katsovatkin olevansa Itä-Rooman valtakunnan laillisia perillisiä (Ottomaanien pääkaupunki oli Bysantin tapaan Nova Romassa eli Konstantinopolissa). Daniel 8:10-12 luonnehtii tämän sarven valtaa seuraavalla tavoin: ”Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä. Hän ylpeili sotajoukon ruhtinastakin vastaan, ja tältä otettiin pois jokapäiväinen uhri, ja hänen pyhäkkönsä paikka kukistettiin. Myös sotajoukko jokapäiväisen uhrin lisäksi annettiin rikollisesti alttiiksi tuholle. Se sarvi heitti totuuden maahan, ja mitä se teki, siinä se menestyi.” Totuuden maahanheittäminen, ylpeily sotajoukon ruhtinasta (Jeesusta Kristusta) vastaan ja pyhäkön paikan kukistaminen viittaa nyt etenkin Ottomaanien hengelliseen valtaan, mikä oli edustettuna islaminuskossa. Ottomaanien dynastia oli islamin neljäs kalifaatti, joka seurasi Rashidunin, Umaijadien ja Abbasidien arabikalifaattia Sen sulttaanit katsoivat olevansa siten myös profeetta Muhammadin hengellisiä perillisiä.

Huomaa, että näky sanoo tämän sarven kukistavan pyhäkön paikan eli siinä ei mainita mitään itse pyhäköstä. Jos profetia sanoisi tämän sarven kukistavan itse pyhäkön, niin se olisi hyvin ongelmallista koska Ottomaanien aikaan Jerusalemissa ei ollut mitään pyhäkköä. Mutta koska puhe on vain pyhäkön paikasta, näky viittaa islamin valtaan Jumalan pyhällä vuorella sinne rakennetun kahden moskeijan, al-Aqsan ja Kalliomoskeijan muodossa. Sotajoukon alttiiksi antaminen tuholle viittaa ilmeisesti Jeesuksen seuraajien vainoihin islamin antikristillisen vallan alla. Juuri ennen sen romahtamista vuonna 1923, Ottomaanien kalifaatti oli vastuussa useista kristittyjen joukkoteurastuksista, joista tunnetuin on ensimmäisen maailmansodan aikaan tapahtunut Armenian kristittyjen kansanmurha. Armenian kansanmurhassa, jonka on tunnustanut vasta 29 maata, sai surmansa arviolta 1,5 miljoonaan ihmistä. Juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä ja Puolan miehitystä Aadolf Hitler sanoi kuuluisasti koskien Armenian kansanmurhaa:

Voimamme on nopeudessa ja brutaaliudessa. Tšingis-kaani metsästi ja tappoi miljoonia naisia ja lapsia tarkoituksellisesti ja kevyellä sydämellä. Historia näkee hänet vain suuren valtion perustajana. Ei ole väliä miten heikko läntisen Euroopan sivilisaatio moittii minua. Olen antanut määräyksen —ja jokainen ammutaan joka ilmaisee yhdenkään kritiikin sanan -, että tämän sodan päämäärä ei ole tiettyjen maantieteellisten rajojen saavuttaminen, mutta vihollisen fyysinen tuhoaminen. Panen siten kuolemanpartioni valmiuteen määräyksillä tappaa ilman sääliä tai armoa kaikki puolalaisen rodun tai kielen miehet, naiset ja lapset. Vain tällä keinoin saamme tarvitsemaamme elintilaa. Kuka näinä päivinä puhuu enää armenialaisten kansanmurhasta?

Keskiaika Danielin 11. luvussa

Olen käsitellyt nyt pitkästi keskiajan historiaa, mutta en ole päässyt siihen vielä Danielin 11. luvun osalta vaikka artikkelisarjan otsikko oli Kuinka Persian, Kreikan ja Israelin 2500 vuotinen historia ennustettiin Danielin kirjan 11. luvussa? Ei olisi kuitenkaan riittävää, että mainitsen vain 11. luvun täyttymyksen ilman sen rinnakkaisnäkyjä luvuissa 2, 7 ja 8. Kaiken tässä jo esiin tulleen taustatiedon vuoksi käyn vain lyhyesti läpi Danielin 11. luvun keskiaikaan sijoittuvan täyttymyksen. Tämä myöhäisantiikkiin ja keskiaikaan sijoittuva täyttymys on kerrottu jakeissa 2 – 4:

Ja nyt minä ilmoitan sinulle totuuden: Katso, vielä nousee kolme kuningasta Persiassa, ja neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi. Ja kun hän on vahvistunut rikkaudessaan, panee hän kaiken liikkeelle Jaavanin valtakuntaa vastaan. Sitten nousee sankarikuningas; hän hallitsee suurella vallalla ja tekee, mitä tahtoo. Mutta juuri kun hän on noussut, hajoaa hänen valtakuntansa ja jakautuu neljään taivaan tuuleen. Se ei joudu hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Sillä hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille. – Daniel 11:2-4

Tämä profetia on periaatteessa rinnakkaiskuvaus 7. ja 8. luvun näkyjen toiseen täyttyskertaan. Siinä mainitaan kaikkien neljän pakanavallan toisen vaiheen historia samaan tapaan kuin luvuissa 7 ja 8. Näyn alkuperäisessä kontekstissa näky viittaa – kuten kerrottu kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa – Persian kolmella kuninkaalla Akhaimenidien Persian hallitsijoihin Kambyses (529-522 eKr.) Pseudo-Smerdis (522-521 eKr.), Dareios I Hystaspes (521-486 eKr.) ja Kserkses I (486-465 eKr.). Kserkses I oli Raamatun Esterin aviomies ja hän on näyn neljäs kuningas, joka rikastaa kaikkia muita rikkaammaksi ja panee kaiken liikkeelle Jaavanin eli Kreikan valtakuntaa vastaan. Näyn toisessa täyttymyksessä se viittaa kuitenkin niihin tapahtumiin, jotka seuraa sen ensimmäisen täyttymyksen päättymistä. Koska näky päättyy toisella vuosisadalla eKr. hallinneeseen Antiokhos Epifanesiin, sen toisen täyttymysvaiheen tulee seurata Antiokhos Epifanesin jälkeistä Lähi-Idän historiaa. Tässä toisessa täyttymysvaiheessa Persian kuninkailla ei viitata sen yksittäisiin hallitsijoihin vaan persialaisiin kuningaskuntiin tai Persiasta nouseviin kuningaskuntiin.

On jälleen täysin raamatullista sanoa kuninkaiden viittaavan yksittäisten hallitsijoiden sijasta valtakuntiin/hallitsijasukuihin. Daniel 8:21-22 sanoo: ”Kaksisarvinen oinas, jonka sinä näit, on: Meedian ja Persian kuninkaat. Ja kauris on Jaavanin kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas.” Tässä ”kuninkailla” viitataan sekä hallitsijoihin että heidän valtakuntiinsa. Meedian ja Persian kuninkailla viitataan valtakuntiin, ei hallitsijoihin. Samoin Jaavanin kuningas viittaa Kreikan valtakuntaan, kun taas sen ensimmäinen kuningas viittaa hallitsijaan eli Aleksanteri Suureen/Herakleiokseen. Eli tätä profetiaa voidaan lukea myös siten, että kolme valtakuntaa nousee Persiasta ja neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi. Vahvistuessaan rikkaudessaan se uhmaa Kreikan valtakuntaa kaikella voimallaan. Näyn loppu onkin sitten pelkkää toistoa Danielin 8. luvun näkyyn kauriin suuresta sarvesta ja sen jakaantumisesta neljään pienempään. Nämä kolme Persiasta noussutta kuningasta olivat neljän pedon näyn kaksi ensimmäistä petoa eli Seleukidien, Parthian ja Sassanidien valtakunta. Ne kaikki nousivat historialliselta Persian alueelta, joka oli paljon laajempi kuin nykyinen Iran. Näistä kolmesta Parthian ja Sassanidien hallitsijasuku oli persialainen hallitsijasuku, joiden valtakunta tunnetaan Kyyros Suuren muinaisen Persian perillisinä.

”Neljäs” ei viittaa johonkin neljänteen, joka seuraa Sassanidien persialaisvaltaa sillä näyn mukaan vain kolme kuningasta nousisi Persiassa. Neljäs onkin Sassanidien valtakunta sillä ensimmäinen viittaa Danielin päivinä hallinneeseen ja Kyyros Suuren perustamaan Akhaimenidien Persiaan. Profetia siis tahtoo sanoa, että Akhaimenidien Persian jälkeen Persiasta nousee vielä kolme muuta pakanavaltaa, joista neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi ennen kuin se panee kaikki sotavoimansa liikkeelle Kreikan valtakuntaa vastaan. Tähän Sassanidien rikastumiseen ”kaikkia muita rikkaammaksi” on viitattu jo esimerkiksi Wikipediassa:

Khosrau I oli Sassanidien Persian 22. hallitsija (Persiassa: Shahanshah, Suuri Kuningas), ja Sassanidi kuninkaista kaikkein kuuluisin ja maineikkain. Hän pystytti perustukset useille kaupungeille ja rikkaille palatseille, ja valvoi kauppateiden kunnostusta, kuin myös lukuisten siltojen ja patojen rakennusta. Khosrau I:n kunnianhimoisen valtakauden aikana taiteet ja tieteet kukoistivat Persiassa ja Sassanidi Imperiumi saavutti sen loistonsa ja vaurautensa huipun. Hallintoa edelsi hänen isänsä valtakausi ja seurasi Hormizd IV:n. ”Khosrau Anooshiravan, Kuolemattoman Sielun Khosrau” on suosituimpia hallitsijoita iranlalaisessa kulttuurissa ja kirjallisuudessa ja Iranin ulkopuolella hänen nimestään tuli, kuten Keisarin nimestä Rooman historiassa, Sassanidi kuninkaiden titteli. Hän otti myös käyttöön rationaalisen verotussysteemin, joka perustui maaomistusten kartoitukseen, jonka hänen isänsä oli aloittanut, ja yritti kaikella tavoin kasvattaa valtakuntansa hyvinvointia ja tuloja. Hänen kurinalainen armeijansa oli ratkaisevasti ylivoimainen Bysantin armeijaan nähden ja nähtävästi paremmin palkattu. Hän oli kiinnostunut kirjallisuudesta ja filosofisista keskusteluista. Hänen valtansa alla sakkipeli otettiin käyttöön Intiasta ja Kalilahin ja Dimnahin kuuluisa kirja käännettiin. Hän tuli siten tunnetuksi viisaana kuninkaana.

Toinen artikkeli toteaa, että ”Iranin rikkaus ei ollut kenties koskaan niin suurta kuin Sassanidien vallan aikana; se oli kaikkein pelottavin vastustaja Roomalle, myöhemmin Bysantille.” Tämä Sassanidien vaurauden huippu saavutettiin 500 -luvun lopulla ja juuri tällöin kun se oli ”vahvistunut rikkaudessaan, panee hän kaiken liikkeelle Jaavanin valtakuntaa vastaan”. Khosrau I:n pojanpoika Khosrau II käynnisti vuonna 603 Sassanidien suurimman mittaluokan sotaoperaation Bysantin Kreikkaa vastaan ja valloitti pian Bysantin hallussa olleen Egyptin, Levantin ja eteni myös Anatoliaan kohti Konstantinopolia. Jae 3 sanoo: ”Sitten nousee sankarikuningas; hän hallitsee suurella vallalla ja tekee, mitä tahtoo.” Tämä kuvaa Euroopan ”ensimmäisen ristiritarin”, keisari Herakleioksen nousua ja sankarillista vastarintaa, jonka seurauksena hän onnistui palauttamaan kaikki Itä-Rooman menettämät alueet takaisin kreikkalaisille (vain menettääkseen ne muutamaa vuotta myöhemmin arabeille). Herakleioksen vallan kliimaksi oli vuonna 630, kun hän ratsasti Jerusalemiin ja palautti sinne Khosrau II:n varastaman Jeesuksen tosiristin.

Jae 4 jatkaa, ”Mutta juuri kun hän on noussut, hajoaa hänen valtakuntansa ja jakautuu neljään taivaan tuuleen. Se ei joudu hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Sillä hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille.” Tässä kuvataan islamin nousun seurauksena tapahtunutta Herakleioksen vallan nopeaa murtumista Bysantti-Sassanidi sodan jälkeen ja sitä seurannutta Bysantin neljän teeman syntymistä. Englantilaiset raamatunkäännökset kuten NASB ja KJV ei sano etteikö valtakunta itsessään päätyisi Herakleioksen jälkeläiselle (Herakleioksen pojat peri valtakunnan isänsä kuoltua), vaan että valtakunnan neljään osaan jaettujen alueiden hallinta ei päädy hänen jälkeläisilleen. Eikä näin käynytkään sillä teemojen hallinnasta ja puolustuksesta vastasivat strategosit, Herakleioksen kenraalit. Näky ei myöskään sano että Kreikan valtakunta luhistuisi vielä lopullisesti Herakleioksen myötä vaan että hänen jälkeensä se ole enää ”niin mahtava kuin hänen hallitessaan”. Tämäkin pitää täysin paikkansa Bysantin myöhemmän historian valossa. Lopulta näky sanoo, että ”hänen  valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille.” Tämä viittaa Bysantin neljän teeman vallan jälkeiseen keisarikunnan loppuun joko neljännen ristiretken aikana tai vuonna 1453, kun Ottomaanit hävittivät sen lopullisesti.

Monet ehkä lukevat tätä siten, että kun näyn mukaan valtakunta joutuu muille, ei heille, niin se viittaa ”heillä” Herakleioksen jälkeläisiin. Mutta kohta voidaan kääntää myös: ”hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu ulkomaalaisille, ei heille [kreikkalaisille]”. Koska Bysantin keisarikunta romahti ensin paaville uskollisten latinalaisten ristiretkeläisten taholta ja koska Ristiretket olivat seuraava Lähi-Idän ja maailmanhistorian kannalta merkittävä tapahtuma, joka seurasi Bysantti-Sassanidi sotaa ja islamin nousua, uskon että näyssä viitataan enemminkin neljänteen ristiretkeen kuin 250 vuotta myöhempään Ottomaanien Konstantinopolin miehitykseen. Vuoden 1453 Konstantinopolin kukistumiseen viitataan puolestaan seuraavassa jakeessa, mikä aloittaa näyn ennustuksen Etelän ja Pohjan kuninkaasta. Mutta tämä onkin jo kokonaan oma tutkimusalueensa johon voimme paneutua vasta sarjan osassa 3.

Crusaders_attack_Constantinople
Venetsialaisen käsikirjoituksen piirros vuodelta 1330, mikä kuvaa neljännen ristiretken aikaista Konstantinopolin miehitystä, mikä ennustettiin Danielin kirjan 11. luvussa.

Tulossa osassa 3:

Seuraavassa osassa tarkoitukseni olisi käydä läpi Danielin kirjan 11. luvun loppujakeet 5 – 45 niiden lopun aikaa koskevan merkityksen valossa. Kuten tässä artikkelissa tein jo hyvin selväksi, ”lopun ajat” kattaa raamatullisesti puhuen koko kristillisen seurakunnan historian ja siten tätä näkyä ei tule sjoittaa vain viimeisen sukupolven päiviin tai viimeiselle vihan ajalle. Sen seitsenvuotista vihan aikaan käsittelevä osuus alkaa vasta jakeesta 21 lähtien. Osoitin jo kuinka jakeet 2 – 4 toteutui kristikunnan keskiaikaisessa historiassa. Näin ollen jakeiden 5 – 20 tulisi käsittää koko se Lähi-Itää, Kreikkaa, Palestiinaa ja juutalaisia koskettava historia mikä jää Ristiretkien ja vihan ajan alkamisen väliin. Tämä kyseinen vaihe tästä näystä muodostaa kenties sen vaikeimmin tulkittavan osuuden, joka ilman näyn perustan hahmottamista tässä artikkelissa esiintuodussa historiassa, voi vaikuttaa jopa hieman keinotekoiselta ja väkinäiseltä. Mutta kun ymmärrämme näyn perustaa Bysantti-Sassanidi sodassa, Bysantin neljässä teemassa ja Ristiretkissä, niin koko näky alkaa hahmottua hyvin selkeäksi, yhtenäiseksi ja johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi, mikä käy läpi kaikki Pyhän maan historiaan kytkeytyvät historian vaiheet erityisesti juutalaisen kansan perspektiivistä, joiden koko kansallinen olemassaolo on erottamattomassa yhteydessä Luvatun maan ja Jerusalemin historiaan.


 

neljän pedon toinen täyttymys
Tämän kaavion, joka kuvaa Danielin 7. ja 8. luvun toisen täyttymyksen toteutumista kristillisen seurakunnan ajalla, suurempi versio löytyy täältä.

 


 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s