Kaikki tietävät sen, että historia on voittajien kirjoittamaa. Tästä huolimatta monilla on edelleen hyvin romanttinen kuva brittiläisestä siirtomaavallasta, joka selvisi voittajana viimevuosisadan kahdesta maailmansodasta, vaikka imperiumi itsessään kuihtui kasaan Elisabet II:n aikana. Monille voi tuntua naurettavalta, että ”Euroopan isoäitinäkin” tunnettu Kuningatar Viktoria, jolloin imperiumi laajeni sen huippuunsa, rinnastaisiin sellaisiin murhaaviin tyranneihin kuin Mao, Stalin tai Hitler. Brittiläinen siirtomaavalta, ”jossa aurinko ei koskaan laskenut”, ei ollut kuitenkaan vain historian suurin pakanavalta, joka piti vallassaan neljättä osaa maailman maapinta-alasta ja viidettä osaa sen asukkaista vuonna 1922, mutta Britannian herruus maalla ja merellä on saattanut olla myös historian yksi ellei kaikkein verisin ja julmin pakanavalta, ohittaen jopa Maon Kiinan tai Hitlerin Saksan rikokset ihmisyyttä vastaan. Asia ei ole kuitenkaan ihan näin yksioikoinen. Otan asiaan aluksi Raamatun eskatologiasta kumpuavan näkökulman ja tarkastelen sen jälkeen asian historiallista kokonaiskuvaa.
Konservatiivinen PragerU YouTube-kanava julkaisi taannoin videon, jossa ylistettiin brittiläisen imperiumin roolia – yhdessä Yhdysvaltain kanssa – läntisen maailman ja sen yksilönarvoa ja -vapautta painottavien juutalaiskristillisten arvojen synnyssä. Asian ironia on tietenkin siinä, että jos brittiläinen siirtomaavalta oli todella niin hyväntahtoinen ja inhimillinen imperiumi kuin tuo video antaa ymmärtää, niin miksi lähes kaikki sen alaisuudessa olleet kansat – todellakin Yhdysvallat itse – nousivat lopulta sen kolonialistista valtaa vastaan. Miksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus kirjoitettiin käytännössä polemiikiksi Englannin kuninkaan ja brittiläisen imperiumin oletettua pahuutta vastaan? Samalla kun uusnatseilla, marxisteilla tai islamisteilla ei ole ongelmaa demonisoida koko läntisen sivilisaation historiaa, koska se edistää viime kädessä heidän juutalaiskristillisen uskon – jonka arvoille läntinen sivilisaatio on pohjimmiltaan perustettu – vastaista maailmankatsomustaan, niin konservatiiveille ja kristityille voi olla vaikeampi hyväksyä ajatusta siitä, että brittiläinen imperiumi olisi ollut historian murhaavin pakanavalta (käytän sanaa ”pakana” viittauksena ei-juutalaisiin).
Historia on kuitenkin paljon monimutkaisempi ja monisyisempi narratiivi kuin moni konservatiivi tai liberaali sen esittää edistääkseen omaa maailmankuvaansa marxismin tai kapitalismin rakenteellisesta pahuudesta. Käytännössä jokainen meistä pyrkii luomaan historiasta jonkinlaisen narratiivin, joka vahvistaisi jo olemassaolevaa maailmankuvaamme. Myönnän, että saatan langeta itsekin samaan ansaan, koska kukaan täällä ei pysty näkemään todellisuutta täysin objektiivisin silmälasein vailla minkäänlaisia ennakkoluuloja tai omaan maailmankuvaansa liittyvää puolueellisuutta. Oma historiallinen narratiivini pohjautuu pitkälti Raamatun profetioista muodostuvaan kokonaiskuvaan. Tähän perustuen ajattelen esimerkiksi niin, että maanpäällä ei ole ollut vielä yhtäkään sellaista valtakuntaa, jota voitaisiin kutsua raamatullisin mittapuin pyhäksi, vanhurskaaksi ja jumaliseksi. Danielin kirjan 2. ja 7. luvun mukaan tällainen syntyy vasta vasta kun Jeesus ja Hänen pyhänsä palaavat taivaasta maanpäälle ja kukistavat pedon ja hänen kymmenen alamaistaan.
Ennen tätä maanpäällä hallitsee neljä raatelevaa petovaltaa, joista ”kukin erilainen kuin toinen” (Dan. 7:3). Kuten osoitin jo 356 -sivuisessa eskatologisessa kirjassani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu?, nämä neljä petovaltaa Danielin kirjan 7. 8. ja 11. luvussa ei ennustanut ainoastaan antiikin ajan pakanavaltojen (tässä viittaan pakanoilla ei-kristittyihin) kuten Babylonin, Meedo-Persian, Kreikan ja Rooman nousun ja tuhon, mutta myös myös kristillisen ajan ”kristillisten” maailmanvaltojen , kuten Bysantin (Itä-Rooman), Rooman paavien hallitseman Länsi-Euroopan, brittiläisen siirtomaavallan, Venäjän sekä Saksan. Huolimatta siitä, että keskiajan Saksa tunnettiin nimellä Pyhä saksalaisroomalainen keisarikunta ja että paavit ja monet Euroopat monarkit pitivät itseään Jumalan Pojan sijaisina maanpäällä, joiden oikeus maalliseen ja hengelliseen valtaan tuli suoraan Jumalalta, niin yksikään näistä ns. ”kristillisistä” valtakunnista ei ole täyttänyt niitä kriteereitä Jumalan valtakunnasta maanpäällä, jonka Raamattu ennustaa toteutuvan vasta Jeesuksen takaisin tullessa.
Danielin kirjassa monet näistä ”kristillisistä” valtakunnista yhdistetään itseasiassa Antikristukseen ja hänen antikristilliseen valtaansa maanpäällä. Esimerkiksi paavinvalta – jonka jotkin puolueettomat historian lähteet ovat arvioineet olleen vastuussa 50 miljoonan kristityn marttyyrin verestä (tutkijat Cris Putnam ja Tom Horn osoittaa luvun historiallisen paikkanpitävyyden kirjassaan The Final Roman Emperor, The Islamic Antichrist and the Vatican’s Last Crusade) – on ennustettu Danielin kirjan 7. luvun profetiassa pienestä sarvesta, joka viittaa saman aikaisesti myös viimeiseen yksilö-Antikristukseen (löydät tähän perinpohjaiset perusteet kirjani sivuilta 237 – 268). Kerroin kirjassani myös kuinka Daniel näki edeltä islamilaisen Ottomaanien valtakunnan nousun ja tuhon ja yhdistää sen tämän läntisen antikristuksen eli paavinvallan itäiseksi vastakappaleeksi Danielin 8. luvun profetiassa pienestä sarvesta (joka viittaa myös lopun ajan yksilö-Antikristukseen). Näin ollen Danielin 7. ja 8. luku ennustivat uskonpuhdistuksen ajan kaksi merkittävintä ja voimakkainta pakanavaltaa, jotka ottivat muodon Ottomaanien vallassa idässä ja paavien vallassa lännessä (paavinvallan valtapiiriin voidaan lukea myös 1500 – 1600 -lukujen mahtavin siirtomaavalta eli Espanjan siirtomaavalta).
1700 – 1800 -luvuilla Englannin leijona ja Venäjän karhu alkoivat raivata tieltään Espanjan ja Ottomaanien turkkilaisen valtakunnan paikkaa maailman johtavina pakanakansoina. Ottomaani sulttaanien ennen niin mahtava Turkin valtakunta tunnettiiin 1800 -luvulla ”Euroopan sairaana miehenä”, jonka kuolemaa Euroopan valtionpäämiehet odottivat hetkenä minä hyvänsä. Samoin Espanjan siirtomaavalta menetti lähes kaikki siirtomaansa Espanjalaisen Amerikan itsenäisyysodissa vuosina 1808 – 1833 (Espanja oli menettänyt johtoasemansa Euroopassa jo 1600-luvulla Ranskalle ja Britannialle). Britannian siirtomaavalta, joka alkoi levittäytyä Pohjois-Amerikkaan Elisabet I:n aikana, kun Englani päihitti Espanjan Voittamattoman Armadan vuonna 1588, nousi vähitellen esiin Euroopan johtavana siirtomaavaltana. Protestanttinen Englanti edusti alkujaan hengellistä ja kolonialistista vastavoimaa manner-Euroopan protestantteja sortaneelle paavinvallalle ja katolisille yksinvaltiaille kuten Ludvig XIV. Espanjan perimyssodan päättänyt Utrechtin rauha (1713) käynnisti brittiläisen siirtomaavallan kultakauden ja auttoi protestanttista ja evankelista herätyskristillisyyttä leviämään ympäri maailman. Historioitsija George Trevelyan sanoin,
Tämä sopimus, joka pantiin toteen 1700 -luvun sivilisaation vakaassa ja luonteenomaisessa ajanjaksossa, merkitsi sen vaaran loppua, jonka vanha ranskalainen monarkia toi Eurooppaan, ja merkitsi ei yhtään vähemmän merkittävää muutosta maailmaan – Iso-Britannian merellistä, kaupallista ja taloudellista ylivaltaa.
Brittiläinen imperiumi Raamatussa?
Osoitin kirjassani, ettei Daniel nähnyt edeltä vain paavinvallan ja Ottomaanien nousua, mutta myös sen historiallisen jatkokertomuksen 1700 – 1900 -lukujen siirtomaavalloissa. Daniel näki nimittäin neljän pedon nousun merestä, joista ensimmäinen oli kuin leijona, toinen karhu, kolmas pantteri ja neljäs määrittelemätön kymmensarvinen peto. Danielille kerrottiin samassa näyssä, että nämä neljä petoa edustavat neljää valtakuntaa, jotka nousevat maasta (Dan. 7:17, 23). Kun ymmärrämme ensin Raamatun profetioiden moninkertaisen täyttymyksen periaatetta, voimme identifioida nämä pedot myös nykyajalla. Osoitin kirjassani, että neljän pedon näyllä on kolme historiallista täyttymystä antiikin, keskiajan ja uuden ajan johtavissa pakanavalloissa (etenkin niissä, joilla on ollut suurin vaikutus maailmanhistoriaan, juutalaisiin ja kristittyihin). Näistä kolmas täyttymys ennusti uuden ajan pakanavaltojen kuten Englannin, Venäjän ja Saksan nousun. Näin opetti mm. Robert Anderson kirjassaan The Coming Prince (1894), jota monet nykyajan nimekkäät profetian opettajat pitävät yhtenä arvovaltaisimpana lähteenä mitä tulee raamatullisen eskatologian ymmärtämiseen. Anderson ei kuitenkaan ymmärtänyt näyn keskiaikaista (toista) täyttymystä, josta kirjoitin laajasti jo omassa kirjassani (tämä toinen täyttymys ennusti tapahtumat kuten Bysantti-Sassanidi sodan 600 -luvulla ja sitä seuranneen islamilaisen arabi ja turkkilaisvallan nousun, ristiretket, jne.)
Kolmen ensimmäisen pedon identifiointi Englannissa, Venäjässä ja Saksassa, ei perustu vain leijonan, karhun ja leopardin löytymiseen näiden kansojen kansalliseläimistä ja heraldiikasta, mutta myös siihen, että ne olivat historian suurimpia pakanavaltoja (brittiläinen imperiumi suurin, Venäjän keisarikunta toiseksi suurin), jotka saivat ylivallan maailmasta juuri profetian ilmoittamassa järjestyksessä (Natsi-Saksa jopa kuvaili itseään termillä kolmas valtakunta) ja kaikilla niillä oli merkittävä rooli juutalaisten historiassa ja ratkaiseva vaikutus Israelin uudelleensyntyyn. Eikö olisikin todella outoa, että samat profetiat jotka ennustivat Rooman valtakunnan nousun, jättäisivät huomiotta brittiläisen imperiumin, jonka pinta-ala oli seitsemän kertaa Rooman imperiumia suurempi? Eikö se olisi vieläkin oudompaa kun tiedämme, että Israelin valtio – profetioiden täyttymyksen suurin ihme – syntyi kirjaimellisesti brittiläisen siirtomaavallan alaisuudesta?
Moni kristitty saattaa kyllä tunnustaa, että Englannin siirtomaavalta ennustettiin Danielin 7. luvun leijonassa (tämä ei ole lainkaan poikkeuksellinen näkemys). Harva kuitenkaan ymmärtää, että brittiläisen imperiumin historiasta on esitetty seikkaperäinen läpivalaisu Danielin kirjan 11. luvussa, etenkin sen yhteydessä Israelin maan historiaan. Aivan kuin Pohjan kuningas näyn alkuperäisessä kontekstissa oli Babylonin valtakunnan – Danielin ensimmäinen peto näyn ensimmäisessä ja toisessa täyttymyksessä – uudelleenruumiillistuma Seleukidien valtakunnassa, niin samoin Pohjan kuningas rinnastuu ensimmäiseen petoon Danielin 11. luvun näyn toisessa täyttymyksessä. Mutta ei Babyloniin vaan Englantiin, joka edustaa leijonan lopullista ruumiillistumaa. Perimmäiset syyt Pohjan kuninkaan identifiointiin Englanniksi on kuitenkin paljon monisyisemmät ja hienostuneemmat kuin tässä on mahdollista esittää. Tämä on kuitenkin pohjimmainen syy siihen miksi uskon Antikristuksen ilmestyvän brittiläistä imperiumia hallinneesta Englannin kuningashuoneesta, nousevan isiensä valtaistuimelle ja perivän lopulta vieläkin suuremman vallan kuin häntä edeltäneillä hallitsijoilla oli.
Englannin sota Rooman antikristusta vastaan
Tästä Raamatun profetioiden valottamasta historian narratiivista voidaan rakentaa jo muutamia johtopäätöksiä. Ensinnäkin, koska Englanti nousi antikristillisen paavinvallan hengelliseksi ja sotilaalliseksi vastavoimaksi, niin voimme sanoa sen sodan manner-Euroopan roomalaiskatolisten kuningaskuntien hegemoniaa vastaan, edustaneen alkuunsa oikeutettua pyhää sotaa paavinvallan hengellistä pahuutta vastaan, jonka Daniel näki olevan eräänlainen esitäyttymys lopullisen yksilö-Antikristuksen valtakunnasta yhdessä islamilaisen kalifaattikunnan kanssa. Tämä oli myös uskonpuhdistajien yksimielinen näkemys. Puritaani Thomas Goodwinia kirjoitti 1600 -luvulla:
Nämä kaksi, Paavi ja Turkki, molemmat Kristuksen vihollisia, seurasivat siten [Rooman] imperiumia jakaen sen kaksi osaa [Itä- ja Länsi-Rooman] keskenään… Muhamettilaisuus turkkilaisten alla tyrannisoi yhtä ja epäjumalanpalvelus paavin alla levisi toiseen.
Amerikan yksi merkittävin teologi Jonathan Edwards (1703 -1758) opetti seuraavaa:
Nämä kaksi Paholaisen suurta työtä, mitkä hän… valmisti Kristuksen Kuningaskuntaa vastaan, ovat… hänen antikristillinen [roomalainen ja paavillinen] ja muhamettilainen [muslimilainen tai islamilainen] kuningaskuntansa – mitkä ovat olleet ja yhä ovat kaksi suuren laajuuden ja vallan omistavaa kuningaskuntaa. Molemmat yhdessä nielivät… muinaisen Rooman imperiumin; Antikristuksen (paavin) kuningaskunta nieli läntisen imperiumin ja Saatanan muhamettilainen kuningaskunta nieli itäisen imperiumin.
Nämä Jumalan suurmiehet uskoivat juutalaisten kääntymyksen tapahtuvan vasta silloin kun Hän tuhoaisi nämä kaksi antikristillistä valtakuntaa aikojen lopussa. Tällainen näkemys eskatologiasta oli hyvin yleinen varhaisten protestanttien keskuudessa 1500 -luvulta 1800 -luvulle (näkemys, jonka pätevyyden olen siis oikeuttanut kirjassani). Tuohon aikaan ei puhuttu vielä Englannista Danielin leijonapetona tai Venäjästä Danielin karhupetona, koska tämä asia alkoi kirkastua profetian tutkijoille kuten Robert Andersonille vasta 1800 -luvun loppuun mennessä. Britannia ja Venäjä eivät olleet merkittäviä historiallisia voimatekijöitä ennen kuin vasta 1700 -luvun lopulla tai 1800 -luvun alussa ja siksi kristityt eivät olisi voineet ymmärtää näiden kansojen profeetallista roolia vielä 1600 -luvulla. Opetin aikaisemmassa 700-sivun nettikirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus, että kaikki Danielin ennustamat kristillisen ajan pakanavallat olivat yhteydessä myös tiettyihin kirkko- ja tunnustuskuntiin, joille kullekin Jeesus antoi profetian Ilmestyskirjan 2-3. luvussa.
Filadelfian seurakunta
Tätä tulkintaa Ilmestyskirjan toisesta ja kolmannesta luvusta on esitetty jo monissa selitysteoksissa useiden vuosisatojen ajan. Näin ollen Filadelfian seurakunta, joka on yhdistetty usein 1700 – 1800 -lukujen protestanttiseen herätyskristillisyyteen, olisi samanlaisessa suhteessa Englantiin ja USA:han kuin ortodoksikristillisyys oli Bysantin valtakuntaan ja Venäjään, tai luterilaisuus Saksaan ja Skandinaviaan. Ilmestyskirjasta käy ilmi, että Fildelfian seurakunta oli ainoa seitsemästä seurakunnasta, josta Jeesus ei sanonut ainoatakaan pahaa sanaa. Tämä profetia koskee kuitenkin vain seurakuntaa itseään, ei siihen kytköksissä olevaa pakanavaltakuntaa, eli tässä tapauksessa Englantia tai Yhdysvaltoja. Jeesus sanoi Filadelfian seurakunnalle: ”Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” (Ilm. 3:8) Brittiläisen imperiumin voima ei ollut todellakaan vähäinen, mutta monien niiden kristittyjen, jotka pakenivat uskonnollista vainoa Englannista ja muualta Euroopasta ja asettuivat Uuteen maailmaan, voima oli todella vähäinen. Köyhyydestä ja ajallisista vaikeuksistaan huolimatta, Jumala antoi juuri näiden kristittyjen keskuuteen monia herätyksiä ja avasi heille ovet kaikkialle maailmaan pakanakansojen saavuttamiseksi Kristuksen pelastavalle evankeliumille (osittain juuri brittiläisen imperiumin leviämisen ansiosta).
Luin Leo Mellerin viimeisestä sähköpostikirjeestä kuinka paroni Rothschild oli rahoittamassa myös suomalaisten kristittyjen työtä juutalaisexoduksen tukemisessa. Rothschildin juutalaisella pankkidynastialla – joka on liitetty myös saatanalliseen Illuminatiin ja moniin laittomuuksiin – on ollut todellakin hyvin pitkä historia sionismin tukemisessa erilaisten evankelisten ryhmittymien rinnalla. Tämä saattaa liittyä siihen mitä Jeesus sanoi myös Filadelfian seurakunnalle: ”Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.” (Ilm. 3:9) Jumala voi pistää nimittäin pahankin palvelemaan Hänen tarkoitusperiään. Filadelfian seurakunta, eli pääosin Englantia puhuvassa maailmassa syntynyt evankelinen ja protestanttinen herätyskristillisyys, oli mukana monissa sosiaalisissa uudistuksissa, kuten orjuuden ja köyhyyden vastaisessa taistelussa, naisasialiikkeessä, yms. missä herätykseen tulleet ihmiset panivat kristillisen uskonsa toteen teoissa eikä vain sanoissa.
Nykyajan ihminen on onnistunut turmelemaan 1800 -luvun sosiaalisen evankeliumin liikkeen ja ns. ”progressiivien” alkuperäisen vanhurskaan mission ja tehnyt siitä kulttuurimarxistisen irvikuvan, jossa Lontoon kaduille 1800 -luvulla nälkiintyneen orpolapsen tai amerikkalaisessa plantaasissa työskentelevän mustan orjan paikalla ovat nyt homoseksuaalit, transsukupuoliset, värilliset, ”ilmastopakolaiset”, ym. ”sorretut vähemmistöt”. Suuren yhteiskunnallisen pahan kuten orjuuden vastainen taistelu on vaihtunut vähemmistöihin kohdistuvan mikroaggression vastaiseen taisteluun, turvallisiin tiloihin, ahdistumisvaroituksiin, ynnä muuhun marxilaiseen hölynpölyyn, joka leimaa tätä narsistista aikaamme, jota jotkin sosiologit kutsuvat ”uhriutumisen kulttuuriksi”. Sanoin alussa, että kysymys brittiläisen imperiumista ei ole lainkaan yksioikoinen, koska ei voida sanoa, että imperiumin historia olisi ollut yksinomaan paha tai yksinomaan hyvä. Meidän tulee nähdä myös ne positiiviset puolet, jotka brittiläinen siirtomaavalta on tuonut maailmaan.
Transatlanttinen orjakauppa
Yksi näistä oli orjakaupan lakkauttaminen vuonna 1833. PragerU:n aiemmin mainitussa videossa historioitsija H.W. Crocker kertoo orjakaupan vastaisen sodan olleen yksi pääsyy, jonka varjolla se ajoi laajenemistaan 1800 -luvulla. Marxilainen historian narratiivi painottaa usein orjuutta vain kristillistä länttä leimanneena historiallisena vääryytenä ja jättää samalla kertomatta muslimien ehkä vieläkin raadollisemmasta ja laajemmasta orjakaupasta, valkoisesta orjuudesta, ja siitä että orjuus on ollut yleistä melkein kaikissa ei-kristillisissä sivilisaatioissa kautta historian, myös Afrikassa ennen Euroopan siirtomavaltojen harjoittamaa transatlanttista orjakauppaa ja sen aikana. Ilman kristillistä sivilisaatiota ja brittiläistä imperiumia, orjuus olisi yhä tänäänkin kaikissa kulttuureissa ja kansoissa harjoitettu hyväksytty ja yleinen käytäntö. Juuri kristillisessä sivilisaatiossa syntyneet juutalaiskristilliset arvot, jotka painottivat kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta ja Jumalan antamia loukkaamattomia ihmisoikeuksia, mahdollisti orjuuden lakkauttamisen ympäri maailmaa. Sama koskee muitakin lännessä syntyneitä sosiaalisia edistysaskelia naisten, lasten, köyhien, sairaiden ja marginalisoitujen oikeuksien edistämisessä.
Uskon, että tämä on kuitenkin paljon enemmän Amerikan itsenäisyysjulistuksen ja sen peruslain ansiota kuin Brittiläisen imperumin, joka tosin levitti monet näistä samoista juutalaiskristillistä arvoista myös muualle maailmaan. Mutta eikö Iso-Britannia ollut Yhdysvaltoja moraalisesti paljon edemmällä, kun se älysi lakkauttaa orjuuden jo 32 vuotta ennen Yhdysvaltoja? Ei ihan näinkään. Täytyy muistaa, että Iso-Britannia oli ollut Euroopan johtava orjakauppias 1600 -1700 -luvuilla ja Yhdysvaltain vuoden 1776 itsenäisyysjulistus kirjoitettiin osittain kritiikiksi Brittiläisen imperiumin ja orjakaupan pahuutta vastaan. Nyt kun vasemmisto repii alas Amerikan perustajaisien kuten George Washingtonin ja Thomas Jeffersonin patsaita, koska he olivat merkittäviä orjanomistajia, on syytä muistaa, että Jeffersonin ja viiden muun perustajaisän kirjoittaman Amerikan itsenäisyysjulistuksen vallankumouksellisin poliittinen sanoma oli tässä:
Me pidämme näitä totuuksia itsestäänselvinä, että kaikki ihmiset ovat luotu tasa-arvoisiksi ja heille on annettu Luojansa taholta tietyt loukkaamattomat oikeudet, joiden joukossa ovat elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu.
Juuri tähän totemukseen perustuen, Abraham Lincoln vaati lähes vuosisata myöhemmin orjuuden lakkauttamista koko Yhdysvalloista. Jefferson olisi ollut Lincolnin kanssa samaa mieltä, sillä Amerikan itsenäisyysjulistus sisälsi alunperin poistetun katkelman, joka nimenomaisesti tuomitsee Englannin kuninkaan harjoittaman orjakaupan:
Hän (Englannin Yrjö III) on käynyt julmaa sotaa ihmisluontoa itseään vastaan, rikkoen sen kaikkein pyhimpiä oikeuksia elämään ja vapauteen kaukaisen kansan henkilöissä, jotka eivät koskaan loukanneet häntä, vangiten ja kuljettaen heidät orjuuteen toiselle pallonpuoliskolle tai saaden aikaan heidän surkean kuolemansa kuljetuksessaan sinne. Tämä piraattinen sodankäynti, vääräuskoisten valtojen paheksunta, on Iso-Britannian Kristillisen Kuninkaan sodankäyntiä [Jefferson käyttää sanaa ”kristillinen” selvästi sarkastisessa merkityksessä]. Päättäväinen pitämään avoimen kaupan missä Ihmisiä [isolla alkukirjaimella] ostetaan ja myydään, hän on tehnyt kaikkensa tukahduttaakseen jokaisen lainsäädännön, joka pyrkii kieltämään tai pidättämään tätä inhottavaa kaupankäyntiä
Vuosikymmeniä myöhemmin Jefferson valitti tämän katkelman sensuroinnista ja syytti siitä Etelä-Carolinan, Georgian ja pohjoisten valtioiden delegaatteja, jotka edustivat kauppiaita, jotka olivat aktiivisesti mukana transatlanttisessa orjakaupassa. On syytä ymmärtää, että orjakauppaa vastustavien abolitionistien vastassa oli hyvin voimakkaiden tahojen taloudelliset intressit eikä tuon ajan vallitseva ilmapiiri antanut mustien elämälle mitään arvoa. On todella uskomatonta, että kun Britannia lakkautti orjuuden kaikkialta imperiumista paitsi Intiasta vuonna 1833, se vaati historian erästä mittavinta hallituksen tukipakettia, 20 miljoonaa puntaa, joka vastaisi nykyrahassa noin 20 miljardia, uskomattomat 40% valtion budjetista vuonna 1833. Britannian hallituksen ottaman lainan hinta oli niin suuri, että se maksettiin takaisin vasta vuoteen 2015 mennessä, eli maan veronmaksajat saivat kärsiä orjakaupan kustannuksista vielä 180 vuotta myöhemmin. Mikä vieläkin ällistyttävämpää, nämä nykyrahassa vastaavat 20 miljardia puntaa, joilla orjat ostettiin vapaaksi, eivät menneet orjille tai heidän jälkikasvulleen, vaan orjanomistajille.
Entä kuka oli tuon ajan suurin ja rikkain orjanomistaja? Englannin kuningas, joka ei maksanut edes veroja. Ei henkilökohtaisesti, mutta imperiumin päänä, joka oli maailman suurin orjakauppias. 1760 -luvulla Amerikkaan vuosittain kuljetetuista 80 000 orjasta, yli puolet vietiin brittiläisissä laivoissa. Historioitsija David Richardson on arvioinut, että 1600 ja 1700 -luvuilla Englannin Kuninkaallisen laivasto kuljetti Atlantin yli kaikkiaan 3,4 miljoonaa afrikkalaista orjalaivoissa, joissa sadoista orjista 15% kuoli yleensä nestehukkaan tai epähygieenisistä olosuhteista syntyneisiin sairauksiin kuukausia kestäneen helvetillisen matkan aikana. Vuosien 1750 ja 1780 välillä 70% Britannian hallituksen kokonaistuloista tuli sen siirtomaiden omaisuuden ja orjakaupan verotuksesta. Englannin kuningasperhe oli sekaantunut suoraan transatlanttiseen orjakauppaan ja hyötyi suuresti sen tuomista taloudellisista voitoista yksityisten yritysten, kuten Royal African Companyn kautta. Wikipedia kertoo:
Royal African Company (RAC) oli englantilainen kaupallinen yhtiö, joka perustettiin vuonna 1660 kuninkaallisen Stuart perheen ja Lontoo City:n kauppiaiden taholta tehdäkseen kauppaa Afrikan länsirannikolla. Se oli Yorkin herttuan johtama, joka oli Kaarle II:n veli ja nousi myöhemmin valtaistuimelle Jaakko II:na. Se toimitti enemmän afrikkalaisia orjia Amerikkoihin kuin yksikään toinen instituutio Atlanttisen orjakaupan aikana.
Sen alkuperäinen päämäärä oli hyödyntää kultakenttiä Gambia-joella, jotka Prinssi Rupertin tunnisti hallitsijoiden välisen Interregnumin väliajalla. Se muodostettiin, kun Kaarle II sai Englannin valtaistuimen vuoden 1660 monarkian paluussa. Se kehittyi pian brutaaliksi ja yhtämittaiseksi orjakaupaksi. Se uutti muita hyödykkeitä pääosin Kultarannikolta. Tullessaan maksukyvyttömäksi vuonna 1708, se säilyi vuoteen 1752 asti paljon vähemmällä aktiviteetilla, kun sen varat siirrettiin uuteen yhtiöön nimeltä African Company of Merchants, joka kesti vuoteen 1821 asti…
1680 -luvulla yhtiö kuljetti noin 5000 orjuutettua ihmistä vuodessa markkinoille pääosin Karibiaan Atlantin halki. Monet polttomerkattiin kirjaimilla ”DY”, sen kuvernooria Yorkin herttuaa (Duke of York) varten, joka seurasi hänen veljeään valtaistuimelle vuonna 1685, tullen kuningas Jaakko II:ksi. Muut orjat merkattiin yhtiön alkukirjaimilla RAC, heidän rintaansa. Historioitsija William Pettigrew on sanonut, että yhtiö ”kuljettu enemmän orjuutettuja afrikkalaisia naisia, miehiä ja lapsia Amerikkoihin kuin mikään muu yksittäinen instituutio koko transatlanttisen orjakaupan aikana,” ja investoijat yhtiössä olivat täysin tietoisia sen aktiviteeteista ja aikoivat hyötyä tästä hyväksikäytöstä.
Vuosien 1662 ja 1731 välissä, yhtiö kuljetti keskimäärin 212000 orjaa, joista 44000 kuoli matkan aikana. Tuohon aikaan mennessä he kuljettivat orjia myös englantilaisiin siirtomaihin Pohjois-Amerikassa.
Vaikka Kuningatar Viktorian puoliso Prinssi Albert tuli vuonna 1840 orjakauppaa vastustaneen Society for the Extinction of the Slave Trade -järjestön presidentiksi, ja imperiumia vuosina 1837 – 1901 hallinnut Viktoria tunnetaan yleisesti orjuuden vastustajana, niin Englannin monarkialle ja valtaapitäville ei kasvanut sydän ja omatunto yhdessä yössä. Orjakaupan lakkauttaminen ei nimittäin tapahtunut ylhäältä alaspäin vaan alhaalta ylöspäin. Hallitsijoiden oli seurattava sitä mistä kansa oli jo yhtä mieltä, että orjuus on moraalinen paha, jota ei tule sallia missään muodossa. Tämä taas vaati abolitionistien ja sosiaalisten uudistajien vuosikymmeniä kestänyttä väsymätöntä taistelua valtaapitävien intressejä vastaan. Abolitionistien eturintamassa kulki usein evankeliset kristityt, jotka olivat kokeneet uskonnollisen herätyksen, joka sai heidät tekemään uskonsa mukaisia tekoja. Näistä merkittävin oli William Wilberforce (1759 – 1833), englantilainen poliitikko, joka kristillisen uskonsa motivoimana ajoi Englannin parlamentissa orjakaupan lakkauttamista vuodesta 1787 lähtien. Hän oli myös eläinaktivisti, joka perusti historian ensimmäisen järjestön, joka kampanjoi eläimiin kohdistuvan julmuuden vähentämiseksi (se niistä viheruskovaisten väitteistä, ettei kristityt välittäisi lainkaan luonnosta ja luomakunnan muista olennoista).
Englannin aristokraatit tukivat orjakauppaa aivan loppuun asti. Jeffersonin mukaan Yrjö III teki ”kaikkensa tukahduttaakseen jokaisen lainsäädännön, joka pyrkii kieltämään tai pidättämään tätä inhottavaa kaupankäyntiä”. Wikipedia vahvistaa tämän:
Suurimman osan valta-ajastaan, Kuningas Yrjö III vastusti abolitionisti liikettä. [pääministeri William] Pitt käänteisesti toivoi näkevän orjuuden lakkauttamisen, mutta hallitus oli jakautunut asian suhteen ja kuningas oli orjuutta puolustavien leirissä, Pitt päätti pidättäytyä tekemästä orjuuden lakkauttamisiesta hallitusasiaa. Sen sijaan, hän työskenteli lakkauttamisen puolesta yksilöllisellä kapasiteetilla. Verkkosivu Voyages: The Trans-Atlantic Slave Trade Database mukaan, jota johtaa Emory Yliopiston tutkijat, Yrjö III:n vallan aikana 1,6 miljoonaa orjaa kuljetettiin Afrikasta Britannian hallitsemille siirtomaille.
Yrjö III:n kolmas poika ja myöhempi Kuningas William IV (1830 – 1837) vastusti myös orjakaupan lakkauttamista. Jälleen Wikipedia paljastaa:
Sen sijaan että olisi palvellut merellä, William käytti aikansa ylähuoneessa missä hän puhui orjuuden lakkauttamista vastaan, mikä, vaikka ei ollut laillista Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, esiintyi yhä Britannian siirtomaissa. Vapaus tekisi orjille vain vähän hyvää, hän väitti… Ensimmäisessä puheessaan parlamentin edessä, hän kutsui itseään ”neekereiden tilan tarkkanäköiseksi havannoijaksi”, joka löysi heidän olleen hyvin hoidettuja ”nöyrässä onnellisuuden tilassa”. Toiset ajattelivat sen olevan ”järkyttävää, että niin nuori mies ilman minkäänlaista puolueellisuuden intressiä, olisi innokas orjakaupan jatkumisesta”. Puheessaan ylähuoneelle, William loukkasi William Wilberforcea, johtavaa abolitionistia, sanoen: ”orjuuden lakkauttamisen kannattajat ovat joko fanaatikkoja tai tekopyhiä ja yhteen näistä luokista äänestän herra Wilberforcen”.
Yhdysvaltain perustajaisien orjuudenvastaisuus
Yhdysvaltain perustajaisät saattoivat olla orjanomistajia, mutta samaan aikaan Englannin kuninkaat puolustivat avoimesti orjakauppaa, jota Amerikan perustajaisät taas paheksuivat ja halusivat nähdä orjuuden loppumisen. Esimerkiksi George Washington, Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti, vapautti hänen kaikki orjansa ennen kuolemaansa vuonna 1799. Washington piti orjuutta vastenmielisenä instituutiona, joka soti Amerikan vallankumouksen ilmentämiä vapauden ja tasa-arvon liberaaleja ihanteita vastaan. Hän omaksui jo vuonna 1774 dokumentin missä orjakauppa tuomittiin ”luonnottomana” ja mikä suositteli orjien tuonnin kieltämistä Amerikan 13 siirtokuntaan. Viisi vuotta myöhemmin Washington omaksui suunnitelman missä orjille myönnettiin vapaus vaihtokauppana vastaperustetun tasavallan sotavoimiin liittymisestä. Syyskuun 9. 1786 päivityssä yksityisessä kirjeessään hän kirjoitti: ”En koskaan tarkoita… omistavani toista orjaa ostettavaksi; se on ensimmäisten toiveideni joukossa, että näkisin jonkin suunnitelman toimeenpanon jossa orjuus tässä maassa lakkautettaisiin.” Orjuuden lakkauttaminen vuonna 1865 vaati kuitenkin sisällisodan ja Yhdysvaltain ensimmäisen republikaanipresidentin Abraham Lincolnin salamurhan.
Yhdysvalloista irtaantuneet seitsemän eteläistä osavaltiota perustivat Amerikan konfederaation vuonna 1861, joka johti Yhdysvaltain sisällisotaan. Konfederaation varapresidentin Alexander H. Stephensin mukaan tämän tunnustamattoman valtion ideologia oli avoin irtisanoutuminen Yhdysvaltain perustuslaista ja Amerikan perustajaisien tasa-arvo ihanteista. Hänen Cornerstone puheensa vuodelta 1861 oli esimakua 1900 -luvun rasistisista ideologioista, joiden kauhistuttavin ulkomuoto nähtiin Natsi-Saksan kuolemanleireissä.
Jefferson, hänen ennustuksessaan ennakoi tätä… hänen ja useimpien johtavien valtionpäämiesten harkitsema idea vanhan perustulain muodostamisen aikaan oli se, että afrikkalaisen orjuuttaminen oli rikos luonnonlakeja vastaan; että se oli väärin periaatteessa, sosiaalisesti, moraalisesti ja poliittisesti. Se oli paha, jota he eivät osanneet käsitellä… Meidän hallituksemme on perustettu täysin vastakkaisen idean perustalle; sen perustukset on asetettu, sen kulmakivi lepää, suuren totuuden päällä, että neekeri ei ole tasa-arvoinen valkoisen miehen kanssa; että orjuus, alistettuna ylemmälle rodulle, on hänen luonnollinen ja normaali tilansa. Tämä, meidän uusi hallituksemme, on ensimmäinen maailman historiassa, joka on perustettu tälle suurelle fyysiselle, filosofiselle ja moraaliselle totuudelle. Tämä totuus on ollut hidas sen sen kehitysprosessissaan, kuten kaikki muut totuudet tieteen useilla osastoilla.
Tässä ”totuudessaan” Stephensin vetosi ennenkaikkea tieteen auktoriteettiin eiikä niinkään Raamattuun tai kristinuskoon, vaikka hän väitti sen olevan yhteensopiva myös Raamatun kanssa. Eri rotujen eriarvoisuutta perusteltiin tuohon aikaan juuri luonnontieteiden perustalla. Yhdysvaltain perustajaisille ajatus ihmisten synnynnäisestä tasa-arvosta oli taas itsestäänselvä transsendentti totuus, joka nousi ennenkaikkea Jumalan ilmoituksesta, jonka mukaan jokainen ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi. Kuten David C. Gibbs III selittää kirjassaan Understanding the Constitution:
Itsenäisyyjulistuksen johdannossa Jefferson perusti Amerikan hallinnon niille totuuksille, jotka koko ihmiskunta tietää intuitiivisesti ja jotka Jumala ilmoitti meille Raamatussaan – ilman tarvetta todisteluun, keskusteluun tai väittelyyn. Sillä Amerikan perustajille, siitä ei ollut tarvetta keskustella, että ihmiskunta (sisälten sekä naisen että miehen) on luotu Jumalan kuvaksi, aivan kuin musta ei ole valkoista, pyöreä ei ole neliö ja vesi on märkää. Nämä ovat kaikki luonnon tosiasioista, joita ei voi todistaa; siitä huolimatta, ihmisolentoina olemme kykeneviä järkeilemään ja näkemään niiden totuuden.
Thomas Jeffersonin julistuksessa yksi tärkeä itsestäänselvä totuus Amerikan hallinnolle on se, että ”kaikki ihmiset ovat luotu tasa-arvoisiksi”. Tämä totuus, kaikkien miesten ja naisten tasa-arvo, koskee koko ihmiskunnan tasa-arvoa Jumalan edessä. Jumalan edessä koko ihmiskunnalla on sama luonto: Me olemme kaikki ihmisiä; olemme kaikki syntisiä; olemme luotu kaikki Hänen kuvakseen; ja olemme kaikki yhtäläisesti Hänen rakastamiaan.
Sanaa ”tasa-arvo”, kuten käytetty itsenäisyysjulistuksessa, ei tarkoitettu siinä merkityksessä, että saavuttaisimme kaikki saman aseman elämässä tai että olemme kaikki täysin samanlaisia ulkomuodossa, kyvyissämme, varallisuudessa, luonteessa, persoonallisuudessa tai statuksessa. Sen sijaan se on meidän tasa-arvomme Jumalan edessä, ja siten, tasa-arvomme suhteessa toinen toisiimme ylläpitäen ainutlaatuista luomustamme Jumalan yksilöllisinä lapsina, joista jokaisella on yhdenvertainen arvo.
Amerikan itsenäisyysjulistuksen ajatukset ihmisten loukkaamattomista Jumalan antamista oikeuksista saatettiin johtaa aikaisemmista englantilaisista dokumenteista kuten 1200 -luvun Magna Carta ja Englannin Mainiota vallankumousta seurannut Oikeuksien julistus (Bill of Rights) vuodelta 1689, joka on edelleen voimassa Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Nämä dokumentit kirjoitettiin kuitenkin juuri kuningasvaltaa ja sen väärinkäytöksiä vastaan. 1600 -luvun Englannissa oli vielä yleistä, että itsevaltaisen kuninkaan vastustajat tuomittiin hirttämiseen, repimiseen ja paloitteluun, sadistiseen kuolemanrangaistukseen, jossa uhri raahattiin ensin hevosen perässä hirttopaikalle, mutta hirtettiin vain pökerryksiin, jonka jälkeen hänen sisäelimensä poistettiin yksi kerrallaan uhrin ollessa yhä elossa. Juuri ennen Englannin mainiota vallankumousta ja Oikeuksien julistusta, joka kielsi mm. ”Julmat ja epätavalliset rangaistukset”, tämän rangaistuksen uhriksi joutui 200 protestanttia, jotka vastustivat katolisen Jaakko II:n valtaannousua Monmouthin kapinassa. Tämä oli sama Jaakko II, joka johti Afrikasta kidanapattujen vankien julmaa orjakauppaa Royal African Companyn presidenttinä. Kuninkaiden omat kristityt alamaiset olivat heidän mielivaltansa uhreja siinä missä Afrikan orjatkin. Orjuutta ei siis tulisi pitää niinkään valkoisen eurooppalaisen syntinä, vaan heitä hallinneiden mielipuolisten hallitsijoiden. Se oli Euroopan valkoinen kristitty, joka nousi ensin kuninkaiden mielivaltaa vastaan ja lopulta myös orjakauppaa vastaan hänen kristillisestä uskostaan nousseiden liberaalien ihanteidensa innoittamana (puhun ennen kaikkea klassisesta liberalismista, jolla ei ollut mitään tekemistä nykyajan vasemmistoliberalismin kanssa). Tämä on se avainasia, jonka marxilainen ja ateistinen historiantutkimus sivuuttaa.
Britannian kolonialistinen kansanmurha
Saatat ajatella, että nämä esimerkit Englannin monarkian ja Brittiläisen imperiumin julmuudesta koskee vain 1600 – 1700 -lukuja. Viktoriaanisella ajalla siirtomaavalta oli tehnyt jo parannuksen sen aikaisemmista synneistään ja oli nyt yksi orjakaupan johtavia vastustajia. Ja miten suuri historiallinen vääryys orjakauppa kuin sitten olikaan, niin emmehän voi rinnastaa sitä 1900 -luvun kansanmurhiin ja miljoonien teolliseen tappamiseen, joka suoritettiin natsismin ja marxismin ideologian alla. Lopulta, päällimmäinen syy miksi Brittiläinen imperiumi nähdään tänään niin positiivisessa valossa, on sen itsestään luoma historiallinen narratiivi suurena vapauttajana, sivistyksen ja sivilisaation soihdunkantajana, joka on vienyt demokratian ja sivistyksen maailman ääriin ja kukistanut viimeisellä vuosisadalla nousseet suuret pedot, vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien viholliset Natsi-Saksasta Neuvostoliittoon ja viimein ISIS:in kalifaattiin. Myös imperiumi itsessään on jo historiaa. Joten miten kyseenalainen sen rooli on ikinä ollutkaan, niin Englannin monarkialta on riisuttu kaikki imperialistinen valta eikä tässä kesytetyssä kissapedosssa ole enää mitään pelättävää. Siitä on jäljellä pelkkä romanttinen perhedraama Netflixin The Crown sarjassa tai Hollywoodin Oscar-palkitussa Kuninkaan puheessa.
Ei ihan näinkään. Viktoriaanisen ajan Iso-Britannia oli vastuussa ehkä vieläkin tappavimmista kansanmurhista kuin mikään mihin Saksa, Venäjä tai Kiina syyllistyi 1900 -luvulla. YouTube -videossa nimeltä 10 kaikkein pahinta imperiumia historiassa, kerrotaan imperiumien kuten keisarillisen Japanin, Epanjan ja Portugalin imperiumin, Ottomaanien, Ranskan, mongoolien, Natsi-Saksan, Leopold II:n Belgian ja Neuvostoliiton harjoittamista sanoinkuvaamattomista julmuuksista. Videossa kerrotaan kuinka Natsi-Saksan ja keisarillisen Japanin keskitysleireissä vangeille tehtiin kirurgisia toimenpiteitä ilman puudutusta tai heidät upotettiin jääkylmään veteen viideksi tunniksi kunnes he menehtyivät hypotermiaan. Nankingin verilöylysssä Japanin armeijan sotilaat raiskaisivat kenraaliensa valvonnassa jopa 8 -vuotiaita kiinalaistyttöjä ja polttivat miesvangit elävältä. Espanjan siirtokunta oli keksinyt useita kidutuslaitteita, kuten sellaisen missä uhrin pää puristettiin kasaan kunnes pääkallo murskaantui. Intian Goa inkvisitiossa hinduja poltettiin elävältä kiuhuvassa öljyssä ”ihmisten käännyttämiseksi kristinuskoon”.
Englannin Kuningatar Viktorian serkku Belgian Leopold II (1865 – 1909), joka oli myös Englannin monarkille alamaisen englantilaisen Sukkanauharitarikunnan ritari (häntä ei koskaan erotettu siitä), tapatti miljoonia kongolaisia pakottamalla heidät tekemään raskasta orjatyötä kumin ja norsunluun keräämiseksi kuninkaan taloudellisten voittojen kasvattamiseksi. Ne ihmisparat, jotka eivät työskennelleet tarpeeksi tehokkaasti, joko ammuttiin, kidnapattiin tai heidän raajansa katkaistiin. Stalinin ateistinen Neuvostoliitto ei tapattanut vain kymmeniämiljoonia ihmisiä, mutta syyllistyi myös hirvittäviin kidutuksiin, kuten rottakidutukseen missä vanki pyrittiin tunnustamaan petos puoluetta kohtaan uhrin vatsan päälle asetetun rottaloukun avulla. Kun rottaloukkua kuumennettiin ylhäältä päin, rotta alkoi etsiä pakoreittiä järsimällä uhrin vatsan auki. Samalla kun yllä mainittujen imperiumien pahuus ei tule ehkä yllätyksenä useimmille meistä (presidentti Ronald Regan kutsui Neuvostoliittoa kuuluisasti ”pahan imperiumiksi”), niin monille voi tulla yllätyksenä, että tämä video sijoittaa brittiläisen imperiumin ensimmäiseksi sen 10 pahimman imperiumin listalla.
Video mainitsee Britannian aiheuttaneen jopa 150 miljoonan ihmisen kuoleman Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa vuosina 1783 – 1997, eli enemmän mitä Stalin, Hitler ja Mao sai aikaan yhteensä ja enemmän mitä kaikki yllä luetellut 9 muuta historian murhaavinta imperiumia tapatti yhteensä. Mihin tämä luku perustuu ja miksi emme ole kuulleet tästä aikaisemmin? Video mainitsee väitteen lähteeksi BBC:n, The Guardian ja Independent -lehden (huom. Iso-Britannian oman median, ei Iranin tai Pohjois-Korean mediaa). Vaikka en löytänyt Google-hakujen perusteella vahvistusta kyseiselle kuolinluvulle, niin on kiistämätön totuus, että Britannian imperialistinen valta jo yksistään Intiassa sai aikaan kymmenien miljoonien ihmisten kuoleman. Suurin osa tästä vaietusta holokaustista tapahtui ”Euroopan isoäidin” Kuningatar Viktorian, Intian keisarinnan, istuessa Brittiläisen imperiumin valtaistuimella.
Brittiläinen Intia kärsi useista historian pahimmista nälänhädistä, jotka johtivat kymmenien miljoonan nälkäkuolemaan. Vaikka monet näistä nälänhädistä johtuivat luonnon olosuhteista, viimeaikainen tutkimus muiden muassa Nobel-palkitulta ekonomisti Amartya Senilta, on osoittanut että Britannian siirtomaaherrojen politiikka teki niistä paljon pahempia. Eikä se johtunut vain heidän huonosta ja epäpätevästä hallinnosta. Johann Hari kirjoitti Independent -lehdessä kesäkuussa 2006 vuosien 1876–1878 Bengalin suuresta nälänhädästä:
Olemme yhä kansakunta, joka on lukkiutunut denialismiin. Jos tuot esiin perusfaktan siitä, että brittiläinen imperiumi omaksui tarkoituksella politiikan, joka aiheutti niinkin monen kuin 29 miljoonan intialaisen nälkiintymisen kuoliaaksi myöhäisellä 1800 -luvulla, törmäät ymmärryskyvyttömyyden ja raivon muuriin.
Historioitsija Niall Ferguson kutsui minua nimellä ”Hari the horrible”, kun kirjoitin tästä viimeisessä kolumnissani viimeviikolla. Toinen uusimperialistinen historioitsija Lawrence James, syytti minua The Sunday Times -lehdessä ”ääliöksi”, joka kirjoittaa ”hölynpölyä”. The Daily Mail sanoo, että minun tulisi tarkistaa faktani…
Niall Ferguson on marginaalisesti vähemmän äärimmäinen kuin hänen puolustajansa James. Hän myöntää, ”Lordi Lyttonin tapauksessa, Intian varakuninkaan vuosien 1876-8 katastrofin aikana, on selviä todisteita epäpätevyydestä, huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä nälänhädän kohtalolle.” Mutta jopa tämä vastahakoinen myöntymys esittää brittiläisten käytöksen pohjimmiltaan passiivisena rikoksena – toiminnan laiminlyöntinä.
Todiste osoittaa johonkin paljon pimeämpään. Kaukana siitä, ettei olisi tehty mitään nälänhädän aikana, britit tekivät paljonkin – tekivät sen pahemmaksi. He vaativat, että Intian maalaiset toimittaisivat viljaa globaaleille markkinoille ja pakottivat tämän politiikan aseiden kanssa. (Stalin teki aivan samoin 1930 -luvulla kollektivisoinnin aikaansaamaan nälänhädän aikana). Tämä tarkoittaa, kuten historioitsija professori Mike Davis on huomioinut, ”Lontoo söi Intian leipää” nälänhädän ollessa huipussaan. He jopa nostivat veroja nälkiintyville intialaisille ja loukkasivat heitä ”veltoiksi” ja ”työntekoon tottumattomiksi”.
Eikä tässä ole kaikki. Lordi Lytton määräsi, että kaikkia avustus-operaatioita tulisi rangaista vankeudella. Eräs kapinoiva virkamies, luutnanttieversti Ronald Osborne, kuvaili järkyttävää kauhun näkymää: ”Ruumiskasat heitettiin sikin sokin vanhoihin kaivoihin, koska kuolleet olivat liian lukuisia jotta kurjat sukulaiset olisivat voineet suorittaa tavanomaiset hautausriitit. Äidit myivät lapsensa yhtä niukkaa ateriaa varten. Aviomiehet heittivät vaimonsa lammikoihin paetakseen sitä piinaa, että näkisivät heidän katoavan nälän viipyviin tuskiin. Tämän kuolemannäytelmän keskellä Intian hallitus piti tyyntä ja iloista naamaa. [Uutislehdet] luoteessa olivat taivuteltu hiljaiseksi. Ihmisille annettiin lujat määräykset, että missään olosuhteissa he eivät tukisi väitettä, että siviilit kuolivat nälkään.”
Hän tapasi erään britin, herra MacMinnin, joka ei voinut sietää sitä ja käytti omaa rahaansa viljan jakamiseksi. Hän sai ”vakavia nuhteluita, uhattiin alennuksella, ja määrättiin sulkemaan avustustyö välittömästi”. Jos tässä politiikassa ei näytä olevan mitään järkeä, se johtuu siitä ettei siinä olekaan, aivan kuin Stalinin ja Maon toimet näyttävät aivan yhtä käsittämättömiltä. Lytton näyttää uskoneen, että takertumalla ”liberaaliin talouteen”, hän oli hämärästi auttamassa Intian kansaa.
Kansanmurhan ideologiset juuret
Tämän helvetillisen nälänhädän keskellä Britannian siirtomaaherrat pitivät jopa työleirejä, joissa vankien saama kalorimäärä päivässä oli vähemmän kuin natsien Buchenwaldin keskitysleirissä ja jossa kuolleisuusprosentti oli 94% vuodessa. Britannia toimi samoin myös Irlannin suuren nälänhädän aikana vuosina 1845 – 1852, jossa Irlannin väkiluku putosi kahdeksasta miljoonasta viiteen miljoonaan. Länsimaailma vaatii Turkkia tunnustamaan Armenian kansanmurhan, mutta samalla se on hiljaa Britannian suorittamista kansanmurhista Irlannissa ja Intiassa. Tämä johtuu siitä, että elämme edelleen valheellisessa historiallisessa narratiivissa, jonka mukaan länsi on ollut vain tämä vapauden ja demokratian soihdunkantaja, joka on murskasi 1900 -luvulla tyrannien vallan ja vaati heidät tilille heidän rikoksistaan ihmisyyttä vastaan. Tämän narratiivin pirstoutuminen vaatisi meitä pohtimaan uudestaan koko arvojamme. Brittiläinen ympäristöaktivisti ja kirjailija George Monbiot, joka on tukenut työväenliikettä ja Jeremy Corbynia, sanoo, että nämä rikokset tehtiin ”liberaalin, vapaiden markkinoiden kapitalismin nimessä”.
En ole ekonomisti, joten en halua sekaantua sosioekonomiseen kiistaan kapitalismista ja sosialismista. Olen kritisoinut historiallisesta perspektiivistä sekä marxistista suunnitelmataloutta että hallituksen väliintulosta täysin vapaata laissez-faire kapitalismia (Suomen taloushan on sekatalous, joka yhdistää nämä molemmat). Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että tällaiset julmuudet voitaisiin lukea yksistään jonkin ekonomisen teorian piikkiin. Jokaiselle lienee jo maalaisjärjellä ajatellen selvää, että kollektivismi (marxismi) ja individualismi (kapitalismi) ovat kumpikin vahingollisia niiden äärimuodossaan. Valtio missä yhteisön intressit pannaan yksilön edelle johtaa usein totalitarismiin, joka tukahduttaa yksilönvapauden. Käänteisesti, valtio missä yksilön intressit pannaan yhteisön etujen yläpuolelle, johtaa usein itsekkyyteen tai välinpitämättömyyteen läheistemme kärsimystä kohtaan. Jos kaikki etsisivät vain omaa etuaan, niin maailmassa vallitsisi täysi anarkia ja laittomuus. Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa olivat esimerkkejä kollektivistisen ja totalitaristisen valtion pahuudesta, mutta myös puhtaasti individualistinen yhteiskunta voi johtaa yhtä suuriin rikoksiin, kuten yllä mainitut esimerkit brittiläisestä imperiumista osoittaa.
Nykyajan historioitsijoiden keskuudessa on tullut suosituksi vetää yhdysmerkki orjuuden ja kapitalismin välille. Kapitalistisen yhteiskunnan juurien väitetään olevan 1500 – 1800 -lukujen kolonialismissa ja orjakaupassa, koska orjakauppa merkitsi suurta taloudellista voittoa pääoman omistajille. Näin ollen läntisten teollisuusmaiden vaurauden ajatellaan olevan seurausta afrikkalaisten orjien riistosta. Tämä on kuitenkin hyvin kyseenalainen päätelmä, koska länsimaiden bruttokansantuote alkoi nousta merkittävästi vasta orjuuden lakkauttamisen jälkeen. Vuoden 1833 Englannissa se oli henkilöä kohden noin 2500 puntaa – inflaatioon sovitettuna ja rahan nykyarvoon suhteutettuna – , yli kymmenkertaisesti pienempi kuin se on tänään. 1600 – 1800 -lukujen orjakaupan aikana se nousi tuskin kahta kertaa suuremmaksi, joten orjakaupasta hyötyivät lähinnä orjakauppiaat, plantaasien omistajat ja aristokraatit. Lisäksi, yksi 1800 -luvun luetuin orjuuden puolustaja, amerikkalainen George Fitzhugh, oli kapitalismin ankara kriitikko ja piti sitä suorana uhkana orjuuden säilymistä vastaan.
Vuoden 1854 kirjassaan Sociology for the South hän kirjoitti kuinka sen ”perustavanlaatuinen maksimi Laissez-faire ja ’Pas trop gouverner,’ ovat sodassa kaiken muotoista orjuutta vastaan, sillä ne tosiasiassa väittävät että yksilöt ja kansakunnat menestyvät parhaiten kun niitä hallitaan vähiten.” Hän meni niin pitkälle, että kirjoitti, ”Orjuus on sosialismin muoto ja sen paras muoto.” On syytä mainita sekin, että vaikka Britannia julisti itsensä puolueettomaksi Amerikan sisällissodassa, maan aristokratia tuki salaisesti orjuuden säilyttämisen puolesta taistellutta konfederaatiota, koska he samaistuivat plantaasin omistajien kanssa ja kannattivat sen paternalistista ja hierarkista yhteiskuntajärjestystä. Englannin aristokratiahan oli harjoittanut maaorjuutta feodalismin alla jo vuosisatoja ennen modernin kapitalistisen yhteiskunnan syntyä. Monet sanovat Prinssi Charlesin omistaman Cornwallin kreivikunnan olevan esimerkki modernista feodalismista. Teollisten yhteiskuntien nousun varhaisvaiheisiin liittynyt tehdastyöläisten huono asema, lapsityövoima, ja muut varhaisiin teollisiin kaupunkeihin liitetyt eettiset ja sosiaaliset ongelmat, voidaan lukea tuon ajan laissez-faire kapitalismin piikkiin ja siksi tarvittiin myös sosialisteja – kaikki sosialistit eivät olleet marxisteja – edistämään työläisten ja köyhien asemaa (ks. Neljäs teollinen vallankumous: Kuinka lisääntyvä kapina koneita vastaan tulee johtamaan teollistuneissa maissa poliittisiin mullistuksiin ja edistämään Antikristuksen nousua 2020 -luvulla?).
Robert Zubrinin vihreää liikettä ja malthusilaisuutta kritisoiva Merchants of Despair: Radical Environmentalists, Criminal Pseudo-Scientists, and the Fatal Cult of Antihumanism (2011) sisältää katkelman Irlannin ja Intian nälänhädistä. Zubrinin kirja syyttää näistä miljoonia tappaneista keinotekoisista nälänhädistä Britannian poliitikkojen ja siirtomaaviranomaisten uskoa malthusilaisuuteen ja darvinismiin (jotka ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa, koska Charles Darwin johti ideansa osittain Thomas Malthusin opeista). Kuningattar Viktorian valtionvarainministeri Charles Edward Trevelyan, jonka toimet olivat suurimmaksi osin vastuussa Irlannin nälänhädästä, aateloitiin palkintona hänen palveluistaan, kun nälänhätä oli surmannut miljoona irlantilaista. Zubrinin mukaan Trevelyan oli Malthusin virheellisten väestöoppien innokas seuraaja ja uskoi nälänhädän olevan Jumalan keino rangaista irlantilaisia heidän liian suuresta lisääntymisestä. Todellisuudessa ruokaa oli tarpeeksi maan väestöön nähden, mutta sitä vietiin Irlannista Skotlantiin ja Englantiin samalla kun maassa rehotti kammottava nälänhätä.
Sama tapahtui kolme vuosikymmentä myöhemmin brittiläisessä Intiassa. Intialaisten maanviljelijöiden kasvattamaa ruokaa vietiin suurissa määrin Englantiin, samalla kun kymmenet miljoonat intialaiset kuolivat nälänhädän sietämättömiin tuskiin. Intian varakuningas Robert Lytton Bulwer-Lytton ja siirtomaaviranomaiset kuten Sir Evelyn Baring, myöhempi Cromerin päärli – joka uskoi anglosaksisen rodun ylemmyyteen ja vastusti parlamentissa äänioikeuden antamista naisille – syytti nälänhädästä intialaisten liiallista lisääntymistä. Kun anglo-amerikkalaiset lähetystyöntekijät vierailivat Intian työleireillä, heitä odotti vastassa lohduton näkymä ihmisluurankojen ruumiskasoista ja toivonsa menettäneistä elävistä kuolleista. Heidän ottamansa valokuvat eivät eronneet juurikaan niistä kuvista, jotka liittoutuneet ottivat toisen maailmansodan jälkeen natsien keskitysleireistä. Zubrin ei syytä tästä kansanmurhasta englantilaisia itsessään:
Kuten yläpuolinen todistus osoittaa, varakuningas Lyttonin malthusilainen politiikka ei ollut millään keinoa sopusoinnussa englantilaisten tavanomaisen herkkyyden kanssa. Oli monia, jotka aktiivisesti hylkäsivät liikaväestön dogmasta syntyneen politiikan, mutta heidän pyrkimyksensä valuivat hukkaan. Esimerkiksi, tyrmistyneenä kuolemanleirien kauhuista hyväntekijä Buckinhamin herttuan johtama brittiläinen yhteisö Madrasilla yritti kerätä yksityisiä rahoituksia pelastaakseen intialaiset nälänhädältä, mutta Lytton pysäytti suunnitelman ennen kuin se ehti edes alkaa. Sarjassa artikkeleita, jotka tuomitsivat varakuninkaan ”kauhistuttavan ihmiskärsimyksen ja tuhon luomisesta”, sellaisen ”mitä maailma ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt”, Punaisen Ristin perustaja Florence Nightingale kutsui hänen kansansa hallitusta jäädyttämään sen armottoman veropolitiikan. Hänet myös torjuttiin Lyttonin taholta. Kuten brittiläinen viranomainen B.H. Baden-Powell sanoi, verotuksen keväntäminen Intian maalaisille ainoastaan rohkaisisi heidän väestönkasvuaan. Kolmen vuoden sisällä kuudesta kymmeneen miljoonaa ihmistä oli kuollut. Vuosina 1896 – 1902 tämä kokeilu toistettiin jälleen, tällä kertaa niin monen kuin 19 miljoonan kuolemalla niemimaalla. Samanlaisia tapahtumia esiintyi muualla imperiumissa Malthusin ideoiden todella synkkänä perintönä. Mutta jopa pahemmat ideat olivat vielä edessä päin.
Johtopäätös
1800 -1900 -lukujen kansanmurhista eivät ole vastuussa britit, saksalaiset tai venäläiset, vaan näitä kansoja hallinneet korruptoituneet johtajat, jotka olivat omaksuneet jonkin tuhoisan ideologian. Länsi on tuominnut jo natsismin ja kommunismin tuhoisan perinnön, mutta suljemme silmämme edelleen brittiläisen imperiumin rikoksilta, koska suljemme silmämme Malthusin ja Darwinin oppien tuhoisalta perinnöltä. Britannian siirtomaavalta saattoi lopettaa orjakaupan pahuuden jo 1800 -luvun alussa, mutta vähintään yhtä suuri pahuus jatkui sen edistämässä malthusilaisuudessa ja sosiaalidarvinismissa. Malthusilaisuus oli hyvin yleinen 1800 -luvun Iso-Britannian aristokraattisen ja poliittisen eliitin kannattama uskomus, jota kritisoitiin tuohon aikaan monien sosiaalisten uudistajien kirjoituksissa Charles Dickensistä Karl Marxiin. Dickensin kuuluisan joulukertomuksen saita ja rahanahne Ebenezer Scrooge kuvataan romaanissa malthusilaisena keikailijana, joka ei halua auttaa köyhiä, koska heidän olisi parempi kuolla ”ja vähentää liikaväestöä”. Tämä oli Dickensin selvä kritiikki tuon ajan eliitin laajasti kannattamasta malthusilaisuudesta, pseudotieteellisestä ajatuksesta että ihmiset lisääntyivät nopeammin kuin olemassaolevat luonnonvarat sallivat.
Darwinin ja hänen serkkunsa Francis Galtonin opeista syntynyt sosiaalidarvinismi on liitetty usein malthusilaisuuden perilliseksi. Sen mukaan kristillinen lähimmäisen rakkaus ja kehotus heikkojen ja köyhien auttamiseen oli luonnonvastaista, koska luonto itse suosi vahvimpien eloonjäämistä. Sosiaalidarvinismiin liittyi myös vahva rodullinen elementti, eli ajatus siitä, ettei kaikkia ihmisiä luotu tasa-arvoisiksi, vaan toiset rodut olivat luonnostaan muita ylempiarvoisia (ns. tieteellinen rasismi). Näillä opeilla puolusteltiin 1800 – 1900 -luvuilla heikoimpien säälimätöntä riistoa ja hyväksikäyttöä, kuin myös kolonialismia, sotaa, valkoista ylivaltaa ja ”alempien rotujen” kansanmurhaa. Wikipedia kertoo, ”Kriitikot ovat väittäneet, että Lyttonin usko sosiaalidarvinismiin määräsi hänen politiikkaansa vastauksena nälkiintyviin ja kuoleviin intialaisiin.” Vaikka sosiaalidarvinismi on liitetty useammin Natsi-Saksaan, niin myös se oli alunperin anglosaksisen eliitin kannattama aatesuunta.
Samaan aikaan kun Lordi Lytton vastasi tämän kansanmurhapolitiikan täytäntöönpanosta Intiassa, pääministeri Benjamin Disrael nimitti Kuningatar Viktorian Intian keisarinnaksi. Nimityksensä jälkeen Viktoria aateloi Lyttonin Bathin ritarikunnan kunniamerkillä. Hän tapasi Intiassa henkilökohtaisesti myös silloisen Walesin Prinssin, myöhemmän Edvard VII:n. Tämä Walesin Prinssi oli myös maailman vanhimman ja arvovaltaisimman vapaamuurariloosin suurmestari vuosina 1874 – 1901, kuten loosin oma verkkosivu kertoo. Lajien synnyn julkaisun jälkeen vuonna 1859, Viktorian puoliso Prinssi Albert yritti aateloida Charles Darwinin, mutta kohtasi vastustusta kristillisiltä johtajilta kuten Oxfordin piispalta. Kuitenkin, Francis Galton, häpeilemätön eugenisti ja rasisti, aateloitiin puolivuosisataa myöhemmin Edward VII:n toimesta. Edward VII:n pojanpoika, kruunusta luopunut Edvard VIII, oli Hitlerin ihailija, joka kutsui värillisiä ihmisiä ”vastenmielisiksi”. Tämä rasistinen perinne on kulkenut hyvin pitkään Englannin kuningashuoneessa. Kitty Kelley paljasti kirjassaan Kuningasperhe (Otava, 1997) kuinka nykyisen Kuningattaren Margaret-siskolla oli tapana puhua hyvin halventavasti juutalaisista, irlantilaisista ja mustista ja kuinka hän poistui kerran raivon vallassa Schindlerin listan ensi-illasta.
On mahdotonta mainita kaikkia niitä esimerkkejä, joissa brittiläinen imperiumi on syyllistynyt julmuuksiin sen 400 vuotisen historiansa aikana. Eikä nämä julmuudet rajoitu vain 1600 – 1800 -luvuille. Kohta toisen maailmansodan jälkeen brittiläiset siirtomaaviranomaiset pyrkivät tukahduttamaan Keniassa syntyneen kapinan missä ihmisiä kidutettiin säännöllisesti kuoliaaksi. He keksivät mm. pihdit, joiden tarkoitus oli murskata ensin miesten kivekset ja leikata ne sitten irti. He raiskasivat naisia ja miehiä kiväärinpistimillä ja eräs suosittu kidutuskeino oli tunkea peräaukkoon hiekkaa tikulla. He kietoivat ihmisiä myös piikkilankaan kunnes he vuotivat kuoliaaksi. Brittiläiset siirtomaaviranomaiset vieläpä kehuskelivat näillä teoillaan muistokirjoituksissaan, vaikka todisteet niistä pyrittiin vaientamaan Lontoossa. Mikään tästä ei tarkoita sitä, etteikö ihmisiin kohdistuva julmuus olisi ollut yleistä muissakin kuin länsimaisissa kulttuureissa, tai etteikö länsi olisi tuonut maailmaan parasta mahdollista hallinnollista ja oikeudellista systeemiä – totta puhuen, koko periaatetta ihmisoikeuksien ja ihmisarvon olemassaolosta.
Uskon edelleen, että lännen juutalaiskristillinen sivilisaatio on kaikkia muita parempi. Eräät moraalisesti takapajuisimmat maat sijaitsevat tänään juuri läntisen sivilisaation ulkopuolella (tämä näkyy jo maailman virallisista ihmisoikeustilastoista). Mutta kolonialismi ei ole sama kuin läntinen sivilisaatio ja läntinen sivilisaatio on ollut ihan yhtä lailla antikristillisten ideoiden infektoima. Läntinen sivilisaatio ei ole mikään monoliitti. Näemme sen historiassa jatkuvan taistelun valtaapitävien ja uudistajien välillä. Tämä taistelu on mahdollistanut lännen yhteiskunnallisen kehityksen ja vääryyksien korjaamisen. Tällaista kehitystä ei ole tapahtunut esim. islamilaisissa yhteiskunnissa, jotka ovat jumiutuneet 600 -luvun nimeltä mainitsemattoman sotaherran moraalisesti takapajuisiin ideoihin. En tarkoita, että lännen historia olisi jotain suoraviivaista kehitystä yhä moraalisesti parempaan lopputulokseen. Viimeisen puolenvuosisadan aikana olemme nähneet länsimaailman kiihtyvän moraalisen rappion.
Konservatiivit pyrkivät yleensä säilyttämään vanhan yhteiskunnan, kun taas progressiivit pyrkivät viemään sitä jatkuvasti ”eteenpäin” tai purkamaan vanhan järjestyksen ja sen arvot kokonansa. Mutta progressiivisuus ei johda aina parempaan lopputulokseen. Myös 1900 -luvun alun eugenistit ja ”tieteelliset rasistit” pitivät itseään progressiiveina. Radikaalit vasemmistoaktivistit, jotka hävittävät nyt länsimaiden historiallisia merkkihenkilöitä kunnioittavia patsaita, ovat sodassa koko länsimaiden historiaa vastaan. He haluavat heittää lapsen pesuveden mukana pois, sen kaiken hyvänkin minkä länsi on tuonut maailmaan viimeisen 1200 vuoden aikana. He haluavat perustuu sen sijalle jotain radikaalisti uutta, mutta vaarana on, että he herättävät vain henkiin natsismin, kommunismin tai sosiaalidarvinismin vanhat haamut. Yhdysvaltain perustulaki on edelleen yksi parhaita hallinnollisia dokumentteja, jonka ihminen on koskaan tuottanut. Sen yksinkertainen perusidea oli siinä, että ihmisoikeudet eivät tule hallituksilta vaan on Jumalan meille antama itsestäänselvä totuus, joiden suojelemista varten hallitukset asetettiin maanpäälle. Jumalan mielen mukaisilla hallituksilla ei ole lupa rikkoa niin omien kansalaistensa kuin muidenkaan maiden kansalaisten oikeuksia, ”joiden joukossa ovat elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu.”
Euroopan monarkistisia hallintoja eivät ole sitoneet samanlaiset pyhät vakuutukset, ja tämä on yksi syy niiden historiallisiin väärinkäytöksiin. Lainaan loppuun vielä Daniel 11:24:n profetiaa Antikristuksesta: ”Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.” Tämä jae antaa ymmärtää, että Antikristus tulisi harjoittamaan imperialistista politiikkaa hänen esivanhempiensa jalanjäljissä, sillä edeltävissä jakeissa on puhuttu tämän henkilön isien imperialistisista sodista ja olen perustellut jo kirjassani kuinka niissä on ennustettu selvästi brittiläisen imperiumin sodat Lähi-Idässä viimeisen 220 vuoden aikana. Antikristuksen pahuus ja murhaava luonne tulee ylittämään kaikki häntä edeltäneet hallitsijat ja tyrannit, mutta tästä voidaan päätellä, ettei hän tulisi olemaan ainoa musta lammas hänen verilinjassaan. Hän nousee tästä turmeltuneesta kuninkaallisesta suvusta, joka on syyllistynyt kauhistuttaviin rikoksiin kautta historian, mutta menee pahuudessaan edeltäjiäänkin pidemmälle. Tästä syystä Jesaja 14:n ennustus Babylonin kuninkaasta (Benjamin Disrael sanoi Lontoon olevan moderni Babylon), jonka monet uskovat viittaavan Luciferiin ja Antikristukseen, sanoo Jumalan hävittävän maanpäältä koko hänen pahan sukupuunsa:
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika[sana ’Lucifer’ tulee tämän kohdan latinankielisestä käännöksestä]! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!… Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan. Jotka sinut näkevät, ne katsovat pitkään, tarkastavat sinua: ’Onko tämä se mies, joka järisytti maan, järkytti valtakunnat, joka teki maanpiirin erämaaksi ja hävitti sen kaupungit, joka ei päästänyt vankejansa kotiin?’… Kansojen kuninkaat kaikki lepäävät kunniassa, kukin kammiossansa… Et sinä saa yhtyä heidän kanssaan haudassa, sillä sinä olet maasi hävittänyt, kansasi tappanut. Ei ikinä enää mainita pahantekijäin sukua. Laittakaa hänen lapsillensa verilöyly heidän isiensä pahain tekojen tähden, etteivät he nousisi ottamaan omaksensa maata ja täyttäisi maanpiiriä kaupungeilla.” Minä nousen heitä vastaan, sanoo Herra Sebaot, ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset, sanoo Herra.
Malthusin ihmiselämää halveksivat tuhoisat opit vallitsee Britannin aristokratian ja kuningasperheen keskuudessa yhä tänäänkin, kuten tämä lyhyt videoni osoittaa.
