Samuel Tuominen
-
Olen raportoinut blogissani suurten internetfirmojen (Big Tech) vuosi vuodelta pahentuvasta konservatiivien sensuroinnista jo marraskuusta 2016 lähtien, kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Tuohon aikaan kirjoitin blogissani: “Globalisteja järkyttäneen Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen Google on alkanut merkitä konservatiivisia verkkosivuja ”väärien uutisten” (fake news) mustalle listalle. Tähän radikaalin vasemmistolaisen aktivistin valikoimalle listalle – kuinkas muutenkaan – sisältyy…
-
Alla videoni Rumblessa siltä varalta, että YouTube taas sensuroi tämänkin videoni:
-
Jokainen Raamatun eskatologiaa edes pintapuolisesti ymmärtävä henkilö tietää, että Jerusalemin temppelin jälleenrakentaminen edustaa kaikkein hälyttävintä merkkiä Antikristuksen ja Jeesuksen tulemuksen läheisyydestä. Lukuisat profetiat sekä Danielin kirjassa että Ilmestyskirjassa viittaa kirjaimelliseen temppeliin Jerusalemissa, jonka tulisi seistä siellä kun Antikristus hallitsee koko maailmaa kolmen ja puolenvuoden ajan. Daniel 11:31 ennustaa, että Antikristuksen lähettämät “sotajoukot nousevat ja häväisevät…
-
Tuosta voit katsoa ilmaiseksi D’Souzan uunituoreen dokumentin 2000 Mules jos vain englanniksi kuuntelu onnistuu. Blogisti toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille. https://rumble.com/embed/v11a8qj/?pub=4 PÄIVITYS: Valitettavasti dokumentti poistettiin juuri tuosta linkistä. Se on poistettu luultavasti D’Souzan itsensä vaatimuksesta, koska tuo ei ollut D’Souzan omalta kanavalta ja näin ollen se on rikkonut tekijänoikeuksia. Tuolla D’Souza kertoo ohjeet miten dokumentin…
-
Eräs Facebookissa ehti jo haukkua tätä pimputustani “järjettömän kauniiksi”, joten kaippa sen tännekin uskaltaa sitten laittaa. Titanic-virsi tulee yhdessä kohtaa, mutta muu on ihan omaa sooloiluani.
-
Lähes päivälleen 77 vuotta sitten toinen maailmansota päättyi ja Saksa antautui liittoutuneille. Tänä vuonna Kuningatar Elisabet II juhlii myös 70 -vuottaan, jonka hän on istunut valtaistuimella Yhdistyneen Kuningaskunnan pisimpään hallinneena monarkkina. Nyt on heprealainen vuosi 5782, joka on kaksi kertaa seitsemällä jaollinen vuosiluku (5782/7/7 = 118). Heprealaisen kalenterin 7. kuukausi eli Nisan-kuu päättyi 1. toukokuuta.…
-
YouTube sensuroi tämän videoni syntymäpäiväni 27. huhtikuuta. Julkaisin sen alunperin muutama päivä Bidenin virkaanastumisen jälkeen. Ennustin tässä videossa oikein päivämäärän, jolloin Arizonan senaatti palkkasi Kyberninjat suorittamaan täydellisen uudelleenlaskennan Maricopan piirikunnan 2,1 miljoonasta äänestä. Tämä tapahtui 30. maaliskuuta 2021 ja videon julkaisin 25. tammikuuta 2021. Uudelleenlaskennan raportti julkaistiin 24. syyskuuta 2021 ja se paljasti kymmeniätuhansia laittomasti…
-
YouTube sensuroi taas eilen syntymäpäivänäni tammikuussa 2021 julkaisemani videoni, joka käsitteli vuoden 2020 vaalipetosta ja profetioita Trumpin paluusta. Videon nimi oli Profetia kahdesta presidentistä. Olivatko profeetat väärässä? Lataan videoni uudestaan vielä Rumbleen jos et ollut ehtinyt nähdä sitä. Tämän yhä pahenevan sensuurin pitäisi saada jokainen kysymään itseltään, että miksi valtaapitävät pyrkivät estämään tällaisten videoiden leviämisen…
-
Kirjoitin edellisessä blogijulkaisuissani toiveikkaista tulevaisuudennäkymistä vuodelle 2022 missä lupailtiin Covid-hysterian päättymistä, josta on jo monia ennakkomerkkejä kun hallitukset lännessä alkavat löysätä rajoituksiaan ja sallivat paluun pandemiaa edeltävään liiketoimintaan. Samaan aikaan kommunistisessa Kiinassa, josta koko virus sai alkunsa ja josta lännen hallitukset alkoivat kopioimaan toimintametodejaan viruksen taltuttamiseksi, otteet ovat vain koventuneet. Alapuolisessa ABC News Australian videoraportissa…
-
En ole julkaissut vähään aikaan päivityksiä Amerikan vuoden 2020 petosvaaleihin liittyen koska taistelussa korruptoituneita viranomaisia ja poliitikkoja vastaan ei ole tapahtunut juuri suurempia läpimurtoja sitten viimesyyskuun. Myönnän täysin, että myös oma uskoni on ollut aika ajoin koetuksella ja nostanut epäilyn olivatko kaikki nämä profetiat Trumpin paluusta lopulta sielunvihollisen seurakuntaan kylvämiä vääriä profetioita Jumalamme nimen häpäisemiseksi.…